Blogin perustaminen – 7 askeleen ohje blogin aloittamiseen

Blogin aloittamiseen liittyen netti on kirjoituksia väärällään. Koen kuitenkin, että blogin perustaminen muuttuu ajan kuluessa kuitenkin koko ajan, joten uusille teksteille on myös aiheeseen liittyen aina tarve.

Olen itse kirjoittanut elämäni aikana kahta eri blogia – teininä kirjoitin ympäri maailman luettua niche-harrasteblogiani englanniksi kaksi ja puoli vuotta – ja nyt Omavaraisuushaastetta viimeiset kolme ja puoli vuotta. Molemmat blogit ovat kasvaneet aiheensa ympärille huomattavan luetuiksi blogeiksi.

Olen siis nuoresta iästäni huolimatta aika pitkäaikainen blogikonkari ja koen, että pystyn auttamaan aloittelevia bloggaajia välttämään ja oppimaan virheistä ja askelista, joita itse olen bloggaamisessa tehnyt.

Seuraavassa siis oma 7 askeleen oppaani blogin perustamiseen kaikille aiheesta kiinnostuneille.

1. Blogin perustaminen. Päätä mistä haluat kirjoittaa, blogin nimi ja millä alustalla blogin haluat kirjoittaa

blogin aloittaminen

Haluat siis kirjoittaa blogia, hienoa! Mutta mitä haluat kirjoittaa? Lifestyle-blogia? Muotiblogia? Sijoitusblogia? Musiikkiblogia? Kirjablogia? Muumimukiblogia? Vaihtoehtoja blogiaiheeseen on loputtomasti. Tärkeintä aiheen valinnassa on kuitenkin, että

a) aihe on aito intohimosi ja
b) pystyt rajata blogin aiheen itsellesi selvästi ja siten, että siinä ei ole ristiriitoja.

Älä siis kirjoita autoista, jos olet kiinnostunut hevosista. Äläkä ala kirjoittamaan esim. meikkiblogia, jossa kuitenkin samalla kannustat ihmisiä olemaan oma itsensä ja olemaan miettimättä, mitä muut sinusta ajattelevat. Lukijat huomaavat nopeasti epäaitouden ja lopettavat blogisi lukemisen.

Lähes yhtä tärkeä kuin aihe, on blogin nimi. Sanoisin, että pyri keksimään blogille ytimekäs ja lyhyt nimi. Oman blogini nimi on hieman liian pitkä ja keksisin todennäköisesti hieman lyhyemmän nimen blogilleni, jos aloittaisin bloggaamisen tänään. Huomaan edelleen, että osa kavereistani ei koskaan muista blogini nimeä.

Nimen lyhyt ytimekkyys on tärkeää myös sen takia, että lukijat muistavat sen ja jotta se mahtuu esim. sosiaalisten medioiden tileihin.

Esim. tästä syystä nimimerkkini Twitterissä on vain ”Omavaraisuus”, koska Omavaraisuushaaste ei Twitteriin mahdu. Ja pyri myös välttämään termejä, joita ihmiset googlaavat paljon, koska muuten sinua ei koskaan löydetä Googlesta. Eli blogin nimen pitäisi olla mieluiten: lyhyt, ytimekäs ja uniikki. Tulet elämään nimen kanssa lopun elämääsi, joten valitse tarkkaan!

Kun olet päättänyt, mistä kirjoitat ja mikä on blogisi nimi, on aika päättää blogisi alusta. Blogin perustaminen on helppoa – kunhan valitset hyvän blogialustan. Jos haluat täysin itsenäisen blogin (etkä halua perustaa blogia Lilyyn, kaksplussaan jne. ) on sinulla käytännössä kaksi järkevää vaihtoehtoa. Blogger blogi tai WordPress blogi.

Itse aloitin Bloggerilla ja mielestäni se onkin erittäin hyvä (ks. helppo ja kevyt) alusta aloittelevalle bloggaajalle. Itselläni Bloggerissa oli kuitenkin pieniä bugeja ja toimintoja, jotka ärsyttivät, joten kun aloin kirjoittamaan Omavaraisuushaastetta, päätin, että vaihdan WordPressiin – kunhan minulla oli aikaa ottaa asioista selvää.

Selvisikin lopulta, että ei se WordPress-blogin aloittaminen ole yhtään monimutkaisempaa kuin Blogger-bloginkaan, joten turhaa pelkäsin. Jos aloittelet bloggaamista, ja et tiedä, mitä haluat blogillasi tarkkaan tehdä, suosittelen Bloggeria. Mikäli kuitenkin lähdet bloggaamiseen kunnianhimoisesti ja tarkoituksella, suosittelen WordPressiä.

Laitan vielä tähän loppuun artikkelit, jotka ovat mielestäni parhaat netissä olevat artikkelit WordPress-bloggaamisen aloittamisesta ja Blogger bloggaamisen aloittamisesta. Seuraavilla artikkeleilla saat sivun pystyyn hetkessä!

Blogger blogin aloittamisohje
WordPress blogin aloittamisohje

2. Päätä blogin ulkoasu – suosi yksinkertaista

Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, mutta esteettistä silmää minulle ei ole koskaan lahjoitettu. Tämä näkyy tai ei näy blogissani. En osaa sanoa, koska itselleni tärkeintä on, että blogin ulkoasu on selkeä, yksinkertainen ja sivu on helppokäyttöinen. Lähtökohtaisesti suosittelen kuitenkin yksinkertaista blogin ulkoasua alkuun, riippumatta siitä millaista blogia olet perustamassa.

On hyvä muistaa, että lifestyle blogin perustaminen on aivan eri asia kuin valokuvablogin perustaminen tai ruokablogin perustaminen, mutta kaikkiin näihin pätee yksi asia – haluat ulkoasun joka tukee sitä, että voit lisätä blogiisi kuvia.

Blogit ovat ajan myötä liikkuneet yhä enenevissä määrin kuvablogien suuntaan ja blogin ulkoasua ja teemaa miettiessä pitää ottaa huomioon se, että väriä blogillesi tulee aiheesta riippuen enemmän tuomaan sinne lisäämääsi kuvat kuin itse blogin ulkoasu. Valkoinen teema toimii aina ja on ylivoimaisesti yleisin blogin väri aiheesta riippumatta.

Syy, miksi oma blogini ei ole täysin valkoinen vaan (dollarin) vihreä, on yksinkertaisesti se, että oma blogini perustuu asialliseen tekstiin, jonka toivon luovan hyötyä lukijoilleni. Pääaiheitani ovat myös taloudellinen riippumattomuus ja sijoittaminen ja molemmat näistä aiheista liittyvät vahvasti rahaan ja vihreään väriin. Haluan värilläni herättää myös siis tiettyjä mielikuvia.

Blogistani 99% on tekstiä, 1% kuvia. Haluan kuitenkin, että kun ihminen siirtyy sivulleni, tietää hän heti kenen blogista on kysymys. Tähän mennessä en ole juuri törmännyt blogeihin, josta löytyisi sama värimaailmaa kuin omastani, joten olen mielestäni onnistunut tässä hyvin ja olen myös saanut palautettani ulkoasuni uniikkiudesta. Toki olen myös saanut kommenttia, että ulkoasuni on tylsä, mutta en ole silti sateenkaarenvärejä tai halinalleja blogiini lisäämäässä lähiaikoina.

Ulkoasu on tärkeä, mutta se, mikä blogin kuin blogin menestyksen ratkaisee on sama – sisältö. Olen nähnyt hyvinkin menestyviä blogeja, joiden ulkoasu on yksinkertaisesti surkea. Mutta kun sisältö puhuu puolestaan, ei huonokaan ulkoasu blogia haittaa.

3. Viimeistele blogisi rakenne ja sivut

Kun olet päättänyt blogin teeman ja ulkoasun värin, on aika viimeistellä sivu. Muista, että yli puolet ihmisistä lukee blogeja jo mobiililaitteilla ja tableteilla! Rakennat nettisivuasi todennäköisesti tietokoneen äärellä ja sen rakenne sekä ulkoasu saattaa näyttää hienolta ja käytännölliseltä kun olet koneella.

Se, mikä toimii tietokoneella, ei kuitenkaan usein toimi mobiililaitteella. Erityisen tärkeää onkin siis tehdä ns. ”mobiiliresponsiivinen” blogi, joka on helppo käyttää niin tietokoneella kuin mobiililaitteella.

Tässäkin avain on yksinkertaisuus. Oman blogini rakenne on suhteellisen yksinkertainen. Kun olet tietokoneella, näet etusivulla viisi uusinta blogitekstiäni, esittelyni ja viisi suosituinta tekstiäni oikeassa reunassa. Ylhäällä pystyt liikkumaan blogini eri välisivuilla.

Jos taas luet blogiani mobiililaitteella, huomaat, että tällöin etusivulla näet vain viisi uusinta kirjoitustani ja ylhäällä löydät välisivuvalikon. Esittelyni ja muut oikean laidan tavarat löydät etusivun alaosasta. Oma nettisivuni ei ole mestariteos mobiiliresponsiivisuudessa, mutta se on tarpeeksi hyvä. Tärkeintä on kuitenkin varmistaa, että käyttivät ihmiset mitä tahansa laitetta blogiasi lukiessaan, näkevät he aina saman asian alussa.

Suosittelen pysymään järkevissä määrissä kun teet blogisi valikkoa/välilehtiä ja 3-4 on mielestäni sopiva maksimi etenkin ensialkuun. Kun blogisi kasvaa ja tekstiä tulee ajan myötä lisää, on todennäköistä, että haluat blogiin lisää välisivuja ja voit näitä ajan kuluessa lisäillä mielesi mukaan.

Kun sivusi rakenne ja ulkoasu on valmis, on aika päättää, haluatko oman domainin eli osoitteen kuten www.omavaraisuushaaste.com vai oletko tyytyväinen osoiteella, jossa on blogspot tai wordpress nimessä.

Domainin ostaminen ei maksa paljoa ja olenkin itse käyttänyt aina domainia, joka on hankittu GoDaddysta koko blogiurani ajan. GoDaddy on tunnetuin ja halvin domainien toimittaja maailmassa, jota voin suositella enemmän kuin mielelläni.

Pitää kuitenkin muistaa, että mikäli haluat blogiisi suomalaisen fi-päätteen osoiteelleesi, et pysty sitä ulkomaisilta palvelijoilta hankkimaan. Jos siis haluat hankkia fi-loppuisen blogin korostaaksesi suomalaisuutta (mikä sinänsä on ihan fiksua), voit hankkia sen Zonerilta. Fi-domain maksaa 9 euroa vuodessa, joten kyseessä ei ole mikään kallis sijoitus. Tämän lisäksi Zonerilta saa myös palvelinpalvelut, mikäli englanninkielinen Bluehost ei jostain syystä tunnu itselle toimivalta.

Jos valitsit Bloggerin, seuraava ei koske sinua, mutta jos päätit, että lähdet bloggaamiseen tosissasi ja tavoitteellisesti, ota käyttöösi heti WordPress Bloggerin sijasta ja hanki itsellesi oman domainin lisäksi myös oma palvelin, jolloin et ole riippuvainen ulkoisista palveluista.

Itse käytän Bluehostin palvelinta ja GoDaddyn domainta. Olen ollut etenkin Bluehostiin enemmän kuin tyytyväinen, koska lähes neljän vuoden bloggaamisen jälkeen sivuillani on ollut vain kerran oikea tekninen ongelma, joka johtui Bluehostista! Ja sekin hoitui hetkessä 24/7 chatin avustuksella ilmaiseksi. Voin siis lämpimästi suositella Bluehostia kenelle tahansa bloggarille, joka haluaa kasvattaa blogistaan isomman.

 

4. Tee blogillesi sosiaalisen median tilit ja tutustu mahdollisuuksiin, mitä Internetissä erilaisille someille on

Blogin perustaminen on siitä hauskaa, että samalla opit sosiaalisesta mediasta paljon ja niiden toimintalogiikasta paljon. Ennen kuin aloitin oman blogini, en ymmärtänyt etenkään kahta sosiaalista mediaa- Twitteriä ja Instagramia. Nykyään minulla on Twitterissä yli 1400 seuraajaa ja vaikka Instagram tilinikin on vain alle vuoden vanha, on sekin ottanut tuulta alleen yllättävän nopeasti – vaikka blogini tosiaan ei ole edes kuvapainoitteinen! Sosiaalisessa mediassa läsnäolo on erittäin tärkeää bloggarille, koska se on paras tapa saavuttaa uusia lukijoita.

Blogin perustaminen Google-haun toivoissa päättyy yleensä huonosti. Jotta saat lukijoita, pitää sinun myös mennä sinne, missä lukijat ovat. Blogin aloittaminen onkin ennen kaikkea verkostoitumista ympäri sosiaalisen median ja Internetin.

Joku voisi nopeasti ajatella, että jos perustat blogin, kirjoitat sitä ja samalla pitäisi olla spämmimmässä sosiaalisessa mediassa, ei aikaa jää omalle elämälle. On ihan totta, että etenkin ihmiset, jotka tekevät bloggaamista työkseen, tekevät varmasti enemmän (todennäköisesti tuplasti enemmän) töitä viikossa kuin minä tai sinä.

Mutta sinun ei tarvitse kuluttaa näin paljon aikaa ja etenkin sosiaalisen median automatisointiin on monia eri tapoja. Suurimman osan ajasta kun sosiaaliset mediani laittavat tavaraa ulos, en ole edes itse koneen tai puhelimen äärellä! Tässä muutama vinkki, joita itse harrastan.

Instagram – Later.com. Later.com on ilmainen palvelu, jossa voi ajoittaa niin monta Instagram postausta omalle Instagram tilillesi kuin haluat. Tämä helpottaa elämääsi huomattavasti ja voit kuluttaa vaikka muutamassa viikossa ajastaa koko vuoden Instagram-postauksesi!

Itse ajoitan postaukseni yleensä samaa tahtia kuin kirjotan ne blogiini, joten aikataulutan ja teen Instagram-postaukseni noin 4 viikkoa etukäteen niiden oikeasta julkaisupäivästä. Näin julkaisut tippuvat kuin itsestään Instagram-tililleni, vaikka olisin juuri silloin elämässä oikeaa elämääni! Erittäin kätevää.

Twitter – WP to Twitter. WP to Twitter on lisäosa, jonka saa vain WordPress-blogeihin. Käytännössä tämän lisäosan avulla lisäosa luo aina automaattisen twiitin Twitter-tilillesi kun julkaiset uuden kirjoituksen blogissasi. Voit kustomoida aina tarvittaessa tekstin, jokaiselle kirjoitukselle erikseen. Ehdottomasti yksi lempilisäosistani WordPressissä!

 

5. Ala kirjoittamaan tekstejä jo ennen blogin laittamista julkiseksi

Yksityinen blogi on hyvä ratkaisu tähän. Niin bloggerissa kuin WordPressissä pystyt valitsemaan asetuksistasi onko blogi julkinen vai yksityinen. Laita blogisi ”yksityinen” tilaan kunnes sinulla on jo selkeä määrä tekstejä kasassa ja olet valmis aloittamaan blogin pitämisen.

Yksi suurimpia virheitä, mitä moni aloitteleva bloggaaja tekee, on blogin aloittaminen ilman yhtään tekstiä varastossa. Jos et ole kirjoittanut blogitekstejä hieman varastoon alkuun, voi blogiurasi ja innostuksesi loppua lyhyeen, jos muu elämä viekin enemmän aikaa kun oletit.

Itse aloitin Omavaraisuushaasteen ilman yhtään tekstiä varastossa – ja se oli suuri virhe. Alku-urani bloggaajana oli hidasta, epätasaista ja huonolaatuista. Nyt tästä oppineena minulla on kuitenkin aina vähintään 10 valmiiksi kirjoitettua tekstiä varastossa, jotka voin julkaista milloin vain. Vain tällä tavalla pystyn ottamaan oikeasti lomaa blogistani ja minun ei tarvitse olla koko ajan kirjoittamassa uusia tekstejä.

Tässä avain onkin ennen kaikkea tasapaino ajattoman ja ajankohtaisen sisällön luominen.

6. Julkaise blogi ja ala levittämään blogisi ilosanomaa ympäri Internettiä

Blogin perustaminen nimettömänä nobodyna on oikeastaan vähän pelottavaakin. Usein päässä liikkuu ajatuksia, kuten lukeeko tätä kukaan, mitä jos saan negatiivisa kommentteja. Mitä jos lukee ja ei tykkää, siitä mitä kirjoitan? Tärkeintä mielestäni on kuitenkin vain aloittaa ja saada alkuun lukijoita, jotka kyllä antavat palautetta, jos tykkäävät tai ei tykkää kirjoituksistasi. Jos vertaat blogini alun kirjoituksia nykyisiin kirjoituksiini, on ero kuin yöllä ja päivällä.

Alussa kirjoitin huonosti jäsenneltyjä, usein lyhyitä ja kirjoitus/asiavirheitä sisältäviä kirjoituksia. Ajan kuluessa sain kuitenkin palautetta lukijoilta erinäisistä asioista ja paransin oikeastaan kaikkea blogissani. Kirjoitusvirheitä teen aina välillä edelleen, mutta se on vain luonnollista, koska kirjoitukseni ovat niin tekstipainoitteisia.

Kehitys tapahtui kuin itsestään, koska paransin samaa tahtia kuin sain lisää lukijoita. Tai sitten sain lisää lukijoita, koska tekstini parantuivat. Joka tapauksessa, lumipallo on lähtenyt pyörimään ja blogillani on joka kuukausi enemmän lukijoita ja blogini on jo viidenkymmennen suurimman suomalaisen blogin joukossa – kun lasketaan ihan kaikki suomalaiset blogit. Tämä on mielestäni hieno saavutus blogilta, joka ei käsittele yhtä mainstream aihetta kuin lifestyle, sisustus, muoti, äitiys jne.

Se, miten pystyt sitten nobodyna levittämään sanomaasi blogistasi on monitahoinen ongelma, johon onneksi löytyy monta ratkaisua. Tässä muutama kikka, jolla saat alkuun varmasti lisää lukijoita blogiisi.

1. Kommentoi saman aiheen menestyiden bloggarien blogeihin blogisi nimellä
2. Pyydä olemassa olevia bloggareita lisämään blogisi heidän blogilistaan.
3. Tee blogillesi kaikkiin eri sosiaaliseen medioihin tili ja luo sinne mielenkiintoista sisältöä.
4. Tee artikkeleita aiheista, jotka oikeasti kiinnostavat ihmisiä – näin ihmiset löytävät blogiisi myös Googlen kautta

7. Rahan tekeminen blogilla – tuleeko minusta blogimiljonääri?

Blogin kirjoittamisen pitää olla sinulle intohimo. Palkka tai muut tulot tulevat vasta intohimon, taidon ja tuurin yhteyskohdassa. Jos alat kirjoittamaan blogiasi rahan takia, olet väärällä alalla. Maailmassa on miljoona helpompaa tapaa tehdä rahaa kuin blogin kirjoittaminen ja suosittelen tutustumaan niihin, jos haluat tehdä tätä vain rahan takia.

Blogin kirjoittaminen on aika samanlaista kuin kirjan kirjoittaminen. Tiedämme muutaman bloggarin, jotka tienaavat paljon rahaa – jotkut Suomessa jopa satoja tuhansia euroja vuodessa! Tiedämme myös pari kirjailijaa, jotka tienaavat satoja tuhansia euroja joka vuosi!

Tämän lisäksi Suomessa on 10 000 muuta bloggaria tai kirjailijaa, jotka eivät tienaa kirjoituksillaan lähes mitään. Suurin osa meistä ei tule koskaan tekemään rahaa blogilla ja se on hyvä tosiasia, joka kannattaa myöntää itselleen.

Jos sinulla kuitenkin on tarve kirjoittaa, tarve jakaa ajatuksiasi ja rakastat kirjoittamista, on blogi sinulle oikea paikka. Ja vaikka et miljonääriksi bloggaamalla todennäköisesti pääse, voit silti miettiä, miten voisit saada edes pieniä tuloja bloggaamalla.

Olen kirjoittanut erikseen parhaista tavoista blogilla tienaamiseen ja kun olet hyvässä vauhdissa blogisi kanssa, suosittelen tutustumaan myös siihen. Vältä kuitenkin sitä, että tunget blogisi täyteen mainoksia heti kun perustat sen – se on yleensä paras tapa ajaa potentiaaliset lukijat pois blogistasi.

Blogin perustaminen – yhteenveto

Toivon, että tämän tekstin perusteella pääsit itse alkuun blogi kirjoittamisessa. Blogin aloittaminen ilman ohjeita on haastavaa, joten pyrin keräämään tähän jokaisen asian, joka on mielestäni oleellista ja joita itse olisin toivonut tietäväni kun aloitin blogien kirjoittamisen. Ja ehkä sait hyviä uusia ideoita vaikka olet jo aloittanut blogisi. Oli tilanteesi mikä tahansa, toivon, että kirjoitus inspiroi ja herätti uusia ajatuksia.

Loppuun vielä nopea kertaus, jos haluat aloittaa bloggauksen tai viedä sen uudelle tasolle.

1. Päätä blogin aihe sekä nimi – ole intohimoinen

2. Perusta WordPress blogi (Blogger on ok, mutta WordPress on vain yksinkertaisesti paras)
2a) Osta hostaus-palvelu Bluehostilta (voit heitä pyytää perustamaan WordPress-sivusi sinulle chatissa).
2b) Osta fi-päätteinen domain Zonerilta, jos sivusi on suomenkielinen.
2c) Voit pyytää hostauspalvelusi asiakaspalvelua chatissa linkkaamaan oikean osoitteen blogiisi (itse olen yhteydessä aina Bluehostin chattiin kun tarvitsen apua – ja olen sitä myös aina saanut nopeasti).

3. Perusta sosiaalisen median tilit, kun olet pystyttänyt sivun ja hankkinut sille oikean osoitteen

4. Suosi yksinkertaista ulkoasua 

5. Kirjoita blogiin paljon tekstiä ennen kuin teet sen julkiseksi ja kirjoita vähintään viisi tekstiä valmiiksi ennen kuin laitat blogisi julkiseksi kaikelle maailmalle. 

Mikäli sinulla on mitään kysymyksiä blogin aloittamiseen tai mihinkään bloggaamiseen liittyvään liittyen, vastaan mielelläni kysymyksiin kommenteissa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista.

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

 

15 kommenttia artikkeliin ”Blogin perustaminen – 7 askeleen ohje blogin aloittamiseen”

    • Erinomainen kysymys! En tullut itse tuota ajatelleeksikaan tässä – täytyy lisätä kunhan ehdin, mutta tässä oma näkemykseni, joka on suhteellisen yksioikoinen.

      Jos kirjoittaa vain omaksi ilokseen eikä välitä siitä, lukeeko joku blogia, molemmat vaihtoehdot käyvät.

      Mikäli kuitenkin haluaa kasvattaa lukijakuntaansa, saada blogista uskottavamman, saada enemmän medianäkyvyyttä jne. on käytännössä omalla nimellä kirjoittaminen AINA parempi vaihtoehto. Tästä hyvänä esimerkkinä on niin Pohatta, Nuuka ja kirjoituksessa mainitsemani harrastusblogijkin. Kirjoitin sitä aikanaan omalla nimelläni ja se toi elämääni erittäin paljon kokemuksia ja mahdollisuuksia, joita en olisi koskaan muuten saanut.

      Sain työtarjouksia kirjoittaa muille sivuille ja kansainvälisessä harrastukseni tapahtumassa ihmiset ympäri maailman tulivat pyytämään minulta nimikirjoituksia, kuin olisin ollut joku julkkis! Perus-introvertille suomalaispojalle tämä tuntui oudolta, mutta samalla antoi kokemuksen, jota en todennäköisesti tule koskaan muuten kokemaan.

      Olen kiitollinen kaikille lukijoille, jotka lukevat blogiani vaikka nimimerkin takaa kirjoittelinkin, koska uskon itsekin siihen, että omalla nimellä – etenkin rahasta – kirjoittaminen on uskottavampaa.

      Tiedän kuitenkin, että aikanaan tulen nimimerkin takaa esiin, mutta siihen voi vielä mennä vuosia, kunhan pääsen työelämässä asemaan, johon olen 100%-tyytyväinen. Voi tosin olla, että oikeasti jos kirjoittaisin Omavaraisuushaastettakin avoimesti omalla nimelläni, saisin jälleen uusia työmahdollisuuksiakin, mutta koska olen huono ennustamaan asioita, olen ainakin vielä nimimerkin takana.

      Jos en tavoittelisi FIRE:ä vaan kirjoittaisin puhtaasti vain taloudenhallinnasta ja sijoittamisesta, kirjoittaisin varmasti jo nyt omalla nimelläni.

      Vastaa
  1. Olen miettinyt että perustaisin blogin. Tämä oli kuitenkin niin huonosti kirjoitettu etten halua koskaan lukea edes yhtä tekstiä enää

    Vastaa
  2. Mietin pitkään oman blogin perustamista… Ensimmäinen askel on viimeinkin otettu ja sivu perustettu. Nyt vain puuhaamaan sisältöä, tekemään kömmähdyksiä, mutta silti nauttimaan matkasta… Kiitokset vinkeistä ja inspiraatiosta!

    Vastaa
  3. Tyhmä kysyy:
    Mistö saan ”osoitteen” blogille?
    Yrittäessäni perustaa sellaista se kysyy blogin osoitetta, mutta ilmoittaa aina ”Valitettavasti tämä blogin osoite ei ole saatavilla.”
    Onko se siis jollakin käytössä vai pitääkö minun ”ottaa” se jossakin käyttöön? Jos niin missä?

    Vastaa
    • Ei ollenkaan hölmö kysymys! Riippuu siitä, missä palvelussa olet avaamassa. Jos olet blogspotissa tai jossain muussa valmispalvelussa tuo herja saattaa tarkoittaa, että jollain muulla on jo se käytössä. Tämä ei välttämättä tarkoita, että se löytyisi netistä, sillä nettiosoitteita rekisteröidään paljon enemmän kuin nettisivuja perustetaan (varmuuden vuoksi todennäköisesti).

      Itselläni wordpress-blogissa olen hankkinut osoitteen Godaddyn kautta, mutta jos haluaa .fi päätteen osoitteeseen (itsellänihän on com), kannattaa etsiä se Traficomin kautta ja ensin varmistaa, että osoite ei ole käytössä. https://www.traficom.fi/fi/viestinta/fi-verkkotunnukset

      Vastaa
  4. hei.
    Ajattelin aloittaa blogin kokeillun ja mielenkiinnon vuoksi.
    Ajattelin sellaista missä kertoisin miten päiväni meni töissä ja osittain kotona.
    olisiko sellainen hölmö aihe taikka sisältäisikö se vaaroja?

    Vastaa
    • Tärkeintä on, että blogin aihe kiinnostaa itseä eli tyhmiä aiheita ei ole olemassa. Kun blogin kirjoittajaa itseään kiinnostaa blogin aihe, se näkyy myös tekstissä ja näin myös lukijat siitä nauttivat! Eli ehdottomasti kannattaa kokeilla rohkeasti vain – vaaroja siinä ei varmasti ole – positiivisia asioita sitäkin enemmän.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Jugutin Peruuta vastaus