Aloita tästä

Tervetuloa Omavaraisuushaasteeseen!

Nimeni on Esa Juntunen ja olen kauppatieteiden maisteri sekä pitkän linjan sijoitusbloggaaja- ja kirjailija. Synnyin ja kasvoin duunariperheessä Hyvinkäällä ja asustelen nykyään Helsingissä. Blogini tarkoitus on yksinkertainen. Haluan mahdollistaa, että mahdollisimman monella meistä olisi työkalut taloudelliseen menestykseen sekä aikaa ja rahaa juuri siihen, mitä haluamme elämällämme tehdä.

Tähän ei tarvitse sijoitusmaisterin papereita tai kahdensadan ÄO:ta, vaan se onnistuu helpoiten kuluttamalla vähemmän, tienaamalla enemmän ja sijoittamalla säännöllisesti. Emme voi vaikuttaa moneen asiaan elämässämme, mutta näihin onneksi pystymme, jos meille vain annetaan oikeat työkalut. Tässä blogissa pyrinkin antamaan nämä työkalut kaikkien saataville ja näyttämään miten niitä omassa elämässäni käytän.

Oli kyse sijoittamisen aloittamisesta, osakemarkkinoiden ajankohtaisista asioista, suomalaisten yritysten yritysanalyyseistä, parhaista rahastoista, asuntosijoittamisesta, ASP-tilistä, palkkaneuvotteluista, hyväpalkkaisista aloista, CV:n rakentamisesta, oikeasti toimivista säästövinkeistä tai taloudellisesta riippumattomuudesta, löydät vastauksen kysymyksiisi blogistani.

Olen kirjoittanut Omavaraisuushaastetta jo yli seitsemän vuotta ja blogi sisältääkin yli 700 tekstiä kaikista eri henkilökohtaisen talouden aiheista, joita mieleesi voi tulla. Tämän lisäksi olen kirjoittanut sijoituskirjan Viisas sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat, jonka voit nyt tilata Tammen verkkokaupasta alekoodilla VIISASSIJOITTAJA30 nyt vain 21 euron hintaan. Vaihtoehtoisesti voit tilata sen erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa Adlibriksestä täältä. Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä muista suomalaisista äänikirjapalveluista.

Omavaraisuushaaste onkin tänä päivänä Suomen luetuin sijoittamista ja henkilökohtaista taloutta käsittelevä blogi yli miljoonalla vuosittaisella lukukerralla. Toivonkin, että saan myös sinut innostumaan säästämisestä, sijoittamisesta ja tienaamisesta sekä lähtemään mukaan kohti stressittömämpää ja vapaampaa elämää, jossa sinä olet kontrollissa. Tällaisessa elämässä raha on mahdollistaja, ei stressin aihe.

Alta löydätkin kaikki tärkeimmät ja ajattomimmat tekstini, joista löydät varmasti kaiken etsimäsi. Ja jos et löydä, laita kommenttia ja otan aiheesta tekstin työn alle – uusia tekstejä tuotan blogiin keskimäärin kaksi kertaa viikossa!

Tekstini on jaoteltu seuraaviin aiheisiin seuraavassa järjestyksessä, jotta löydät etsimäsi tekstin helpommin.

1. Rahastosijoittaminen
2. Osakesijoittaminen
3. Asuntosijoittaminen
4. Opiskelu, tulojen kasvattaminen ja työelämässä menestyminen

5. Säästäminen, kuluttaminen ja minimalismi
6. FIRE – eli taloudellinen riippumattomuus
7. Kirjoitukset nuorille ja opiskelijoille taloudesta kiinnostuneille
8. Kirjan ja blogin kirjoittamisesta

9. Klassikkokirjoitukset

 

1. Rahastosijoittaminen

Sijoittaminen kuuluu kaikille. Suomessa sijoittaminen on saanut koko ajan arkisempia piirteitä, ja se on pelkästään hyvä asia – Suomessa onkin jo yli miljoona rahastosijoittajaa! Jokainen meistä pystyy sijoittamaan ja etenkin Suomessa, jossa on korkeat ansiotuloverot on sijoittaminen ylivoimaisesti paras tapa vaurastua. 

Rahastosijoittamiseen sekä sijoittamiseen ylipäätänsä kannattaa tutustua ja se kannattaa aloittaa pienilläkin summilla. Pienistä puroista syntyy aivan huomaamatta iso joki. Olen kirjoittanut paljon selkokielisiä tekstejä sijoittamisesta (oli kyse rahastosijoittamisesta, osakesijoittamisesta tai asuntosijoittamisesta) kiinnostuneelle aloittelijalle kuin myös kokeneemmallekin sijoittajalle ja parhaat niistä löydät alta.

Miten aloittaa sijoittaminen (jos et ole aloittanut vielä sijoittamista, aloita tästä kirjoituksesta)
Perehdytys rahastosijoittamiseen ja parhaat vinkit sen aloittamiseen 
Parhaat ja halvimmat indeksirahastot -vertailu
Sijoitussanasto aloittelevalle sijoittajalle
Korkoa korolle-ilmiön ymmärtäminen on pakollista, jotta ymmärrät sijoittamisen kannattavuuden

2. Osakesijoittaminen

Osakesijoittaminen ei ole pelkästään vaurastumista. Vaurastumisen lisäksi osakesijoittaminen on maailman yleissivistävin harrastus. Osakesijoituksen maailmaan syventyessä opit paljon maailman, valtioiden ja yritysten suhteista toisiinsa sekä opit maailmasta valtavasti lisää. Tämän lisääntyneen ymmärryksen myötä pystyt tekemään parempia sijoituspäätöksiä ja todennäköisesti selviät myös työelämässä paremmin!

Ja mikä parasta, osakesijoittaminen ei ole pelkästään matka maailman monimutkaisuteen, vaan myös samalla matka sinuun itseesi. Osakesijoittaminen on paljon mainostettua enemmän tunnelaji, kuin puhdas älylaji. Tulet kokemaan osakesijoittamista harrastaessasi kaikki inhimilliset tunteet ja parhaassa tapauksessa, opit samalla itsestäsi, sekä hallitsemaan näitä tunteita. Aloita matkasi osakesijoittamiseen seuraavista perusasioita käsittelevillä teksteillä ja lupaan, että et katso maailmaa enää koskaan samalla tavalla sen jälkeen.

8 aloittelevan sijoittajan yleisintä virhettä
Pörssiromahdus on tulossa ja miksi sillä ei pitäisi olla mitään väliä sinulle
Pörssisyklin 9 vaihetta
Voiko kenestä tahansa tulla miljonääri? Kyllä

Kannattaako osakesäästötili? Näissä kolmessa tilanteessa kyllä
Sijoitussuunnitelmani pörssiromahdusta varten
Osinkoaristokraatti, osinkokuningas ja muut osinkokastit – miksi niillä on väliä? 
Kiinalaisiin osakkeisiin sijoittaminen sekä Kiinaan sijoittamisen riskit

Viisi parasta sijoitustiedon lähdettäni

3. Asuntosijoittaminen

Asuntosijoittaminen on rahasto- ja osakesijoittamisen ohella yksi parhaista tavoista vauraustua hitaasti, mutta varmasti. Asuntosijoittamisessa ylivoimaisesti vaikeinta onkin aloittaminen, mutta siinä on helpointa saada lumipallo pyörimään ensimmäisten asuntojen jälkeen. Omistan itse tällä hetkellä kaksi sijoitusasuntoa sekä oman kotini, kaikki Helsingissä tai Tampereella ja olenkin blogiini kirjoittanut monipuolisesti eri asioista, mitä asuntosijoittamisessa kannattaa ottaa huomioon lainaneuvotteluista vuokralaisen valintaan.

Kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää ASP-tilistä

Asuntolainan kilpailuttaminen

Ensiasunnon ostamisesta ja lyhytjänteisyydestä
Näin ostin ensiasuntoni
Näin ostin nykyisen kotini
Näin ostin sijoitusasuntoni Helsingistä

4. Tulojen kasvattaminen ja työelämässä eteneminen

Kun kyse on palkasta, ei kukaan meistä saa sitä, mitä ansaitsemme, saamme sen, mitä neuvottelemme. Raha, palkat ja tulojen kasvattaminen on edelleen tabu suomalaisessa yhteiskunnassa ja tämä ei ole millään tavalla hyvä asia tavalliselle duunarille. Niin kauan kuin rahasta ja tuloista puhuminen on tabu, siitä hyötyvät eniten, ne joilla sitä on eniten. Kun puhumme tuloistamme avoimemmin, pystymme oikeasti vaatimaan työelämässä sen, mikä meille kuuluu ja samalla tavoittelemaan paljon korkeampaa tulotasoa.

Harva meistä onkin tämän rahatabun takia maksimoinut tulopotentiaaliamme omassa työssämme tai sivutulojen muodossa. Olen kirjoittanut blogissani paljon sivutuloista, töiden hakemisesta, CV:n tekemisestä sekä palkankorotuksesta neuvottelemisesta – näistä kirjoituksista saatkin hyviä ideoita ja tekniikoita siitä, miten pystyt nostamaan tulojasi haluamallasi tavalla – oli se sitten opiskelu, palkkaneuvottelu, totaalinen uravaihdos, uusi työpaikka tai sivubisnes.

Kouluttautuminen

Koulumenestykselläsi ei ole mitään väliä lukion jälkeen
Mitä kannattaa opiskella? Älä kouluttaudu köyhäksi!
Mitä opiskella kauppakorkeakoulussa?
Jos haluat työllistyä tulevaisuudessa, opiskele näitä taitoja

Työelämä ja töiden haku

Näin minusta tuli hyvätuloinen – työhistoriani auki
Työn hakeminen – älä pelkää työpaikkailmoituksen vaatimuksia
Näin teet CV:n, joka erottuu joukosta
Näin teet täydellisen työhakemuksen, joka tukee CV:täsi
Näin teet vetävän LinkedIn-profiilin, josta headhunterkin kiinnostuu

Tuplasin palkkani kolmessa vuodessa – näin neuvottelet itsellesi palkankorotuksen
Sain 500 euron palkankorotuksen heti urani alkuun – näin tein sen
Headhunter soitti – näin asiat etenivät

Soveltuvuustestit työnhaussaTöihin ulkomaille? 16 maan elinkustannus- ja verotusvertailu
25 hyväpalkkaista työtä, jolla saat yli 4000 euron kuukausitulot

Sivutulojen synnyttäminen

Blogilla tienaaminen – näin teet sen oikein 
Tienaa netissä rahaa helposti – faktaa vai fiktiota?
Näin kirjoitin kirjan kahdessa päivässä ja julkaisin sen Amazonissa
Näin tienaan 100 000 euroa vuonna 2020

Itsensä kehittäminen

Kaveripiirisi ja läheisesi tekevät sinusta köyhän
Kymmenessä vuodessa voit saavuttaa mitä vain

5. Säästäminen, kuluttaminen ja minimalismi

Elämme niin kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa, että jäämme huomaamatta kaiken turhan romun ja saasteen alle. Emmekä tule siitä yhtään onnellisemmiksi – lähinnä päinvastoin, se aiheuttaa meissä ahdistusta!

Tämä johtuu ennen kaikkea hedonistisesta oravanpyörästä, jota käsittelevää kirjoitusta suosittelen jokaiselle lukijalle. Lupaan, että tekstin luettuasi ajattelet jokaista ostostasi eri tavalla ja et enää koskaan kuluta samalla tavalla. Teksti löytyy alla olevasta listasta ensimmäisenä.

Säästäminen

Hedonistinen adaptaatio – kun mikään ei riitä
Avaimet onnelliseen elämään löytyvät vähäisestä kuluttamisesta
Kädestä suuhun yli 100 000 euron tuloilla, miksi kovatuloisten on niin vaikea säästää?
Miten säästää rahaa? Näin käynnistät taloutesi uudelleen
Näin paljon liikaa maksat asuntolainastasi – asuntolainavertailu

Minimalismi

Laskin kolme päivää kuinka monta esinettä omistan – tässä lopputulos
99% omistamistasi esineistä on TURHIA
10 asiaa, jotka opin kun elin vuoden minimalistina

6. FIRE – eli taloudellinen riippumattomuus

Taloudellinen riippumattomuus eli tuttavallisemmin firetys on mediassa paljon esillä ollut asia, joka kuitenkin on median laiskuuden takia usein väärin ymmärtetty ajatus. Olen jakanut kirjoitukset taloudellisesta riippumattomuudesta kahteen osaan selvyyden vuoksi. Ensimmäinen osa on yleisiä tekstejä, jotka avaavat miksi taloudellinen riippumattomuus on tavoittelemisen arvoista ja syvempää pohdintaa taloudellisesta riippumattomuudesta yleensä.

Tulen olemaan olemaan taloudellisesti riippumaton jo 39-vuotiaana. Toinen osa teksteistä kertookin minun matkastani taloudelliseen riippumattomuuteen ja sitä kuinka nollastakin voi ponnistaa korkealle, kun oikeasti tekee töitä sen eteen.

Taloudellinen riippumattomuus

Taloudellinen riippumattomuus – mitä ja miksi? 
Kaikki ne kysymykset, jotka taloudellisesta riippumattomuudesta herää
Kuinka vähän tarvitsee taloudelliseen riippumattomuuteen?
Firetys-nimi johtaa harhaan sen pääajatuksesta

7 vaihetta matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen
Kaksi eri tietä taloudelliseen riippumattomuuteen
Kolme henkilötyyppiä, jotka voivat saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden

Teet jotain väärin, jos et rikastu ennen 30:ttä syntymäpäivääsi
Kysymykset, jotka kannattaa kysyä itseltään ennen kuin aloittaa matkan kohti taloudellista riippumattomuutta
Taloudellinen riippumattomuus ei ole mahdollista tavalliselle ihmiselle

Firettäminen ja kuinka media antaa siitä aivan väärän kuvan

 

Minun matkani taloudelliseen riippumattomuuteen (tähän mennessä)

Tulen olemaan taloudellisesti riippumaton 39-vuotiaana – ja näin teen sen

Helmikuu 2016 Tästä alkoi matkani taloudelliseen riippumattomuuteen
Marraskuu 2016 Ensimmäinen 50 000 euroani

Tammikuu 2018 Tilinpäätös 2017
Elokuu 2018 Ensiasunto ostettu!
Syyskuu 2018 Ensimmäinen 100 000 euroani

Tammikuu 2019 Tilinpäätös 2018
Tammikuu 2019 Elän vuoden 2019 minimalistina ja minimikulutuksella

Tammikuu 2020 Tilinpäätös 2019
Tammikuu 2020 Tavoittelen tänä vuonna 100 000 euron tuloja ennen veroja

Tammikuu 2021 Tilinpäätös 2020

Tammikuu 2022 Tilinpäätös 2021

Tammikuu 2023 Tilinpäätös 2022

7. Kirjoitukset opiskelijoille

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, olin vain opiskelija, joka kävi koulussa täyspäiväisesti ja töissä osa-aikaisesti. Olenkin kirjoittanut selkeitä kirjoituksia opiskelijan taloudenhallinnasta. Nämä ovat asioita, joita jokaisen opiskelijan pitäisi ymmärtää ja osata, mutta kokemuksesta tiedän, että harva hanskaa taloudenhoitoa opiskelijaelämän yhteydessä.

Jos olet itse opiskelija, tutustu näihin kirjoituksiin antaumuksella. Kun olet sisäistänyt nämä viisi kirjoitusta, sinun ei tarvitse stressata rahasta enää opiskeluaikanasi kertaakaan, vaan voit keskittyä opiskelujen aikana elämiseen ja opiskeluun – sekä muista linkata nämä kavereillesi, he stressaavat aivan samojen asioiden kanssa tulorajoista opintotukikuukausiin ja opintolainan nostamiseen.

Näin keräsin opiskelijana 78 000 euron varallisuuden
Opintolaina ja miksi sinun pitäisi nostaa se

Kaikki, mitä sinun pitää tietää opinto- ja asumistuesta
Miten kuluttaa vähemmän rahaa opiskelijana?
Opiskelun ja töiden yhteensovittaminen – miten ja miksi? 

8. Kirjan ja blogin kirjoittamisesta

Matkani tietokirjailijaksi osa 1 – Unelmasta ja ajatuksesta kirjaksi – nopea katsaus
Matkani tietokirjailijaksi osa 2 – Käsikirjoituksen kirjoittaminen
Matkani tietokirjailijaksi osa 3 – Käsikirjoituksen editoiminen ennen kustannustoimittajaa
Matkani tietokirjailijaksi osa 4 – Kirjan tarjoaminen kustantamoille 
Matkani tietokirjailijaksi osa 5 – Kustannussopimus
Matkani tietokirjailijaksi osa 6 – Milloin kirja on valmis?
Matkani tietokirjailijaksi osa 7 – Kustannustoimittajan kanssa työskentely
Matkani tietokirjailijaksi osa 8 – Kirjan kannen ja nimen päättäminen
Matkani tietokirjailijaksi osa 9 – Tietokirjan julkaisu! (Tulossa)
Matkani tietokirjailijaksi osa 10 – Kirjan markkinointi yksin ja yhdessä kustantajan kanssa (Tulossa)
Matkani tietokirjailijaksi osa 11 – Vuosi kirjan jälkeen (Tulossa)
Matkani tietokirjailijaksi osa 12 – Näin paljon kirjan kirjoittamisella tienaa (Tulossa)

9. Klassikkokirjoitukset

Muumimukipsykoosi
Kuinka rikas on rikas?
Opiskelijoiden ongelmat
Kuka pelastaisi maailmantalouden? 

Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa, koska siten saat helpoiten tiedon siitä kun julkaisen uuden tekstin blogiini. Omavaraisuushaaste löytyy jokaisesta merkittävästä sosiaalisesta mediasta. Liity mukaan matkaan tekemään suomalaisista yksi kerrallaan taloudellisesti vauraampia!

Omavaraisuushaaste Facebook

Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville

Omavaraisuushaaste Bloglovin’

Omavaraisuushaaste Blogit.fi

Sosiaalisen median lisäksi minuun saa aina yhteyden sähköpostilla, oli sinulla kysyttävää tai kommentoitavaa blogiini liittyen – olit sitten lukija tai mahdollinen yhteistyökumppani – vastaan aina. Sähköpostini on: omavaraisuushaaste @ gmail.com.

18 kommenttia artikkeliin ”Aloita tästä”

  1. Hei, olen käyttänyt kokonaisen pyörryttävän päivän kun löysin tämän blogisi. Aloitin etsimällä tietoa säästämisen ja sijoittamisen kuluista ja päädyin lopulta tänne. Päiväni on ollut tuottoisa kaikkien keskusteluiden kahlaaminen jälkeen: laitoin asuntolainan kilpailutuksen vireille, tutkin kahden rahastoni kulurakenteen ja avasin asiakkuuden Nordnetiin. Olen aloittelija mutta utelias ja oppija. Ikää 51 v ja keskipalkkainen, ja kovin köyhistä oloista kotoisin.

    Vastaa
    • Hienoa, että blogista on löytynyt apua sijoittamisen ja talouden kuntoon laittamisen alkuaskelille ja aivan mahtavaa tekemistä pelkästään yhdessä päivässä! Tuossa tosiaan on aivan valtava määrä jo asioita ja etenkin asioita, jotka vaikuttavat monella eri tavalla positiivisesti omaan talouteesi. Olen iloinen, koska se on suurelta osin blogini tarkoitus ollutkin! Ja koskaan ei ole liian myöhäistä oppia sijoittamisesta ja talousasioista lisää, tärkeintä on juuri se, että uteliaisuutta riittää.

      Vastaa
  2. Hei olen 32v mies ja tismalleen samat vaurastumisen merkit, kuin sinullakin. Nettovarallisuutta en vielä ole saanut nuin hyvin kerrytettyä mutta suunta on sama.
    Aloitin uudelleen piensijoitamisen ja säästämisen kaavamaisesti.

    Tekisitkö blogin kuumasta potusta: Leasingauto vai oma-auto rahoituksella? Kumpi tulee halvemmaksi?

    -Terveisin Tommi Toivari, 32v mies, Oulu

    Vastaa
  3. Hei, olen taloudellisesti to-del-la oudossa tilanteessa ja etsin neuvoja siihen, miten aloittaa ja nopeasti edetä plussalle nollatuloista, tonnien veloista ja kaksinkertaisesta ulosottouhkasta. Jouduin huijauksen uhriksi ja oma ala ja verkostot ei sattuneesta syystä enää kiinnosta ja lainaa en voi enää tutuilta pyytää. Kelasta en saa mitään, sekin on siis poissuljettu vaihtoehto. Korona laittaa myös omat rajoituksensa työnhakuun. Työkunto on nyt tärkein tästä velkakuopasta ylöspääsemiseksi, joten esim. kaupan- tai palvelunalalta töitä en sairastumisriskin takia tohtisi ihan ensimmäisenä aloittaa hakemaan. Kirppiskamoja on jo lajiteltuna myyntiä varten, mutta onko muita ideoita?

    Vastaa
    • Vaikea tilanne. Jos miettii muita nopeita tapoja tienata edes pieniä määrää rahaa niin esim. näistä teksteistä löytyy ideoita niihin:
      https://omavaraisuushaaste.com/tienaa-rahaa-netissa-helposti/
      https://omavaraisuushaaste.com/10-outoa-ja-vahemman-outoa-tapaa-tienata-rahaa-toiden-ohessa/

      Noista irtoaa jo jonkin verran ideoita. Freelanceraaus oman osaamisen osalta on varmaan tehokkain tapa näin korona-aikana (omista vahvuuksista riippuvaisesti toki) ja digitaalinen työ, joista monia tuollakin listailen on mahdollista hyvin 24/7 myös kotisohvalta näin korona-aikaan.

      Uskoisin kuitenkin, että luottamuksen korjaaminen ihmisiin, kollegoihin ja systeemiin on kuitenkin yhtä tärkeätä kuin rahan tienaaminen tässä kohtaa. Kaikki me kuitenkin tarvitsemme jonkinnäköisen turvaverkon hyviä ja huonoja aikoja varten ja ei kannata yhden huijauksen takia kuitenkaan menettää luottoa vielä kanssaihmisiin.

      Uskoisin myös, että töitä riittää ja vaikka et opiskelija olisikaan, tämäkin teksti on mielestäni hyvä avaamaan silmiä siihen, millaisia töitä esim. voi ottaa vastaan.

      https://omavaraisuushaaste.com//tyo-opiskelun-ohessa/

      Pienipalkkaisia hommia löytyy todennäköisesti aina (myös etävaihtoehdolla tai turvallisella ympäristöllä), jos niitä on valmiita tekemään. Esim. puhelinmyynti tai muut outbound-työt.

      Toivottavasti tästä oli jotain apua!

      Vastaa
      • Kiitos vinkeistä, oli apua! Tuli myös tunne, että ei tilanne olekaan aivan toivoton. Ja erittäin tärkeä huomio oli tuo, että se luottamuspula on jotenkin otettava erityisesti nyt huomioon. En tajunnutkaan miten iso juttu se on ja miten paljon se on nakertanut pohjaa ihan kaikelta. Kiitos, sain paljon ajattelemisen aihetta.

        Vastaa
  4. Hei!
    Ajattelin tulla erityisesti kiittämään upeasta ja selkokielisestä blogista ♥️♥️♥️ ja samalla sanomaan, että palaan aika ajoittain blogisi pariin ihan jo sen vuoksi, kun autan muutamaa ystävää näissä sijoistusasioissa.
    Eli linkkaan heille näitä tiettyjä kohtia siis kirjoituksia, joista olet kirjoittanut, kuin että yrittäisin itse kuvata, kuvailla ja kirjoittaa jonkun ohjeen, että miten päästä eteenpäin. 🤗
    Samalla blogisi tulee tutuksi niillekin, jotka eivät aiemmin ole vielä löytäneet.

    Toki tässä vaiheessa tulee varmasti kysymys, että mikseivät itse hae niitä täältä, niin ehkä kysymyksessä on vain ruuhkavuosista johtuva ajanpuute, jonka ymmärrän hyvin. Itse ehdin nyt jo istumaan alas ja lukemaan postaukset, joten olen sen vuoksi hiukan perillä, mistä kannattaa etsiä tietoa.
    Mutta siis isot kiitokset kuuluu sinulle 🙌

    Vastaa
    • Kiitos paljon ja mahtavaa kuulla, että blogista on ollut hyötyä sijoittamisen hyötysanoman levittämisessä ystäväpiirinkin joukossa! Kertoo siitä, että kaikki nämä vuodet blogin tekemiseen eivät ole menneet täysin hukkaan 😀 Ja näinhän se todennäköisesti on, kaikki tieto maailmassa on nykyään Internetissä saatavilla, mutta siitä huolimatta tuntuu, että ihmisillä on vähemmän kuin koskaan aikaa etsiä ja filtteröidä tätä tietoa!

      Vastaa
  5. Hei,
    Myin juuri yhden sijoitusasunnon ja nyt pitäisi löytää uusi hieman paremmalta sijainnilta.
    Olisi mielenkiintoista nähdä jonkin asteinen vertailu käytetystä ja uuden sijoitusasunnosta? Oletko itse harkinnut koskaan näiden väliltä?

    Vastaa
    • Voisin kokeilla löytää dataa tuohon liittyen! Olen itse päätynyt siihen, että ostelen vanhempia asuntoja (molemmat sijoitusasuntoni ovat 60-luvun yksiöitä), koska poliittinen veroriski on uudisasunnoissa vielä liian suuri, koska asia verovähennyksistä on koko ajan tapetilla. Koen, että riski on paljon pienempi perus vanhoissa kerrostaloissa, mutta otan aiheen joka tapauksessa tekstilistalleni!

      Vastaa
  6. Hei
    Etsin blogeistaisi ajatuksia Danskebankin rahastoista koska kerrot olevasi myös Danskebankin asiakas. Minä olen myös. Lisäksi minut on nuorena ”huijattu” Mandatumin eläkerahastoihin. Onko sinulla ideaa, mihin rahastoihin kannattaisi nyt, tälläisena aikana, siirtää rahat Mandatumin rahastoissa. Danskebankin sij.neuvoja ei osannut kertoa..

    Vastaa
    • Joo tosiaa Dansken asiakas olen, mutta toki tällä hetkellä omistan vain suoria osakkeita. Suoria sijoitussuosituksia rahastoihinkaan en toki voi antaa, mutta Danskella ei juuri hyviä rahastoja ole, kun asiaa tutkin. Tämän takia usein suosittelenkin ihan oman arvo-osuustilin avaamista Nordnettiin, koska sieltä löytyy Nordnetin hyvät indeksirahastot sekä muiden pankkine tarjoamia rahastoja.

      Olen kirjoittanut tarkemmin hyvistä indeksirahastoista täällä: https://www.omavaraisuushaaste.com/parhaat-ja-halvimmat-indeksirahastot/ Tärkeintä, on että löytää itselle sopivat indeksirahastot. Sinun tilanteessasi todennäköisesti perustaisin tilin Nordnetiin (onnistuu helposti netissä) ja sijoittaisin alkuun pelkästään indeksirahastoihin, lempirahastojani, jotka Nordnetistä löytyvät ovat:

      USA Indeksi (A1 EUR)
      Indeksirahasto Suomi ESG

      Näillä pääsee suhteellisen pitkälle ja saa hyvän hajautuksen, kunhan laittaa rahat rahastoihin vähitellen, eikä kaikkea kerralla.

      Vastaa
  7. Kiitos:)
    Nordnetissä on ollut tili jo vuosia.
    Lähinnä kismittää tuo mandatumin eläkevakuutus ja sen rahastojen rajattu valikoima..
    Nuorena, perinnön saaneena, pankki sai houkuteltua eläkevakuutukseen, jota olen katunut kaikki nämä vuodet.
    Mutta kiitos sinulle ja antoisia hetkiä sijoitusten parissa. Aion tutkia mainitsemisia rahastoja

    Vastaa
    • Hienoa! Joo ja tosiaan tuo on aika yleinen ongelma, että pankit ovat onnistuneet myymään monelle meistä milloin mitäkin erittäin kannattamattomia sijoitustuotteita. Onneksi ei ole koskaan liian myöhäistä päästää niistä irti ja laittaa pitkäaikasijoituksia itselle parempiin sijoituksiin!

      Vastaa

Jätä kommentti