Bioretec-listautumisanti analyysi

Bioretecin listautumisannin jälkeen jäljellä pitäisi olla enää kolme osakeantia ennen heinäkuuta – Spinnova, Virala Acquisition Company sekä Puuilo – jos joku yritys nyt ei vielä ehdi pörssin ovesta sisään tunkeutua ennen kesälomia. Epäilen tätä kuitenkin, koska myös Helsingin pörssi on keskimäärin erittäin horroksessa usein heinäkuussa.

Bioretecin listautumisanti alkoikin jo hiljaisin äänin tänä maanantaina 7.6.2021 ja siihen voi osallistua 16.6.2021 kello 16 mennessä, jolloin anti keskeytetään.

Kaupankäynti Bioretecin osakkeella alkaa arviolta 18.6.2021. Bioretec listautuu First North-listalle. Listautumisen pääjärjestämisestä sekä vakauttamistoimenpiteistä vastaa Danske Bank, joka on viime aikoina ottanut aiempia vuosia isompaa roolia listautumisantien järjestelyssä.

Bioretec oli ennen tätä kirjoitusta itselleni täysin vieras yritys, mutta sen takaa löytyi korkean teknologian alasta riippumatta helposti ymmärrettävä tuotevalikoima ja liiketoiminta. Katsotaan siis aluksi, mitä Bioretec tekee ja mitä se ajatteli tehdä tulevaisuudessa.

Bioretecin tuotteet ja liiketoiminta

Monella pitempään aikaan sijoittaneella sijoittajalla saattaa karvat nousta pystyyn heti, kun yrityksen nimessä on sana ”bio”. Keskimäärin tämä tarkoittaa yritystä, joka on – usein ikuinen – tulevaisuuden lupaus. Tällaisia on löytynyt niin Yhdysvaltain kuin Suomen pörssistä vuosien varrella erittäin paljon. Myös Bioretec kuuluu tähän porukkaan siinä mielessä, että se on tulevaisuuden lupaus. Ero kuitenkin on siinä, että Bioretec on paljon pitemmällä kuin moni muu tulevaisuuden lupaus, joka listautuu pörssiin (kuten esim. vuoden sisään listautuneet Nanoform tai Nightingale).

Bioretecin patentoitu innovaatio on sinällään yksinkertainen sekä sen hyöty selkeä, vaikka sisältääkin korkeaa teknologiaa.

Koska terveyden huollossa on luu- ja pehmytkudosvaurioiden hoidossa perinteisesti käytetty pääasiassa metallisia implantteja, jotka eivät hajoa luonnollisesti ihmiskehossa vamman parannuttua, voidaan ne joutua poistamaan toisella leikkausoperaatiolla, kun vamma on parantunut. Tämä poisto-operaatio on komplikaatioriskin lisäksi suuri kustannus- ja tehokkuuskysymys. Ja toki myös henkilö joutuu parantumaan kahden eri leikkauksen jälkeen – toisin kuin Bioretecin teknologialla tarvitaan vain yksi leikkaus, yksi riskinen operaatio sekä yksi parantumisvaihe.

Metalliset implantit voidaan joutua poistamaan toisella leikkausoperaatiolla, joka aiheuttaa potilaalle uusia riskitekijöitä, kuten tulehdusriskin, riskin leikkaushaavan heikentyneestä paranemisesta, uudelleenmurtumista, kudos- ja hermovaurioista sekä leikkauksen jälkeisestä verenvuodosta tai implantin poistoleikkauksen epäonnistumisesta.

Implantin poisto-operaatio aiheuttaa myös merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia terveydenhuollolle – esim. Saksassa joka neljäs leikkaus on implantinpoistoleikkaus! Bioretecin valmistamat implantit ovat biohajoavia ja niitä ei tarvitse poistaa erillisellä poistoleikkauksella.

Alla kuvaaja, joka kuvaa potentiaalisia hyötyä biohajoavast implantista niin yksilölle, yhteiskunnalle kuin terveydenhuollolle ylipäätänsä saksalaisilla tilastoilla. Miksi yhtiö esittää Saksan-numeroita, sitä en tiedä.

Lähde: Bioretecin IPO-esitys

Bioretecin materiaalin poistuessa kehosta luonnollisesti poistuu poistoleikkaustarpeen kokonaan ja on keholle myös todennäköisesti parempi, koska se sisältää keholle luontaisia metalleja (sinkki, magnesium ja kalsium). Terästä ja titaaniahan, josta nykyiset ruuvit ja naulat on tehty, meillä ei löydy kehosta – ainakaan luonnostaan.

Bioretec tähtääkin liiketoimintaan ja kasvuun RemeOs -nimisellä tuoteperheellä, joka alkaa implanteista erilaisiin leikkaustarpeisiin tuki- ja liike-elimien traumaattisissa tapauksissa. RemeOs tuotteet soveltuvat kuormankantokykyä edellyttäviin käyttötarkoituksiin – implantteja voidaan käyttää korjaamaan luunmurtumia.

Bioretecilta löytyy teknologiaan niin patentit kuin myös yhtiön tietojen mukaan ensimmäinen kyseistä teknologiaa hyödyntävä myyntilupa Yhdysvaltoihin vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla, jonka jälkeen tavoite on levitä Eurooppaan.

Kaikesta tästä huolimatta Bioretecin implantteja (traumaruuveja) valmistetaan tällä hetkellä Suomessa Tampereella ja nykyiset tuotantofasiliteetit pystyvät nostamaan yrityksen liikevaihdon moneen kymmeneen miljoonaan euroon.

Koko Bioretecin tulevaisuuden suunnitelman RemeOs-tuoteperheestä näet alta.

Lähde: Bioretecin IPO-esitys

Bioretec onkin siis ehtinyt jo myymään tuotteitaan ja hankkimaan sekä kehittämään muitakin tuotteita RemeOs-tuoteperheelle ja kaupallistamisputkessa on monia eri tuotteita traumaruuveista luuydinnaulaan. Kuten myös huomaat, toisin kuin moni muu suomalainen yritys, Bioretec ei tähtää ensin Euroopan markkinoille, vaan Yhdysvaltain markkinoille – joka on omaan silmääni pelkästään hyvä asia.

Myös FDA:n Breakthrough Designation Device-nimike kertoo siitä, että Bioretecin tuotteesta on oikeasti hyötyä. Breakthrough Designation Device-nimike on käytännössä USA:n terveysviranomaisten tapa luoda pikatie markkinoille tuotteille ja lääketieteellisille innovaatioille, jotka auttavat tappaviin tai pysyvästi vammauttaviin sairauksiin.

Kaikessa tässä on hyvä kuitenkin muistaa, että Bioretec liikkuu konservatiivisella markkinalla, josta löytyy myös kilpailijoita ei samanlaisilla, mutta samankaltaisilla ratkaisuilla. Bioretecilla on vakuuttavat argumentit siitä, että heidän ratkaisunsa on kilpailijoista paras ja vaikka omaan korvaani argumentit kuulostavat loogisilta, on mahdoton sanoa omalla osaamisellani, onko Bioretecin innovaatio kilpailijoita parempi, jotka ovat myyntiluvissa hieman Bioreteciä jäljessä – alla kuvaaja kilpailukentästä.

Lähde: Bioretecin IPO-esitys

Bioretecin taloudelliset tavoitteet, arvostus sekä osinko

Bioretecin osakkeen listautusmishinta: 3,9€/osake
Bioretecin markkina-arvo listautumisen jälkeen: n. 71 miljoonaa euroa
Liikevaihto 2020: 1,5 miljoonaa euroa
Liiketulos 2020: -2,1 miljoonaa euroa
P/E-luku: n. Negatiivinen

Osinkotuotto 2021: 0%

Luvut saattavat näyttää tutulta, jos olet tottunut lukemaan anti-analyysejäni. Samankaltaisia lukuja, joissa liiketappio on suurempi kuin liikevaihto löytyi juuri esim. Nightingalelta sekä Nanoformilta. Mielestäni tässä on kuitenkin yksi iso ero.

Nanoform listautui järkyttävällä 230 miljoonan euron markkina-arvolla ja Nightingale meni tästäkin yli 350 miljoonan euron markkina-arvollaan. Kaikilla yrityksillä oli tästä huolimatta kuitenkin suunnilleen sama liikevaihto- sekä tulos. Tulevaisuuden superkasvajista, jotka ovat minun aikanani listautuneet pörssiin, Bioretec onkin ylivoimaisesti halviten arvostettu.

Tästä huolimatta Bioretec on kuitenkin erittäin korkealle arvostettu kaikin perinteisin mittarein. Mitä Bioretec siis odottaa tulevaisuudelta oikeuttaakseen tämän kasvun? Koska Bioretec odottaa saavuttavansa 7 miljardin Yhdysvaltain dollarin markkinan yhtenä ensimmäisistä metallin lujuuden ja biohajoavuuden yhdistävistä valmistajista, luottaa se kovasti ns. first-mover advantageensa.

Tarkoitus Bioretecilla onkin saavuttaa yli 100 miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2027 mennessä ja saavuttaa positiivinen liiketoiminnan kassavirta vuoden 2025 loppuun mennessä.

Tässä on tärkeää se, että jos yritys toimii kassavirtanegatiivisena vielä viisi vuotta listautumisen jälkeen, on lähes varmaa, että yritys joutuu hakemaan lisää vauhtia vielä markkinoilta lisäantien muodossa – näin myyden lisää osakkeita osakemarkkinoille rahoittaen liiketoimintaansa tämän viiden vuoden matkan aikana. Tämä tarkoittaa normaalissa markkinatilanteessa osakkeen hinnan laskua lyhyellä aikavälillä.

Yritys on kuitenkin juuri nyt siinä vaiheessa, kun rahaa on järkevintä on kerätä, koska myyntilupaprosessit ovat käynnissä ja ensi vuonna olisi tarkoitus laittaa kaasua. Tämän takia listautumisanti juuri nyt on looginen jatkumo Bioretecin tarinassa. Se, kuinka lähelle tavoitteita Bioretec oikeasti pääsee, on mahdoton sanoa juuri nyt, koska menneisyydessä Bioretecin liikevaihto on pysynyt samalla tasolla viimeiset viisi vuotta.

Koska kyseessä on aivan aito kasvuyhtiöksi tähtäävä yritys, Bioretec ei odota jakavansa osinkoa lyhyellä tai edes keskipitkällä aikavälillä. Kaikki tuotto siis perustuu mahdolliseen arvonnousuun Bioretecin osakkeessa.

Bioretec osakeannin rakenne ja antiin osallistuminen

Bioretecissa mielenkiintoista on se, että siihen on pystynt sijoittamaan ennenkin – ennen listautumista. Nimittäin Springvest listaamattomien yritysten alusta on pitänyt jo parikin rahoituskierrosta Bioretecille. Off-topicina, olen yrittänyt saada Springvestiä suostumaan kaupalliseen yhteistyöhön kanssani, koska mieluusti alustasta kirjottaisin blogiini, mutta vielä eivät ole ajatukselle lämminneet!

Springvesthän on siitä tuttu myös, että se on kerännyt rahaa myös diagnostiikkayhtiö Mobidiagille, joka myytiin monen suomalaisen sijoittajan onneksi 600 miljoonalla ulkomaille juuri vähän aikaa sitten. Joskus vaihtoehtoisetkin sijoitukset kannattavat.

Viimeisin anti Springvestillä Bioreteciin liittyen oli tammikuussa 2020 ja tällöin Bioretecin markkina-arvoksi muodostui n. 17 miljoonaa euroa – eli yrityksen arvo on noin nelinkertaistanut puolessatoista vuodessa tämän annin jälkeen.

Mutta itse tähän päivään. Bioretec pyrkii annillaan keräämään n. 25 miljoonan euron bruttovarat. Tällä kertaa kyseessä ei ole kuin yleisöanti ja institutionaalinen anti – henkilöstöantia yrityksellä ei ole. Yleisösannissa osakkeita on tarjolla n. 4 miljoonan euron edestä ja loput 21 miljoonaa menee institutionaaliseen antiin. Poikkeuksellisesti sanoisin, että tässä on yksityssijoittajallekin jotain muuta luvassa kuin minimimerkintä, jos mukaan uskaltaa lähteä.

Positiivista annissa on, että niin johto kuin nykyisetkään osakkeenomistajat eivät myy osakkeitaan annissa. Kyseessä ei ole siis exit-tapahtuma, ja palkkapäivä, vaan puhdas lisärahoituksen hakeminen kasvutarinaa varten.

Listautumisannin ja listautumisen tavoitteet Bioretecilla on mielestäni korostettu paremmin kuin monella muulla yrityksellä, koska yleensä antiesitteestä löytyy vain ne perusjargonit yritysostoista ja tunnettuudesta. Perus jargonin lisäksi, Bioretec osaa jo nyt sanoa, miten kerätyt rahat 22,2 miljoonaa euroa nettona käytetään. Rahat on tarkoitus käyttää seuraavasti

1. 50% käytetään RemeOs-tuoteperheen kaupallistamiskustannuksiin, jotka aiheutuvat esimerkiksi oman myynti- ja jakeluorganisaation perustamisesta Yhdysvaltoihin.

2. 20% RemeOs-traumaruuvien jälkeen markkinoille saatettavia uusia tuotteita koskevaan tutkimukseen, kehitykseen ja kliinisiin kokeisiin.

3. 20% muihin menoihin, kuten Bioretecin lainojen takaisinmaksuun sekä listautumisannin kuluihin (jotka olivat aika korkeat 2,8 miljoonaa euroa)

4. 10% pääomamenoihin, jotka aiheutuvat Bioretecin tuotannon laajentamisesta. 

Minimimerkintä yksityissijoittajalle Bioretecin annissa on 200 osaketta eli 780 euroa. Yksityissijoittaja voi osallistua Bioretecin osakeantiin perinteisesti Nordnetin sekä Danske Bankin sivuilla. Pystyt ostamaan annista osakkeita kaikkien pankkien arvo-osuustileille sekä osakesäästötileille.

Osallistunko minä Bioretecin osakeantiin?

Bioretec on tässä kaikessa IPO-sekoilussa jäänyt mielestäni ylivoimaisesti vähimmälle huomiolle. Annista on käyty erittäin vähän keskustelua Internetin keskustelupalstoilla ja kukaan ei ole annista kirjoittanut analyysiä – ennen tätä. Tämä saikin itseni miettimään sitä, että onko tästä tulossa seuraava Nightingale-anti (jonka itse skippasin täysin överin valuaation takia).

Teenkin tällä kertaa analyyttisen ratkaisun. Seuraan muutaman päivän verran, kuinka paljon lukijoita blogiini eksyy Bioretec-anti tekstiin Googlen kautta ja jos luku on tarpeeksi korkea, osallistun antiin. Bioretec on oikeastaan sen verran lupaava – ja huokeasti hinnoiteltu verrattuna moneen muuhun verrokkikohteeseen, että sillä voisi melkein olla paikka spekulointisalkussani isommallakin panoksella.

Tällä hetkellä olen kuitenkin vielä 50-50 antiin osallistumisen kanssa, koska voi olla, että anti ei ole supersuosittu ja ensimmäisen päivän poksahdusta ei näy. Päivitän antiin osallistumisesta sekä blogin tilastoista Twitterissäni myöhemmin, joten mikäli haluat tietää reaaliajassa osallistunko antiin vai en, voit seurata minua Twitterissä. Myös tähän blogitekstiin päivittelen, kun olen lopullisen päätöksen tehnyt. Aikaa onneksi on hyvin viikonlopun yli.

Päivitys: Käyttötililläni ei ole tarpeeksi käteistä, joten tämä anti meinasi jäädä sivu suun! Lainasin kuitenkin tyttöystävältäni parisataa euroa, jotta pääsen tähänkin antiin osallistumaan – merkkasin minimimäärän.

Yhteenveto Bioreteciin listautumisannista

Bioretecin listautuminen on jälleen yksi toivotaan-toivotaan anti. Jos Bioretec lyö Yhdysvaltain markkinoilla amerikkalaisin termein home-runin, tulee myös tähän antiin osallistuminen olemaan home-run jokaiselle sijoittajalle. Jos tämä ei kuitenkaan onnistu jostain syystä, tulee Bioretec liittymään niin monen muun lääketiedeinnovaatioyrityksen joukkoon sijoituksina, jotka lupasivat paljon, mutta tuottivat lähinnä turskaa sijoittajille.

Henkilökohtaisesti pidän hyvänä sitä, että myös Bioretecin kaltaisia yrityksiä First North-listalle eksyy. Kun yritys listautuu näin aikaisessa vaiheessa, tarjotaan myös piensijoittajille mahdollisuus päästä aikaisin mukaan menestystarinaan, joka voi helposti olla multibagger. Riskit näissä caseissa on aina kovempia, mutta jos jokainen anti olisi kuten esim. Sitowise, ei sijoittaminen kauhean mielenkiintoista olisi.

Onko tässä siis Suomen uusi Revenio vai Biohit? Nyt on sinun aikasi äänestää – osallistumalla tai jättämättä osallistumatta antiin.

PÄIVITYS 17.6. klo 19:15. Bioretec peruuttaa listautumisensa ja listautumisantinsa, koska annin pääjärjestäjä Danske Bankin mukaan antia ei voida toteuttaa.

Tiedotteen mukaan listautumisannissa ei saavutettu riittävää määrää merkintöjä, vaikka listautumisanti ja lisäosakeoptio ylimerkittiin.

”Ei riittävästi, jotta Bioretecin osakkeen jälkimarkkinakehityksen olisi voitu arvioida olevan Bioretecin ja merkitsijöiden edun mukainen”, tiedotteessa kirjoitetaan.

Bioretec ei siis listaudu pörssiin ja siihen varatut rahat saadaan takaisin. Tämä on mielenkiintoinen case ja täytyy katsoa, tuleeko jotain lisätietoa vielä annin peruuttamisesta.

Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

49 kommenttia artikkeliin ”Bioretec-listautumisanti analyysi”

  1. Ompas mielenkiintoista kun tuntuu ettei Bioretecin listautuminen herätä kovinkaan suurta kiinnostusta. Varsinkain jos vertaa Nightingale-hypetykseen. Bioretecillä sentäs pyörii tuotanto jo. Mutta saa nähdä kauanko kestää ennen kuin saavat myyntiluvan FDA:lta. Reveniolla sai muutamankin bumerangin ennen kuin sai vihreää valoa. Veikkaan että tämän kurssi tulee polkemaan paikalla siihen saakka kunnes saavat luvan ja oikeasti jalkaa oven väliin jenkkilän markkinoille. Mutta tästä huolimatta meinaan kyllä osallistua IPO:on pitkällä tähtäimellä, mahdollisesti lisätä jos en saa kaikkia merkittyjä osakkeita.

    Vastaa
    • Jep ja nyt kun olen seurannut blogin lukijamääriä, niin edes Toivo Groupin kaltaista mielenkiintoa asialle ei ole. Hyvä syy tähän kuitenkin voi olla ajoitus EM-kisojen, kuntavaalien ja muiden isojen juttujen alle. Ja todennäköisesti juuri tulee käymään todennäköisen ensimmäisen päivän pompun jälkeen. Sillä edellytyksellä, että lupa tosiaan saadaan. Tällä hetkellä näyttää hyvältä sen osalta, mutta jos lupaa ei saadakaan vaikka parin vuoden sisään, näkyy se kuitenkin kurssissa varmasti erittäin rajusti.

      Vastaa
  2. Kerrankin on tarjolla yhtiö jonka tuote menee maalaisjärkeen. Sehän ei tarkoita sitä että sijoitus olisi kannattava, mutta on vaan hemmetinn helppoa kuvitella että tollanen tuote lähtee isossa maailmassa isosti lentoon. En tajua miksei lähtisi. Ostin reilusti yli minimimäärän ja aion pitää pitkään.

    Vastaa
  3. Ohessa oli kuva metallinpoistoleikkauksen riskeistä ja kustannuksista. Olisi kiva nähdä noiden riskiprosenttien taakse, koska ovat niin kovin paljon suuremmat kuin arjessa tuntuisi olevan. Esim. joka neljännelle uusintamurtuma ei kyllä mitenkään vastaan käytännön havaintoja. Kyseessä täytynee olla jokin erikoisryhmä? Toki mielellään tällaisia lukuja esitetään, mutten oikein voi sitten uskoa muitakaan firman esittämiä lukuja. Kiinnostaa myös taulukko näiden ”itsemaatuvien ”valmisteiden riskeistä, käytettävyydestä ja kustannuksista vs. metalli-kiinnitysvälineet, joita ei itse asiassa kylläkään pääsääntöisesti tänä päivänä poisteta, koska harvemmin aiheuttavat mitään harmia. On toki etu, jos kehoon ei jää vierasta materiaalia ja jos tämä saavutetaan yhtä hyvillä materiaaleilla ja vielä kustannustehokkaasti, mutta se on vain yksi osa kokonaisuutta eikä asia suinkaan ole ihan yksinkertainen.

    Vastaa
    • Juu tämäpä. Ainut, mikä Bioretecin esityksessä häiritsi oli se, että numerot olivat selkeästi jollain tavalla valikoituja. En esim. ymmärrä juuri sitä, miksi valiittiin Saksan numerot, kun kerta Saksaan ei olla menossa vielä pitkään aikaan ja Jenkkimarkkina on varmasti täysin erilainen.

      Muutenkin tuntuu, että vain positiivisia asioita nostettiin esille, niin kun ei ole lääketieteen ammattilainen, on erittäin vaikea arvioida mitä ongelmia tässä Bioretecin ratkaisussa on (varmasti siinä jotain negatiivista on, mitä ei osaa ajatella). Jos homma on niin mahtava, kun Bioretec itse mainostaa, ei tässä oikein voi mennä pieleen.

      Vastaa
    • On myös huomioitava, että joissain maissa, kuten Saksassa, levyn poistoleikkauksesta saa toimenpiteen tekevä sairaala tuloja. Miksi siis laittaa ei-poistettava itsesulava levy/ruuvi? Tässä pitäisi kouluttaa / edukoida potilaita, jotka vaativat murtumakorjauksen ei-poistettavalla liukenevalla vehkeellä. Mutta kaiken tänäm SOtesotkun keskellä järki ei aina kulje ymmärryksen edellä – vai miten se oli…

      Vastaa
  4. Laskettiin just kaverin kanssa että tän vuoden puolella ostetut viisi listautujaa on tuottanut mulle keskimäärin 250e/listautuja ja enkä ole ostanut mitään hirveitä määriä eli saatujen osakkeiden määrät on ollu 35- 209 kpl. Tuntuu että aika on sellainen että satasen hankkiminen/ listautuja on superhelppoa ja jos ostan kymmenen listautujaa vuodessa teen tonnin ylimääräistä käytännössä ilman mitään vaivaa. Siksi osallistun just nyt kaikkiin niihin listautumisiin mitä Nordnet myy (paitsi Nightingale, jonka tuotetta en ymmärrä ollenkaan ja Alexandria jota ei tarvinne selittää 🙂 ) Mustia en harmikseni ostanut, taisin tehdä päätöksen lukemalla sun analyysin kommentteja 🙂

    Siksi kysynkin, että miksi et osallistu kaikkiin listautumisanteihin ja ota niistä pikavoittoja kun pikkurahanteko niillä on niin helppoa. Olisiko tässä hyvä aihe johonkin seuraavaan postaukseen sen jälkeen kun olet hoitanut tämän listautumisruuhkan.

    Vastaa
    • On hyvä muistaa, että ilmaisia lounaita ei markkinoilla koskaan ole, vaikka tällä hetkellä se siltä tuntuu. Tämän takia en varmoja pikavoittoja haluakaan mainostaa. Esim. viime kevään Bilotin listautuminen oli oiva esimerkki siitä, kuinka nopeasti markkinan sentimentti voi muuttua. Kun Bilot ilmoitti listautumisesta, kaikki oli hyvin, pari päivää sen jälkeen oltiinkin koronaromahduksessa, joka johti siihen, että Bilotissa ei nähty totuttua pomppua. Samanlainen markkinakorjaus voi tapahtua milloin vain.

      Ja pikavoittoihin IPO:issa pätee greater fool theory aivan kuten kaikkeen muuhunkin sijoittamiseen. Kun tarpeeksi monta sijoittajaa uskoo, että voittoa saa varmasti heti myymällä, he tulevat varmistamaan sen, että pomppua ei tule, koska kaikki kuvittelevat wsaavansa pikavoittoja myymällä. Samahan pätee kaikkiin meme-osakkeisiin ja Bitcoiniin jne. lyhyen aikavälin sijoittamiseen, jossa halutaan vain pikavoittoja.

      Musti on hyvä esimerkki myös siitä syystä, että parhaat tuotohan siitäkin sai uskomalla itse caseen. Jos haki vain pikavoittoja, jäi kuitenkin itse suurimmasta tuotosta pois – ja toisaalta ei ollut liian myöhäistä millään tasolla hypätä mukaan IPO:n jälkeenkään. Viime aikoina itse tehnyt tuota samaa, että tehnyt n. 100-200 euroa per anti kun heti olen myynyt, ettei ylimääräisiä osakkeita jää salkkuuni, mutta varovainen näissä kannattaa aina silti olla.

      Vastaa
      • On myös huomioitava, että joissain maissa, kuten Saksassa, levyn poistoleikkauksesta saa toimenpiteen tekevä sairaala tuloja. Miksi siis laittaa ei-poistettava itsesulava levy/ruuvi? Tässä pitäisi kouluttaa / edukoida potilaita, jotka vaativat murtumakorjauksen ei-poistettavalla liukenevalla vehkeellä. Mutta kaiken tänäm SOtesotkun keskellä järki ei aina kulje ymmärryksen edellä – vai miten se oli…

        Vastaa
  5. En odota tältä pikavoittoja ja olen tyytyväinen, jos ei pahemmin kyykkää avauksessa.

    Itse päätin ottaa (tai yrittää saada) Bioreteciä isohkon siivun ja tarjoituksena olisi katsoa tämä kortti loppuun asti. Riski/reward on mielestäni selvästi epäsymmetrinen. Jos myyntiluvat saadaan ja kaupallistamisessa onnistutaan edes jollain tavalla, asioiden pitäisi mennä todella pahasti pieleen, ettei yhtiön markkina-arvo olisi muutaman vuoden päästä moninkertainen siihen nähden, mitä se on tänään.

    Mutta kääntöpuolena on tietysti se, että huonossa skenaariossa tämä menee nollaan. Eli ei kannata sijoittaa enempää kuin on valmis menettämään.

    Vastaa
    • Samat ajatukset kyllä jos homma on niin hyvässä kuosissa kuin mitä yritys mainostaa, mutta homma mietityttää aina kun asia näyttää liian hyvältä – ja valuaatiokin on nykymarkkinassa suhteellisen ok tällaiseksi alkuvaiheen yritykseksi. Toisaalta sama homma oli Reveniossa vuodesta toiseen, joten… Nämä voivat aina yllättää. Ja tosiaan, tällä hetkellä tämä on ehdottomasti korkean riskin ja tuoton suhde – riskiä unohtamatta.

      Vastaa
    • Nyt odottelen Injeqiä, Euroclearin arvo-osuustiliin mennään, CFO haussa ja ehkä jo pakattuna, CE-merkki tulossa eikä kilpailijoita. Sitten vaan FDA ja kaikki muut sovellukset…, tähän uskon, ihan ammattinikin puolesta.

      Vastaa
  6. Itse kyllä näkisin realistisen mahdollisuuden, että isompi alan toimija ostaa Bioretecin tietyn ajan kuluttua (esim 1-2 vuotta) myyntiluvan saamisen jälkeen.

    Vastaa
  7. Yllätys! Taisi olla tän vuoden ensimmäinen listautuminen jota ei ole ylimerkitty, kun ei mennyt vielä eilen kiinni. Saas nähdä saisko kerrankin kaikki 436kpl mitä varasin. Ei kauheesti motivoi sellaset 35kpl mitä esim Kreatesta jäi käteen 🙂

    Vastaa
    • Joo muistaakseni Nightingalekin meni lähelle pääpäivää, kunnes sitten ylittyi. Bioretecin ei ylimerkintä ei sinänsä ollut yllätys, koska kuten tekstissäkin kirjoitin, tämä on anti, joka on saanut ylivoimaisesti vähiten huomiota kaikista anneista viimeiseen pariin viikkoon. Positiivista kyllä, että tästä itsekin varmaan saan kaiken, mitä merkitsin kun merkitsin vain minimin. Vaihteeksi näinkin – ehkä kaikkien sijoittajien rahat ovat menossa Puuiloon, haha.

      Vastaa
  8. Merkkasin 500 kappaletta. Ei vieläkään näy merkkiä annin keskeytyksestä? Ei taida tulla kovin näkyvää kurssinousua. Pitänee holdata ne mitkä saa ja katsoa miten käy?

    Vastaa
    • Tämä oli sinällään nähtävissä, koska kuten tekstissä ja kommentissakin sanoin, tämä oli selkeästi se anti, joka jäi kaiken muun alle, vaikka hintataso ei ollut päätä huimaava. Mahdollisesti näemme jopa kurssilaskun kuten Nightingalen kohdalla! Tämä anti voikin olla hyvä muistutus siitä, että pikavoitot eivät koskaan ole varmoja näissä anneissa, mutta huomenna ollaankin sitten viisampia kun kaupankäynti alkaa ja tarkat tiedot ovat tiedossa.

      Vastaa
      • Kiitos ansiokkaasta kirjoituksestasi. Vähän on kyllä käynyt jänskättämään, että toteutuuko koko anti ollenkaan! Aikamoinen radiohiljaisuus on vallinnut tässä annissa, toisin kuin monen ”trendikkäämmän” listautujan kohdalla, mistä media ja somemaailma kohisee. Hieman herättää ihmetystä, että miksi tämä ei ole kiinnostanut…. Itse merkkasin minimin ihan vaan jännityksen vuoksi ja huomennahan sitten näkee, että mihin suuntaan tämä lähtee vai lähteekö yhtään mihinkään.

        Vastaa
  9. Ihmettelen vain tätä Bioretecin tiedottamista. Ei mitään tietoa tule miten IPOn kävi. Ylimerkintä vai jäikö vajaaksi, kun ei keskeytetty? Eikö annin pitänyt päättyä 15.6.2012 klo 16:00? Mitään tiedotetta ei ole tullut. Tällainen hömelöinti ei näytä hyvältä.

    Vastaa
  10. Ehkäpä Danske Bank pelkäsi, että se joutuu ostamaan liian paljon osakkeita markkinoilta estääkseen kurssin tippumisen. Eikös nightingalen tapauksessakin vakauttajapankki ostanut markkinoilta päämärkänä osakkeita kurssin romahtaessa antihinnan alapuolelle.

    Vastaa
  11. Kylläpäs tämä muuttui tosi hämäräksi! Luulisi, että jälkipyykkiä pestään vielä hyvä tovi. Tässähän Danske näyttäytyy todella kummallisessa ja epävakaassa valossa, kun mieli muuttuu kesken kaiken. Luulisi ison liikepankin pystyvän etukäteen tekemään riittävän riskiarvion!

    Vastaa
  12. Puihin meni koko IPO. Ei kuulemma saatu tarpeeksi rahaa? Paljonkohan tämä yritys söi rahaa ja resursseja? Eikö varmistettu tarpeeksi ankkurisijoittajien kiinnnostusta ja määrää?

    Vastaa

Jätä kommentti