Uralla eteneminen on mietityttänyt viime aikoina allekirjoittanut suhteellisen paljon. Koska olen valmistunut vasta alle vuosi sitten KTM:ksi, on mielessäni ollut itsestäänselvää, että haen koko ajan uusia haasteita ja lisättyä vastuuta töissä. Lisääntyneessä vastuussa sekä haasteissa on se mukava, että sen lisäksi, että pidän haasteista, pidän myös usein vastuun mukana tulleesta palkankorotuksesta. Palkankorotus taas auttaa ja nopeuttaisi matkaani taloudelliseen riippumattomuuteen. Viime aikoina on mörköjä kuitenkin hiipinyt tähän itsestäänselvyyden paratiisiin.
Mistä tämä itsestäänselvyys?
Vaikka olen duunariperheestä, joissa vanhemmilla ei ole amista enempää koulutusta tai kokemusta työssä ylenemisestä, on minulle ollut uralla eteneminen samanlainen itsestäänselvyys kuin yliopistoon meneminen. Tämä johtuu osaltaan siitä, että minulla on aina ollut vahva kilpailuvietti ja toisaalta siitä, että tylsistyn enkä nauti työstä, joka ei haasta minua. Jos en saa käyttää aivojani töissä, en osaa nauttia töistä kauhean kauaa.
Nykyään uralla eteneminen motivoi entistä enemmän juuri rahan puolesta taloudellinen riippumattomuus -tavoitteeni takia. Tiedän, että pystyn tekemään myös haastavimpia töitä ja mikäs sen parempaa kuin haastaa itseään, samalla päästen entistä nopeammin tavoitteeseeni!
Työaika over9000 tuntia/viikossa
En ollut alunperin ajatellut asiaa, mutta mitä enenevissä määrin seuraan henkilöitä niin lähipiirissäni kuin töissäkin, on työaikojen vertailu pelottavaa. Kun katson ihmisiä, jotka ovat menestyneet ja edenneet nopeasti urallaan sekä saaneet lisää vastuuta nopeasti nuorella iällä, heitä yhdistää aina yksi asia. Työmäärä. Käytännössä ainoa henkilöitä yhdistävä tekijä henkilöissä on se, että he tekevät töitä paljon.
Kuinka paljon sitten on paljon? Sen verran, että kun avaan työsähköpostin lauantaina, on sähköposteja tullut puoli 11 perjantai-ltana. PERJANTAI-ILTANA. Asian ei tarvitse edes olla kauhean akuutti. Muuten sähköposteja sataa kätevästi oikeasti minä tahansa aikana viikosta. Viikonloppuisin, kesälomalla jne. Suurimmalla osalla näistä tuntuu, että työsähköposti on käytössä 24/7. Samalla mietin, milloin he nukkuvat. Tai syövät. Tai tekevät jotain muuta kuin töitä. Pelottavinta tässä on mielestäni se, että uskon, että monen ihmisen mielestä tämä ei ole mitenkään ihmeellistä. Minun mielestäni se on ja tämä pysäytti minut miettimään asioita.
Lähipiirissäni on kaksi minua hieman vanhempaa henkilöä, joita voisi aidosti kuvailla uratykeiksi. Toinen tekee joka viikko vähintään 55 tunnin viikkoa – joka viikko. Toisen kanssa olen joskus illanvietossa huomannut, kun hän alkaa vastailla työsähköpostiin keskiyön aikoihin.
Olen aina uskonut siihen, että työn jälkeni on se, mikä merkitsee – ei se kuinka paljon aikaa kulutan töitä tehden. Olen aina ollut henkilö, jolle laatu menee määrän edelle ja yritän tehdä kaiken mahdollisimman tehokkaasti. Rumasti sanoen olen laiska. Tosin mielestäni fiksusti laiska. Karsin aina kaiken turhan töissä ja jätän turhat palaverit istumatta. On uskomatonta kuinka paljon palavereissa näkee edelleenkin ihmisiä, jotka vain istuvat siellä, tehden omilla koneillaan jotain aivan muuta kuin palaveriin liittyviä asioita. Jos tekee muita töitä, kannattaa niitä omasta mielestäni tehdä muualla. Jos on palaverissa, keskittyy palaveriin. Mielestäni tämä on aika yksinkertaista.
Uralla eteneminen > muu elämä
Järkyttävä työmäärä vaikuttaa myös suoraan tietenkin tavalliseen elämään. Mihin muuhun riittää aikaa, energiaa ja keskittymiskykyä jos kuluttaa 2/3 valveillaoloajasta työn tekemiseen ja miettimiseen? Sen verran, mitä olen vierestä henkilöitä seurannut vierestä, ei kauhean paljon. Miten voisikaan, jos kaikki energia menee töihin? Yritä siinä sitten ylläpitää parisuhdetta, kaverisuhteita ja joissain tapauksessa vielä perhe-elämää lasten kanssa. Ja sitten pitäisi olla vielä aikaa ja energiaa itselleen.
Olen siinä onnellisessa tilanteessa tässä kohtaa elämässä, että voisin tarvittaessa kuluttaa vaikka kaiken hereilläoloaikani töihin. Vaikka en ole sinkku, olen parisuhteessa korealaisen kanssa ja aikaeron takia tyttöystäväni menee nukkumaan kun kello on 16 täällä – eli olen siltikin töissä koko yhteisen hereilläoloajan. Olin töissä sen 8h tai 12h, minulla ei ole tällä hetkellä muita velvollisuuksia, ja olen käytännössä vastuullinen vain itselleni ja hyvinvoinnilleni.
Missä hyvinvointini raja sitten menee? En oikeastaan tiedä. Se, mikä minua kuitenkin pelottaa on se, että tiedän, että pystyisin tekemään nykyistä työtäni vaikka 12 tuntia päivässä olettaen, että jokaisesta tunnista maksettaisiin kunnollinen korvaus. Työ on mielekästä ja haasteellista ja saan sitä tekemällä hyvän mielen. Voisin hyvin omistautua työlleni lähes täysin. Haluanko kuitenkaan tätä, vaikka se toisi taloudellisen riippumattomuuden huomattavasti lähemmäksi nopeammin? En tiedä tätäkään.
Kiinnostaisi kuulla lukijoiden kokemuksia ja mielipiteitä näistä työelämän reaaliteeteista. Tunnetko uratykkejä, oletko itse uratykki? Kuinka kauan mielestäsi on mielekästä tehdä töitä viikossa? Tunnetko samanlaisia henkilöitä kuin minä, jotka lähettelevät työsähköposteja siihen aikaan kun itse vietät jo laatuaikaa? Sana on vapaa.
Itse olen pohtinut hieman samanlaisia juttuja kuin sinä. Olen edennyt kolmessa vuodessa urani huipulle (toimitusjohtaja periaatteessa olisi enää korkeampi), jonka koulutuksellani voi saada (Lähiaikoina titteli vaihtuu Analytical Process Leaderiksi). Olen vasta 27 vuotias. Olen päässyt tähän vaiheeseen tekemällä helvetisti ”ylitöitä” eli tekemällä töitä kotona omalla ajallani. Olen ollut tietty loistava tekemässäni työssä, mutta kuitenkin oman ajankäyttö on auttanut etenemisessä.
Nyt olenkin kahden vaihtoehdon paikkeilla. Joko vaadin uutta työsopimusta ilman työaikoja ja korkeampaa palkkaa. Tai sitten lopetan tekemästä töitä kotona ja lopetan uralla etenemisen. En ole vielä osannut päättää, että kumpaan päädyn! Todennäköisesti raha voittaa, jotta olen nopeammin taloudellisesti riippumaton! 🙂
Varsinkin kun itselläni ei vielä ole lapsia, niin olisi helpompi painaa duunia nyt ja vaikka vaihtaa pienemmälle vaihteelle, kun lapsia talouteen tulee.
Olet aika samaa ikäluokkaa kuin minä, joten hienosti olet onnistunut urallasi ylenemään! Itse kun olen ollut kokoaikaisesti vasta työelämässä muutaman kuukauden valmistumisen jälkeen, tavoitteena olisi päästä ylöspäin vuoden sisään. Tiedän, että haluan ylentyä ainakin yhden asteen ylöspäin ihan vain juuri palkan takia, mutta sen jälkeen alkaakin kirjoittamani pohdinta.
Tuo lapsien olemattomuus on mielestäni erittäin suuri juttu! Tässä elämäntilanteessa kun voi oikeasti omistaa aikansa työlle, ilman, että uhraa kenenkään muun kuin itsensä aikaa ja hyvinvointia. Varmasti sen takia nuorilta työntekijöiltä usein myös vaaditaan paljon ja venymistä paikassa kuin paikassa. Uskon, että kannattaa tehdä kaikki mahdolliset liikkeet ja takoa silloin kun rauta on vielä kuumaa ja motivaatiota riittää!
Veit sanat suustani!!!
Mielestäni olet oikeassa siinä, että hölmö liikaa töitä tekee – viisas tuottavasti.
Olennainen kysymys tuossa ehkä on: nautitko siitä, mitä teet? Itse ainakin tiedän nyt, että vaikka olen valmis joustamaan ja teen töitä yrittäjähenkisesti: otan vastuuta yli tehtävärajojen, en nauti nykyisestä hommasta niin paljon, että olisin valmis uhraamaan vaikka liikuntaharrastusta pitkäksi aikaa.
Tein huhtikuussa n. 30 ylityötuntia ja sen kesti, kun tiesi, että pian pääsi palaamaan normaaliin. Toki teen tämän lisäksi vielä blogikirjoituksia ilmaisena työnä/harrastuksena ja vapaaehtoistyötä myös pari kertaa kuussa yhdistyspuolella. Yrittäjänä ei välttämättä olisi ongelma tehdä pitkää viikkoa, jos aikataulutus ja tahti olisivat kohtuulliset.
Ei kukaan kuolinvuoteellaan haikaile tekemättömien töiden perään. Lisäksi myös kannattaa huomioida, että onnellisuus ei enää lisäänny kun vuositulot ovat saavuttaneet kohtuullisen tason.
30 ylityötuntia kuukaudessa on kyllä kieltämättä jo aika hardcore! Usein sen varmasti tuntee myös näin nuorena jo heti kun pääsee kotiin ja olo on suhteellisen loppuunrevitty, jos töitä on tehnyt tehokkaasti. Vapaaehtoistyötä olen itsekin harkinnut, ja se varmaan antaa enemmän henkisiä varoja lisää kuin vähentää niitä?
Olen monesti miettinyt tuota samaa vanhaa viisautta, että kukaan ei ole koskaan elämässän todennut, että olisinpa tehnyt enemmän töitä. Arjen temmellyksessä tämä kuitenkin unohtuu, koska ihmiset eivät tunnetusti ole kauhean hyviä ajattelemaan pitkällä aikavälillä. On häiritsevää kun kaksi eri voimaa repii koko ajan eri suuntiin. Jostain pitäisi löytää tasapaino.
Olen omalla kohdallani ollut tyytyväinen polustani, jossa alussa panostin uraan, etenin ja sain hyvän palkan. Tämän kun sijoittaa kymmenisen vuotta, alkaa passiivista tuloa olemaan todella mukavasti. Tässä vaiheessa on riittävästi asiantuntemusta, että hyvän palkan saa pidettyä rennommallakin otteella ilman pitkiä työviikkoja.
Alussa oli itselläni paljon vähemmän selkeyttä siitä, mitä ylipäätään halusi työelämältä. Sen löytäminen on mielestäni pohjimmiltaan se kaikkein tärkein. Sen jälkeen noihin muihin vastaaminen on paljon helpompaa.
Kiva kuulla esimerkki siitä, että olet tyytyväinen, vaikka kymmennen vuotta putkitkin. Olit muistaakseni rahoitusalalla vai muistanko ihan väärin? Omalla alallani tuntuu, että mitä korkeammalle menee, sitä enemmän töitä pitää koko ajan tehdä, koska oikeastaan ainot keino tienata enemmän rahaa on ottaa enemmän vastuuta = työaikaa ei käytännössä ole.
Tuo pitää varmasti erittäin hyvin paikkansa, että pitäisi tietää, mitä haluaa. Tällä hetkellä haluaisin haastavaa ja mielekästä työtä, josta saisi hyvin rahaa. Ongelma on kuitenkin se, että olen hieman kärsimätön, koska vaikka aloitin vasta vakituisena, tiedän, että pystyn enempään enkä palkkaanikaan ole tyytyväinen vaikka se ihan hyvä vastavalmistuneelle onkin.
Olen edennyt urallani varsin nopeasti ylemmän talousjohdon tehtäviin. Olen myös aina ollut valmis tekemään töitä silloin, kun niitä tarvii tehdä. Joskus on pitänyt pidempäänkin tehdä pitkää päivää, mutta on myös ollut pitkiä pätkiä, kun normaali 8-16 on riittänyt.
Kannattaakin miettiä, että ovatko nuo ihmiset oikeasti 24/7 töissä, vai voisiko olla niin, että he ovat satunnaisesti outoinakin aikoina tehneet töitä, vaikka ovat saattaneet sitä ennen ja sen jälkeen ottaa rennosti.
Itse saatan (hyvin harvoin) tehdä viikonloppuna ns. täysiä päiviä, mutta välttelen kyllä sähköpostien yms lähettelyä, ettei ihmiset tosiaan vedä johtopäätöksiä, että teen aina töitä viikonloppuna tai että painostaisin muita samaan. Mutta fakta on, että minä olen saanut sen vastuullisen aseman, mikä minulla on, sillä, että olen aina valmis tekemään tarvittavat työt ns. ”omallakin ajalla”.
Käytännössä määrään itse siitä, miten työaikani käytän, joten jos jotain on jäänyt työajalla tekemättä niin, että joudun käyttämään vapaa-aikaani, niin sehän on ihan oma vikani. On kunnia-asia, että deadline ei pauku minun takia. Minulla on myös alainen, joten sekin on minun vikani, jos en ole delegoinut tehtäviäni tarpeeksi niin, että normaali työpäivä riittää omien tehtävieni täyttämiseen.
Lyhyesti: Työt pitää pyrkiä pitämään normaalin työajan puitteissa (ihan oman jaksamisenkin kannalta), mutta mikäli haluaa vastuulliseen asemaan, niin pitää olla valmis joustamaan. Ihminen, joka kynsin hampain haluaa pitää kiinni 8-16 elämästä, ei ansaitse keskijohtoa ylempää asemaa. Ylemmissä asemissa nimittäin vastuu on niin suuri ja tarve ei katso kelloa.
Tuo on ihan totta, että on mahdollista, että töitä voidaan tehdä vain silloin tällöin outoina aikoina, mutta sitten taas… Mielestäni se kertoo elämästä, jota en haluaisi elää, että työasia pitää hoitaa puoli 11 perjantai-iltana tai muuten ei pysty saamaan unta tai nauttia viikonlopusta. Toisaalta se kertoo ehkä enemmän minusta kuin heistä, että en halua sellaista elämää – varmaan tällainen asennoituminen suuri syy siihen onkin, että taloudellista riippumattomuutta tavoittelen.
Ja olet varmasti ihan oikeassa juuri tuosta, että ylemmässä johdossa työ ei katso aikaa ja juuri se on se askel, joka minua mietityttää, vaikka olenkin vasta työurani alussa. Minua on aina helpottanut se, että tiedän, mihin tähtään ja painin itseni kanssa juuri sen kanssa, että tyydynkö keskijohdon paikan tavoitteluun vai entistä korkeammalle, entistä kovemmin. Kaikki mitä sanoit vahvistaa käsitystäni juuri siitä, miten työelämä toimii. Kun joustaa ja tekee kovaa töitä, niin siitä usein palkitaan. Vaikeus onkin päättää, kuinka kovaa haluan nyt työskennellä, hmh.
Ei se nyt välttämättä ole sitä, että ei saisi nukuttua tai nautittua viikonlopusta. Minä saatan esim tehdä leffaa tai sarjaa katsoessa jotain excel-jumppaa kotona, kun siellä pystyn keskittymään siihen paremmin (ei tule niitä jatkuvia sähköposteja ja puheluita, joita työaikana). Excel-jumpat on hauskaa touhua ja se on mielestäni onnellisuutta maksivoivaa tehdä ne rauhassa pois alta sen sijaan, että joudun töissä tuskailemaan, kun mistään välistä ei meinaa löytyä sille kunnolla aikaa. Samalla tavalla joku muu voi kokea, että esim. sähköpostin rästilistan tyhjentäminen tapahtuu helpoiten työajan ulkopuolella, kun muut eivät ole jatkuvasti häiritsemässä. Ne varmasti pystyisi myös tekemään töissä ja työajalla, mutta siten tehtynä ne samat työt aiheuttavat enemmän tuskaa kuin silloin keskellä yötä (esim lasten mentyä nukkumaan, kun vihdoin kaikkialla on hiljaista).
On myös hyvä huomata ero haaveilun ja todellisen elämän välillä. Olen esimerkiksi viimeisen vuoden haaveillut lisätystä vapaa-ajasta ja jopa välivuodesta, mutta kun tositilanne tuli ja jouduin valitsemaan, että haluanko vaativamman työn ja todennäköisesti enemmän hommia vai löysätä ohjaksista päästäkseni astumaan sivuun, niin arvaa vaan kumman valitsin. Uudet haasteet ja ”olen halunnut kokeilla tuota” ovat lopulta sitten kuitenkin isompi motivaattori kuin se vapaus ja rentous, jota kuvittelen tavoittelevani. Haaveilu on silti hyväksi.
Jep, mitä puhuin esim. entisen esimieheni kanssa, hän sanoi suoraan, ettei yksinkertaisesti ehdi hoitaa sähköposteja työajalla. Työaika menee töihin ja palavereihin, jonka jälkeen voi sitten jäädä työpaikalle tai kotiin hoitamaan sähköpostivuorta kun muut lähtevät kotiin ja on rauhaisaa. Tämä on varmaan erittäin yleistä, oli kyse sitten juuri sähköpostien tsekkaamisesta tai Excel-jumpasta kun pääsee tietylle tasolle.
Itse varmaan haluan tykittää kohti taloudellista riippumattomuutta niin kovaa kuin pystyn etenkin nyt kun olen vielä ilman sitoumuksia ulkomaailmaan. Ja varmasti jos/kun vastuuta tarjotaan, haluan varmasti otta ajuuri tuon vaativamman ja enemmän aikaa vaativan työn. Mutta tämäkin vain se takia, että laskelmieni mukaan tämä mahdollistaa taloudellisen riippumattomuuden 35-40 vuotta täytettyäni sijoituksista riippuen. Pidän työstäni, mutta tiedän että taloudellinen riippumattomuus on se, joka tekee minut onnelliseksi, koska suurin osa asioita, joista tulen onnelliseksi, ovat sellaisia joilla ei rahaa tehdä ellei käy uskomaton tuuri.
Hyvä kirjoitus, olen samaa miettinyt monesti itsekin ja ihmetellyt toisten motivaatiota tehdä paljon töitä ”ilmaiseksi”. Tällä tarkoitan sitä, että kk-palkka on kiinteä (ei edes kovin korkea yliopistotasoiselle), mutta silti ollaan valmiita tekemään järjetön määrä ylitöitä. Eräs tuttavani teki tässä yhdessä kuukaudessa 350h töitä. Voit varmaan itse laskea, paljonko tuo tekee vaikka olisi jokaikinen päivä töissä…
Oman kokemukseni mukaan tässä on suuria eroja yritysten välillä ja myös yrityskulttuuri vaikuttaa paljon asiaan. Olen ehtinyt muutamassa firmassa olla ja nähdä huomattaviakin eroja. Se on kyllä varmasti yhdistävä tekijä, että jos haluaa nousta urallaan NOPEAMMIN vastuullisiin tehtäviin, niin silloin omaa aikaa on uhrattava töihin. Onhan selvää, että jos kaksi työntekijää ovat hyviä ja tehokkaita työssään, mutta toinen tekee myös kotona ”huomaamatta” töitä, niin tämä kotona töitä tehnyt saa ylennyksen, koska hän vaikuttaa tehneen enemmän töitä. Tiesipä kotona tekemisestä kukaan tai ei.
Olen kuitenkin muutaman kerran työpaikkaa vaihtamalla löytänyt sellaisen paikan, jossa olen tyytyväinen. Jos olisin jäänyt edelliseen firmaan, niin olisin joutunut tekemään valtavan määrän ylitöitä päästäkseni nykyiseen palkkaani. Nykyinen palkkani on hyvä, eikä minun tarvitse tehdä ylitöitä omalla ajallani. Sen sijaan kun katson taaksepäin muutamia entisiä kollegoitani, niin ei käy kateeksi… onhan ”normaali” elämä mielestäni heillä aika paljon kärsinyt ja kärsii edelleen. Noh, kukin tyylillään.
Ekonomimmin 30 tuntia ylitöitä yhdessä kuukaudessa ei tunnukaan yhtäkkiä kauhean paljolta tuon jälkeen… En itse varmaan olisi tuon jälkeen edes elossa.
Nykyisessä firmassani tuntuu olevan sen verran itselleni sopiva kulttuuri, että jokainen kotonakin tehty merkataan saldoon ja siitä voi saada saldovapaata. Noh, siitä huolimatta tunnen paljon ihmisiä, jotka paukuttavat saldorajatkin rikki eivätkä haluu pitää saldovapaita. Ja omituisinta on se, että nämä ovat ihmisiä, joilla ei ole edes mitään haluja edetä urallaan, vaan he tekevät samaa samaa asiantuntijatyötä vuodesta toiseen tyytyväisenä. En osaa samaistua heihin, mutta firman puolesta hienoa, että tällaisiakin ihmisiä on.
Vanha totuus tuossa pitää varmasti paikkansa, että firmaa vaihtamalla saa usein paremman palkan ja madaltuneen paineen. Oma firmani kuitenkin esitti selkeästi, että haluavat minut pitää ja ovat siihen myös rahallisesti valmiita panostamaan, niin mietin olisiko itselläni sittenkään helpompi edistää uraa samassa vai eri firmassa.
Hyvä kirjoitus ja onkin herättänyt hyvin keskustelua. Täällä myös fiksusti laiska, joka koittaa entistä enemmän priorisoida vapaa-aikaa. Tosin eilinen poikkeuksellisen pitkä liki 13h työpäivä kuitenkin taas näytti sen, että kyllä näitä taloushommia pystyy tekemään niin paljon kun huvittaa päivässä. Mutta kuka haluaa tehdä pitkää päivää säännöllisesti? En minä ainakaan..
Olen myös positiivisesti yllättynyt kommenttien määrästä ja laadusta ennen kaikkea! Hyviä näkökulmia monesta vinkkelistä. Oma ennätykseni työpäivän pituudessa taitaa olla 10,5h. Sen jälkeen en kyllä vain pystynyt tekemään enää sellaisella teholla töitä, että olisi kannattanut. Taidan olla vain heikko, hehe.
Hyvää pohdintaa. Itse olen työelämässä törmännyt muutamaan konsulttiin, jotka tienaavat vuodessa 120 -150K€. Toki se tarkoittaa sitä, että maisema vaihtuu melko tiuhaan tahtiin. Päivystys ja vastaavat ns. normi työajan ulkopuolella tapahtuvat caset ovat myös tavallisia. Hotellikuolemat kuuluvat toimenkuvaan ja iltaisin painetaan duunia tarvittaessa ja valmistellaan tulevaa päivää. Kun matkapäiviä tulee pahimmillaan toista sataa, niin ei tarvitse olla ruudin keksijä sen suhteen, että tämä tuo myös omat haasteensa parisuhteeseen. Eräs vitsi onkin, että menestynyt konsultti on eronnut konsultti. Eli jonkinlaisen veronsa se vaatii. Erään konsultin oli pysäyttänyt oman lapsen kommentti, kun lapsi oli kavereilleen kertonut, että meidän iskä asuu hotellissa. Siinä sitä voi itse pohtia sitten, että mikä se on elämässä itse kullekkin tärkeää.
Eräs lähipiirissäni oleva henkilö on juuri täysin samanlainen konsultti palkkoineen ja maisemanvaihtoineen päivineen. Moni samasta pääaineesta valmistunut koulukaverini meni konsultiksi (ja työskentelen tälläkin hetkellä parin koulukaverini kanssa, jotka ovat konsulttifirmassa töissä firmani projektissa), mutta itse tiesin, ettei minusta ole siihen. Alussa palkka ei ole mairitteleva ja työajat ovat niin pitkät kuin yksinkertaisesti jaksat tehdä. Toki tämä palkitaan nopeana kehityksenä kun jaksaa paiskia töitä orjana vuoden, parin verran, mutta tiesin ettei minusta ole siihen.
Ja kuten aina, totuus tulee lasten suusta…
Itse kolmen kymmenen ikäisenä tein paljon pitkää päivää. Välillä kyllä tuntui, että vähän turhiakin asioita tuli nuhjattua, mutta ehkäpä oli tärkeää näyttää asenteen olevan kohdillaan. Jossain vaiheessa raataminen alkoi myös kantaa hedelmää, aluksi ansion nousuna vaativampien haasteiden parissa, lopuksi nimityksenä johtoryhmään. Nyt olen tavallaan saavuttanut minimitavoitteen urallani, eli johtajan aseman. Nälkää etenemiselle kuitenkin edelleen on jäänyt ja välillä on ollutkin ajatuksia uran jumiutumisesta, kun ei enää joka vuosi tapahdu etenemistä – kehittymistä onneksi kuitenkin.
Omaa tarinaani voi myös nyt seurata tuoreessa blogissa: https://tiemenestykseen.blogspot.fi/
Tervetuloa bloggaamaan! Kokemukseni mukaan raataminen kyllä usein palkitaan. Välillä tuntuu, että löytyy myös ihmisiä, jotka ovat ainakin omasta mielestään raataneet selkä ruvella monta vuotta ja palkintoa ei kuulu. Näistä tulee usein katkeroituneita sekä korostuneen kyynisiä ja itsekin olen tällaisiin joskus törmännyt työelämässä.
Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta. En yleensä kommentoi, joten teenpä nyt poikkeuksen. Olen itse perinteisessä mielessä uratykki. Ensi viikolla tulee 20 vuotta vakituista työuraa täyteen ja ylemmän korkeakoulututkinnon olen hoitanut kasaan töiden ohessa. Olen erittäin uraorientoitunut ja ehtinyt työskennellä myös ulkomailla ja edennyt urallani tasaisesti ylöspäin eri firmoissa ja olen toiminut johtajapositioissa noin puolet urastani. Työtunteja olen laskenut aina, mutta en ole niitä suuressa määrin kuitenkaan rajoittanut. Palkka ei ole kummoinen johtajan palkka, vähän päälle 100k (jos olisin mies niin olisi varmasti enemmän).
Peilasin kirjoituksesi ja kommenttien kautta sitä mistä mun mielestä hyvä nousujohteinen ura koostuu ja tässä mun ajatukset:
-Asenne
Asenne ratkaisee aina; välillä ehkä haastavatkin työliitännäiset tilanteet ja pitkät työpäivät voivat olla jotain ”ihan kamalaa ja raskasta” tai sitten ne voivat viedä jotain eteenpäin ja ehkä jopa antaa energiaa
-Strategia
Jos haluaa edetä uralla, niin on syytä miettiä strategia sen toteuttamiseen. Kommenttina myös, että välillä ne turhalta tuntuvat palaverit voivat olla todella tärkeitä ura-strategian eteenpäin viennissä
-Tavoitteet
Mitkä ovat sinun tavoitteesi työssä ja yksityiselämässä
-Joustavuus
Jos ei ole valmiutta jouston niin on ihan turha kuvitella etenevänsä uralla
-Verkosto
Aloita verkoston luonti jo ihan ensimmäisessä työpaikassa. Muista aina käytöksessä; sen minkä taakseen jättää eestään löytää. Kusipäät muistaa kaikki ja kukaan ei auta jos on mahdollisuus olla auttamatta.
-Armollisuus
Itseäsi kohtaan ja toki myös jossain määrin muitakin kohtaan
-Omat rajat
Tiedosta rajasi ja osaa löysätä/kirjata oikeissa kohdin (ja löydä keinot tähän. Kerro selkeät esimerkiksi lomiin liittyvät rajasi myös muille. Minulle ei todellakaan soita kukaan lomalla jos ei ole totaalista kaaosta.
-Keinot ylläpitää energiatasoa ja uudistumista
Mitkä ovat sinun keinosi? Mistä innostut? Kuinka freesaat päätäsi?
löysätä/kirjata -> kirrata piti kirjoittamani 🙂
Kiitos erittäin paljon syväluotaavasta ja opettavaisesta kommentista! Täytyy todellakin ottaa pohdintaan mainitsemasi asiat, koska kokemukseni mukaan on parasta kuunnella niitä, jotka ovat asiat jo kokeneet. Vaikuttaa siltä, että olet selvästi nähnyt paljon erilaisia tilanteita ja miettinyt asiaa vuosikymmenten varrella. Tuntuu, että listaamistasi asioista on allekirjoittaneella suurin osa suhteellisen hyvin hallussa.
Armollisuutta pitäisi ehkä harjoitella enemmän, koska olen aina ollut kova itselleni ja vaatinut itseltäni todella paljon. Välillä tämä myös välittyy siihen, että vaadin välillä liikaa myös ympäröiviltäni ihmisiltä. Joustoa onneksi löytyy, vaikka en tunteja tykkääkään tehdä ilmaiseksi. Onneksi tähän mennessä ei ole yhtään tuntia ilmaiseksi tarvinnutkaan tehdä ja toivon, että trendi on myös jatkossa sama, missä ikinä työskentelenkin.
Itse olen juristi ja samaa todennut monesta ystävästäni, jotka ovat päätyneet suurten asianajotoimistojen juristeiksi. Lähtökohtaisesti vaaditaan järkyttäviä työtuntimääriä ensimmäiset vuodet ja sitten karsitaan vähintään 4/5 pois. Eli käytännössä teet töitä kellon ympäri 3-5 vuotta, jotta sinulla on se 1/5-1/10 mahdollisuus päästä osakasputkeen. Rahat uran alkuvaiheessa suhteutettuna työmäärään eivät kohtaa millään tasolla. Itse olin siinä putkessa vähän aikaa, mutta siirryin tuomioistuinharjoittellun kautta julkiselle. Täällä koen, että teen työtä jolla on tarkoitus, saan siitä kohtuullisen 50-60k€/vuodessa korvauksen, josta kuitenkin säästän 30-40%. Sijoituksieni kautta olen toivottavasti taloudellisesti riippumaton n. 5 sisällä.
Olisinko voinut saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden nopeammin asianajopuolella? Kyllä varmasti, mutta sillä olisi hintansa niin terveydelle ja perhesuhteille. Lisäksi olen huomannut, että en viihdy ylikilpailullisessa ympäristössä kovin hyvin. Isoissa asianajotoimistoissa kilpaillaan kaikesta, kuka istuu eniten aikaa toimistolla, kuka laskuttaa eniten jne jne. Se johtaa ainkain oman kokemuksen mukaan aika myrkylliseen työilmapiiriin, joka on pinnalla korostuneen mukava, mutta heti kun kääntää selän, joku ylikilpailullinen puukottaa selkään, jos hänelle on siitä pieninkään etu.
Ainakin itse olen sitä mieltä, että kannattaa rakentaa itselle se elämä, jota haluaa elää ja sitten säästää siihen. Kun saavutan taloudellisen riippumattomuuden ajattelin vähentää työntekoa, että olisinkin töissä enää 3 päivää viikossa ja valitolla tämä on melko varmasti mahdollista. Lisäksi toki 7-8 viikon lomat ovat aika mukava lisä.
Kuulostaa aika tutulta kaikinpuolin ja hyvän koulutuksen hankittuasi pystyt onneksi nauttimaan myös kiitettävää palkkaa myös valtiolla työskennellessä. Kilpailuun työpaikalla allekirjoittaneellakin on hieman kaksipiippuinen asennoituminen. On hyvä, että intohimoisia ihmisiä ja sellaisia, jotka haluavat edetä urallaan työpaikalta löytyy. Mutta mikäli kaikki työntekijät ovat kilpailuhenkisiä ja nälkäisiä, voi se nopeasti aiheuttaa negatiivisen työympäristön, koska kaikki yrittävät tehdä töitä vain oman edun, ei yleisen hyvän eduksi. Tähänkin on varmaan jotain johtamisen ratkaisuja, mutta haastava työympäristö tuollainen olisi.
Uskoisin, että jos minulla olisi samanlainen mahdollisuus kuin sinulla palkkoineen ja vapaineen kaikkineen, tekisin aivan samalla tavalla. Tuntuu että tälläkin hetkellä vapaa-aikaa, jolloin minulla on oikeasti aikaa tehdä asioita joita kohtaa tunnen palavaa intohimoa, on liian vähän. Tuolla tavalla omaa aikaa on mukavasti myös työskennellessä.