Noudata näitä 9:ää vinkkiä ja pystyt taloudelliseen riippumattomuuteen

Taloudellisesti riippumaton. Ainakin uutisten mukaan etenkin nuoret kaavailevat sen tavoittelemista yhä enemmän ja enemmän. Jostain syystä suomalaisten säästöaste on kuitenkin tilastojen mukaan järjettömän alhainen – viimeiset vuodet jopa negatiivinen. Tämä kertookin siitä, että moni meistä elää taloudenhallinnan osalta aivan eri todellisuudessa ajatusten ja tekojen osalta.

Seuraavassa kirjoituksessa olenkin pyrkinyt tiivistämään 9 vinkkiä siihen, miten voi pitää puheensa talouden hallinnasta ja miten kuka tahansa meistä pääsee lähemmäksi taloudellista riippumattomuutta. Kaikille meistä se on kuitenkin täysin mahdollista kunhan vältämme yleisimpiä virheitä, joita ihmiset rahan kanssa usein tekevät. Inspiraatio tähän tekstistä on otettu suositulta amerikkalaiselta bloggaajalta Jlcollinsnh:lta, joka sattuu olemaan tänä päivänä jo taloudellisesti riippumaton.

1. Vältä ihmisiä, jotka eivät osaa käyttää rahaa. Älä anna sellaisen ihmisen käyttää rahojasi, joka on vastuuton rahan käyttäjä.

taloudellisesti riippumaton
Sillä, ketä on ympärilläsi on väliä

Mikään ei tuhoa rahojasi niin nopeasti kuin se, että annat jonkun muun käyttää rahojasi. Oli kyse sitten varainhoitajasta, kumppanistasi tai kaveristasi, joka ei osaa hallita omaa talouttaan. Jokainen meistä myös tietää sen, kuinka ympärillämme olevat vaikuttavat meihin – negatiivisesti tai positiivisesti. Se, kenen kanssa vietämme aikaa määrittää pitkälti myös meitä ja sitä, miten elämässämme käyttäydymme. Mikäli kaverisi siis eivät osaa käyttää rahaa ja ottavat pikavippejä, on myös todennäköisempää, että itse et välitä taloudenhallinnasta. Mikäli kaverisi ovat kuitenkin kaikki rahojensa kanssa ja sijoittavat, on hyvin todennäköistä, että myös itse innostut asiasta.

Luonnollisesti parasta olisi myös jos kumppanisi jakaa saman järkevän rahan käytön aatteen kuin sinäkin. Raha on yleisin parisuhteen riidanaihe ja onkin selkeää, että yksi osa parisuhteesta on aina helpompaa kun osapuolilla on samanlainen käsitys rahan käytöstä. On suhteellisen mahdoton pitää taloutta yllä, jos esim. toinen tuhlaa kaiken ja elää kulutusluotoilla samalla kun toinen henkilö tavoittelee taloudellista riippumattomuutta ja pyrkii säästää kaiken ylimääräisen. Ja kun toinen tuhlaa rahoja, riitaan yleensä riittää, että toinen on ”vain” tavallinen talouden hallitsija.

Tuntuu omalla tavallaan kylmältä sanoa, että parisuhdetta hakiessa kannattaisi miettiä myös sitä, että kulutustottumukset ovat samanlaisia, koska parisuhteisiin mennään yleensä enemmän tunteella kuin järjellä. Pitempiaikaisissa suhteissa järjenkäyttö kuitenkin tulee pakosta vastaan kun vaaleanpunaiselta pumpulipilveltä tullaan alas, joten asiaa on ihan fiksua ajatella jo kumppania valitessa.

2. Vältä rahoitusneuvojia ja muita korkeakuluisia sijoituspalveluita. Pienellä opiskelulla pystyt pitämään rahoistasi ja sijoituksistasi täydellisesti huolta itsekin!

Uskon siihen, että kuka tahansa pystyy oppimaan rahasta ja sijoittamisesta sen verran itsenäisesti, että pystyy pitämään rahoista itse parempaa huolta kuin joku muu. Tiedän tämän, koska itse opettelin perusteet asiasta jo 18-vuotiaana ihan Internetistä.

Omista rahoista kannattaa oppia pitämään huolta, sillä jos joku muu käyttää hallinnoi rahojasi, katoavat mahdolliset tuotot korkeisiin kuluihin, joita esim. joissain pankkien palveluissa ja rahastoissa lähes poikkeuksetta on. Jotkut pankkien palveluista ovat hyviä, toiset huonoja. Hyviä ovat mm. halvat indeksirahastot, joissa kulut ovat yleensä monta kertaa pienemmät kuin suurimmassa osassa pankkien myymistä sijoitustuotteista. Myös jotkut pankkien rahastojen kulut ovat siedettäviä. Tässä muutama asia, joita kannattaa välttää, jos et halua antaa rahojasi muualle.

– Ihmisiä, jotka lupaavat sinulle huimia tuottoja (kuka tahansa voi luvata korkeita tuottoja, mutta kukaan ei pysty niitä tuottamaan luotettavasti)
– ”Trendikkäitä” sijoituskohteita (Muistaako joku enää edes Bitcoinia?)
– Asioita, jotka kuulostavat liian hyvältä. Jos lupaukset vaikuttavat sijoitusmielessä liian hyviltä, ne myös aina ovat sitä. (Googlaa pyramidihuijaus).

Tai kuten lempiartistini Prince asian tiivistää ajattomassa kappaleessaan Money Don’t Matter 2 Night.

’Look, here’s a cool investment’
They’re telling him he just can’t lose
So he goes off and tries to find a partner
But all he finds are users (users)
All he finds are snakes in ever color
Every nationality and size

3. Vältä velkaa.

Tämä on raju vinkki. Jonka takia allekirjoitankin sen täysin paitsi asunnon ja opintolainan suhteen. Pitkässä juoksussa omistusasuminen on mielestäni järkevämpi vaihtoehto ja auttaa saavuttamaan taloudellisen tasapainon helpommin, koska omistusasunnossa on pienemmät kulut lainat maksettuasi kuin vuokra-asunnossa. Asuntolainankin ottamisesta ja omistusasumisen järkevyydestä on myös hyvät argumentit vastaan, mutta itse uskon vahvasti omistusasumiseen niin kauan kuin ostat asunnon kasvukeskuksesta.

Onkin kaksi lainaa, joita suosittelen ottamaan. Opintolaina ja asuntolaina. Jos kyse on mistä tahansa muusta lainasta, allekirjoitan väitteen täysin. Jos tarvitset lainaa kulutusta, lomaa tai autoa varten, suosittelen erittäin vahvasti miettimään omia kulutustottumuksia sekä sitä, tarvitsetko näitä asioita oikeasti. Mitä turhempi laina, sitä korkeampi korko ja sitä enemmän varastat tulevaisuuden itseltäsi. Et halua kuluttaa loppuelämääsi velkavankeudessa.

Kun säästät rahaa, huomaat nopeasti, että pienistä puroista syntyy iso joki. Sama on kulutusluottoja ja autolainoja ottaessasi. Jos otat paljon pieniä lainoja, huomaat pian, että kaikki rahasi menevät näiden lainojen maksuun. Tee itsellesi palvelus ja älä ota lainoja kulutusta varten.

4. Säästä osa jokaisesta eurosta, jonka tienaat

Henkilökohtaisesti tavoittelen sitä, että pystyisin säästämään pitkällä aikavälillä n. 60% jokaisesta eurosta, jonka tienaan. Tämä on minulle täysin realistinen tavoite. Älä luule, että tämä olisi mahdottomuus sinulle. Jos et usko, voit tutustua esim. Pohattaan, joka pystyi aikanaan säästämään sitäkin enemmän  2000 euron tuloistaan!

Arvokkain asia, mitä voit rahallasi ostaa ei ole autoja, vaatteita tai lomia vaan oman vapautesi. Maksa siis itsellesi ensin säästämisen ja sijoittamisen muodossa ja kuluta vain loput.

5. Mitä suuremman osan tuloistasi säästät, ja sijoitat, sen nopeammin olet taloudellisesti riippumaton. Aloita 30% säästöasteesta.

Tämä tuntuu itsestäänselvyydeltä. Mutta miten säästöasteesi vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti voit eläköityä? Alhaalla taulukko, joka kertoo sen. Huom! Taulukko olettaa, että kulutuksesi pysyy samana myös sen jälkeen kun olet taloudellisesti riippumaton, ja että sijoituksesi indeksiin tuottavat n. 8% vuodessa pitkällä aikavälillä. Taulukko perustuu ns. 4% sääntöön, josta olen kirjoittanut tarkemmin taloudellinen riippumattomuus -päätekstissäni.

Taulukko ei tietenkään ole täydellinen totuus, koska tuottosi voivat olla hieman huonommat tai paremmat todellisuudessa. Taulukosta näkee täydellisesti, kuinka pienikin säästöasteen nosto nopeuttaa taloudellisen riippumattomuuden saavuttamista valtavasti. Kaksi universaalia totuutta näkyy siis taulukossa.

1. Mitä enemmän säästät, sitä nopeammin varallisuutesi kertyy
2. Mitä pienempään kulutukseen totut, sitä vähemmän rahaa tarvitset taloudelliseen riippumattomuuteen (ks. kohta 9.)

                                         Avain taloudelliseen riippumattomuuteen on kulutuksesi

6. Laita rahasi pienikuluisiin indeksirahastoihin.

Jos haluat rikastua, mutta et ole juuri kiinnostunut osakesijoittamisesta, indeksirahastot ovat sinulle paras vaihtoehto. Haluat sijoittaa rahastoihin, joissa on pienet kulut, koska olet mukana pitkällä aikavälillä ja etenkin tällöin kuluilla on suuri merkitys siihen, kuinka paljon oikeasti pystyt saamaan tuottoja. Paras tapa on sijoittaa indeksirahastoihin tasainen euromäärä, tasaisin väliajoin.

Aloita vaikka 300 eurosta kuukaudessa, sitten 500 euroa kuukaudessa. Jos oikein innostut säästämään ja haluat otta taloudellisen riippumattomuuden tosissasi kuten allekirjoittanut, voit nostaa kuukausittaistasi sijoitusta niin korkealle kuin haluat. Itse pyrin sijoittamaan tällä hetkellä n. 2000 euroa kerran kuukaudessa eli 80% palkastani!

Varmistaakseen hyvän maantieteellisen hajautuksen, kannattaa tutustua halvimpiin indeksirahastoihin, joista kirjoitin vähän aikaa sitten tekstin.

Jos et ole jostain syystä vielä Nordnetiin avannut tiliäsi, kannattaa se avata nyt. Ja muistaa samalla seurata minua Sharevillessä 😉

Jos innostut sijoittamisesta entisestään, voit tutustua muihin rahastoihin sekä mahdollisesti jopa alkaa sijoittamaan suoraan osakkeisiin. Huom! Jos alat sijoittamaan osakkeisiin, muista, että häviät indeksille lähes varmasti. Tämän takia vähäkuluiset indeksirahastot ovat usein paras vaihtoehto.

Suora osakesijoittaminen toimii kuitenkin silloin, jos haluat saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden allekirjoittaneen tavoin pelkillä passiivisilla tuloilla. Tällöin paras vaihtoehtosi on sijoittaa suoraan osinko-osakkeisiin ja olla vähät välittämättä indeksistä, sillä silloin haluat varmistua vain siitä, että sijoituksesi nostavat osinkoaan vuodesta toisen.

7. Ole realisti sijoituksissasi. Välillä osakkeiden ja sijoitusten arvo laskee. Älä panikoi kuten ympärilläsi olevat ihmiset.

Matka taloudelliseen riippumattomuuteen on maratoni ja niin on myös varallisuuden kasvattaminen sijoittamisella. Tänä aikana matkalle sattuu aina ylä -ja alamäkiä. Välillä pörssit romahtavat. Ihmiset huutavat maailmanloppua. Tämä on nähty tarpeeksi monta kertaa menneisyydessä, jotta voidaan sanoa, että maailmanloppua tullaan huutamaan myös sinä aikana kun olet matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen.

Kun paniikki iskee, ihmiset huutavat, että nyt pitää myydä kaikki osakkeet, koska loppu on täällä. Jos olet fiksu, et välitä tästä. Jos olet erityisen fiksu, ostat osakkeita lisää silloin kun ”myy”-huudot ovat kovimillaan. Tällöin saat laatuyrityksiä hurjalla alennuksella. Osakemarkkinoiden maailmanloppu on aina seurannut entistä suuremmat tuotot. Kun muut huutavat myy, myy, myy, sinun pitää ostaa, ostaa ja ostaa. Osakemarkkinat ovat ainoa paikka maailmassa, missä ihmiset eivät ryntää alennysmyyntiin. Koska ihmislogiikka.

Elämme tällä hetkellä yli 10 vuotta jatkunutta pörssinousua, joten romahduksen mahdollisuus on monelta jo unohtunut ja toisilla se on koko ajan mielessä ei siksi uskalla aloittaa sijoittamista. Kumpikaan näistä ajattelumalleista ei mielestäni ole järkevä, sillä pörssiromahdus tulee aina uudestaan, eikä sillä pitäisi ole mitään väliä sinulle – kunhan olet mukana pitkällä aikavälillä säännöllisesti.

8. Kun pystyt elämään sijoitustesi passiivisilla tuloilla tai neljän prosentin säännöllä, olet taloudellisesti riippumaton

Itse tavoittelen taloudellista riippumattomuutta passiivisten tulojen avulla. Tämä on vaikeampi tie. On helpompi tie, jota suurin osa muista taloudellisen riippumattomuuden tavoittelijsta tavoittelee ja tätä kutsutaan 4% säännöksi. Kun pystyt elämään 4%:lla nettovarallisuudestasi per vuosi, olet taloudellisesti riippumaton!

Tästä tavasta ja niistä eroista, jotka erilaiset matkat taloudelliseen riippumattomuutteen mahdollistavat, pystyt lukemaan enemmän artikkelista, jossa vertailen kahta tapaa taloudelliseen riippumattomuuteen.

9. Mitä vähemmän tarvitset, sen vapaampi olet.

Jos haluat olla aidosti taloudellisesti riippumaton, on kulutuksesi optimointi aivan yhtä tärkeää kuin tulojesi kasvattaminen ja järkevä sijoittaminen. Fakta kuitenkin on, että kuluttamisen vähentäminen on jokaiselle meistä helpompaa kuin tulojen kasvattaminen tai entistä parempien sijoitusten tekeminen.

Kun opit elämään vähemällä ja pienentämään kulutustasi, olet muutenkin vapaampi. Tarina munkista ja virkamiehestä kertoo kaiken oleellisen.

Kaksi hyvää lapsuudenystävää kasvoivat erilleen. Vuosia myöhemmin he tapasivat uudelleen.

Vuosien jälkeen toinen heistä oli vähällä elävä munkki ja toinen rikas virkamies. Edustavalta näyttävä virkamies säälii hoikkaa mitättömältä näyttävää munkkia. Hän neuvoi vanhaa ystäväänsä:

”Jos alkaisit palvelemaan kuningasta, sinun ei tarvisi elää pelkällä riisillä ja pavuilla”

Tähän munkki vastaa:

”Jos pystyisit elämään riisillä ja pavuilla, sinun ei tarvitsisi palvella kuningasta.”

Kumpi sinä haluat olla?

Jätä kommentti