Vakuutus on maailman paras keksintö. Olen maksanut uskollisesti vakuutuksia siitä asti kun muutin omilleni 19-vuotiaana. Olen erittäin tarkka esineideni kanssa ja olen myös ollut onnekas tähän mennessä, koska en juuri sairastele koti – tai ulkomailla. Joku siis voisi sanoa, että olen maksanut 7 vuotta vakuutuksia turhaan. Oikeasti olen maksanut 7 vuotta vakuutuksia, jotta voin nukkua yöni rauhassa.
Olin siis suunnitellut meneväni viikoksi elokuussa ennen vaihtoon lähtemistäni Budapestiin Szigetiin 9 päiväksi nauttimaan festaritunnelmista (ks. enemmän tai vähemmän örveltämään). Olimme suunnittelleet matkan jo viime vuoden lopussa ja kaikki lentolipuista majoitukseen oli jo hankittu. Sitten tapahtui jotain odottamatonta…