Viime aikoina olen itse kirjoittanut paljon ja Suomessa on laajemmenkin puhuttu talousopetuksen tuomisesta koko ajan nuoremmille ja nuoremmille. Entäpä talouskasvatus? Sitäkin pitäisi jokaisen meistä lisätä huomattavasti – kaikkea, kun ei voi ulkoistaa opetuslaitokselle, vaikka niin toivoisimme.
Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän alan huomaamaan sitä, kuinka paljon lapsuudenkokemukset oikeasti vaikuttavat siihen syvimpään minään ja sen uskomuksiin – niin minussa kuin muissa ihmisissä ympärilläni. Pahimmassa (tai parhaassa) tapauksessa yksi muisto (tai trauma) lapsuudesta voi vaikuttaa ajattelutapoihimme läpi elämän sitä välttämättä edes huomaamatta. Tänään puhunkin omista rahamuistoistani sekä siitä, miten koen niiden vaikuttaneen omaan käsitykseeni rahasta niin hyvässä kuin pahassa.
Minun ensimmäinen rahamuistoni
Oma ensimmäinen muistoni rahasta on, kun isäni toi minulle ja veljelleni mitkäs muutkaan kuin Kultapossut. Aito laman lapsen jaettu rahakokemus monelle. Isäni tiputti markkoja kultapossuun lähes joka päivä ja odotin aina innolla sitä, kun possu täyttyi ja saimme viedä markkoja täynnä olevan possun pankkiin. Kolikoista lähti hassu ääni. Lapsen ilot ovat pieniä. Vanhetessa pankkivirkailijan korvasi käteisrahakone, jonne eurot sai itse kaataa. Se oli vielä jännempää, kun sai käsitellä niin valtavia rahasummia (yleensä n. 50-70 euroa) omin käsin.
Vasta vanhempana tajusin, että isäni pelasi rahapelikoneita lähes joka päivä ja laittoi aina koneista voitetut rahat possuihin – ehkä ihan hyvä, että tämä ei ollut ensimmäinen muistoni! En kyllä tiedä vieläkään, mitä hän teki niinä päivinä, kun ei koneista mitään voittanut – pitäisi varmaan kysyä.
Toinen vahva muistoni liittyy n. vuoteen 2000 (olin siis n. 9-vuotias), kun IT-kupla oli puhkeamaisillaan ja istuin TV:n ääressä, kun isoisäni oli kuollut ja isä oli perinyt häneltä Raision osakkeita. Raisiolla oli Benecolin avulla maailmanvalloitus (joka epäonnistui pahimman kerran) käynnissä. Muistan, kun pörssikurssit liikkuivat TV:n alalaidassa ja vaikka en niistä mitään ymmärtänyt, olivat käppyrät ja eriväriset prosentit silti erittäin jännittäviä. Muistan myös sen, että Raision osake lähinnä liikkui paikallaan, kun itse Talousuutisia katsoin, mikä oli äärimmäisen tylsää, koska kuvittelin pörssin olevan jännittävämpää.
Kolmantena, muistan jo teini-ikäisenä, kun puhuin isäni kanssa palkoista ja perinteisenä duunarina isäni sanoi, ettei töitä tekemällä rikastu. En ymmärtänyt sitä silloin, mutta tänä päivänä ymmärrän asian paljon paremmin. Hyvä tässä on huomata, että vaikka vanhempani olivat yhdessä koko nuoruuteni ajan, ovat kaikki muistoni rahasta nuorena isäni kanssa. Äitini ei rahasta koskaan puhunut lasten kuullen ainakaan ja ihmetteli valtavasti, kun 17-vuotiaana innostuin osakesijoittamisesta ja sijoittamisesta finanssikriisin inspiroimana.
Uskon, että näillä muistoilla, jotka ovat jääneet mieleen, on ollut myös valtava merkitys oman taloudellisen minäni rakennuksessa.
Tärkein rahamuistoni ja siitä irtautuminen
Henkilökohtaisesti pidän tärkeimpänä rahamuistonani ensimmäistä muistoani – eli säästämistä. En ymmärtänyt lapsena, että olimme vähätuloisia, mutta ymmärsin sen, että rahaa ei ole loputtomasti ja sitä pitää säästää. Thän auttoi toki se, että en saanut myöskään joululahjoina lähes koskaan juuri niitä siisteimpiä juttuja mitä halusin (Nintendo Gamecubea lukuunottamatta), koska ne olivat liian kalliita. Tämän sisäistäminen nuorena on helpottanut elämääni aina siitä lähtien, kun muutin pois kotoani.
Minulla oli jo kesätöistä rahaa säästössä monta tuhatta euroa, kun muutin omilleni opiskelemaan. Saatoin elää pelkällä opintotuella ensimmäiset opiskeluvuoteni, mutta tästä huolimatta, en koskaan joutunut huolehtimaan siitä, että raha ei olisi riittänyt. Olihan minulla rahaa säästössä ja tämän lisäksi osasin karsia kulutuksestani kaiken turhan, koska ymmärsin, että rahan kulutusta pitää säädellä.
Vaikeampaa minulle oli päästää irti säästömoodista opiskeluaikoina, kun aloin nostamaan opintolainaa (nuorena opin, että laina on pahasta), sijoittamaan (nuorena opin, että sijoittaminen on rikkaiden hommaa) ja käymään töissä. Aloin rikkoa kuortani siitä, mitä olin oppinut ja ajattelemaan omilla aivoillani sekä niillä faktoilla, mitä olin kerännyt ympäriltäni. Opintolaina onkin hyvä juttu. Sijoittaminen on mahdollista kaikille. Ja oikeastaan töilläkin voi rikastua, jos vain tekee tarpeeksi hyväpalkkaista hommaa – se vain vaatii huomattavasti enemmän kuin sijoittamisella vaurastuminen.
Muistoissa ja nuorena saaduissa opeissa onkin aina hyvät ja huonot puolet. Hyvä puoli niissä on se, että jos opit ovat hyviä, niillä voi päästä elämässä yllättävänkin pitkälle. Ongelma on, että jos opit ovat huonoja tai jos niistä ei osaa irtaantua ajoissa, voivat ne olla haitallisia omalle elämälle. Vanhemmilla on aina enemmän elämänkokemusta, joten heitä usein kannattaa kuunnella. On tiettyjä asioita ja viisautta, jota ei voi saada kuin elämänkokemuksella. Mutta on hyvä muistaa, että vanhemmat ovat myös ihmisiä ja erittäin erehtyväisiä.
Tämän lisäksi etenkin oman ikäluokkani vanhemmat kasvoivat oppikirjoissa ja tietokirjojen maailmassa ja maailma näytti muutenkin erilaiselta. Maailma yksinkertaisesti muuttuu niin nopeasti, että faktat jotka liittyvät esim. talouteen voivat vanhentua täysin 10-20 vuodessa. Mutta tästä huolimatta moni niistä saattaa pitää kiinni, koska asia on opittu ja se on pinttynyt päähän. Tästä hyvä esimerkki on usein mainitsemani 90-luvun lama, joka vaikuttaa edelleen monen sukupolven ajatteluun velasta ja siihen, että talouspolitiikka on melkein pelkkää valtionvelasta puhumista – koska se iskee siihen kansanosaan, joka päättää sen, kuka vaalit lopulta voittoon – eli isoihin ikäluokkiin.
Emme voi enää vaikuttaa omiin muistoihimme, mutta voimme vaikuttaa lastemme muistoihin
Sain hyvät lähtökohdat elämääni rahamuistoistani, vaikka sijoittamisesta en kuullut halaistua sanaa ennen kuin siihen Internetissä melkein täysi-ikäisenä törmäsin. Olin nähnyt käppyrät nuoruudessani, mutta sijoitusmaailma vaikutti niin monimutkaiselta aikuisten maailmalta, että ennen kuin täytin 17, ei päässäni ollut koskaan edes käynyt osakesijoittaminen. Tämän onneksi finanssikriisi korjasi, ja palautti kiinnostukseni takaisin näihin outoihin käppyröihin – ja toisaalta samalla huomasin, ettei sijoittaminen ollut niin vaikeaa tai monimutkaista, kuin miltä se lapsena näytti!
Emme voikaan vaikuttaa omiin muistoihimme, mutta lapsiemme muistoihin voimme vaikuttaa. Voimme puhua rahasta positiivisesti jo nuorelle. Kuten meistä jokainen tietää, muistoihimme jää mitä ihmeellisempiä asioita, joita vanhempamme eivät todennäköisesti edes muista sanoneensa tai tehneensä. Voimme näyttää esimerkkiä rahan käyttämisestä ja säästämisestä – sekä sen rajallisuudesta jo erittäin nuorellekin lapselle pelkästään sillä, että lapsi ei saa kaikkea mitä haluaa.
Ensimmäiset rahamuistot voivat olla ratkaisevia nuoren ja vanhemmankin ihmisen rahakäytökseen, joten talousopetuksen lisäksi myös talouskasvatuksesta voisi puhua enemmän, vaikka raha ei toivottavasti ole pääasioita lapsen elämässä – vaan yksi asia muun arjen joukossa. Yksi helppo tapa tähän on juuri jokin versio kultapossusta tai vaikka indeksirahastosijoittaminen lapselle tai vaikka osakesijoittaminen lapsen nimissä antaen vaikka lapsen päättää mitä osakkeita ostaa omien mielenkiintojen perusteella. Saatat yllättyä, että lapsi saattaa olla jopa parempi osakepoimija kuin sinä!
Nämä ajatukset nousivat pinnalle, kun olen pohtinut lasten hankkimista tavallista enemmän viime aikoina. Kun toivottavasti perheen perustan 5 vuoden sisään, olen itse suuren haasteen edessä. Kasvoin perheessä, joka kuului todennäköisesti pohjimmaiseen 20% Suomessa taloudellisesti – ja sain sen mukaisen kasvatuksen. Kuulun kuitenkin nyt tuloiltani ja varallisuudeltani top 10%:n Suomessa. Jos rehellisiä ollaan, en itsekään tiedä, miten lapsiani talouteen kasvattaisin, jos niitä minulle joskus vielä siunaantuu ja miten haluaisin heidän katsovan rahaa ja sen merkitystä elämässä.
Mitkä ovat sinun ensimmäiset muistosi rahasta ja miten koet että ne ovat vaikuttaneet sinuun?
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Itselläni on ensimmäiset rahamuistot myös siitä että me saatiin veljen kanssa papukaija-säästöpossut joihin myös meidän isä laittoi kolikoita tasapuolisesti sitä mukaa mitä sai esim palautetuista pulloista ja pelikoneesta.
Isän puolelta jäi myös erittäin vahvasti se mieleen että monta kertaa viikossa hänen piti käydä tekemässä veikkausrivit ja pihistää tulokset tekstiteeveestä, heitellen sitten tyhjiä lappuja ruttuina pitkin lattiaa.
Lukiosta muistan että olen pitänyt jonkun esitelmän luokan edessä tästä iskän pelaamisesta mikä itseä jostain syystä vähän herkisti. Luojalle kiitos en enää muista esitykseni sisältöä tai muiden ilmeitä sen vastaanottamisesta..
Vanhemmat eivät muuten kuin possuun säästämällä opettaneet raha-asioita. Opiskellessani asuin silloisen poikaystävän kanssa kaksin ja elätin itseäni opintolainalla ja törsäsin sitä selvästi liikaa, sillä en osannut budjetoida tai tehdä hyviä valintoja (huonona esimerkkinä törsäsin esim johonkin nettipeliin 500euroa opintolainaani, koska sitä rahaa nyt vain sai sitten aina lisää…) . Nyt 32 vuotiaana minulla on opintolainaa takaisinmaksettavana vielä 7700 euroa mitä lyhennän vain minimaalisesti 50 eurolla kuussa.
Vasta 30 vuotiaana kun tapasin nykyisen mieheni ja huomasin että hänellä oli nordnetin tilillä 15000 euroa havahduin. Aluksi ajattelin että wou.. Money money money.. Mutta samalla kun häneen tutustuin ja huomasin että hän oli viisaampi rahankäyttäjä, päätin että minä teen saman ja otan hänet kiinni 😅
Toistaiseksi tulen vielä perässä, mutta kuten laulussa sanotaan, vauhti kiihtyy ja nyt meillä molemmilla menee taloudellisesti tosi hyvin ja tienaankin jo enemmän kuin hän koska onnistuin vaihtamaan hyvään työpaikkaan.
Samoihin aikoihin kun tapasin mieheni myös veljeni omia teitään löysi sijoittamisen ja opetti sitä isällemme. Äiti murehtii että se on niin riskitouhua, joten hän elää omilla rahoillaan kuten ennenkin.
Tulevaisuus on kuitenkin nyt itselläni paljon valoisampi ja siinä on enemmän mahdollisuuksia auki kuin ennen. Kun(jos) joskus saamme lapsen, pyrin myös antamaan hänelle oppeja järkevästä rahankäytöstä.
Rohkeaa pitää tuollaisesta aiheesta lukiossa esitelmä! Uskon, että yllättävän ehkä luokkatovereistakin moni tähän varmasti samaistui, koska Veikkaus-pelit ovat sen verran koko kansan huvia. Siitä vaan puhutaan aivan liian vähän.
Ja kuulostaa aika samalta kuin omakin tarinani, sillä isäni vaihtoi Veikkaus-pelit myös sijoittamiseen minusta inspiroituneena ja on pärjännyt kyllä sillä yllättävästi huomattavasti paremmin! Mukava myös nähdä, että parisuhdekumppani myös inspiroi hyvään rahakäyttöön ja herätti vähän kilpailuhimoa, haha!
Meillä on myös viljelty ahkerasti näitä ”työllä ei suomessa rikastu” ja ”verottaja voittaa aina” sitaatteja. Olen tulkinnut tämän viestin niin, että siispä töitä ei kannata tehdä, koska verottaja vie kaiken kuitenkin.
Tämä tuntuu tosiaan olevan pelottavan yleinen tapa ajatella asiaa! Ja monella myös johtaa siihen, että kokee verot pitkälti myös pelkkänä rasitteena, vaikka toki niilläkin järkeviä asioita saadaan aikaiseksi. Ja samalla ei välttämättä kannusta ainakaan uralla etenemiseen, koska verotus vie siitä kannustimet, jos työstressi ja vastuu moninkertaistuu, mutta palkkaa tule parisataa euroa kuussa enemmän.
Itsekkin olen ylennyksestä kieltäytynyt vuosia. Palkkaa saisi 500 lisää, eli käteen vähän yli 200 kuussa. Palkattomia ylitöitä alkaisi tulemaan paljon ja puhelin alkaisi soimaan öisin ja viikonloppuisin kotiin. Tehtaanjohtaja viimeisellä kerralla uhkaili, että jos nyt en ota ylennystä vastaan, niin estää uralla etenemisen konsernissa koskaan. Pyynnöistäni huolimatta ei antanut lupausta kirjallisena.
Tämä on varmasti erittäin yleistä, etenkin työpaikoissa, missä on palkattomia ylitöitä – niitä mielestäni kenenkään ei kuuluisi joutua tekemään. Luulisi itse kenenkin tekevän omat päätökset, jos ylennyksiä ei suostuta ottamaan vastaan, että jotain kehitettävää asioissa mahdollisesti olisi 😀
Tämä on mielestäni kiintoinen aihe! Ensimmäistä rahamuistoani en saa mitenkään kiinni, mutta lapsuudessani raha oli aika neutraali asia, kuten keskiluokkaisissa perheissä usein on.
Ja itse olen aina ollut hyvä rahankäyttäjä ja pystynyt hoitamaan elämääni siten, että aina on säästöjä pienestä palkasta huolimatta. Nykyinen kumppanini ei ole kovinkaan taitava tässä, jonka vuoksi olen ottanut aika suuren osan yhteisestä taloudestamme harteilleni ajatuksena opettaa hänelle myös viisaampaa rahankäyttöä. Hitaasti oppi onkin alkanut siirtyä, vaikka huomaan hänen herkästi kulkevan halujen eikä tarpeiden ohjaamana, vaikkei rahaa ole.
Uskomukset on teema, johon törmäilee nyt vähän kaikkialla. Varmaan johtuu ihan vaan itsestäni, koska olen myös havahtunut kiinnostumaan siitä ”todellisuudesta”, joka on itse asiassa vain tulkintaa ympäröivästä maailmasta tai itsestäni. Niitä on viisastakin haastaa!
Halut ja tarpeet tuntuvat aika usein taistelevan nykyihmisellä toisiaan vastaan, kun kuitenkin tunteet menevät usein järjen edelle. Ja jos jonkin nykymaailma on osannut maksimoida, on se ihmisen halu tehdä ja saada vaikka mitä. Ja unohtaa tarpeet, koska suurimmalla osalla meistä Suomessa on oikeasti kaikki mitä tarvitsemme.
Ja tottahan tuo, että todellisuus on aina vain oma konstruktio. Ei sitä tajua, kun ei pääse muiden päiden sisään, mutta jokainen meistä todennäköisesti katsoo maailmaa jollain tavalla eri tavalla!
Mielenkiintoinen aihe. Jopa vähän huvittaa miten samanlaiset lapsuudet meillä on ollut taloudellisesti vaikka minä tulen miljonääriperheestä. Muistan yhden kerran lapsuudestani että vein vanhoja markkoja pankkiin, mutta juuripa muuten ei omaa rahaa minulle kertynyt. Itsekin muistan yhden hienon joululahjan minkä sain vanhemmiltani kun sain lumilaudan. Toki olisin saanut vanhemmiltani lainatakauksen omaan taloon, mutta tyhmyyttäni tai ylpeyttäni en ottanut vaan alkupääoman säästin itse.
Varsinaista talouskasvatusta en muista saaneeni, mutta esimerkin voima on ollut vahva. Isä on aina ollut erittäin nuuka ja vasta viime vuosina alkanut selvästi nauttimaan kertyneestä omaisuudesta. Äiti taas ehkä vähän huolettomampi rahan käyttäjä. Oppina olen kuitenkin saanut että perustamalla yrityksen ja työskentelemällä ahkerasti vain taivas on menestymiselle rajana. Vanhemmillani on ollut useita yrityksiä joista kaikki eivät ole täysin ottaneet tuulta alleen, mutta pari huippumenestystä siellä on ollut, jotka myymällä omaisuutta on saatu kerättyä runsaasti.
Pointtini tässä on ehkä se, että vaikka lapsuuden perheet olisivat hyvin eri tuloluokissa, voi kasvatus olla aika samantyylistä. Hyvätuloisessa perheessä ratkaiseva ero on siinä, että rahasta ei murehdita koskaan, vaan aina luotetaan siihen että tarvittaessa sitä on. Näin lapsetkin välttyvät taloudellisilta huolilta.
Tämä on oikeasti mielenkiintoista kuulla! Mutta toisaalta ei yllätä, koska tosiaan monestihan hyvätuloiset etenkään Suomessa eivät ole mitään pröystäilijöitä, vaan pahimmassa tapauksessa voivat olla vielä pihimpiä kuin köyhät koskaan! Minkä tahansa kokoisen varallisuuden kun pystyy tuhoamaan, mikäli liikoja tuhlailee.
Tuollaisessa perheessä kasvamisessa on kyllä ehdottomasti tuo hyvä puoli, että on huomannut, että kovalla työllä pärjää – vaikka ei onnistaisi. Myös epäonnistumisten ja pettymysten määrä ja niiden oppiminen, kun on aivan yhtä tärkeä taito, jos haluaa elämässä ylipäätänsä menestyä. Suurin osa meistä varmasti epäonnistuu useammin kuin onnistuu.