Listautumisilla ei näy loppua edes ennen joulua ja Betolarin anti jatkaakin tasaista kaksi listautumista viikossa tahtia. Betolarin anti on vaihteeksi suhteellisen harvinainen suomalainen anti, kuten taloudellisiin numeroihin päästessämme huomaammekin.
Betolarin anti alkoi jo eilen maanantaina 29.11.2021 ja siihen voi osallistua viimeistään tiistaihin 7.12.2021 mennessä. Anti voidaan kuitenkin sulkea ylimerkinnästä johtuen tarvittaessa jo 2.12.2021 kello 16.00.
Betolarin liiketoiminta
Betolar on vuonna 2016 perustettu suomalainen materiaaliteknologiayritys, jonka Geoprime-ratkaisu pyrkii auttamaan valmistajia korvaamaan sementtiä ja samalla leikkaamaan hiilidioksidipäästöjään jopa 80 % sekä vähentämään neitseellisten luonnonvarojen (eli suomeksi mikä tahansa luonnosta saatava materiaali, esim. puuvilla) käyttöä hyödyntämällä teollisuuden sivuvirtoja raaka-aineena betonin valmistuksessa.

Yhtiön suunniteltu ansaintamalli perustuu Geoprime-konseptin lisensointiin sekä Geoprime-teknologian osana käytettävien kemikaalien hankintaan ja jälleenmyyntiin. Yhtiö odottaa liiketoimintansa tuottavan liikevaihtoa eri teollisuuden aloilla toimivien tahojen maksaessa jatkuvia lisenssimaksuja käyttöönsä hankkimista Geoprime-ratkaisuista, sekä lisenssimaksuun yhdistetyistä tai erikseen veloitettavista kemikaalien jälleenmyynnistä.
Betolar tarjoaa ratkaisuissaan käytettävät kemikaalit asiakkaalleen osana Geoprime-konseptia. Samalla Betolarilla on tavoitteena luoda liiketoimintamallinsa ympärille geopolymeeriteknologiasta kerrytettävään dataan perustuva liiketoimintaekosysteemi. Ja kaiken lisäksi tässä kaikessa Betolarin tekoälyalustan rooli olisi keskeinen! Hengästyttääkö jo jargon? Minua ainakin hengästyttää.
Betolar uskookin yksinkertaistettuna siihen, että sementin korvaaminen teollisuuden sivuvirroilla onnistuu kaupallisessa mittakaavassa. Geoprime-ratkaisu perustuu Betolarin omaan dataan ja tekoälyanalytiikkaan. Betolarin tapauksessa sementti korvataan esimerkiksi kuonalla ja kemikaaleilla. Kun näitä ainesosia sekoitetaan oikeassa suhteessa betonin runkoaineen kanssa, syntyy betonia eri tarkoituksiin.
Suomeksi Betolar siis tarjoaa teknologia-alustan, betonireseptin ja valmistustavan, muttei itse betonimateriaaleja. Ja ideana on yksinkertaisesti, että Betolarin reseptillä valmistettava betoni on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin nykyinen maailmalla oleva tapa valmistaa betonia/sementtiä. Tämän lisäksi Betolar tarjoaa myös asiantuntijapalveluita oman tuotteensa käyttöönottoon ks. alla koko Betolarin tavoiteliiketoimintakonsepti, joka on vasta konseptivaiheessa.

Jos muistat Lemonsoftin ja Digital Workforcen anneista, että siellä olin aivan omassa elementissäni, Betolarista puhuttaessa olen osaamisessani niin kaukana kuin mahdollista. Mutta hätä ei ollut tämännäköinen, koska onnekseni veljeni sattuu olemaan rakennustekniikan DI ja aivan liian syvällä kaikessa rakentamiseen liittyessä. Aika lähellä samalla tavalla kuin itse olen sijoittamisessa. Heti kun luin Betolarista en tehnytkään muuta kuin linkannut yritys- ja teknologiaesitttelyn veljelleni ja pyysin hänen näkemystään – tuomio oli suhteellisen suora ja karu.
Koska myyntikulma on yksin ekologisuus, on vaikea nähdä, miksi Betolarin teknologia valittaisiin tavallisen betonin tai sementin sijasta, sillä kustannus on valitettavasti edelleen tärkeämpää kuin ekologisuus. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska mielestäni on hyvä jokaisen kysyä itseltään, haluaako maksaa asunnostaan 2-kertaa enemmän vain, koska se on ekologisempi? Veikkaan, että suurimmalla osalla vastaus on suora ei.
Tämän lisäksi betonin sidosaineet muuttuvat joka kerta tarpeen mukaan ja yhdellä työmaalla käytetään kymmentä eri sekoitusta, jonka takia Betolarin innovaatio tuntuu vaikealta toteuttaa skaalautuvana, kuten yrityksellä on tavoite. Tämä on ongelma, sillä esim. Betolarin samanlainen ekologinen kilpailija myy tällä hetkellä materiaaliaan 2,5-kertaisella hinnalla perinteisiin kilpailijoihin (tämän Betolar totesi aivan itse esityksessään). Betolarin pitää pystyä huomattavasti parempaan, että sen liiketoiminta pääsee jaloilleen.
Tämän lisäksi Portlandsementissä on jo pitkään käytetty kierrätysaineita ja samanlaista innovaatiota tehdään niin maailmalla kuin Suomessa paljon. Esim. lentotuhkaa ja masuunikuonaa on käytetty jo pitkään enemmän ja enemmän sementinvalmistuksessa.
Positiivisena kuitenkin on se, että Betolarilla on vahva teollisoikeus ja tekijänoikeus-strategia sekä patentteja, jotka suojaavat Betolarin innovaatiota ja liiketoimintaa.
Betolarin taloudelliset tavoitteet, arvostus sekä osinko
Betolarin osakkeen listautusmishinta: 5,74€/osake
Betolarin markkina-arvo listautumisen jälkeen: 70 miljoonaa euroa
Liikevaihto 2020: 0€
Liikevoitto 2020: n. -1,1 miljonaa euroa
P/E-luku 2020: Negatiivinen
Osinkotuotto 2021: 0%
Kuten luvuista näkee, Betolar on start-up yhtiö isolla S:llä. Sillä ei juuri ole liikevaihtoa eli liiketoimintaa, vain lähinnä liiketoiminnan kehitystä. Tästä huolimatta yritys arvioi itsensä ronskilla 70 miljoonan arvostuksella, joka tosin ei ole edes ennätys, jos vertaa esim. Spinnovaan, joka meni neljännesmiljoonan liikevaihdolla kylmästi lähes 400 miljoonan euron valuaatiolla pörssiin ja oli jättimenestys.
Millä Betolar siis itse perustelee markkina-arvonsa? Tulevaisuuden tavoiteilla, jotka ovat erittäin merkittävät. Betolarin keskipitkän ja pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ovatkin seuraavat:
• Keskipitkä aikaväli (eli yleensä n. 4-6 vuotta): Liikevaihto 200 miljoonaa euroa ja positiivisen liiketoiminnan rahavirran saavuttaminen vuoteen 2026 mennessä
• Pitkä aikaväli (eli 10 vuotta): Liikevaihto yli miljardi euroa ja 30 prosentin käyttökatemarginaalin saavuttaminen
Spinnova onkin mielestäni myös paras vertailukohta Betolarille, koska siinä missä Spinnova myi tapaa valmistaa ekologista kangasta ja isoja tavoitteita, Betolar myy samalla tavalla tapaa valmistaa ekologista betonia ja valtavia unelmia. Miljardin liikevaihdon saavuttaessa kymmenessä vuodessa Betolarin liiketoiminta olisi nykyhinnalla jopa äärimmäisen halpa. Megatrendit ovat vahvoja, mutta itseäni Betolarin casessa häiritsee ehkä eniten se, että isoja soppareita ei vielä ole pöydässä, mutta johdon kommenttien mukaan niitä on paljon ”putkessa”, jota ei kuitenkaan missään ole suuremmin tarkennettu.
Yhteistyön Betolarin kanssa ovat tähän mennessä käynnistäneet tanskalainen betonivalmistaja IBF, kokkolalainen betoniyhtiö JA-KO Betoni sekä muun muassa lattiatasoitteista ja liimoista tunnettu perheyritys Kiilto. Myös Ruskon Betoni ja omaa samankaltaista betoniaan kehittävä Lujabetoni tekevät yhteistyötä Betolarin kanssa. Betolar tavoittelee etenkin Aasian markkinaa, jonka takia se on perustanut Intiaan yhteisyrityksen kestävään asuntorakentamiseen erikoistuneen intialaisen TARA:n kanssa.
Alussa yritys pyrkii keskittymään yksinkertaisempiin tuotteisiin, kuten pihalaattoihin, ja näin yritys pyrkii osoittamaan, että sen reseptiä voi käyttää ihan mihin vain. Hype-sanojen mukaan Betolar onkin kuin perinteinen alustatalousyritys (kuten Wolt), joka keskittyy yhteen sovellukseen kerrallaan ja kun tämä yksi saadaan toimimaan, on laajentamisen ja skaalaamisen aika.
Yritys siis myy betoninvalmistuksen reseptiikkaa lisenssein. Tekoälyn avulla on tarkoitus parantaa tätä reseptiä koko ajan ja liiketoiminnan onkin tarkoitus olla jatkuvan tulovirran malli, joka vieläpä skaalautuu tehokkaasti, kun koko ajan useampi asiakas ottaa sitä ratkaisua kovemmalla skaalalla käyttöön. Tarkoitus onkin levitä juuri Aasiassa ja Euroopassa ja koko sementtimarkkina koko maailmassa on noin 200 miljardin euron arvoinen – iso kakku siis jaettavaksi. Betolarin mahdollisuudet toisaalta markkinoilla ovat huomattavasti maltillisemmat, kuten alla olevassa kuvassa näkyy.

Koko markkina siis liikkuu arviolta viiden vuoden päästä n. 1,5 miljardisssa eurossa. Betolarin pitäisi siis saavuttaa aidosti merkittävä 10-20% markkinaosuus. Yritys pyrkiikin siihen, että alun pihalaatoista laajentamalla syntyy ilmiö, joka kääntää rakennusmarkkinat uuden ratkaisun puolelle – vähän kuin Tesla ja sähköauto.
Yritys ei avaa tarkemmin aiemmin mainittuja putkessa olevia sopimuksia mitenkään muuten kuin mainitsemalla, että satojen miljoonien eurojen liikevaihto on realistinen tavoite. Tästä olisin mieluusti kuullut lisää, vaikka alussa kyse onkin ennen kaikkea pilottihankkeista. Tavoite yrityksellä on yksinkertaisesti olla betoniteollisuuden ykkösbrändi, joka sen myös todennäköisesti pitää olla, mikäli haluaa saavuttaa korkeat kasvutavoitteensa.
Betolarin osakeannin rakenne ja antiin osallistuminen
Yhtiö tarjoaa merkittäväksi 5 226 481 uutta osaketta siten, että 200 000 osaketta tulee tarjolle yleisöantiin ja loput institutionaalisille sijoittajille. Tarkoitus onkin siis kerätä varoja 24 miljoonaa euroa liiketoiminnan kehittämiseen. Koko annin koko on siis n. 35 miljoonaa euroa.
Betolarissa on mukana jälleen isoja sijoittajia ankkurisijoittajina, kuten Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, tietyt SP-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot, Ahlström Invest B.V., Nidoco AB, Merimieseläkekassa ja S-Pankki Fenno Osake, jotka ovat sitoutuneet sijoittamaan 24 miljoonaa euroa yritykseen annin valuaatiolla. Tämä on lähes kaikki institutionaalisesta annista, joten ylimerkintä tässä annissa on käytännössä taattu, koska lopuille institutionaalisille sijoittajille jää vain n. 10 miljoonaa euroa.
Rahat annista menevät suoraan Betolarille ja kukaan nykyisistä omistajista ei myy tässä kohtaan. Käytännössä tämä tarkoittaa investoimista Betolarin teknologian ja liiketoiminnan kehittämiseen, kaupallistamiseen ja kansainvälistymiseen niillä rahoilla, joita Betolar annista kerää. 30% rahoista menee liiketoiminnan kasvattamiseen ja 70% materiaalikehitykseen sekä tekoälykehityksen edelleen kehittämiseen sekä uusien liiketoiminta-alueiden kehittämiseen.
Listautumisannista saaduista varoista noin 30 prosenttia on tarkoitus käyttää yhtiön nykyisen liiketoiminnan kasvattamiseen, ja erityisesti sen nykyisen tehdasvalmistettujen betonituotteiden ja valmisbetonin valmistajille suunnattujen ratkaisujen liiketoiminnan globaaliin skaalaamiseen. Varoja on tarkoitus käyttää aluksi etenkin maanvakautus- ja kaivosliiketoiminnalle suunnattujen uusien materiaali- ja tuotantoratkaisujen kehittämiseen, kaupallistamiseen ja skaalaamiseen.
Suomalainen yksityissijoittaja voi osallistua antiin tuttuun tapaan Nordnetissä ja minimimerkintä annissa on 100 osaketta, joka tekee 574 euroa.
Osallistunko minä Betolarin osakeantiin?
En. Vaikka megatrendit ovat Betolarin puolella ja yrityksen arvostus ei ole edes täysin järjetön, kun katselee sen muita verrokkeja viime aikoina, ei Betolar kuulu omaan edes pikavoittotavoitteluprofiiliini – saati sitten pidemmän ajan salkkuuni.
Betolar on kerännyt jatkuvasti rahaa liiketoimintaansa ja esim. Virala konsernista tunnetut Ehnroothin veljekset sekä Nokian ex–tj Olli-Pekka Kallasvuo on yritykseen sijoittanut. Itselleni edes nämä isot nimet (sekä jo aiemmin mainitut ankkurisijoittajat) eivät riitä vakuuttamaan sijoituscasen kannattavuutta. Ennen tätä antia yritys onkin kerännyt jo hieman yli kymmenen miljoonaa euroa sijoittajilta.
Kun katsonkin Betolarin kaltaisia anteja, tulee itselläni vähän boomer-olo. Listautumismarkkina käy niin kuumana, että samalla hinnalla, kun tulevaisuudenlupaukset listautuvat, pystyy saamaan samanlaista kaunista tulevaisuutta maalailevaa liiketoimintaa, joka on kuitenkin jo osoittanut hampaansa muulla kuin start-up jargonilla. Kun tarjonta anneissa on kovaa, on mielestäni entistä tärkeämpää pystyä valitsemaan pienemmän riskin kohteet matalamman riskien kohteista, etenkin, kun markkina on edelleen ennätyksellisen kuuma ja voi kääntyä negatiiviseksi aivan milloin vain.
Yhteenveto Betolarin listautumisesta
Betolarin listautuminen on siitä harvinaislaatuinen, että edes nyt kovassa pörssin kuumuudessa nolla liikevaihdon yrityksiä on näkynyt yllättävän vähän Suomen pörssissä. Eri asia on ulkomailla, jossa etenkin Yhdysvalloissa tämä on enemmän tavallista kuin poikkeus. Hyvänä esimerkkinä sähköautomerkki Rivianin anti, jossa parissa päivässä päästiin 130 miljardin euron markkina-arvoon siitä huolimatta, että yrityksellä ei ollut liikevaihtoa.
Tässä kuitenkin on paljon samaa kuin Rivianissa tai aiemmin mainitussa Spinnovassa. Vihreä siirtymä, X-as-a-Service, alustatalous, tekoäly ja mitä näitä muita hype-sanoja onkaan, joita täynnä start-up scene on. Mutta kuten kaikissa start-upeissa, näkyvyys tulevaisuuteen on aidosti nolla ja kaikki on start-up sijoittajan tapaan kiinni ennen kaikkea uskosta niihin unelmiin, joita yrityksen johto ja hallitus on sijoittajille maalaillut. Ja vaikka sijoitus ei itseäni kiinnosta, toivon, että jokainen start-up yhtiö, jolla on näin suurudenhulluja unelmia, menestyy. Suomi tarvitsee lisää menestyviä yrityksiä, jotka tähtäävät maailmaa muuttamaan korkealla teknologialla ja Betolar hakee aivan oikeaa kulmaa tässä muutoksessa.
Nykymarkkina onkin äärimmäisen kuuma, ja Betolar yhdistää niin monta megatrendiä ja hypeä keskenään, että nopeat pikavoitot ovat hyvin mahdollisia tästä, siitä huolimatta Betolar on ennen kaikkea äärimmäisen korkean riskin sijoituskohde, koska maksat siinä yksinkertaisesti 70 miljoonan arvosta, vaikka yrityksellä ei ole rahavirtoja laisinkaan. Jos kuitenkin haluaa salkkuunsa vähän korkean riskin ja tuottomahdollisuuden yhdistävää osaketta, Betolar on siihen juuri sopiva.
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville