Viime postauksissani olen asennoitunut suhteellisen negatiivisesti yhteen suurimmistani sijoitusvirheistäni – Banco Santanderiin. Banco Santander on hyvä yritys, mutta sen osingonmaksukyky on ollut viime aikoina kyseenalainen. Yllätyinkin suuresti kun näin Financial Timesissa muutama päivä sitten otsikon, jossa luki ”Santander nostaa osinkoaan 5%”. Ei hullummin! Paitsi kun miettii mitä lähimenneisyydessä on tapahtunut.
Nopea recap Banco Santanderin osinkohistoriasta (euroissa).
2012 0,64e
2013 0,62e
2014 0,60e
2015 0,20e (hups)
2016 0,21e
Sellainen viiden prosentin korotus. Santander on ollut itselleni ehkä tärkein opetus siitä, että mitä tarkoittaa oikeasti kestävä osingonmaksukyky. Suhteettoman korkea dividend yield on houkutteleva etenkin, jos yritys tekee edelleen erittäin kovaa tulosta, mutta se on lähes poikkeuksetta merkki siitä, että alla on jotain ongelmia. Santanderilla tämä ongelma oli tier1 pääomassa, joka oli eurooppalaisten pankkien alimpia (heti ongelmamaiden pankkien jälkeen).
Santander ei leikannut finanssikriisissä osinkoaan kuten suurin osa pankeista, joka tulkittiin pankin vahvuutena. Omalla tavallaan tämä on totta, Santander ei ollut Lehmannin, Bank of American tai Citigroupin kaltainen ongelmapankki, mutta makrotilanteen muutokset vaikuttivat siihenkin väistämättä (etenkin Brasiliassa). Kuten näkyy, jouduttiin leikkaukset tekemään joka tapauksessa myöhemmin.
Koska markkinat olivat hinnoittelleet osingonleikkauksen osakkeen hintaan jo aiemmin, on nykyinenkin osinko tyydyttävä yieldinsä puolesta, mutta jos olisin sijoitetut pääomat laittanut mihin tahansa salkkuni kulmakivistä, nukkuisin yöni paremmin ja kasvaisivat osinkoni nopeammin.
Tarinan opetus: pitkällä aikavälillä sijoittamisessa on ensiarvoisen tärkeää löytää osingonmaksajia, jotka ovat pomminvarmoja. Suhdanteesta, kriisistä tai säästä riippumatta. Jokaisessa sijoituksessa on riskinsä, mutta markkinat usein antavat osviittaa normaalia korkeammasta riskistä – niin kuin nytkin. Sijoittajan pitää osata vain tulkita ne.