Erään Pokémon-mestarin tarina: osa 6

Tämä blogiteksti jatkaa tosielämän tarinaa siitä, kuinka minusta tuli ihka aito Pokémon-mestari – tarkalleen Pokémon-kortilla pelaamisen kuusinkertainen Suomenmestari. Matka muutti minua täydellisesti erittäin nuoresta alkaen ja tarjosi nuorelle teinipojalle maailman, jota en olisi koskaan edes uskonut olevan olemassa – sekä samalla vei minut matkalle ympäri maailmaa käytännössä ilmaiseksi.

Pokémon-tarinani on suhteellisen pitkä kerrottava, mutta sen saadessa lukijoilta innostuneen vastaanoton, vaikka aihe meneekin blogin pääaiheen ohi täysin, jatkan tarinointia aina kerran kuukaudessa/kahdessa tahdilla. Tarinoissa on myös paljon oppeja, joita kannan mukanani arjessa oli kyse työelämästä tai kaverisuhteista, koska kokemus oli aidosti äärimmäisen opettavainen.

Näitä tarinoita on mukava muistella ja kertoa. Onkin ollut mukavaa kuulla, että tekstit ovat saaneet innostuneen vastaanoton ja seuraavaa tarinaa odotetaan aina innolla.

Ennen kuin jatkan tarinaa, jos et ole lukenut, kannattaa lukea aiemmat osat, eli mistä kaikki lähti ja mitä sitten tapahtui ja mistä tarina jatkaa matkaansa. Etenkin näin joulun alla voit ottaa aikaa rauhoittua ja antaa matkan viedä – tulet varmasti viihtymään alusta asti.

Erään Pokémon mestarin tarina: osa 1
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 2
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 3
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 4
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 5

Koska osa tarinoista kertoo ajasta ennen älypuhelimia, sosiaalista mediaa ja niin edespäin, niin avaan aina sitä mikä vuosi ja kuinka vanha olin silloin. Suluista löydät aina kuinka vanha olin minäkin vuonna, mikä antaa kontekstia tarinaan. Tarina jatkuu suoraan viime osasta.

Vuoden 2005 MM-kisat – päivä 2 – top32 (14v)

Olin siis juuri toisissa Pokémonin MM-kisoissani Anaheimissa ja edellisenvuoden fiasko oli kääntynyt siihen, että toisella yrittämällä olin jo 32 parhaan joukossa – ja jatkoin toiselle päivälle MM-kisoissa. Tämän jälkeen pelit olivat paras kolmesta, aikarajana puolitoista tuntia ja jos hävisit paras kolmesta ottelun, olit ulkona turnauksesta. Perus playoffit siis.

Viime tekstissä pääsin top32 pelin kolmanteen peliin. Tilanne oli kutkuttavasti 1-1 ja tämä kolmas ottelu ratkaisisi, kumpi meistä pääsisi jatkoon.

3. Ottelu

Kuumotus! Nostan alkukäteni 3. peliin ja käteni on erinomainen. Pääsen vielä aloittamaan Pokémonilla, jota poikkeuksellisesti käytin tässä ottelussa pääiskijänä. Ainoa puute oli energian puute, joten en saanut tätä Pokémonia heti istumaan.

Vastustajani nostaa alkukätensä ja huomaan, että n. kymmenen metriä hänen takanaan eräs Suomen tiimistä, nostaa innostuneena peukkujaan. Oletan, että hän vain kannustaa minua ja näytti tsemppipeukkuja.

Aloitamme pelin ja en nosta vieläkään energiaa, jota voisin liittää iskijälleni. Vastustajani pakasta en osaa sanoa, koska se käynnistyi aina suhteellisen hitaasti. 3. vuorolla minulla on vaihtoehto. Laitan pakkani päälle Pokémonin efektillä kortin, jolla saan varmasti 4. vuorolla energian (nosta 3 korttia, joista yhden saan päättää).

TAI voin käyttää kortin, joka on tähän mennessä voittanut turnauksessa minulle monta ottelua – eli kortin, jota yleensä käytän loppupelissä (sekoita omat ja vastustajasi käsikortit pakkaan ja nosta niin monta korttia kuin sinulla on Pokemoneja tuhoamatta pelin voittoon). Koska on pelin alku, me molemmat sekoittaisimme käden pakkaan ja nostaisimme 6 korttia (tämä ei kuitenkaan varmista minulle energiaa, vaan se pitäisi nostaa randomilla 6 kortista). Totesin, että 3 korttia tuntuu vähältä, koska käteni oli muutenkin heikohko ja hidas, joten päätin laittaa pakan päälle käden sekoituskortin.

Tulee seuraava vuoro ja pelaan kortin. Vastustajani toteaa ”nice card” ja silloin tajuan. Suomalainen ei näyttänyt tsemppiä, hän näytti innostuneelta, koska vastustajani käsi oli täyttä roskaa! Tein siis aivan katastrofaalisen virheen, että annoin hänelle uuden käden. Ja kyllä, hän nosti huomattavasti paremman käden. Ja minä? En nostanut vieläkään sitä yhtä energiaa, mitä tarvitsen. Ajoin yhdellä kortilla itseni nurkkaan ja samalla annoin vastustajallani mahdollisuuden nousta voittoon.

Peli lähtikin siis molemmilla käyntiin, mutta minulla hieman hitaammin. Jouduin vemputtaa korttejani, että pääsin optimitilanteeseen, ja sitten huomasin toisen ongelman – aika. Aikaa oli jäljellä enää 5 minuuttia venyneen toisen pelin jälkeen ja olin jäljessä yhden Pokémonin. Vastustajani pakka siis perustui siihen, että pystyi pitämään Pokémonejaan pitkään elossa, mutta ei iskenyt paljoa. Oma pakkani taas oli vahvimmillaan juuri takaa-ajoasemasta.

Aika kuluu ja pääsen tasoihin. Se voittaa, joka tuhoaa seuraavan Pokémonin. Aika huudetaan. Olemme tasoissa peleissä ja tasoissa Pokémoneissa. Ostamme aikaa ja pelaamme 5 vuoroa ilman, että kumpikaan saa yhtään toisen Pokémonia tuhottua. Lopulta minulta loppuu keinot kesken ja joudun ottamaan riskin. Jos vastustajallani on yksi kortti, hän voittaa. Jos hänellä ei ole, minä voitan.

Isken. Annan vuoron. Kaverini nostaa 3 korttia efektillään pakasta ja… hänellä on voittoon tarvittava kortti!

1-2

Olin aivan murskana. Samaisen vuoden SM-kisoissa voitin aikaan, ja nyt taas hävisin aikaan. Ja mikä pahinta, tilanne oli selkeästi sellainen, että normaalissa pelissä, olisin pelin vielä onnistunut voittamaan. Mielestäni ansaitsin voiton, koska pakkani oli parempi ja tiesin, ettei vastustajani tulisi pääsemään tästä merkittävästi pidämmälle, mutta yksi virhe ajattelussa tuhosi kaiken.

Tsemppipeukku yhdistettynä ensimmäiseen top32 paikkaan sai hermoni sekaisin ja tein amatöörimäisen virheen, enkä seurannut vastustajani eleitä sekä hänen pelipöytäänsä paljon. En myöskään huomannut kelloa, jonka takia hävisin aikaan. Jos olisin pelannut nopeammalla temmolla, olisin pelin pystynyt voittamaan.

Olin pettynyt itseeni, vihainen ja surullinen samaan aikaan. Tiesin, että pystyin parempaan, mutta peli on raakaa. Tein massiivisen virheen ratkaisevalla hetkellä ja tämä teki tyhjäksi kaiken hyvän, mitä olin tehnyt kesällä pakkani eteen ja kuinka hyvin olin pelannut alkukierrokset.

Asiaa ei helpottanut, että tsemppipeukkua näyttänyt Suomen pelaaja ihmetteli pelin jälkeen ”Miten hävisit!?”. Puukko suoraan sydämeen.

Vuosi 2005-2006 – saan Pokémon-liigan vastuulleni 14v

Suomeen palattuani oloni oli ennen kaikkea tyhjä. MM-kisat olivat se asia, johon valmistauduin käytännössä koko vuoden ja en päässyt yli tunteesta, että minulla oli mahdollisuuksia paljon pidemmälle turnauksessa. Kyseinen pelivirhe jäi kummittelemaan minua ja tiedät varmaan sen tunteen, kun yön pimeillä hetkillä tulee mieleen se erittäin nolo asia 10-15 vuoden takaa, minkä sanoit tai teit. Minulla kaikki tällaiset muistot on korvattu Pokémon otteluiden pelivirheillä.

En osannut käsitellä tämän kokoista virhettä ja valehtelematta asia palasi mieleeni vielä 10 vuottakin tämän jälkeen, kun olin jo aikuinen. Kuten kaikki virheet, tämä kuitenkin teki minusta aivan eri kaliiberin pelaajan, enkä koskaan enää toistanut virhettäni. Aloin myös kiinnittämään huomiota niin vastustajani kuin itse lähettämiini sanattomiin viesteihin niin pelin alussa kuin pelin aikanakin aivan uudella tasolla, koska totesin, etten enää koska tule toistamaan tätä virhettä. Lupaus pitää tähän päivään mennessä.

Muutoksen tuulet puhalsivat myös Hyvinkään Pokémon-liigassa. Liiga aloitti toista vuottaan, mutta tällä kertaa ilman sen moottoria – eli isoveljeäni, joka oli juuri aloittanut vuoden lukiovaihdon Saksassa. MM-kisoissa mukana olleet henkilöt perustivat myös oman liigansa Keski-Suomeen, mutta samalla Hyvinkään liigasta vastasi tällä kertaa allekirjoittanut.

Mitä tapahtuu, kun päästää kerhotoimintaa vetämään 14-vuotiaan, äärimmäisen ujon ja introvertin henkilön? Mahalasku. En osannut opettaa uusia ihmisiä pelaamaan. En uskaltanut selittää vanhemmille harrastuksesta ja parissa kuukaudessa olinkin onnistunut karkottamaan omalla antisosiaalisella toimintatavallani 20 henkilön liigasta kaikki paitsi 4 ihmistä! Nämä neljä ihmistä olivat ne neljä ensimmäistä ihmistä, jotka olivat liigaan silloin vuonna 2004 saapuneet.

Jälkeenpäin olen tehnyt mielenkiintoisen huomion. Samaan aikaan se, että käytännössä tuhosin Hyvinkään liigan vuodeksi, oli pahinta, mitä liigalle olisi voinut tapahtua lyhyellä aikavälillä. Mutta parasta, mitä koko Suomen Pokémon-skenelle koskaan tapahtui.

Syynä oli yksinkertaisesti se, että perus ujona introverttinä lähennyin juuri niiden ihmisten kanssa, jotka liigaan vielä jäivät, koska toimin luonnollisesti paljon paremmin 1vs1 tilanteissa kuin isojen ihmismassojen kanssa. Aloin tutustumaan tyttöihin, jotka olivat yhdessä liigaan tulleet. Aloin tutustua Miskaan ja hänen serkkuunsa. Liigan jälkeen kukaan meistä ei malttanut lähteä kotiin, vaan jäimme aina 1-6 tunniksi koko lauantai-illaksi puhumaan kaikista asioista ja myös toki Pokémonista lelukaupan portaille monta tuntia sen jälkeen, kun kauppa oli suljettu.

Samoin otin päävastuun pakkojen rakentamisista, koska isoveljeni ei enää ollut saatavilla kuin satunnaisesti MSN Messengerin kautta (muista, että oli vuosi 2005, joten käytännössä toisessa maassa oleva ihminen oli suurimman osa saavuttamattomissa). Hurahdin Pokémoniin vielä aivan uudella asteella ja rakensin uusia pakkoja ja tein uusia pakkalistoja käytännössä joka viikko. Joka viikko kun tulin liigaan, toin aina mukanani 3-4 omaa uutta ideaani ja tätä jatkui aina siihen asti, kun Pokémonin aikanaan vuonna 2013 aktiivisesti lopetin.

Koska meillä ei kuitenkaan ollut kortteja näihin kaikkiin pakkoihin, koska korttivarantomme ei ollut iso, tein paperilappusia tai printtasin kotiprintterillä korttien kuvia netistä ja laitoin ne korttien paikoille pakkoihin. Vuosien varrella 4-5 pakkaa paisuikin siihen, että lopussa minulla oli aina 16 pakkaa mukana – kaikki itse kotihuoneen lattialla rakentamiani ja ideoimiani.

Samalla Hyvinkään liigalaisten kanssa, en kokenut heitä enää vastustajinani, vaan kavereina ja tiimikavereina. Yksi näistä oli myös tuleva aito ensirakkauteni, nykyinen exäni, mutta siihen oli vielä matkaa. Tänä vuonna minulla oli lähinnä perus lyhyitä teinisuhteita koulun tyttöjen kanssa, joita ei oikein parisuhteiksi edes voi kutsua.

Ja kyllä, vaikka Pokémon oli erittäin nolo juttu tässä erittäin kriittisessä murrosiän vaiheessa (koska Pokémon oli silloin vielä aidosti lasten juttu), luokkakaverini ottivat harrastuksen hyvin vastaan, enkä juuri kokenut edes kiusaamisyrityksiä kuin yhden uuden oppilaan toimesta.

Pokémoniin palaten, olikin siis Hyvinkään tiimi, Turun tiimi, Helsingin tiimit jne. Tämä mindsetin muutos vaikutti paljon meihin kaikkiin, koska itse aloin jakamaan ideoitani laajemmalle piirille ja vaikka en osannut opettaa uusia pelaajia, halusin jäljellä olevista ihmisistä kouluttaa mahdollisimman hyviä pelaajia – ja tämä onnistui, koska ihmiset jäivät liigaan – ei ihmisten – vaan itse rakkaudesta lajiin takia.

Vuosi 2005-2006 – turnausvuosi

Vuoden 2005-2006 turnausvuosi oli käytännössä täydellistä dominointia Hyvinkään puolesta. Lainasimme korttejamme ja suurin osa Hyvinkään tiimistä lopetti pelaamasta omia pakkojaan ja pelasi usein versioita minun rakentamista pakoistani.

Kiersimme ne pari kaupunginmestaruus- ja aluemestaruuskisaa, mitä Suomessa pidettiin ja voitimme melkein kaiken – kaikissa kolmessa ikäluokissa. Muistutuksena ikäluokista, Pokémonissa oli kolme ikäluokkaa:

1) Junior 10 ja alle v
2) Senior 11-14v
3) Master 15 ja yli v

Olin itse siirtynyt tällä kaudella vihdoin Master-ikäluokkaan, ja Senior-ikäluokassa pelasi käytännössä kaikki Hyvinkään ydintiimistä. Juniorissa pelasi kaksi ydin tiimin pikkuveljeä, jotka eivät käyneet niin aktiivisesti liigassa, mutta voittivat silti kaikki turnaukset, joissa kävivät pelaamassa.

Koska meillä oli hyvä jako kaikissa ikäluokissa ja Suomessa alettiin pitämään turnauksia pelin kasvun takia kaikissa ikäluokissa, oli meillä junamatkojen jälkeen aina paljon kotiin vietävää, mihin ikinä menimmekään. Joskus aloimme myös saamaan kyytejä erään liigalaisen vanhemman asuntoautossa pidemmille turnausmatkoille.

Hyvinkään Pokémon-liiga olikin muuttunut harrastetoiminnasta aidosti kilpailulliseen toimintaan, mutta ajanut kaikki ns. ”casual” ihmiset pois. Tästä voidaan vetää aika monta yhtymäkohtaa mihin tahansa asiaan, koska useinhan juuri näin käy. Koskaan kaikille ei voi tarjota kaikkea, vaan vaikka jos kirjoittaa sijoituskirjan, pitää päättää onko se aloittelijoille, kokeneemmille vai hc-sijoittajille. Olin nuorempana erittäin kaikki-tai-ei-mitään tyyppi, joten hc oli ainoa, mikä toi minulle tyydytystä.

Vuoden 2006 SM-kisat (15v)

Kausi 2006 menikin nopeasti ja olin vihdoin aika SM-kisoille. Minulla oli hyvä tunnelma Hyvinkään tiimistä. Meillä oli hyviä pelaajia ja pakkoja kaikissa ikäluokissa ja SM-kisat tultiin pelaamaan kahdessa ikäluokassa – 14 ja alle sekä 15 ja yli. Jaossa oli siis aikaisempien vuosien SM-kisojen sijaan jo kaksi täysin maksettua matkaa MM-kisoihin kutsujen kera.

Etenkin 14v ja alle ikäluokassa edustuksemme oli niin vahva, että olin varma siitä, että joku hyvinkääläinen voittaa. 15-vuotiaiden ikäluokassa olin yksin. Paitsi, että! Isoveljeni oli pelannut Saksassa muutaman Pokémon turnauksen satojen hengen turnauksissa (hieman isompia kuin Suomessa) ja päätti, että lentää pariksi päiväksi Suomeen pelaamaan turnaukseen.

Peli oli jälleen vähän kasvanut, joten tällä kertaa kisat pidettiin Tennispalatsin yläkerrassa (siinä, missä oli ennen Hese, en muista onko enää). Olin päättänyt pelata tällä kertaa monipuolista ja yksinkertaisesti koko formaatin parasta pakkaa. Tähän päivään, pakka on todennäköisesti monipuolisin, mitä Pokémonissa pystyi pelata, koska yksikään pakan listoista ei ollut identtinen, vaikka pakka oli erittäin suosittu. Pakka kulki nimellä LBS ja sai nimensä pääpokemoneista, jotka olivat Lugia ex, Blastoise ex sekä Steelix ex.

Isoveljeni oli päättänyt pelata pakkaa, joka oli oma versio viime vuoden MM-kisapakastani. Käytännössä pakka ja idea oli niin hyvä, että lähes identtistä pakkaa (Ludicargo) olisi voinut pelata myös MM-kisoissa vuosi aikaisemmin.

Äitimme oli tällä kertaa mukana koko matkan ajan ja oli varannut meille hotellihuoneen Helsingistä työsuhde-edullaan (hän oli siis matkatoimistovirkailija siihen aikaan, kun se vielä ammatti oli). SM-kisat järjestettiin samana vuonna, kun oli euroviisufinaali ja mitäs tapahtuikaan vuonna 2006.

Joka tapauksessa, SM-kisat pidettiin lauantaina Helsingin Tennispalatsissa ja olin suhteellisen rauhaisa. Luotin pakkaani ja osaamiseeni. Myös se, että isoveljeni oli paikalla auttoi asiaa. Tiesin, että jos en itse voittaisi, niin hän saattaisi silti voittaa meille matkan MM-kisoihin. Hän oli tosin täyttänyt juuri 18-vuotta, joten ei enää voittaisi matkaa vanhemmillemme vaan pelkästään itselleen. Fun fact: olemme itse asiassa syntyneet samana päivänä – vain kolme vuotta erillään!

Omassa ikäluokassani turnauksessa alkukierroksia on 6 ja top8. Yksi alkukierros siis enemmän kuin edellisen vuoden SM-kisoissa ja pelaajia turnauksessa on jälleen 20 enemmän kuin edellisenä vuotena. Peli siis kasvoi hitaasti, mutta varmasti ja kisaajia olikin jo yli 60 tänä vuonna.

Alkukierrokset menivät pitkälti, kuten olettaa saattaa. Voitin 5 ensimmäistä kierrosta ja yllätys tuli vasta viimeisellä kierroksella, kun vastaani astui hesalainen, jonka tunsin aikaisilta Safe Haven-ajoilta. Hän pelasi viime vuoden Medicham ex pakkaa twistillä, joka yllätti minut täysin. Olin ottelussa suhteellisen aseeton ja säikähdin pakkaa erittäin paljon.

Alkukierrosten jälkeen oli kuitenkin paljon iloisia uutisia, niin minä kuin isoveljeni pääsimme jatkoon, molemmat 5-1 tuloksella. Samalla Hyvinkään tiimistä toisessa ikäluokasta kaikki core-tiimistä olivat päässet top8:ii eli puolet jatkoonpäässeistä oli hyvinkääläisiä. Palataankin siis itse otteluselostusten pariin. Kyseessä oli siis top8 ja jälleen perinteinen, kaikki tai ei mitään. Joko voitit paras kolmesta ottelun tai turnauksesi päättyy siihen.

Top8 

Top8 vastustajani oli samainen kuin alkukierrosten toiseksi viimeisellä kierroksella. Hän pelasi viime vuoden Master-ikäluokkasarjan maailmanmestarin pakkaa modernilla twistillä. Tämä kausi Pokémonissa olikin mielenkiintoista, koska niin moni pakka, joka oli hyvä edellisenä vuotena, pysyi formaatissa ja ne muuttuivat koko ajan paremmaksi. Oma pakkani oli käytännössä täysin uusi.

1. Ottelu

Vastustajani sai äärimmäisen hyvän alun ja kehitti pääiskijänsä (Nidoqueen), jo ensimmäisellä vuorolla eteen. Alku oli paljon parempi kuin alkukierroksen pelissä, joten jouduin puolustusasemaan pelin alusta alkaen. Huomasin kuitenkin nopeasti yhden asian. Aggressiivinen alku keskimäärin raskaalla ja hitaalla pakalla ei ollut pelkästään hyvä asia. Koska hän lähti heti iskemään, eikä ottanut aikaa laittaa peliä käyntiin perinteisellä tavalla, minun tarvitsi vain hoitaa tämä yksi iskijä pois pelistä, ja käytännössä pelipöytä oli jälleen halussani.

En siis edes yrittänyt itse perinteistä linjaa, jossa kehitän Blastoise ex:n penkille ja lataan energiat sen voiman avulla Lugia exälle. Otin aikani, ja laitoin yhden energian vuorossa Lugialle, kunnes se oli valmis iskemään – samalla kun varmistin, että minulla on nostoa myös loppupeliä ajatellen. Iskin hänen pääiskijänsä Lugialla pois ja hän jäi pitkälti tyhjän päälle. Otin nopeasti takaa-ajoasemani takaisin ja voitin pelin suhteellisen nopeasti tämän jälkeen.

1-0

2. Ottelu

Toisessa ottelussa pöydät kääntyivät täysin. Sain itse käytännössä täydellisen alun – joka kuitenkin tarkoitti sitä, että joutuin uhraamaan alkupelin aggressiolla loppupelin kortin nostoa. Katsoin vastustajani ensimmäisen vuoron ja päätin ottaa riskin – lähdin täydellä all-in asennolla hyökkäämään, koska alkukäteni sen mahdollisti.

Tämä kannatti, sillä vastustajani ei pysynyt laisinkaan mukana eikä saanut lainkaan peliään käyntiin.

2-0

Pelimme olivat ohi yllättävänkin nopeasti (koska pelaan usein erittäin nopealla temmolla), ja meninkin heti jännäämään isoveljeni peliä. Mielenkiintoista on se, että stressaan 3923892982 kertaa enemmän muiden pelejä katsoessani kuin itse pelatessani. Pelatessa Pokémonissa tiukkoja pelejä, pääsin etenkin vanhemmalla iällä useammin ja useammin flow-tilaan, jossa koko maailma käytännössä katosi ympäriltäni. Olisin tarvinnut tätä myös vuoden 2005 MM-kisojen ratkaisuottelussa, sillä jos olisin onnistunut sulkemaan maailmani ympäriltä, en olisi ulkoisia ärsykkeitä nähnyt – ja siten tehnyt todennäköisesti oikean päätöksen.

Flow-tila onkin harvoja asioita, joita Pokémonissa aidosti kaipaan. Nykyään töissä pääsen joskus tällaiseen tilaan ja kerran kahdessa vuodessa äärimmäisen hyviä videopelejä pelatessa. Mutta Pokémonissa ennen kaikkea finaalien sekä MM-kisaotteluiden pelaaminen oli aina jotain, mitä rakastin valtavasti.

Minua jännittikin aivan liikaa ja en pystynyt katsomaan isoveljeni peliä. Loppupeleissä isoveljeni pääsikin jatkoon ja olimme molemmat top4:ssä! Tämän lisäksi toisessa ikäluokassa kolme neljästä top4 kisaajasta oli hyvinkääläisiä!

Top4

Rehellisesti en muista tästä ottelusta yhtään mitään. Tähän löytyy järkisyy, sillä muistan elävästi tältä kierrokselta jotain muuta. Voitin siis top4 pelini ja edessäni oli finaali. Mutta jälleen, se mikä stressasi minulta hiukset päästä oli isoveljeni ottelu – ja mikä ottelu se olikaan.

Kävelen katsomaan peliä. Kävelen pois pelistä. Kävelen katsomaan peliä. Kävelen pois pelistä. En osaa päättää, koska haluan katsoa, mutta samaan aikaan en voi katsoa. Pelissä on menossa ratkaiseva kolmas ottelu. Ja vastakkain ovat isoveljeni sekä se ainoa pelaaja, jolle olin turnauksessa hävinnyt. Tämä aiheuttikin moninkertaisen stressin peliin. En tiennyt voinko voittaa pakkaa, jota vastaan isoveljeni pelasi, koska sillä oli selkeästi positiivinen match-up omaa pakkaani vastaan. Ja samaan aikaan tietysti stressasin, miten isoveljelleni käy.

Ja kuten kaikkiin tiukkoihin kolmansiin otteluihin kuuluu, aika huudetaan. Peli oli 1-1 ja myös tuhotut Pokémonit olivat tasan. Olen aivan hermorauniona, kun katson pelipöytää. Siitä oli mahdoton sanoa, kumpi voittaa. Isoveljeni vastustaja vaihtaa isoveljeltäni pääiskijän pois aktiiviselta (eli siltä paikalta, mistä Pokémonit voivat iskeä), ja iskee siten, että on yhden vuoron päässä voitosta. Isoveljeni pitää tuhota yksi Pokémon tällä vuorolla tai hän häviää.

Isoveljeni nostaa kortin ja katsoo kättään. Miettii. Rehellisesti pelkästään isoveljeni miettiminen vaikutti puolelta tunnilta, mutta koska kaikki näkivät, että kyseessä oli pelin viimeinen vuoro, tuomari hoputti isoveljeäni vain vähän. Isoveljeni tarvitsisi yhden kahdesta kortista, jota hänen pakassaan oli. Hän käyttää Ludicolon Poke-Powerin. Nostaa katseensa vastustajaan ja onnistuu vaihtamaan pääiskijänsä takaisin eteen. Ja voittaa pelin!

Kaikista hienointa tässä oli, että voittava kortti oli se, jonka olimme laittaneet pakkaan jo vuosi sitten MM-kisapakkaani juuri samaista Medicham exää varten.

!!!

Olimme siis molemmat finaalissa ja käytännössä tiesimme, mitä tulee käymään. Isoveljeni ei pystynyt voittamaan matkapalkintoa perheellemme täysi-ikäisyytensä takia, joten käytännössä vaikka saisin huonoja alkuja, minun piti voittaa peli – ihan puhtaasti taloudellisista syistä.

Finaali oli siis lievästi antikliimaksinen Juntunen vs. Juntunen finaali, jonka voitin suhteellisen näytöstyyliin 2-0, mutta en usko, että isoveljeni edes pelasi tosissaan. Hän oli ennen kaikkea iloinen siitä, että pääsimme molemmat MM-kisoihin (hänkin sai kutsun sijoituksen myötä SM-kisoihin) ja jälleen voitin niin itselleni kuin perheelleni maksetut hotellit ja lennot Yhdysvaltoihin. Tällä kertaa Kalifornian Anaheimiin.

Eikä tässä vielä kaikki. Hyvinkää jyräsi myös nuoremmassa ikäluokassa ja 1. 2. ja 3. sijat nuoremmassa ikäluokassa menivät kaikki hyvinkääläisille. Aiemmassa tekstissä mainitsemani Miska jäi kolmanneksi ja hänen serkkunsa voitti Suomenmestaruuden. Nämä ovat oleellisia tietoja vuoden 2006 MM-kisoja ajatellen, sillä he päättivät lähteä yhdessä MM-kisoihin – Suomen tiimi MM-kisoihin siis jatkoi kasvamistaan, koska myös viime vuonna MM-kisoihin lähteneet päättivät lähteä. Ja tämän päälle vielä helsinkiläinen Medicham ex-pelaaja päätti lähteä kisoihin myös!

Vuoden 2006 MM-kisoihin valmistautuminen

Vuoden 2006 MM-kisoihin valmistautuminen olikin aivan eri maailmasta kuin koskaan aikaisemmin. Käytännössä tein kesälomalla kolmea eri asiaa:

1) Kävin salibandyn kesätreeneissä ja kesätöissä futiserotuomarina
2) Pelasin Super Smash Bros. Meleetä 4-5 tuntia päivässä
3) Loput päivästä pelasin Pokémon-korteilla valmistautuen MM-kisoihin

Isoveljeni palasi Saksasta ja käytännössä hyvinkääläiset tulivat aina meille usein jo aikaisin aamusta pelaamaan Pokémonia – jos emme pelanneet toisten kavereiden kanssa Meleetä. Usein teimme näitä asioita ristiin rastiin ja jotkut pelasivat huoneen lattialla Pokémonia, toiset olohuoneessa Meleetä. Vanhempamme olivat joko töissä tai omia juttuja tekemässä suurimman osan ajasta ja koti oli koko kesän aika vapaasti meidän käytössämme.

Tänä kesänä alkoi myös perinne, joka kulkee nimeltä Miska-leiri vielä tänä päivänäkin kaveriporukassamme. Miskan perhe asui n. 15 kilometriä Hyvinkäältä, joten hän sai aina kyydin meille. Koska heillä kuitenkin oli hehtaaria (kirjaimellisesti) paljon, saimme idean, että pidämme hyvässä kesäsäässä kolmen päivän teholeirin, missä emme tee muuta kuin pelaamme Pokémonia, uimme pihalla olevassa lammessa ja saunomme.

Leiri sai alkunsa MM-kisavalmistumisleirinä, mutta on nykyään kaveriporukassamme vuosittainen perinne, joka on kehittynyt vuosien saattossa ensin kovasta korttipelaamisesta kaikenlaiseen korttipelaamiseen. Sitten kaikenlaiseen lautapelaamiseen. Ja nykyään vain ihan kaikkeen, mitä iso kaveriporukka pystyykään tekemään kolme päivää kesäsäässä. Porukka on muuttunut paljon, mutta nykyään core-porukassa on n. 40 ihmistä ympäri Suomen, joista kaikki ovat lopettaneet Pokémonin pelaamiseen nykyään jo aikoja sitten.

Etenkin ensimmäisinä vuosina leirillä oli alkoholibanni, mutta tämä löystyi, kun kaikki pelaajista olivat täysi-ikäisiä (joskus vuonna 2015). Tänä vuonnakin meillä oli samainen leiri kaveriporukkamme kanssa ja mukana on aina 15-20 ihmistä – ainoat ihmiset, jotka ovat joka vuosi paikalla olleet 18 vuotta perätysten ovat Miska (luonnollisesti) ja allekirjoittanut.

Tämän lisäksi samanlainen leiri järjestettiin myös Keski-Suomessa, jonne menimme. Täällä syntyikin legenda ja sisäpiirin vitsi, kun pohdimme tarkkaan isoveljeni kanssa, mikä pakka olisi kenellekin MM-kisoihin mentäessä hyvä. Tekemisestä oli alkanut tulla suhteellisen totista tässä kohtaa ja mietimme ihmisten pelityylejä, metagamea ja pakkojen techejä erittäin tarkasti kahden MM-kisan kokemuksella.

Miskalle ehdotinkin pakkaa, joka oli voittanut Hollannin mestaruuden vanhimmassa ikäluokassa. Pakka oli äärimmäisen hyvä erityisesti formaatin parasta ja pelatuinta pakkaa (LBS) vastaan, jolla itsekin olin voittanut juuri SM-kisat.

Miska totesi minulle testipelien jälkeen Keski-Suomessa, että ”ei tämä Holon Engine toimi tässä pakassa”. Holon engine oli tietty korttiyhdistelmä, joka teki käytännössä kaikista pakoista toimintavarmempia. En käytännössä rakentanut pakkoja ilman tätä korttikombinaatiota, koska se oli niin ylivoimainen toimintavarmuuden varmistamiseksi. Vakuuttelin Miskalle, että luottaa listaani, vaikka se ei juuri nyt alkuun tuntuisikaan hyvältä.

Lopputuloksena oli, että viimeisellä liigakerralla ennen MM-kisoja Miska hävisi kaikki pelatut 20 otteluaan. Hän oli kuitenkin jostain absurdista syystä ottanut sydämeensä sanat, jotka sanoin. Nykyään töissä saattaisin sanoa ”luota prosessiin” ja vaikka en osannut näin sanoa tähän aikaan, tämä oli se, mitä tarkoitin. 20 häviötä peräkkäin olisi saattanut käytännössä kenet tahansa muun pelaajaan täyteen kriisiin pakkavalinnasta, mutta näin ei Miskalle käynyt. Hän luotti tekemääni pakkaan ja prosessiin.

Se, mitä tapahtui vuoden 2006, muuttikin Pokémonin suunnan Suomessa täysin ja kohautti koko Pokémon-maailmaa kerralla. Eli, kuten saatoit arvatakkin, siitä lisää seuraavalla kerralla!

————————

Kuten aina, kiitos valtavasti, että jaksoit taas lukea tänne asti! Muistojen kaivelu on samaan aikaa kaihoisaa, että jännittävää. Kirjoittaessa menneisyydestä alan elämään muistojani uudelleen teinipojan päässä, mikä on aika hauskaa.

Kirjoitan jatkossakin uuden osan tähän kirjoitussarjaan siis aina kerran noin puolessatoista kuukaudessa. Laita siis blogi seurantaan sähköpostilistan tai somen kautta, jos et halua missata seuraavaa osaa!

Ja mukava aina kuulla, millaisia ajatuksia ja tunteita teksti herätti! Hauskaa joulua kaikille lukijoille!

————————————–

Voit tilata huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa erittäin edulliseen 24,9€:n hintaan vielä 10 päivän ajan Adlibriksestä täältä tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi alekoodilla: VIISASSIJOITTAJA23!

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muistakin suomalaisista äänikirjapalveluista.

Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista! Löydyn nyt myös Threadsistä!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

4 kommenttia artikkeliin ”Erään Pokémon-mestarin tarina: osa 6”

  1. Kiitos tästä tarinasta ja hienoa, että olet avannut pelihistoriaa. Ainoa valittamisen aihe, että tarina jäi pahasti kesken. Nyt joululomalla tuli kahlattua kaikki osat läpi ja lisää jäin kaipaamaan.
    Tällaisena hieman yli 40v ukkelina on kiva muistella tuota aikaa, kun pokemon kortit tulivat. Itsekin tuli jonkin verran aikaa vietettyä Safe Havenissa ja yhteen turnaukseen osallistuttua. Takkiin tuli ja pahasti. Hyvä tunnelma siellä kyllä oli, kun sai vinkkejä tuohon pakan rakenteluun ja taisin saada jonkun kortinkin lainaksi peliin.
    Olisi kiva kuulla pelasitko koskaan pc:llä pokemon trading gamingiä? Entä mitä mieltä mihin pokemon kortit ovat menneet? Tullut niitä ex kortteja, joilla hp yli 200.

    Vastaa
    • Kiva kuulla, että kaikki teksti on tullut luettua – sen verran pitkiä ne ovat! PC:llä pelasin erittäin vähän kerran sen jälkeen, kun olin lopettanut vuonna 2015, mutta Game Boy Colorilla tuli paljon pelattua Pokémon TCG peliä joskus millenniumin vaihteessa.

      Ja hyvä kysymys! Yksi suuri syy siihen, miksi lopetin oli se, että korttien design meni koko ajan yksinkertaisempaan suuntaan ja tiettyjä monimutkaisuuksia poistettiin pelistä, että siihen olisi helpompi aloittelijoiden päästä sisään.

      Tässä kuitenkin oli luonnollisesti se trade-off, että peli muuttui enemmän tuuripainoitteiseksi ja etenkin korkealla tasolla pelataan sen verran oikein, että käytännössä katsotaan vain kumpi nostaa paremmin – monessa ottelussa vuoden 2013 jälkeen alkoi tuntua, että olen vain autopilotti ilman sen suurempaa valtaa siitä, mihin suuntaan peli kääntyy – ja pelin lopputuloksen pystyi näkemään 5 vuoroa etukäteen shakkimaisesti.

      Sama pätee pelissä edelleen, kun MM-kisat aina kerran vuodessa katson – peli siis muuttui lopettamiseni aikaan mielestäni huonompaan suuntaan ja ei ole siitä oikeastaan kauheesti muuttunu viimeisen 10v aikana – vaikka toki HP:ta Pokémoneille lisätään koko ajan, mikä sinänsä luonnollinen osa power creepiä, että saadaan ihmiset ostamaan uusia kortteja.

      Vastaa
  2. Kiitos selvennyksistä. Olinkin lukiessa pohtinut, että kuinka paljon tuolla aloituskädellä on merkitystä. Nyt ymmärsin, että nykyisin iso.
    Tuleeko muuten vielä pelattua Pokemon korteilla ja onko Suomessa enää millaista toimintaa niiden ympärillä?
    Jään odottamaan jatkoa tarinaan. Se tuo hyvää vaihtelua tähän sijoitusblogiin.

    Vastaa
    • Pääkaupunkiseudulla ja Turussa taitaa edelleen olla aktiivisia liigoja. Ja itse asiassa tänä vuonna tyyliin ensimmäistä kertaa 10 vuoteen suomalainen pääsi MM-kisoissa 16 parhaan joukkoon. Maailmalla laji on suositumpi kuin koskaan, mutta Suomessa noin 50-60 pelaajan laji enää.

      Vastaa

Jätä kommentti