Top 5 henkeäsalpaavimmat kohtaukset elokuvissa

Tänään vaihteeksi taas kesälomien lopun kunniaksi jotain aivan muuta kuin talous- tai sijoitusjuttuja. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että tykkään käydä keskimääräistä enemmän elokuvissa ja katsoa paljon elokuvia. Avovaimoni kanssa meillä on sunnuntaielokuvailta, jonka olemme pyhittäneet elokuvan katsomiselle melkein missä tahansa tilanteessa – vaikka yhdessä etäyhteyden kautta, jos olen esimerkiksi työmatkalle lähtenyt sunnuntai-illaksi.

Viime vuonna kirjoitinkin top5 elokuvista, niin kotona katsottavaksi kuin elokuvateattereissa katsottavaksi. Tämä vuosi on ollut elokuvafanille poikkeuksellisen hyvä ja tänä vuonna tuleekin käytyä elokuvateattereissa lähes joka kuukausi. Etenkin kun Itiksen IMAX-elokuvateatteri on vain bussimatkan (ja kohta ratikkamatkan) päässä, tämä on tuonut aivan uuden ulottuvuuden elokuvien katsomiseen. Ja Finnkinon sarjalipuilla näytökset eivät edes ole aivan törkeän kalliita (toisin kuin erikseen ostettuna).

Barbenheimer-manian kunniaksi (jotka molemmat tietysti kävin katsomassa ja molemmista pidin erittäin paljon) haluankin käydä läpi top5 henkeäsalpaavimmat ja vaikuttavimmat kohtaukset, joita olen elokuvissa saanut todistaa. On harva asia, joka on saanut kirjaimellisesti itseni haukkomaan henkeä tai vuodattamaan kyyneliä kuin näiden kohtausten todistaminen elokuvateatterissa – tai joskus jopa ihan kotona.

Kohtauksia on äärimmäisen vaikea laittaa parhausjärjestykseen, koska kaikki ovat omalla uniikilla tavallaan erinomaisia ja erilaisia, mutta yritän parhaani. Listassa tuskin kauheasti yllätyksiä on, mutta jos et ole jotain alla olevista elokuvista nähnyt, suosittelen ne kyllä katsomaan ihan pelkästään näiden kohtausten takia. Huom! Jonkun verran spoileriksi kutsuttavia asioita mainitsen tekstissä, mutta pyrin pitämään ne minimissä. Laitan listan kuvauksen perään aina Youtube-upotuksen kyseisestä kohtauksesta.

5.  Children of Men – Ihmiset näkevät ensimmäisen lapsen 18-vuoteen. Ohjaus: Alfonso Cuarón. Musiikki: John Tavener

Tämä on kohtaus, joka on jäänyt mieleeni yhdestä ainoasta syystä. Se on äärimmäisen siirappinen, mutta siitä huolimatta kohtaus toimii etenkin elokuvan kontekstissa paljon paremmin kuin sillä olisi mitään oikeutta toimia. Kohtauksessa siis ihmiset näkevät ensimmäisen lapsen erittäin pitkään aikaan – ja mitä sitten tapahtuu.

Kaiken kruunaa se, miten kohtaus loppuu ja kohtaus kuvaakin äärimmäisen hienosti ihmisyyttä sen kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Kohtauksessa on myös poikkeuksellista se, että yksikään extra kohtauksessa ei tunnu olevan vain töissä täällä vaan jokaisen extran ilmeet, eleet ja käytös vaikuttaa äärimmäisen luonnolliselta kyseiseen tilanteeseen. Tämä on poikkeuksellista, kun taas listalla neljäntenä olevassa extrat käyttäytyvät vähän hassusti, kun kohtausta tarkemmin katsoo.

Children of Men on kokonaisuudessaan aika epätasainen elokuva pitkälti käsikirjoituksensa takia, mutta Cuarónin ohjaus nostaa elokuvan ehdottomasti katsomisen arvoiseksi parinkin poikkeuksellisen kohtauksen takia.

4. Taistelulähetit 1917 – Juoksu sotatantereen läpi. Ohjaus: Sam Mendes. Musiikki: Thomas Newman

Tämä kohtaus oli ensimmäinen kohtaus koskaan, joka on saanut itseni kirjaimellisesti haukkomaan henkeä elokuvateattereissa. En tiedä tarkalleen edes mistä se johtui, mutta kokemus oli erittäin mieleenpainuva. Taistelulähetithän on siitä mielenkiintoinen elokuva, että se periaatteessa sisältää vain yhden leikkauksen koko elokuvan aikana, muuten kamera seuraa leikkaamatta päähenkilöitä läpi elokuvan.

Kohtauksessa mies juoksee. Yksinkertaista, mutta toimii. En oikein osaa sanoa, miksi kohtaus on niin vaikuttavaa, mutta todennäköisesti se miten kohtaukseen mennään, mikä on tilanne ja miten lähetti juoksee vastaiseen suuntaan hyökkäyslinjan kanssa tekee tästä äärimmäisen vaikuttavan.

Kohtaus ei ole mielestäni kuitenkaan aivan yhtä täydellinen kuin esimerkiksi listan loput. Extrat tosiaan käyttäytyvät kerran-kaksi vähän hassusti ja huomasin tämän jo leffaa ensimmäistä kertaa katsoessani, mikä vei vähän immersiota pois sekunniksi. Koska kohtaus oli niin kallis kuvata, se kuvattiin vain kerran. Toisena, musiikki on aika geneeristä elokuvamusiikkia eikä nosta kohtausta entisestään entistä vaikuttavammaksi, kuten erinomainen elokuvamusiikki parhaimmillaan tekee.

3. The Dark Knight – Rekan heittäminen ylösalaisin. Ohjaus: Christopher Nolan

Vaikka et olisi nähnyt The Dark Knightia, olet todennäköisesti nähnyt pätkän tästä kohtauksesta. Elokuvassa Jokeri hyökkää Harvey Dentiä kuljettavan poliisisaattueen kimppuun ja lopulta heittää massiivisen rekan ylösalaisin täydestä vauhdista. Muistan, kun näin rekan lentävän ylösalaisin ensimmäisellä elokuvan katselukerralla ja en ole osannut katsoa toimintaelokuvia samalla tavalla sen jälkeen.

Kohtauksessa merkittävää on kaksi asiaa, mikä saa sen tuntumaan niin aidolta. Ensimmäinen syy on luonnollisesti se, että rekka oikeasti heitettiin ympäri. Jotain, mitä ei Nolanin tapaisesti koskaan aikaisemmin oltu tehty elokuvateon historiassa. Tämän lisäksi koko pitkässä takaa-ajokohtauksessa ei ole laisinkaan musiikkia. Hans Zimmer oli säveltänyt takaa-ajokohtausta varten musiikin, mutta päätös jättää musiikki kokonaan pois kohtauksesta, lisää kaikkien tapahtumien vaikutusta moninkertaisesti. Nolanin elokuvat keskimäärin kun ovat aika meluisia, tämä kohtaus erottuu valtavasti edukseen.

Koko sekvenssi ja kohtaus, jonka ympärille rekan heittäminen ympäri on rakennettu, on mielestäni mestariteos kahdessa taiteen tärkeimmässä säännössä: vähemmän on enemmän sekä näytä, älä kerro. Sen lisäksi, että kohtaus huipentuu juonenkäänteeseen, kohtauksessa kuvataan hyvin myös klassikko Batman-sääntöä, joka suurimmassa osassa Batman-elokuvista unohdetaan eli, että Batman ei tapa (vain murtaa luita, heh).

Vähemmän on enemmän on taas musiikin käytön osalta sekä itse kohokohdan osalta. Kyseessä on vain rekka, ei valtava armeija hyökkäämässä toista kohtaan, eeppinen avaruustaistelu tai mitään muutakaan. Kuka olisi ennen tätä elokuvaa voinut kuvitella, että rekan lentäminen selälleen voi olla näin eeppisen näköistä? En minä ainakaan. Ja kun miettii, että esim. Tenetissä Nolan tuhosi kokonaisen rahtilentokoneen – ei se vetänyt mitenkään vertoja tälle kohtaukselle.

Sama temppu onkin The Dark Knightin jälkeen toistettu varmaan sadassa elokuvassa tämän jälkeen supersankarielokuvista Fast and Furious-saagaan, mutta yksikään niistä ei tunnu yhtä vaikuttavalta kuin The Dark Knightin rekkaflippi. Syyhän yksinkertaisesti on siinä, että tämä oli todennäköisesti ensimmäinen sekä viimeinen kerta, kun näin oikeasti tehtiin. Rekan flippaaminen on helpompaa ja halvempaa tietokoneanimaatiolla, mutta kuten kaikella tietokoneella tehdystä, siitä jää aina puuttumaan jotain aitoa. Ja vaikka eroa ei näkisi, sen tuntee.

Nykyään kun katson toimintakohtausta elokuvassa, missä rekka on pääosassa usein odotan, että ”no niin, milloin se flippaus tulee”. Ja kokemukseni mukaan se tulee useammin kuin ei tule.

2. Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu – Minas Tirithin merkkitulien syttyminen. Ohjaus: Peter Jackson. Musiikki: Howard Shore

Vaikka pidän fantasiasta ja olen LOTR-kirjatkin lukenut, en ole itse ollut koskaan erityisen suuri Taru Sormusten Herrasta -fani. Elokuvat ovat hyviä, mutta eivät ole itsestäni saaneet superfanipoikaa aikaiseksi. Kuninkaan paluusta puhuttaessa usein yksi kohtaus nouseekin ylitse muiden: Rohirrimin sotilaiden hyökkäys kohti örkkejä, jotka ovat saartaneet Minas Tirithin. Kohtaus onkin perinteinen suuren skaalan käänne hyvisten synkimmällä hetkellä.

Jostain syystä kyseinen kohtaus ei kuitenkaan ole se, joka on tehnyt isoimman vaikutuksen minuun Kuninkaan Paluusta. Kohtaus, joka sen sijaan saa minut uudelleen ja uudelleen haltioituneeksi, on äärimmäisen yksinkertainen kohtaus, jossa Gondorin merkkitulia sytytetään. Kohtauksessa kamera seuraa puolentoista minuutin ajan, kuinka merkkitulet syttyvät yksi toisensa jälkeen vuorten päälle. Aina kun ajattelen kohtausta, mietin, että miten pelkkä helikopterikuva liekeistä syttymässä voi olla niin vahva.

Kuvaavaa onkin se, että kun Taru Sormusten Herrasta -elokuvat olivat jälleen nähtävissä uudestaan Finnkinossa pari kuukautta sitten, avovaimoni, joka on valtava Taru Sormusten Herrasta -fani, halusi mennä ne kaikki katsomaan. Olimme katsoneet ne vain vähän aikaa sitten kotona, joten totesin, että Kuninkaan Paluun voin mennä katsomaan elokuvateattereihin, koska kohtaus oli jäänyt kummittelemaan mieleeni pelkästään koti TV:ltä.

Olikin huvittavaa, kun kohtaus alkoi ja odotin innolla, että onko kohtaus vieläkin vaikuttava, kun se on jo nähnyt pariin kertaan, mutta nyt ensimmäisen kerran isolla ruudulla. Kohtaus alkaa suhteellisen rauhallisesti ja olin kohtauksessa, että ”joo, siistin näköistä, mutta ei sen enempää, selkeästi oli vaikuttava vain ensimmäisellä kerralla”.

Ja sitten tulee kaiken muuttava kameratyö, jossa kolmas merkkituli syttyy, kamera kiertää merkkitulen kokonaan ja näyttää horisontissa syttyvän neljännen merkkitulen, Howard Shoren kappale nousee aivan uudelle tasolleen ja kamera leikkaa lumisia huippuja hipovaan leijuvaan kameraan, joissa merkkitulet syttyvät toinen toisensa jälkeen viestien toivon syttymisestä. Olin jälleen aivan kolmannessa taivaassa. Joskus kaikki palaset loksahtavat paikalleen täydellisesti ja niin tapahtuu juuri tässä.

Kohtaus on nähtävä se uskoakseen, joten vaikka koko trilogiaa tietenkin suosittelen, onneksi kohtauksen voi katsoa myös erillisenä, jos fantasia ei muuten oma juttu ole.

1. Gravity – Explorer ottaa ensimmäiset iskunsa avaruusromun pirstaleista. Ohjaus: Alfonso Cuarón. Musiikki: Steven Price. Äänisuunnittelu: Glenn Freemantle.

Siinä, missä suurimmassa osassa vaikuttavimmista kohtauksista elokuvahistoriassa on usein juuri toivoa, pelastusta tai rohkeutta, Gravity vei asiat aivan eri suuntaan. Vaikka Gravity onkin kokonaisuudessaan superimmersoiva elokuva ja siinä on omat ongelmansa, elokuvan ensimmäiset 20-30 minuuttia ovat parasta elokuvaa, mitä olen koskaan nähnyt. Samaa sanoin viime vuoden tekstissäkin.

Vaikka Gravity ei ole täydellinen elokuva, leffan rauhallisen alun jälkeen jännityksen eskaloituessa ja avaruusromun osuessa avaruusalukseen on mahdotonta olla olematta penkin reunalla rystyset valkoisena. Tästä seuraava kaaos on uskomattoman kaunista ja kammottavaa samanaikaisesti. Tätä korostaa vielä elokuvan täydellinen musiikki, että siihen yhdistetty äänisuunnittelu. Gravity käyttääkin juuri avaruuden hiljaisuutta luomaan tunnelmaa mestarillisemmin kuin mikään muu elokuva.

Aivan kuten rekkojen flippauksesta tuli arkea toimintaelokuvissa, samankaltaista avaruusromun kaoottista räjähtelyä on näkynyt Gravityn jälkeen samanlaisesti niin Interstellarissa, Ad Astrassa kuin Moonfallissa aina Star Warsiin lähtien tämän jälkeen. Ja vieläkään mikään ei ole käynyt lähellekään Gravitya siinä, kuinka samaan aikaan coolilta ja ahdistavalta kaaos tuntuu, näyttää ja kuulostaa avaruudessa.

Saatat myös huomata, että lisäsin listaan myös äänisuunnittelijan nimen, koska Gravityssa kaikki kamerapelistä musiikkiin ja ennen kaikkea avaruuden äänisuunnitteluun pelaa täydellisen saumattomasti yhteen. Ahdistus, epätoivo ja paine, jota henkilöt tilanteessa kokevat tulevat iholle asti. Pelkästään tämän kohtauksen takia menisin katsomaan Gravityn milloin tahansa elokuvateattereissa uusiksi, jos se mahdollista olisi.

Tämä kohtaus toki on sellainen, että sen vahvuus kasvaa mitä isommalta näytöltä sen katsoo. Katsoin kerran kohtauksen junassa puhelimella, ja vaikka se oli edelleen siistin näköinen, pienellä näytöllä kohtaus ei näytä läheskään niin koordinoidulta kuin se oikeasti on.

Yhteenveto

On jäätävä määrä kohtauksia, mitä listalle olisi voinut laittaa (esim. aina yhtä siisti Terminator 2 – tiedät kyllä mikä kohtaus), mutta itselleni tärkeintä on ennen kaikkea kohtausten yllättävyys.

Elokuvien kaikista käytetyin tapa herättää tunteita on klassinen pimeintä on ennen aamunkoittoa-tyyli, jossa sankarit ovat suuren paineen alla, kun yhtäkkiä pelastus tuleekin joskus yllättävästä, joskus ei niin yllättävästä paikasta. Tämä toimii suurimman osan ajasta, kun sen tekee hyvin, mutta itselleni vaikuttavinta onkin tehdä vaikutus, kun ei tee jotain niin kliseistä. Tai tekee jotain superkliseistä ja siirappista, kuten Children of Menin kohtaus – mutta saa sen silti toimimaan.

Ja ei huolta, ensi tekstissä palataan takaisin sijoitus- ja talousaiheisiin. Tämä vain piti saada ulos itsestä, kun se on sen verran pohdituttanut viime aikoina!

Mitkä elokuvakohtaukset ovat tehneet sinuun suurimman vaikutuksen?

————————————–

Jos syvempi sukellus sijoittamisen maailmaan ja ajatuksiini kiinnostaa, voit tilata huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa Adlibriksestä täältä tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi erittäin edulliseen 29 euron hintaan! 

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä muista suomalaisista äänikirjapalveluista.

Jos olet uusi lukija ja olet kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa jo yli 700 tekstiä, joten olen varma, että löydät etsimäsi. 

Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville