En pystynyt pitämään kiinni strategiastani pörssiromahdusta varten kun pörssit vihdoin romahtivat

Kuukausi sitten pörssit tuntuivat olevan matkalla alaspäin sellaista vauhtia, että pohjaa ei ollut näkyvissä. Nyt kuukausi on mennyt ja pörssit tuntuvat menevän taas pelkästään ylöspäin. Muutos armageddonista pelastukseen oli nopeampi kuin koskaan aiemmin ja juuri sen takia olin tehnyt sijoitusstrategiani valmiiksi pörssiromahdusta varten. Tiesin tarkalleen, mitä tehdä ja milloin kun pörssit lähtivät laskuun.

Seuraavan pörssiromahduksen piti olla se kun nostan ensimmäiset sijoituslainani ja menen isolla rahalla kiinni halventuneisiin osakkeisiin juuri kun maailma näyttää synkimmältä.

Ja sitten… Strategia ei ollutkaan aivan yhtä nerokas kun kuvittelin ja loppupeleissä en pystynytkään ottamaan kuin pieniä osia sijoitusstrategiastani käyttöön. Mikä meni pieleen, mitä ostoksia ja myyntejä tein strategian putteissa, mitä pohdin markkinan tulevaisuudesta ja mitä voin tästä oppia? Kaikesta tästä tänään.

Ensin yllätti Danske, sitten yllätti oma taloudellinen tilanteeni

Katsotaan ensin, miltä sijoitusstrategiani pörssiromahdusta varten yksinkertaisuudessaan siis näytti.

1. Askel Älä myy yhtäkään omistustasi / myy kaikki
– Muistutus siitä, että kun pörssiromahdus alkaa, ei ole aika myydä vaan ostaa lisää.
– Jos kuitenkin lipeän ennen 2. vaihetta myymään yhtään osakkeistani, laitan kaiken lihoiksi. Kaikki tai ei mitään.

2. Askel Dow Jones-16% ATH-lukemista:
– Ensimmäiset lisäostot tavallisen sijoitusstrategiani ulkopuolelta käteisvaroilla, joita olen kerännyt
– Hae sijoituslainaa max. 1-2% korolla (tavoite 40 000 – 60 000e)
– Älä myy omistuksiasi

3. Dow Jones -26% ATH-lukemista:
– Toiset lisäostot
– Käytä 30% sijoituslainasta
– Älä myy omistuksiasi

4. Dow Jones -36% ATH-lukemista:
– Kolmannet lisäostot
– Käytä seuraava kolmannes sijoituslainasta
– Älä myy omistuksiasi

5. Dow Jones -46% ATH-lukemista:
– Lisäostoja niin paljon kuin kassassa on rahaa jäljellä
– Älä myy omistuksiasi

Olin hyvin valmistautunut – omasta mielestäni. Noin vuosi takaperin olin hakenut jo Danskelta sijoituslainaa n. 1% korolla arvo-osuustiliäni vakuutena käyttäen. Sanoin, että halusin pyytää lainalupauksen hyvissä ajoin, koska pörssiromahdus voi tulla milloin vain ja yllättää nopeudellaan. Sain lupauksen ja minun piti vain lähettää viesti, kun haluan sen aktivoida.

Ja kuinka kävikään. Pörssiromahdus toden totta yllätti meidät kaikki rajuudellaan ja lähetinkin Danskelle viestiä kun Dow Jones oli laskenut 16%. Tajusin kuitenkin, että heidän linjansa ovat aivan täynnä koronatilanteen takia ja päätinkin soittaa suoraan asiakaspalveluun, jossa minua pomputeltiin vähän aikaa edestakaisin, kunnes sanottiin, että pian soitetaan takaisin.

Pörssikurssit jatkoivat romahtamistaan ja oltiin päästy jo sijoituslainan aktivointipisteeseen – Dow Jones oli romahtanut yli 26%. Silloin Danske vihdoin otti yhteyttä ja helpotuin. Mutta miten kävikään… Koronan ja sen aiheuttaman pörssiromahduksen takia Danske ei enää hyväksyttänyt osakkeita vakuudeksi keneltäkään – linjaus oli muuttunut heti pörssiromahduksen alettua.

Tämä johti siihen, että en pystynyt lainaa samaan, koska en ole asuntolainoistani maksanut vielä tarpeeksi pois, jotta olisin asuntoja voinut pantata sijoituslainaa vastaan. Olisin tämän kyllä tehnyt, jos se olisi ollut mahdollista, koska tiesin, että pörssiromahdukset ovat aina väliaikaisia.

En kuitenkaan ollut uskoa korviani. Olin pyytänyt sijoituslainan juuri tällaista tilannetta varten etukäteen, mutta sitten pankki päätti muuttaa sääntöjä juuri kun tilanne, jota varten olin valmistautunut, tuli vastaan. Olen rauhallinen ihminen, mutta puhelun pankin kanssa lopetettuani kihisin vihasta – kaikki valmistautumiseni oli vedetty pöntöstä alas.

Hetken pöyristyneenä oltuani tajusin kuitenkin, että on tätä on turha jäädä vatvomaan. Jos haluan toimia, nyt oli se aika. Hain Danskelta 12kk:n ilmaisen lainanlyhennysvapaan asuntolainaani ja päätin kontaktoida OP:ta sekä Nordeaa. Olin valmis siirtämään kokonaisasiakkuuteni mihin tahansa, jos vain saisin sijoituslainan nopeasti.

OP:lta ja Nordealta tuli kuitenkin vielä surullisempaa sanomaa. Danske oli jo joustanut kokonaisasiakkuuteni kanssa, että Nordea ja OP eivät olisi edes virallisten säännösten mukaan voineet antaa lainaa euroakaan nykyisen lainamääräni päälle.

Jälleen ongelmaksi tuli se, että osakkeet eivät käyneet vakuudeksi, vaan sijoituslainaa varten minulla olisi pitänyt olla asunto-omaisuutta. Koinkin yhtäkkiä kiitollisuutta Danske kohtaan siitä, että he olivat ensitilanteessa edes joustaneet kanssani sen verran, kun uutta kotiani olin Helsingistä ostanut.

Myöskään Nordnetin muuten hyvä Superluotto ei ollut mahdollinen, koska osakesalkkuni on niin keskitetty sekä siellä on kaksikin osaketta, joilla ei ole vakuusarvoja Nordnetissä (Aallon Group sekä Medpace), että lainan määrä olisi jäänyt olemattomaksi.

Mitä siis tein? Sijoitin kaikki käteisvarani pörssiromahdussuunnitelmani mukaan laskevaan pörssiin. Tämän lisäksi lainasin tyttöystävältäni hänen matkakassansa sijoituksiini, jota maksan nyt takaisin siinä tahdissa, että kun joskus tulevaisuudessa voimme ulkomaille lähteä, olen velkani maksanut takaisin.

Miten meni omasta mielestä ja mitä olisin voinut tehdä toisin?

Yksi asioista, joka mieleeni on jäänyt isäni kasvatuksesta on, että ”ennakoi”. En tiedä, mistä hän tämän viisauden oli saanut päähänsä, mutta se on jostain syystä jäänyt mieleeni. Ja olen sitä läpi elämäni aina tehnyt nuoresta iästä huolimatta. Yleensä kun ennakoi asioita ja tulevaisuutta, säästyy monelta turhalta negatiiviselta yllätykseltä (esim. opintotukien palautukselta, jotka tuntuvat vuosittain yllättävän jokaisen opiskelijan).

Pyrinkin myös sijoittamisessa ennakoimaan niin pörssilaskut – ja nousut ja tekemään strategiani näihin etukäteen. Tämä poistaa päätöksenteosta tunteen, joka on käytännössä aina sijoittajan pahin vihollinen. Aina kuitenkaan ennakointikaan ei auta, koska kaikkea ei voi ennakoida. En pystynyt ennakoimaan Dansken sääntöjen muutosta ja vaikka olisin tämän ennakoinut, en olisi pystynyt velkataakkani takia mitään tekemään.

Ainut asia, joka minut olisi tässä tilanteessa voinut pelastaa olisi ollut pienempi velkataakka. Mutta velkataakka etenkin sijoitusasunnon osalta on myös äärimmäisen tärkeä osa matkaani taloudelliseen riippumattomuutteen, koska ilman velkavipua matkani kestäisi maaliini pitemmän aikaa.

Pörssiromahduksen ajoituskin olikin yksinkertaisesti vain huono omalle kohdalleni, mutta on turha toivoa, että pörssin ajoitus olisi aina täydellinen itselle. Onnistuin uudistamaan sijoitusstrategiani juuri ennen romahdusta, joka pelasti minut huomattavan suurilta tappioilta, jota vanhan osakesalkkuni isoimmat osakkeet Nordea sekä Citigroup ottivat koronaromahduksessa.

Tämä oli itsessään jo valtava tuuri ja jos romahdus olisi vielä osunut aikaan, jolloin minulla olisi ollut varaa ottaa lisää lainaa, olisi kaikki tähdet vain olleet kohdallaan elämässäni – ja sitä käy vain aniharvoin.

Lohduttavaa tässä kaikessa on kuitenkin se, että strategiani pörssiromahdusta varten olisi toiminut lähes täydellisesti tässä pörssiromahduksessa. Olisin pystynyt käyttämään lähes koko sijoituslainani strategiani mukaan ja olisin onnistunut hankkimaan halpoja sijoituksia pohjahintoihin.

Vaikka en pystynyt tätä käytännössä toteuttamaan, antoi tämä uskoa siihen, että kun ensi kerran pääsen strategiaani toivottavasti käyttämään, on strategiani oikea. Nyt ainakin strategiani on siis happotestattu myös käytännön pörssiromahduksessa.

Mitä liikkeitä tein korjausliikkeen aikana

Tein kuitenkin niin ostoja kuin myyntejä korjausliikkeen aikana ja myös nyt etenkin kurssinousun aikana. Seuraavassa tekemäni muutokset, joista osan avasinkin jo viime teksteissäni.

Myin salkustani kokonaan pois ravintolaosakkeeni Restaurant Brands International ja McDonald’sin, nämä eivät ole palaamassa salkkuuni, koska McDonald’s ei kuulunut päästrategiaan muutenkaan ja Restaurant Brands International joutui nostamaan yli 5%:n korolla velkaa (johon markkinat eivät jostain syystä ole mitenkään reagoineet).

Maailma alkaa avautumaan, mutta ravintolabisnes tulee koronasta kärsimään varmasti läpi tämän vuoden ja molempien osakkeet ovat nähdäkseni aivan liian kalliita niiden todelliseen arvoon. Mäkkäri jatkaa varmasti porskuttamistaan, mutta Restaurant Brands Internationalin korkea velkataakka tulee todennäköisesti painamaan myös sen tulosta monta vuotta tästä eteenpäin.

Tällä hetkellä etsin IT-alalta korvaajaa ravintola-alan osakkeideni tilalle, joka on osoittautunut haasteelliseksi, sillä viimeaikaisen pörssinousun takia kaikki laadukkaat IT-yhtiöt ovat lähes kaikkien aikojen huipuissaan. Laatua saa harvoin halvalla ja tuntuu, että nyt korona-aikaan mitään ei saa halvalla.

Eilen myös salkkuni yritys Medpace julkisti ensimmäisen osavuosituloksensa, joka ylitti ennusteet. Osake liikkui tämän jäljiltä -1 ja -4%:n välissä. Kuuntelin osavuositulospuhelun ja tein omat päätelmäni. Myin kaikki Medpacen osakkeet. Medpace on edelleen hinnoiteltu kuin kasvuyhtiö, mutta yrityksen toimitusjohtaja totesi, että tältä vuodelta voidaan odottaa liikevaihdon laskua koronaiskun takia.

Osavuositulospuhelu oli erittäin yksityiskohtainen ja arvostan paljon kuinka tarkkaan yrityksen johto kuvasi liiketoimintaa sekä koronan vaikutuksia siihen. Tämän ja monen muun syyn takia en etsi mitään Medpacen tilalle, vaan odotan, että Medpacen osakkeen hinta alkaa muistuttamaan sen oikeaa tulevaisuudennäkymää ja palaan takaisin täydellä painolla omistajaksi. Yritys on erittäin laadukas sekä velaton, mutta osakkeen hinta ei reflektoi tarpeeksi mielestäni ohjeistuksen numeroita. Entä jos osake vain kallistuu tästä eikä halpene? Sitten voin vain todeta, että olin väärässä ja palaan omistajaksi kalliimmalla hinnalla.

Ostojakin tosiaan helmi-huhtikuussa tuli myyntien lisäksi, koska tyhjensin käteiskassani pörssilaskussa. Salkkuun tarttuikin seuraavia ostoksia lisää strategiani mukaisesti.

Aallon Group 200 osaketta 1837 eurolla

Aallon Group 235 osaketta 1999,5 eurolla

Talenom 942 osaketta 4996 eurolla

Revenio 89 osaketta 1998,6 eurolla

Alibaba 11 osaketta 1836 eurolla

Alibaba 11 osaketta 1924 eurolla

Tällä hetkellä salkun osakkeiden arvo on 100 000 euroa ja käteispositio on kasvanut jo 30 000 euroon (joka on ennätyskorkea itselleni). Jatkan kuukausiostoksia sijoitusstrategiani mukaisesti (n. 2000€ joka kuukausi jaettuna yhteen tai kahteen salkkuni osakkeeseen), mutta käteispositiota en tule pienentämään ellei osakkeet palaudu nykyisestä euforisesta tilasta alaspäin. Erityisen tarkasti seuraan Medpacen kehitystä.

Uskon, että markkinoita vastaan on turha taistella ja markkinoilta täysin poistuminen ei kannata missään kohtaan – vaikka se kuinka houkuttaisi – mutta olen näkevinäni tällä hetkellä niin valtavan epäsuhdan pörssihinnoissa ja reaalitalouden näkymissä, ettei minulla ole kiirettä koko käteiskassaani osakkeisiin laittaa.

Yhteenveto – miten varaudun seuraavaan pörssiromahdukseen?

Kuten mainitsin aiemmin tekstissä, otin 12kk:n tauon kotini asuntolainan maksamiseen. Tämä lähinnä johtuen asuntolainani alle 0,5%:n korosta (kilpailuta asuntolainasi täältä, jos et ole vielä sitä tehnyt) ja maksamastani Garantia-takaudesta lainaa ottaessa.

Otan kaiken irti siitä, että olen erittäin isolla vivulla asunnon hankkinut – ja siitä erikseen vielä maksanut. Kiitos tämän, pystynkin sijoittamaan tänä vuonna lähes 10 000 euroa enemmän osakkeisiin kuin aiemmin olin laskenut.

Seuraavaan pörssiromahdukseen varaudun siis aivan samalla tavalla kuin edelliseenkin. Maksan sijoitusasuntolainaani pois, jatkan tasaista kuukausisijoittamista osakkeisiin sijoitusstrategiani mukaisesti ja pidän sijoitusstrategiani pörssiromahdusta varten samana.

Jos uskaltaisin ottaa oikeasti näkemystä, myisin tällä hetkellä koko salkkuni tyhjäksi. Kuten kuitenkin mainitsin aiemmin, ei viime vuosikymmenenä ole pörssiä vastaan kannattanut taistella, vaan kaikesta huolimatta etenkin Jenkkimarkkinat ovat vain menneet ylöspäin pienistä pompuista huolimatta. Nykyinen sijoitusstrategiani onneksi mahdollistaa edes pienen näkemyksenoton, koska ehdin yrityksiä tarkemmin seurata, mutta suurimmaksi osaksi vain holdaan ja ostan kuukausittain.

Odotan rauhallisesti seuraavaa pörssiromahdusta. Se tulee aina uudestaan – aivan kuten jokainen pörssinousu sen jälkeen. Sijoittaminen onkin pohjimmiltaan erittäin yksinkertaista.

Miten sinä toimit korona-rysäyksessä? Ostitko, myitkö vai jatkoitko vain tasaisia kuukausiostoja tavalliseen mallin?

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

 

13 kommenttia artikkeliin ”En pystynyt pitämään kiinni strategiastani pörssiromahdusta varten kun pörssit vihdoin romahtivat”

  1. Muutamia lisäostoja ja automatisoidut säästämiset rullailee normaalisti. Huomasin, että käteispositio voisi itselläni olla huomattavasti paljon suurempi – mutta harmittamaan ei se jäänyt.

    Fiilis myllerryksestä oli yllättävän rauhallinen ensimmäisen viikon jälkeen, eikä mitää tyhmiä liikkeitä tullut tehtyä.

    Mahtavasti sait ostoja tehtyä, vaikka sijoituslainaa ei suunnitelmien mukaan tullutkaan.

    Vastaa
    • Hienoa, että onnistuit pysymään rauhallisena – tiedän montakin joka painoi paniikkinappulaa! Kertoo, että mindsettisi on hyvin jo pitkällä aikavälillä ja pienet notkahdukset eivät saa katsetta pois maalista.

      Ja joo onneksi ovat tulot nousseet tässä alkuvuodesta sunnitelmien mukaan, niin ilman lainaakin onnistui ostojen tekeminen ihan kunnolla!

      Vastaa
  2. Olen pienesti sekä ostanut, myynyt että yrittänyt pitäytyä jonkinlaisessa kuukausisäästämisessä.

    Tullut huomattua se, että jatkuva tylsä indeksisijoittaminen oman suunnitelman mukaisesti on helpompaa silloin, kun kurssit nousee. Heti kun suunta kääntyy tällä tavoin kunnolla alaspäin, alkaa kaikenlainen sähläys yllättävästi kiinnostamaan. :> Olen yrittänyt parhaani mukaan vältellä tekemästä mitään, koska minusta tuntuu, että peliliikkeeni olisivat luultavasti omilla taidoillani kuitenkin juurikin vääriä. Aivan täysin en ole onnistunut silti olemaan säheltämättä salkun kanssa. 😀 Onnekseni salkkuni koko on vain muutamia tuhansia, joten tässä on varaa harjoitella.

    Odottelen edelleen, josko tulisi kakkosromahdus. Silloin voisin nostaa opintolainaa ja ostaa lisää rahastojani. Mutta tiedä häntä menikö mahdollisuus jo ohi. Kaipa se opintolaina kannattaa joka tapauksessa nostaa ja sijoittaa siitä ainakin osa, mutta olen jättäytynyt nyt odottelemaan vielä.

    Vastaa
    • Samaistun sähläykseen 😀 Se on varmaan se luonnollinen ihmisen tarve pysyä jollain tasolla kontrollissa. Jonka takia haluaa pystyä kokea hallinnan tunnetta, kun asiat eivät mene toivotulla tavalla. Ja tosiaan olet alkuvaiheessa, joten oppirahoja kannattaa ehdottomasti opetella maksamaan jo tuossa kohtaan! Sitten parin vuoden päästä kun salkku on jo aivan eri kokoinen, on hyvä lähinnä oppia virheistä, joita on tullut tehtyä.

      Itse pidän erittäin epätodennäköisenä, että jonkinnäköistä uutta korjausliikettä ei tulisi, mutta aika näyttää! Pitää olla vain kärsivällinen.

      Vastaa
  3. Pörssi yllätti minutkin liikkeiden suuruudella ja nopeudella, etenkin viimeaikojen nousua on vaikea ymmärtää reaalitalouden näkökulmasta. Strategiani ei olekaan opiskella osakemarkkinoita tai analysoida yhtiöitä vaan ainoastaan kahmia eri osakkeita salkkuun.

    En osannut tai edes yrittänyt tehdä suuria ostoksia pudotuksen aikaan vaan nostin ostojen tiheyttä lainarahan avulla. Hain Nordealta sijoituslainaa osakkeiden ostoon maaliskuun puolessa välissä ja päätös tuli noin viikossa. Tällä hetkellä teen ostoja 2500€ / viikko, nykyisellä rahoituksella se onnistuu vuoden loppuun asti. Suorat osake hankinnat perustuvat osinkotuottoon koska uskon tarvitsevani pääomatuloja lähitulevaisuudessa.

    Syksyn aikana on tarkoitus neuvotella pankista suurempi sijoituslaina jotta ensi vuoden alusta voin korottamaan ostot 5000€ / viikko vuodelle 2021. Seuraavan puolen vuoden aikana pyrin nostamaan ansioitani selvästi ylitöillä ja varmistamaan luottokelpoisuuden pankin silmissä. Mikäli kyseinen rahoitus tulee järjestymään ja talous alkaa toipumaan Koronapandemian aiheuttamasta shokista uskon olevani tilanteessa jossa töiden jatkuminen ei ole kynnyskysymys.

    Korona on aiheuttanut merkittäviä ongelmia työnantajalleni mutta uskon että työt jatkuvat vähintään kuluvan vuoden loppuun, tämä aika riittäisi minulle suunnitelmien viemiseksi eteenpäin. Tilanne on sinällään erittäin hämmentävä koska samaan aikaan töitä on paljon mutta niiden jatkuvuus on uhattuna.

    Vastaa
    • Tuo ostotahti on kyllä varsin ihailtava ja onneksi sait lainapäätöksen noin nopeasti! Ja jos pääset tuohon 5000e/ vko ostotahtiin, siinä kyllä osinkotulot seuraavat aika nopeasti perässä. Ottaen huomioon, että ei osu osakkeisiin, jotka leikkaisivat osinkoaan taantuman seurauksena. Voi kuitenkin olla hyvin mahdollista, että taantuma alkaa näkyä yrityksissä ja niiden tuloksissa merkittävästi vasta tämän vuoden toisella puoliskolla tai ensi vuoden alussa – nykyinen tilanne on täynnä isoja epävarmuustekijöitä.

      Ja hienoa, jos pystyt n. vuodessa pääsemään jo lähelle tilannetta, missä töitä ei tarvisi jatkaa, oli se ajankohtaista tai ei! Siihen onkin itselläni vielä ainakin puoli vuosikymmentä matkaa.

      Vastaa
  4. ”Nobody knows nothing”. Jack Boglen, indeksi-isän, järkeilyä. Miksi tuhlaatte aikaanne, joka kuitenkin on arvokkain ja niukin omaisuutemme, suoriin osakesijoituksiin ja ajoittamiseen? Todennäköisyys sille, että voitatte indeksin kulujen jälkeen systemaattisesti esim. 20 vuoden ajan lienee lähellä nollaa.
    Itse sijoitan koko maailmaan sijoittavaan etf:än ja tyydyn siihen. En tiedä mitä tapahtuu ja missä eikä kyllä tiedä kukaan muukaan. Ainoa jokseenkin todennäköinen asia on, että pitkässä juoksussa osakkeet nousevat.

    Vastaa
    • Olen täysin samaa mieltä, että osakesijoittamisella keskimäärin häviää indeksille – ja niin häviän todennäköisesti myös minäkin. Itselleni osakesijoittaminen on kuitenkin tuottanut niin paljon muuta hyötyä elämässä, että se on harrastuksena aivan erinomainen. Hyötyjä on näkynyt niin koulussa kuin työelämässäkin. Itseasiassa kysymyksesi oli niin hyvä, että tästähän täytyy tehdä ihan oma blogikirjoitus!

      Ja suosittelen ehdottomasti kaikille myös tuota sinun strategiaasi – kuten myös kaikille muille tämän blogin lukijoille. Osakkeisiin sijoittaminen on enemmän mukava ja yleissivistävä harrastus kuin täysin optimoitu tapa maksimoida vaurastuminen.

      Vastaa
  5. Itsekin seuraan aktiivisesti osakemarkkinoita, koska onhan se opettavaista ja pysyy hyvin perillä maailman asioista. Suoriin osakkeisiin sijoittajaksi minusta ei kuitenkaan ole. Minulla kesti 15 vuotta olen 35-v) tajuta, että minun ei kannata sijoittaa yksittäisiin osakkeisiin, koska
    – vastapelureina ovat algoritmit ja ihmiset jotka pyörittelevät tunnuslukuja päivästä toiseen, jne
    – sijoitan liiaksi tunteella
    – ajattelin ettei sijoituspsykologia koske minua, koska olen rationaalinen, NOT!
    – katsoin salkkuani vartin välein varsinkin laskupäivinä
    – yritin ajoittaa ostoja, koska ajattelin olevani muita fiksumpia lukemalla Kauppalehden ilmaisjutut JS tekemällä sitten hyviä ratkaisuja

    Aioin ensin tehdä pelisalkun, 5% salkun koosta, mutta luovuin ajatuksesta ja täytyy sanoa, että on varsin mukava olla ja elää. Nyt kannan ainoastaan markkinariskiä, en enää sen lisäksi yrityskohtaista riskiä. Koska pakkohan tässä on sijoittaa, jos aikoo vaurastua. Oma tavoitteena on saada 2 miljoonan euron salkku, josta neljän prosentin säännöllä saan kustannettua kulumme ja pääoma jää lapsille. Nyt olen saanut tuosta neljäsosan kahmittua kasaan. Itse en niinkään välitä miljonäärin statuksesta, mutta aito vapaus vaatii pääomaa. Asun puolisoni ja lastemme kanssa pienellä paikkakunnalla ok-talossa ja olemme velattomia. Uutta pääomaa sijoituksiin saamme noin 100-150 t€ vuodessa, kiitos yritystoimintamme. Tiedän, että velanotto voisi olla kannattavaa, mutta mielestäni maailma elää poikkeuksellisia aikoja muutenkin kuin koronan takia, joten olen tyytyväinen tähän. Joku professori vastasi kysymykseen, onko maailmanloppu tulossa? ”Ei, vaan se on nyt menossa” 🤔

    Vastaa
    • Ensinnäkin kiitos erinomaisesta blogista. Olen jo pidemmän aikaa seuraillut blogiasi ja saanut siitä hyviä ideoita omaan sijoitustoimintaan ja taloudenhallintaan, mutta jätän vasta nyt ensimmäisen viestin kommenttikenttään.

      Olen tavallinen kuukausi-indeksirahastosäästöjä, enkä seuraa markkinoita aktiivisesti. Kurssilaskussa näin kuitenkin hyvän mahdollisuuden parantaa pitkän aikavälin tuotto-odotusta. Tiesin myös, että pohjalta ostaminen on mahdotonta, niin päätin aloittaa osto-ohjelman, jossa ostin joka viikko samalla summalla koko maailmaan sijoittavaa indeksirahastoa. Ensimmäiset ostot tein maaliskuun alussa ja viimeisen kuluvalla viikolla. Ostoja kertyi yhteensä yhdeksän viikon ajalta. Koska kurssit ovat jo elpyneet varsin hyvin, niin siirryn tästä eteenpäin takaisin kuukausittaisiin ostoihin. Mielestäni strategia sopi itselleni erinomaisesti ja ajattelin toimia tulevissa laskumarkkinoissa samalla tavalla.

      Vastaa
      • Pekka: Joo en usko, että kukaan meistä pääsee tunteita pakoon. Itsekin huomaan, että tunteet tulevat pintaan niin rajuissa nousuissa kuin laskuissa, mutta parhaan mukaan niitä pyrkii kontrolloimaan. Olen itselläni huomannut, että pienen käteisen paino auttaa tässä minua, sillä kun olen laittanut kaikki rahani markkinoille, ei minun tee mieli edes tehdä mitään peliliikkeitä -kun ainoa mahdollinen peliliike olisi myynti 😀 Nyt on huomattavasti rauhattomampi olo kun käteistä on lähes 30 000 euroa, tilanne mitä minulla ei ole koskaan ollut.

        Mielestäni tuo 2 miljoonan salkkutavoite on varsin järkevä juuri elämisen maksamiseksi ja tuollaisella vuosisijoitusmäärillä tavoite on varmasti erittäin realistinen ja ei varmaan edes kauhean kaukana teillä sen jälkeen kun tämä romahdus on ohi ja ollaan uudessa nousussa!

        Järvinen: Kiitos paljon! Mukavaa aina kuulla lukijoilta, jotka blogia lukevat, mutta harvemmin kommentoivat.

        Tuo mitä teit kuulostaa erinomaisen järkevältä ja mielestäni juuri sopivalta näkemyksen ottamiselta. Yleisesti kun aina melkein kannattaa lisätä ostopanostuksia silloin kun pörssit tulevat alaspäin ja toisaalta muuten kun sijoittaa tasaisen varmasti, niin lopputulos ei voi olla mitään muuta kuin erittäin onnistunut!

        Vastaa
  6. Aiheen ohi hieman, mutta taustaa omaan pörssiromahdustoimiin: aloitin ensimmäistä kertaa vuonna 2016 laittamalla rahaa osakkeisiin ja pariin rahastoon. Ostin neljää osaketta lähes tulkoon sattumanvaraisesti kärjistäen. Halusin vain testata ja tutustua enemmän kuin vakavasti hakea suuria voittoa. Osake A on tehnyt loistavaa nousua, osake B on romahtanut täysin, osake C junnannu paikallaan ja minut yllättänyt osake D nousi alkuun kovaa, aika lailla romahti 6kk sisällä oston jälkeen ja tekee nyt vuonna 2020-2023 uutta lupaavaa nousua kaikkien arvioiden mukaan! Osake D, en olisi uskonut, mutta sana kärsivällisyys nousi tässä paikkaansa pitäväksi.

    Vuonna 2016 ostetut rahastot ym. myin kaikki aika pian ostojen jälkeen, otin pienet pikavoitot, koska taloudellinen tilanteeni muuttui sijoituksien jälkeen aika pian.

    Käytännössä neljän viikon aikana kulut nousivat: 100 000 laina – > 220 000, hetkellisesti kuukausikulut 1000 euroa – > 3500 euroa, hetkellisesti kuukausipalkka tippui 1000 euroa jne jne. Alle keskipalkkaa tienaavana tämä oli hurjaa. Tästä kriisistä kesti selvitä melkein kaksi vuotta. Ankaralla säästöllä sekä lisätulojen hankkimisella pääsin +/-0 tilanteeseen ja tänään ollaan plussan puolella keskimäärin. Kaikista säästötoimenpiteistäni en ole ylpeä mutta mainitaan yleisesti joitakin: esim kävin paljon mummun kukkarosta syömässä, kimppa-asuminen, seurustelu kevyin perustein, töiden lisääminen, myymällä esineitä, kuluttamisen lopettaminen (baarit, ravintolat, festarit, harrastukset, syömisen vähentäminen ylipäätään), amk ruokalassa syöminen jne. Vuonna 2019 aloitin virallisen sivutyön. Anyway. Luin taloustaitoa/kaupalehteä joulukuussa 2019 ja sijoittajien osaketärpit ja ajattelin että nyt taloudellinen tilanteeni kestää jonkun sijoituksen ja muistot vuodesta 2016 palasivat kun ajattelin voisinko tienata lisää osakkeilla ja rahastoilla etenkin nyt kun menoni ovat erittäin suuret edelleen, pääsisi veloista eroon nopeammin, voisi hankkia elämyksiä lisätuloilla tai mitä nyt haluan tavoitellakaan. Ns elämykset ovat jääneet harmittamaan viimeisiltä vuosilta, kun olen joutunut jättämään: polttarit, synttärit, ulkomaan matkan yms väliin. Jätin myös häihin menemättä, koska en kehdannut ilman lahjaa osallistua.

    Koronakriisi alkoi kyteä helmikuussa. Tajusin hieman vahingossa AJOISSA, että nyt on tulossa pörssiromahdus. Tarkoitus oli joulukuun jälkeen palata ehkä kesällä tähän maailmaan. Sijoitin säästötililtäni maaliskuussa 75% osakkeisiin ja pistin lainat lyhennysvapaalle lyhennysjouston avulla, mutta olin joulukuussa ostanut aika isolla painolla yhtä osaketta sekä rahastoa, joten säästötilini summa ei ollut päätä huimaava. Tämä tietysti harmitti, miten satuinkaan sijoittamaan juuri ennen kurssien laskua. En uskaltanut laittaa kaikkea säästötililtäni maaliskuussa, kaikki tapahtui äkkiä, puhuttiin toisesta romahduksesta, olisi pitänyt laittaa kaikki (summa oli aika pieni joka tapauksessa) nyt ajateltuna.

    Miettiessäni ensimmäistä neljää osakettani vuodelta 2016 valitsin pitkään toimineet, ”luotettavat” , hyvät osingonmaksajat salkkuuni, hyvät raportit omaavia, jossa 2020 vuoden sisällä sekä viiden vuoden sisällä arvo on ns noussut tämän ajan huippulukemiin. Eli jos pörssiromahduksessa ostan 4 euron osaketta sen on täytynyt olla väh. 8e mielellään enemmän ennen romahdusta ja muutama vuosi sitä ennen mielellään. Halusin perusvarmoja, pysyviä, suomalaisten arvostamia osakkeita, no okei yksi ei ihan tähän kriteeriin mennyt.

    Päätin myös että haluan hyvät osinkotuotot, koska vuoden 2016 yhdessä osakkeessa on v******** että arvo tippui tippui ja edes osinkoja ei tule! 😆😆 Yhdessä oli jo alkujaan onnettomat osingot (jonka arvo siis romahtanut ja ei näy parempia aikoja millään mittarilla) myös ärsytti. Lähinnä etten edes saa pientä korvausta holdaamisesta ja huonosta sijoituksesta. Pelkkä holdaaminen myös tuntuu vaikealta, kauanko sitä pitää holdata!!?? Osingot helpottavat omaa oloani.

    Maaliskuussa ostin ihan ok 0,75-1,7% kaupankäyntikuluilla omaan tilanteeseen nähden. Ai että, hyvät osingot tuli kuitenkin usealta osakkeelta (uudet ja vanhat) sekä 25-65% nousut tuntuvat hyvältä maaliskuun ostoissa! Arvonnousu saattaa olla reippaasti luvassa lisää historiaa katsoen – sekä Q-raporttien jälkeen. Tuntui mahtavalta minusta tämä pörssiromahdus!!! Vuonna 2021 tai 2022 tai 2023 (historiaa katsoen) osinkotuloni yli kaksinkertaistuvat nykyosakkeilla 😊 mutta viitaten alempaan kappaleeseen, tulen ostamaan lisää jotain. Katsotaan mitä.

    Pörssiromahdus sai minut aktiiviseksi nostaen säästösummaani säästötilille (täytyy saada sinne takaisin puskuria), lukemaan sijoittamisesta sekä verotuksesta, sijoittamaan lisää etf:ään, ostamaan uuden osakkeen maaliskuun jälkeen (hieman riskiosake tosin vs maaliskuun ostoihin), tavoittelemaan lisää osinkotuloja, kasvattamaan rahastosäästämistä. Säästötililleni kerään seuraavaan pörssiromahdukseen eväät, jotka voin käyttää ensi kerralla. Tein excelin nyt omista sijoituksista: osinko%, kulut vs tuotot, verot ym. (kuluja ja menoja olen seurannut vuodesta 2016).

    Ennen kaikkea kaikki tämä mitä kirjoitin, sai miettimään osittaista taloudellista riippumattomuutta ja miten se on mahdollista. Töitä haluan tehdä, mutta voisinko supistaa viikkotunnit esim. 20h/vko vanhempana 😋

    Yhdestä blogista luin itselleni todella toimivan jutun, en muista vaikka olisi täältä: montako palkatonta vapaapäivää olen sijoittamisella tienannut itselleni tänä vuonna?

    Vastaa
    • Mukava kuulla tarinasi alusta loppuun! Ja tuo ajatus noista palkattomista vapaapäivistä on oikeasti tosi toimiva, pakko kuitenkin myöntää, että ajatus ei ole minulta peräisin 😀

      Uskon, että tuollaisella maltillisella osakepoiminnalla ja rahastosijoittamisella on oikeasti erittäin hyvät mahdollisuudet tuohon viikkotuntien vähentämiseen 20 tuntiin vanhempana. Aika tulee suurimmassa osassa sijoituksissa yksinkertaiseti vain tekemään tehtävänsä, kiitos korkoa korolle-ilmiön. Tämä pätee vähintäänkin rahastoihin.

      Ja koska pääsi selkeästi kesti koronaromahduksen, kertooo se siitä, että sovellut hyvin sijoittajaksi. Erittäin monella – kuten itselläni – meni sormi suuhun, kun romahdus yllätti rajuudellaan.

      Vastaa

Jätä kommentti