Ensimmäinen 50 000 euroani

Matka taloudelliseen riippumattomuuteen on pitkä ja vaatii äärimmäistä kärsivällisyyttä ja itsekuria. Kuten kaikissa pitkissä urakoissa, myös taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa on tärkeää juhlia pieniä onnistumisia matkan varrella. Tänään yksi sellainen osui kohdalleni eli ensimmäinen 50 000 euroani, sillä:

Osakesalkkuni arvo ylitti 50 000 euroa. 

Ensimmäinen 50 000 euroani

Ensimmäinen 50 000 euroa
Ensimmäinen 50 000 euroa on juhlan paikka

Tämä 50 000 euroa on erittäin lähellä myös nettovarallisuuttani, koska ASP-tililläni on suunnilleen yhtä paljon rahaa kuin minulla on opintolainaa ja tililläni ei juuri koskaan ole yli 1000 euroa rahaa.

Usein sanotaan, että ensimmäinen 100 000 euroa on se vaikein. Olen jo puolivälissä enkä ole vielä edes kokonaan työelämässä! Välietappi antaa minulle erittäin paljon toivoa ja uskoa tulevaisuutta varten. Korkoa korolle-ilmiö tekee töitään puolestani joka päivä ja mikä parasta vauhti kiihtyy päivä päivältä.

Muistan vielä elävästi kun sijoitin ensimmäiset kesätyörahani Rautaruukkiin ja muutama vuosi sen jälkeen, minulla oli niistä rahoista enää puolet jäljellä. Tavallaan tuntuu kuin olisin aloittanut sijoittamisen vasta eilen, tavallaan, että olen tehnyt tätä koko elämäni.

Tämä välietappi vetää nöyräksi ja hiljaiseksi, mutta samalla onnelliseksi. Jos yliopiston aloittaessani, joku olisi sanonut minulle, että osakkeideni arvo on yli 50 000 euroa ennen kuin valmistun, olisin nauranut ääneen.

Toisaalta vielä enemmän olisin nauranut siitä, että Trump valittaisiin presidentiksi ja SE kirittäisi salkkuni niin hyvään vireeseen, että tavoite täyttyi näin nopeasti. Tavoitteen kirkastuminen, kova töiden teko niin koulussa kuin töissä, useimmiten säästäväinen elämäntyylini sekä järkevä sijoitussuunnitelma ovat myös auttaneet mahdollistaneet tämän.

En tiedä vielä miten tätä juhlin, mutta viikonloppuna olisi monet kavereiden syntymäpäiväjuhlat. Saatankin siis juhlia perisuomalaiseen tyyliin.

Tästä on erittäin hyvä jatkaa.

17 kommenttia artikkeliin ”Ensimmäinen 50 000 euroani”

  1. Onnittelut! Perästä tullaan. Kun katson sun osinkojen kehitystä, niin näyttää tällä hetkellä, että itse olisin ensi vuonna samassa vaiheessa kuin sinä olit vuonna 2014. En kyllä usko, että oma salkku on yli 50 000 kahden vuoden päästä.

    Vastaa
    • Kiitos! Joo tosiaan, jos sinulla on hyvä yieldisiä osakkeita, jotka maksavat tasaista kasvavaa osinkoa suurin osa, niin osinkosi todennäköisesti kehittyvät nopeammin kuin mulla.

      2014 vuosi oli ensimmäinen kuin sijoittamisessani alkoi olla jotain järkeä ja esim. tällä hetkellä lähes salkustani 25% oleva Citigroup maksaa n. 1,5% efektiivistä osinkotuottoa ostohintaani nähden ja vielä 2014 silloin salkussani suuressa painossani ollut Santander leikkasi osinkoaan 50%. Luvassa kuitenkin on Citigroupin osingon tuplauksia vuoden välein, joten osinkokehitykseni saa siitä hyvää tukea.

      Vastaa
  2. Hieno homma! Eipä siitä kauaa ole kun itsekin pääsin viidenkympin yli. Olet itseasiassa jo nyt minua edellä. Omaisuuteni 25-vuotiaana oli suunnilleen 0€. Joten oletettavasti olet jo 200k kun olet minun ikäiseni =D

    Vastaa
    • Välillä kyllä muistaa kuinka hyvä tuuri on käynyt siinä, että keksi tämän tavoitteellisen säästämisen jo näin nuorena. Ensimmäisten vuosten oppirahasekoiluja lukuunottamatta olen oikeastaan aika maksimisuorituksessa. Toki oppirahat tulivat maksetua juuri silloin kun pörssikurssit nousivat parhaiten, mutta… oppia ikä kaikki! 😀 200k kyllä kuulostaisi hurjalta…100k seuraavaksi!

      Vastaa
  3. Kippistä! Onnittelut! On varmasti ihana tunne saavuttaa tavoite, ja todeta että eipä tämä minulle vielä riitäkkään 🙂

    Tein itselleni jo pienimuotoisia säästötavoitteita mutta täytyypä vielä viilata niitä, luettuani blogisi.

    Vastaa

Jätä kommentti