Erään Pokémon-mestarin tarina: osa 4

Tämä blogiteksti jatkaa tosielämän tarinaa siitä, kuinka minusta tuli ihka aito Pokémon-mestari – tarkalleen Pokémon-kortilla pelaamisen kuusinkertainen Suomenmestari. Matka muutti minua täydellisesti erittäin nuoresta alkaen ja tarjosi nuorelle teinipojalle maailman, jota en olisi koskaan edes uskonut olevan olemassa – sekä samalla vei minut matkalle ympäri maailmaa käytännössä ilmaiseksi rakkaan harrastukseni avulla.

Pokémon-tarinoita blogiini ilmestyy kerran puoleentoista kuukauteen ja vaikka aihe meneekin huomattavasti itse blogini pääaiheen ohi, tarinoissa on myös paljon oppeja, joita kannan mukanani arjessa oli kyse elämästä, työelämästä tai kaverisuhteista. Toivonkin, että tekstejä lukemalla pääsee mukaan niin itse kaikkeen siihen jännitykseen, jota koin nuorena, että tiettyihin oppeihin, joita opin menestyksestä ja jatkuvasti vastoinkäymisistä, mitä kilpapelaaminen elämään tuo.

Näitä tarinoita on mukava muistella ja kertoa. Onkin ollut mukavaa kuulla, että tekstit ovat saaneet innostuneen vastaanoton ja seuraavaa tarinaa odotetaan aina innolla.

Ennen kuin jatkan tarinaa, jos et ole lukenut, kannattaa lukea aiemmat osat eli mistä kaikki lähti ja mitä sitten tapahtui ja mistä tarina jatkaa matkaansa.

Erään Pokémon mestarin tarina: osa 1
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 2
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 3

Tekstit ovat hieman keskimääräistä pitempiä blogitekstejä, joten kannattaa ottaa rauhallinen paikka ja nauttia tarinan matkasta.

Koska osa tarinoista kertoo ajasta ennen älypuhelimia, sosiaalista mediaa ja niin edespäin, niin puhun vuosiluvuista paljon. Suluista löydät aina, kuinka vanha olin minäkin vuonna, mikä antaa kontekstia tarinaan. Pyrin kertomaan tarinaa mahdollisimman paljon juuri siitä teinipojan näkökulmasta.

Hyvinkään Pokémon-liiga aloittaa toimintansa (13v)

Mihin siis jäimmekään. Oli ensimmäinen Pokémon-liigapäivä Hyvinkäällä. Olimme perustaneet siis isoveljeni kanssa Hyvinkäälle Pokémon-liigan harrastustamme varten hyvinkääläisen lelukaupan takana olevan rengaskaupan kahvilatilaan. Liiga oli aina lauantaisin kello 12:sta siihen asti, kun lelukauppa meni kiinni. Olin siis itse 13-vuotias ja isoveljeni 16-vuotias, mutta isoveljeni oli tehnyt suurimman osan käytännön järjestelyistä ja liigan mainostamisesta paikallislehdessä. Vanhempamme eivät tässä mukana olleet, mutta henkisesti tukivat harrastustamme vihdoin kiitos Suomenmestaruuteni.

Meitä isoveljeni kanssa kuitenkin jännitti, tuleeko kukaan paikalle! Korostan jälleen, että tämä oli aika ennen somea ja Internettikin oli lähinnä random foorumeita. Aidosti ainoa paikka, missä liigaa pystyi mainostaa oli lelukaupassa ja pieni ilmoitus harrastuspalstalla sen aikaisissa Hyvinkään Sanomissa (nykyään Aamuposti).

Olimme tehneet muutaman korttipakan valmiiksi liigaa varten yhdessä isoveljeni kanssa ja istuimme ja odotimme vain ensimmäisen ihmisen saapuvan.

Ensimmäisenä paikalle saapuivat kaksi tyttöä, jotka olivat ikäisiäni. Olin hämmentynyt. Tyttöjä Pokémon-liigassa!? Tässä pitää tietää, että Pokémon-korttiskene on vähän kuin moni muukin aito nörttiskene, eli suurin osa harrastajista on miehiä. Pokémoneissa on sen verran söpöjä olentoja, että tyttöjä on kuitenkin hieman enemmän kuin tavallisissa nörttiskeneissä. Sanoisin, että jako on klassinen 80/20 tyttöjen ja poikien välillä yleisesti. Jako oli suhteellisen samanlainen myös MM-kisoissa, joissa olin juuri käynyt.

On hämmentävää, että tästä huolimatta edelleen tänä päivänä missään ikäluokassa ei tietääkseni ole yhtään naispuolista maailmanmestaria – edes missään videopeliliittännäisessä korttipelistä puhumattakaan. Voin sen verran spoilata, että nämä kaksi tyttöä, jotka saapuivat liigaan yhdessä ja olivat hyviä kavereita keskenään, heistä kasvoi aikanaan lopulta todennäköisesti maailman parhaat naispuoliset Pokémon-korttipelaajat. Mutta siihen on tarinassa vielä matkaa!

Toisena paikalle saapui Miska. Miska on ainoa, josta puhun näissä kirjoituksissa hänen nimellään, koska olemme edelleen hyviä kavereita ja hän on erittäin integraali osa oikeastaan koko Pokémon Suomen skeneä tulevaisuuden tarinan kannalta. Miska oli liigaan saapuessaan 10-vuotias, jolla oli enemmän voitontahtoa kuin osaamista. Muistuttaako ehkä jotakuta? Kyllä vain. Onkin omalla tavallaan hauskaa, että henkilöt, jotka aidosti ensimmäisinä saapuivat liigaan, ovat myös ihmisiä, jotka ovat pitkälti myös edelleen elämässäni ja joista tuli äärimmäisen hyviä pelaajia.

Jakomme oli selkeä isoveljeni kanssa, kun uusia ihmisiä alkoi saapumaan liigaan. Isoveljeni selitti, miten liiga toimi, mitä siellä tehtiin ja opetti ihmisiä pelaamaan korteilla. Suurin osahan kun tiesi ehkä perusteet korteista tai pelaamisesta, mutta ei ollut kauhean syvällä harrastuksessa. Tänä päivänäkin kuulen aina Pokémon-kortit mainitessani saman lauseen ”minullakin oli niitä, mutta en minä kyllä osannut pelata!”. Tämä käytännössä pätee 99% ihmisistä ja päti myös suurimpaan osaan, jotka liigaan olivat saapuneet.

Mikä sitten oli minun roolini? Mököttää mustissa housuissa ja huppareissani hiljaa yhden pöydän päässä odottaen vastustajia. Muistutuksena se, että olen ollut suurimman osan elämästäni äärimmäisen ujo ja huono puhumaan ihmisten kanssa. Tasoa en uskaltanut käydä kaupan kassalla yksin.

Vasta noin 25-vuotiaana aloin tulemaan aidosti kuorestani ja nykyinen minä on ollut oikeastaan olemassa erittäin vähän aikaa. Mutta tämä jako toimi, koska isoveljeni rakasti opettamista, ihmisten auttamista ja oli luonnostaan ekstrovertti ja charmikas. Etenkin kaikkien lasten vanhemmat rakastivat isoveljeäni, koska hän oli tekstikirjamääritelmä reippaasta nuorukaisesta.

Se sopi myös minulle, koska sain tehdä sitä, mitä rakastin – eli pelata. Ja nyt pelaajakavereita oli nyt vihdoin enemmän kuin koskaan elämässäni! Luonnollisesti lähdin kaikkien kanssa huomattavasta etuajoasemasta jo kokemani asioiden jälkeen, mutta huomasin pian, että liigaan oli saapunut juuri minunlaisia ihmisiä – kilpailuhenkisiä ihmisiä, jotka halusivat kehittyä ja olla koko ajan parempia.

Moni saikin motivaationsa siitä (tämän olen kuullut vasta jälkeenpäin), siitä että voittaisivat minut. On ollut jälkeenpäin hauska ajatella sitä kontrastia siitä, että olin omassa päässäni ujo nörtti, joka ei uskaltanut puhua ihmisille, mutta muille olin voittamaton suuri Pokémon-mestari. Tämä on hyvä ja äärimmäinen esimerkki siitä, kuinka eri tavalla katsomme itseämme kuin miten muut katsovat meitä.

Liigaan alkoikin valua vähitellen lisää porukkaa ja ensimmäisellä liigakerralla meitä olikin jopa kymmenen ihmistä minä ja isoveljeni mukaan lukien! Ja kaikki tämä yhdellä päivää ennen olevalla lehtimainoksella Hyvinkään kokoisessa (siihen aikaan n. 40 000 hengen) kaupungissa. Pelasin aina jonkun kanssa, kun joku tuli kysymään ja koska pakkamme olivat aloitteleviin pelaajiin verrattuna eri tasolla MM-kisakokemuksen saattelemana, voitin lähes kaikki ottelut.

Olen aina ollut rauhallinen persoona, mutta ensimmäisen liigakerran jälkeen olin äärettömän innoissani. Tuntui, että tämä oli uuden alku. Edes innostuksissani en kuitenkaan osannut tajuta, kuinka suuresti tämä kaikki tulisi elämääni vaikuttamaan.

Aloimmekin pitää isoveljeni kanssa liigaa joka lauantaisin samoissa tiloissa ja vähitellen viikkojen ja kuukausien vieriessä liiga kasvoi pitkälti vain puskaradion avulla. Kun liiga alkoi syyskuussa, oli meitä vuoden lopussa jo 20. Tämä kaikki oli pitkälti isoveljeni ansiota, joka jaksoi aina auttaa ja opettaa uusia pelaajia sekä heidän vanhempiaan alkuun harrastuksen kanssa samalla, kun itse keskityin pelaamiseen.

Pokémon ja muu elämä (13v)

Jakomme olikin sellainen, että isoveljeni teki suurimman osan pakoista ja pakkalistoista vapaa-ajalla ja kasasimme ja pelasimme niillä yhdessä aina kotona. Liiga aiheuttikin sen, että aloimme käyttää Pokémoniin enemmän ja enemmän vapaa-aikaa. Samaan aikaan molemmat harrastimme myös salibandya ja isoveljeni tähän vielä kaupan päälle kilpatanssia.

Olen monesti miettinyt, miten ehdimme tehdä tämän kaiken, mutta lapsena kun kotona on täysihoito, niin eipä sitä ole kuin aikaa! Vaikka Pokémon oli isoin intohimoni, aloin tämän ikäisenä treenaamaan salibandya 5 kertaa viikossa myös isoveljeni ikäluokan kanssa, koska murrosikäni saapui suhteellisen aikaisin ja kilpailuviettini aiheutti myös sen, että olin oman ikäluokkani joukkueeni paras pistemies ja maalintekijä joka vuosi.

Uskon, että tähän auttoi paljon myös aikainen murrosikä, koska olin vuoden-kaksi muita melkein päätä pitempi kasvaessani nykyiseen täyteen pituuteeni niin aikaisin – ja silti jäin vain 178 senttiseksi! Olen kuitenkin syntynyt polvivammaisena tavalla, jota ei voi monen eri lääkärin mukaan voi edes leikata, joten tiesin jo tämän ikäisenä, että huippu-urheilijaa minusta ei valitettavasti koskaan tule. Pyrin kuitenkin liikkumaan sen verran, mitä polveltani pystyn ja etenkin nuorempana polvi ei onneksi kilpaurheilua vaivannut niin paljoa kuin esim. nykyään (en käytännössä pysty pelaamaan enää mitään palloilulajeja ilman polvikipuja, mikä on sääli, koska rakastan esim. salibandya).

Takaisin kuitenkin Pokémon-maailmaan. Kun Pokémon alkoi viemään enemmän aikaa, huomasin kuitenkin hämmentävän ilmiön. Aloin itse asiassa pärjäämään koulussa koko ajan paremmin, mitä enemmän Pokémonia pelasin. En tiedä oliko ajoitus vain sattumaa, mutta koulu alkoi tuntua helpommalta liigan ja aktiivisen pelaamisen sekä pakan rakentamisen myötä.

Suomen turnausskene alkaa kasvamaan (13v)

Emme kuitenkaan olleet ainoita, jotka Pokémonista innostuivat samana vuonna. Aiemman SM-kisojen järjestäjä oli ottanut yhteyttä Helsingin Fantasiapeleihin (myöhemmin Fantsu) ja alkanut järjestämään myös virallisia Pokémon Companyn sanktioimia kaupunginmestaruuskisoja Helsingissä Fantsun tiloissa.

Kisat olivat jossain vuoden vaihteessa ja menimme tietenkin pelaamaan. Olimme tässä kohtaa löytäneet Internetin ihmeellisen maailman ja opin etsimään uusimpia pakkaideoita Pokegym-nimiseltä nettifoorumilta, joka oli sen ajan isoin foorumi ja puoliksi virallinen, koska kaikki isot jenkkiturnausjärjestäjät toimivat myös foorumilla. Tämä ns. ”netdeckaus” eli pakkaideoiden kopioiminen antoikin minulle pelitaitojen kanssa hieman liian ison tasoedun – käytännössä joka viikko minulla saattoi olla uusi hyvä pakka ilman, että olin itse nähnyt kauheasti vaivaa asian eteen!

Lähdimmekin Hyvinkään ydinporukan kanssa (4 ihmistä, jotka olivat saapuneet liigaan ensimmäisinä ja joista viime kirjoituksessa kirjoitin) Helsingin kaupunginmestaruuskisoihin ja turnauksen pienen koon takia sitä ei pelattu kolmessa eri ikäluokassa, kuten MM-kisoja, vaan yhdessä, kuten edelliset SM-kisatkin.

Toisin kuin viime SM-kisoissa, joissa kukaan ei juuri tuntenut minua, tässä turnauksessa olin hallitseva Suomenmestari ja koko turnauksen ennakkosuosikki. Voitinkin molemmat kaupunginmestaruuskisat, jotka Helsingissä tuona ”kautena” pidettiin ilman sen suurempia haasteita.

Vuosi vaihtui siis vuoteen 2005 (Pokémon kausi on aina syyskuusta seuraavan vuoden elokuuhun, jolloin MM-kisat ovat). SM-kisat ja muidenkin maiden mestaruuskisat pidetään yleensä touko-kesäkuussa. Tavoitteeni olikin siis jo selvä. Voittaa SM-kisat, kuten olin voittanut aiemmatkin turnaukset.

Vuoden 2005 SM-kisat (14v)

Isojen turnausten isoin päätös on aina pakka valinta. Haluatko pelata nopeaa, hidasta vai jotain siltä väliltä. Olin voittanut kaikenlaisilla pakoilla turnauksia Suomessa, mutta koska olin tottunut voittamaan, ajattelin, että haluan SM-kisoihin nopean pakan, jolla pystyn pääsemään vastustajista eroon ennen kuin he saavat edes omaa pakkaansa pyörimään.

Ja kyllä, kun olin vuoden verran käytännössä voittanut 80-90% kaikista pelaamistani otteluista, perus teini-ikäisen pojan tavoin, minulla oli alkanut nousta kusi päähän. Vaikka jännitin SM-kisoja, pidin niitä kaupunginmestaruusturnausten jälkeen suhteellisen helppona tehtävänä – Suomen Pokémonskene oli kuitenkin sen verran pieni, että tiesin kaikki pelaajat, jotka turnauksissa kävivät, koska skene oli käytännössä Helsinki ja Hyvinkää.

SM-kisapäivä 2005 siis saapui ja niin minä kuin isoveljeni olimme valmiina. Isoveljeni oli lähdössä vuodeksi vaihtoon Saksaan kyseisenä vuonna, joten hän ei tällä kertaa kilpaillut kisapaikasta. Menimme Helsinkiin junalla yhdessä parin muun hyvinkääläisen kanssa.

Olin siis valinnut nopean pakan, joten myös ottelut olivat nopeita. SM-kisoissa vuonna 2005 oli noin 50 pelaajaa (eli yli tuplasti enemmän kuin edellisenä vuotena) ja huomasin, että sittenkin pelaajia tuli – kuten SM-kisoihin kuuluu – kaikkialta Suomessa. Yhtäkkiä suurin osa vastustajiani olikin tuntemattomia. SM-kisat järjestettiin samaisessa Helsingin Fantsun, joka oli silloisen Kaisaniemen metroasemalla.

SM-kisat pidettiin samalla tavalla, kuten edellisenäkin vuotena eli kaikki pelasivat samassa ikäluokassa. Muistutuksena, olisin itse pelannut 11-14 vuotiaiden ikäluokassa vielä tässä kohtaa MM-kisoissa.

Turnausformaatti oli kuusi alkukierrosta (paras yhdestä), jonka jälkeen pelattaisiin top8 (paras kolmesta).

Ensimmäiseltä neljältä alkukierrokselta kerrottavaa ei juuri ollut, sillä nopea pakkani teki, mitä sen piti eli oli nopea ja voitti nopeasti. Tämä rauhoitti mieltäni sillä 3-0 tilanteessa olin suhteellisen varmasti jatkossa, vaikka häviäisin loput pelit.

Mutta niin, sitten 4. ja 5. alkukierrospeliin.

4. kierros

Tässä ottelussa alkuni oli aivan karmea. Pakkani perustui siihen, että sain alkukäteeni yhden kymmennestä kortista, jota 60 kortin pakassani oli. Todennäköisyydet olivat vahvasti puolellani, mutta tässä pelissä jouduin aloittamaan kortilla, jonka oli käytännössä tarkoitus tulla peliin vasta toisella vuorolla (ensimmäisellä vuorolla joku 10 kortista latasi itseään ja toisella vuorolla kyseinen kortti – Zapdos ex – tuli peliin ja keräsi tavarat itselleen ja alkoi iskemään.

Aloitin kuitenkin pelin Zapdosilla ja vastustajani pakka ei ollut enää millään tavalla huono ja vastustajani osasi pelatakin. Peli kääntyikin nopeasti ylös alaisin ja nopeasta pakastani tuli hidas, jolloin vastustajan hitaaksi rakennettu pakka sai edun. En pystynyt tekemään mitään ja hävisin pelin.

3-1

Muistan tämän ottelun välin erittäin elävästi. Olin henkisesti täysin maassa yhden tappion jälkeen ja valitin isoveljelleni, että pakkani on aivan surkea ja en tule voittamaan enää yhtään peliä. Miksi, vaikka olin varmasti jatkossa? Koska en ollut tottunut häviämään.

Vaikka MM-kisoissa sainkin kokea tappion karvasta kalkkia ihan kunnolla, olin käytännössä surfannut koko menneen vuoden Suomessa taas voittojen parissa, joten olin edelleen aivan uskomattoman huono häviäjä. Noh, menin masentuneena seuraavaan otteluun ja…

5. kierros

Voitin pelin toisella vuorolla.

4-1

Nyt olinkin taas maailman huipulla ja kaikki oli mahtavaa! Ja ei, en ole bipolar. Olin vain 14-vuotias hormoneilla käyvä teinipoika, jolla oli paljon opittavaa elämästä ja omista tunteista. Kukaan muu hyvinkääläisistä ei pärjännyt yhtä hyvin, mutta olivat 3-2 tai 3-3 ja jäivät juuri top8:n ulkopuolelle.

4-1 riitti jatkoon ja seuraavana vuorossa olikin top8-pelit.

Top8

Top8 vastaani tuli 9-vuotias poika. Olin aivan ihmeissäni – minä kun luulin olevani nuori! Ja käytännössä vastassani oli jopa teini-ikäisen silmin pikkupoika. Nämä ottelut tosiaan olivat paras kolmesta.

1. Ottelu

Vastustajani pelasi isoa ja hidasta pakkaa. En kuitenkaan nähnyt isoa osaa vastustajani korteista ensimmäisen pelin aikana, koska pakkani nopeus selvästi yllätti vastustajani ja ottelu oli erittäin nopeasti ohi.

(1-0)

2. Ottelu

Toisessa ottelussa vastutajani sai huomattavasti paremman alun ja tiesi, mitä pakkani teki. Olin vaikuttunut, kuinka niin nuori pelaaja pystyi muokkaamaan pelityyliään vain yhden pelin kokemuksen jälkeen. Kokemukseni mukaan edes maailman huippupelaajat eivät pysty muokkaamaan pelityyliään, joten tämä oli aidosti erityislaatuista.

Säikähdinkin tätä ja ihan syystä. Vastustajani sai pakkansa käyntiin ja huomasin nopeasti, että kun hänen pakkansa lähtee käyntiin ei ole käytännössä mitään, mitä voin tehdä. Autoanalogiaa käyttäen, omasta pakastani ei löytynyt kuin kolmosvaihde, mutta se pääsi siihen äärimmäisen nopeasti. Jos vastustajan pakka sai käännettyä kuutosvaiheen alleen, jäin vain jyrän alle ja näin kävi.

(1-1)

3. Ottelu

Olin aidosti hermostunut, sillä minut oli juuri murskattu täysin ja huomasin, kuinka voimaton pakkani voi pahimmillaan olla. Tämä voimattomuus johtui pitkälti siitä, että olin laittanut kiihdytyksen pakan rakennuksessa niin kattoon, että en ollut ottanut huomioon, mitä tapahtuu, jos peli jatkuukin yli 8. vuoroa. Tämä virhe johtui pitkälti ylimielisyydestä, ei osaamisesta enää tässä kohtaa.

Opin kuitenkin yhden asian itsestäni tässä kohtaa – jos häviän ottelun, tekee mieli itkeä, valittaa ja mitä lie. Jos kuitenkin hävisin ottelun kesken pelisarjan, tulen kahta kovempaa päälle seuraavassa ottelussa. Johtui se sitten aiemmista kilpailukokemuksistani vai mistä, olin hermostunut, mutta en epäillyt mahdollisuuksiani. Tiesin, että tämä oli voitettavissa, koska olin voittanut jo yhden ottelun.

3. ottelu olikin hybridi ensimmäisen ja toisen välillä. Sain nopean alun, mutta myös vastustajani sai ok-alun. Nopeuteni oli kuitenkin juuri ja juuri tarpeeksi, sillä hänen voittonsa jäi yhden kortin päähän. Vastustajani ei vain ehtinyt nostaa kaikkia kortteja, jota voittoon olisi tarvittu, koska pakkani ajoi niin kovaa päälle. Huokaisin helpotuksesta.

Top4

Top4:ssä vastustajani olikin sitten täysin eri puusta veistetty. Kyseessä oli top8 vastustajani isästä, joka oli iso karvainen n. 40-vuotias mies. En ollut koskaan pelannut tällaista henkilöä vastaan ja pelkästään hänen fyysinen olemuksensa sai minut jännittymään.

Ja kyllä, nämä molemmat olivat pelaajia, joita en ollut koskaan nähnyt, koska he eivät olleet Hyvinkäältä tai Helsingistä. Ja aivan kuten viime vuonna itselläni, tämä oli heidän ensimmäinen virallinen turnauksensa! Ja aivan kuten minä, heillä oli pääsy Internetiin, mutta tämän lisäksi heillä oli loputon taloudellinen tuki harrastukseen isän harrastaessa peliä – jotain, mitä vähätuloisena perheenä meillä ei ollut koskaan tämän harrastuksen aikana. Korttipelit kun oikeasti korkealla tasolla ovat yllättävän kallis harrastus.

Ja se näkyi hänen pakassaan. Pakka oli täynnä arvokkaita ja kalliita kortteja, joita en osannut edes kuvitella jonkun omistavan niin paljoa (ja niin oli myös hänen poikansa pakka). En ollut koskaan nähnyt tämänlaisia pakkoja ja olin hämmentynyt.

1. ottelu

Strategiani ei kuitenkaan muuttunut, sillä pakkani idea oli yksinkertainen – vähän liiankin yksinkertainen. Tule kovaa päälle ja toivo, ettei vastustaja pysy pelissä mukana. Näin ei kuitenkaan käynyt. Vastustajani pakka olikin kuin anti-pakka omaani vastaan. Se oli hidas ja pääpokémon pakassa vähensi iskujeni tehoa. Sen lisäksi, että nopeissa pakoissa on jo valmiiksi hidas iskuteho, tämä vähensi iskutehojani entisestään. Joudun vetämään kirjaimellisesti kaikki korttini ja temppuni pakasta ja voitinkin pelin juuri ja juuri viimeisellä vuorolla.

Voitin, mutta olin peloissani – ottelu olisi voinut mennä mihin tahansa suuntaan ja vastustajani ei saanut edes erityisen hyvää alkua.

(1-0)

2. ottelu

Toisessa ottelussa vastustajani sai hyvän alun, mutta niin sain minäkin. Oli siis aika testata, mitä tapahtuu, kun molemmat pakat toimivat normaalisti. Aloin ottamaan etumatkaa ensimmäisten vuorojen jälkeen, kuten pitkin tapahtua, mutta kun vastustajani pakka lähti aidosti käyntii suhteellisen nopeasti, tajusin karun totuuden – juoksin vain päin tiiliseinää.

Käytännössä pakassani ei ollut yhtään työkalua täysin pyörivää vastustajani pakkaa vastaan ja pystyin kuluttamaan aikaa, mutta lopputulos oli selkeä – en pystyisi peliä voittamaan. Pelasin kuitenkin sinnikkäästi, mutta turhaan. Seinä oli kasvanut liian korkeaksi ja ei ollut mitään, mitä voisin tehdä. Ottelu kesti yli 20 minuuttia ja hitaasti, mutta varmasti etumatkani hupeni ja vastustajani meni ohi – ja lopulta voitti pelin erittäin näytöstyyliin. Olin kauhuissani.

(1-1)

3. Ottelu

Sekoitimme pakkojamme kolmannen ottelun alkua varten, kun yhtäkkiä valot sammuivat! Mitä sitten tapahtui? Sen saat tietää seuraavassa osassa!

—————————-

Kiitos, kun jaksoit taas lukea tänne asti! Pokémon-tarinoita on aidosti mielenkiintoista kirjoittaa, koska vanhojen aikojen muistelun lisäksi, kaikki mitä koin silloin oli aidosti jännittävää. Ja tuntuu, että jännitystä ja tunteita ei tarinoihin tarvitse juuri lisätä, koska ne kaikki voi kuvata aivan juuri niin kuin asiat tapahtuivat ja niin kuin asiat tunsin silloin.

Kirjoitan jatkossakin uuden osan tähän kirjoitussarjaan aina kerran noin puolessatoista kuukaudessa. Laita siis blogi seurantaan sähköpostilistan tai somen kautta, jos et halua missata seuraavaa osaa ja tietää, mitä valojen sammumisen jälkeen tapahtui, mistä se johtui – ja millaista harmaata aluetta ensimmäisen kerran elämässäni koin sen jälkeen.

Olisi myös mahtava kuulla, millaisia fiiliksiä teksti herätti ja pystyikö mukana pysymään, koska kirjoitan tekstejä myös ne mielessä, jotka eivät tuttuja korttipelien kanssa ole.

————————————–

Voit tilata huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa vain rajoitetun ajan 24,9€:n hintaan Adlibriksestä täältä tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi alekoodilla: VIISASSIJOITTAJA23!

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muistakin suomalaisista äänikirjapalveluista.

Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville