Firetyksen kannalta 2010-luvun loppu oli kultakautta. Vuosi 2019 ennen koronaa oli todennäköisesti paras vuosi koko firetyksen historiassa, kun miettii kuinka usein asiaa näki otsikoissa. Silloin pystyin kirjoittamaan kokonaisen tekstin siitä, kuinka Suomessa oli kymmenittäin uutisia vähän ajan sisään eri ihmisistä, jotka pyrkivät kohti FIRE:ä. Näissä kirjoituksissa kaikki henkilöt erinäisistä tavoitteistaan huolimatta laitettiin saman katon alle.
Sitten tuli korona ja vuosi 2020 ei FIRE:stä puhuttu enää muualla kuin blogeissa ja nekin hiljenivät selkeästi. Vuosi 2021 ja pörssin hurja vuoristorata tuli ja meni, ja firetys-keskustelu hiljeni entisestään. Vuonna 2022 tuntuu, että koko termi on oikeastaan kadonnut julkisesta keskustelusta täysin!
Syynä on muuttunut maailmantilanne, mutta myös pörssien hyvien aikojen loppuminen ainakin hetkeksi. Osasyy voi myös olla, että firetys oli kuin olikin fad – vai oliko sittenkään? Firetyksessä puhuttaessa suurimpia dilemmoja on se, että termi tulee alunperin Yhdysvalloista ja se yhdistää kaksi asiaa taloudellisen riippumattomuuden alle – taloudellisen riippumattomuuden sekä aikaisen eläköitymisen. Tänään pohdinkin, mitä firetys oikeastaan suomalaisille tarkoittaa ja pitäisikö termistöä muuttaa, koska se harvan todellisia tarkoitusperiä edes vastaa.
FI vai RE vai FIRE?
Suomessakin on hiljentyneestä keskustelusta huolimatta kymmeniä bloggaajia ja ei-bloggaajia, jotka edelleen tavoittelevat FIRE:ä, vaikka aihe julkisesta keskustelussa on hiljentynyt. Mutta mitä he tarkalleen siis oikein tavoittelevat?
FIRE:ä? FI:ä vai RE:ä?
FIRE:hän tulee sanoista Financial Independence sekä Retire Early. Aivan liian usein huomaan, että ihmiset tarttuvat lähinnä RE-osioon, eivätkä FI-osaan sanasta. Syitä tähän on monia.
Yksi isoimmista syistä RE:n suosioon on se, että aikainen eläköityminen on yksinkertaisesti mediaseksikkäämpäää sen konkretian takia – eläke on helpompi ymmärtää kuin epämääräinen termi taloudellinen itsenäisyys (FI). Moni kaltaiseni FIRE-bloggaaja on huomannut uransa alussa, että mielenkiinto FIRE-tarinoihin on valtavaa myös median näkökulmasta ja näissä uutisissahan kommenttikentät täyttyvät myös usein samanlaisista kommenteista. Konkreettisuudella ja etenkin mediaseksikkyydellä on siis oikeasti väliä. Ja kuten eräs lukijani sanoi kerran viisaasti, mediakin ymmärtää tämän ja menee usein lööppi, eikä asia edellä. Sääli sinänsä, kun kyse on talousasioista, joissa usein tylsyys on hyvästä.
Toisaalta aikaisessa eläköitymisessä eläkkeessä on se ongelma, että usein FIRE-juttujen kommentit menevät vain siihen, että ”EI HÄN VARMASTI LOPETA TÖITÄÄN”. Koska eläke on käytännössä kielessämme töiden lopettamista ja oikeastaan kaikki muu ajatus ja firettämisen pääidea katoaa tämän ölinän alle.
Uskon vahvasti siihen, että ihminen on onnellisimmillaan silloin kun hän tekee asioita, mitä rakastaa. Ja vaikka se olisi työtä jonkun muun silmissä, se voi olla intohimo ja onnen kohde toiselle. Ja siksi aikainen eläköityminen onkin oikeastaan täysin turha osuus FIRE-kokonaisuutta. Kukaan meistä ei ole onnellinen, jos teemme ei-mitään tai rentoudumme 24/7. Rentoutuminenkin muuttuu puuduttavaksi, jos se on ainoa asia, mitä ihminen tekee. Vapaudesta huolimatta tarvitsemme aina elämäämme tarkoituksen ja tarkoitus löytyy ihmisille mitä erilaisimmista aktiviteeteista ja arjen rutiineista.
FI taas itsessään on niin ympäripyöreä, että moni termiin ensin kerran törmäävä ei saa kiinni. Mitä on taloudellinen riippumattomuus? Avasin sitä omassa tekstissään yli 6000 sanan verran ja silti tuntui, että pystyin vain raapaisemaan pintaan. Taloudellinen riippumattomuus kun on yksinkertaisuudessaan vapautta, mutta monimutkaisimmillaan niin paljon hyviä asioita, että ne mahtuisivat ehkä juuri ja juuri yhteen kirjaan – ehkäpä siinä onkin aiheeni seuraavaan kirjaan!
Mutta koska FI on ympäripyöreä, ei se ole mediaseksikäs. Ja tästä syystä firetys-termi johtaakin usein harhaan siitä pääajatuksesta. Kyseinen termi kun ei suomenkieliselle tarkoita yhtään mitään, eikä viesti yhtään mitään.
Mitä firetys oikeastaan on?
Mitä firetys oikeastaan on, on samalla tärkeä, mutta turha kysymys. Syy tähän on se, että jokaiselle meistä firetys tarkoittaa täysin eri asioita, mutta niitä yhdistää yksi tärkeä asia, jota firetys sanaan ei millään kielellä edes kuulu – vapaus valita.
Monella onkin FIRE:n saavuttamisessa se harhakuva, että ihminen lopettaisi rakentavien asioiden tekemisen heti, kun hän saavuttaa FIRE:n. Vaikka oikeasti koko FIRE:n saavuttamisen pointti on, että se mahdollistaa oikeastaan vielä useamman asian tekemisen – mutta siirtää painon niihin asioita, joita ihminen haluaa tehdä, ei mitä hän joutuu tekemään. Firettämisen status mahdollistaa mitä vain vapaasta taiteilijuudesta uudelle alalle kouluttautumiseen, laatuajan perheen kanssa tai vain vapaa-ajan lisäämiseen harrastusten muodossa. Mikä ikinä onkaan kyseiselle henkilölle tärkeää.
Uskon, että oma firetykseni on juuri sitä, että jatkan monen asian tekemistä elämässä, mitä teen nytkin, mutta saatan siirtää painoa entistä enemmän pois vähemmän mielekkäistä työtehtävistä. Työntekoa en usko lopettavani kokonaan koskaan, mutta se voi muuttua esim. oman yrityksen perustamiseksi tai kolmipäiväiseksi työviikoksi. Yksi vaihtoehto on myös vapaa taiteilijuus, jos siltä tuntuu, mutta tätä epäilen suuresti, koska ainakin tällä hetkellä nautin ihan tavallisesta korporaatiotyöstäkin aivan valtavasti.
Taloudellinen riippumattomuus, firetys ja FIRE
Odotan sitä hetkeä, kun Suomessakin vihdoin keksitään joku hyvä termi kuvaamaan FIRE:ä kokonaisuudessaan. En tunne ketään, joka tavoittelee aikaista eläköitymistä – ilman työtä ja tekemistä tulemme kuitenkin pitkälti hulluiksi, mutta sitäkin enemmän ihmisiä, jotka haluaisivat enemmän vapaa-aikaa ja vapautta. Firettämisen ytimessä lähes kaikilla onkin kaksi asiaa – lisävapaa-ajan mahdollistaminen sekä vapaus.
Olen käyttänyt tätä vertausta aiemminkin, mutta kaikista maailman asioista, firetys vertautuukin mielestäni kaikista parhaiten Monopoli-pelin vapaudu vankilasta-korttiin. Tärkeintä on saada se, jotta sitä voi käyttää elämässä juuri silloin kun sitä eniten tarvitsee – ei heti kun sen saa käteensä. Uskon, että itselläni tilanne tulee olemaan täysin samanlainen, kun aikanaan saavutan FIRE:n. Pidän sitä kädessäni, kunnes elämäntilanne näyttää siltä, että nyt olisi hyvä aika saada enemmän aikaa ja vapautta omaan aikaan.
Jos elämässäni on kaikki hyvin silloin, ei minulla ole syytä muuttaa asioita (kuten esim. tällä hetkellä). Jos sen sijaan FIRE:n saavutettuani elämässäni on asioita, joista pystyn tekemään parempia FIRE:n avulla, voin tehdä myös sen. FIRE antaakin ennen kaikkea vapautta ja mahdollisuuksia elämään.
Onkin sanonta: jos löydät jotain, jonka tekemistä rakastat, sinun ei tarvitse työskennellä enää päivääkään elämässäsi. Tässä ongelma on vain sen, että intohimot eivät aina kestä läpi koko elämän. Jos siis löytää jotain, mitä rakastaa tämä on hienoa. Itse olen löytänyt näitä asioita vähän liikaakin. Mutta samanaikaisesti ymmärrän, etten välttämättä rakasta saman asian tekemistä 30 vuotta perätysten ja voi olla päivä kun herään aamulla ja en enää menekään hymyssä suihin töihin tai herään siihen, että minulla ei ole töitä.
Miten itse olet tulkinnut firetyksen terminä ja sitä tavoittelevien ihmisten motiivit?
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Kiitos erinomaisesta artikkelista.
Tallennan aika ajoin parhaimpia blogitekstejä itselleni ylös ja tämä teksti oli sen arvoinen. Huomasin, että tämä olikin jo toinen sun blogista tallentamani artikkeli. Ensimmäinen oli ”Koulumenestykselläsi ei ole mitään väliä lukion jälkeen”.
Jatka samaan malliin!
Kiitos paljon ja mahtava kuulla, että ei ollut ensimmäinen teksti joka pääsi listalle. Molemmat nuo tekstit ovat kyllä omiakin lemppareitani!
Yksi pointti tähän asiaan, varsinkin medianäkyvyyden osalta, on se että suomalaisessa kulttuurissa taloudellinen riippumattomuus on ”sallittua” vain eläkeläisille ja lottovoittajille. Ja noiden jälkimmäisten kuuluu irtisanoutua työstään ja viettää loppuelämänsä lekottelemassa aurinkorannalla eläkeläisten kanssa, eikä suinkaan jatkaa työntekoa nautiskellen ja vääränlaista työnteon mallia muille jakaen.
Muiden on niska hiessä painettaman työelämän tahdottomana pelinappulana, ainoana toivonaan ay-liikkeen sanelemat palkankorotukset, tulevaisuudessa häämöttävä eläke ja lauantai-illan lottoarvonta. Noin lievästi kärjistettynä 😛
Tämäpä juuri 😀 Tai ainakin tämä tuntuu edelleen aika vallitseva ajattelumalli olemaan – olisi mielenkiintoista jos tästä taas joku pankki tekisi tutkimusta, niin kuin Danske teki juuri ennen koronaa. Ja, haha lievästi kärjistettyä, mutta silti osuu pelottavan monelle juuri siihen millainen keskivertosuomalainen pahimmillaan voi olla! Itse nähnyt samanlaisen elämänpyörän myös omien vanhempieni kohdalla lapsena, niin pystyn samaistumaan.
FI-osuus on oikeastaan aika helppo saavuttaa suomessa väliaikaisesti. Ääriesimerkkinä vaikkapa nämä ideologisesti työttömät. Melkein voisin väittää, että tämä sakki tekee vähemmän töitä yksiköissä, kuin FI:n omilla rahoillaan ja saavutuksillaan. Tottakai blogin teemoihin aavistuksen liittyen kysymys on kuukausikulutuksesta. Mitä vähemmän kuluttaa, sen pienemmällä rahavirralla pärjää. Jopa työttömänä.
Henkilökohtaisesti, työttömänä olin varmaan lähimpänä taloudellista riippumattomuutta. Mitään ei tarvinnut tehdä ja rahaa valui tilille. Toki mokoma verotti aavistuken säästöjä, mutta ei mitenkään oleellisesti. Enkä tuona aikana joutunut karsimaan mistään, mitä halusin tehdä. Ja nyt kun olen töissä, koen huomattavasti pienempää taloudellista riippumattomuutta.
Jep, työttömänä kyllä pystyy tiettyyn pisteeseen asti olemaan erittäin FI! Mutta kaiketi työttömänäkin joutuu jonkun verran täyttelemään lippulappuja, jotta raha tippuu tilille – ainakin jossain kohtaa työttömyyttä eli sekään ei toki täysin vastikkeetonta ole. Mutta pointtina aivan totta, että se on ainakin helpoin tapa, vaikkakaan ei varmaan henkisesti kauhean täyttymyksellinen.
Pahoittelut kun olen näin myöhään kommentoimassa. En ole muutamaan viikkoon lukenut blogiasi joten siksi en ihan uunituoretta kirjoitusta pääse kommentoimaan.
Määritelmät tulevat tässä:
Firetys: Pääoman kerryttäminen, jolla voi tulevaisuudessa saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden.
FI: Taloudellinen riippumattomuus. Tarkoittaa sitä, että henkilö pystyy ainoastaan pääomatuloillaan pitämään yllä nykyistä, tai vaihtoehtoisesti itse määrittämäänsä, elintasoa.
RE: aikaisemmasta johtuen, henkilön aika ei ole enää sidottu ansioiden hankintaan, vaan hän voi käyttää kaiken aikansa tekemään sitä, mitä haluaa tehdä. Tässä vaiheessa voi myös parantaa edelleen saavuttamaansa elintasoa ja vaikka jatkaa firetystä, jos kokee sen palkitsevaksi.
Aika hyvin määritelty! Ehkä haastavin onkin juuri se, että miten näistä saadaan puhuttua järkevästi suomalaisessa mediassa, koska kaikki ovat englanninkielisiä termejä, mikä on varmasti yksi suuri syy harhaanjohtavuuteen.