Aloitan HS Vision kolumnistina

Kuten kirjoitin tammikuussa, aloitan kolumnistina, mutta silloin en voinut kertoa vielä missä lehdessä. Tänään kuitenkin ensimmäinen kolumnini tuli ulos ja nyt se on julkista tietoa. Aloitankin siis HS Vision vierailijakolumnistina sijoitusaiheiden parissa! Tämä on itselleni erittäin suuri kunnia, koska kyseessä on kuitenkin Suomen suurin sanomalehti, joka kokonaisuudessaan tavoittaa yli 2 miljoonaa suomalaista. Jos joku olisi sanonut, että pääsen kirjoittelemaan blogini ja kirjani myötä kolumneja Hesariin, en olisi uskonut. Kun aloitin blogiani lähes kymmenen vuotta sitten, olin kuitenkin täysi ei-kukaan anonyymi nimimerkin takana, joka kirjoittaa päiväkirjamaisia typoja täynnä olevia tekstejä ajatuksenvirralla. Matka on ollut kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen aina kirjailijaksi ja kolumnistiksi asti.

Olen myös monesti maininnut, että rakastan kirjoittamista aivan yhtä paljon kuin sijoittamista. Tämän takia kolumnin kirjoittaminen onkin aivan uusi haaste myös kirjoitusmielessä, koska ne ovat vielä blogitekstejäkin lyhyempiä ja niissä ajatus pitää pitää tarkasti yhdessä ajatuksessa. Kolumnien pitää myös olla vähän ”edgympiä” kuin perinteiset blogitekstini enkä saa päättää niiden otsikkoa, joten odotan innolla niiden vastaanottoa. Uskon, että myös kolumnistitaitoni tulevat kehittymään jatkossa ja myös kolumnit paranevat ajan saatossa.

Nopeasti voisikin ajatella, että kirjoittaminen on kirjoittamista, mutta todellisuudessa, kun kirjoitan tällä hetkellä samaan aikaan kirjaa, blogia ja kolumneja, huomaan, että ne ovat kaikki omia taiteenlajejaan, ja tästä vaihtelusta tykkään erittäin paljon.

Moni saattaa pohtia, miten tämä vaikuttaa blogiini ja muihin kirjoituksiini jatkossa? Ei oikeastaan mitenkään. Mikään ei sinällään muutu, vaan tämä vähentää entisestään painetta monetisoida blogiani, mikä on mielestäni hyvä juttu niin itselleni kuin lukijoille. Blogiteksteihin tällä siis ei ole muuta vaikutusta kuin se, että en todennäköisesti joudu tekemään kaupallisia yhteistöitä, paitsi jos eteen tulee jotain erittäin hyviä yhteistyömahdollisuuksia. Mieluisin tapani tehdä sivutuloa onkin yksinkertaisesti tehdä se mitä tekisin muutenkin – eli kirjoitan ja tämä kolumnistin paikka tarjoaa täydellisen paikan siihen. Toki rahaa ei tule ovista ikkunoista, koska kolumneja tulee ulos vain kahden kuukauden välein.

Saatat myös miettiä, miten paikan sain. Olen jo hetken pohtinut, mihin voisin tehdä vierailijakirjoituksia ja vaihtoehtoja Suomessa on yllättävän paljon sijoitusrintamalla Kauppalehdestä, Arvopaperiin ja moneen muuhun lehteen. Päädyin ottamaan yhteyttä Hesariin ja esittelin itseni ja ehdotin itse, että voisin aloittaa sijoituskolumnistina, kun huomasin, että heiltä ei ole sijoituskolumneja tullut yli vuoteen. Ajattelin, että heillä tarvetta voisi juuri Visiossa olla, koska sen sisältö kuitenkin on targetoitu keskimäärin sijoittamisesta kiinnostuneille. Ajoitus sattui natsaamaan täydellisesti ja parin keskustelun jälkeen homma luonnistui suhteellisen kivuttomasti. Tässä kävi siis hyvä tuuri ajoituksen suhteen ja oma-aloitteisuudesta ei ollut haittaa.

Loppupeleissä tämä tuntuu erittäin isolta etuoikeudelta ja olen kiitollinen tästä. Kolumnistin paikka Hesarissa on itselleni sellainen unelmien täyttymys, että en oikeastaan sitä koskaan pitänyt mahdollisena. Tuntuu, että etenkin viimeisen 5´viiden vuoden aikana elämässäni on tapahtunut niin paljon hienoja asioita, joista en ole osannut edes unelmoida, että olen aidosti onnekas. Toki paljon tuurista on syntynyt myös ihan vain puhtaan kovan työn tuloksena, mutta tiedän, että kaikki ei ole puhtaasti omaa ansiotani, vaan sattumaa on mukana aina.

Ensimmäinen HS Vision kolumnini (maksumuurin takana) löytyykin täältä. Ja jos olet taas löytänyt blogini HS Vision tekstin myötä, suosittelen aloittamaan täältä ja syvenny syvemmälle sijoittamisen ja henkilökohtaisen talouden maailmaan. Olen kirjoittanut blogiin yli 8 vuoden aikana yli 800 kirjoitusta henkilökohtaisen talouteen ja sijoittamiseen liittyen, joten löydät varmasti lisää mielenkiintoista luettavaa!

————————————–

Voit tilata huippuarvostelut saaneet bestseller-sijoituskirjani ”Viisas sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat” nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa edullisesti Adlibriksestä täältä tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi 

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muistakin suomalaisista äänikirjapalveluista

Muista myös seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista! 

Omavaraisuushaaste Threads
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

18 kommenttia artikkeliin ”Aloitan HS Vision kolumnistina”

    • Vierailijakolumnistina onneksi saa kirjoittaa juuri sen mitä haluaa ja saa aiheetkin valita täysin itse. Ja noh, onneksi sijoittamisesta kirjoittaessa voi pysyä pois ihan vapaaehtoisestikin polarisoivista aiheista, kuten blogiteksteissäkin pyrin pysymään.

      Vastaa
  1. Tosi hienoa, paljon onnea! Oikeasti aika vaikuttava saavutus, ja vielä hienomman siitä tekee se, että sait sen oma-aloitteisesti. Nytkö pitää sitten hankkia se Hesari. 😁

    Vastaa
  2. Viime kesänä kirjoitit että *Aina Kannattaa Vaihtaa Lyhyempään Euriboriin* jos siitä ei aiheudu muita kuluja.

    No, nyt ollaan oltu marraskuusta asti oltu tilanteessa jossa 12kk euribor on olennaisesti halvempi kuin esim. 3kk euribor.

    Toki blogitekstissäsi olit huomioinut tämän toteamalla, että ”kovimman laskun aikaan” 12kk euribor tulee olemaan halvempi kuin 3kk.

    Onko tämä sitä kovinta laskua? Nähdäkseni 12kk eur on jumittunut 3,5% tasoon epämääräiseksi ajaksi ja lasku siitä alaspäinhän voi kestää nyt vaikka kuinka kauan, mutta oletus on edelleen että alas tullaan. Koko tämän määrittelemättömän ajan 12kk eur tulee päihittämään 3kk euriborin? Jos lasku on nopea, hyvä 3kk euriborilaisille. Jos lasku on hidas, kuten nyt näyttäisi olevan, on lyhyt euribor aika surkea diili?

    En haasta mielipidettäsi pahantahtoisuuttani, mutta minulle asia näyttäytyy jälleen yhtenä esimerkkinä siitä, ettei markkinoita kannata yrittää päihittää. Eikä sellaisia mielipiteitä kuunnella, jotka kuvittelevat näin pystyvänsä pitkällä tähtäimellä tekemään.

    Luen blogiasi silti mielelläni, ja teen niin jatkossakin. Päivitys viime kesän mielipiteeseesi olisi mielenkiintoinen.

    Vastaa
    • Hyvä kysymys! korkosyklihän ei ole vielä kääntynyt, jonka takia ero on vielä 12kk euriborin eduksi, mutta tämäkin vain paperilla.

      Todellisuudessahan 3kk euriborissa on myös toinen etu, mikä on tärkeä huomata eli kun korot lähtevät laskuun 3kk euriborin lasku päivittyy nopeammin lainaan, koska myös lainan korko tarkistetaan kolmen kuukauden välein. Jos marraskuun aikana vaihtoi esimerkiksi 12kk euriborin 3kk euriboriksi, korkotarkistus nyt helmikuussa veisi korkoa alemmaksi kuin 12kk euribor oli marraskuussa (yli 4%), ja joka tarkistettaisiin vasta tämän vuoden marraskuussa uudelleen eli 12kk euriborilla eläisit yli neljän prosentin korolla aina tämän vuoden marraskuuhun asti – vaikka paperilla 12kk euribor olisi paljon alempana.

      Eli esim. itse olen jo alkanut jopa hyötymään 3kk euriborin omaamisesta pääasuntolainallani, vaikka paperilla näyttääkin, että 12kk euribor tulisi halvemmaksi. Korkojen päivityssykli on kuitenkin yksi iso osa koron pituuden vaikutuksen merkitystä lainalle.

      Toisaalta, kyseessähän ei ole markkinoiden voittaminen, vaan ihan yleisesti tunnistettu ilmiö. Pitkällä aikavälillä lyhyempi euribor on aina halvempi ja tähän ei ole ollut pitempiaikaisia poikkeuksia koko 2000-luvulla. Kun kyse on lainoista, on myös hyvä zoomata aina kauemmaksi. Kyse ei ole viikoista tai kuukausista, vaan vuosista, kun puhutaan +10 vuoden asuntolainoista. Sinänsä siis tekstin teesi ei ole mihinkään muuttunut.

      Toivottavasti tämä selvensi logiikkaa! Ja tosiaan, aina jos joku aiemman lausumani näkemykseni muuttuu, niin pyrin siitä aina kirjoittamaan tekstin – yleensä voi siis olettaa siihen, että jos en aihetta ole viime aikoina käsitellyt, näkemykseni ei ole juuri muuttunut.

      Vastaa
      • Kiitos kommentista Esa! Erittäin mielenkiintoista kuulla päivitetty näkemyksesi. Itse kieltämättä jarruttelen 12kk eur vaihtamisen kanssa. Tuntuu vain että jotkut historialliset säännönmukaisuudet markkinoilla eivät markkinaturbulenssin jälkeen sitä enää ole, tilapäisesti tai pysyvästi. Kauanko kestää että 3kk eur alittaa jälleen 12kk euriborin myös paperilla? Jäämme seuraamaan tilannetta, vaikka todennäköisesti häviän pitkällä tähtäimellä. Pitkäjänteistä sijoittajaa koetellaan.

        Vastaa
        • Joo ja hyvä on huomata, että vaikka 3kk euribor yleensä edullisempi onkin – ero ei kuitenkaan ole mikään super iso. Suurta häviämistä tai voittoa tässä ei kuitenkaan ole, vaan ero liikkuu aina suuntaan jos toiseen 0,2%:n molemminpuolin.

          Todellisuudessa siis moni ei edes eroa huomaa, mutta jos lyhyempi viitekorko on saada, se aina kannattaa ottaa. Mieluitenhan ottaisin 1 viikon euriborin, vaikka sekin on tällä hetkellä 12 euriboria korkemalla, mutta sitä ei ole ainakaan vielä itselle tarjottu.

          Korkomarkkinat ovat kuitenkin erilliset osakemarkkinoista ja korkomarkkinoiden lainalaisuudet ovat pysyneet myös poikkeusaikoina (kuten nollakorkoaikoina) samana, jonka takia suhteellisen luottavainen olen siihen myös nyt. ”This time is different” on loppupeleissä äärimmäisen harvinaista, vaikka lyhyellä jänteellä markkinoilla kaikki on aina hetken sääntöjen vastaista.

          Vastaa
  3. Hienoa! Upea saavutus ja ehdottomasti hyvin ansaittu pesti. Hienoa että löytyi tällainen mahdollisuus saada jotain korvausta kirjoittamisesta, ilman että se vaikuttaisi blogin sisältöön 🙂

    Vastaa
  4. Kolumnisi on tervetullut lisä Hesariin. Luin kolumnisi ja tunsin piston sydämessäni. Olen sijoittanut parikymmentä vuotta ja silti sorrun silloin tällöin tuohon käsittelemääsi ”perisyntiin.” En pysty luopumaan pitkään tappiolla olevista osakkeista, vaikka niillä ei ole edellytyksiä nousta plussalle. Nyt sen tein, kiitos!

    Vastaa
    • Kiitos paljon! Ja tosiaan, tämä on ehdottomasti ikuisuusaihe, johon suurin osa sijoittajista kokemuksestaan huolimatta aina silloin tällöin syylistyy – myös allekirjoittanut 😀 Hienoa siis kuulla, että muistustus auttoi!

      Vastaa
  5. Onko HS Vision artikkelisi vihje, että Talenom on lähtenyt salkusta vai vieläkö se löytyy? Sen suhteen olet ollut hieman epäileväisempi ja eräässä Podcastissakin olit unohtaa sen kuuluvan salkkuusi 😀

    Vastaa
    • Haha, ei ole mitään noin hienovaraista vinkkiä sentään. Tosiaan, Talenomin osaltahan sama pätee mitä kirjoitin jo viime vuonna eli, jos osake joskus lähtee salkusta, on se H1 2025:n jälkeen, johon oman viivani vedin jo yhtiöön sijoittaessa.

      Vastaa
  6. Onnittelut! Varmasti sinulle sopiva pesti.

    Olen aina miettinyt miten suuri ennakkosensuuri isoilla mediataloilla on, mutta tietysti riippuu varmaan aiheesta ja sijoittamiseen liittyvissä kolumneissa tuskin on paljoa sensuroinnin tarvetta.

    Vastaa
    • Kiitos! Ja joo ainakin vielä on annettu täysin vapaat kädet, mikä on mukava nähdä. En usko, että sijoittaminen tosiaan sellainen aihe, missä edes mitään sanottavaa tulisi, sinänsä mukava aihe kirjoittaa muutenkin.

      Vastaa

Jätä kommentti