Inderes listautumisanti-analyysi

Inderesin listautumisanti pörssiin on ylivoimaisesti tämän vuoden odotetuin ja mielenkiintoisin listautuminen, vaikka yritys on edelleen suhteellisen pieni ja sijoitusmaailman ulkopuolella täysin tuntematon. Syy tähän on se, että moni suomalainen sijoittaja on päässyt Inderesin inspiroimana aikaisin mukaan suuriin suomalaisiin pörssin kasvutarinoihin Talenomista, Revenioon, Harviaan ja aina QT Groupiin asti – eli vaurastuneet huomattavasti. Tämän lisäksi Inderesin annissa on paljon poikkeuksellisia asioita perinteiseen antiin verrattuna, kuten pian varmasti huomaat.

Poikkeuksellisesti kirjoitan Inderesin listautumisannista ennen kuin listautumisanti alkaa. Syynä tähän on listautumisen erittäin lyhyt aikajänne, sillä Inderesin listautuminen alkaa maanantaina 4.10.2021 ja siihen voi osallistua viimeistään 11.10.2021 kello 16.30 mennessä. Tämä on normaali aikajänne, mutta se mikä annista tekee poikkeuksellisen on, että se voidaan keskeyttää aikaisintaan jo 5.10.2021 eli jo päivä annin alkamisen jälkeen! Tämä on historiallisen lyhyt aikaväli. Miksi näin? Uskon tämän johtuvan siitä, että yritys on täysin varma, että anti tullaan ylimerkitsemään jo ensimmäisen päivän aikana ja jaan tämän ajatuksen täysin. Jos siis haluaa antiin osallistua, kannattaa olla hereillä ensi viikon maanantaina ja tiistaina.

Kaupankäynti Inderesin osakkeella alkaa arviolta 11.10.2021. Inderes listautuu First North-listalle. Listautumisen merkintäpaikkana toimii Evli Pankki. Evli ei tässä toimi järjestäjänä, vaan vain merkintäpaikkana. Poikkeuksellisesti annissa ei ole pääjärjestäjää pankin puolelta eikä vakauttamisjärjestelyjä.

Inderesin liiketoiminta

Monelle Inderes saattaa näkyä puhtaana analyysitalona, mutta Inderesin omien sanojensa mukaan Inderesin tehtävä on yhdistää pörssiyhtiöt ja sijoittajat. Yhtiöllä on asiakkaana yli 150 pörssiyhtiötä Suomessa sekä Ruotsissa, jotka haluavat palvella omistajiaan ja sijoittajayhteisöä tarjoamalla parempaa sijoittajaviestintää. Inderesin sijoittajayhteisöön kuuluu nykyään jo yli 64 000 aktiivista jäsentä (mukaan lukien minä).

Yhtiöllä on harvinaista kyllä myös yhteiskunnallinen tavoite, joka on demokratisoida tieto finanssimarkkinoilla, jotta kaikilla olisi tiedon puolesta yhtäläiset mahdollisuudet sijoittaa ja säästää omaan tulevaisuuteensa.

Tämän lisäksi Inderes rakentaa pörssiyhtiöiden tarpeisiin ratkaisuja, joiden avulla voi tehdä vaivatonta ja tehokasta oikeat kohderyhmät tavoittavaa sijoittajaviestintää. Pääosa yhtiön liikevaihdosta muodostuu pörssiyhtiöasiakkailta, joille tarjottavia päätuotteita ovat analyysipalvelut, virtuaalitapahtumat (Flik) sekä sijoittajasuhde-ratkaisut. 64 000 hengen sijoitusyhteisölle Inderes tarjoaa palveluita, joiden avulla se auttaa sijoittajia pääsemään paremmiksi sijoittajiksi, verkostoitua muiden sijoittajien kanssa sekä saada ajantasaista tietoa sijoituspäätösten tueksi. Yhtiön tavoitteena on pitää sijoittajayhteisölle sen sijoittajapalvelut ilmaisina tai saavutettavissa matalaa kustannusta vastaan.

Inderesin pääliiketoiminta keskittyy ennen kaikkea pörssilistattuihin yhtiöihin ja vaikka yritys on pyrkinyt hoitamaan listautumisen mahdollisimman itsenäisesti avustajien avulla, listautumiset itsessään eivät ole Inderesille olennaista liiketoimintaa. Listautumiset ovat kuitenkin Inderesin liiketoiminnalle äärimmäisen tärkeitä, koska Inderes toimii edelleen erittäin rajatuilla maantieteellisillä markkinoilla ja mitä enemmän Helsingin ja Tukholman pörssiin tulee asiakkaita, sen enemmän Inderesillä on potentiaalisia asiakkaita.

Inderesin liiketoiminta onkin mielenkiintoinen yhdistelmä modernia alustataloutta (tyyliin Amazon) ja tilauspohjaista (tyyliin Spotify) taloutta, koska yritykset ostavat niiltä analyysin lisäksi palveluita, kuten sijoittajasivujen tekemistä, yhtiötapahtumien virtualisointeja jne. Tämä toimiikin kahdella tapaa – mitä enemmän Inderesillä on yritysasiakkaita, sen arvokkaampi Inderesin palvelu on sijoittajille. Ja mitä enemmän Inderesin yhteisössä on yksityissijoittajia, sen arvokkaampi palvelu on yrityksille oman näkyvyytensä lisäämiseksi.

Inderesin työnäytteitä pystyt löytämään analyysien lisäksi esim. Talenomin tai Toivo Groupin sijoittajasuhdesivuista. Kaiken kaikkiaan Inderes onkin omiin silmiin ennen kaikkea sijoittajasuhteita kehittävä yritys, joka on erittäin uniikki markkinapositio Suomen markkinoilla. Jos mietitään, miten Inderesin liiketoiminta jakautuu, näkyy tästä hyvä esimerkki antiesitteessä, jonka mukaan.

Yhtiön henkilöstö jakautui 30.6.2021 seuraavasti:
• Analyysipalvelut: 25
• Flik Helsinki Oy: 28
• Flik Media Solutions AB (Tukholma): 2
• IR-ratkaisut ja ohjelmistokehitys: 14
• Hallinto ja liiketoiminnan kehitys: 6

Kuten yllä näkyy, Flik on erittäin suuri osa Inderesin liiketoimintaa, vaikka perus sijoittajalle Inderesin analyysipalvelut ovat todennäköisesti se huomattavasti näkyvämpi osa Inderesin liiketoimintaa. Flik ei ollut alunperin osa Inderesiä vaan Inderes osti Flikin 2019 lokakuussa. Flik on erikoistunut videoviestintäratkaisuihin. Flik tarjoaa verkkolähetys- ja virtuaalitapahtumapalveluita etenkin pörssiyhtiöiden sijoittajaviestinnän tarpeisiin. Inderes-alustaan yhdistettynä verkkolähetyksille pystyttiin tarjoamaan tehokas jakelu sijoittajakohderyhmään. Tämä on kiihdyttänyt Flikin kasvua ja pörssiyhtiöasiakkaiden lukumäärää yhdistymisen jälkeen, joka on myös näkynyt Inderesin liiketoiminnan kovassa kasvussa ostoksen jälkeen (joka oli koronaa miettien vielä aivan täydellisesti ajoitettu). Mutta entäpä, miltä kasvu ja luvut näyttävät nyt ja tulevaisuudessa?

Inderesin taloudelliset tavoitteet, arvostus sekä osinko

Inderesin osakkeen listautusmishinta: 25€/osake
Inderesin markkina-arvo listautumisen jälkeen: n. 41 miljoonaa euroa
Liikevaihto 2020: 8,7 miljoonaa euroa
EBITA Liikevoitto 2020: 1,7 miljooonaa euroa
P/E-luku 2020: 30

Osinkotuotto 2021: 0%

Viime aikoina pörssiin ei ole tullut kauheasti ylihinnoiteltua roskaa ja myös Inderes etenkin hypeen verrattuna tulee pörssiin varsin maltillisella hinnoittelulla. P/E luku ei ole tajunnanräjäyttävä, mikäli yritys kasvaa entistä tahtiaan ja yritys onnistuu skaalaamaan liikevoittoaan liikevaihtonsa mukana. Ja kasvu on Inderesillä erittäin vahvasti tavoitteena.

Tulevaisuuden kasvu onkin yksi mielenkiintoisimpia dilemmoja Inderesissä. Sillä Inderes sanoo kahta asiaa samaan aikaan. Inderes pyrkii olemaan mieluummin pieni ja erinomainen, kuin suuri ja keskinkertainen yritys. Tavoitteena Inderesillä on ylläpitää 30–50 %:n liikevaihdon kasvuprosentin ja kannattavuuden (EBITA-%) yhteissummaa markkinasyklistä riippumatta. Kuka tahansa prosenttilaskuja osaava tietää, että nämä kaksi asia eivät kulje käsikädessä. Jos Inderesin kokoinen yritys onnistuu kasvamaan vaikka 40%:n tahtia parikin vuotta, alkaa se olla kaukana pienestä yrityksestä. Inderes on tällä hetkellä vielä pieni yritys, mutta kasvusuunnitelmat ovat kuitenkin rajut ja yksikin yritysosto saattaa keikauttaa Inderesin jo aivan uuteen luokkaan.

Miten Inderes sitten aikoo saavuttaa kovat kasvutavoitteet? Siihen Inderesillä on neljän kohdan lista.

1. Yksityissijoittajien määrä lisääntyy ja suoran osakesijoittamisen suosio kasvaa.
2. Pörssilistautuminen vaihtoehtona kasvuyrittäjille yleistyy.
3. Pörssiyhtiöt haluavat panostaa avoimuuteen ja sijoittajaviestintään.
4. Digitaaliset kanavat mahdollistavat pörssiyhtiöille jatkuvasti tehokkaamman sijoittajaviestinnän.

Tämän lisäksi Inderesin pitkän aikavälin kasvu riippuukin sen kyvystä uudistua ja laajentua uusille alueille ja markkinoille, joka tarkoittaa käytännössä Inderesin konseptin vientiä ulkomaan markkinoille, joka on varmasti äärettömän haasteellista. Lyhyellä aikavälillä nämä trendit ovat tällä hetkellä kuitenkin erittäin vahvasti Inderesin puolella ja jo vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla Inderes onnistui kasvattamaan liikevaihtoon 48%, mikä lupaa hyvää myös tulevaisuuden kannalta. Pitkään aikaväliin kuitenkin tarvitaan ulkomaita.

Tällä hetkellä Inderesin palvelut ovatkin kovassa myötätuulessa, mutta Inderesin tarinassa on mielestäni kaksi isoa muttaa, jotka sijoittajan pitää ottaa huomioon.

Ensinnäkin. Inderes elää ja kuolee yhteisönsä mukana ja jos jokin on selvää, on se, että yhteisön rakentaminen ei ole yhtä helppoa kuin vain liiketoiminnan ostaminen toisesta maasta. Suurimpia ongelmia Inderesillä on liiketoiminnan skaalautuvuus, mikäli Suomen markkinat tulevat täyteen. Kasvu pelkästään Ruotsissa on jo äärettömän paljon vaikeampaa kuin monen muun alan yrityksen.

Toisena Inderes on yrityksenä samaa ikäluokkaa kuin minä sijoittajana. Inderes aloitti toimintansa vuoden aikaisemmin kuin minä sijoittajana ja on elänyt kaikkien aikojen härkämarkkinan läpi, suoraan finanssikriisin pohjalta. Yritykseltä siis puuttuu vielä näytöt siltä ajalta, kun pörssi menettää suosionsa suomalaisten sijoittajien keskuudessa. Elämme tällä hetkellä suomalaisen yksityissijoittajan kulta-aikaa, kun osakesijoittaminen on suositumpaa kuin koskaan ja Suomen pörssiin listautuu koko ajan lisää yrityksiä. Vaikka se tyhmää onkin, Inderesin tuottamat palvelut vaikuttavat erittäin potentiaalisilta leikkauskohteilta lamassa ja silloin kuin on taloudellisesti oikeasti tiukat paikat. Huonoina aikoina Inderesin liiketoimintamallin toiminnallisuus on vielä todistamatta.

Mutta entäs ne osingot ja muut voitonjako? Voitonjaosta puhuttaessa Inderesin tulevaisuuden tavoitteena sijoittajalle on vuosittain kasvava absoluuttinen voitonjako, mikä sisältää osingot sekä positiivista kyllä myös omien osakkeiden ostot (joita mielestäni Suomen markkinoilla pitäisi nähdä enemmän). Uskon myös, että Inderes pystyy tekemään ns. ”opportunistisia” omien osakkeiden ostoja eli ostaa niitä silloin kun pörssi romahtaa.

Inderesin osakeannin rakenne ja antiin osallistuminen

Inderesin anti on siitä äärimmäisen mielenkiintoinen, että siinä ei ole kuin yleisöanti. Institutionaaliset sijoittajat jätetään täysin rannalle! Tällä, jos jollain ostetaan goodwilliä suomalaisilta sijoittajilta. Yhtiö pyrkiikin keräämään listautumisannilla noin 5,7 miljoonan euron bruttovarat tarjoamalla liikkeeseen alustavasti enintään 236 303 uutta osaketta, joista 169 636 tulee yleisöantiin. Loput 66 667 tulee henkilöstöantiin (jonka oletan tulevan täyteenmerkityksi, koska henkilöstöannissa on perinteinen 10% alennus normaaliin listautumishintaan verrattuna).

Yhtiön toimitusjohtaja, hallituksen jäsenet ja henkilöstöomistajat ovat sitoutuneet listautumisen jälkeen kolmen vuoden asteittain purkautuviin luovutusrajoituksiin. Myös henkilöstöannissa on 3 vuoden lock-up, josta 1/3 vapautuu vuoden jälkeen, 1/3 kahden vuoden ja 1/3 kolmen vuoden jälkeen. Kaiken tämän päälle kukaan yhtiön nykyisistä omistajista ei myy osakkeita listautumisen yhteydessä, vaan kaikki raha annista menee yrityksen kassaan ja liiketoiminnan kehittämiseen.

Syynä listautumiseen Inderes kuvaa kolme asiaa:

  • laajentaa yhtiön omistajapohjaa Inderes-yhteisöön, joka koostuu yhtiön palveluiden aktiivisesta käyttäjäkunnasta
  • kerätä pääomaa sekä luoda paremmat edellytykset kasvuinvestointeihin
  • vahvistaa yhtiön tunnettuutta sijoittaja-, pörssiyhtiö- ja rekrytointikohderyhmässä; ja selvittää mahdollisuuksia alentaa listautumiskynnystä kasvuyrittäjille standardoimalla listautumisprosessia yhdessä kumppanien kanssa

Vaikka Inderes onkin erilainen yhtiö monessa mielessä, sen syyt listautumiseen ovat klassisen perinteiset ja moni näistä syistäkin voidaan ottaa käytännössä jokaiseen listautumisantiin, jota Suomen pörssissä tapahtuu. Mielestäni mielenkiintoisin on kuitenkin kohta ”selvittää mahdollisuuksia alentaa listautumiskynnystä kasvuyrittäjille standardoimalla listautumisprosessia yhdessä kumppanien kanssa.”.

Vaikka listautumisannit eivät ole Inderesin ydinbisnestä ja Inderes ei sitä antipapereissaan tai muutenkaan ole maininnut, on vaikea nähdä, etteikö Inderes tavoittelisi myös osaa listautumismarkkinnasta tulevaisuudesta. Yritysten listautumiskulut ovat keskimäärin tällä hetkellä aivan törkyhintaiset ja listautumisessa auttaminen on äärimmäisen kannattavaa bisnestä – jolloin siellä on myös paljon tehostettavaa. Tästä kertoo myös se, että Inderes rikkoo monenlaisia ennätyksiä annissa, koska todennäköisesti tämä on myös yksi halvimmista listautumisanneista, joita Suomen pörssi on nähnyt, sillä kulut listautumisesta Inderesille ovat vaivaiset 250 000 euroa.

Miten Inderesin antiin sitten voi osallistua? Anti on siitä mielenkiintoinen, että siihen osallistuaksesi, sinun täytyy olla osa Inderesin yhteisöä. Ensin sinun täytyy mennä osoitteesen www.inderes.fi/merkitse (osoitteen avaaminen vaatii Free- tai Premium-käyttäjätilillä sisäänkirjautumisen Inderes.fi-analyysipalveluun) ja sieltä sinun täytyy mennä Evlin verkkopalveluun, jossa merkintä voidaan tehdä kaikilla suomalaisten pankkien verkkopankkitunnuksilla. HUOM! Listautuminen tosiaan alkaa vasta 4.10. klo 9.30 alkaen, joten ennen sitä et voi merkintää tehdä. Kannattaa siis laittaa aika talteen kalenteriin. Minimimerkintä annissa on 20 osaketta eli 500 euroa ja maksimi on 2000 osaketta eli 50 000 euroa.

Osallistunko minä Inderesin osakeantiin?

Taidat jo arvata vastauksen. Tietysti osallistun. Olen ollut Inderesin keskustelufoorumien jäsen jo pitkään ja moni lukija on varmasti myös sitä kautta löytänyt osan blogiteksteistäni. Itselleni Inderesin toiminta niin sijoitustiedon kuin blogilähteenä on pitkälti 100%:n nettopositiivinen. Olen todistanut Inderesin palvelujen laatua jo pitkään ja asiantuntijayrityksessä tämä on äärimmäisen tärkeää. Inderes on hyvälaatuinen yritys, joka listautuu huomattavan järkevillä arvostuskertoimilla, koska listautuminen ei ole kenenkään merkittävä palkkapäivä (toisin kuin usein listautumisissa iso pääomasijoittaja irtoaa ja tekee rahat sillä hetkellä).

Kun miettii Inderesin omistajarakennetta, on se harvinainen, sillä yhtiön osakekannasta 91,2 % on yhtiön työntekijöiden ja hallituksen jäsenten omistamaa. Yhtiön suurin yksittäinen osakkeenomistaja on yhtiön toimitusjohtaja Mikael Rautanen 16,3 %:n omistusosuudella. Perustaja-toimitusjohtaja-omistaja, check!

Annissa ei ole omiin silmiin mitään moitittavaa, joka ei sinällään yllätä, koska Inderes jos joku on tottunut näkemään anteja kaikista eri näkökulmista jo pitkään ja sillä ei tässä annissa olisi varaa suututtaa sijoittajia – eli yhteisöä.

Inderesin anti tullaan ylimerkitsemään mahdollisesti jopa ennätyssuuresti (jopa pahemmin kuin Modulight), joten en edes yritä mitään isoa pottia, vaan lähden suoraan osallistumaan antiin n. 2000 eurolla. Houkutus olisi todennäköisesti jättää Inderesit salkkuun, mutta todennäköisesti ensimmäisen päivän kurssireaktio on niin rajua ylöspäin, että kerään ne todennäköiset parinkymmenen euron voittorahat taskuuni myymällä Inderesin osakkeet ensimmäisenä päivänä ja keksin niille parempaa tekemistä jouluksi. Samalla tavalla kuin Modulightin annissa, tulen katsomaan ajan kanssa sijoitusta Inderesiin kunnolla ja sitä, mihin arvostus pörssissä oikeasti asettuu.

Yhteenveto Inderesin listautumisannista

Itselleni Inderesin anti oli mieluisa ja odotettu. Poikkeuksellisen nousumarkkinan ja yrityksen erityislaatuisuuden takia Inderesin anti kuitenkin jakaa vahvasti mielipiteitä. Voit verrata esim. miten annista puhutaan Inderesin omalla foorumilla vs. Kauppalehden keskustelupalstalla. Sävyerot ovat kuin yöllä ja päivällä, joka kertoo siitä, että sijoittaminen on oikeasti paljon enemmän tunne- kuin älylaji.

Symppaan Inderesiä myös, koska työskentelen itse samanlaisessa asiantuntijatalossa, jossa on oikeastaan yllättävän paljon samankaltaisuuksia Inderesiin (puolueettomuus, asiantuntijat ovat samaan aikaan myyjiä jne.). Tämän lisäksi anti on erilainen kuin oikeastaan mikään muu anti tähän mennessä Suomen pörssissä ja yritys on samaan aikaan laadukas, että järkevästi hinnoiteltu.

Inderesin anti on juuri niin laadukas, kuin Inderesiltä pystyy odottamaan, mutta on hyvä muistaa myös tässä tekstissä esiin nostamani mutat, koska pörssin ja keskuspankkirahoituksen voittokulku ei voi jatkua tästä ikuisuuteen ja vasta silloin Inderesin liiketoimintamallia mitataan kunnolla.

Edit 5.10.2021: Inderesin listautumisanti on ylimerkitty ja keskeytetty ensimmäisenä mahdollisena hetkenä. 

Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

16 kommenttia artikkeliin ”Inderes listautumisanti-analyysi”

  1. Jälleen erittäin hyvä analyysi! Mutta eikö annissa ole minimimerkintä? Yhtiöesitteessä kohta 3.2.2 lukee että merkintäsitoumuksen täytyy olla vähintään 20 osaketta, eli 500 €.

    Vastaa
  2. ”Annissa ei ole minimimerkintää” on ristiriidassa yhtiöesitteen kanssa, jossa sanotaan (kohta 3.2.2):
    ”Yleisöannin Merkintäsitoumuksen tulee koskea vähintään 20 ja enintään 2 000 Tarjottavaa Osaketta”.

    Vastaa
  3. ” Evlin verkkopalveluun, jossa merkintä voidaan tehdä kaikilla suomalaisten pankkien verkkopankkitunnuksilla” —> Osaatko sanoa merkkaamaan sitten Nordnetin salkkuun lainkaan vai tarkoittaako vain maksua?

    Vastaa
    • En itseasiassa osaa varmasti sanoa pystyykö sitä merkkaamaan Nordnetin arvo-osuustileille, mutta veikkaukseni on kyllä. Todennäköisesti joudut käyttämään merkkaukseen jonkun muun pankin verkkopankkitunnuksia, mutta voit merkata sitä Nordnetin AOT:lle, kunhan sinulla on se numero tallessa. Mutta varmistetaan tosiaan tämä vielä 4.10.

      Vastaa
      • Ghostinvestorin blogista:

        ”Jotta pääsee merkitsemään osakkeita annissa tulee vähintään olla rekisteröitynyt Inderes Free käyttäjä. Inderesin kotisivuille tulee linkki Evliin jossa merkintä tehdään. Pidä salkkusi tietoja auki kun syötät lomakkeeseen tietoja, tulet tarvitsemaan arvo-osuustilisi numero ja pankkitilisi numero myös. Merkintämaksu maksetaan samalla verkkopankkitunnuksillasi.

        Eli ei tarvitse olla Evlin asiakas, voit olla minkä tahansa pankin asiakas. Jos salkku sijaitsee Nordnetissä pitää ensin siirtää rahaa omaan pankkiin, koska Nordnetillä ei ole verkkopankki. Osakkeet voit silti ohjata Nordnettiin, joskin merkintäraha menee oman pankin kautta. Tämä ei liene ylitsepääsemätön vaiva.

        Osakesäästötilin kautta ei tällä kertaa valitettavasti voi osallistua.”

        Alkuperäinen lähde: https://ghostinvestor.fi/inderesin-listautumisanti/ (haettu 2.10.2021)

        Vastaa
  4. Nämä sinun analyysit on aivan huikeita! Aivan mahtavaa että tällaisesta yhtiöstä josta kaikki sijoittajat ovat pähkinöissään, pystyt ottamaan aina myös kriittiset näkökulmat esiin etkä tule sokeaksi yritysten heikkouksille. Kiitos!

    Vastaa
  5. Kiitos hyvistä analyyseista! Olen lähes aina uuden listautujan kohdalla käynyt juuri täällä lukemassa näitä kirjoituksia ja jopa muutamaan antiin sen innoittamana osallistunut 🙂 Teksti on kompaktissa ja ymmärrettävässä muodossa, joten jatka samaan malliin! Inderesin listautuminen on kyllä todella mielenkiintoinen ja omalla kohdallani siinä on normaalia enemmän tunnetta mukana. Erittäin hyvä yhtiö ja tekee loistavaa työtä sijoittamiskulttuurin eteen!

    Vastaa
  6. Harvemmin listautujilla on varaa edellyttää, että sijoittajan pitää olla yrityksen asiakas (”yhteisön jäsen”) voidakseen sijoittaa yritykseen. Tuo on niillä rajoilla, näyttääkö se huonolta, tyhmältä vai suorastaan suunnatulta annilta. Mutta eihän se tietenkään niitä haittaa, jotka ovat jo valmiiksi faneja, ja ilmeisesti menee läpi viranomaistenkin suunnalla.

    Ihan varma ylimerkintä.

    Vastaa
      • Inderesin strategiaan tämä sinänsä toimii täydellisesti, koska pystyy houkutella uusia ihmisiä foorumille (joka on kyllä oikeasti laadukkain sijoituskeskustelufoorumi Suomessa), jos antiin haluaa osallistua. Ja samalla saa omassa yhteissössään lisää hyvää mainetta siitä, ettei se suosi institutitionaalisia sijoittajia toisin kuin melkein kaikki muut annit suosivat. Itse koen Inderesin tavan hoitaa anti juuri yrityksen strategian mukaisena – kaikkia ei kuitenkaan voi koskaan miellyttää.

        Vastaa

Jätä kommentti