Aktiiviset suomalaiset sijoitus- ja talousblogit ikäjärjestyksessä – 2018

Kuten lupasin viime vuonna aloittamassani perinteessä, päivitän listan kaikista suomalaisista aktiivisista talousblogeista/sijoitusblogeista/taloudellinen riippumattomuus -blogeista aina vuoden alussa. Alla siis vuosittaiseen tapaan lista, josta löytyy kaikki suomalaiset talousblogit ja sijoitusblogit.

Aktiiviseksi lasken blogin, jota on päivitetty viimeisen kahden kuukauden aikana. Blogia pitää päivittää myös vähintään 6 kertaa vuodessa. Listan jälkeen teen myös huomioita ja vertailuja viime vuoden talousblogien määrään. Elämme edelleen pörssin kultakausia, joten oletuksena on varmasti monella, että blogien määrä on kasvanut entisestään.

Ja kuten yleensäkin, mikäli blogiasi ei jostain syystä tästä listasta löydy, laita kommenttia, niin lisään sen tähän kirjoitukseen. Kuten asiaan kuuluu, aloitetaan listaus vanhimmasta blogista alkaen.

Vuoden 2019 päivitettyyn listaan pääset tästä.

2007 (1)

suomalaiset talousblogit lista on pitkä
Lista on pitkä, joka on vain hyvä merkki!

Rakas sijoituspäiväkirjani

2009 (1)

Laiska sijoittaja

2010 (2)

Asuntosijoittaja
Vaurastu

2011 (2)

Rahastosijoittaminen
Rahaneuvos

2012 (3)


Kinskin sijoituspäiväkirja
Sijoituksilla eläkkeelle
Warren Fyffet
Velaton

2013 (8)


Pohatta
Tarina vaurastumisesta
Nuuka
Osinkokuningas
Dividend Hawk
Downshiftaus
Veroa, hikeä ja kyyneleitä
Talousahdinko

2014 (11)


Harry Holdari 
Rahalla vapaaksi
Tuhlaajasta visukintuksi
Pikkusijoittajat
Matkalla vaurauteen
Mihin se raha menee
Aloittelevan sijoittajan
Omista ja vaurastu
Kuponginleikkaaja
Isomahamies
Herkuille perso piensijoittaja

2015 (10)


Osinkovirta
Femmadonna
Rikas Erakko
Sijoittajatursas
Stoalainen sijoittaja
Parempi suunnitelma
Ekonomimimmi
#Martinmallit
Laatukorjatun tuottavuuden romahdus
Rahalla saa ja pyörällä pääsee

2016 (20)


Omavaraisuushaaste
Yksinhuoltajan selviytymisopas
Sijoitus Oy
Talousmentor
Yläkoulunopen Sijoitukset
Puoli miljoonaa pääomaa
Kuusivuotissuunnitelma
Ikiholdaaja
Eläkkeellä Thaimaahan
Osinkokone
Sijoitus Suomi
Eroon oravanpyörästä
Rahamiäs
Tuulipuku
Lapset ja rahat
K. Pennosen mietteet
Osinkotalous
Osakekeisari
Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirja
Rahahuoleton
Savolainen sijoittaja

2017 (26)

Akateeminen työtön
Pihipoika säästää
Helposti vauraaksi
Pihistelyä
Velkavipu
Antero vipusen loitsukirja
Vanhan pojan sijoitusblogi
Mammuttiblogi
Peruspätkäduunari kansankapitali$missa
Opiskeleva sijoittaja
Pihimies
Perus duunarista rikkauksiin
Sarvista härkää
Ryysyistä rikkauksiin
Entinen persaukinen
Puudelinberberi
Osinkoinsinööri
Säästöistä unelmiksi
Kohti vauraampaa huomista
E-sijoitus
Glendora&Raha
Ahkeran säästäjän projektipäiväkirja
Osingoilla vapaaksi
Sijoituspäiväkirja
Jenni laskee pennejä

2018 (16)

Alla mandariinipuun
Kukkaron rouva
Pääoma tuloiksi
Raha maksaa liikaa
Pohataksi pohjalta
Eurotarkka
Taloudellinen riippumatto
Konetekniikan insinööri
Sisukas sijoittaja
Voiko nainen ymmärtää rahasta?
Rahat-on nainen
Moneyminea
Velkasuossa 
Osinkoa metsästämässä
Kun taivaalta satoi rahaa
Rahat riittämään
Talousnuukis
Landerouva

Huomioita viime vuodesta

1)  Mitä vanhempi blogi on, sen todennäköisemmin se porskuttaa edelleen. Vanhimmista suomalaisista talousblogeista yksikään ei lopettanut tänä vuonna. Vanhin blogi, joka lopetti, oli aloitettu vuonna 2013. Sen sijaan vuonna 2015 aloittaneita blogeja lopetti 4/15 ja vuonna 2016 aloitetusta blogeista lopetti 5/26.

2) Blogien määrän kasvu on hiljentynyt hieman huippuvuodesta 2016, jolloin blogeja perustettiin 26 kappaletta. Suomalaiset talousblogit eivät kuitenkaan ole lopettaneet kasvuaan.  Vuonna 2017 uusia blogeja perustettiin kunnioitettavat 26 kappaletta (joista lopetti 2).

3) Nykyään meillä on 76 kappaletta aktiivisia suomalaisia sijoitus – ja talousblogeja!

4) Vanhin blogi täytti viime vuonna 10 vuotta. Onnea Rakkaalle sijoituspäiväkirjalle tästä!

Laita kommenttia, mikäli listassa ei blogiasi ole (ja mieluusti myös sen aloitusvuosi). Vaikka kaivoin kovasti etenkin viime aikoina aloitettuja blogeja, on mahdollista, että olen etenkin tuoreimpia blogeja missanut, joten nyt on hyvä aika päästä myös blogilistalle, jota luetaan paljon (viime vuoden suomalaiset talousblogit listani on blogini luetuin teksti). Joka tapauksessa edessä on jälleen uusi vuosi paljon laadukkaita talous- ja sijoitustekstejä. Tuntuu, että etenkin vuonna 2018 uusien blogien kasvu on tyrehtynyt, mikä on yllättävää. Tai sitten vain en ole saanut heitä tietooni!

Blogien määrän kasvaessa uusia tarinoita ja kokemuksia syntyy varmasti tänäkin vuonna päivittäin! Tervetuloa kaikille uusille bloggaajille matkaan mukaan ja jaksamista kokeneemmille!

27 kommenttia artikkeliin ”Aktiiviset suomalaiset sijoitus- ja talousblogit ikäjärjestyksessä – 2018”

  1. Oma blogi tämä ei ole, mutta tuollaiseen Osingoilla vapaaksi nimiseen uuteen blogiin (2017) eksyin hiljattain Osinkokuninkaan blogrollista. Hänen sijoitusstrategia ja erityisesti ajatukset siitä olivat niin samanlaiset kuin itselläni, niin blogi jäi mieleen. 🙂

    Vastaa
  2. Kiitos hyvästä listauksesta, olenkin käynyt vilkuilemassa useampaa näistä blogeista 🙂 Oma blogini on vielä tuore, mutta menee hyvinkin määritelmän ”sijoitus- ja talousblogi” alle. Blogin osoite on allamandaariinipuun.blogspot.fi.

    Vastaa
  3. Voisi pistää pienet sivuvedot siitä kuinka moni aktiivisista blogeista katoaa seuraavan isomman kurssikorjauksen jälkimaininkeihin.

    Vastaa
    • On kieltämättä mielenkiintoista nähdä tuleeko näissä eroja, vai riittääkö sijoittajien kantti. Kurssiromahduksesta aiheutuva psykologinen vaikutus on kuitenkin erittäin vahva. Itsekään en ole blogia pitänyt kuin kurssinousun aikana. Tosin vaikka viime aikoina pörssit ovat jatkaneet porskuttamistaan, minusta tuntuu kuin koko ajan enemmän ja enemmän blogeja olisi lopettamassa tälläkin hetkellä eikä uusia tule tilalle enää samaa tahtia.

      En tiedä onko tämä vain kuvitelmaa, mutta siltä tuntuu. Pian onkin jo uusi vuosi ja voin tästä tutkimusta tehdä!

      Vastaa

Jätä kommentti