Aloita tästä

Tervetuloa Omavaraisuushaasteeseen!

Nimeni on Esa Juntunen ja olen KTM sekä pitkän linjan sijoitusbloggaaja- ja kirjailija. Synnyin ja kasvoin alemman keskiluokan duunariperheessä Hyvinkäällä ja asustelen nykyään Helsingissä. Blogini tarkoitus on yksinkertainen. Haluan, että myös sinulla olisi uskallus ja osaaminen oman talouden haltuunottoon, jotta raha muuttuisi ahdistavasta tai tabusta asiasta elämäsi mahdollistajaksi.

Tähän ei tarvitse sijoitusmaisterin papereita tai kahdensadan ÄO:ta, vaan se onnistuu helpoiten kuluttamalla vähemmän, tienaamalla enemmän ja sijoittamalla säännöllisesti. Emme voi vaikuttaa moneen asiaan elämässämme, mutta näihin onneksi pystymme. Tässä blogissa pyrinkin antamaan nämä työkalut kaikkien saataville, näyttämään miten niitä omassa elämässäni käytän ja miten olen nollasta lähtemällä saavuttanut omalla työllä, säästämisellä ja pitkäjänteisellä sijoittamisella yli 500 000 euron varallisuuden ilman ulkopuolista apua. Avaan blogissani täysin avoimesti kaikki sijoitukseni, palkkani sekä kulutukseni euron tarkkuudella.

Oli kyse sijoittamisen aloittamisesta, suomalaisten osakkeiden analyyseistä, parhaista rahastoista, asuntosijoittamisesta, ASP-tilistä, palkkaneuvotteluista, hyväpalkkaisista aloista, CV:n rakentamisesta, oikeasti toimivista säästövinkeistä tai taloudellisesta riippumattomuudesta, löydät vastauksen kysymyksiisi blogistani.

Olen kirjoittanut Omavaraisuushaastetta jo yli kahdeksan vuotta ja blogi sisältääkin yli 800 tekstiä kaikista eri henkilökohtaisen talouden aiheista, joita mieleesi voi tulla.

Tämän lisäksi olen kirjoittanut huippuarvostelut saaneen sijoituskirjan Viisas sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat, jonka voit tilata Tammen verkkokaupasta tai Adbilibriksestä täältä nyt vain 29 euron hintaan! Vaihtoehtoisesti äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muista suomalaisista äänikirjapalveluista.

Omavaraisuushaaste onkin tänä päivänä Suomen luetuin sijoittamista ja henkilökohtaista taloutta käsittelevä blogi yli miljoonalla vuosittaisella lukukerralla. Toivonkin, että saan myös sinut innostumaan säästämisestä, sijoittamisesta ja tienaamisesta sekä lähtemään mukaan kohti stressittömämpää ja vapaampaa elämää, jossa sinä olet kontrollissa. Tällaisessa elämässä raha on mahdollistaja, ei stressin aihe.

Alta löydätkin kaikki tärkeimmät ja luetuimmat tekstini. Jos et löydä etsimääsi asiaa, laita kommenttia ja otan aiheesta tekstin työn alle – uusia tekstejä tuotan blogiin keskimäärin kaksi kertaa viikossa!

Tärkeimmät tekstini onkin jaoteltu seuraaviin, jotta löydät juuri sinua kiinnostavan aiheen tekstit helpommin.

1. Rahastosijoittaminen
2. Osakesijoittaminen
3. Asuntosijoittaminen
4. Tulojen kasvattaminen ja työelämässä menestyminen

5. Säästäminen, kuluttaminen ja minimalismi
6. FIRE – eli taloudellinen riippumattomuus
7. Kirjoitukset nuorille ja opiskelijoille
8. Näin minusta tuli tietokirjailija

9. Klassikkokirjoitukset

 

1. Rahastosijoittaminen

Sijoittaminen kuuluu kaikille. Suomessa sijoittaminen on saanut koko ajan arkisempia piirteitä, ja se on pelkästään hyvä asia – Suomessa onkin jo yli miljoona rahastosijoittajaa! Jokainen meistä pystyy sijoittamaan ja etenkin Suomessa, jossa on korkeat ansiotuloverot on sijoittaminen ylivoimaisesti paras tapa vaurastua. 

Rahastosijoittamiseen sekä sijoittamiseen ylipäätänsä kannattaa tutustua ja se kannattaa aloittaa pienilläkin summilla. Pienistä puroista syntyy aivan huomaamatta iso joki. Olen kirjoittanut paljon selkokielisiä tekstejä sijoittamisesta (oli kyse rahastosijoittamisesta, osakesijoittamisesta tai asuntosijoittamisesta) kiinnostuneelle aloittelijalle kuin myös kokeneemmallekin sijoittajalle ja parhaat niistä löydät alta.

Aloitteleva rahastosijoittaja

Miten aloittaa sijoittaminen (jos et ole aloittanut vielä sijoittamista, aloita tästä kirjoituksesta)
Rahastosijoittamisen aloittaminen viidessä askeleessa

Halvimmat indeksirahastot -vertailu

Suomen suosituimmat rahastot ovat surkeita sijoituksia

Sijoitussanasto aloittelevalle sijoittajalle
Korkoa korolle-ilmiön ymmärtäminen on pakollista, jotta ymmärrät sijoittamisen kannattavuuden

Kokeneemmalle rahastosijoittajalle

Miten sijoittaa korkoihin
Tämän takia kiinteistörahastoihin ei kannata sijoittaa
Parhaat megatrendit ETF:t
Synteettisen ja fyysisen ETF-rahaston erot

2. Osakesijoittaminen

Osakesijoittaminen ei ole pelkästään vaurastumista. Vaurastumisen lisäksi osakesijoittaminen on maailman yleissivistävin harrastus. Osakesijoituksen maailmaan syventyessä opit paljon maailman, valtioiden ja yritysten suhteista toisiinsa. Tämän lisääntyneen ymmärryksen myötä pystyt tekemään parempia sijoituspäätöksiä ja selviät myös työelämässä paremmin!

Osakesijoittaminen ei ole pelkästään matka maailman monimutkaisuuteen, vaan myös samalla matka sinuun itseesi. Osakesijoittaminen on paljon mainostettua enemmän tunnelaji, kuin puhdas älylaji. Tulet kokemaan osakesijoittamista harrastaessasi kaikki inhimilliset tunteet ja parhaassa tapauksessa opit samalla itsestäsi. Aloita matkasi osakesijoittamiseen seuraavilla teksteillä ja lupaan, että et katso maailmaa enää koskaan samalla tavalla sen jälkeen.

Osakesijoittamistekstit aloittavalle sijoittajalle

Pörssisyklin 9 vaihetta
8 aloittelevan sijoittajan yleisintä virhettä
Pörssiromahdus on tulossa ja miksi sillä ei pitäisi olla mitään väliä sinulle
Voiko kenestä tahansa tulla miljonääri? Kyllä

Kannattaako osakesäästötili? Näissä kolmessa tilanteessa kyllä
Viisi parasta sijoitustiedon lähdettäni
Kokemuksia Nordnetistä

Osakepoiminta kokeneelle sijoittajalle

Sijoitussuunnitelmani pörssiromahdusta varten
Kiinalaisiin osakkeisiin sijoittaminen sekä Kiinaan sijoittamisen riskit
Miten löytää uusia sijoituskohteita?
Putoavan puukon anatomia

Tunnusluvuista

ROE, ROIC ja PS-luku sijoittamisessa
PE-luku, PS-luku, EV/EBIT-luku sijoittamisessa

Arvonluonnista osakkeenomistajille

Osingot ovat kivoja, mutta niistä pitää puhua oikeilla nimillä
Osinkoaristokraatti, osinkokuningas ja muut osinkokastit – miksi niillä on väliä? 
Omien osakkeiden ostot – rahan kaatamista kankkulan kaivoon?

Syväanalyysit pörssiyhtiöistä

Talenom sijoituskohteena syväanalyysi
Aallon Group sijoituskohteena syväanalyysi (tulossa)
Qt Group sijoituskohteena syväanalyysi (tulossa)
Medpace sijoituskohteena syväanalyysi (tulossa)
Kempower sijoituskohteena syväanalyysi (tulossa)
Nokia sijoituskohteena syväanalyysi (tulossa)

Otan toiveita vastaan syväanalyysin yrityksiksi, joten esitä toivomuksesi blogikommenteissa tai somessa, niin laitan listaan!

3. Asunnot ja asuntosijoittaminen

Oma koti on se kaikista tärkein. Tämän lisäksi asuntosijoittaminen on rahasto- ja osakesijoittamisen ohella yksi parhaista tavoista vaurastua hitaasti, mutta varmasti. Omistan itse tällä hetkellä kaksi sijoitusasuntoa sekä oman kotini. Olenkin blogiini kirjoittanut monipuolisesti eri asioista, mitä oman asunnon ostamisessa sekä asuntosijoittamisessa kannattaa ottaa huomioon aina lainaneuvotteluista vuokralaisen valintaan.

Kodin ostaminen

Kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää ASP-tilistä
Ensiasunnon ostamisesta ja lyhytjänteisyydestä

Kannattaako kodin omistaminen vai vuokralla asuminen?
Lyhyt vai pitkä euribor asuntolainaan?

Sijoitusasuntojen ostaminen

Näin ostin ensiasuntoni
Näin ostin nykyisen kotini
Näin ostin sijoitusasuntoni Helsingistä

4. Tulojen kasvattaminen ja työelämässä eteneminen

Kun kyse on palkasta, ei kukaan meistä saa sitä, mitä ansaitsemme – saamme sen, mitä neuvottelemme. Raha, palkat ja tulojen kasvattaminen on edelleen tabu suomalaisessa yhteiskunnassa ja tämä ei ole millään tavalla hyvä asia tavalliselle duunarille. Kun puhumme rahasta avoimemmin, pystymme oikeasti vaatimaan työelämässä sen, mikä meille kuuluu ja samalla tavoittelemaan paljon korkeampaa tulotasoa.

Harva meistä on maksimoinut tulopotentiaaliamme omassa työssämme tai sivutulojen muodossa. Olen kirjoittanut blogissani paljon sivutuloista, töiden hakemisesta, CV:n tekemisestä sekä palkankorotuksesta neuvottelemisesta. Näillä työkaluilla olen itse noussut duunariperheestä yli 100 000 euron vuosituloihin jo 30 vuoden iässä.

Olenkin avannut alla olevissa teksteissä kaikki työkaluni ja sen, miten pystyt nostamaan myös omia tulojasi haluamallasi tavalla – oli se sitten opiskelu, palkkaneuvottelu, totaalinen uravaihdos, uusi työpaikka tai sivubisnes.

Kouluttautuminen

Koulumenestykselläsi ei ole mitään väliä lukion jälkeen
Mitä kannattaa opiskella? Älä kouluttaudu köyhäksi!
Mitä opiskella kauppakorkeakoulussa?
Jos haluat työllistyä tulevaisuudessa, opiskele näitä taitoja

Työelämä ja töiden haku

Mikä ammatti sopii minulle?
Näin minusta tuli hyvätuloinen – työhistoriani auki lapsesta tähän päivään
Työn hakeminen – älä pelkää työpaikkailmoituksen vaatimuksia
Näin teet CV:n, joka erottuu joukosta
Näin teet täydellisen työhakemuksen, joka tukee CV:täsi
Näin teet vetävän LinkedIn-profiilin, josta headhunterkin kiinnostuu

Tuplasin palkkani kolmessa vuodessa – näin neuvottelet itsellesi palkankorotuksen
Sain 500 euron palkankorotuksen heti urani alkuun – näin tein sen
Headhunter soitti – näin asiat etenivät

Soveltuvuustestit työnhaussa
Töihin ulkomaille? 16 maan elinkustannus- ja verotusvertailu
25 hyväpalkkaista työtä, jolla saat yli 4000 euron kuukausitulot

Sivutulojen synnyttäminen

Blogilla tienaaminen – näin teet sen oikein 
Tienaa netissä rahaa helposti – faktaa vai fiktiota?
Maksetut kyselyt kokemuksia
Näin kirjoitin kirjan kahdessa päivässä ja julkaisin sen Amazonissa
Näin tienaan 100 000 euroa vuonna 2020
Passiiviset tulot

Itsensä kehittäminen

Kaveripiirisi ja läheisesi tekevät sinusta köyhän
Kymmenessä vuodessa voit saavuttaa mitä vain

5. Säästäminen, kuluttaminen ja minimalismi

Elämme niin kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa, että jäämme huomaamatta kaiken turhan romun ja saasteen alle. Emmekä tule siitä yhtään onnellisemmiksi – lähinnä päinvastoin, se aiheuttaa meissä ahdistusta! Ja siitä huolimatta jatkamme vain kovempaa kuluttamista, vaikka se ei tuo elämäämme mitään sisältöä.

Tämä johtuu ennen kaikkea hedonistisesta adaptaatiosta, jota käsittelevää kirjoitusta suosittelen jokaiselle lukijalle. Lupaan, että tekstin luettuasi ajattelet jokaista ostostasi eri tavalla ja et enää koskaan kuluta samalla tavalla. Teksti löytyy alla olevasta listasta ensimmäisenä.

Säästäminen

Hedonistinen adaptaatio – kun mikään ei riitä
Avaimet onnelliseen elämään löytyvät vähäisestä kuluttamisesta
Kädestä suuhun yli 100 000 euron tuloilla, miksi kovatuloisten on niin vaikea säästää?
Miten säästää rahaa? Näin käynnistät taloutesi uudelleen
Näin paljon liikaa maksat asuntolainastasi – asuntolainavertailu

Minimalismi

Laskin kolme päivää kuinka monta esinettä omistan – tässä lopputulos
99% omistamistasi esineistä on TURHIA
10 asiaa, jotka opin kun elin vuoden minimalistina

6. FIRE – eli taloudellinen riippumattomuus

Taloudellinen riippumattomuus eli tuttavallisemmin firetys on mediassa paljon esillä ollut asia, joka kuitenkin on median laiskuuden takia usein väärin ymmäreetty ajatus. Olen jakanut kirjoitukset taloudellisesta riippumattomuudesta kahteen osaan selvyyden vuoksi. Ensimmäinen osa on yleisiä tekstejä, jotka avaavat miksi taloudellinen riippumattomuus on tavoittelemisen arvoista ja syvempää pohdintaa taloudellisesta riippumattomuudesta yleensä.

Toinen osa teksteistä kertookin minun matkastani taloudelliseen riippumattomuuteen ja sitä kuinka nollastakin voi ponnistaa korkealle, kun oikeasti tekee töitä pitkäjänteisesti sen eteen.

Näkökulmia taloudelliseen riippumattomuuteen

Tulen olemaan taloudellisesti riippumaton 39-vuotiaana
Taloudellinen riippumattomuus – se aito YOLO
Taloudellinen riippumattomuus – mitä ja miksi? 
Kaikki ne kysymykset, jotka taloudellisesta riippumattomuudesta herää
Kuinka vähän tarvitsee taloudelliseen riippumattomuuteen?
Firetys-nimi johtaa harhaan sen pääajatuksesta

7 vaihetta matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen
Kaksi eri tietä taloudelliseen riippumattomuuteen
Kolme henkilötyyppiä, jotka voivat saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden

Teet jotain väärin, jos et rikastu ennen 30:ttä syntymäpäivääsi
Kysymykset, jotka kannattaa kysyä itseltään ennen kuin aloittaa matkan kohti taloudellista riippumattomuutta
Taloudellinen riippumattomuus ei ole mahdollista tavalliselle ihmiselle

Minun matkani taloudelliseen riippumattomuuteen (tähän mennessä)

Tulen olemaan taloudellisesti riippumaton 39-vuotiaana – ja näin teen sen

Tyttöystäväni ei halua saavuttaa taloudellista riippumattomuutta

Helmikuu 2016 Tästä alkoi matkani taloudelliseen riippumattomuuteen
Marraskuu 2016 Ensimmäinen 50 000 euroani

Tammikuu 2018 Tilinpäätös 2017
Syyskuu 2018 Ensimmäinen 100 000 euroani

Tammikuu 2019 Tilinpäätös 2018
Tammikuu 2019 Elän vuoden 2019 minimalistina ja minimikulutuksella

Tammikuu 2020 Tilinpäätös 2019
Tammikuu 2020 Tavoittelen tänä vuonna 100 000 euron tuloja ennen veroja

Tammikuu 2021 Tilinpäätös 2020

Tammikuu 2022 Tilinpäätös 2021

Tammikuu 2023 Tilinpäätös 2022

7. Kirjoitukset opiskelijoille

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, olin vain opiskelija, joka kävi koulussa täyspäiväisesti ja töissä osa-aikaisesti. Olenkin kirjoittanut selkeitä kirjoituksia opiskelijan taloudenhallinnasta. Nämä ovat asioita, joita jokaisen opiskelijan pitäisi ymmärtää ja osata, mutta kokemuksesta tiedän, että harva hanskaa taloudenhoitoa opiskelijaelämän yhteydessä.

Jos olet itse opiskelija, tutustu näihin kirjoituksiin antaumuksella. Kun olet sisäistänyt nämä viisi kirjoitusta, sinun ei tarvitse stressata rahasta enää opiskeluaikanasi kertaakaan, vaan voit keskittyä opiskelujen aikana elämiseen ja opiskeluun – sekä muista linkata nämä kavereillesi, he stressaavat aivan samojen asioiden kanssa tulorajoista opintotukikuukausiin ja opintolainan nostamiseen.

Näin keräsin opiskelijana 78 000 euron varallisuuden
Opintolaina ja miksi sinun pitäisi nostaa se

Kaikki, mitä sinun pitää tietää opinto- ja asumistuesta
Miten kuluttaa vähemmän rahaa opiskelijana?
Opiskelun ja töiden yhteensovittaminen – miten ja miksi? 

8. Näin minusta tuli tietokirjailija

Olen kirjoittanut myös tähän mennessä tietokirjan sijoittamisesta, jonka nimi on Viisas Sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat (Tammi 2023). Kirja on saanut äärimmäisen hyvän vastaanoton ympäri Suomen ja on parhaat arvosanat saanut suomalainen sijoituskirja koskaan niin suomalaisissa äänikirjapalveluissa kuin myös erilaisissa kirja-arvostelupalveluissa kuten Goodreadsissä. Olen blogissa kirjoittanut auki, miten minusta tuli kirjailija ja mitä askelia siihen jouduin ottamaan.

Matkani tietokirjailijaksi osa 1 – Unelmasta ja ajatuksesta kirjaksi – nopea katsaus
Matkani tietokirjailijaksi osa 2 – Käsikirjoituksen kirjoittaminen
Matkani tietokirjailijaksi osa 3 – Käsikirjoituksen editoiminen ennen kustannustoimittajaa
Matkani tietokirjailijaksi osa 4 – Kirjan tarjoaminen kustantamoille 
Matkani tietokirjailijaksi osa 5 – Kustannussopimus
Matkani tietokirjailijaksi osa 6 – Milloin kirja on valmis?
Matkani tietokirjailijaksi osa 7 – Kustannustoimittajan kanssa työskentely
Matkani tietokirjailijaksi osa 8 – Kirjan kannen ja nimen päättäminen
Matkani tietokirjailijaksi osa 9 – Tietokirjan julkaisu!
Matkani tietokirjailijaksi osa 10 – Tältä kritiikki tuntuu kirjailijasta
Matkani tietokirjailijaksi osa 11 – Kirjan markkinointi yksin ja yhdessä kustantajan kanssa (Tulossa)
Matkani tietokirjailijaksi osa 12 – Vuosi kirjan jälkeen (Tulossa)
Matkani tietokirjailijaksi osa 123 – Näin paljon kirjan kirjoittamisella tienaa (Tulossa)

9. Klassikkokirjoitukset aiheesta ja sen ohi

Muumimukipsykoosi
Kuinka rikas on rikas?
Opiskelijoiden ongelmat
Kuka pelastaisi maailmantalouden?
Rikkaaksi ja köyhäksi syntyvät eivät ymmärrä toisiaan – ja vain köyhät häviävät tässä
Tulenko koskaan saamaan eläkettä?
Mielensäpahoittaja ja suomalainen sijoittajakuva

Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa, koska siten saat helpoiten tiedon siitä kun julkaisen uuden tekstin blogiini. Omavaraisuushaaste löytyy jokaisesta merkittävästä sosiaalisesta mediasta. Liity mukaan matkaan tekemään suomalaisista yksi kerrallaan taloudellisesti vauraampia!

Omavaraisuushaaste Facebook

Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville

Omavaraisuushaaste Bloglovin’

Omavaraisuushaaste Blogit.fi

Sosiaalisen median lisäksi minuun saa aina yhteyden sähköpostilla, oli sinulla kysyttävää tai kommentoitavaa blogiini liittyen, pyrin vastaamaan aina. Sähköpostini on: omavaraisuushaaste@gmail.com.

Jos sijoittaminen kiinnostaa, muistathan myös tilata huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa Adlibriksestä täältä 29 euron hintaan tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi.

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä muista suomalaisista äänikirjapalveluista.

20 kommenttia artikkeliin ”Aloita tästä”

  1. Hei, olen käyttänyt kokonaisen pyörryttävän päivän kun löysin tämän blogisi. Aloitin etsimällä tietoa säästämisen ja sijoittamisen kuluista ja päädyin lopulta tänne. Päiväni on ollut tuottoisa kaikkien keskusteluiden kahlaaminen jälkeen: laitoin asuntolainan kilpailutuksen vireille, tutkin kahden rahastoni kulurakenteen ja avasin asiakkuuden Nordnetiin. Olen aloittelija mutta utelias ja oppija. Ikää 51 v ja keskipalkkainen, ja kovin köyhistä oloista kotoisin.

    Vastaa
    • Hienoa, että blogista on löytynyt apua sijoittamisen ja talouden kuntoon laittamisen alkuaskelille ja aivan mahtavaa tekemistä pelkästään yhdessä päivässä! Tuossa tosiaan on aivan valtava määrä jo asioita ja etenkin asioita, jotka vaikuttavat monella eri tavalla positiivisesti omaan talouteesi. Olen iloinen, koska se on suurelta osin blogini tarkoitus ollutkin! Ja koskaan ei ole liian myöhäistä oppia sijoittamisesta ja talousasioista lisää, tärkeintä on juuri se, että uteliaisuutta riittää.

      Vastaa
  2. Hei olen 32v mies ja tismalleen samat vaurastumisen merkit, kuin sinullakin. Nettovarallisuutta en vielä ole saanut nuin hyvin kerrytettyä mutta suunta on sama.
    Aloitin uudelleen piensijoitamisen ja säästämisen kaavamaisesti.

    Tekisitkö blogin kuumasta potusta: Leasingauto vai oma-auto rahoituksella? Kumpi tulee halvemmaksi?

    -Terveisin Tommi Toivari, 32v mies, Oulu

    Vastaa
  3. Hei, olen taloudellisesti to-del-la oudossa tilanteessa ja etsin neuvoja siihen, miten aloittaa ja nopeasti edetä plussalle nollatuloista, tonnien veloista ja kaksinkertaisesta ulosottouhkasta. Jouduin huijauksen uhriksi ja oma ala ja verkostot ei sattuneesta syystä enää kiinnosta ja lainaa en voi enää tutuilta pyytää. Kelasta en saa mitään, sekin on siis poissuljettu vaihtoehto. Korona laittaa myös omat rajoituksensa työnhakuun. Työkunto on nyt tärkein tästä velkakuopasta ylöspääsemiseksi, joten esim. kaupan- tai palvelunalalta töitä en sairastumisriskin takia tohtisi ihan ensimmäisenä aloittaa hakemaan. Kirppiskamoja on jo lajiteltuna myyntiä varten, mutta onko muita ideoita?

    Vastaa
    • Vaikea tilanne. Jos miettii muita nopeita tapoja tienata edes pieniä määrää rahaa niin esim. näistä teksteistä löytyy ideoita niihin:
      https://omavaraisuushaaste.com/tienaa-rahaa-netissa-helposti/
      https://omavaraisuushaaste.com/10-outoa-ja-vahemman-outoa-tapaa-tienata-rahaa-toiden-ohessa/

      Noista irtoaa jo jonkin verran ideoita. Freelanceraaus oman osaamisen osalta on varmaan tehokkain tapa näin korona-aikana (omista vahvuuksista riippuvaisesti toki) ja digitaalinen työ, joista monia tuollakin listailen on mahdollista hyvin 24/7 myös kotisohvalta näin korona-aikaan.

      Uskoisin kuitenkin, että luottamuksen korjaaminen ihmisiin, kollegoihin ja systeemiin on kuitenkin yhtä tärkeätä kuin rahan tienaaminen tässä kohtaa. Kaikki me kuitenkin tarvitsemme jonkinnäköisen turvaverkon hyviä ja huonoja aikoja varten ja ei kannata yhden huijauksen takia kuitenkaan menettää luottoa vielä kanssaihmisiin.

      Uskoisin myös, että töitä riittää ja vaikka et opiskelija olisikaan, tämäkin teksti on mielestäni hyvä avaamaan silmiä siihen, millaisia töitä esim. voi ottaa vastaan.

      https://omavaraisuushaaste.com//tyo-opiskelun-ohessa/

      Pienipalkkaisia hommia löytyy todennäköisesti aina (myös etävaihtoehdolla tai turvallisella ympäristöllä), jos niitä on valmiita tekemään. Esim. puhelinmyynti tai muut outbound-työt.

      Toivottavasti tästä oli jotain apua!

      Vastaa
      • Kiitos vinkeistä, oli apua! Tuli myös tunne, että ei tilanne olekaan aivan toivoton. Ja erittäin tärkeä huomio oli tuo, että se luottamuspula on jotenkin otettava erityisesti nyt huomioon. En tajunnutkaan miten iso juttu se on ja miten paljon se on nakertanut pohjaa ihan kaikelta. Kiitos, sain paljon ajattelemisen aihetta.

        Vastaa
  4. Hei!
    Ajattelin tulla erityisesti kiittämään upeasta ja selkokielisestä blogista ♥️♥️♥️ ja samalla sanomaan, että palaan aika ajoittain blogisi pariin ihan jo sen vuoksi, kun autan muutamaa ystävää näissä sijoistusasioissa.
    Eli linkkaan heille näitä tiettyjä kohtia siis kirjoituksia, joista olet kirjoittanut, kuin että yrittäisin itse kuvata, kuvailla ja kirjoittaa jonkun ohjeen, että miten päästä eteenpäin. 🤗
    Samalla blogisi tulee tutuksi niillekin, jotka eivät aiemmin ole vielä löytäneet.

    Toki tässä vaiheessa tulee varmasti kysymys, että mikseivät itse hae niitä täältä, niin ehkä kysymyksessä on vain ruuhkavuosista johtuva ajanpuute, jonka ymmärrän hyvin. Itse ehdin nyt jo istumaan alas ja lukemaan postaukset, joten olen sen vuoksi hiukan perillä, mistä kannattaa etsiä tietoa.
    Mutta siis isot kiitokset kuuluu sinulle 🙌

    Vastaa
    • Kiitos paljon ja mahtavaa kuulla, että blogista on ollut hyötyä sijoittamisen hyötysanoman levittämisessä ystäväpiirinkin joukossa! Kertoo siitä, että kaikki nämä vuodet blogin tekemiseen eivät ole menneet täysin hukkaan 😀 Ja näinhän se todennäköisesti on, kaikki tieto maailmassa on nykyään Internetissä saatavilla, mutta siitä huolimatta tuntuu, että ihmisillä on vähemmän kuin koskaan aikaa etsiä ja filtteröidä tätä tietoa!

      Vastaa
  5. Hei,
    Myin juuri yhden sijoitusasunnon ja nyt pitäisi löytää uusi hieman paremmalta sijainnilta.
    Olisi mielenkiintoista nähdä jonkin asteinen vertailu käytetystä ja uuden sijoitusasunnosta? Oletko itse harkinnut koskaan näiden väliltä?

    Vastaa
    • Voisin kokeilla löytää dataa tuohon liittyen! Olen itse päätynyt siihen, että ostelen vanhempia asuntoja (molemmat sijoitusasuntoni ovat 60-luvun yksiöitä), koska poliittinen veroriski on uudisasunnoissa vielä liian suuri, koska asia verovähennyksistä on koko ajan tapetilla. Koen, että riski on paljon pienempi perus vanhoissa kerrostaloissa, mutta otan aiheen joka tapauksessa tekstilistalleni!

      Vastaa
  6. Hei
    Etsin blogeistaisi ajatuksia Danskebankin rahastoista koska kerrot olevasi myös Danskebankin asiakas. Minä olen myös. Lisäksi minut on nuorena ”huijattu” Mandatumin eläkerahastoihin. Onko sinulla ideaa, mihin rahastoihin kannattaisi nyt, tälläisena aikana, siirtää rahat Mandatumin rahastoissa. Danskebankin sij.neuvoja ei osannut kertoa..

    Vastaa
    • Joo tosiaa Dansken asiakas olen, mutta toki tällä hetkellä omistan vain suoria osakkeita. Suoria sijoitussuosituksia rahastoihinkaan en toki voi antaa, mutta Danskella ei juuri hyviä rahastoja ole, kun asiaa tutkin. Tämän takia usein suosittelenkin ihan oman arvo-osuustilin avaamista Nordnettiin, koska sieltä löytyy Nordnetin hyvät indeksirahastot sekä muiden pankkine tarjoamia rahastoja.

      Olen kirjoittanut tarkemmin hyvistä indeksirahastoista täällä: https://www.omavaraisuushaaste.com/parhaat-ja-halvimmat-indeksirahastot/ Tärkeintä, on että löytää itselle sopivat indeksirahastot. Sinun tilanteessasi todennäköisesti perustaisin tilin Nordnetiin (onnistuu helposti netissä) ja sijoittaisin alkuun pelkästään indeksirahastoihin, lempirahastojani, jotka Nordnetistä löytyvät ovat:

      USA Indeksi (A1 EUR)
      Indeksirahasto Suomi ESG

      Näillä pääsee suhteellisen pitkälle ja saa hyvän hajautuksen, kunhan laittaa rahat rahastoihin vähitellen, eikä kaikkea kerralla.

      Vastaa
  7. Kiitos:)
    Nordnetissä on ollut tili jo vuosia.
    Lähinnä kismittää tuo mandatumin eläkevakuutus ja sen rahastojen rajattu valikoima..
    Nuorena, perinnön saaneena, pankki sai houkuteltua eläkevakuutukseen, jota olen katunut kaikki nämä vuodet.
    Mutta kiitos sinulle ja antoisia hetkiä sijoitusten parissa. Aion tutkia mainitsemisia rahastoja

    Vastaa
    • Hienoa! Joo ja tosiaan tuo on aika yleinen ongelma, että pankit ovat onnistuneet myymään monelle meistä milloin mitäkin erittäin kannattamattomia sijoitustuotteita. Onneksi ei ole koskaan liian myöhäistä päästää niistä irti ja laittaa pitkäaikasijoituksia itselle parempiin sijoituksiin!

      Vastaa
  8. Terve,

    Kirjoitit 27.2.2020 Talenomin yhtiökokouksesta. Talenom on edelleen 12% painolla salkussasi. Mitä mieltä olet Talenomista 2023?

    Kiitos hyvästä blogista :).

    Vastaa
    • Kiitos paljon! Mikään ei tosiaan ole muuttunut ja itse asiassa tänään juuri vähän aikaa sitten ostin Talenomia salkkuuni lisää! Viimisen puolentoista vuoden ajan Helsingin pörssissä on ollut äärimmäisen mollivoittoista, joka tarjoaa moneen osakkeeseen erinomaisia ostopaikkoja pitkällä aikavälillä.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Hannele Peruuta vastaus