Tänään sanon sen ääneen blogissani. Olen ylpeä itsestäni ja siitä, mitä sain pelkästään menneenä vuonna 2019 Omavaraisuushaasteella aikaan! Tiedän varmuudella, että autoin vähintään 172 suomalaista sijoittamisessa alkuun tänä vuonna.
Mistä tiedän tämän? Koska näin moni ihminen on avannut arvo-osuustilin Nordnettiin* blogini affiliate-linkkien kautta tilastojeni mukaan. Luku saattaa vaikuttaa jollekin pieneltä, mutta minulle tämä on oikeasti merkittävää. Minusta tuntuu, että olen onnistunut tekemään aidosti hyvää työtä suomalaisen kansankapitalismin edistämisessä.
Todellisuudessa numero saattaa olla vieläkin isompi

Koska lähdin kirjoittamaan Omavaraisuushaastetta alunperin vuonna 2016 vain omaksi huvikseni, tekee se luvusta vielä merkittävämmän.
Todellisuudessa niitä henkilöitä, jotka olen saanut inspiroitua sijoittamiseen kuitenkin saattaa (ja myös todennäköisesti on) paljon enemmän. Itselleni kun kirjautuu ylös vain jos ihminen on klikannut Nordnetin-linkkiä blogissani ja käytännössä tehnyt heti perään arvo-osuustilin Nordnetissä. Lukuun ei siis sisälly yksikään ihminen, joka on päättänyt aloittaa sijoittamisen omassa pankissaan tai Nordnetissä vähän myöhemmin.
Mikäli siis henkilö on esim. lukenut blogiani puhelimella blogiani, klikannut Nordnetin auki ja odottanut siihen asti, että menee koneelle kotiin tekemään arvo-osuustilin, en tästä ole saanut tietoa. Teknologian ihmeitä.
Sama asia, mikäli ihminen on lukenut blogiani kauan ja päättää kuukausien lukemisen aloittaa sijoittamisen. Uskon, että tällaisia kirjaamattomia skenaarioita on varmasti paljon, ja onkin mukava ajatella, että niitä olisi vähintään yhtä paljon kuin tilastoituja arvo-osuustilin avaamisia.
Haluankin omalla tavallaan uskoa, että luku on oikeasti moninkertainen, ehkä 500? Ehkä 300? Samapa tuo, koska Suomessa on kuitenkin maksuhäiriöisiä edelleen yli 400 000 ja suunta on koko ajan kasvava! Sijoittamisesta ja säästämisestä kiinnostuneista ei siis todellakaan ole vielä tunkua Suomessa, vaikka välillä tuntuu, että media tunkee sijoittamista kaikkien kurkusta alas.
Tulosta ei synny, jos ei tee töitä
Se, mitä harva lukija muistaa usein lukiessaan oikeastaan mitä tahansa tekstiä netissä, on että esim. blogini lukija saattaa lukea uusimman blogikirjoitukseni 3-5 minuutissa. Minulle jokainen kirjoitus kuitenkin vie vähintään tunteja aikaa tutkia, kirjoittaa, editoida, korjata, kommentoida ja jakaa somessa. Olen siis helposti käyttänyt satoja tunteja niin viime kuin sitä edellisenäkin vuonna blogini kirjoituksiin. Mukavinta kuitenkin tässä on se, että näyttää selkeästi siltä, että kaikki nämä sadat tunnit eivät ole menneet hukkaan!
Nyt kun katson sitä määrää suomalaisia, jotka olen saanut autettua sijoittamisessa eteenpäin, jokainen käytetty tunti tuntuu sen arvoiselta. Sillä mitä teen on merkitystä. Sillä, mitä kirjoitan on merkitystä. Tästä olen ylpeä ja onnellinen enkä olisi uskonut, että blogistani tulisi koskaan niin luettu saati vaikuttava.
Ja eipä tätä blogin kirjoittelua jaksaisi ilman jonkinnäköistä palautetta. Oli palaute sitten avatun arvo-osuustilin muodossa, kommentin muodossa, kasvavien lukijamäärien muodossa tai jossain muussa muodossa, jossa näen, että työni vie minua aidosti eteenpäin.
On myös hyvä huomata, että pelkästään vuonna 2019 blogini lukijamäärät kasvoivat yli tuplaan vuoteen 2018 verrattuna ja sivukatseluja blogissani olikin lähes puoli miljoonaa vuonna 2019. Vaikka aloitin blogin vain omaksi huvikseni alunperin, pitävät tällaiset kasvuluvut harrastusmoraalin harvinaisen korkeana. Kuukausittain blogiini löytääkin jo 25 000 erilaista suomalaista – boteista puhdistettuna. Tämä on aivan massiivinen määrä ihmisiä anonyymille sijoitus/lifestyle bloggaajalle, joka kirjoittaa suomeksi.
Erittäin kiitollinen olen myös jokaiselle vaki- ja vierailevalle lukijalle, jotka jaksavat kirjoituksesta toiseen kommentoida – 99%:sesti asiallisesti – blogini kirjoituksiin, vaikka aiheet joskus herättävätkin tunteita ja erimielisyyksiä. On harvinaista nähdä niin asiallinen kommenttipalsta kuin blogissani nykyaikana, kun Internetin keskustelukulttuuri on selvästi heikentymään ja vain huuteluun päin.
Hyvästä keskustelukulttuurista vielä ihmeelisemmän tekee se, että en filteröi, muokkaa tai poista yhtään kommenttia joka blogiini tulee vaan kommentit tulevat sellaisenaan blogiini heti kommentoinnin jälkeen – poislukien spämmibottien kommentit. Erityisen hienoa on ollut nähdä, että vaikka blogi on kasvanut jo Suomen kokoluokassa aidosti isoksi, ei asiallisten ja erilaisten näkökulmien laatu ole kirjoitusten kommenteissa laskenut vaan juurikin toisinpäin. Tästä kiitos kuuluukin ihan jokaiselle teistä.
Yhteenveto
Olen huomannut vuosien saatossa, että olen aina onnellisimmillani silloin kun tekemilläni asioilla on merkitystä – oli se sitten töissä, harrastuksissa tai muualla vapaa-ajalla. Ja juuri nyt minusta tuntuu, että Omavaraisuushaasteella on merkitystä – enemmän kuin koskaan.
Olet sitten aloittanut sijoittamisen kirjoitusteni takia, lueskellut muuten vain tai kommentoinut kirjoituksiini, olet antanut blogilleni ja samalla minulle tarkoituksen.
Ilman lukijoita blogini ei olisi mitään. Kiitos siis sinulle. Neljä vuotta on takanapäin blogin kanssa ja toivottavasti vielä monia kymmeniä edessäpäin. Toivottavasti siis olet mukanani myös vielä kaikki tulevat vuodet matkallani kohti taloudellista riippumattomuutta!
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
*affiliate-linkki
172+4.Blogisi innoittamana avasin arvo-osuustilit meidän nelihenkiselle perheelle ja säännöllinen sijoittaminen on aloitettu.
Koko perheelle. Mahtavaa! Toivottavasti ensimmäinen sijoitusvuosi on vain lisännyt motivaatiota entisestään.
10-11 vuotta on hyvä ikä aloittaa sijoittamisen maratonjuoksu.Mutta jos juoksija törsää,niin valkku pitää salkun omassa hallussaan😄
Erinomainen ikä kieltämättä 😀 Koko elämä edessä!
Kiitos hyvistä ja erittäin monipuolisesta sisällöstä. Olen pienipalkkainen koulunkäynninohja, mutta rahastoihin olen laittanut sen 50 € kolmen vuoden ajan. Viime kesänä eksyin blogiisi ja suorastaan ahmin tietoa. Hankin itselleni keikkatyön (lähihoitajan hommiin) ja nyt menee Supereihin ja kahteen Etf-rahastoon 275 €/kk ja Nordeaan avasin osakkeita varten tilin. Pyrin ostamaan noin 500 €:lla osakkeita joka toinen kk. Lisäksi menee Norwegianiin 100 €/kk matkakassaan. Mieheni ei ole vielä saanut aikaiseksi aloittaa, mutta lapsillemme menee Superiin 50 €/kk. Penni venyy arjessa kuten ennenkin, mutta nyt tiedän, etten ole ikuisesti pienituloinen! Kiitos ja kumarrus 😊.
Kiitos erittäin paljon! Hienoa kuulla, että blogista on saanut kannustusta noin selkeään suunnitelmaan. Tuo säästötahtisi on kaiken lisäksi vielä erittäin ihailtava, etenkin kun on lapsiakin (ja heillekin saa vielä säästöön noin merkittäviä summia!).
Ja näinhän se juuri on. Aika ja raha on alkanut tekemään työtä jo puolestasi ja kun antaa ajan tehdä töitä rauhassa, tulokset puhuvat puolestaan.
Mahtavaa työtä Omavaraisuushaaste! Itsellä luku on blogin puolella alle 10 kpl ja blogin ulkopuolisetkin on laskettavissa kahdella kädellä. 🙂
Kiitos! Itselläkin blogin ulkopuoliset ovat varmaan kahdella kädellä laskettavia, mutta potentiaalisia on edelleen lähipiirissä 😀 Pitäisi vain saada oikeaan hetkeen luonnollista keskustelua heidän kanssaa sijoittamisesta tai edes ASP-tilin avaamisesta.
+1 🙂 Artikkelisi ”Rahastosijoittaminen aloittelijoille” sain minut viimein ymmärtämään miten kannattaa aloittaa. Kiitos!
Mahtavaa kuulla, että teksti oli onnistunut juuri siinä, mihin se oli tarkoitettu. Välillä mietin meneekö selitykseni joskus liian monimutkaisiksi.
Kiitos blogistasi! Olen lueskellut tekstejäsi parin vuoden ajan. Reilu vuosi sitten avasin ensimmäisen arvo-osuustilini Nordnetiin. Säästän kuukausittain sekä pariin etf:ään sekä useampaan rahastoon. Kiitos teksteistäsi ja toivottavasti pidät tekstien julkaisu tahdin samana kuin tähänkin asti.
Kiitos paljon! Reilu vuosi sitten säästämisen aloittaminen on ollut erinomaisen hyvä hetki kun pörssissä sattui korjausliike juuri viime vuoden loppuvaiheilla.
Kirjoitettavaa kyllä tuntuu löytyvän eli kunhan työt eivät vie liikaa aikaa ja energiaa, pyrin myös jatkossa pitämään kirjoitustahdin samanlaisena kuin tähän asti – tähän mennessä se on sopinut myös omaan elämääni hyvin.
Täällä yksi uusi, tänä syksynä mukaan tullut lukija! Suuri kiitos blogistasi ja siitä kuinka jaksat inspiroida ottamaan raha-asiat haltuun. Elvytin rahastosijoittamisen nyt syksyllä uudelleen käyntiin, kiitos sinun, ja nostin sijoitettavaa kuukausittaista summaa 50 eurosta 300 euroon. Ja kas kummaa tulen aivan hyvin toimeen vaikka laitankin enemmän kulutuksesta säästöön rahaa. Otin nyt myös kuluseurantaexcelin käyttöön ja kuinka silmiäavaavaa se onkaan 😀 ensi vuonna taitaa jäädä vielä enemmän ylimääräistä rahaa säästöön. Hyvää uutta vuosikymmentä sinulle!
Mahtavaa kuulla, että noin paljon olet saanut jo tehtyä noin lyhyessä ajassa! Erityisen hienoa on kuulla, että olet ottanut kuluseuranta Excelin käyttöön, koska se on jotain, mikä kyllä jokaisen pitäisi tehdä – sen parempaa silmien avaajaa ei yksinkertaisesti ole olemassa kenellekään!
Hyvää uutta vuosikymmentä myös sinne!
Sitten kun markkinat alkavat tippumaan ja tappioita alkaa syntymään, niin minä pelkäisin kuollakseni, että yksikin niistä sadoista bulleroista, joita tuli suostuteltua aloittamaan sijoittaminen, saattaa haastaa oikeuteen ja vaatia jopa satojatuhansia euroja korvauksia.
Pelkistettynä ihmisillä on usein kaksi tapaa katsoa elämää. Elämässä voi nähdä uhkia ja ongelmia tai sitten mahdollisuuksia ja ratkaisuja. Uskon, että elämän katsominen mahdollisuuksien ja ratkaisujen kautta on onnellisempaa, rakentavampaa ja yksinkertaisesti palkitsevampaa. Suosittelen kokeilemaan!
Itse nyt syksyllä aloittelevana sijoittana olen lähtenyt siltä kantilta, että sijoittamani rahat joutuvat kokemaan laskuja ja nousuja. Nythän näyttää siltä, että tältä historialliselta huipulta tullaan ehkä piakkoinkin alaspäin. Toivon mukaan siitä sitten joskus noustaan.
Tämä on aivan oikea asenne! Uskonkin, että ihmiset, jotka alkavat sijoittamaan ja ovat perehtyneet sijoittamiseen kunnolla, vaikka minunkin blogiani lukemalla, ovat tietoisia siitä, että pörssiromahdus tulee aina ja sillä ei ole sijoittajalle mitään väliä – kunhan ei ala itse sooloilemaan. Ks. https://omavaraisuushaaste.com/porssiromahdus-tulossa-silla-ei-ole-valia/
Kiitos blogistasi!
Sitä on ollut kiinnostava lukea. Kirjoitat selkeästi ja asiallisesti, ja se tekee blogista niin miellyttävän lukea. Myös positiivinen asenne ilahduttaa! Viime kesänä kiinnostuin ensi kerran säästämisestä ja sijoittamisesta ja silloin löysin blogisikin.
Kiitos paljon! hienoa, että blogi ilahduttaa ja opettaa samaan aikaan!
Sanotaan nyt niin, että mitä enemmän sulla on menetettävää sitä vainoharhaisemmaksi tulet. Etenkin jos olet kerännyt omaisuuttasi pitkään ja uudelleen sen kerääminen ei ole enää järkevää.
Itse pyrin olemaan todella hiljaa omasta varallisuudestani. Korppikotkia ja kateellisia on maailma pullollaan.
Menee hiukan ohi artikkelin aiheesta, mutta tuli mieleen yksi vinkki noihin somepostauksiin mistä voisi olla hyötyä:
IFTTT-palvelun avulla voisi hyvin automatisoida blogi- ja some-postauksia. Sen avulla eri palvelut voivat keskustella keskenään. Esim. Kun postaat WordPress blogiin uuden artikkelin, postautuu siitä automaattisesti uusi julkaisu Twitteriin ja Instagramiin.
Ainakin nopealla vilkaisulla palvelussa on WordPress integraatio.
Kannattaa tsekata olisiko IFTTT:stä jotain hyötyä blogin ja somen ylläpitoon ja säästää näin aikaa johonkin arvokkaampaan 🙂
Kiitos vinkistä! Twitterin olen itseasiassa automatisoinutkin WordPress-pluginin avulla, mutta pitää tutustua tuohon palveluun Instagramin ja Facebookin osalta. Käytin aikanaan Facebookiin Hootsuitea, mutta sen käyttöliittymä on muuttunut huonoksi ajan kuluessa. Automatisointi on best, joten täytyy syventyä tuohon heti kun ehdin.
Mitä kautta teet Affiliate-mainontaa?
Käytän kolmea eri palvelua ks. https://omavaraisuushaaste.com/blogilla-tienaaminen/ riippuen tilanteesta.