Aktiiviset suomalaiset talous- ja sijoitusblogit ikäjärjestyksessä

Tästä postauksesta löytyy kaikki aktiiviset suomalaiset talous/sijoitusblogit (jotka ovat yksityisihmisten pitämiä) aloittamisvuosijärjestyksessä.

Aktiiviseksi lasken blogin, jota on päivitetty viimeisen kahden kuukauden aikana ja niitä päivitetään vähintään 6 kertaa vuodessa. Mielestäni on mielenkiintoista nähdä, mitkä blogosfäärissä olleet kauiten ja toisaalta paljon aktiivisia blogeja yhteensä on ja missä tahdissa niitä on alkanut ilmestymään.

Ja luonnollisesti, mikäli blogiasi ei jostain syystä tästä listasta löydy, laita kommenttia, niin lisään tähän postaukseen, että blogrolliini kunhan löydän sopivan widgetin sitä varten. En jaksanut ottaa aloituskuukausia huomioon, joten ikäjärjestys on vain vuosien mukaan. Aloitetaan listaaminen senioreista alkaen.

Vuoden 2020 päivitettyyn blogilistaan pääset tästä.

2007 (1)

Rakas sijoituspäiväkirjani

2009 (1)

Laiska sijoittaja

2010 (2)

Asuntosijoittaja
Vaurastu

2011 (2)



Rahastosijoittaminen
Rahaneuvos

2012 (3)


Kinskin sijoituspäiväkirja
Sijoituksilla eläkkeelle
Warren Fyffet
Velaton

2013 (9)


Pohatta
Tarina vaurastumisesta
Nuuka
Osinkokuningas
Dividend Hawk
Kitupiikki vuorotteluvapaalla
Downshiftaus
Fyysikon osingot
Veroa, hikeä ja kyyneleitä

2014 (12)


Harry Holdari 
Rahalla vapaaksi
Tuhlaajasta visukintuksi
Pikkusijoittajat
Matkalla vaurauteen
Mihin se raha menee
Suvun viisain mies
Aloittelevan sijoittajan
Omista ja vaurastu
Kuponginleikkaaja
Isomahamies
Herkuille perso piensijoittaja

2015 (15)


Osinkovirta
Femmadonna
Rikas Erakko
Sijoittajatursas
Säästöpossujen vallankumous
Osingoilla onneen
Nuoren miehen sijoitusblogi
Jyväjemmari
Monday Journal 
Stoalainen sijoittaja
Parempi suunnitelma
Ekonomimimmi
#Martinmallit
Laatukorjatun tuottavuuden romahdus
Rahalla saa ja pyörällä pääsee

2016 (26)


Omavaraisuushaaste
Yksinhuoltajan selviytymisopas
Sijoitus Oy
Talousmentor
Yläkoulunopen Sijoitukset
Puoli miljoonaa pääomaa
Penni poikimaan
Kuusivuotissuunnitelma
Ikiholdaaja
Eläkkeellä Thaimaahan
Osinkokone
Sijoitus Suomi
Mrs. Moneypenny
Eroon oravanpyörästä
Long-Term Decision
Rahamiäs
Omat Rahani
Tuulipuku
Nuori Bisnesmies
Lapset ja rahat
K. Pennosen mietteet
Tieni miljonääriksi
Osinkotalous
Osakekeisari
Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirja
Rahahuoleton
Savolainen sijoittaja

2017 (6)

Pihipoika säästää
Rahataidot
Ikisijoittaja
Helposti vauraaksi
Pihistelyä
Velkavipu

Onko nyt sinun aikasi aloittaa sijoittaminen? Voit avata Nordnetissa ilmaisen arvo-osuustilin!*

Muutama oma huomio blogeista.

1) Määrä on kasvanut joka vuosi, ehkä merkittävin harppaus tapahtui vuosien 2012 ja 2013 välissä. Toinen iso harppaus vuosien 2015 ja 2016 välissä.

2) Sijoitusblogit ovat muotia. Lista saa asian näyttämään siltä, että blogien määrä on kasvanut joka vuosi. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa, koska kyseessä on vain aktiivisten blogien lista. On siis hyvinkin mahdollista, että vuonna 2015 ja 2016 alotti sama määrä blogeja, mutta osa 2015 vuoden blogeista on jo lopettanut aktiivisen toimintansa. Uskon myös, että vuonna 2016 alottaneista blogeista varmaan n. 10% lopettaa toimintansa tämän vuoden aikana. Toivon, ettei Omavaraisuushaaste kuulu niihin!

3) 2016 vuoden luku on esitettyä suurempi, koska olen varmasti missanut jonkun blogin.

4) Aktiivisia yksityishenkilöiden pitämiä sijoitus-ja talousblogeja on Suomessa yli 70! Mielestäni varsin kunnioitettava luku ja kuten listasta näkee, käsitellään blogeissa erittäin laajasti sijoittamista ja taloutta kokonaisuudessaan.

5) Vanhin blogi täyttää kohta 10 vuotta. Aika eeppistä.

Jonkun kyllä pitäisi tehdä akateemista tutkimusta tästä aiheesta. Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka monta pyrkii taloudelliseen riippumattomuuteen, bloggaajien keski/mediaani-ikä, sukupuolijakauma jne. Tai sitten olen vain Gradu-moodissa, koska tällaiset asiat ovat mielestäni mielenkiintoisia, hah. Sijoitusblogit ovat joka tapauksessa tällä hetkellä enimmäkseen miesten kirjoittamia.

Laita kommenttia, mikäli listassa ei blogiasi ole (ja mieluusti myös se aloitusvuosi). On myös erittäin todennäköistä, että olen missanut jotain aivan aloittelevia blogisteja, joten nyt on hyvä aika päästä myös blogilistalle. Voisin ottaa tämän vaikka vuosittaiseksi tavaksi, jossa tarkistan aina kaikki blogit ja päivittelen listaa sen mukaan. Ei ole kuin alle tunnin homma ja olen aina tykännyt listoista.

33 kommenttia artikkeliin ”Aktiiviset suomalaiset talous- ja sijoitusblogit ikäjärjestyksessä”

  1. Mielenkiintoinen lista. Blogien määrä nousee samaa tahtia pörssi-indeksien kanssa. 🙂

    Odotan mielenkiinnolla miten sijoitusblogeille käy sitten, kun joskus koemme kunnon romahduksen ja laskukauden. Tappioista ja pääoman sulamisesta ei olekaan niin kiva kirjoitella…

    Vastaa
    • Tämä on erittäin mielenkiintoinen kysymys, jota itsekin pyöritellyt. Ja oikeastaan silloin niiden sisältö muutuu entistä mielenkiintoisemmaksi. Tällä hetkellä kun on jatkuvaa nousua ja suuret pelotkin aiheuttavat aina vain rajumpaa kurssinousua, on osakesijoittaminen ja siitä puhuminen aivan liian helppoa. Ilman kurssiromahdusta loppuu pian kirjoitusaiheetkin kesken!

      Vastaa
  2. Pöh, mä en oo saanut kutsua mihinkään ;). Tosin ei voi sanoa, että blogini olisi vielä sijoitusblogi, enemmänkin säästämisestä ja elämäntapa-asioista on kyse. Kiitos listauksen tekemisestä, kova vaiva sinulla!

    Mielestäni on hienoa, että jokainen blogi on silti ihan omanlaisensa. Monella on kirkas, erottuva profiili. Vain muutama on mulla sellaisia, että menee vähän sekaisin, kuka olikaan kuka.

    Vastaa
    • Noo, lasken blogisi kyllä ihan samaan kastiin omanikin kanssa. Ihan yhtä paljon paatosta ja aatosta 😀 Etköhän kutsun saa, mikäli tämä miitti joskus aiotaan oikeasti pitää.

      Se on kyllä totta, että suurin osa oikeasti erottuu muista. Itse sekoitan joskus lähinnä blogeja vain samanlaisten nimien takia. Ihmeellisen erilaisia nimiä ihmiset kyllä keksineet blogeille, koska harvemmin tähänkään ongelmaan törmää.

      Vastaa
  3. Hei, löysin blogisi kun etsin hyviä talousaiheisia blogeja lukulistalleni. Luen paljon blogeja ja talousaiheiset blogit ovat alkaneet nyt kiinnostaa, kun aloitin itse bloggaamaan samasta aihepiiristä. Hyvä blogi sinulla ja mahtavaa, kun olet listannut kaikki blogit yhteen paikkaan!

    Olen itse alkanut pitää Kukkaron rouva -nimistä blogia viime vuonna. Kirjoittelen blogissani mm. säästämisestä, sijoittamisesta, rahasta, bloggaamisesta, nettisivujen teosta sekä koodaamisesta. Olisi hienoa jos lisäisit blogini myös listallesi. Ajattelin myös pistää hyvän kiertämään ja esitellä joka kuukausi blogissani tarkemmin aina yhden blogisuosituksen.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Nuuka Peruuta vastaus