Listautumiset jatkuvat Suomessa ja seuraavana jonossa onkin Digital Workforcen listautumisanti. Loppuvuoden listautumistahdista jotain kertoo se, että julkaisen yleensä kaksi kirjoitusta viikossa blogissani, ja seuraavan kolmen viikon aikana vuorossa ei ole mitään muuta kuin listautumisanti-analyysejä, koska moni yritys pyrkii selvästi pörssiin hyvissä ajoin ennen pörssin hiljentymistä jouluksi. Mennäänkin siis suoraan asiaan eli Digital Workforcen listautumisantiin.
Digital Workforcen listautuminen alkoi tänään maanantaina 22.11.2021 ja siihen voi osallistua viimeistään tiistaihin 30.11.2021 mennessä. Anti voidaan (ja tullaan todennäköisesti) kuitenkin sulkemaan tarvittaessa ylimerkintätilanteissa 29.11.2021 kello 16.00, mikä on poikkeuksellisen pitkä aika muihin tämän vuoden anteihin verrattuna.
Digital Workforcen liiketoiminta
Viime aikoina listautumisanneissa on ollut paljon yrityksiä, joista olen itse osannut sanoa paljon oman ammattitaustani takia ja Digital Workforce ei ole poikkeus. Oma taustani on IT-kehityspuolella ja ohjelmistorobotiikka, automaatio ja tekoäly ovat olleet tekemiseni keskiössä viimeiset viisi vuotta – jo ennen kuin valmistuin. Vietin opiskeluaikoina monta yötöntä yötä, kun katsoin livenä Googlen DeepMind-tekoälyn voittaessa Go-mestari Lee Sedolin vuosikymmen aikaisemmin, kuin tätä oli odotettu. En ole kauheasti tästä blogiini kirjoittanut, mutta Googlen Deepmind on yksi suurimpia syitä, että tekoälystä kiinnostuin.
Vaikka olen koulutukseltani KTM, ovat nämä teknologiat aina olleet intohimoni ja yksi syy, miksi koulutustaustani huolimatta IT-kehitykseen päädyin. Sen lisäksi, että olen suunnittelut järjestelmäautomaatiota ja robotiikkaa jo monta vuotta, käyn myös yliopistolla vierailijaluennoitsemassa automaation, robotiikan ja tekoälyn aiheista finanssialalla. Tätä osaamista tarvitaan koko ajan enemmän Suomessa ja osaajapula on aitoa käytännössä alalla kuin alalla.
Mutta miten tämä kaikki liittyy Digital Workforceen? Aika paljonkin, sillä Digital Workforce on suomalainen älykkään automaation ja ohjelmistorobotiikan palveluyhtiö. Digital Workforce on sen oman johdon näkemyksen mukaan yksi maailman johtavista teollisen tason ohjelmistorobotiikkaan ja älykkääseen automaatioon erikoistuneita palveluyhtiöitä niin liikevaihdolla, palvelutarjonnalla, asiakasreferensseillä kuin työntekijämäärällä mitattuna. Ohjelmistorobotiikka on siis käytännössä ohjelmisto, joka tekee töitä, kuten ihminen, tietokoneen sisällä, ei niinkään se perinteinen fyysinen robotti, jonka moni meistä yhdistää sanaan robotiikka.
Mitä Digital Workforce siis oikeastaan tekee? Digital Workforcen tarkoitus on auttaa asiakkaitaan automatisoimaan tietotyön tehtäviä sekä liiketoimintaprosesseja älykkään automaation (Intelligent Automation) avulla tarjoamalla heidän käyttöönsä niin kutsuttuja digityöntekijöitä. Yhtiön toimittamat digityöntekijät ovat ohjelmistorobotiikkaan, tekoälyyn ja pilvipalveluihin perustuvia ohjelmistorobotteja, jotka hoitavat liiketoimintaprosesseja yhdessä ihmiskollegoiden kanssa.
Digital Workforcen palvelutarjonta kattaa älykkään automaation koko elinkaaren: suunnittelun ja konsultoinnin, kehityksen sekä käyttöönoton, pilvipohjaisen alustan, tuen ja ylläpidon sekä jatkokehityksen. Digital Workforce tarjoaakin palveluita ja ratkaisuja laajalle asiakaskunnalle eri toimialoilla, joihin lukeutuvat muun muassa pankki- ja rahoitus-, sosiaali- ja terveydenhuolto-, teollisuus- ja logistiikka-ala sekä erilaiset julkisen sektorin toimijat. Markkina-alue Digital Workforcelle tällä hetkellä on ennen kaikkea Pohjoismaat, mutta jatkossa tarkoitus on levitä entisestään isompaan maailmaan.
Käytännössä Digital Workforce on juuri siinä raossa, mistä tällä hetkellä puuttuu merkittävä määrä osaajia niin Suomessa, kuin myös maailmanlaajuisesti. Vaikka toimivan ohjelmistorobotiikan rakentaminen ei ole teknisesti hankalaa ja keskimääräinenkin koodari saa hommasta nopeasti kiinni, on osaajista pulaa, koska hommaan ei juuri kouluteta missään. Suurin osa ohjelmistorobotiikan osaajista on koulutettu vasta töissä ohjelmistorobotiikka-asiantuntijoiksi ja ovat käytännössä lähteneet nollasta.
Digital Workforce toimiikin markkinassa, joka kasvaa rajusti (markkinan koosta ja kasvusta pian), ja jossa osaajia kasvavalla osaamispakilla tullaan tarvitsemaan todennäköisesti tästä ikuisuuteen. Ohjelmistorobotiikka on tällä hetkellä vasta kokenut pintaraapaisun siitä, mitä sillä pystytään vuosikymmenten päästä tekemään ja IT-kehityksen osalta olemmekin äärimmäisen mielenkiintoisessa vaiheessa koko työelämän muutosta, kun koko ajan suurempi ja suurempi osa toistuvasta ja aivottomasta työstä pystytään korvaamaan automaatiolla ja ohjelmistorobotiikalla.
Huomattavaa Digital Workforcen liiketoiminnassa on kuitenkin se, että käytännössä kyseessä ei ole ohjelmistotalo. Kyseessä on palvelutalo, joka tarjoaa omaa osaamistaan erilaisille teknologioille, kuten Automation Everywhere, UiPath and BluePrism, jotka ovat omia yrityksiään. Digital Workforce ei siis ole SaaS (Software-As-A-Service)-talo, vaan palvelutalo, joka auttaa omalla ammattitaidollaan käyttöönottamaan näitä yleensä SaaS-taloina toimivia ohjelmistorobotiikka-kokonaisuuksia. Digital Workforcen laskutus toimii kuukausiperusteisesti, eli jonkun silmissä voi olla rinnastettavissa Saas-taloon, mutta ongelma on se, että palveluntarjoajan vaihtaminen on huomattavasti helpompaa kuin IT-järjestelmän vaihtaminen, jos kilpailija tulee ovelle koputtelemaan. Tämä ero on tärkeää tunnistaa, koska se vaikuttaa ennen kaikkea yrityksen ansaintamalliin ja yrityksen liiketoiminnan skaalautuvuuteen.
Digital Workforcen taloudelliset tavoitteet, arvostus sekä osinko
Digital Workforcen osakkeen listautusmishinta: 6,58€/osake
Digital Workforcen markkina-arvo listautumisen jälkeen: n. 72 miljoonaa euroa
Liikevaihto 2020: 19 miljoonaa euroa
Liikevoitto 2020: – 0,6 miljoonaa euroa
P/E-luku 2020: Negatiivinen
Osinkotuotto 2021: 0%
Oli pakko katsoa, oliko copypaste virhe vai ei, mutta viime aikoina 19 miljoonan euron liikevaihdon firmoja on tullut jonkun verrankin pörssiin uusina yrityksinä! Selkeästi tässä kohtaan alkaa monen yrityksen mielestä olemaan sweet spot siihen, että listautumista aletaan miettimään.
Jos katsotaan Digital Workforcen lukuja, ensimmäisenä huomataan, että yritys on tappiollinen. Antiesitteen historialuvuista myös huomataan, että yrityksen tulos on ollut pitkälti läpi sen historian tappiollinen – enemmän tai vähemmän. Tämä ei kuitenkaan ole ennenkuulumatonta, sillä yritys on kasvanu erittäin lujaa ja yritys onkin moninkertaistanut liikevaihtonsa parissa vuodessa ilman, että liikevoitto olisi kuitenkaan yhtään sen enempää dippaillut.
Tulosperusteista arvostusta Digital Workforcelle onkin mahdoton antaa, joten selkeänä kasvuyrityksenä katse kääntyy taas tulevaisuuteen. Mitkä ovat Digital Workforcen tavoitteet tulevaisuudelle ja miten niihin pyritään pääsemään? Digital Workforce on asettanut selkeät tavoitteet seuraavalle viidelle vuodelle.
1. Digital Workforcen tavoite on 100 miljoonan euron vuotuinen liikevaihto vuoden 2026 loppuun mennessä. Liikevaihdon vuotuisesta kasvusta noin 30 miljoonaa euroa odotetaan tulevan Pohjoismaista ja 50 miljoonaa euroa Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta.
2. Digital Workforcen tavoite on selvästi positiivinen oikaistu käyttökate-% vuoden 2026 loppuun mennessä. Pidemmällä aikavälillä yhtiö tavoittelee yli 20 prosentin oikaistua käyttökate- %:ia, mutta kaudella 2021–2026 yhtiö priorisoi kasvuun investoimista kannattavuuden sijaan.
Investointien uusiin myynti- ja toimitusresursseihin kasvun kiihdyttämiseksi etenkin Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa odotetaan vaikuttavan Digital Workforcen kannattavuuteen väliaikaisesti negatiivisesti, sillä kuluja kyseisillä markkina-alueilla joudutaan lisäämään ennen markkina-alueilta saatavan liikevaihdon kasvua. Digital Workforce kuitenkin arvioi saavuttavansa kannattavuuteen liittyvät tavoitteensa, sillä yhtiö odottaa liiketoiminnan kannattavuuden paranevan merkittävästi liikevaihdon ja erityisesti jatkuvaveloitteisista palveluista saatavan liikevaihdon osuuden noustessa.
Miltä Digital Workforcen tarina näyttää omiin silmiini? Kaikki on käytännössä kiinni siitä, miten Digital Workforcen toimiala kasvaa, joten alla esim. ohjelmistorobotiikkamarkkinan arvioitu kasvu seuraavan kymmenen vuoden ajalle.

Kuten sanoin aiemmin, olemme vasta raapaisseet pintaa siitä, mitä robotiikka pystyy maailmassa tekemään ja yllä oleva kuvaaja kertoo samaa tarinaa. Kymmennessä vuodessa markkinan oletetaan maailmalla kymmenkertaistuvan. Ja jos Digital Workforce pystyy pysymään tässä kasvuvauhdissa mukana. 2026 vuodelle asetetut tavoitteet ovatkin prosenteissa aika samaa tahtia, kuin maailman markkina, mikä tuskin on sattumaa. Digital Workforce uskoo pystyvänsä kasvaa yhdessä markkinan kasvaessa.
Henkilökohtaisesti en epäile Digital Workforcen kasvumahdollisuuksia tai sen tavoitteisiin pääsemistä. Paljon vaikeampaa on sen sijaan uskoa kannattavuustavoitteisiin, jotka yritys on itselleen asettanut – edes pitkällä aikavälillä. Seuraavat viisi vuotta Digital Workforce panostaa kasvuun, joten on selvää, että kannattavuus ei tule nousemaan merkittävästi, mutta sitä pitemmälle kannattavuuden maalaillaan paranevan merkittävästi.
Kannattavuus tulee mielestäni olemaan Digital Workforcen suurimpia haasteita oikeastaan tästä ainakin vuosikymmenen eteenpäin syystä, jonka aiemmin jo mainitsin. Osaajapula on aito. Ja kun jollain alalla on osaajapulaa, tulee ihmisten rekryäminen kalliimmaksi sekä ihmiset maksavat yksinkertaisesti enemmän yritykselle. Koodarien koulutus on maailmallakin tällä hetkellä niin painottunut koodaukseen ja kehittyneempiin tekoälyihin, että robotiikka on jäänyt vähemmälle huomiolle. Monen koodarin mielestä, kenen kanssa olen jutellut, robotiikka ei myöskään ole yksinkertaisesti tarpeeksi kiinnostavaa, jotta siihen haluaisi perehtyä. Digital Workforce tulee siis painimaan osaajapulan kanssa läpi koko kasvuvaiheiden, joka ei tule näkymään positiivisesti yrityksen kulurakenteessa.
Koska kyseessä onkin puhdas IT-palvelutalo, on siis vaikea nähdä Digital Workforcen pääsevän kunnianhimoisiin kannattavuusnäkymiin, jotka se on itselleen asettanut. Ja kuten perinteisissä kasvuyhtiöissä, Digital Workforcelta on turha odottaa osinkoja ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen yrityksen käyttäessä kaikki pääomansa kasvuinvestointeihin.
Digital Workforcen osakeannin rakenne ja antiin osallistuminen
Digital workforce tarjoaa annissa merkittäväksi alustavasti enintään 3 424 451 uutta osaketta ja tämän lisäksi nykyiset omistajat myyvät 448 417 omistamaansa jo olemassaolevaa osaketta. Huomattavasti suurin osa annista on siis uuden pääoman keräämistä ja pääomasijoittaja Capman myy vain pienen murto-osan omistuksestaan Digital Workforcessa. Samoin tunnettu suomalainen kasvupääomasijoittaja Lifeline Ventures ei myy yhtään osakettaan Digital Workforcessa tässä kohtaan. Tämä on aina hyvä merkki. Annissa tarjottavat osakkeet jakautuvatkin sijoittajille seuraavasti
a) 607 902 osaketta yleisöannissa (n. 4 miljoonaa euroa)
b) 3 795 306 osaketta instituutioannissa (n. 25 miljoonaa euroa)
c) 50 590 osaketta henkilöstöannissa (n. 330 000 euroa)
Institutionaalisia ankkurisijoittajia annissa on perinteistä vähemmän ja tällä kertaa mukana onkin Aktian hallinnoimat rahastot (3,0 miljoonaa euroa), Handelsbanken rahastot (3,4 miljoonaa euroa) ja SP-rahastoyhtiöt (3,0 miljoonaa euroa). Yhteensä nämä ankkurisijoittajat ovat n. 37% koko annin koosta ja hieman alle puolet institutioonaalisesta annista.
Miksi Digital Workforce listautuu sitten juuri nyt? Päätarkoitus on luonnollisesti rahoittaa kasvua, koska kasvu maksaa aina ja Digital Workforcen kasvutavoitteet tarvitsevat huomattavan paljon pääomaa. Digital Workforce myös odottaa, että First North -listautuminen avaa yhtiölle uuden kanavan oman pääoman ehtoisen rahoituksen hankintaan ja kehittää yhtiön yleistä tunnettavuutta ja mainetta potentiaalisten asiakkaiden, kumppaneiden, työntekijöiden ja sijoittajien keskuudessa. Sekä tietenkin käyttää osakkeita helpommin mahdollisissa yrityskaupoissa, jotka entisestään auttavat kasvutavoitteita.
Digital Workforce pyrkiikin keräämään osakeannista noin 22,5 miljoonan euron bruttovarat ennen listautumisannin kuluja, jotka tuntuvat vakiintuneen n. 2 miljoonaan euroon tämänkokoisissa listautumisanneissa (Inderesiä lukuunottamatta). Digital Workforce on myös määritellyt tarkasti, mihin aikoo nämä raha käyttää (jotain, mitä mielestäni jokaisen yrityksen pitäisi listautuessa tehdä, jotta sijoittajat saavat tarkemman kuvan yrityksen aikomuksista).
- 70 % osakeannista saatavista nettovaroista tullaan käyttämään investointeihin uusiin myynti- ja toimitusresursseihin kasvun kiihdyttämiseksi etenkin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Yhtiö pitää mahdollisena tukea odotettua kasvua yrityskaupoilla kyseisillä markkinnoilla.
- 15 % osakeannista saatavista nettovaroista investoidaan uusien teknologioiden käyttöönottoon Digital Workforcen älykkään automaation ja end-to-end pilvipalveluiden palvelutarjonnan korkean laadun ja kansainvälisen johtavan aseman ylläpitämiseksi.
- 15 % osakeannista saatavista nettovaroista investoidaan riittävien tuotantoresurssien ja liiketoiminnan skaalaamisen varmistamiseksi.
Suomeksi siis kaikki rahat investoidaan liiketoiminnan kasvattamiseen ja laadun ylläpitämiseen samalla, kun kasvetaan rajusti.
Yksityissijoittaja, jolla ei ole Nordnetin tunnuksia, voi osallistua antiin Danske Bankin sivuilla suomalaisilla verkkopankkitunnuksilla ja Nordnetin asiakkaat Nordnetissä ja minimimerkintä annissa on 100 osaketta, joka tekee 658 euroa.
Osallistunko minä Digital Workforcen osakeantiin?
Tämä oli vaikea päätös itselleni. Samaan aikaan ala, jolla Digital Workforce toimii, on erittäin lähellä sydäntäni, mutta samalla yritys tulee pysymään vain lievästi kannattavana tästä tulevaisuuteen. Listautumisanti ei ole missään nimessä hinnalla pilattu ja 72 miljoonan markkina-arvo on nykyisillä kasvunäkymillä varsin järkevä. Kannattavuushuoli kuitenkin painaa omaa päätöstäni merkittävästi.
Koska koetan pitää järjen ja tunteet erillään sijoittamisessa, en osallistu Digital Workforcen antiin, vaikka olisin halunnut. Puhtaasta sijoitusperspektiivistä yrityksen liiketoiminta ei täytä niitä kriteerejä, jotka omaan tiukkaan harukkaani sopisivat ja aivan valtaviin pikavoittoihin en myöskään tässä annissa usko, vaan mieluummin kerään vain käteiskassaani entisestään. Paremmin kannattavia yrityksiä samoilla kasvuprosenteilla löytyy, ja pyrin sijoittamaan suurelti osin sellaisiin yrityksiin, jotka ovat jo todistaneet pystyvänsä tekemään hyvin kannattavaa liiketoimintaa.
Yhteenveto Digital Workforcen listautumisesta
Digital Workforce toimii alalla, joka on megatrendien keskiössä ja tulee kasvamaan tästä eteenpäin erittäin vahvasti. Yritys tulee pääsemään todennäköisesti erittäin kunnianhimoisiin kasvutavoitteisiin, mutta kannattavuus tulee olemaan suuri kysymysmerkki tästä tulevaisuuteen, koska en yrityksen toimitusjohtajan sanoista huolimatta usko siihen, että liiketoiminta olisi ainakaan kannattavuudeltaan skaalautuvaa.
Samalla se on yritys, jossa pystyisin nähdä itseni myös työskentelemässä, koska ala on mielestäni niin äärimmäisen mielenkiintoinen! Anti ei ole myöskään hinnalla pilattu, mutta listautumisten tullessa Helsingin pörssiin joka suunnasta koko ajan, jätän annin välistä ja odotan seuraavaa selkeää jackpottia (joka on nähdäkseni tulossa jo ensi viikolla analyysin muodossa).
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Mainitsit, ettei ohjelmistorobotiikka (eli visuaalinen koodaaminen) kiinnosta oikeita koodareita, koska se on niin helppoa. Kerroit myös, että olet itse kehittänyt ohjelmistorobotteja KTM:n tutkinnolla. Ehkäpä siinä vinkki, miten RPA-firma voi löytää työntekijöitä (muukin koulutustausta käy kuin KTM ;)).
Toki täytyy korjata sen verran, että olen robotit suunnitellut, mutta en niitä kasannut! Sen ovat tehneet kolmannen osapuolen koodarit (joissa on ollut huomattavan paljon vaihtuvuutta jatkuvasti ja juuri viime kuussa pääkoodari vaihtoi firmaa, koska sai niin paljon paremman tarjouksen kilpailijalta). Osaajapula näissä on ihan aitoja ja tosiaan hänkin oli ennen ammatiltaan ihan jotain muuta kuin koodari, joten kenestä tahansa tähän on, jos hommat kiinnostaa – vaikka KTM:stäkin 😀
Ajattelin osallistua all-in pikavoiton toivossa. Markkinatilanne on niin kuuma että melkein kaikista anneista on pikavoittoa tullut, ainoa ongelma on ollut jaossa saatu turhan pieni määrä osakkeita. Kovin suurta määrä ei kuitenkaan todennäköisesti saa vaikka merkitsisi yksityishenkilön maksimin. Seuraavat allarit sitten Kempoweriin.
Tämä voi hyvinkin toimia, koska tosiaan aika täyttä tuntuu olevan ja 20+% päivänousut ovat aika normaaleita nyt jo. Joka toisaalta on aika epänormaalia 😀 Itse kuitenkin joten olettaisin, että tämä nousisi vähän vähemmän, koska näyttää vähemmän kiinnostavalta kuin esim. Duell.
Löytänyt blogisi kun etsinyt harrastelijana lisätietoa listautumisanneista tämän vuoden aikana. Aika usein pohdintasi ovat olleet hyvin saman suuntaisia kuin omani ja niin myös näyttäisi tämän kohdalta. Itse olen vielä fifty-sixty, että lähtisikö tähänkin mukaan. Voi olla, että syy miksi skippaan on turhautuminen siihen, että tuntuu kaikki annit olevan niin ylimerkattu, että niihin ei jaksa osallistua. Ehkä lähden tähän, ehkä en. Voi olla, että skippaan tämän ja tähätään Kempoweriin.
Hyviä kirjoituksia teet piti siis sanomana.
Kiitos paljon! Joo nyt on sen verran ruuhkaa anneissa, että on suhteellisen vaikea päättää, mihin lähteä ja mihin ei.
Millos Lamorista tulee analyysi?
Tänään on vielä tulossa!