Erään Pokémon-mestarin tarina: Osa 13

Tämä blogiteksti jatkaa tosielämän tarinaa siitä, kuinka minusta tuli ihka aito Pokémon-mestari – tarkalleen Pokémon-kortilla pelaamisen kuusinkertainen suomenmestari. Matka muutti minua täydellisesti erittäin nuoresta alkaen ja tarjosi nuorelle teinipojalle maailman, jota en olisi koskaan edes uskonut olevan olemassa – sekä samalla vei minut matkalle ympäri maailmaa käytännössä ilmaiseksi rakkaan harrastukseni avulla.

Pokémon-tarinoita blogiini ilmestyy kerran puoleentoista kuukauteen ja vaikka aihe meneekin huomattavasti itse blogini pääaiheen ohi, tarinoissa on myös paljon oppeja, joita kannan mukanani arjessa oli kyse elämästä, työelämästä tai kaverisuhteista. Toivonkin, että tekstejä lukemalla pääsee mukaan niin itse kaikkeen siihen jännitykseen, jota koin nuorena, että tiettyihin oppeihin, joita opin menestyksestä ja jatkuvasti vastoinkäymisistä, mitä kilpapelaaminen elämään tuo.

Näitä tarinoita on mukava muistella ja kertoa. Onkin ollut mukavaa kuulla, että tekstit ovat saaneet innostuneen vastaanoton ja seuraavaa tarinaa odotetaan aina innolla.

Ennen kuin jatkan tarinaa, jos et ole lukenut, kannattaa lukea aiemmat osat eli mistä kaikki lähti ja mitä sitten tapahtui ja mistä tarina jatkaa matkaansa. Linkit avautuvat omiin välilehtiinsä.

Erään Pokémon mestarin tarina: osa 1
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 2
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 3
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 4
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 5
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 6
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 7
Elämäni tärkeimmät opetukset (osa 8)
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 9 – minun huippuni part 1
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 10 – minun huippuni part 2
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 11 – minun huippuni part 3

Erään Pokémon mestarin tarina: osa 12

Tekstit ovat hieman keskimääräistä pitempiä blogitekstejä, joten kannattaa ottaa rauhallinen paikka ja nauttia tarinan matkasta. Olen pyrkinyt tekstit jatko-osista huolimatta rakentamaan aina siten, että ne kertovat aina vähintään yhdestä vuodesta kerrallaan, jolloin kausi aina käynnistyy uudelleen. Koska tarinoista on aikaa vuosikymmen, löydät myös väliotsikoista aina vuoden ja ikäni siihen aikaan.

Vuoden 2009 MM-kisat

Jatkamme siis matkaa suoraan vuoden 2009 MM-kisoista ja kisojen ensimmäisestä kierroksesta. Olen valinnut pakkani pari päivää ennen ja en ole juuri treenannut, koska en osannut koko kesänä päättää, mitä pelaisin. Voiko näin huonolla valmistautumisella pärjätä laisinkaan elokuun MM-kisoissa. Siitä tänään!

1. Ottelu – japanilainen (Mirror)

Vastaani asettuu japanilainen nimeltään Yuta Komatsuda. En osannut nimeä laittaa tässä kohtaa kontekstiin.

Komatsuda avaa Palkialla. Minä avaan Palkialla. Hymähdän. Kyseessä on siis niin sanottu mirror-match, jossa molemmat pelaavat samaa pakkaa. Palkia on ns. ”control”-pakka, joka pyrkii hallitsemaan peliä. Control-mirrorit ovat käytännössä kaikista tuskallisimpia, kestävät ikuisuuden ja vaativat aivan äärimmäisen tarkkaa resurssien hallintaa. Tiesin, että tästä tulee pitkä ja tuskainen ottelu, mutta en ymmärtänyt kuinka pitkä.

Saamme täysin identtiset alut ja alamme vähitellen pelaamaan näännytysshakkia. Tällaisissa otteluissa se pelaaja häviää, kumpi käyttää resurssinsa nopeammin loppuun. Koska kummankaan pakan pääidea ei ole tuhota vastustajan Pokémoneita, peli voisi jopa päättyä siihen, että toiselta pelaajalta loppuu pakka kesken – ei siihen, mihin peli yleensä päättyy – eli kun 6 Pokémonia on tuhottu pöydästä.

Teen ruosteessa (koska en ollut harjoitellut otteluakaan pakallani!) tyhmän virheen sääntöjen vastaisesti ja Komatsuda pyytää tuomarin paikalle. Tuomari selvittää tilanteen, peli pysähtyy hetkeksi ja pääsemme eteenpäin. Pelivirheeni on onneksi erittäin pieni ja selviän varoituksella. Skarppaa Esa, skarppaa, hoen päässäni. Saamme viisi minuuttia lisää peliaikaa. Peli etenee tasaisesti ja en osaa sanoa laisinkaan kumpi on johdolla. Yleensä pelissä pystyy sanoa kumpi on niskan päällä, mutta peli eteni niin tasaisesti, että en osannut lainkaan sanoa mihin suuntaan.

Lopulta aika huudetaan. Olemme tasoissa. Mutta ai niin! Meillä on vielä viisi lisäminuuttia. Jatkamme hinkkaamista ja menen yhden prizen etumatkalle. Katson kättäni. Peliä on jäljellä kolme vuoroa. Olen käyttänyt kaikki resurssini tähän hyökkäykseen, jolla menin johtoon. On jotain, mitä voisin vielä yrittää, mutta siitä ei todennäköisesti tulisi mitään. Meillä molemmilla on Palkia iskijän paikalla. Annan vuoron. Komatsuda etsii pakastaan kortteja ja puhuu itsekseen. Katsoo pöytäni toiselle puolelle. Turhaudun – hänellä varmasti on viimeinen resurssi, mitä tarvitsee pelin voittoon.

Komatsuda kuitenkin pysähtyy, puhuu jotain japaniksi ja ojentaa kätensä. Olin yhden resurssin päässä tappiosta, hän taas oli käyttänyt kaikki resurssinsa! Puuuhhhhh, mikä ottelu ja vääntö. Ottelu kokonaisuudessaan kesti 40 minuuttia lisävuoroineen. Kevyt MM-kisojen aloitus varoituksen kera.

1-0

Kaikilla muillakin suomalaisilla meni hyvin ja olin iloinen. Ehkä tästä tulisi jotain. Voitto oli ansaittu, vaikka tuntui äärettömän vaikealta ensimmäisen kierroksen otteluksi. Yleensä ensimmäisillä kierroksilla tulee suhteellisen helppoja vastustajia. Mutta Komatsuda oli ollut MM-kisojen kolmonen vain pari vuotta takaperin. Seuraavan vuoden MM-kisoissa Komatsuda voittaisi maailmanmestaruuden. Kumpaakaan näistä asioista en luonnollisesti tiennyt tässä kohtaa. Jälkeenpäin voin sanoa, että kauheasti kovempaa vastustajaa en ensimmäiselle kierrokselleni olisi voinut saada. Vai voisinko sittenkin?

2. Argentiinan mestari (Mirror)

Olin pelannut Diegoa vastaan juuri viime MM-kisoissa ja voittanut hänet Glaceon-pakallani. Asetuimme paikallemme ja tervehdimme. Jostain luoksemme saapuu kuitenkin tuomari. Olenko taas tehnyt jotain väärää? Eihän peli ole edes alkanut vielä! Tuomari vain toteaa ”come with me guys”. Oletan, että nyt kyseessä on jokin random deck check, jossa varmistetaan, että pelaamme varmasti niitä kortteja, millä ilmoittaudumme turnaukseen.

Emme kuitenkaan kävele tuomarialueelle. Tuomari johdattaa meidät korokkeelle, jossa on pöytä koko turnauspaikan edessä. Olemme Diegon kanssa molemmat hämmentyneitä. Tuomari ohjaa meidät istumaan pöydälle, josta näen koko muun pelihallin ylhäältä päin. Mitä tapahtuu?

Turnauksen pääjärjestäjä ottaa mikin käteensä ja lausuu sanat:

We have a new feature at this year’s Worlds. We will have a ”Featured Match” each round being played on the Main Stage and being shown on the big screen.

The first match features the Masters Argentina National Champion Diego Cassiraga against the Finland National Champion Esa Juntunen.

Kyseessä oli siis nykypäivänä arkea oleva jo ”striimattu” ottelu, mutta koska oli vuosi 2009, tämä kaikki oli aivan uutta ja ihmeellistä. Samalla myös kaikki MM-kisojen katsojat saivat katsoa ottelumme livenä paikan päällä. Uskomatonta teknologiaa, heh. Uskon, että meidät valittiin – ei pelkästään maanmestaruuksien takia – vaan koska olin ollut viime vuonna MM-kisoissa 8 parhaan joukossa ja myös Diego oli ollut 32 parhaan joukossa.

Diego avaakin korttinsa. Palkia. Taas! Olin juuri hinkannut aivan järjettömän rankan mirror-ottelun ja nyt heti toinen perään. Ja vastustajani ei ollut yhtään sen huonompi. Kaikesta tästä huolimatta olin kuitenkin saanut paljon itseluottamusta ensimmäisestä ottelustani. Vaikka ottelulla oli moninkertaisesti katsojia ja olimme molemmat yhden pelin voittaneet, oloni oli jotenkin paljon kevyempi. Tiesin mitä tein ja teinipojan itseluottamuksella painoin menemään.

Mutta miten ottelussa lopulta kävi?

Järjestäjä ottaa mikin käteensä ja lausuu sanat: The winner of the Featured Match is Esa Juntunen. 

Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö tuntuisi hyvältä, että voitin Pokémon-korttihistorian kaikkien aikojen ensimmäisen featured-matchin. Fun fact: Diego pelaa peliä edelleen ja voitti maailmanmestaruuden vihdoin vuonna 2017 kovan grindauksen jälkeen.

2-0

Kaksi maailmanmestaria kaadettu kahdessa mirror-ottelussa. Tiesin, että nyt menee hyvin ja että olin näinä vuosina osaamistasoni huipulla, mutta etenkin näin jälkeenpäin katsottuna vaikuttavat itselleni vielä paljon sitä hetkeä merkityksellisemmältä.

3. Hollannin mestari (Dark Flygon)

Tunsin Hollannin mestarin Annan entuudestaan ja hän sattui pelaamaan samaa pakkaa kuin tyttöystäväni, joka oli myös 2-0 monen muun suomalaisen tavoin. Hyviä uutisia minulle – oma pakkani oli erittäin vahvoilla Dark Flygonia vastaan. Ja peli oli ohi ennen kuin alkoikaan. Tuhosin Annalta 6 Pokémonia kuudessa vuorossa samalla pitäen kontrollin pakallani koko ajan pelistä. Käytännössä peli oli ohi vuorosta yksi eteenpäin, mutta pelasimme sitä silti yhteensä 14 vuoroa.

3-0

Tässä kohtaa jouduin pysähtymään ja miettimään, mitä oli tapahtunut. Olin ottanut pakan päivää ennen MM-kisoja ja en ollut juuri treenannut. Ja minulla oli 3-0 tulos MM-kisoissa. Tulos, jota minulla ei koskaan aiemmin ollut! Olin myös ainut suomalainen turnauksessa, joka oli vielä häviämättä peliäkään, vaikka muillakin suomalaisilla meni hyvin.

4. Amerikkalainen (?)

Myös tämä peli on pyyhkiytynyt hienosti muististani, mutta voitin.

4-0

Alkukierroksia pelattaisiin vain 7 ja olin voittanut niistä jo 4. Edellisenä vuonna olin päässyt sisään 4 voitolla (tuurilla), mutta tiesin, että varmaan jatkopaikkaan tarvittaisiin vielä yksi voittoa. Aloin kuitenkin jo tuulettelemaan. Kaikki tuntui menevän täydellisesti ja riittäisi, että voittaisin vain yhden ottelun jäljellä olevasta kolmesta.

Kuinka vaikeaa se voisi olla, kun olen jo voittanut neljä ottelua putkeen?

5. Ranskan mestari (Gyarados)

Hävisin.

4-1

6. Amerikkalainen (Luxray)

Hävisin.

4-2

7. Amerikkalainen (Luxray)

Hävisin.

4-3

Kuinka vaikeaa se voisi olla? Klassiset viimeiset sanat. Romahdin täysin, kun tuuli ja tuuri kääntyivät viimeisellä kolmella kierroksella täysin ja yhdessäkään pelissä minulla ei ollut mitään tehtävissä huonojen alkujen lähes autoloss match-upien muodossa. Sen siitä saa, kun alkaa tuulettelemaan voittoa ennen maaliviivaa.

Turnaukseni oli jälleen ohi, mutta muut suomalaiset onneksi pelasivat paremmin. Niin Heikki kuin Miskakin, pääsivät jatkoon omissa ikäluokissaan. Myös tyttöystäväni taisteli itsensä 5-2 tuloksella jatkoon.

Mutta hei, olin kypsynyt vähän. En ollut erityisen turhautunut. Oloni oli lähinnä epäuskoinen. En ollut harjoitellut, mutta olin pärjännyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja huippupelaajia vastaan. En voinut olla kuin tyytyväinen niillä olosuhteilla, jotka olin itselleni aiheuttanut.

Yleensä MM-kisoissa alkukierrokset ja top32 paras kolmesta ottelut oli jaettu lauantaille ja sunnuntaille. Lauantai oli ohi, mutta tällä kertaa turnausjärjestäjät ilmoittivat, että top32 ottelut pelattaisiin vielä lauantain aikana. Olin innoissani, koska pääsin katsomaan muiden suomalaisten taistelua pudotuspeleissä ja meninkin katsomaan koko turnauksen tuloksia. Tyttöystäväni, joka pelasi Master-ikäluokassa, kiinnosti ennen kaikkea. Kävelenkin tulosten luokse isomman ihmismassan jälkeen ja katson, ketä vastaan tyttöystäväni pelaa.

Ennen kuin ehdin kuitenkaan tehdä tätä, silmäni huomaavat oman nimeni tilastoissa.

Zoomaan nimeni kohdalle ja katson sijoituksen. 32. Ei ole todellista. Olin toiset maailmanmestaruuskisat perätysten jatkossa viimeisenä pelaajana! Päivä oli ollut jo niin isoja tunteiden ylä- ja alamäkiä, etten tuntenut enää mitään. Vastassani tulisi olemaan ainoa pelaaja (japanilainen) joka voitti kaikki ottelunsa alkukierroksilla. Deja vu. Viime vuoden MM-kisoissa olin onnistunut tiputtamaan tällaisen henkilön turnauksesta, kuten usein käy.

Pokémonin MM-kisoissa oli pitkään asia, jota kutsuimme Curse of the first:iksi. Tähän mennessä MM-kisojen historiassa jokainen Master-ikäluokan alkukierrosten voittamaton pelaaja oli tippunut heti ensimmäisessä top ottelussaan. Ainoa poikkeus oli vuoden 2004 maailmanmestari Tsuguyoshi Yamato, joka on vielä tänä päivänä 20 vuotta myöhemminkin ainoa pelaaja, joka on voittanut Master-ikäluokassa MM-kisat häviämättä otteluakaan.

No eipä siinä, ei muuta kuin pelaamaan!

Kävelen pöytään ja vastassani on mukava japanilainen.

Top32 japanilainen

1. Ottelu

Saan suhteellisen hyvän alun, mutta vastustajani aloittaa. Hän etsii pakastaan Mewtwon. Tajuan, mitä on tapahtumassa ja ymmärrän yhtäkkiä, miksi hän oli 7-0 alkukierrosten jälkeen. Mewtwo LV.X. Mewtwo LV.X oli kortti, johon ns. Basic Pokémonit (kuten vaikka Pikachi, Bulbasaur, Charmander jne.) eivät voi iskeä. Oma pakkani? Ei sisältänyt kuin Basic Pokémoneja! Vastustajani saa Mewtwo LV.X:n pöytään toisella vuorolla.

Pelaan muutaman vuoron, vaikka tiesin, että häviän tämän ottelun. Pelaamisen sijaan, mietin tämän ottelun ajan strategiaa seuraavaa otteluuni. Oliko minulla tapaa voittaa? Löysin kaksi tietä, jotka molemmat olivat erittäin pienen todennäköisyyden mahdollisuuksia. Päätän kuitenkin yrittää.

0-1

2. Ottelu

Strategiani vaati sen, että annan hänen aloittaa ja, että kädessäni on tarvittavat kortit. Annan vastustajani aloittaa ja kädessäni on kuin onkin kaikki, mitä tarvitsen. Vastustajani kuitenkin naurahtaa, kun kääntää oman aloittaja Pokémon-korttinsa ympäri. Hän aloitti pakkansa ainoalla Mewtwolla. Hävisin siis pelin, tein mitä vain. GG.

0-2

Ja näin olin kymmennessä minuutissa taas ulos turnauksesta! Oloni oli erittäin hämmentävä. Koko turnaus oli pelkkää annetaan siimaa, sitten vedetään matto alta, taas siimaa, matto alta.

En ollut pettynyt. Kaksi perättäistä top32 sijoitusta perättäisissä MM-kisoissa oli hyvä suoritus. Ja samalla tämä jäikin urani viimeiseksi top32 sijoitukseksi MM-kisoissa, koska tästä eteenpäin harrastukseni tielle tuli elämän esteitä sekä pelin huonontuminen siihen kuntoon, että lopulta lopetin pelaamisen.

Vuoden 2009 MM-kisojen toinen päivä

Turnaus ei ollut vielä kuitenkaan ohi. Ehei. Vaikka olin itse tippunut turnauksesta, kaikki jatkoon päässeet suomalaiset voittivat top32 ottelunsa! Tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun meillä oli suomalaisia top16 MM-kisoissa kaikissa ikäluokissa samanaikaisesti.

Opinkin tässä jotain mielenkiintoista itsestäni. Kun pelaan, en jännitä. Korttipelaaminen on yksi ainoita asioita kirjoittamisen lisäksi, jossa pääsen niin sanottuun zoneen. Kun pelaan, kaikki katoaa ympäriltäni ja en nää mitään muuta kun pelin ja kaikki eri skenaariot pelistä. Tunne on maaginen ja jos olet joskus kilpaurheillut lajissa kuin lajissa, todennäköisesti tunnistat tunteen. Samaan aikaan se on aika koukuttava.

Mikä sitten on hermoja raastavaa? Sellaisten ottelujen kannattaminen, jossa sinulla ei ole valtaa vaikuttaa. En ole koskaan ollut hyvä katsomaan muiden suomalaisten otteluja vierestä MM-kisoissa, koska kiskoin aina hiukseni irti, kun huomasin pelivirheen. Ja korkean paineen ottelun peleissä niitä tulee usein aina molemmille pelaajille. Sunnuntaiaamuna pelattiinkin top16 otteluista finaaliin, mutta en uskaltanut edes nousta sängystä ylös. Lupasin, että en kävele pelipaikalle, ennen kuin kuulen, että tyttöystäväni on top4:ssä tai tippunut turnauksesta.

Isoveljeni käveleekin huoneeseeni jossain kohtaa aamua ja toteaa, että tyttöystäväni on voittanut top16 ottelunsa ja on top8:ssa. Sama pätee Heikkiin ja Miskaan. Aivan huikeaa – ja samalla äärettömän hermoja raastavaa. Piiloudun takaisin peiton alle ja vietän siellä seuraavat tuskaiset kaksi tuntia odottaen seuraavaa tilannepäivitystä. Tunti ja toinen menee ja isoveljeni tulee taas huoneeseen. Tyttöystäväni hävisi top8 ottelunsa – samalle japanilainen, jolle hävisin itse top32 otteluni.

Ponnahdan sängystä ylös, ja menen turnauspaikalle. Tyttöystäväni oli turhautunut, mutta ei surullinen, koska teki kaikkensa, mitä pystyi. Ja noh top8 tulos on äärettömän hyvä kenelle tahansa pelaajalle Master-ikäluokassa. Mielenkiintoista onkin, että koska Pokémon-kortit ovat perus nörttien harrastus, pelaajakunta on erittäin vinoutunut miehiksi. Todennäköisesti n. 90-95 % pelaajista on miehiä. Tyttöystäväni olikin ensimmäinen tyttö, joka oli päässyt Master-ikäluokassa kahdeksan parhaan joukkoon. Ja näin 15 vuotta myöhemmin (ja nykyisenä exänä) kantaa edelleen ainoana tyttönä tätä titteliä koko maailmassa.

Mutta, Heikki ja Miska jatkoivat edelleen menoaan ja olivat nyt jo molemmat top4:ssä omissa ikäluokissaan. Heikin ja Miskan matka päättyi turnauksessa top4:ssä, mutta he voittivat kutsun ja matkan ensi vuoden kisoihin tällä, joten tulos oli erinomainen – ihan koko Suomen joukkueen osalta.

He pelasivat formaatin parasta pakkaa sekä 2-2 linjaa Luxrayta. Muistatko vielä 2-2-linjan, josta puhuin aikaisemmin? MM-kisojen jälkeen meille selvisi yksi asia. Kukaan muu maailmassa ei ollut pelannut 2-2 Luxrya linjaa paitsi suomalaiset – ja japanilaiset. Tämä johti siihen, että japanilaiset voittivat mestaruuden kahdessa ikäluokassa Luxray-pakoillaan tiputtaen niin Senior kuin Junior ikäluokassa suomalaiset mirror-otteluissa finaalista. MM-kisojen jälkeen maailmassa ei ollut enää yhtään pakkaa, joka ei olisi pelannut 2-2 Luxray-linjaa. Netdeckaaminen ei siis kannata, oma testaaminen ja aivojen käyttäminen kannattaa.

Kokonaisuudessaan Suomi ei saanut kolmatta maailmanmestaruutta, mutta vuosi 2009 MM-kisat olivat ne kisat, joissa suomalaiset pärjäsivät laajiten parhaiten. Ja vuoden 2009 MM-kisat jäivätkin Suomen tiimillä pärjäämisen huippuhetkeksi vielä näin viisitoista vuotta myöhemminkin. Tästä eteenpäin niin oma matkani kuin muidenkin suomalaisten matka tulisi olemaan hieman pomppuisempi. Ja siitä jatkammekin ensi tekstissä!