Miten paljon Google AdSensellä pystyy oikeasti tienaamaan, on käytännössä jokaisen aloittelevan bloggarin ensimmäinen kysymys kun blogimainoksiin törmää. Samalla olen saanut myös samaisen kysymyksen monelta lukijaltani, joten pyrin tässä kirjoituksessa vastaamaan tähän kysymykseen.
Itselläni on pitkä kokemus Google AdSensen käytöstä jo ennen Omavaraisuushaasteen perustamista, koska kirjoitin vuodet 2011-2013 englanninkielistä harrastusblogia, jota luettiin yli 20 eri maassa.
Kyseinen blogi oli aikanaan Googlen Blogger-alustalla (Omavaraisuushaaste pyörii WordPressillä) ja en ymmärtänyt silloin oikein blogin rahastamisesta yhtään mitään ja ainoat tulot, joita harrastusblogilla sain olivat mainostulot Google AdSensen avulla. Nykyään Internet on niin arkipäivää, että käytännössä blogillakin on monta tapaa tienata (yhteistyöpostaukset, affiliate-mainokset, AdSense-mainokset, hakukoneoptimointiyhteistyöt jne.).
Käytännössä uusien tulovirtojen luomisen raja Internetissä meneekin omassa luovuudessa ja usein myös lukijakokemuksessa – kukaan ei jaksa lukea blogeja, jotka ovat pelkkiä mainoksia (tai no tämähän ei ole totta, sillä tuntuu, että keskimäärin suosituimmat lifestyle-blogit ja sometilit ovat 99%:sesti mainospostauksia ja kukaan ei edes räpäytä silmiään).
Otin Omavaraisuushaasteessa Googlen AdSense-mainokset käyttöön huhtikuun lopussa ja tänään käynkin läpi omat kokemukseni AdSensestä viimeisten kuukausien aikana. Avaan myös maksimointivuoden hengessä numerot siitä, kuinka paljon AdSense-mainokset ovat blogissani tuottaneet touko-, kesä- sekä heinäkuussa ja mistä nämä tulot syntyvät.
Aloitetaan ihan perusteista niille lukijoille, joille AdSense on vieras ja mennään sitten numeroihin ja syvempään tutkiskeluun, mitä AdSensen tulojen takana on.
Mikä on Google AdSense?
Google AdSense on palvelu, johon käytännössä kuka tahansa voi kirjautua ja luoda tunnukset – kunhan sinulla on Google Account. Eli esim. ihan perus Gmail-tunnukset.
Google AdSense toimii yksinkertaisesti. Nettisivuston ylläpitäjä myy tilaansa nettisivuilta Googlelle ja Google kilpailuttaa omalla kauppapaikallaan kaikki maailman mainostajat, joista Google sitten päättää taloudellisesti parhaimman diilin sivuston ylläpitäjälle ja Googlelle. Google maksaa yleensä korvauksia niin sen mukaan kuinka paljon ihmiset näkevät mainosta ja kuinka moni klikkaa mainoksista kyseisellä nettisivulla.
Käytännössä yli puolet kaikista mainoksista, joita näet tavallisilla nettisivuilla ympäri Internetin ovat Google AdSensen mainoksia ja Googlella on ollutkin pitkään erittäin vahva markkina-asema Internet-mainoksissa.
Mielenkiintoista on se, että Google ei ole niin vahvasti noussut hallitsevaan asemaan esim. app:ien tai mobiilipelin mainoksissa. Kilpailu mobiilipeleissä ja erilaisissa app:eissa on erittäin rajua myös mainostentarjoajan näkökulmasta ja esim. Facebook on erittäin iso toimija ja kilpailija mobiililaitteiden mainosmarkkinoilla.
AdSense-tulot – kokemuksia kolmen kuukauden ajalta
Entäs ne tulot sitten kovassa valuutassa? Tulinko mainosmoguli-miljonääriksi AdSense-mainostuloilla. Luonnollisesti en. Seuraavassa kokemukseni AdSense tuloista numerojen kanssa. AdSense-tuloni viime kolmelta kuukaudelta näyttävätkin seuraavalta.
Toukokuu: 67,82€
Kesäkuu: 52,82€
Heinäkuu: 90,84€
Huomattavaa myös on, että blogitulot ovat kaikki bruttotuloja, koska niistä verot maksetaan vasta vuoden lopussa. Ilmoittelen vuoden lopuksi verottajalle kaikki saamani AdSense-tulot ja koska niitä verotetaan ansiotuloveroprosentillani, käteen näistä todennäköisesti jää se 60-65% riippuen siitä, kuinka lähelle pääsen 100 000 vuosituloja. AdSense tulojen verotus on onneksi tehty sinällään helpoksi, eikä se aiheuta turhaa päänvaivaa.
Kuukausiluvut eivät sinällään kerro kuitenkaan ihan koko kokonaisuutta, koska euroihin mahtuu niin paljon muuttujia sisälle per kuukausi. Joten hajoitetaan eurot vielä tarkemmin ja miten tulot syntyivät joka kuukausi, jos katsotaan tuloja per blogikirjoitus, per tuhatta sivustovierailua sekä per blogiini käytetty aika tunneissa. Olen laskenut, että käytän blogiini n. 1,5 tuntia päivässä arkipäivinä, kun lasketaan kaikki blogin kirjoittamista, sähköpostien sekä kommentien vastaamiseen ja sosiaalisen median ylläpitoon ja siellä keskusteluun.
Toukokuu (n. 45 000 lukukertaa)
7,53 euroa / blogikirjoitus (9 kirjoitusta)
1,47 euroa / tuhat sivunäyttöä
2,26 euroa / blogiin käytetty tunti
Kesäkuu (n. 42 000 lukukertaa)
5,87 euroa / blogikirjoitus (9 kirjoitusta)
1,26 euroa / tuhat sivunäyttöä
1,76 euroa / blogiin käytetty tunti
Heinäkuu (n. 65 000 lukukertaa)
9,08 euroa / blogikirjoitus (10 kirjoitusta)
1,54 euroa / tuhat sivunäyttöä
3,03 euroa / blogiin käytetty tunti
Nämä luvut olivat mielenkiintoista avata jopa itselleni, koska en ollut tällä tasolla koskaan tuloja miettinyt. Ensinnäkin on hyvä huomata, että tuntipalkalla AdSense-mainoksilla ei pääse edes suomalaisen minimipalkan tasolle. Jos siis päättää alkaa bloggaamaan täyspäiväisesti tulovirtoja ei kannatta jättää pelkkään AdSensen varaan.
Vaihtelut kuukausien varrella olivat myös huomattavan suuria ja toukokuu ja heinäkuu olivat huomattavasti parempia kuukausia kuin kesäkuu. Yritin miettiä syytä tähän, mutta en juuri löytänyt mitään logiikkaa. Olisin olettanut, että toukokuu olisi heikoin, koska silloin AdSense oli uusi ja mainostajat eivät välttämättä blogiini olleet löytäneet. Kyseessä voi olla myös jonkinnäköinen suhdannevaihtelu kuukausittain.
Heinäkuu erottui edukseen positiivisesti, sillä Omavaraisuushaaste teki kaikkien aikojen lukijaennätyksen heinäkuussa – siitä suuri kiitos teille kaikille, jotka juttujani jaksavat lukea ja kommentoida! Eurot per tuhat näyttökertaa kuitenkin tuntuivat pysyvän suht stabiilina läpi kolmen kuukauden testiperiodin.
Tästä innostuneena, jatkan kuitenkin AdSensen kokeilua ja pidän mainoksia blogissani vielä ainakin 9 kuukautta. Haluan nähdä, erottuvatko jotkut kuukaudet siellä selvästi edukseen tai ei-edukseen. Uskon, että tämä on oikeasti mielenkiintoista tietoa ja kirjoitan siitä ja koko 12 kuukauden numeroista ensi vuonna tekstin, kun olen mainoksia saanut vuoden pyöritettyä.
Mainostulojen tienaamislogiikka on rakettitiedettä
Haluaisin sanoa, että pystyn selittämään teille tarkasti miten AdSensen tienaamislogiikka toimii, mutta voin rehellisesti sanoa, etten ihan kaikkea sen logiikasta ole vielä sisäistänyt. Sen tiedän, että rahaa saa käytännössä niin näyttökerroista kuin klikkauksistakin. Yhden asian olen kuitenkin huomannut. Mainosten klikkailu tuottaa AdSensessä huomattavasti enemmän tuloja kuin sivukatselut. Tämä asia on mielestäni mielenkiintoinen, koska niin moni varmasti saattaa joissain nettisivuilla klikata vahingossa mainoksia – etenkin jos on mobiililaitteella.
Itse poistin blogimainokset blogitekstieni välistä, johon Google niitä alunperin laittoi. Mielestäni blogin luettavuus kärsii aivan liikaa, jos kesken blogin tai minkään kirjoituksen on mainoksia. Mielestäni yltäkylläinen mainosten tyrkkääminen syö blogin lukukokemusta ja siitä uskon jokaisen nettiselaajan olevan samaa mieltä.
Google AdSensen toiminnasta täytyy myös sanoa sen verran, että logiikka siitä, mitä mainoksia blogissa näkee on aika samanlainen kuin Youtuben puolella. Google käytännössä huutokauppaa mainostilaa eri nettisivuista (tai videoista Youtubessa) ja se, joka maksaa eniten saa mainoksensa näkyviin. Se, kuinka haluttu nettisivu tai video on, sitä enemmän mainostilasta huudetaan ja luonnollisesti tämä näkyy silloin positiivisesti bloggaajan ja vloggaajan tuloissa.
Mainostuloihin vaikuttaa myös se, kuinka keskitettyjä ne ovat juuri tietylle kohderyhmälle – uskonkin, että esim. kaltaisella talousblogillani saattaa olla astetta helpompaa keskittää juuri oikeita mainoksia kuin random lifestyle-blogilla, joissa aiheet oikeasti vaihtelevat kukkaruukusta vauvoihin. Toisaalta Google käyttää mainosten mukauttamiseen evästeitä, joten itse saan esim. työni takia paljon IT-toimittajien mainoksia omassa blogissani.
AdSense-tulot vs. Affiliate-tulot vs. blogiyhteistyöt
Miten AdSense-tulot vertautuvat affiliate-linkkeihin ja blogiyhteistöihin tulojen muodossa?
Yksi kiva AdSense-tuloissa on niiden jatkuva virta. Käytännössä näet, että tienaat aina vaikka euron päivässä. Tästä saa sitä kuuluisaa ”instant gratificationia”, ja tuntuu kivalta katsoa kun potti kasvaa euronkin päivässä.
Varat saa nostaa Googlen tililtä siinä kohtaa, kun 70 euroa täytyy. Euro päivässä on isossa kuvassa suhteellisen vähän itselleni kun pyrin 100 000 euroon tuloihin yhteensä tänä vuonna, mutta se on silti omalla tavallaan koukuttavaa katseltavaa ja 70 euron saavuttaminen on aina yhtä kivaa – vähän kuin videopeleissä jonkun välietapin saavuttaminen! (Alla kuva AdSense kokeiluni toiselta viikolta toukokuussa).
Toisin kuin esim. affiliate-tulot, jotka heiluvat kuukaudesta toiseen paljon, AdSense-tulot eivät heilu niin paljon. Ennätykseni Affiliate-tuloissa taitaa olla 550 euroa yhdessä kuukaudessa, mutta samalla huonoina kuukausina voi tulla vain 40-60 euroa. Kuten kolmen kuukauden tilastoista näkee, AdSensessä tämä heilunta ei yhtä suurta – tosin summatkin ovat pienempiä.
Blogiyhteistyöt taas ovat aivan eri kastissa. Parhaimillaan pystyn tienaamaan yhdellä blogiyhteistyökirjoituksella yhtä paljon kuin AdSensellä koko vuonna. Onkin selkeää, mikä on preferenssini, jos saisin päättää. Ja uskon, että myös yksi kaupallinen yhteistyöblogikirjoitus kerran-kaksi kuussa häiritsee lukijoitani vähemmän kuin mainokset, jotka ovat blogissani 24/7 – olivat ne kuinka sivussa tahansa.
Olen monesti myös lukenut siitä, että Google saattaa mielivaltaisesti lopettaa AdSense-mainosten näytöt blogissa tai jättää korvaukset maksamatta, jos blogissa on sopimatonta sisältöä. Itse en ole tähän törmännyt koskaan, mutta olen siitä netistä lukenut paljon.
Omalla kohdallani kaikki on toiminut AdSensen kanssa kuin rasvattu, kun aikanaan bloggasin englanniksi vuosina 2011-2013 ja olen ollut palveluun erittäin tyytyväinen nytkin. Myös WordPress-sivuilla mainosten asettaminen sivulle on helppoa, eikä vaadi teknistä osaamista juurikaan kiitos valmis-plug-inien.
Yhteenveto – tulot yllättivät positiivisesti
Täytyy myöntää, että AdSensen tuloni yllättivät minut erittäin positiivisesti, koska aikaisemmassa harrasteblogissani oli Omavaraisuushaastettakin korkeammat lukijamäärät (lähes 100 000 lukijaa kuukaudessa) mutta mainostulot olivat Adsensen myötä silti matalammat. Tämä ehkä kertoo eniten siitä, kuinka Google on onnistunut kehittämään AdSenseä myös viime vuosikymmenen alusta tähän päivään ja kuinka nettimainonta on lisääntynyt 10:ssä vuodessa.
Olen myös tyytyväinen lukuihin sen takia, että luvut ovat koronavaikutteisia. Uskon, että kun korona poistuu maailmasta jostain kohtaa ja maailma normalisoituu, myös mainostulot toivottavasti kasvavat entisestään. Samalla luonnollisesti blogini toivottavasti kasvaa, jolloin myös AdSense-tuloni kasvaisivat eksponentiaalisesti.
Ykkösprioteettini tienaamisessa blogilla tulee jatkossakin olemaan blogiyhteistyöt, mutta niiden saaminen on haastellisempaa kiitos koronan ja nimimerkin takaa kirjoittamisen kanssa, joten tällä hetkellä AdSense täyttää tätä aukkoa tyydyttävästi. Uskon siihen, että pienet purot myös tuloissa luovat aikanaan sen ison virran – aivan kuten säästämisessäkin.
Toivottavasti tämä teksti oli mielenkiintoinen ja auttoi mahdollisesti myös sinua harkitsemaan AdSense-mainosten lisäämistä ei-ärsyttäviin paikkoihin blogissasi, jos blogin perustamisesta haaveilet tai harkitset. Olisi myös mukava kuulla ihan puhtaasti lukijoiden mielipiteitä AdSensen, affiliate-mainonnan ja blogiyhteistöiden välillä – mikä on sinulle luonnollisin tapa lukijana nähdä mainoksia?
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Otin adblockerin pois blogisivustoltasi ihan vain jotta saisit vähän enemmän AdSense-tuloja, nuo kun eivät ole minulta pois millään tavalla 🙂
Kiitos! 😀 Ja tosiaan Adblocker ihan tehokas tapa päästä kaikista mainoksista eroon, jos ne ärsyttävät. Puhelimella toki hieman haastavampaa tietyillä malleilla.
Hyvä vinkki. Tein saman 🙂
Hienoa!
Tuo mainoksen näkeminen / klikkaus per mainos taitaa olla eri arvoinen riippuen mistä maasta se tulee ja voi myös osin selittää mainostulojen eroa aikaisemman kansainvälisen blogisi välillä. Maakohtaisiin eroihin vaikuttaa ainakin väkiluku minkä takia suomalainen klikkaus on yksi arvokkaimmista muihin maihin verrattuna. 🙂
Tämä itseasiassa saattaa hyvinkin pitää paikkansa! Etenkin kun Suomi on tosiaan erittäin pieni, mutta samalla suomalaisten elintaso on erittäin korkea, joten suhteessa suomalaisilla enemmän varaa mainostaa etenkin hieman köyhempiin maihin verrattuna.
Miten verotus adsensetuloista, jos esim tuloja kerää kahden vuoden ajalta? Eli tuleeko verotus kokosummasta, silloin kun veroilmoituksen tekee?
Itse ilmoittelen AdSense- ja affiliate-tulot aina vuoden lopun jälkeen verotttajalle eli kerran vuodessa.
Jos tosiaan AdSense-tulot kuitenkin tulevat esim. kahden vuoden ajalta kerralla, silloin verotus tosiaan tulee koko summasta. Eli riippuu, miten ilmoitat ne verottajalle, mutta suosittelen ilmoittamaan verottajalle aina sille vuodelle, milloin rahat kolahtavat tilillesi – näin selviää väärinkäsityksiltä.
Hei, millaiset tilitiedot pitää olla jotta rahansiirrot onnistuvat? Pitääkö huomioida jotain erikoista niissä?
Kiitos jo etukäteen.
Ei tarvi mitään ihmeellistä, suomalainen tilinumero ja pankin BIC-numero riittää eli erittäin helpoksi tehty!