Tämän blogikirjoituksen kuva on klassinen stock photo, joka tuo mieleeni jonkun viisaan ihmisen joskus sanoman: ”jotkut ihmiset tuntevat sateen, toiset vain kastuvat”. Sanonta tuli mieleeni, kun seisoin bussipysäkillä muutama viikko takaperin (ilman sateenvarjoa) ja taivaalta tuli jotain rännän, lumen ja rakeiden sekoitusta. Nautin siitä selkeästi enemmän kuin moni kanssaihmiseni samaisella pysäkillä.
Tämän lisäksi Jim Carreyhän sanoi joskus, että jokaisen meistä pitäisi olla rikas ja kuuluisa ymmärtääkseen, ettei se ole oikotie – eikä oikeastaan tie laisinkaan – onneen. Varmaan missään ihmisluokassa ei ole niin suhteessa paljon masentuneita ja päihteiden väärinkäyttäjiä kuin rikkaissa ja kuuluisissa – sekä siellä toisessa ääripäässä. Mistä tämä johtuu?
Enemmän on vähemmän
Yhdessä tunnetuimmista psykologian testeissä vuonna 2000 yhdysvaltalaiset markkinointipsykologian tutkijat pyysivät kaupan asiakkaita maistamaan erilaisia hilloja ja tarkkailivat, kuinka moni maistajista päätyi ostamaan kyseistä hilloa. Kun tarjolla oli 24 eri hillolaatua, esittely veti puoleensa enemmän ihmisiä, mutta heistä harva teki ostoksen. Kun valikoima rajattiin kuuteen hilloon, kiinnostuneiden määrä laski, mutta selvästi suurempi osa asiakkaista päätti ostaa hillopurkin.
Miksi näin? Tutkimuksen tekijöiden mukaan tämä todistaa, että laaja valinnanvara kiinnostaa ihmisiä, mutta liian suuri valikoima johtaa helposti neuvottomuuteen ja päättämättömyyteen. Miten pystyt valita 24:sta hillosta oikean, mikäli sinulla ei ole valmista suosikkia? Kuudesta sen sijaan löydät mitä todennäköisemmin suosikin paljon helpommin.
Tämä valinnanvapauden paradoksi vaikuttaa koko ajan enemmän nykyihmisten elämään internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Meillä on käytännössä rajaton valinnanvapaus koko ajan käsissämme tietokoneella ja puhelimella. Seuraavassa toinen esimerkki, johon lähes kuka tahansa osaa samaistua.
Netflix-paradoksi
On aika Netflix&Chillille. Mutta ensin pitäisi löytyä jotain katsottavaa Netflixistä. Valinnanvaraa on niin paljon, että nopeastihan voi laittaa vain jotain pyörimään. Niinhän sitä luulisi.
Kun avaat Netflixin ja alat selaamaan vaihtoehtoja, tuntuu, että vaihtoehtoja on aivan liikaa. Päätös on mahdoton. ”Otetaan nyt vain joku!” jompikumpi teistä äyskähtää. Ja sitten valitsette jonkun – mihin välttämättä kumpikaan ei ole tyytyväinen tai joka on muuten vain täysin mitäänsanomaton (kuten suurin osa Netflixin tuotannosta on).
Muutaman kymmenen minuutin jälkeen alkaa tuntua siltä, että tulikohan sittenkään tehtyä oikeaa valintaa, kun elokuva tai sarja vaikuttaa tylsältä. Ehkä pitäisi sittenkin vaihtaa siihen toiseen? Ja noidankehä jatkuu.
Sama ongelma toistuu käytännössä kaikessa modernissa maailmassa Woltista Tinderiin. Sinulla on koko kaupunki (etenkin Helsingissä) kämmenissäsi. Miten ihmeessä päätät sen, missä haluat syödä, jos sinun ei tee mieli juuri jotain tiettyä nyt?
Ja miksi tyytyä tähän kumppaniin Tinderissä, kun aivan nurkan takana voi olla vielä täydellisempi ja paremman näköinen? Ja sama verkkokaupoissa – jos et tiedä tarkalleen mitä haet, on mahdotonta valita esim. oikeaa TV:tä – miten nämä muka edes eroavat toisistaan!?
Suurin syy tähän johtuu siitä, että erilaisten tutkimusten mukaan ihminen pystyy vertailemaan rationaalisesti noin kolmea tai neljää vaihtoehtoa. Sitä useampi alkaa tuhoamaan arvointikykyämme ja tekee valinnastamme aidosti vaikeampaa.
Mikä ratkaisuksi?
Ratkaisu tähän on yksinkertainen. Meidän täytyy oppia tyytymään – niin kauhea klangi, kun sanalla nykyaikana onkaan. Aina ei tarvitse olla onnellinen ja täydellinen – kuten nykyaikana tuntuu olevan trendinä – vaan suurimman osan ajasta on hyvä olla tyytyväinen.
Suomalaiset tuppaavat nauramaan aina sille, että Suomi on maailman onnellisin maa – ja nyt jo viidennen kerran peräkkäin! Miten voisimme olla? Täällä on karmea sää. Pitkät pimeät talvet. Itsemurhat huipussaan (joka on nykyään jo urbaanilegenda, koska itsemurhien määrä laskee koko ajan). Täällä verotetaan kaikki hengiltä jne. jne. Syy kuin syy, monen suomalaisen mielestä tämä ei ole mitenkään mahdollista, koska Suomi on niin kamala maa elää.
The Economist oivalsi mielestäni jotain oleellista jutussaan Suomesta maailman onnellisimpana maana. Suomi ei välttämättä ole onnellisin maa siten, miten koemme onnen. Onni ei ole kestävä olotila, vaan hetkiä elämässä – vähän kuin nousuhumala. Jos juokset jatkuvan onnellisuuden tunteen perässä, on lopputuloksena vain täysi pettymys, koska kukaan ei pysty elää jatkuvassa onnessa. Economist sen sijaan päätyi lopputulokseen, että Suomi on maailman tyytyväisin kansa – ja juuri sitä onni on.
Jotta pystymme olemaan onnellisia, pitää meidän oppia olemaan tyytyväisiä ensin. Se on ainoa oikotie onneen.
Miten sinä näet onnen ja tyytyväisyyden suhteen?
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksistani.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Minusta erittäin osuva ja paikkansa pitävä kirjoitus! Nykyään on rajattomasti kaikkea ihmisellä tarjolla ja tavoitellaan sellaista maksimaalisen onnen tasoa mikä ei ole edes saavutettavissa tai realistista. Se taas johtaa helposti onnettomuuteen ja jopa masentuneisuuteen. Onkohan tässä syy miksi ihmisten ja etenkin nuorten keskuudessa masentuneisuus ja ahdistuneisuus on kasvanut?
Uskon, että osaltaan syynä on varmasti tämä. Etenkin, kun moni asia, jota nykymaailma saa tavoittelemaan ei ole edes oikeasti mahdollista (oli kyse kropasta, naamasta tai yksityislentokoneesta). Kuten kirjoitin aiemmin hedonistisesta oravanpyörästä – jollain on aina sinua enemmän ja jos haluaa päästä aina seuraavalle tasolle – ei koskaan voi olla edes tyytyväinen.
Olipa hyvin tuntoni kiteyttävä teksti. Samat on aatokset itsellänikin. Tulin muistelleeksi 70-luvun kyläkauppaamme. Sellainen hivenen R-kioskia suurempi tapaus. Hengissä pysyttiin ruoan suhteen vaikka tarjonta oli kokolailla suppea; muutama laatu makkaraa, paria sorttia juustoa, sopivasti säilykkeitä, jne. Pottuja, tms. juureksia ei ollut (ne kasvatettiin itse). Elintarvikkeiden lisäksi tarjolla oli viikatteenteriä, kenkiä, paikkaustarpeita, verkonpauloja jne. Suunnilleen kaikki mitä elämisessä tarvittiin.
Lapsuuden ”traumani” selittänee sen, että olen aina ahdistunut Prismoissa. Liika on liikaa ja sen liian perässä joutuu vielä kävelemään helkkarinmoisia matkoja ja vieläpä suuressa laumassa. Oli 70-luvussa jotain hyvääkin.
Joo niukkuus tuo mukanaan monia aliarvostettuja puolia (kuten esim. juuri valinnanvapauden helppous ja usein myös luovuus). Vaikka Prismat ja Citymarketit ovat täynnä mitä erilaisempia vaihtoehtoja, suurin osahan meistä silti ostaa suurimman osan ajasta aina niitä samoja asioita ja tekee välillä heräteostoksia. Ihminen on kuitenkin samalla tapojen orja, koska tavat tekevät elämästä siedettävämpää ja parempaa, koska ne rajaavat valinnanvaraa.
Osuipa hyvin tämä teksti juuri niihin asioihin, joita olen itsekin elämässä miettinyt. Mielestäni onnellisuutta kuvastaa hyvin pikajuoksija Michael Johnsonin sanat: ”Life is often compared to a marathon, but I think it is more like being a sprinter; long stretches of hard work punctuated by brief moments in which we are given the opportunity to perform at our best.”
Tämäpä juuri. Vähän kuin se klassinen tärkeämpi on matka kuin määränpää. Ihminen ei voi olla koko ajan sprintissä tai määränpäässä, vaan suurin osa ajasta menee muualla. Ja juuri siksi ne huiput onnelta tuntuvatkin!
Hyvä teksti!
Herätti itsessäni monenlaisia ajatuksia, jotka yritän nyt luonnostella tähän jotenkin ymmärrettävään muotoon. Netflixissä on sellainen sarja kuin the Good place, joka oli yllättävän älykäs sarja ollakseen komediaa. Ymmärsin juuri tämän sarjan kautta, että tämä maapallo ja elämä siellä ei ehkä olekaan ns. hyvää, johon olin halunnut kovasti lapsenomaisesti uskoa. Kun ymmärsin tämän, armahdin itseni. En voi vaikuttaa kaikkeen eikä huonot asiat johdu siitä, että olisin taitamaton, epäonnistunut, ansainnut sen tms. Kun tämän pystyin ymmärtämään ja hyväksymään, maailman mahdollisuudet avautuvat uudella tavalla: voin sitoutua asioihin eikä tarvitse olla valmiudessa koko ajan muuttamaan kaikkea mahdollista itsessään ja ympäristössään halutessaan ja pyrkiessään täydellisyyteen ja hyvään elämään. Eli pystyin samalla armahtamaan myös muut ihmiset. Jotenkin tämän avulla ymmärsin myös viimein, ettei onnellinen päämäärä ja onnistuminen ole asioiden tarkoitus. Tarkoitus on kokea tämä elämä, tehdä virheitä, antaa ne anteeksi, välillä onnistua jossain ja hyväksyä että tällaista elämä on. Matkaa, tehdä sovintoa erilaisten asioiden kanssa, joihin on tyytymätön. Ja se riittääkin! Ne virheet tai epätäydellisyyden ovat ihan oikeasti kiinnostavia ja meitä toisistamme erottavia. Jos sellaisen piirteen pystyy vielä käsittelemään ja kääntämään matkansa aikana omaksi voimavarakseen, näkisin ihmisen löytäneen menestyksen. Eli minulle menestys ei ole vaurautta tai täydellisyyttä: menestys on itsensä ja erityisesti ns. huonojen hetkien tai piirteidensä kantamista merkkeinä siitä, millaisen matkan on tehnyt ne hyväksyäkseen. Ja tästä mielestäni puhuvat monet filosofit: elämän tarkoitus ei ole olla onnellinen vaan löytää merkitys asioille ja elämälleen.
The good place on kyllä hauska ja oivaltava komediasarja, vaikka kolmas season taisi itselölä jäädä kesken (en kyllä muista, miksi)! Valinnanvapaus aiheuttaa juuri tuota, että samalla meillä on kuitenkin sisäänrakennettu tarve olla kontrollissa, joka täydellisessä vapaudessa aiheuttaa vain ahdistusta. Tärkeintä onkin oivaltaa mielestäni juuri tuo oleellinen, mitä itsekin tajusit, että on armollinen itselleen ja keskittyy mieluiten vain niihin asioihin, joihin pystyy – muuten kantaa vain koko maailman painoa hartioillaan – täysin turhaan.
Itse arvostan eniten juuri ihmisiä, jotka onnistuvat kasvamaan, kyseenalaistamaan ja kasvamaan – parhaimmillaan jopa hautaan saakka. Ja samalla säilyttämään elämänilonsa. Samaan pyrin itsekin, ja vaikka matkalla varmaan varallisuuttakin tulee (joka sitten helpottaa kyllä sitä positiivisena pysymistä ja tiettyjä arjen asioita merkittävästkin), parhaimmillaan hyvä olo löytyy kuitenkin juuri sisältä, omista tekemisestä ja kehittymisestä. Kiitos erinomaisesta pohdinnasta!