Viime aikoina moni bloggaaja on sivunnut elämän suurinta kysymystä – mikä on elämän suunta eli tarkoitus. Onko
tässä taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa mitään järkeä. Ja jos on, mihin vedetään rajat? Entä eläköityminen kun työyhteisö ja työ on niin iso osa arkea? Aihetta on viime aikoina sivunnut ainakin Pohatta, Ekonomimmi sekä K. Pennonen. Koska aihe on myös omaa mieltäni kutkuttanut jo pitkään, ajattelin tuoda omat ajatukseni soppaan mukaan.
Lähdetään perusteista. Miksi itse tavoittelen taloudellista riippumattomuutta? Syynä on yksinkertaisesti se, että tykkään valmistautua tulevaisuuteen ja haluan olla aina vapaa valitsemaan ilman, että raha tuo rajoitetta. Jotkut tekijät elämässä rajoittavat aina päätöksiä, mutta en halua, että raha on yksi näistä, koska voin itse vaikuttaa siihen, haluanko rahan hallita elämääni vai toisin päin. Vapaus rahasta varmistaa sen, että pystyn täyttämään varmasti kaikille tutun Maslow’n tarvehierarkian ylimmän kolmion eli itsensä toteuttamisen. Yksinkertainen malli pätee ainakin allekirjoittaneeseen, olen onnellisimmillani silloin kun saan luoda asioita ja toteuttaa itseäni.
Entäpä eläköityminen taloudellisen riippumattomuuden saavutettuani? Tällä hetkellä sanoisin, että en lopettaisi töitä, vaikka taloudellisen riippumattomuuden saavuttaisin (jo pelkästään mahtavan työyhteisön ja mielenkiintoisen työn takia), mutta voinko sanoa samaa 20 vuoden päästä? Sitä en voi tietää ja siksi taloudellinen riippumattomuus on hieno mahdollisuus tähän, mikäli vastaukseni muuttuu tulevaisuudessa. Minulla on myös loputtomasti projekteja, joita haluaisin toteuttaa, mutta vielä minulla ei ole aikaa tai osaamista niihin. Näistä kuitenkin lisää tulevaisuuden kirjoituksissa.
Tähän mennessä elämäni on täyttänyt aika hyvin harrastukset, koulu, työt, ja kaverit. Mielenkiintoista tulee kuitenkin nähdä, että kun valmistun tämän vuoden joulukuussa vihdoin maisteriksi, miltä elämäni näyttää. Olen istunut koulun penkillä viimeiset 18 vuotta ja nyt se vihdoin päättyy. Tarkoittaako tämä eksistentiaalista kriisiä kun aikaa vapautuu aivan uudella tapaa ja elämääni jää koulun jättämä aukko? Ei.
Ihminen on siitä hassu, että kun elämään jää aukko, sitä pyritään korvaamaan. Esimerkiksi parisuhteista erotessa elämän suunta katoaa meiltä kaikilta usein hetkeksi. Ihminen alkaa usein näkemään pakonomaisesti kavereitaan, hankkimaan loputtomasti töitä tai harrastuksia tai hommaa vain suoraan uuden parisuhteen. Tämä on mielestäni luonnollisin reaktiomme, mutta samalla täysin väärä lähestymistapa elämään.
Nauroin hieman jopa epäuskoisena kun luin kommentteja, joita Ekonomimmi sekä Pohatta saivat liittyen elämän täyttämiseen. Molempien kirjoitusten kommenteissa mainittiin se, kuinka kannattaa hankkia vaikka koira, mies tai naisystävä ja lapsia, niin johan aika vain kuluu siivillä ja elämä saa aivan uutta sisältöä. Tämä on varmasti totta ja haluan itsekin aikanaan perheen, mutta mielestäni tämä ajattelutapa on aivan nurinkurinen.
Onnellisen elämän resepti on mielestäni yksinkertaisesti siinä, että etsii ja tekee niitä asioita, mitkä itselle tuovat mielihyvää. Nämä asiat voivat olla mitä vain. ”Hanki koira” tai ”hanki tyttöystävä” ovat asioita, jotka tuovat joillekin mielihyvää, toisille ei. Jos hankit edellämainittuja asioita vain siksi, että elämästäsi puuttuu sisältö, suosittelen katsomaan peiliin. Elämän täyttäminen erilaisilla asioilla ei tee ketään onnelliseksi. Parhaatkin asiat alkavat tuntua tasapaksulta mössöltä, jos niitä tekee koko ajan.
Onnellisuus on mielestäni yksi nykyisen maailman suurimpia first world problemeja. Aina pitää olla onnellinen ja elämän pitää olla yhtä Facebook fiidiä. Aina ei kuitenkaan voi olla onnellinen. Eikä mielestäni pidäkään. Kliseisesti voidaan sanoa, että onnellisuus on matka, ei maali – elämän suunta ei ole koskaan kiinteä. Töyssyjä tulee aina. Välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä, mikä tekee minut onnelliseksi juuri tässä ja nyt sekä mitä hyvää tulevaisuus tuo tullessaan. Kuulostaa hömpältä, mutta se auttaa aina itseäni ja antaa energiaa tulevaisuuteen. Jokaisella meistä näitä asioita löytyy yllättävän paljon, kun vain pysähdymme hetkeksi miettimään. Tämän pohdinnan tueksi listaankin lopuksi oman onnellisuuslistani juuri nyt.
1) Suoritin vihdoin viimeisen yliopistokurssini
2) Tuleva vaihtolukuvuoteni Etelä-Koreassa
3) Päivä pitenee pitenemistään kun kesä lähestyy
4) Mielenkiintoinen työ ja mahtava työyhteisö
5) Mukavat kämppikset
6) Musiikki (tämä löytyy listaltani aina ja ikuisesti)
7) Olen vihdoin saanut salilla kauan haettua kehitystä
8) Olen täysin terve (nuoret aliarvostavat tätä asiaa mielestäni liikaa)
9) Minulla on vihdoin aikaa kirjoittaa ensimmäinen kirjakäsikirjoitukseni loppuun
10) The Legend of Zelda: Breath of The Wild oli vieläkin parempi, mitä odotin
Lista voisi jatkua vielä pitkään. Elämän positiivisiin lillukanvarsiin tarttuminen on yllättävän helppoa kun sen opettelee. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Ensinnäkin kiitos maininnasta ja hauska lukea sinunkin mielipide asiasta.
Minullakin menee hommat pieleen varmaan jo aamusta, kun avaan ekana Instagramin ja näen siellä ihmisiä elämässä minun unelmalomaani 24/7. Kukaan ei laita kuvia loskassa rämpimisestä ja siitä, kuinka töissä olikin ihan perseestä.
Juttelin tänään oikean elämän ystäväni kanssa, että hänkin on uupumuksen takia sairaslomalla. Itse olen välillä ollut varmaan aika lähellä, onneksi vähäisemmin fyysisin oirein toistaiseksi. On vaikeaa olla henkisesti niin vahva, ettei yritä yhtä aikaa haalia kaikkea kasaan.
Instagram on kyllä vielä asteen pahempi kuin Facebook, koska siellä todellisuus on vieläkin kiiltokuvaisempi 😀 Facebookissa sentään joskus tulee jotain negatiivistakin.
Itsellänikin pari ikäistäni kaveriani on saanut jo ihan diagnosoidun burnoutin ja yli vuoden sairausloman. Mielestäni erittäin hyviä esimerkkejä siitä, että jo nuorena voi ottaa aivan liikaa tekemistä itselleen. Ja en yllättyisi vaikka nämä tapaukset yleistyisivät koko ajan.