Erään Pokémon-mestarin tarina: osa 5

Tämä blogiteksti jatkaa tosielämän tarinaa siitä, kuinka minusta tuli ihka aito Pokémon-mestari – tarkalleen Pokémon-kortilla pelaamisen kuusinkertainen suomenmestari. Matka muutti minua täydellisesti erittäin nuoresta alkaen ja tarjosi nuorelle teinipojalle maailman, jota en olisi koskaan edes uskonut olevan olemassa – sekä samalla vei minut matkalle ympäri maailmaa käytännössä ilmaiseksi rakkaan harrastukseni avulla.

Pokémon-tarinoita blogiini ilmestyy kerran puoleentoista kuukauteen ja vaikka aihe meneekin huomattavasti itse blogini pääaiheen ohi, tarinoissa on myös paljon oppeja, joita kannan mukanani arjessa oli kyse elämästä, työelämästä tai kaverisuhteista. Toivonkin, että tekstejä lukemalla pääsee mukaan niin itse kaikkeen siihen jännitykseen jota koin nuorena, että tiettyihin oppeihin, joita opin menestyksestä ja jatkuvasti vastoinkäymisistä, mitä kilpapelaaminen elämään tuo.

Näitä tarinoita on mukava muistella ja kertoa. Onkin ollut mukavaa kuulla, että tekstit ovat saaneet innostuneen vastaanoton ja seuraavaa tarinaa odotetaan aina innolla.

Ennen kuin jatkan tarinaa, jos et ole lukenut, kannattaa lukea aiemmat osat eli mistä kaikki lähti ja mitä sitten tapahtui ja mistä tarina jatkaa matkaansa.

Erään Pokémon mestarin tarina: osa 1
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 2
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 3
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 4

Tekstit ovat hieman keskimääräistä pitempiä blogitekstejä, joten kannattaa ottaa rauhallinen paikka ja nauttia tarinan matkasta.

Koska osa tarinoista kertoo ajasta ennen älypuhelimia, sosiaalista mediaa ja niin edespäin, niin puhun vuosiluvuista paljon. Suluista löydät aina, kuinka vanha olin minäkin vuonna, mikä antaa kontekstia tarinaan. Pyrin kertomaan tarinaa mahdollisimman paljon juuri siitä teinipojan näkökulmasta.

Vuoden 2005 SM-kisat – top 4 (14v)

Missä siis olimmekaan? Olin päässyt turnauksessa neljän parhaimman joukkoon ja pelimme olivat paras kolmesta sarjassa 1-1. Pelasin itse nopeaa pakkaa samalla, kun vastustajani pelasi hidasta ja voimakasta. Ja olin juuri edellisessä pelissä, jossa molemmat pakkamme toimivat normaalisti, jäänyt erittäin pahasti jyrän alle.

3. Ottelu

Sekoitimme siis pakkojamme kolmannen ottelun alkua varten, kun yhtäkkiä valot sammuivat! Ihmettelimme, mitä tapahtuu ja käytännössä koko kiinteistön valot sammuivat kertaheitolla. Epämääräisen hetken jälkeen tuomari käski meitä keräämään pakat pöydästä ja tulemaan ulkotiloihin.

Elimme epätiedossa liian pitkältä tuntuvan aikaa, kun saimme tietää, että valot sammuivat, koska kiinteistö olisi mennyt normaalisti tähän aikaan jo kiinni. Fantsu meni lauantaisin aikaisemmin kiinni kuin turnauspäivänä, joten automaattiset valot sammuivat. Yli tunnin odottelun ja selvittämisen jälkeen valot kuitenkin saatiin vihdoin päälle.

Nämä olivat varmasti elämäni pisimmät 60 minuuttia, sillä elin päässäni kaikki kauhuskenaariot läpi siitä, että turnausvoitto annetaan jollekin, joka voitti kaikki alkukierroksen ottelut (kuten viime vuonna). Mitä tahansa saattoi tapahtua.

Valojen päälle mentäessä turnausjärjestäjä kuitenkin ilmoitti, että meillä oli vain rajattu aika. Yleensä paras kolmesta otteluun jätettiin puolitoista tuntia peli aikaa, mutta nyt peliaika piti vähentää 45 minuuttiin per paras kolmesta ottelu. Olin niin hädissäni, että en tiedä, miten toisilla pelaajilla oli mennyt, mutta käytännössä tämä tarkoitti, että meillä oli 15 minuuttia aikaa kolmanteen peliin – joka oli äärimmäisen vähän – pelit kestivät yleensä sen vähintään puoli tuntia.

Menimmekin takaisin istumaan ja aloitimme pelin. Alussa peli menin täysin identtisellä kaavalla kuin toinen peli. Olin siis toisessa pelissä oppinut, että kun vastustajani saa tällaisen alun, käytännössä juoksen päin tiiliseinää ja häviän. Tässä kohta kuitenkin voitonhaluni iskeytyi taas päälle. Pelin toisella vuorolla näin jo, että en pysty voittamaan peliä. Peli tulisi kestämään pitkään, mutta lopputuloksena oli mitä todennäköisemmin jälleen kivulias tappio, joka tulisi päättämään turnaukseni.

Pelasin vuoroja ja pohdin kuumeisesti kaikkia mahdolliset voittoskenaarioni. Lopputulos oli kuten Avengers: Infinity Warissa, jossa Dr. Strange katsoo tulevaisuuteen. Katsoin läpi kaikki mahdolliset skenaariot ja häviäisin kaikissa – paitsi yhdessä – emme pelaisi peliä laisinkaan loppuun saakka! Sammuneet valot ja kiinteistön sekoilut olivat antaneet minulle tien voittoon.

Meillä oli aikaa enää 15 minuuttia ja voitot olivat tasan. Tämä peli päätti siis, kumpi voittaa koko ottelun. Koska pakkani oli kuitenkin huomattavasti nopeammin, menin aina ensimmäisenä johtoon – käytännössä kaikkia pakkoja vastaan. Näin tapahtui myös kolmannessa pelissä.

Se, mitä tapahtui seuraavaksi on jotain mikä on ominaista korttipeleille, ja jota itse pidän korttipelien rumana puolena. Hidastin pelitempoani merkittävästi. Koska olin pelannut korteilla niin pitkään ja pakkani oli suhteellisen yksinkertainen, pystyin yleensä pelaamaan ja tekemään päätökseni erittäin nopeasti.

Nyt kun olin mennyt johtoon kolmannen ottelun ensimmäisten vuorojen aikana, ainoa vastustajani oli aika. Tämän lisäksi pakkani pystyi venyttämään Pokémonien kuolemista erittäin pitkään, jos näin halusin – ja näin pystyin pitämään keinotekoisesti johtoni ottelussa pitempään kuin koko ottelussa olisi ollut järkevää, jos peli olisi pelattu loppuun asti.

Aloin siis miettimään pitempään, tein liikkeeni hitaammin ja aina kun etsin pakasta kortteja, sekoitin myös tavallista pitempää. Vastustajani huomasi, mitä aloin tekemään ja alkoi valittamaan tuomarille. Kaikki tämä oli sääntöjen rajassa (eli en pelannut tuomarin mukaan liian hitaasti), mutta tavalliseen pelitempooni nähden ero oli silminnähtävä.

Olinkin valmis tekemään mitä vain voittaakseni tämän ottelun ja kaikki muut tiet olisivat vieneet tappioon. Kellosta tulikin lopulta ystäväni ja aika huudettiin, kun johdin kahdella prize-kortilla (pelin voittaa, kun on nostanut 6 prize-korttia eli tuhonnut 6 vastustajan Pokémonia). Olin nostanut 4, vastustajani 2. Oikeasti en olisi pystynyt nostamaan pelissä enää yhtään lisää eli jos pelisi olisi kestänyt viisikin minuuttia pitempään, olisin hävinnyt.

Fun fact: katsoin tämän vuoden (2023) Pokémonin MM-kisa finaalin suorana lähetyksenä, kuten aina tapanani on, ja se ratkesi täysin samalla tavalla kuin ylläkuvattu ottelu! 18 vuotta on saattanut mennä, mutta ajan ja oman pelitemmon merkitys ei ole muuttunut mihinkään fyysisissä korttipeleissä. MM-kisoissa aikaan voittaminen saa aina aikaan kritiikkitulvan, koska monen mielestä parhaiden pelaajien pitäisi antaa pelata ilman aikarajoja etenkin MM-kisafinaalissa, mutta mielestäni tämä on suhteellisen naiivi ajattelutapa.

Huipputasolla aikaa käytännössä seurataan jatkuvasti ja finaaliin päässeet pelaajat ovat voittaneet monta peliä koko turnauksen aikana juuri ajan takia, sekä muuttaneet pelitempoaan läpi turnauksen moneen kertaan – ja ovat juuri sen takia finaalissa ensialkuunkin. Rehellisesti en nauti tästä aspektista korttipelejä, koska ei ole mitään niin turhauttavaa kuin nähdä, että voittaisit pelin, mutta koska kaveri alkaa pelaamaan hitaasti (mutta laillisen hitaasti), et voi tehdä muuta kuin katsoa kelloa ja todeta, että ei ollut mitään, mitä pystyit tekemään. Nämä voitot eivät enää tässä iässä tunnu ansaituilta, mutta vuoden 2005 SM-kisoissa kuitenkin olin se ajasta hyötyjä, joten tietysti hypin onnesta.

(2-1)

Olin aivan loppu. Mutta samaan aikaan äärimmäisen onnellinen. Olin löytänyt tien voittoon, vaikkakin omatuntoni kalvoi vähän. Teinkö väärin, kun pelasin hitaasti? Sitä ei ollut aikaa ajatella nyt, sillä edessä oli finaali.

SM-kisa finaali 2005

1. Ottelu

Kahdet SM-kisat, kaksi finaalia. Olin taas täällä ja vihdoin kahden voiton päässä maksetusta Amerikan-matkasta minulle ja vanhemmilleni vuoden 2005 MM-kisoihin. Myös viimeinen vastustajani oli minulle tuntematon. Siinä, missä top8 ja top4 vastustajani olivat Keski-Suomesta, finaalivastustajani oli Turusta – n. 20v nainen.

Haluaisin kertoa, että finaalista tuli eeppinen, mutta rehellisesti top8 ja top4 ottelut olivat olleet äärimmäisen tiukkoja ja vaikeita, siinä missä vastustajani pakka oli käytännössä täysin heikko minulle. Jos olet nähnyt Pokémon-animen aivan ensimmäisen jakson, jakson lopussa Pikachu käräyttää sähköllään ison läjän Spearow-lintuja. Lintupokemonit ovat heikkoja sähkölle, jonka takia Spearowit jakson lopussa pakenevat.

Tässä nähtiin sama. Minulla oli sähköpakka (ilman Pikachua kylläkin) ja vastustajallani oli lintupokemon pakka. Voitin ensimmäisen pelin neljässä vuorossa.

(1-0)

2. Ottelu

Sen, mitä olin nähnyt ensimmäisessä ottelussa, fiilikseni alkoi paranemaan erittäin paljon. Olin lähes varma, että tulen voittamaan. Nostan alkukäteni toisessa pelissä, katson sen – ja kyllä. Alkukäteni oli täydellinen. Vastustajani antaa minun vielä aloittaa pelin jostain ihmeen syystä, joka on parasta, mitä pakalleni voi käydä.

Peli kestää tasan 7 vuoroa (1 vuoro kun lataan ja 6 vuoroa, kun joka vuoro tuhoan yhden Pokémon vastustajaltani).

(2-0)

Olen Pokémon-korttipelin suomenmestari vuosimallia 2005 ja samalla toista vuotta putkeen! Olin aivan loppu, koska koko turnauspäivä kesti yli 10 tuntia, mutta sisältäpäin olin äärimmäisen iloinen. Koko turnaus oli ollut niin rankkaa tunteiden vuoristorataa teini-ikäiselle, koska olin noin 3-4 kertaa turnauksen aikana varma, että häviän ja suunnilleen yhtä monta kertaa varma, että voitan koko turnauksen!

Siinä, jos jossain huomasi epäkypsyyteni tässä iässä, sillä turnauksesta tekee aivan liian rankan itselleen, kun spekuloi koko ajan tulevaisuutta. Sen sijaan, pitäisi pysyä hetkessä, keskittyä peliin kerrallaan ja luottaa prosessiin. Noh, 14-vuotiaalla Esalla oli vielä paljon opittavaa.

Vanhempani olivat luonnollisesti jälleen äärimmäisen yllättyneitä, mutta tietenkin samalla iloisia. Olin jälleen voittanut maksetut matkat Yhdysvaltoihin hotelleineen kaikkineen niin itselleni kuin vanhemmille!

Vuoden 2005 MM-kisoihin valmistautuminen

SM-kisojen jälkeen top4 vastustajani otti minuun yhteyttä ja sanoi, että hän ja hänen perheensä ovat myös lähdössä MM-kisoihin. Sillä, vaikka MM-kisoihin maksetut matkat ja hotellit itselleen ja huoltajalle sai vain voittaja, kutsun MM-kisoihin sai top8 pelaajat eli molemmat top8 ja top4 vastustajani saivat pelata MM-kisoissa, kunhan vain maksaisivat lentonsa ja matkansa sinne.

Aloimmekin siis chattailla MSN Messengerissä pakkaideoista, listoista ja muista ideoista MM-kisoja ajatellen. Saattaa kuulostaa oudolta, että 14-vuotias poika ja 40-vuotias alkovat chattailemaan Mesessä, mutta Pokémon-harrastuksessa onneksi oli yllättävän paljon vanhempia, jotka kiinnostuivat joskus pelistä jopa enemmän kuin lapsensa.

Itse pystyin vain unelmoimaan siitä, että menestyksestä huolimatta, vanhempani laittaisivat kaikki rahansa harrastukseeni. SM-kisapakkanikin oli pitkälti rakennettu lainatuista korteista ja emme omistaneet kuin ehkä puolet pakan korteista itse.

Moni varmasti on nähnyt tämän saman ilmiön Pokémon Go:ssa, jossa lapset ovat löytäneet uusia pelejä, mutta perheen isä ja äiti ovatkin yhtäkkiä pelistä perheen eniten obsessoituneet!

Kiitos Internetin meillä oli kuitenkin pääsy nyt Yhdysvaltain mestaruuskisojen pakkoihin. Yksi pakka (jota kukaan Suomessa ei tietenkään edes pelannut) dominoi turnauksia globaalisti täysin. Rakensimme pakan, mutta en koskaan oppinut pakasta tykkäämään. Pakka ei ollut mielestäni hypetyksen arvoinen ja siinä oli omat ongelmansa. Pakan idea oli käytännössä olla nopea, mutta samaan aikaan stopata vastustajan parhaat efektit (ns. Poke-Powerit). Pakan pääiskijä oli Medicham ex.

Itse olin löytänyt uuden samanlaisen combon kuin viime vuoden MM-kisoihin. Pakkaa kutsuttiin Ludicargoksi ja pääpokemonit siinä olivat siis Ludicolo ja Magcargo. Näiden lisäksi pakassa oli paljon tilaa laittaa erilaisia lisäyksiä, joita kutsuttiin ”techeiksi”. Techit olivat käytännössä yksittäisiä kortteja, joita pystyi laittamaan pakkaan tehdäkseen tietyistä match-upeista parempia. SM-kisapakassani ei ollut yhtään techiä, joka teki etenkin top4 pelistä vaikean. Yhdellä kahdella järkevällä techillä, elämäni ei olisi ollut yhtään niin vaikeaa.

Päätin kuitenkin ottaa kaikki opit niin viime vuoden MM-kisoista (pelaan kaikenlaisia kortteja) sekä SM-kisoista (otan kaikki mahdolliset match-upit huomioon ja laitan pakkaani erilaisia techejä). Techit olivat painottuneet etenkin juuri tuota Medichamia vastaan, mutta nyt kun minulla oli laajempi ymmärrys, mitä kaikkea vastaan saattoi tulla, pystyin ottamaan pakanrakennustaidoistamme kaiken irti.

Tähän päivään saakka voin sanoa, että vuoden 2005 MM-kisalistani oli sen aikaiseen osaamistasoomme verrattuna aito mestariteos ja aina välillä katson pakkalistaa ja ihailen omaa ja isoveljeni luovuutta. Pakassa oli ajatusta, nopeutta, vahvuutta, tasapainoa ja yksittäisiä ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Se antoi n. 1000-kertaa enemmän luovuutta omaan pelaamiseeni kuin SM-kisa pakkani, joka oli vain pakko mennä kovaa -pakka.

Isoveljeni lähti heinäkuun lopussa pois Suomesta vuodeksi tosiaan Saksaan lukiovaihtoon, joten jäin viimeiseksi viikoiksi yksin. Onneksi apunani oli kuitenkin pöytäkone ja vanha kunnon 240p nettikamera! Pelasimmekin top4 vastustajani kanssa siis siten, että pelasin ahtaalla tietokonepöydällä, mistä ehkä juuri ja juuri näki vanhan webcamin läpi korttien sävyn ja hänen 360p kamerasta näin korttien värin. Vähän erilaista kuin nykymaailma ja kännykkäkamerat, joilla voi zoomata kuuhun.

Olimmekin aikaamme n. 15 vuotta edellä, sillä korona-aikana korttipeliturnauksia itse asiassa oikeasti pidettiin webcamin välityksellä. Olikin hauskaa, kun kuulin tästä koronan myötä ja muistoni veivät heti tähän vuoden 2005 MM-kisavalmisteluun. Top4 vastustajani keskisuomalainen mies pelasi omaa MM-kisapakkaansa, joka muistutti monella tapaa omaa SM-kisapakkaani – se oli äärimmäisen nopea, mutta siitä saattoi loppua löpö kesken kaiken. Voitin kaikki webcamottelumme ja olin suht tyytyväinen pakkaani.

Vuoden 2005 MM-kisat – saapuminen

Eipä siis aikaakaan, kun lähdimme MM-kisoihin, jotka olivat tällä kertaa Floridan sijaan San Diegossa. Hotellina toimi tänäkin vuonna Hilton-hotelli, mutta hotelli oli aika mielenkiintoinen, koska huoneemme oli rivitalomaisessa rakennuksessa perinteisen pilvenpiirtäjähotellin sijaan.

MM-kisoissa mukanani oli vanhempani, isoveljeni tosiaan oli lähtenyt jo Saksaan. Mukana oli tällä kertaa myös ensimmäistä kertaa muita suomalaisia, kun keskisuomalainen mies sekä hänen perheensä oli myös mukana ja pelaamassa. Selvisikin, että hänellä oli myös kaksi nuorta tytärtä, jotka olivat myös kiinnostuneet pelaamaan ja he pelasivat MM-kisojen perjataina ns. ”Last Chance Qualifierissa”, jossa paikalle tuleville oli mahdollista vielä voittaa kutsu lauantaihin kisoihin.

Tapahtumassa mieleeni on jäänyt eniten perjantain kilpailija-illallinen, johon sai tulla MM-kisoihin kutsut sekä heidän vanhempansa. Ulkona oli 30 astetta ja oli äärimmäisen kosteaa. Jäätävän kokoisessa ulkotilassa soitti Havaiji-tyylinen bändi ja keskelle pihaa oli katettu 20 metrin pituinen seisova pöytä, josta sai tehdä omanlaisia burgereita ja hot dogeja ilmaiseksi juuri niin paljon kuin halusi.

En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa ja kehitys edellisen vuoden MM-kisoista oli silminnähtävä. Tulen aina muistamaan tämän ruokailun, koska silloiselle minulle tuo oli taivas ja tajunnanräjäyttäväkokemus yhdistettynä. Nykyään se olisi vain taivas, heh.

Perjantai olikin löhöilyä ja edelleen omaan tapaani en pelannut kenenkään kanssa. Nostin pari alkukättä hotellihuoneessani ja totesin, että näillä mennään. Olin yllättävän rauhallinen kisapäivään mentäessä.

Vuoden 2005 MM-kisat – turnaus

Lauantai saapui ja kyseessä oli isoin Pokémon-turnaus koskaan. Pelasin viimeistä vuotta Senior-ikäluokassa (joka siis oli 11-14-vuotiaiden ikäluokka) ja ensi vuonna olisi Master. En ajatellut tätä erityisesti, koska Suomessa olin tottunut pelaamaan kaikenikäisiä vastaan pienen turnauskoon takia. Lähdetäänkin itse turnaukseen. Vuorossa oli tällä kertaa lauantaina jopa 8 alkukierrosta (paras yhdestä) ja top32 viime vuoden tapaan.

Kertauksena turnausformaatista Pokémonissa sen verran, että turnauksen aikana pyritään parittamaan vastustajat aina oman tasoisten kanssa eli esim. 4-0:ssa olevat pelaajat pelaavat vastakkain ja 0-4:ssä olevat pelaajat pelaavat vastakkain.

1. Ottelu

Vastaani asteli yhdysvaltalainen poika, joka sattui pelaamaan samaa pakkaa kuin keskisuomalainen mies, joka pelasi myös turnauksessa (Master ikäluokassa). Tiesin siis pakan ja olin suhteellisen rauhassani. Pakka oli kuitenkin paljon nopeampi kuin muistin ja ennen kuin huomasinkaan, vastustajani oli tuhonnut 5 Pokémonia ennen kuin olin itse tuhonnut yhtään!

Olin selkä seinää vasten, mutta tämän takia pakassani oli techikortit. Eräs korttini teki siten, että kun pelaan sen, molemmat pelaajat sekoittavat kädet pakkaansa ja nostavat niin paljon kortteja, kuin heillä on Pokémoneja tuhoamatta pelin voittoon. Koska vastustajani oli enää yhden Pokémonin tuhoamisesta päässä voitosta, nosti hän yhden kortin ja minä 6.

Koska hänen pakkansa oli pelkästään nopea, eikä muuta, sain itse vihdoin pakkani käyntiin ja aloin käymään höyryjunan lailla päälle. Tilanne olikin siis täysin päinvastinen verrattuna siihen, missä olin itse SM-kisoissa. Nyt pelasin itse hidasta, mutta minulla oli tilanteesta kontrolli. Tein kuin teinkin eeppisen paluun ja pidin vastustajani yhden Pokémon päässä voitosta koko loppupelin.

1-0

2. Ottelu

Vastustajani oli yhdysvaltalainen, joka pelasi yhtä lempipakoistani, jolla olin pelannut kesällä ja sitä ennenkin paljon. Mutta. Oma pakkani oli techitty myös erittäin vahvasti tätä vastaan. Siinä missä kyseisen pakan idea oli tehdä pieniin Pokémoneihin vähän damagea kerrallaan, omassa pakassani oli sellainen erikoisuus, että tietyt Ludicolon alemmat muodot korjasivat itseltään vähän damagea kerraltaan. Tämä negatoikin siis oikein pelattuna suurimman osan vastustajani pakan jutuista, mutta ottelu vaati tästä huolimatta erittäin tarkkaa pelaamista molemmilta, sillä liian innokkaana, olisin onnistunut pelin häviämään.

Ludicolon alemmat muodot kuitenkin pelastivat minut, kuten ajattelinkin ja jatkoin voittoisena.

2-0

No nyt! Ensimmäiset MM-kisat olivat olleet kahdessa kierroksessa käytännössä jo ohi ja olin hävinnyt vuonna 2004 kaksi ekaa kierrosta. Nyt olin voittanut 2 ekaa kierrosta. Olin aivan järjettömän innoissani ja valmis kohtaamaan seuraavan vastustajani.

3. Ottelu

Tämä oli ensimmäinen otteluni koskaan japanilaista vastustajaa vastaan. On hauskaa pelata peliä, kun toisen kortit ovat täysin kielellä, mitä et ymmärrä. Mutta koska tällä tasolla pelaaminen vaatii usein sen, että muistaa kaikki pelattavat kortit (joita Pokémonissa on kerralla noin 600-700) ulkoa, ei tämä haitannut.

Se, mikä haittasi oli kuitenkin, että en ollut koskaan nähnyt japanilaisen pakkaa. Pakka käytännössä räjäytti omia Pokémonejaan vapaaehtoisesti ja antoi minulle ilmaisen johdon. En ymmärtänyt, mitä tapahtuu, kunnes omien Pokémon räjäyttämisen myötä hänellä oli kasassa iso Pokémon (Rayquaza ex), joka yksin jyräsi kaikkien Pokémonieni läpi.

2-1

Harvinaista kyllä, en ollut tässä kohtaa itkemässä tai mitään. Vastustajani pakka oli saanut minussa aidon vau-reaktion aikaiseksi. Sillä hetkellä en ajatellut tappiota, vaan sitä, että haluan kasata tuollaisen pakan itsellenikin ja päästä pelaamaan sillä. Rakkaus peliä kohtaan olikin alkanut voittaa lapsenomaisen kiukuttelun.

4. Ottelu

Vastaani tuli ensimmäinen Medicham ex, slovakialaisen toimesta. Tämä oli se pakka, jota etenkin yhdysvaltalaiset pelasivat suurissa määrin ja joka oli se the pakka. Olin kuitenkin valmistautunut tätä varten ja treenannu pakkaa vastaan enemmän kuin mitään muuta. Tech-korttini tekivät, mitä pitää ja vastustaja ihmettelikin monesti korttivalintojani – koska ei ollut aikaisemmin nähnyt pelattavan tällaisia kortteja pakassani. Tämä kertoo siitä, että Internet oli jo alkanut vaikuttamaan näin aikaisessa vaiheessa ihmisten luovuuteen ja monet olivat vain pelanneet ns. ”perus” versiota pakastani tekemättä siihen omia muutoksiaan.

3-1

5. Ottelu

Vastassani oli jälleen nopea pakka, joka oli tuttu ensimmäiseltä kierrokselta – tälläkin kertaa kyseessä Jenkki. Ja jälleen, vastustajani pakka lähti äärimmäisen äkäseen käyntiin. Olin jälleen selkä seinää vasten, kunnes toistin saman liikkeen. Laitoin vastustajani käden yhteen korttiin ja aloitin comebackin. Tälläkin kertaa se onnistui!

4-1

Kyse ei ollut enää tuurista. Tämä oli todellista ja olin niin omien pelitaitojeni kuin isoveljeni kanssa opitun pakanrakennuksentaidon myötä jo aivan eri pelaaja kuin vuosi aiemmin. Olin nähnyt ympärilläni pöydissä pakkoja ja yhtä yllätystä lukuun ottamatta kaikki näytti tutulta. Tiesin, että pystyn tähän – vastassa ei olisi mitään, mikä tuntui voittamattomalta.

6. Ottelu

Toinen Medicham ex – tällä kertaa Ranskasta. Tässä sain itse heikomman alun, mutta niin sai vastustajanikin. Ottelu oli erittäin tiukka, mutta korttini eivät juuri ja juuri riittäneet kääntämään peliä voittoon. Tässä vaiheessa huomasin myös, että ensimmäinen Medicham ex -pakka, jota vastaan pelasin, pelasi huomattavan eri kortteja – ja oli lähempänä juuri peruslistaa. 4-1:ssä vastassani olikin jo aivan eri kaliiberin pelaajia ja pakanrakentajia, vaikka pinnallisesti pakka olikin sama.

4-2

Koska turnauksessa oli top32, tarvitsin 6-2 tuloksen varmaan jatkopaikkaan. Tämä tarkoitti, että olin jo 6. kierroksella selkä seinää vasten ja minun pitäisi voittaa jäljellä olevat ottelut. Käteni alkoivat hikoilemaan.

7. Ottelu

Mikäs se siellä, tuttu nopea pakka jälleen! Ja kyllä, arvasit oikein. Tanssi meni, kuten viimeiset kaksi otteluakin. Hauskaahan tässä oli se, että vastustajani oli itse asiassa 5. kierroksen vastustajan veli ja he molemmat pelasivat täysin samaa pakkaa kortilleen.

5-2

Yksi voitto vielä ja olisin MM-kisojen toisella päivällä!

8. Ottelu

Medicham ex – ja hyvä sellainen. Tällä kertaa myös yhdysvaltalainen. Katsoin ympärilleni oleviin pöytiin ja Medicham ex oli kuin olikin hallitseva teema pöydissä myös ympärilläni. Ottelu oli äärimmäisen tiukka, mutta sain kuin sainkin pinnistettyä voiton itselleni ja uskomatonta kyllä, olin:

6-2

Ja jatkossa toiselle päivälle! Sijoitukseni ensimmäisen päivän osalta oli 15, joten tulisin saamaan vastaani alkukierrosten 18. pelaajan, joka siis todennäköisesti oli alkukierrosten jälkeen myös 6-2, kuten minä. Katsoin vastustajani nimen, se ei kertonut mitään ja menin viettämään iltaa muun Suomen porukan kanssa.

Vuoden 2005 MM-kisat – päivä 2 – top32

Oli toinen päivä ja olin aivan innoissani. Olin virallisesti toista kertaa MM-kisoissa ja nyt jo maailman 32 parhaan pelaajan joukossa! Alkukierrokset tosiaan pelattiin paras yhdestä ja aikaa oli 30 minuuttia. Nyt tästä lähtien kyseessä oli single elimination ja paras kolmesta. Aikaa oli hulppeat puolitoista tuntia kolmen ottelun pelaamiseen. Kävelen pöydälle ja…

Top32

1. Ottelu

Vastaani astelee yhdysvaltalainen poika. Hän vaikuttaa mukavalta ja juttelemme niitä näitä broken englishilläni. Puolitoista tuntia ilmestyy kissankokoisin kirjaimin ympäri valtavan salin ja kello lähtee käyntiin. Tästä se lähtee.

Aloitan ja katson kättäni, kaikki näyttää hyvältä. Vastustajani avaa Onixilla (se iso kivikäärme, jonka olet saattanut joskus nähdä). En tiennyt yhtään pakkaa, joka pelaa Onixia. Olin hämmentynyt, mutta se ei haitannut, sillä olin luottavainen pakkani eri työkaluihin. Peli eteni hitaasti ja vasta puolessa välissä pelissä tajusin, mikä vastustajani pakan idea oli.

Käytännössä pakka oli ns. ”tankkipakka”, joka pyrki pitämään muutamaa Pokémonia elossa erilaisilla parannus-korteilla, jotka korjasivat Pokémonille tehtyä vahinkoa. En ollut koskaan nähnyt tällaista pakkaa, mutta huomasin, että tukipokemonillani Magcargolla (jonka idea ei ollut iskeä, vaan auttaa vain etsimään oikeat kortit pakasta), olisi tyyppietu vastustajani pää-Pokémoniani (Steelixiä) vastaan.

Vaihdan siis strategiaa kesken ottelun ja alan iskemään Magcargolla pääiskijöiden sijaan. Tämä strategia yhdessä tech-korttien viimeistelyn kanssa antaa minulle voiton. Ensimmäisen otteluun meni noin puolituntia.

1-0

2. Ottelu

Pärisin. Olin voiton päässä top16 paikasta! Ja oloni oli itsevarma. Olin voittanut ensimmäisen ottelun yllätyspakasta huolimatta ja tiesin, mitä tehdä jatkossa. Tässä ottelussa vastustajani kuitenkin sai tankin päälle nopeammin kuin viime pelissä ja peli meni huomattavasti tiukemmille. Peli jatkui ja jatkui ja aika kellosta valui koko ajan vähempään. Pelasimme ottelua yli 45 minuuttia ja lopulta hävisin yhdellä Pokémonilla.

1-1

3. Ottelu

Kuumotus! Nostan alkukäteni ja…Siitä seuraavassa osassa lisää!

————————

Kuten aina, kiitos valtavasti, että jaksoit taas lukea tänne asti! Muistojen kaivelu on samaan aikaa kaihoisaa, että jännittävää. Kirjoittaessa menneisyydestä alan elämään muistojani uudelleen teinipojan päässä, mikä on aika hauskaa.

Kirjoitan jatkossakin uuden osan tähän kirjoitussarjaan siis aina kerran noin puolessatoista kuukaudessa. Laita siis blogi seurantaan sähköpostilistan tai somen kautta, jos et halua missata seuraavaa osaa!

Ja mukava kuulla, millaisia ajatuksia ja tunteita teksti herätti!

————————————–

Voit tilata huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa erittäin edulliseen 24,9€:n hintaan vain rajoitetun ajan Adlibriksestä täältä tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi alekoodilla: VIISASSIJOITTAJA23!

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muistakin suomalaisista äänikirjapalveluista.

Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

6 kommenttia artikkeliin ”Erään Pokémon-mestarin tarina: osa 5”

  1. Nämähän oli hauskoja tarinoita. Olen itse nyt joutunut vajoamaan tähän suohon, kun 4v on ollut pelistä pian vuoden aivan järjettömän innoissaan, ja vastoin kaikkia odotuksia oppi pelaamaan sitä muutamassa päivässä aikanaan, kun peli hankittiin vähän mielijohteesta. Tänään ostimme tuossa juuri yhden 2022 World Championship – pakan, ja lapsi kysyi, että voiko sinne tämän vuoden Havaijin MM-kisoihin päästä noin pienenä edes katsomaan sinne lavalle 🥹 No, taloustilanne perheessä on samankaltainen kun blogissasi aikanaan, eli taitaa lapsi joutua itse tienaamaan matkansa, kunhan saa osallistua turnauksiin 😁

    Sinänsä tämä on kyllä yllättävän hauska peli yhdessä, että jos pelaamme korteilla, joiden säännöt lapsi muistaa ulkoa (jos uusia kortteja tulee liikaa lyhyen ajan sisään, homma hajoaa, tuossa on järjetön määrä ulkoa muistettavaa lukutaidottomalle), otan kyllä ihan rehdisti köniini yllättävän usein, jos HP:t pöydässä ovat kriittisissä tilanteissa niin, ettei niitä ole oleellista osata laskea pitkälle eteenpäin (ylipäätään, olen ollut huuli pyöreänä siitä, miten hyvin laskut sujuvat). Itse olen alusta saakka ottanut periaatteen, etten kauheasti anna etua, niin poika ei opi huonoa pelaamista. Tämän opin vaariltani, joka ilmeisesti sotavuosina oli seitsemän vuoden aikana pelannut niin paljon shakkia ja korttia, etten muista kenenkään ainakaan lapsista koskaan voittaneet ainuttakaan peliä häntä vastaan, ja oli hän kai ns kovan luun maineessa muutenkin 🔥 Jotenkin sen tajusi jo lapsena, että tässä on vakavasti otettava peli käynnissä, vaikka oli aivan altavastaajana, mikä tuntui mukavalta.

    MTG-kortit, joilla ei ole liki kahteen kymmeneen vuoteen tullut pelattua, odottavat kaapissa, vielä en uskalla niitä edes näyttää, koska korttien käsittely on vielä aika sinnepäin, ja luulen, että tuo olisi vielä liikaa monimutkaisuudessa…

    Kertomuksessa on myös hauskoja yhteyksiä omaan tarinaan, kun ihan jo kyllä nuorena aikuisena päädyin reissaamaan musiikkia soittamassa, ja oli juuri noita kokemuksia, että miksi tällainen outo hiippari rontataan jonnekin Siperian vuoristoon, eihän tässä ole mitään järkeä… Mutta ihan huimia matkoja ja ihmisiä, ja juuri tuo kokemus, että joku semiouto pakkomielteinen harrastus poikii joitain koko elämän hauskimmista tarinoista ❤️

    Vastaa
    • Hauska kuulla, että aina uudet sukupolvet pelin edelleen löytävät! Tuntuu absurdilta, että tämänkin tarinan ajasta on lähes 20 vuotta! Ja joo koen, että peli on tehnyt varmasti itselle ainakin muistin osalta ihmeitä, kun osasin kuitenkin koko sen aktiiviset 15 vuotta peliä pelatessa kaikki pelattavat kortit ulkoa, joita oli aina per vuosi se vähän yli tuhat tarkalleen kaikilla spekseillä. Ja kehittipä se englanninkielen taidonkin tosi korkealle tasolle, kun oli pakko jo lapsena ymmärtää, mitä kortit tekevät (vaikka englannin opetus alkoi vasta viidennellä luokalla).

      Ainakin omalla kohdalla kehitykselle, loogiselle ajattelulle, muistille ja kaikille tällaisille asioille pelaaminen antoi todennäköisesti aivan uskomattoman paljon hyötyä – jos vaikka vertaa siihen, että moni lapsi nykyään saattaa kuluttaa kaiken ajan, mitä käytin korttien parissa esim. sosiaalisen median fiidiä scrollaten.

      Ja hauskat nuo shakkimuistot, koska meillä oli sama, että isä opetti pelaamaan shakkia, eikä suostunut häviämään tahallaan, vaikka ei toki varmaan aivan yhtä hyvä ollut pelaamaan. Vähän yli kymmenen vuotiaana kuitenkin jo niin minä kuin isoveljeni olimme jo parempia kuin isä shakissa, lapsilla onkin aivan uskomaton oppimiskäyrä ihan kaikessa tuossa iässä ja vauhti on tosi kovaa sekä varmasti yllättää aikuiset aina uudelleen ja uudelleen.

      Ja joo nykyinen Pokémon varmasti soveltuu 4-vuotiaalle huomattavasti paremmin, koska peli on kuitenkin suhteellisen paljon lineaarisempi nykyään kuin 20 vuotta sitten (yksi pääsyistä, miksi aikanaan lopetin pelaamisen). Loppupeleissä korttipelit ovat kuitenkin pohjimmiltaan yllättävänkin samanlaisia ja kun osaa yhden, toisen opetteleminen on huomattavasti helpompaa.

      Itse asiassa 8-vuotiaana kiinnostuin myös MTG:stä ja opettelin sitäkin pelaamaan, mutta Pokémon vain vetosi paljon enemmän pitkälti, koska hahmot olivat paljon kivemman näköisiä 😀 Nykyään lähes koko vanha Pokémon-porukkamme (+30 ihmistä) on vaihtanut MTG:een pelaamiseen ajan vietteenä, minua lukuun ottamatta, kun on nämä sijoitus- ja kirjoitusharrastukset viemässä liikaa aikaa.

      Vastaa

Jätä kommentti