Finanssikriisi lähti vuonna 2007 siitä kun Lehman Brothers kaatui kaikkien yllätykseksi. Tämän myötä dominoefekti alkoi tekemään finanssilaitoksista ympäri Yhdysvaltain koko ajan epälikvidimpejä. Tämä dominoefekti pysäytettiin, sillä että Yhdysvaltain valtio tuli ongelmissa olevien yritysten avuksi. Tästä suurimpina esimerkkeinä siihen aikaan maailman suurin vahinkovakuuttaja AIG sekä yksi maailman suurimmista pankeista Citigroup.
Kriisistä selvittiin ja kyseiset yritykset maksoivat Yhdysvaltain valtiolle velkansa takaisin korkojen kera. Yhdysvaltain valtio teki loppujen lopuksi hyvän tilin molemmat finanssitalot pelastaessaan. Kyseisten yritysten ennen-kriisiajan osakkeenomistajat kuitenkin ovat edelleen rajusti tappiolle.
Luonnollisesti myös Euroopassa pankeilla oli ongelmia hieman tämän jälkeen ja viime aikoina on ollut puhetta etenkin italialaisista, espanjalaisista sekä kreikkalaisista pankeista sekä niiden likviditeettiongelmista. EU:n alueen pankkikriisityökalun uudistus saatiin päätökseen kaksi vuotta takaperin, mutta vasta kaksi viikkoa sitten se otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa kun EU:n sääntelyelin otti espanjalaisen Banco Popularin haltuunsa, poistamalla Banco Popularin pörssistä (osakkeenomistajat eivät saaneet mitään), sekä pyyhkimällä toissijaiset velkojat (tätä velkaa oli n. 2 miljardia euroa) pois rekisteristä. Mitä tapahtui tämän jälkeen?
Ei, kaikkia Banco Popularin asiakkaiden velkoja ei annettu anteeksi. Sen sijaan Banco Popular myytiin Espanjan suurimmalle pankille Banco Santanderille 1 euron symboliseen hintaan. Näin pankki ”pelastettiin” ilman, että veronmaksajien rahoihin koskettiin, ilman että pankin asiakkaita olisi sattunut tai, että ensisijaiset velkojat olisivat kärsineet.
Banco Popularilla on taseessaan n. 37 miljardia euroja roskalainaksia luokiteltavia asuntolainoja. Miten Santander aikoi siis pärjätä tällaisista vastuista ja tehdä kaupasta itselleen kannattavan? Ensimmäinen askel on, että Santander kerää 7 miljardia euroa uutta pääomaa osakkeenomistajiltaan. Näin varmistetaan, että myös Santanderin tier1 pääomaprosentti on tarpeeksi korkea EU:n sääntelijöiden näkökulmadta.
Hyödyt Santanderille ovat samat kuin missä tahansa yritysostossa. Erona tietenkin se, että harvoin pahinta kilpailijaa saa ostettua 1 eurolla. Banco Popularin oston myötä Santanderin markkinaosuus Espanjassa nousee 25% ja se saakin erityisesti ensisijaa pienien ja keskisuurten yritysten markkinoilla, joissa Banco Popular on ollut kauan sen pahin kilpailija.
Santanderilla on merkittävä paino salkussani ja olen iloinen niin yrityskaupasta kuin myös siitä, kuinka EU:n pankkikriisityökalu toimii. Näyttää siltä, että sääntelijät ovat saattaneet löytää aidosti toimivan systeemin pelastaa huonot pankit polttamatta miljardeja veronmaksajien rahoja. Osakkeenomistajat tässä kärsivät, mutta se on riski, joka sijoittamisessa täytyy aina kantaa.
Odotan innolla jatkoa tarinalle ja sitä, saako Santander käännettyä Banco Popularin rahavirran positiiviseksi. Mikäli saa, jatkan Santanderin omistamista entistä leveämpi hymy suupielessä.