Erään Pokémon-mestarin tarina: Osa 18 – julkisuuden opit

Tämä blogiteksti jatkaa tosielämän tarinaa siitä, kuinka minusta tuli ihka aito Pokémon-mestari – tarkalleen Pokémon-kortilla pelaamisen kuusinkertainen suomenmestari. Matka muutti minua täydellisesti erittäin nuoresta alkaen ja tarjosi nuorelle teinipojalle maailman, jota en olisi koskaan edes uskonut olevan olemassa – sekä samalla vei minut matkalle ympäri maailmaa käytännössä ilmaiseksi rakkaan harrastukseni avulla.

Pokémon-tarinoita blogiini ilmestyy kerran puoleentoista kuukauteen ja vaikka aihe meneekin huomattavasti itse blogini pääaiheen ohi, tarinoissa on myös paljon oppeja, joita kannan mukanani arjessa oli kyse elämästä, työelämästä tai kaverisuhteista. Toivonkin, että tekstejä lukemalla pääsee mukaan niin itse kaikkeen siihen jännitykseen, jota koin nuorena, että tiettyihin oppeihin, joita opin menestyksestä ja jatkuvasti vastoinkäymisistä, mitä kilpapelaaminen elämään tuo.

Näitä tarinoita on mukava muistella ja kertoa. Onkin ollut mukavaa kuulla, että tekstit ovat saaneet innostuneen vastaanoton ja seuraavaa tarinaa odotetaan aina innolla.

Ennen kuin jatkan tarinaa, jos et ole lukenut, kannattaa lukea aiemmat osat eli mistä kaikki lähti ja mitä sitten tapahtui ja mistä tarina jatkaa matkaansa. Linkit avautuvat omiin välilehtiinsä.

Erään Pokémon mestarin tarina: osa 1
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 2
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 3
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 4
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 5
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 6
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 7
Elämäni tärkeimmät opetukset (osa 8)
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 9 – minun huippuni part 1
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 10 – minun huippuni part 2
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 11 – minun huippuni part 3
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 12
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 13
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 14
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 15
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 16
Erään Pokémon mestarin tarina osa: 17 

Tekstit ovat hieman keskimääräistä pitempiä blogitekstejä, joten kannattaa ottaa rauhallinen paikka ja nauttia tarinan matkasta. Olen pyrkinyt tekstit jatko-osista huolimatta rakentamaan aina siten, että ne kertovat aina vähintään yhdestä vuodesta kerrallaan, jolloin kausi aina käynnistyy uudelleen. Koska tarinoista on aikaa vuosikymmen, löydät myös väliotsikoista aina vuoden ja ikäni siihen aikaan.

Julkisuuden toinen puoli ja opit – 2012 (21v)

Olin siis juuri julkaissut Suomenmestaruuslistani ilmaiseksi kaikkien luettavaksi 25 eri maassa luettuun englanninkieliseen blogiini. Tämä järisytti metagame-ennusteita niin USA:n mestaruuskoihin, että MM-kisoihin ja teki minusta heittämällä ykköslistan julkkiksen Pokémon-korttimaailmassa. Ja kuten todennäköisesti tiedät, julkisuus ei ole millään tavalla useinkaan hyvä asia.

Aloin saamaan huomattavan paljon negatiivista kommentointia pakkalistoistani ja blogistani ennen kaikkea yhdysvaltalaisilta nettifoorumeilla ja kommenteissa. Pokémonin metagame ja keskustelu oli ollut erittäin USA-keskeistä länsimaissa (kuten oikeastaan kaikki muukin keskustelu nykyään) koko pelin historian ajan, joten luonnollisesti epämääräistä eurooppalaista pidettiin jotenkin epäilyttävänä. Etenkään kun hän ei USA:laisen kapitalistiseen tyyliin rahastanut tietotaidollaan.

Asuin edelleen Vaasassa yksin ja luin pääsykokeisiin kauppakorkeakouluun, koska en voinut henkisesti hyvin ja halusin Vaasasta pois. Tämä negatiivinen kritiikki yhdistettynä siihen, että en siedä sitä, kun joku kauppaa roskaa, sai itseni tekemään jotain, mikä oli erittäin tyhmää, mutta samaan aikaan erittäin minä.

Kirjoitin edelleen kerran kuukaudessa yhdelle Premium-sivulle tekstejä ja huomasin, että USA:laiset huippupelaajat (eli kaikki muut kirjoittajat) laittoivat sinne selvästi tahallaan huonompia listoja esimerkiksi maksaville asiakkaille kuin itse laitoin ilmaiseen blogiini. Yhtenä yönä sainkin ”mahtavan” idean. Otan listan yhdestä Premium-tekstistä, joka on maksumuurin takana ja julkaisen listan blogiini ja kerron, mikä kaikki siinä on pielessä samalla antaen kritiikkiä itse kyseistä pelaajaa kohtaa ja sitä kohtaa, että maksavan asiakkaan pitäisi saada laadukkaampaa sisältöä.

Tämä johti muutamaan asiaan:

1) Sain valtavan määrän vihaa ennen kaikkea yhdysvaltalaisilta pelaajilta, koska arvostelin yhdysvaltaispelaajaa.
2) Luonnollisesti Premium-sivun pitäjä potki minut kirjoittajana pois, vaikka olin sivun suosituin kirjoittaja – koska rikoin sääntöjä ja samanaikaisesti tein hallaa hänen bisnekselleen.
3) Eurooppalainen ja Etelä-Amerikkalainen fanikantani vain vahvistui ja kasvoi.
4) Sain ensimmäisenä eurooppalaisena kutsun All-star turnaukseen, jotka pidettiin MM-kisojen jälkeen.

Todellisuudessa tämä siis nostatti profiiliani entisestään. Toiset rakastivat. Toiset vihasivat. Ja olinkin yhtäkkiä suositumpi Pokémon-maailmassa kuin koskaan. Tämä oli aika hieno oppi siitä, miten julkisuus ja maailma toimii. Toimin ihan aidosti väärin – mutta ihmiset rakastavat enemmän ristiriitaisia ja vahvoja hahmoja kuin harmaita ja hallittuja. Nykymaailma on täynnä esimerkkejä tästä samasta ilmiöstä – Trump etunenässä. 

Kuten todettu, voidaan sanoa, että en tuossa kohtaa elämääni voinut hyvin, koska Pokémon oli ainoa asia, joka piti mielenterveyteni pystyssä ja oikeasti ainoa asia, mikä minua aidosti kiinnosti. Tämä kuitenkin yhdistettynä siihen, että peli oli mennyt laadultaan huomattavasti huonompaan suuntaan, olin menettänyt motivaatiotani pelata jo vuoden verran ja kaikki tämä draama tähän päälle, niin aloin olemaan erittäin kypsä pelin kanssa.

Tämä myös opetti itselleni kaksi muuta tärkeää asiaa juuri Omavaraisuushaastetta varten.

Olen saanut paljon ihmettelyitä Omavaraisuushaasteessa vuosien varrella, siitä, miten jaksan vastata kaikille kommenteissa ja etenkin trolleille niin kohteliaasti. Syy on yksinkertainen – Omavaraisuushaaste ei ole ensimmäinen rodeoni. Teini-ikäiset nörtit ovat paljon viheliäisempiä näppäinsotureita, kuin mitään, mitä olen nähnyt yli 10 vuoden aikana Omavaraisuushaasteessa, iltalehtien kommenttipalstoilla tai somekommenteissa. Mikään ei vedä vertoja teini-ikäisen vihalle ja sanan säilälle.

Moni palaute tuntuikin aidosti pahalta niin ennen kuin jälkeen kritiikki-tekstini ja huomasin, että julkkiselämä pienessä skenessä onkin aika kamalaa ja raadollista. Toisena opin myös sen, että tietyn statuksen saavuttamisen jälkeen, kritiikin esittäminen on hyödytöntä. Vaikka kaikki mitä kirjoitin amerikkalaisten pakkalistoista oli totta, ei sillä ollut mitään vaikutusta. Paitsi valtavan negatiivisia vaikutuksia omaan jaksamiseeni.

On myös paljon asioita, joita voisin kritisoida myös talous- ja rahamaailmassa blogissani, mutta todellisuudessa tämä ei muuttaisi mitään. Suomessakin on jonkun verran somevaikuttajia esim. talousskenessä, jotka kauppaavat haitallisia ajatuksia puhtaasti rahastusmielessä ja globaalisti tämä ongelma on vieläkin isompi. Mutta se, että itse kirjoitan asiasta ei oikeasti mitään muuta. Tämän opin jo Pokémon-maailmasta.

Tämä täysin typerä tekstini Pokémon-blogissani olikin loppupeleissä yksi opettavaisimmista kokemuksista elämässäni. Tajusin, että paljon isomman positiivisen muutoksen pystyy tekemään keskittymällä vain auttamaan ihmisiä, jotka ovat avusta kiinnostuneet ja keskittymään positiivisiin asioihin. Jokainen taplaa tässä elämässä tavallaan ja isomman muutoksen pystyn saamaan keskittymällä omaan hyödylliseen viestiini, kuin katsomalla sivuille ja leikkimään moraalipoliisia. 

Paria selvää poikkeusta lukuun ottamatta olen tätä pyrkinyt toteuttamaan Omavaraisuushaasteessa koko blogin pitoajan. Olen tässä iässä jo liian vanha nettitappeluihin, mutta 21-vuotiaana ne todennäköisesti negatiivisuudestaan huolimatta pitivät minut jollain tavalla kiinnostuneena tekemisestäni.

Mutta kuten näkyy, tarinassa oli myös toinen puoli. Fanikantani kasvoi tietyissä maantieteellisissä osissa huomattavasti samalla kun usalaiset eivät hetkellisesti minusta pitäneet. Kului kuitenkin yksi kuukausi ja toinen kuukausi ja kohu hälveni. USA:n mestaruuskisoissa luomani pakka Hammertime voittikin nuorimman ikäluokan USA-mestaruuden ja itse asiassa Master-ikäluokan turnauksen voitti pakka, joka olisi hävinnyt 100% peleistä Hammertimelle.

Se, että julkaisin Hammertimen listan julkiseksi, aiheuttikin USA:laisissa Master-ikäluokan pelaajissa sen, että lähes kukaan ei lopulta pakkaa pelannut, koska oletti sen olevan niin suosittu pakka metagame-ennusteiden perusteella.

Pian tämän jälkeen sainkin viestiä. Minut pyydettiin heti MM-kisojen jälkeen pidettävään All-star turnaukseen ensimmäisenä eurooppalaisena yhdessä brittiläisen Sami Sekkoumin kanssa, jolla on toiseksi eniten oman maan mestaruuksia maailmassa allekirjoittaneen jälkeen.

Osa johtui varmasti blogini suosiosta ja sen saamasta huomiosta – ja toinen puolikas ihan peliansioistani. Muistan kuitenkin edelleen erään amerikkalaisen kommentin kun all-star turnauksen kahdeksan pelaajaa julkaistiin ”It will be awesome to see videos of this on the Internet. Just wondering but who is Esa Juntunen”. Maailma oli amerikkakeskeinen ihan kaikessa jo silloin ja mielestäni vielä entistä amerikkasentrisempi näin 13 vuotta myöhemminkin – mikä ei ole millään tavalla hyvä asia.

Vuoden 2012 MM-kisat (21v)

Tiesin, että vuoden 2012 MM-kisat tulisivat olemaan viimeiseni. Blogini suosio oli ajanut minut niin sanottuun kultaiseen häkkiin. Intohimoni peliä kohtaan oli kadonnut, mutta koska blogi oli niin suosittu, minun oli vaikea lopettaa. Samalla Pokémon oli niin iso identiteettiäni, että jos lopettaisin kirjoittamisen ja pelin samaan aikaan, en oikeastaan tiennyt kuka olisin.

Sijoitin tähän aikaan jo osakkeisiin semiaktiivisesti, mutta koska rahaa ei juuri ollut ja en ollut FIRE:ä konseptina vielä löytänyt, ei osakesijoittaminen ollut millään tavalla listani kärkipäässä elämässä. Pokémon, viimeisiään vetävä parisuhde ja uuden koulun aloitus Tampereen kauppakorkeakoulussa olivat listallani ykkösenä.

Omavaraisuushaastetta aloittaessani lupasinkin itselleni, että teen tätä tasan niin pitkään, kuin homma on mielekästä – kaikesta muusta riippumatta. Mahtavaa kyllä, vielä kymmenen vuodenkin jälkeen tämä on mielekästä – lähes koko ajan.

Metagame alkoi muuttua USA:n mestaruuskisojen jälkeen vielä huonompaan suuntaan kuin aikaisemmin. Aikaisemmin oli Darkrai tai Mewtwo-pakkoja. Pian kuitenkin huomattiin, että miksi tehdä joko tai kun voi tehdä molemmat. Pian pelatuin pakka olikin Darkrai EX/Mewtwo EX, ja käytännössä hävisit, jos et pelannut sitä. MM-kisametagamessa oletimme siis pitkälti vain yhtä pakkaa.

Lähtisinkö Havaijille pelaamaan MM-kisoihin kahdeksaa mirror-ottelua? Enpä tainnut. Olin jo täysin ruosteessa, koska en ollut päässyt pelaamaan koko vuotena paljon Vaasassa opiskelujeni ja opiskelijabudjettini takia, joten minun oli vaikea enää keksiä mitään, mikä pärjäisi kyseistä pakkaa vastaan. Hammertime oli pois mahdollisuuksista, koska se olisi liian hidas. Darkrain ability aiheutti myös sen, että kaikki häirintäpakat olivat käyttökelvottomia. Oli kuin pelisuunnittelijat olisivat pakottaneet mahdollisimman yksinkertaisen kilpailullisen metagamen pelaajien kurkusta alas.

Koska en itse keksinyt mitään, pyysin apua japanilaiselta kirjekaveriltani. Hän oli myös tulossa MM-kisoihin, mutta ei ollut saanut kutsua, joten olisi yrittämässä onneaan Last Chance Qualifier-turnauksen kautta, joka pidettiin aina päivää ennen kisoja.

Hänellä oli yksi counter-pakka metagameen, jota testasin ja muokkasi hieman ja totesin, että tämä saa kelvata. En keksi itse parempaa ja pelaaminen oli vähitellen muuttunut niin vastenmieliseksi, että vuosittaisilla kesätreenausleireillä niin minä kuin moni muukin suomalainen pelaaja itse pelasin suurimmaksi osaksi muita kortti- ja lautapelejä kuin Pokémonia. En siis ollut yksin antipatiani kanssa ja mitä olen tutkinut viime vuosina kansainvälistä Pokémon-korttihistoriikkia – suurin osa tämän ajan huippupelaajista jakoi antipatian ja lopettikin pelin parin vuoden sisään näistä muutoksista.

Vuoden 2012 MM-kisat – päivä 1

Blogini suosion kasvun ja all-star kutsun myötä MM-kisat olivat erittäin omituinen kokemus verrattuna aikaisemman vuoden kokemuksiini. Ensinnäkin, tämä oli ensimmäinen vuosi, kun pääsin MM-kisoihin, jotka pidettiin Havaijilla (koska olin voittanut SM-kisat, sain ilmaisen matkan ja hotellit Havaijille).

Toisena, kävellessäni hotelilla ja turnauspaikalla jo ennen turnausta, huomasin silmät selässäni lähes koko ajan. Moni pelaaja ympäri maailmaa tuli pyytämään nimikirjoituksiani kortteihin, pyytämään kuvia, haastatteluja, selfieitä ja ihan kaikkea, mitä tavallinen julkkiskin kokee. En ollut tätä osannut odottaa, koska kaikki mitä olin tehnyt, oli istua soluasunnossa Vaasassa ja kirjoittaa pimeässä huoneessa Pokémon-korteista blogia. Valehtelisin, jos väittäisin, että kaiken draaman jälkeen tämä ei olisi tuntunut hyvältä.

Parhaiten mieleeni kuitenkin on jääneet monet alle 10-vuotiaiden pelaajien vanhemmat, jotka lähestyivät minua ja totesivat, että lapsemme fanittaa minua, mutta ei uskalla tulla puhumaan, joten viitsisinkö itse mennä puhumaan heille. Rallienglannilla tämäkin hoidettiin. Pokémon oli monelle koko perheen harrastus ja yksi pelin parhaita puolia – myös tänä päivänä – on se, että Pokémon korttipelin yhteisö on koko korttipelimaailman paras juuri tämän takia.

Samaan aikaan se vei ajatukseni siihen, mistä tämäkin tarina alkoi. Kun olin pieni poika, jolla oli vain saavuttamaton unelma MM-kisoihin osallistumisesta. Ja 10 vuotta myöhemmin olin se, jota katsottiin samalla tavalla kuin itse katsoin tiettyjä henkilöitä aiemmin. Näin kaikissa näissä ujoissa lapsissa itseni.

Havaiji oli aivan mahtava ja hieno paikka lomailla, mutta vuoden 2012 MM-kisat olivat koko Suomen Pokémon-tiimille kaikkien aikojen huonoimmat. Yksikään suomalainen ei päässyt edes toiselle päivälle – asia, mitä ei ollut tapahtunut koskaan vuoden 2004 jälkeen. Itselleni turnaus oli ensimmäiset MM-kisat koskaan, jossa droppasin 2-3 tuloksen kohdalla pois turnauksesta.

En olisi koskaan uskonut matkaavani maapallon toiselle puolelle pelaamaan Pokémonia – ja jättämään turnausta kesken, mutta mielenkiintoni oli niin alhaalla, ettei peliä enää halunnut pelata pelaamisen ilosta. Sitä, kun ei ollut enää jäljellä. Mahtavaa oli kuitenkin nähdä, että maailmanmestaruuden Master-ikäsarjassa voitti portugalilainen Igor Costa, joka oli täysin tuntematon pelaaja – paitsi minulle. Hän oli blogini suuri fani ja oli pyytänyt minulta blogini myötä sähköpostilla apua MM-kisapakkansa kanssa vain kuukausi aiemmin. Tapani mukaan olin hänelle vastannut ja pakan kanssa auttanut – tietämättä, että lopulta hän koko turnauksen tulisi pakalla voittamaan.

Oli kuitenkin yksi asia, joka minua vielä ihan aidosti kiinnosti. All-star turnaus, johon olin saanut kutsun. Mutta siitä seuraavassa osassa!