10 outoa – ja vähemmän outoa tapaa tienata rahaa töiden ohessa

Maksimointivuotena olen tutkinut ja kokeillut paljon erilaisi tapoja tienata rahaa perinteisistä blogiyhteistöistä, e-kirjojen kirjoittamiseen ja muihin pikkutuloihin. Näistä ei sinällään ole mistään syntynyt minulle päätulovirtoja palkkatyöni tapaan, mutta on tuonut sopivasti pieniä tulovirtoja lisää, joilla pääsen kohti 100 000 euron bruttotulotavoitettani.

Tämänpäiväisessä kirjoituksessa käynkin läpi 10 outoa – ja ehkä vähän vähemmän outoa tapaa, joita olen löytänyt ja itsekin harkinnut maksimointivuoden aikana. Osan olen asioista toteuttanut, osaa en. Suurin syy asioiden toteuttamattajättämiseselle on ollut usein oma aika ja se, että minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa tai jaksamista toteuttaa ihan jokaista lisätulovirtaa, mitä tässä maailmassa Internet suurelta osin mahdollistaa.

Ennen kaikkea tämän kirjoituksen ideana onkin kuitenkin tarjota ideoita ja vinkkejä sekä inspiraatiota, koska olen koko menneen vuoden puhunut ja kirjoittanut siitä, miten jokainen meistä voisi saavuttaa 100 000 euronkin vuositulot, kunhan on tarpeeksi luova ja ahkera. On hyvä muistaa, että luovuuden lisäksi myös oman mukavuuden ja moraalin rajat määrittävät paljon sitä, miten rahaa pystyy tekemään, kuten tästä kirjoituksesta ja esim. viime viikon Iltalehden-jutusta käy ilmi tai kuten Pohatta asian hyvin sanoitti viimeisessä kirjoituksessaan.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, mahdollisuudet työn ohella tienaamiseen ovat kasvaneet lähes eksponentiaalista vauhtia, ja yllätävän moni suomalainenkin tienaa sivutuloja mitä erilaisimmin tavoin kiitos Internetin. Tarinoita äkkirikastumisesta riittää, casinobonukset houkuttelevat pelaajia kokeilemaan onneaan, kryptot nousevat ja laskevat kymmeniä prosentteja päivässä ja aina olisi tarjolla uusia keinoja vaurastua. Tänään kuitenkin keskityn niihin tapoihin tienata, joista kaikki eivät ole välttämättä niin mainstreamia, mutta joista jokainen meistä pystyy ottamaan hyödyn – kunha vain näkee asian eteen vaivaa.

1. Myy tavaraa

Kuten kirjoitin viime vuonna, suurin osa omistamistamme tavaroista on turhia. Jos et usko minua, usko Maria Kondōa – Konmarin keksijää. Minimalistivuotenani huomasin, että jopa minulla on järjettömiä läjiä turhaa tavaraa, vaikka olen aina elänyt säästeliäästi ja suurimman osan elämästni opiskelijabudjetilla.

Helpoin tapa tällä turhalla tavaralla onkin myydä niitä pois. Kun käyttää hieman aikaa myynti- ilmoitusten hiomiseen, sujuu homma yleensä suhteellisen sujuvasti. Olen itse pyrkinyt myymään kuluneena vuonna etenkin elektroniikkaa sekä vanhoja Nintendon videopelejä pois. Käytän itse Huuto.netiä tähän ja tähän mennessä kokemukseni kaikista kaupoista ovat olleet sujuvat – samalla olen saanut lisättyä tulojani tälle vuodelle monta sataa euroa.

2. Dropshippaus

Dropshippaus viittaa verkkokauppatoimintaan, jossa tavaraa myydään pitämättä omaa varastoa. Käytännössä homma toimii esimerkiksi niin, että myyjä asettaa tavaraa myyntiin ja asiakkaan tilatessa jonkin tuotteen, se lähetetään toisen jälleenmyyjän tai tukkurin kautta ilman, että myyjän tarvitsee pitää omaa varastoaan.

Dropshippaus on yksi asia, johon minun olisi pitänyt tänä vuonna perehtyä enemmän, sillä siinä käytännössä rajana toimii se, mitä on valmis myymään. Dropshippauksessa käytetään usein Aliexpressiä hyväksi, joten on hyvä muistaa, että näiden kiinalaisten tuotteiden taso voi olla joskus aika roskaa.

Dropshippauksesta on suomessakin monia menestystarinoita ja suosittelen googlaamaan asiaa, jos oman verkkokaupan perustaminen on joskus kiinnostanut. Dropshippauksen maailma on suhteellisen syvä ja kuten aina, suurin osa toki ei isoihin rahoihin koskaan pääse käsiksi, mutta oikean verkkokauppanichen löytyessä, homma voi yllättää.

3. Myy omaa osaamistasi netissä

Netissä on lukuisia erilaisia palveluita, joiden kautta ihmiset voivat myydä omaa osaamistaan tai palveluita asiakkaille. Ylivoimaisesti suosutin näistä on Fiver , jonka kautta on mahdollista myydä graafisen suunnittelun, ohjelmoinnin tai vaikkapa sisällöntuoton palveluita asiakkaille. Oikeastaan Fiverissä voi myydä ihan vain mitä taitoja.

Sivutulot voivat muodostua useista pienemmistä toimeksiannoista, mutta alustojen kautta on mahdollista parhaassa tapauksessa ansaita koko elantonsakin, jos on onnistunut nousta tarpeeksi arvostetuksi osaajaksi alallaan. Olen pohtinut monesti myös Fiveriin liittymistä (jos tarjoisin kirjoituspalveluja englanniksi ja suomeksi), mutta totesin, että silloin kirjoittaminen muuttuisi todennäköisesti työksi – ja vielä huonompipalkkaiseksi sellaiseksi. Paljon mieluummin siis kirjoitan omaan blogiini kuin jonkun muun blogiin.

4. Kyselytutkimukset

Kuten kirjoitin muutama kuukausi takaperin, pientä taskurahaa on mahdollista saada erilaisten kyselytutkimussivustojen kautta. Tämä on yllättävän suosittua suomalaistenkin keskuudessa, jonka näkee myös blogitekstini suosiosta.

Tuntipalkat jäävät kyselyihin vastaillessa erittäin alhaisiksi, mutta tähän ei toisaalta tarvitse mitään osaamista tai minkäänlaista tietotaitoa. Kuka tahansa voi siis tehdä näitä ilman mitään muuta panostusta kuin aikaa. Palkka tässä jää huomattavasti pienemmäksi kuin muissa tavoissa, mutta vaatii itseltä niin pientä panostusta, että tämä on sinänsä loogista. Ilmaisia lounaita kun on harvemmin tarjolla – paitsi kuten kohta kerron, joskus niitäkin on.

5. Tubettaminen

Pyörittämällä blogia, YouTube-kanavaa tai sosiaalisen median tiliä on mahdollista ansaita sivutuloja mainosten tai kaupallisten yhteistöiden kautta. Erilaiset vaikuttajat voivat parhaimmillaan tienata isojakin summia mainostamalla tuotteita tai palveluita sisältönsä ohella. Mainostuloja varten tarvitsee yleisön, mutta sen luomiseen tarvitaan käytännössä yhtä kahdest asiasta.

1) Aikaa ja vaivaa
2) Hyvää tuuria ja mielenkiintoista sisältöä

Kun aloitin Omavaraisuushaasteen vuonna 2016, blogiani luki 2000 ihmistä kuukaudessa ja tein blogilla 0 euroa vuoden aikana. Koska olen kuluttanut tähän aikaa, vaivaa sekä kommenttien mukaan luonut myös hyvää sisältöä, ovat kuukausittaiset lukijamääräni viisitoistakertaistuneet neljässä vuodessa, mikä auttaa myös blogin monetisaatiossa. Mikään tästä ei ole kuitenkaan tullut helposti ja on vaatinut satoja työntunteja joka vuosi blogin eteen.

6. Arbitraasivedonlyönti sekä markkina-arbitraasit

Vanhana korttipelaajana (ei pokeri) ja tilastomatikan rakastajana arbitraasit niin osakemarkkinoilla kuin vedonlyönnissä ovat olleet mielestäni aina äärimmäisen mielenkiintoisia ilmiöitä.

Arbitraasivedonlyönnillä tarkoitetaan vedonlyöntiä, jossa löydetään sellaiset kertoimet kahdelle vastakkaiselle kohteelle, että tuloksesta riippumatta jää varmasti voitolle. Toisin sanoen, jos jokin ottelu voi päättyä vain kumman tahansa joukkueen voittoon, ja kummallekin tarjotaan esimerkiksi yli 2-kertaista kerrointa, lyömällä veto kumpaankin kohteeseen, voidaan saada varmaa voittoa. Arbitraasivedonlyönnissä kannattaa olla aina tarkkana. Toisinaan on esimerkiksi mahdollista, että jokin kohde on selvästi merkitty väärällä kertoimella, jolloin vedonlyöntisivustolla on oikeus korjata kerroin ja palauttaa pelaajan panos.

Arbitraaseja näkee joskus myös osakemarkkinoilla niin viputuotteissa kuin aivan tavallisissa osakkeissakin. Usein arbitraasit ovat vain muutaman sentin etuja per osake. Tällaisia tilanteita sattuu usein esim. tilanteissa kun pörssiyritys ollaan ostamassa pois pörssistä. Kaikista osakkeista on saatettu luvata vaikka 12 euroa osakkeelta, mutta osakkeella käydään edelleen kauppaa 11,5 eurossa, vaikka käytännössä ei ole mitään lakiteknisiä asioita, jotka voisivat yrityskaupan estää.

Tällaisia tilanteita on vaikea erottaa, koska kaikki yrityskaupat eivät ole tällaisia. Esim. tällä hetkellä Mehiläinen on tarjonnut 16 euroa Pihlajalinnan osakkeelta. Tästä huolimatta Pihlajalinnan osakkeella käydään kauppaa edelleen 14,5 eurossa – 9,5% halvemmalla kuin, mitä Mehiläinen on osakkeista tarjottu. Onko kyseessä arbitraasi eli varma voitto? Ei, koska Mehiläisen ja Pihlajalinnan kauppa on kilpailuviranomaisella tarkastuksessa ja voi olla, että kauppaa ei hyväksytä viranomaisten tasolta. Tämä johtaisi todennäköisesti Pihlajalinnan osakkeen selkeään laskuun ja tappioon, jos Pihlajanlinnan osakkeeseen on sijoittanut tuolla 14,5 euron hinnalla.

Arbitraasien ei pitäisi olla mahdollisia taloustieteiden teorioiden mukaan tehokkailla markkinoilla, mutta koska ihmiset muodostavat markkinan, eivät ne koskaan ole täysin tehokkaita. Arbitraasit ovat usein pieniä prosentteina, mutta jos tätä alkaa harrastamaan ja tutkimaan, voi isoilla rahoilla arbitraasien hyväksikäyttöä tehdä jopa pääaikaisena työnään.

7. Kirjoita kirja tai e-kirja

Kirjan kirjoittaminen on aina aikaavievää puuhaa ja sen avulla on vaikeaa tienata – etenkin nykypäivänä, kun ihmiset kuluttavat huomattavasti enemmän audiovisuaalista viihdettä kuin kirjoja.

Tästä huolimatta itselläni on työn alla ihan kirja / e-kirja, koska rakastan kirjoittamista. En usko, että kirjan kirjoittamine on asia, jota kannattaa tehdä puhtaasti rahasta, mutta jos tykkää kirjoittaa, voi e-kirjan tai perinteisen kirjan kirjoittaminen toki lisätä tuloja. Itse koen kuitenkin, että kirjoittaminen on kutsumusammatti – jos sitä tekee vain rahan takia, oppii sitä pian myös vihaamaan Näin kävi itselleni aikanaan vanhan blogini kanssa 20-vuotiaana. Lopputuloksena en kirjoittanut laisinkaan pariin vuoteen!

8. Sijoita

Tämä on tietenkin hieman tylsä vastaus, mutta sijoittaminen on yksi helpoimmista tavoista kelle tahansa ansaita rahaa netissä.

Jos sijoittamisen hoitaa fiksusti, on tuotto-odotus positiivinen ja sijoittaminen yksi helpoimmista passiivisen tulon muodoista. Kuten sijoitussuunnitelmaani vaihtaessa sanoin, on hyvä kuitenkin huomata ero isoja osinkoja maksavan yrityksen ja kestävää osinkoa maksavan yrityksen välillä. Kasvava osinko on aina pitkällä aikavälillä parempi kuin korkea osinkotuotto.

9. Niche-sivuston perustaminen

Niche-sivuston perustaminen englanniksi on yksi lempilapsiani, joita minun ei ole ainakaan vielä ole aikaa toteuttaa. Ideana on siis perustaa sivu, joka käsittelee jotain erittäin tarkasti valittua yhtä aihetta. Aihe täytyy olla haettu googlesta, mutta siten, että siitä ei löydy paljoa tietoa googlesta. Täten niche-sivu pystyy nousta Google-hauissa ykköseksi, joka yleensä muuttuu tavalla tai toisella euroiksi.

Lempiesimerkkini tästä on amerikkalainen Pat Flynnin perustama sivu ”Security Guard Training HQ”, joka nimensä mukaisesti sisältää tietoa siitä, miten pystyy kouluttautua Jenkeissä vartijaksi. Ammatti on erittäin yleinen Yhdysvalloissa, mutta siihen keskittyvää sivua ei Patin perustessa sivua juuri ollut ja tieto oli hajallaan osavaltiosta toiseen. Pat teki paljon jalkatyötä (eli puheluita) osavaltioiden toimistoihin ja selvitti tarvittavat tiedot. Hän perusti sivun, laittoi tiedot yhteen paikkaan ja parhaimillaan sivu teki 3000 euroa kuukaudessa – ilman, että Pat teki sivulleen mitään. Kaikki tarvittava tieto istui sivulla ja ihmiset tulivat luonnollista reittiä Googlesta sinne.

Niche-sivun perustamisessa avain onkin löytää juuri tuo oikea aihe. Aihe täytyy käytännössä täyttää vain kaksi kriteeriä samanaikaisesti. Asian pitää olla Internetistä usein haettu, mutta samaan aikaan siitä ei löydy paljon tietoa. Kun nämä kaksi kriteeriä täyttyvät, jäljelle jää vain sivun perustaminen sekä sen miettiminen, miten aiheella pystyy tekemään passiivista tuloa (mainoksilla, affiliate-tuloilla jne.).

10. Osta ja myy

Tämä vaatii perslihaksia, mutta toimii enemmän kuin hyvin – etenkin elektroniikassa. Yksi tapa tienata käytettyjen tavaroiden myymisellä on ostaa tuotteita esimerkiksi erilaisin pakettitarjouksin yhdeltä myyjältä, ja myydä niitä sitten yksitellen kalliimmalla hinnalla toiselle asiakkaalle.

Hyvä esimerkki tästä oli eräs kaverini, jolla oli läjä vanhoja PlayStation-pelejä. Hän myi konsolin ja kaikki pelit 400 eurolla. Hän oli kuitenkin laskenut, että erikseen myytynä tavarat olivat n. 650 euron arvoiset. Hän kuitenkin totesi, että asioista oli helpompi päästä eroon kerralla kuin yksitellen – säästää aikaa ja hermoja. Hän – kuten niin moni muukin – priorisoi ajan rahan yläpuolelle, mutta tämä mahdollistaakin ostamisen ja myymisen korkeampaan hintaan niille, jotka tähän jaksavat lähteä mukaan.

Mikä on luovin tai oudoin tapa tienata rahaa, mistä olet itse kuullut?

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksistani.

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

 

5 kommenttia artikkeliin ”10 outoa – ja vähemmän outoa tapaa tienata rahaa töiden ohessa”

  1. Hyvä postaus! Sijoittaminen ja arbitraasivedonlyönti ovat niitä mitä itse harrastan.
    Arbitraasivedonlyönti sekä vedonlyöntibonusten hyödyntäminen riskittömästi ovat mielestäni ylivoimaisesti parhaimpia sivutulon lähteitä, jos miettii ajankäytön ROI:ta. Toki esim menestyvä youtubekanava tai blogi tuo kivasti tuloja, mutta niiden saaminen vaadittavalle tasolla vaatii isoja panostuksia. Viime kuussa tienasin kokopäiväisenä arbitraasi (+ matched betting) vedonlyöjänä riskittömästi piirun verran alle 3000e, joka on vielä lähes kokonaan verotonta tuloa. Tämä tietysti vaati työtunteja, mutta selvästi alle 40h viikossa kuitenkin.

    Vastaa
    • Kiitti! Joo arbitraasivedonlyönti toimii kun tietää, mitä tekee, toki se vie enemmän aikaa kuin moni muu listassa esitetyistä asioista sekä vaattii valmista pääomaa siihen, että sillä pystyisi merkittäviä summia saavuttamaan. Blogin perustaminen ja suurin osa muista Internet tuloista ei minimissään vaadi yhdenkään euron panostusta.

      Vastaa
  2. Itse olen ajatellut ostaa metsää ja omalla työllä istuttaa sinne pakurikääpää. Tavallaan sellainen sijoittamisen ja oman työn välimuoto, joka tulisi opiskelujen ja töiden ohella. Alkuun pitää hieman kääriä hihoja ja 8-10 vuoden päästä pääsee käärimään tuloja. Samalla kasvaa sekä pakuri että havupuut ympärillä tukkimittaan.

    Vastaa
    • Metsä on kyllä hyvä siitä, että se käy samalla harrastuksesta ja tienaamistavasta – jos se tosiaan itselle harrastuksesta käy. Vähän samalla tavalla, kun jotkut flippaavat asuntoja – moni tykkää käsityöprojekteista vapaa-ajalla ja moni niillä rahaa pystyykin tekemään.

      Vastaa

Jätä kommentti