Finaali – lopetus puolen elämän pituiselle matkalle

Tämä blogiteksti päättää tosielämäni tarinan siitä, kuinka minusta tuli ihka aito Pokémon-mestari – tarkalleen Pokémon-kortilla pelaamisen kuusinkertainen suomenmestari – ja paljon muuta. Matka muutti minua täydellisesti erittäin nuoresta alkaen ja tarjosi nuorelle teinipojalle maailman, jota en olisi koskaan edes uskonut olevan olemassa – sekä samalla vei minut matkalle ympäri maailmaa käytännössä ilmaiseksi rakkaan harrastukseni avulla.

Vaikka aihe meneekin huomattavasti itse blogini pääaiheen ohi, tarinoissa on myös paljon oppeja, joita kannan mukanani arjessa oli kyse elämästä, työelämästä tai kaverisuhteista.

Ennen kuin jatkan tarinaa, jos et ole lukenut, kannattaa lukea aiemmat osat eli mistä kaikki lähti ja mitä sitten tapahtui ja mistä tarina jatkaa matkaansa. Linkit avautuvat omiin välilehtiinsä.

Tämän tekstin voi kuitenkin lukea yksinään ilman aiempien lukemista. Mutta nyt toki on hieno aika lukea koko tarina kerralla, jos et ole tekstisarjaan aiemmin tutustunut. 

Erään Pokémon mestarin tarina: osa 1
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 2
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 3
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 4
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 5
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 6
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 7
Elämäni tärkeimmät opetukset (osa 8)
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 9 – minun huippuni part 1
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 10 – minun huippuni part 2
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 11 – minun huippuni part 3
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 12
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 13
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 14
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 15
Erään Pokémon mestarin tarina: osa 16
Erään Pokémon mestarin tarina osa: 17
Erään Pokémon mestarin tarina osa: 18
Erään Pokémon mestarin tarina osa: 19

Viimeisenä vuorossa onkin maailmanmatkailua ja yksi turnaus.

Satunnaista pelailua vuonna 2013

Vuoden 2012 MM-kisojen jälkeen olin käytännössä täysin kypsä itse peliin. En pelannut enää kuin yhdessä Suomessa olevassa turnauksessa. En seurannut peliä enää samaan tahtiin kuin ennen, mutta kirjoitin edelleen blogiani melkein kuin velvollisuudentunnostani seuraajiani kohtaan.

The Deck Out – blogi oli kasvanut erittäin isoksi ja huomasin, että itselleni oli muovautunut ihan oma fanikunta. Faneina en tarkoita ihmisiä, jotka seuraavat kirjoituksiani, vaan ihmisiä, jotka käytännössä kannustivat sekä seurasivat minua superaktiivisesti ja toivoivat minun voittavan kaikki turnaukset maailmanmestaruudesta lähtien. Ja samalla myös puolustivat minua netin foorumeille, jos joku negatiivisia asioita kirjoitteli.

Tämä oli kaikin puolin omituinen kokemus, koska en tuntenut ketään näistä ihmisistä. Mutta samaan aikaan koin olevani heille velkaa ja siksi jatkoin blogin kirjoittamista, vaikka harrastukseni olin lopettanut. Toki samalla tekstieni laatu laski, jonka todennäköisesti tarkin lukija varmasti huomasi.

Vuonna 2013 kävinkin Euroopanmestaruuskisoissa pelaamassa, koska itselläni oli jäänyt Pokémon-ajoilta yksi hyvä hollantilainen kaveri, kenet tapasin aina turnausreissuilla ja jota kävin viimeksi moikkaamassa tänä vuonna. EM-kisat kun pelattiin tähän aikaan aina Hollannissa. Tapasimme hänen kanssaan alunperin Pokémon-korttifoorumilla ja ystävyytemme muodostui sen ympärille, että vaihdoimme usein kortteja postitse.

Sain pienen innostuksen kipinän kuitenkin peliin juuri ennen vuoden 2013 SM-kisoja. Löysin pakan, joka oli erittäin samanlainen, jota pelasin edellisenä vuonna maailmanmestaruuskisojen All-stars turnauksessa ja mietin, että jos sitä sittenkin menisi pelaamaan vielä kerran SM-kisoihin. Soitinkin isoveljelleni ja treenasimme kaksi päivää ennen kisoja molemmat. Isoveljeni ei ollut pelannut yli vuoteen ja itse olin pelannut vain erittäin satunnaisesti vuoden aikana.

En voittanut SM-kisoja enää vuonna 2013, mutta niin minä ja isoveljeni pääsimme top4:ään SM-kisoissa, johon näin jälkikäteen voi olla tyytyväinen. Toki en silloin ollut tyytyväinen, koska halusin voittaa, mutta niin lyhyellä testauksella tämä oli suhteellisen mahdotonta. Olin alkanut jo tippua pelistä.

Vaihdoinkin siis vuoden 2013 MM-kisoihin roolia. Toimin vuonna 2013 Vancouverin MM-kisoissa Suomen joukkueen virallisena tulkkina nuoremmille suomalaisille pelaajille. Tämä oli aika luontainen kehitys, sillä isoveljeni oli toiminut monena vuotena MM-kisoissa niin tulkkina kuin tuomarina, joten homma oli tavallaan tuttua. Oli myös mielenkiintoista nähdä MM-kisojen järjestäjien puoli, kun olin kuitenkin niin monta kertaa käynyt pelaamassa.

Vuosi 2014 – EM-kisat ja MM-kisat

Vuotena 2014 olin lopettanut pelin pelaamisen jo virallisesti. Lopetin myös The Deck Out-blogini kirjoittamisen vuonna 2013. Annoin myös MM-kisoissa tulkkipaikkani muille turnausaktiiveille Suomessa vuonna 2014. Olin valmis siirtymään elämässäni eteenpäin, koska Pokémon oli antanut minulle niin paljon ja peli näytti siltä, että sillä ei ollut edes tarkoitus muuttua paremmaksi silmissäni. Muutos, joka tapahtui vuonna 2012 pelin mekaniikkojen kanssa on edelleen voimassa näin vuonna 2025.

Sijoittaminen, korkeakouluriennot ja muut olivat myös alkaneet kiinnostamaan niin paljon enemmän, että Omavaraisuushaasteen synty alkoi jo viritä takaraivossani tässä kohtaa.

Koska kävin opiskelujen ohessa myös osa-aikaisesti töissä, minulla oli onneksi vihdoin rahaa matkustaa tavallisesti. Hollantilainen kaverini saikin houkuteltua minut jälleen Hollantiin EM-kisoihin tarjouksella, jota en voinut vastustaa: hän rakentaa minun pakan ja antaa kortit, kaikki mitä minun täytyy tehdä, on ilmestyä paikalle. Miksipä en Hollantiin jälleen lähtisi kavereiden kanssa hengaamaan.

Hollantilainen kaverini oli siitä samanlainen, että hän rakasti omituisia pakkoja. Ja olikin rakentanut erittäin omituisen pakan, jossa oli hänen lempipokemoninsa Snorlax. Suostuin pakkaa pelaamaan ja huvittavaa kyllä vedin  alkukierrokset 6-1-1 tuloksella. Pokémonissa oli tässä kohtaa tullut myös tasapelit ja myös alkukierrosottelut olivat nykyään paras kolmesta. Pääsin siis top32:aan jälleen EM-kisoissa, vaikka en ollut pelannut vuoteen.

Top32-formaatti oli jälleen vähän erilainen kuin silloin kun itse pelasin aktiivisesti ja päädyinkin lopulta olemaan turnauksessa 15. Kaikki tämä oli kuitenkin kaverini pakan ansiota. Se oli erilainen ja sen pilotointi oli suhteellisen helppoa, kunhan ymmärsi peruslogiikan.

Pakko myöntää, että innostuin pelistä taas hetkeksi, mutta en käynyt missään turnauksessa pelaamassa tämän jälkeenkään paitsi lähdin MM-kisamatkalle hengaamaan mukaan muiden suomalaisten ja kävin yrittämässä onneani Last Chance Qualifierissa – huonoin tuloksin, koska en turnausta varten laisinkaan testannut (en siis ollut saanut kutsua MM-kisoihin, joten en siellä saanut pelata). Peliä dominoi edelleen lähes identtiset pakat kahden vuoden takaa – peli oli pysähtynyt, vaikka uusia kortteja tuli, joten jälkeenpäin katsottuna lopetin aivan oikeaan aikaan – taino vuoden myöhässä.

Tokion aluemestaruuskisat 2014

Vuoden 2014 elokuussa juuri koulun alun alla, minulle tehtiin toinen vastustamaton ehdotus. Kaverini ja työkaverini, joka oli asunut nuorempana vähän yli vuoden Japanissa, ehdotti, että lähtisin hänen kanssaan Japaniin, koska hänen alkuperäinen matkakumppaninsa sairastui yhtäkkiä. Kahden viikon varoitusajalla ostin lennot Japaniin ja takaisin ja skippasin pari ensimmäistä viikkoa yliopisto-opinnoista sekä ilmoitin töihin, etten ole saatavissa työvuoroille.

Samalla päätin, että olen vielä kerran yhteydessä japanilaiseen kirjekaveriini Ukinin-saniin ja kysyin haluaisiko hän nähdä. Hän ei pelkästään halunnut nähdä, vaan ehdotti jälleen seuraavaa: tule Tokion aluemestaruuskisoihin pelaamaan, annan sinulle pakan. Sanoin, että ”wakarimashita” ja toivoin, että hän rakentaa minulle oudon pakan sijaan omasta mielestään metagamen parhaan pakan.

Reissuun lähteminen oli yksi elämäni parhaista päätöksistä ja vähän yli kahden viikon reissu Tokiossa kaverini kanssa on edelleen yksi parhaista kokemuksistani, mitä minulla on ollut Korean vaihtovuoden lisäksi. Ei huolta huomisesta ja joka päivä jotain uutta löydettävää – ja syötävää ja juotavaa.

Se, miksi tämä tarina löytyy tästä tekstistä on tietenkin itse turnaus. Japani on maa, mistä kaikki kuitenkin lähti, kun Pokémonista on kysymys. Ja japanilaiset pelaajat olivat tasoltaan keskimääräisesti selvästi maailman parhaimmat. Vaikka olin täysin ruosteessa ja en ollut enää pelannut kahteen vuoteen tosissani, kilpailuhenkeni nousee aina, kun pääsen pelaamaan omasta mielestäni mielenkiintoisessa ympäristössä. Kuinka hienoa olisikaan sanoa, että on voittanut turnauksen Tokiossa, vaikka se äärimmäisen epätodennäköistä olikin.

Ukinin-san lupasikin auttaa tulkkauksessa, jos apua tarvitsin (en siis oikeasti osaa japania ollenkaan) ja hän antoi minulle pakan. Olin luonnollisesti ainoa ei-japanilainen pelaaja Tokion aluemestaruuskisoissa.

Selasin pakan läpi ja se oli mielestäni täydellinen, mutta yli kymmenen vuoden pelaajaintuitioni sanoi, että haluan pelata korttia nimeltä Dowsing Machine, Computer Searchin sijaan. Korteissa oli yksi ero. Dowsing Machine etsi vain kortteja, joita oli jo pelattu ja ne olivat ns. kaatopaikalla. Computer Search etsi kortteja, joita ei oltu vielä pelattu ns. pakasta. Tein tämän muutoksen Ukinin-sanin listaan ja lähdin turnaukseen.

Alkukierrokset

Turnauksen turnausformaatti oli erittäin mielenkiintoinen. JOKAINEN ottelu oli paras yhdestä. Myös finaaliottelu. Vuorossa olisi siis 5. kierrosta alkukierroksia ja sen jälkeen top16, jos sinne asti pääsisin.

1. kierros (Mirror)

Kaikissa peleissä kauneinta on niiden yhdistävä voima. Pelit ovat universaali kieli. Kaikki kortit japanilaisilla olivat japaniksi. Ja myös kaikki oman pakkani kortit olivat japaniksi. Mutta jos en osaa japania, miten pystyin edes pelaamaan? Koska osasin jokaisen kortin ulkoa, oli kyse niin vastustajani tai omista korteistani. Huipputasolla tämä on käytännössä pakko, jotta pystyt lukemaan peliä. Koska suurin osa korteista oli vielä viimeisen kahden vuoden ajalta itseltäni tuttuja, pystyin pelaamaan japanilaisten kanssa helposti ilman tulkkaustarvetta koko turnauksen ajan – koska molemmat pelaajat tiesivät mitä milloinkin tapahtuu. Tämä tunne on aika hieno.

Ja kyllä, muistan edelleen ulkoa kaikkien pakkojen kaikki kortit 12 vuoden peliurani ajalta. Ja myös suurimman osan korteista, joita ei koskaan pelattu. Sen siitä saa, kun joku asia on elämä.

Mitä luulet näkyikö kahden vuoden ruoste, kun kädessäni ei ollut pakkaa, joka pilotoi itse itseään kun sen logiikan ymmärtää? Kyllä vain. Ja karmeasti näkyikin. Koska kyseessä oli mirror match, jokainen virhe vielä moninkertaistui. Tein ottelussa rehellisesti enemmän kuin viisi selvää virhettä, kun yritin opetella pakan mekaniikkoja ja saada kiinni siitä, että mitä missäkin kohtaa kannattaa tehdä.

Vastustajani ei antanut virheistäni armoa, vaan rankaisi jokaisesta. Hävisin kunnialla.

0-1

Mietin tässä kohtaa, että oli virhe tulla pelaamaan. Pelasin niin aliarvoisella tasolla, että se turhautti itseänikin. Tunnistan pelivirheet nopeasti sen jälkeen, kun olen ne tehnyt, mutta tässä kohtaa pitkä kokemukseni ei pystynyt korvaamaan puhdasta harjoittelua ja sitä että en tuntenut metagamea enää. Käytännössä minun pitäisi voittaa kaikki loput ottelut, jos halusin edes haaveilla jatkoon pääsystä.

2. kierros (Mirror)

Ja kyllä vain. Kun kyseessä oli formaatin paras pakka, oli se myös formaatin pelatuin pakka. Joten pääsin pelaamaan uudestaan saman match-upin. Omalla tavallaan tämä oli hyvä asia. Olin juuri tehnyt läjän virheitä samaisessa match-upissa ja jos jotain, olen ollut aina nopea oppimaan virheistäni. Onnistuinkin siis ottamaan kaikki viime pelin opit tähän ja yhdistettynä vastustajani normaalia hitaampaan alkuun, onnistuin pelin voittamaan suhteellisen kepeästi.

1-1

Tuntui, että olin taas lähempänä omaa itseäni, mutta jokainen erilainen pakka vastassa tekisi elämästäni aina vähän vaikeampaa, koska harjoitusta alla ei ollut yhdestäkään match-upista.

3. kierros (Mewtwo EX)

Vastustajallani oli MM-kisojen top4 lippis päässä viime vuodelta. Tiesin siis, että hän oli suhteellisen hyvä pelaaja. Onneksi hänen pakkansa oli kuitenkin tuttu itselleni EM-kisoista, joten tiesin suunnilleen pakan heikkoudet. Prizeni olivat karmeat, koska pakkani paras Pokémon tähän otteluun, joita minulla oli vain yksi pakassa – nimeltään Seismitoad EX – oli toiseksi viimeinen prizeni.

En siis saanut sitä peliin tarpeeksi nopeasti, mutta sain selvitettyä tarpeeksi pitkälle, että sain sen prizeista, joten onnistuin pelin kääntämään itselleni aivan loppumetreillä, kun vastustajallani oli enää yksi prize jäljellä.

2-1

4. kierros (Virizion EX)

Vastustajani pakka oli yksi suosituimmista pakoista samaisen vuoden MM-kisoissa, jotka oli pelattu juuri kuukausi takaperin. En ymmärtänyt, miksi pakka oli niin hyvä, mutta tässä kohtaa aloinkin olemaan jo vähän out-of-touch pelin metagamesta ja ideoista. Kun ottelu kuitenkin eteni, mietin paljon edelleen samaa.

Tuntui, että jos osasin pilotoida omaa pakkaani, ei vastustajani juuri voinut mitään järkevää tehdä. Ottelu tuntui vähän liiankin helpolta verrattuna siihen, kuinka hyvä pakka vastassa piti olla.

3-1

5. kierros (Hydreigon)

Toivo elää! Jos voittaisin tämän ottelun, saattaisin ehkä päästä jatkoon. Tämäkään ei kuitenkaan ollut varmaa, sillä ensimmäisen kierroksen häviäminen on tie-breakerille usein huono juttu. Vastustajani pakka oli niin sanottu control-pakka, joka tarvitsi käynnistymiseen aikaa. Mielestäni erittäin riski tämänaikaisessa Pokémonissa, koska nopeus oli kaikki kaikessa. Onnistuinkin peliä hallitsemaan ennen kaikkea juuri nopeudellani enkä antanut vastustajani saada hänen pää Pokémoneitaan peliin koko pelin aikana. En tiedä, pelasinko peliä oikein, mutta strategia tuntui toimivan.

4-1

Olin jatkossa! Ehkä. Pohjalta lähdettyäni riskit olivat isot, etten jatkoon pääsisi. Menin katsomaan tuloksia ja kyllä vain! Olin toiseksi viimeinen pelaaja, joka pääsi jatkoon.

Top16 (Team Plasma)

Top16 ottelu oli siitä mielenkiintoinen, että olin alkanut luottaa pakkaani vihdoin. Alun sekoilujen jälkeen, olin saanut kiinni pakan ideasta ja se tuntui oikeastaan erittäin kotoisalta. Pakassa oli tiettyjä samanlaisia elementtejä, joita oli vuoden 2006 MM-kisapakassani, vaikkakin tempo oli luonnollisesti huomattavasti nopeampi.

Top16 ottelu olikin ensimmäinen turnauksen ottelu, jossa tunsin olevani jälleen oma itseni. Tiesin, mitä minun piti tehdä. Ja pystyin lukemaan peliä huomattavan monta vuoroa eteenpäin. Peli oli prizejen näkökulmasta tiukka, mutta todellisuudessa olin varma siitä, että pystyn ottelun voittamaan. Tuntui, kuin hyvät ajat olisivat palanneet hetkeksi, pelaamalla hyvin pystyi oikeasti pitämään asiat omissa käsissä!

5-1

Top8 (Eeveelution)

Eeveelution pakka oli nimensä mukaisesti erittäin monipuolinen, jossa oli paljon erilaisia ei EX Eeveelution kortteja. Pakka perustui siihen, että se onnistui iskemään vastustajan heikkouksiin eri tyypitysten mukaisesti. Pääiskijäni Yveltal EX oli kuitenkin heikko sähkölle ja kyseisessä formaatissa ei ollut hyvää Jolteonia (sähkötyypin Pokémonia), joten pakka oli hyvä kaikkia muita vastaan paitsi omaani.

Tästä johtuen herpaannuin ja juuri kun pääsin sanomasta, että pelasin omana itsenäni, niin tein erittäin laiskan pelauksen, joka meinasi maksaa minulle koko ottelun. Kyseisessä ottelussa myös oma kokemattomuuteni kyseisestä metagamesta näkyi jälleen armottomasti.

Totesin, että haluan hänen tuhoavan maksimimäärän Pokémoneja voittaakseen. Joten en pelaa pöytään laisinkaan Garbodor-Pokémoniani, joka lukottaa vastustajani abilityt. Tämä oli suurin virhe kaikista. Vastustajallani ei ollut vastausta Garbodoriin, mutta sen sijaan annoin hänen kaikkien Pokemoniensa riehua vapaasti avulla. Pelasimme täydet 30 minuuttia ja aika huudettiin, kun oli minun vuoroni. Jos se olisi huudettu hänen vuorollaan, olisin hävinnyt tyhmiin virheisiini. Minun ei kuulunut voittaa tätä peliä.

6-1

Top4 (Seismitoad EX/Mewtwo EX)

Tämä pakka perustui kokonaan Seismitoad EX:ään, joka käytännössä lukotti koko vastustajan pöydän, mutta iski vähän damagea. Itsekin pelasin Seismitoadia, mutta vain yhtä kappaletta techinä tilannekohtaisia pelitilanteita varten. Aloitimme tästä huolimatta molemmat Seismitoad EX:llä ja hän pääsi lukottamaan ensimmäisestä vuorosta eteenpäin. Tämä tarkoitti, että hän pääsi kahden prizen etumatkaan heti (EX-pokemoneista saa yhden prizen sijaan kaksi prizea), koska oma Seismitoadini oli lukossa edessä eikä voinut tehdä mitään.

Jouduin siis ottamaan riskin ja lataamaan pääiskijälleni paljon energiaa penkillä, joka voisi kostautua, jos hän saisi Mewtwo EX:n pöytään. Ideani oli yksinkertainen. Koska olin kahden prizen takaa-ajoasemassa, pyrin voittamaan pelin kolmessa vuorossa – kunhan Seismitoadini poistuu edestä ja pääsen iskemään. Strategia oli korkean riskin strategia, mutta yhdistettynä takaa-ajoasemaan ja hyvin ajoitettuihin N:n pelaamiseen (joka siis häiritsi usein enemmän pelaajaa, joka johtaa peliä), onnistuin juuri ja juuri kampeamaan voiton itselleni.

7-1

Pysähdytään hetkeksi. Tämä oli aika hullua. En ollut pelannut kahteen vuoteen aktiivisesti ja tein aimoläjän pelivirheitä. Ja olin hävinnyt turnauksen ensimmäisen ottelun, joka meinasi lopettaa turnaukseni jo ennen kuin se alkoi. Ja nyt olin jotenkin Tokion aluemestaruuskisojen finaalissa! Olen monesti sanonut siitä, että kun lapsena unelmoin Pokémon-korteilla pelaamisesta ja MM-kisoista, en olisi edes lapsen mielikuvituksella osannut kuvitella millaisiin paikkoihin ja tilanteisiin peli minua oikeasti vei.

Ja nyt kun olin voiton päässä isosta turnausvoitosta Pokémonin syntymämaassa, tämä oli enemmän totta kuin koskaan.

Finaali (Mirror)

Finaalissa oli ei-ehkä-niin-yllättäen jälleen mirror-matchin aika. Vastustajani ei ollut hävinnyt yhtään ottelua turnauksen aikana ja hänen listansa oli myös erittäin lähellä omaani, sillä erolla, että hänellä oli Computer Search ja minulla Dowsing Machine Computer Searchin sijaan.

Ottelu oli finaalin veroinen. Saimme molemmat erittäin optimit alut. Otin alkuun johdon, mutta hän pelasi N:n ja nostin neljästä kortista suhteellisen heikon käden. Hän pääsi tasoihin ja lukitti minut Seismitoad EX:llä. Olisin pystynyt vastaamaan omalla Seismitoad EX:lläni, mutta se oli jälleen viimeinen prizeni eli joutuisin pelaamaan koko pelin ilman sitä!

En nostanut päätrainerkorttiani (nimeltään Hypnotoxic Laser), joita pelasin neljää, kuin yhden kappaleen, joten jäin pelissä jälkeen entisestään. Pian olimme tilanteessa, jossa vastustajani pääsi yhteen prize korttiin – eli yhden Pokémonin tuhoamisen päähän voitosta. Pelasin N:n, hidastin hänen pelinsä ja pääsin myös yhteen prizeen. Se, kumpi saisi seuraavan prizen, voittaisi koko turnauksen.

Tässä kohtaa peli muuttui aidosti mielenkiintoiseksi, sillä kumpikaan ei voinut uhrata enää yhtään Pokémoniaan. Koska molemmilla ei juuri ollut käsikortteja, peli meni siihen, että molemmat pyrkivät vain ostamaan aikaan, kunnes nostaisi jotain, jolla peli etenisi. Peli oli aivan lopuillaan, mutta käytännössä kuusi vuoroa pyrimme vain selviämään ja olla kuolematta. Turnauksen jälkeen kuulin, että moni katsoja sanoi ottelun olleen yksi korkeatasoisimmista, joita he olivat saaneet todistaa, mikä sai tämänkin ruostuneen sydämen hieman sulamaan.

Tämä on viimeinen tekstini Pokémon-matkallani. Miten uskot, että tarina päättyy?

Vuonna 2008 MM-kisoissa top8 ottelussa minulta vedettiin matto alta aivan uskomattoman huonon tuurin takia. Vuoden 2009 SM-kisoissa sain läjän surkeita alkuja putkeen. Vuoden 2010 ja 2011 EM-kisoissa onnistuin häviämään top16 ottelut todennäköisyyksillä, jotka eivät pitäisi olla mahdollista.

Matkallani oli toki myös paljon onnistumisia, mutta suurin osa niistä tuli taidon, ei tuurin myötä.

Oliko tänään taas yksi niistä päivistä, jolloin teen kaikkeni, mutta tuurini ei jälleen riitä kiitos prizejen ja nostojen?

Vastustajani pelaakin pelin viimeisen N:n.

Hän tietää, että saan nostaa yhden kortin N:stä ja yhden vuorokortin.

Hän voittaa seuraavalla vuorolla, jos en nosta näistä kahdesta kortista yhtä Laseria (joita 15 kortin pakassa on 3 jäljellä) JA yhtä Lysandrea, joita pakassani on vain yksi jäljellä. Kaikki muut korttikombinaatiot häviävät minulle finaalin eli todennäköisyydet eivät ole puolellani.

Vastustajani leikkaa pakkani ja nostan yhden kortin N:stä.

Laser.

Katson Laseria epäuskoisesti kädessäni. Jäljellä on 14 korttia, joista vain yksi – Lysandre – kelpaisi ja riittäisi turnauksen voittoon. Todennäköisyyteni voittaa ottelu olisi siis tässä kohtaa noin 7 %.

Vastustajani iskee ja antaa vuoron. Nostan vuorokorttini.

Lysandre. 

Lasken korttini kädestä pöydälle samaan aikaan ja kuulen kuinka katsojat hillittyyn japanilaiseen tyyliin huutavat ”hooo”. Voitan pelin, finaalin ja turnauksen.

8-1

Totuus on tarua ihmeellisempää ja kun miettii koko matkaani tähän pisteeseen, tämä on mielestäni täysin totta. Vaikka viimeisinä vuosina ja lämmittelyvuosina peli meni huonoon suuntaan ja en enää pelistä juuri nauttinut, pelasin monta ikimuistoista peliä ja turnausta juuri näinä vuosina. On vaikea edes kuvailla sitä, kuinka merkityksellinen Japanin turnauksen voitto itselleni oli. En koskaan voittanut maailmanmestaruutta, mutta sain harrastukselta niin paljon enemmän kuin koskaan olisin edes osannut haaveilla – esim. juuri Tokion aluemestaruuskisojen voitosta tai edes siellä pelaamisesta!

Turnauksen jälkeen turnauksen järjestäjä pyysikin minua pitämään puheen kaikille turnausosallistujille, jonka Ukinin-san käänsi japaniksi. Jokainen pelaaja oli – kuten Japanilta voi odottaa – erittäin kohtelias ja moni pyysikin jälleen kuvia ja nimmareita kanssani turnauksen jälkeen.

Tärkeintä korttipeleissä onkin juuri kaikki nämä ihmisyhteydet, joita olen saanut niin lokaalisti kuin globaalisti. Olen uskomattoman kiitollinen siitä kaikesta näkökulmasta ja kavereista, joita olen globaalisti sekä Suomessa pelin kautta saanut. Suomessa ja kansainvälisesti olemme erittäin läheisiä kavereita monen ex-Pokémon pelaajan kanssa, vaikka kukaan peliä ei enää pelaakaan.

Kiitin Ukinin-sania tuhannesti, menimme turnauksen jälkeen syömään ja annoin lähes kaikki voittopalkintoni hänelle. Jätin itselleni vain voittopromokortin, jotta minulle jäisi jokin muisto turnauksesta. Ilman häntä en kuitenkaan olisi koskaan mitään näitä päässyt kokemaan. Tämä turnaus jäikin kymmeneksi vuodeksi viimeiseksi viralliseksi Pokémon-turnauksekseni ja täydellisempää loppua ei oikein olisi voinut ollakaan.

Harrastus loppuu, mutta muistot ja opit eivät unohdu koskaan

Palaan takaisin siihen 8-vuotiaaseen poikaan, joka laittoi Pokémon Bluen Game Boy Colouriinsa ja käveli Suomalaiseen kirjakauppaan ostamaan Base Set Pokémon-kortti boosterin isoveljen kanssa.

Tätä varten kävimme ruinaamassa käteistä isältä suoraan hänen työpaikaltaan kodinkoneliike Expertiltä. Ensimmäisestä boosterista nousi kiiltävä Clefairy. Se dominoefekti, mikä alkoi näistä kiiltävistä lapsellisista keräilykorteista oli itselleni elämää suurempi.

Pokémon on tehnyt elämästäni niin paljon rikkaampaa, että sitä on mahdoton sanoittaa edes 20 blogitekstiin. Toivon, että teksteistä on kuitenkin saanut edes ripauksen sitä taikaa, mitä Pokémon itselleni elämässä antoi.

Oli kyse vaurastumisesta, kirjoittamisesta tai Pokémon-korteista, ei ole asiaa, jossa pitkäjänteisyys ei kannattaisi. Vaikka matka on ollut täynnä hassuja ja jännittäviä tilanteita, tärkein oppi matkallani on se, että ei ole mitään, mikä voittaa pitkäjänteisyyttä elämässä. Ei mikään. Kun asioita tekee tarpeeksi pitkään, tarpeeksi intensiivisesti, aidolla intohimolla, unelmat ylittyvät ja sen lisäksi tapahtuu valtava määrä asioita, joista ihminen ei edes osaa uneksia.

Pokémon olikin käytännössä yli puolet identiteetistäni 12-vuotiaasta aina 22-vuotiaaksti asti. Nykyään se on ehkä 5 %.

Pokémonin pelaaminen noin nuorena kehitti ainakin seuraavia asioita huomattavasti keskimääräistä korkeammaksi, joista edelleen hyödyn arkielämässä ja työelämässä:

– Englannin kielen taito
– Päässälaskutaito
– Paineensietokyky
– Päätöksentekokyky
– Luova-ajattelu
– Isojen kokonaisuuksien ymmärtäminen ja asioiden yhdistäminen kontekstista toiseen
– Keskittymiskyky
– Resilienssi
– Strateginen ajattelu
– Muistin kehittyminen
– Voittamisen oppiminen
– Luovuttaminen

Ja paljon enemmän, joita en osaa edes listata.

Sellainen lasten peli. Kokemusten lisäksi koen, että Pokémon-korteilla pelaaminen on antanut minulle äärimmäisen paljon asioita esimerkiksi juuri työelämässä edistymiseen, joita en olisi koskaan olettanut lapsena. Olen nämä asiat tajunnut vasta huomattavasti vanhempana ja ne tulivatkin omalla tavallaan kuin kaupan päälle intohimoani seuraten.

Seuraan pelin MM-kisoja edelleen jokainen vuosi ja katson, josko peli olisi hieman parempi. Viimeiset kymmenen vuotta näin ei valitettavasti ole ollut. Voi kuitenkin olla hyvin mahdollista, että aikanaan pelin pariin palaan ja olen kaksi kertaa viimeisen 10 vuoden aikana turnauksissa käynytkin aina kuitenkin pettyen pelin laatuun.

Jos vaikka lapseni kiinnostuisi pelistä itse (en koskaan haluaisi heitä siihen suuntaan ohjata, koska tärkeintä mielestäni on löytää se oma juttu), mieluusti opettaisin hänet/heidät korteilla pelaamaan. Nykyajassa fyysisillä Pokémon-korteilla pelaaminen on mielestäni yksi parhaista harrastuksista, mitä lapsella näin digitaalisena aikana voi  urheiluharrastusten lisäksi olla.

Korttipelit tulevat kuitenkin olemaan edelleen elämässäni aina ja niin tulee Pokémon. Itselläni onkin kasassa yli 30 lempipakkaani kaikilta näiltä vuosilta, joilla edelleen silloin tällöin pelaan kavereiden kanssa. Ja muistan aina uudelleen, miksi peli niin mahtava aikanaan oli.

Tämän lisäksi työn alla itselläni on kaiken muun ohessa ollut neljä vuotta jo oma uniikki keräilykorttipeli, koska rakastan pelisuunnittelua. Matka saattaa siis olla tällä erää ohi, mutta todennäköisesti se on todellisuudessa jälleen vasta alussa.

Kiitos, että sain jakaa tarinani kanssasi. Toivon, että se oli samaan aikaan viihdyttävä ja herätti uusia ajatuksia.

Ja mikäli et ole koko tarinaa lukenut, nyt on erinomainen aika vaikka lukea kaikki 20 tekstiä putkeen, kun tarina on valmis – tällä erää!