Menetettyä nuoruutta ei saa takaisin. Carpe diem. Tartu hetkeen. Voit kuolla milloin vain. Nämä ovat lauseita ja ajatuksia, jotka nousevat väistämättä esiin aina kun puhutaan taloudellisen riippumattomuuden tavoittelusta. Miksi säästää jotain epävarmaa tulevaisuutta varten kun voi elää täysillä hetkessä?
On omituista kuinka usein henkilö, joka taloudellista riippumattomuutta tavoittelee, joutuu perustelemaan ihmisille, miksi asia kannattaa. Vaikka oikeastihan tavallinen ajatusmaailma on se, joka on täysin vääränlainen. Juuri siksi säästetään, koska tulevaisuus on kuin onkin epävarma. Aina välillä taloudellinen riippumattomuus nouseekin julkisuudessa lehtiin ja sitten kommenttiosio on täynnä vasta-argummentteja…
Paperi Iltalehdessä ja Iltasanomissa taisi viikonloppuna olla juttua taas Lauri Riekistä, josta oli jo viime vuonna Iltalehdessä juttu yhdessä Pohatan kanssa. Kokoelma kommenteista.
”Miten kiehtovaa uskoa siihen, että polkunsa voi suunnitella ilman risukoissa rämpimistä ja ainaisessa auringon paisteessa. Varmaa on vain se, että jokainen omalla polullaan astuu vähintäinkin kerran lehmän jätökseen.”
”…aloittelevan myyjän palkka ei päätä huimannut” ja silti on maksanut ekan asuntovelkansa pois vuosi sitten eli 25-vuotiaana. On tainnut periä jotain tai tehdä pientä sivukeikkaa.”
”Nuilla tuloilla säästäminen on helppo. Heti voi päältä pari tonttuu nakata korkoo kasvamaan.”
”Yksinäinen ehkä viel pystyy tuohon mutta miten on, kun tulee perhettä? Tarina ei kerro käyvätkö he vanhempiansa luona viikonloppuisin syömässä ”oikein hyvin” vai ovatko he heitä maanantai aamuisin leipäjonossa olevia.
Säästämisessä ei ole kyl mitään vikaa, mutta tuo kuulostaa aika tiukalta ja liian kurinalaiselta, kun elämästä pitäis muistaa varsinkin nuorena vielä nauttia. Varsinkin, kun nykyisin kuolee nuoriakin ihan alle nelikymppisenäkin kaiken maailman elintaso/lisäainesairauksiin (syöpä), sekä muihin tapaturmiin.””Jos kaikki tekis näin oltas syvässä lamassa kun kukaan ei kuluta. Mut muuten järki poika”
Oikeastaan tuosta löytynee jokainen stereotypinen vastaus. Nämä stereotypiat ovat siis kiteytysti.
1. Ei tää onnistu, koska kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä.
2. Huijausta. Ei kukaan voi säästää noin paljon ilman pappa betalar-apua tai perintöä.
3. 3400 euroa kuukaudessa (ennen veroja) on niin suuri raha, että helppoahan se on tuollaisen massikeisarin säästää. Ei tällainen perusduunari siihen pysty.
4. Vaimo ja lapset käyttävät kaikki rahasi. Ja mikäli näin ei käy, kuolet syöpään jo ennen kuin saat kumpaakaan.
5. Pakkohan täällä on kuluttaa, koska muuten maailma ei toimisi.
Väitteet taloudellista riippumattomuutta vastaan ovat mielenkiintoisia, koska ne kyseenalaistavat omaa ajattelumallia. Tässä se, miten itse näen argumentit.
1. Fakta on, että elämä ei mene aina kuin Strömsössä, mutta kuten sanottu aluksi – se ei ole syy, miksi jättäisi säästämättä. Se on syy miksi pitäisi säästää.
2. Olen itse suunnilleen samanikäinen kuin jutun Lauri, joka oli säästänyt ensimmäiseen asuntoonsa 26-vuotiaana rahat. En tiedä kuinka arvokas asunto oli, mutta kuten yhdessä viimeisimmistä kirjoituksistani huomaa, suuriakin summia pystyy säästämään erittäin nopeastikin, myös nuorena – kunhan vain jaksaa nähdä vaivaa.
3. Rohkenen väittää, että jokaisella meistä, jolla on muuten elämä hyvin kuosissa on mahdollisuus päästä 3400 euron bruttopalkkaan. Kunhan vain löytää oikeasti mielekkään (tai mahdollisesti ei-niin-mielekkään) koulutuksen/työn. Tähänkin pitää vain nähdä vaivaa.
4. Lapset luonnollisesti käyttävät rahojasi. Vaimosta en osaa sanoa. Uskallan toivoa, että suurin osa suomalaisista naisista on aivan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, eikä kotiäitiydestä haaveilevia trophy-wifeja. Mielestäni Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtaja sanoikin tässä uutisessa viisaasti, että perustuloinen perheellinen ihminen voi perustellusti tavoitella 50-ikävuoden kohdalla taloudellista riippumattomuutta. Fakta on, että lapset todennäköisesti lykkäävät taloudellista riippumattomuutta selkeästi, mutta eivät estä sitä.
5. Mielestäni on hienoa, että ihmiset ovat niin huolissaan kansantalouden toiminnasta, että uhrautuvat kuluttamaan 900 euroa matkapuhelimeen tai 50 000 euroa autoon. Tervehdin teitä, kapitalismin sankarit.
Mielestäni suurin ongelma on yksinkertaisesti se, että taloudellisen riippumattomuuden ajatuksen sisäistäminen vaatii ajattelumallinmuutosta. Eikä se missään nimessä ole helppoa, koska suurin osa meistä on kasvanut siinä maailmassa, jossa raha on kulutusta varten ja sijoittaminen pukumiesten uhkapeliä. Asiaa ei auta sitten toisenlaisen Laurin ulostulot, joka pyrkii miljonääriksi 500 päivässä. Media ei osaa käsitellä taloutta ylipäätänsä juurikaan.
Todellisuuden ja mielikuvien ero on aivan liian suuri tällä hetkellä ja oman blogini yksi päätarkoituksista olikin alunperin pienentää tätä eroa blogikirjoitus blogikirjoitukselta.
Minkä koet itse olevan suurin ongelma taloudellisen riippumattomuuden ”myytissä”?
’Joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa, parempi pyy pivossa kuin kymmenen orrella, etc..’ muutama sananlasku joilla on pilattu useampikin sukupolvi pienestä pitäen opetettaessa ettei kenenkään tule pyrkiä parempaan tulevaisuuteen vaan on oltava tyytyväinen mitä on. Minä usko että tuosta johtuen negatiiviset kommentit tulevat selkäytimestä jos joku kertoo yrittävänsä parantaa taloudellista tilannettaan omilla valinnoilla.
Tuo on kyllä hyvin mahdollista! Omatkin vanhempani ovat olleet aina hieman epäileviä tällaisten asioiden suhteen etenkin silloin kun olin paljon nuorempi.
Nimenomaan näin. Vanhan sananlaskut on sairaita ja perustuu varmaan uskontoon jolla aikoinaan pyrittiin suitsimaan kansalaisia sopivaan muottiin ja olemaan kuuliasia työorjia. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin sananlaskut.
Mielestäni sananlaskut ovat mielenkiintoisia, mutta suurin osa niistä on kyllä auttamatta vanhentuneita ja tosiaan usein sidottuina uskonnon tavoin taannuttamaan ihmisiä tiettyyn muottiin. Toisaalta, kyllähän samaa ilmiötä näkyy nykymaailmassakin, eri tavalla vain.
Kai tässäkin tekstissä on vähän liikaa kärjistetty mietteitä
Luonnollisesti! Muuten stereotypioita olisi vaikea nostaa esiin. Kirjoituksessa olevat argumentit toki nousevat aina esille, joskus kirjaimellisesti samalla tapaa tai sitten vähän lievemmin.
”Vaikka oikeastihan tavallinen ajatusmaailma on se, joka on täysin vääränlainen.”
En ehkä kärjistäisi tai syyllistäisi ketään tästä. Käytännössähän taloudellisen omavaraisuuden tavoittelu riippuu aina eletystä aikakaudesta, valtion tuista eri elämäntilanteisiin ja eläkejärjestelmästä jne. Monilla on oikeasti tiukkaa.
Mutta sitten on paljon kyllä näitä, joille materia on kaikki kaikessa eikä käsitetä, mitä omalla tulotasolla voi hankkia tai ei voi hankkia.
Ihan totta, että toki kaikilla ei ole mahdollista tavoitella näitä. Mutta kuten kirjoituksessakin totesin, jos on perusterve ja perustuloinen, pystyy tavoitteet saavuttamaan todisteena tästä esim. Pohatta.
Toki tämä vaatii tahtoa, päättäväisyyttä, mutta se ei tee siitä yhtään mahdottomampaa niin kauan kuin elämä on muuten kuosissa. Etenkin viimeisenä 18 vuotena on tavoitteisiin pääsy ollut esim. Suomessa täysin mahdollista ja uskaltaisin sanoa, että jopa helppoa sijoittamalla aivan tavallisiin yrityksiin ja osakkeisiin.
Juuri eilen oli uutisissa juttua, että kerrostaloasuminen alkaa olla suositumpaa kuin aiemmin. Toki omakotitaloasuminen pitää edelleen pintansa, mutta muutosta tässä asiassa on ilmassa. Viimeistään perheenlisäyksen myötä monille suomalaisille tulee tarve (miksi ihmeessä, kysyn minä..) rakentaa oma talo. Siinäpä sitä sitten ollaan velkavankeudessa, mutta asutaanpa ainakin kaltaisten joukossa ”paremmalla asuinalueella” ja käydään kilpavarustelua sisustuksen, autojen, grillien ja muiden juttujen suhteen naapureiden kanssa (kyllä, kärjistän). Eli mielestäni suomalaiset (perheelliset erityisesti) käyttävät liian suuren osan tuloistansa asumiseen.
Näinä aikoina on ollut useita juttuja pariskunnista tai jopa perheistä, jotka ovat myyneet kaiken omaisuutensa ja lähteneet määrittelemättömäksi ajaksi downsiftaamaan maailmalle. Tähänkin suhtaudutaan kommenttikentissä kriittisesti tyyliin ”mitä siitäkin seuraisi, jos KAIKKI tuolla tavalla alkaisivat lomailemaan elämässään”. Eli massasta ei vaan suomessa saa poiketa. Teit sitten tavalla tai toisella eri tavalla, se herättää närkästystä, kateutta, vähättelyä jne.
Lyhytjänteisyys ja nopea hyödyntavoittelu on huolestuttavaa. Pikavipit ja muut helpot lainat ja mahdollisuudet ostaa nyt ja maksaa myöhemmin ajavat monet velkakierteeseen. Tämä on hämmentävää ja pelottavaa, mutta käsittämättömän yleistä. Jostain syystä on tärkeämpää näyttää hyvältä ja pitää kulisseja velkarahalla kuin elää tulojensa mukaisesti ja säästää tai sijoittaa. Erityinen huoleni kohdistuu ulkonäköään kohentavien naisten toimintaan (pidennykset, pistokset, isonnukset jne. mistä en onneksi edes tiedä mitä kaikkea on tarjolla). Nämä hoidot ovat sitovia ja usein hintavia, eikä lyhyen historiansa takia ole vielä tarkkaa tietoa, mitä ne voivat ulkonäölle ja terveydelle aiheuttaa pidemmässä juoksussa.. no, rahanmenoa ainakin.
Eli ”kaikki mulle heti tässä ja nyt” on yksi ongelma ja toinen on kilpavarustelu ja usko siihen, että on itsekin ”parempi ihminen”, kun asuu tietyllä asuinalueella tai ajaa tietyllä autolla tai lapset on tietyssä koulussa.
Mielenkiintoinen, mutta ei yhtään yllättävä tutkimustulos! En itse osaisi kuvitella asuvani omakotitalossa koskaan, tosin osasyynä tähän on varmasti se, että olen koko elämäni asunut kerrostalossa. Toinen argumentti on juuri tuo taloudellinen ja ajallinen aspekti, jota tuhraantuu omakotitaloon huomattavasti suurempia määriä.
Nuorten maksuhäiriömerkinnät ovat myös selkeästi olleet nousussa koko ajan, joka on juuri tuohon lyhytjänteisyyteen liittyvä asia ja erittäin huolestuttava. En ole itse ymmärtänyt sitä, että ulkonäön kautta pitää esittää jotain muuta mitä on tai vaikka olisi rikas, miksi sen pitäisi näkyä. Parinkymennen verkkarit ja huppari voittavat 10 000 euron Armanin puvun mukavuudessa 100-0. Ja se on itselle tärkeintä. Että elämä on mukavaa.
Mielestäni on huolestuttavaa miten niin moni ajattelee, että taloudellinen riippumattomuus on mahdottomuus tavalliselle ihmiselle. Suomessa varsinkin ajatus on hyvin outo. Myönnän, että itsekkään en tajunnut, että se on mahdollista saavuttaa jo 40 ikävuoteen mennessä, ennenkuin ymmärsin korkoa korolle ilmiön. Mutta olen aina ajatellut, että ihmiset käyttävät rahojaan ihan miten sattuu ja sitten valittavat miten ei ole rahaa mihinkään, viiden euron kaljatuoppi kourassa.
Viiden euron kaljatuoppi tiivistää mielestäni erinomaisesti ongelman. Pienistä virroista syntyy iso puro ja monella meistä on mahdollisuus taloudelliseen riippumattomuuteen, jos vain sitä oikeasti haluaisimme ja olisimme valmiita tekemään ”uhrauksia” kuten sen tupakka-askin tai kaljan ostamatta jättämisen…
Minä uskoin, että alle 40 vuotiaana voi olla taloudellisesti riippumaton, vasta silloin kuin alle 40 vuotiaana uskalsin jäädä pois oravanpyörästä ja elää pääoman tuloilla (eli taloudellisesti riippumattomana). Että en ainakaan minä tajunnut ajoissa että näinkin voi elää. Jos on saanut kulutustottumukset korkealle niin kyllä niiden tiputtaminen on aika vaikeaa (esim asuminen on suhteessa palkkaa korkea kuluerä). Mutta ihan tavalliselle tallaajallekin tämä on mahdollista…
Varmasti kun on ollut korkeat tulot ja sitä myötä onnistunut saavuttamaan tilanteen, jota voi kutsua taloudelliseksi riippumattomuudeksi, tulotason laskeminen on haastavaa. Mutta jos on tavoitellut taloudellista riippumatttomuutta nuoresta saakka yhtenä keinona kulutuksen optimointi pienemmäksi, ei varmaan vanhempanakaan niin paljon elintasoinflaatiota satu ja tyytyy vähempään. Enkä näe tätä mitenkään huonona (etenkään kestävän kehityksen kannalta).