Talous ja sijoitusblogit ovat tulleet jäädäkseen suomalaiseen blogimaailmaan. Käytännössä siitä lähtien kun aloin pitämään listaa kaikista aktiivisista suomalaisista sijoitusblogeista, on blogien määrä kasvanut. Blogit kasvoivat myös vuonna (2018), jolloin pörssissä oli erittäin paljon turbulenssia.
Nyt kun vuosi 2019 oli melkein kaikkien aikojen paras pörssivuosi koskaan, luulisi, että innostusta on entisestä enemmän ja moni blogi ei ole lopettanut? Niinhän sitä luulisi, mutta todellisuus on yllättävä!
Onkin aika päivittää lista kaikista aktiivisista suomalaisista talous- ja sijoitusblogeista.
Listasta löytyy vain aktiiviset yksityisihmisten pitämät henkilökohtaiset sijoitusblogit. Aktiiviseksi laskettavaksi blogin täytyy täyttää seuraavat kriteerit:
1) Päivitetty viimeisen kahden kuukauden aikana
2) Blogia pitää päivittää vähintään 6 kertaa vuodessa
Tänä vuonna teen myös lukijoiden ehdotuksesta hieman lisäystä listaan. Eli sen lisäksi, että löydät listasta blogien nimet sekä linkit blogeihin, löydät tästä eteenpäin listauksesta myös bloggaajien Twitter-tunnukset, koska Twitter on ehkä se aktiivisin ja ominaisin sosiaalinen media sijoitusbloggaajille Sharevillen ja Facebookin rinnalla.
Seuraavassa siis kaikki suomalaiset aktiiviset sijoitusblogit – vanhimmasta alkaen.
2007 (1)
2009 (1)
2010 (2)
Vaurastu Twitter: @Vaurastumisia
Matias Savolainen
2011 (1)
2012 (3)
Kinskin sijoituspäiväkirja Twitter: @Kinski11
Sijoituksilla eläkkeelle
Warren Fyffet
2013 (10)
Pohatta Twitter: @RahaPohatta
Tarina vaurastumisesta Twitter: @Tarinavauras
Nuuka Twitter: @Nuukablog
Osinkokuningas Twitter: @Osinkokuningas
Dividend Hawk Twitter: @DividendHawk
Downshiftaus Twitter: @Downshiftaaja
Veroa, hikeä ja kyyneleitä
Talousahdinko
Ostan asuntoja
Fyysikon osingot
2014 (7)
Harry Holdari
Rahalla vapaaksi Twitter: @rahallavapaaksi
Tuhlaajasta visukintuksi
Matkalla vaurauteen Twitter: @Matkallavaraut
Mihin se raha menee
Kuponginleikkaaja Twitter: @osinkokuponki
Herkuille perso piensijoittaja Twitter: @HerkuillePerso
2015 (10)
Dividendsnail
Osinkovirta
Femmadonna
Rikas Erakko Twitter: @RikasErakko
Sijoittajatursas Twitter: @Sijoitustursas
Stoalainen sijoittaja Twitter: @StoaSijoittaja
Parempi suunnitelma
Ekonomimimmi
Rahalla saa ja pyörällä pääsee Twitter: @Rahallasaa
Sijoittajan blogi
ETF-miljonääriksi
2016 (16)
Omavaraisuushaaste Twitter: @Omavaraisuus
Yksinhuoltajan selviytymisopas
Sijoitus Oy
Talousmentor Twitter: @talousmentor
Yläkoulunopen Sijoitukset Twitter: @ylakoulunope
Puoli miljoonaa pääomaa
Sijoitus Suomi Twitter: @SijoitusSuomi
Eroon oravanpyörästä
Rahamiäs Twitter: @rahamias
Uusi talous
Tuulipuku Twitter: @tuulipukufi
Osinkotalous Twitter: @Osinkokuningas
Osakekeisari Twitter: @Osakekeisari
Inssin osingot
Savolainen sijoittaja Twitter: @savsij
Vuokranantajan tarina
2017 (13)
Akateeminen työtön
Helposti vauraaksi Twitter: @vauraaksi
Velkavipu Twitter: @velkavipu ja @vipuhärkä
Mammuttiblogi Twitter: @mammuttiblogi
Peruspätkäduunari kansankapitali$missa Twitter: @Perusptkduunar1
Opiskeleva sijoittaja
Pihimies
Puudelinberberi
Osinkoinsinööri
Glendora&Raha
Ahkeran säästäjän projektipäiväkirja
Osingoilla vapaaksi Twitter: @osingoillavapaa
Jenni laskee pennejä
2018 (21)
Alla mandariinipuun
Kukkaron rouva
Pääoma tuloiksi
Eurotarkka Twitter: @eurotarkka
Taloudellinen riippumatto Twitter: @TRiippumatto
Rahat-on nainen
Rahat riittämään
Talousnuukis
Rahainen
Sijoitusharrastus
Nuuka Neiti K.
Lord Saigon
Rahasampo
Rahakirstu
Eläkkeelle ajoissa
Säästöjossu
Budjetistit
Sickboy Twitter: @sickboy_blog
Jeremias Makkonen Twitter: @makkonenj
Matka miljonääriksi
Julia Ihminen
Talousviisas.fi
2019 (13)
Sijoitusmatkani Twitter: @sijoitusmatkani
Bisnesmies
Taloudellinen ajattelija Twitter: @TAjattelu
Sijoitusmatkani
Pennystacks
Holvin Hoitaja
Älä kuluta yli
Hynäpäiväkirja
Valitse vauraus
Pieni sijoituspäiväkirja
Ätasovaspara
Rautaa rajalta Twitter: @jassolaamane
Mamma sijoittaa
Mamma maksaa
2020 (2)
Rahajunnut Twitter: @Rahajunnut
Vaurastumisesta
Rahaversoja Twitter: @Rahaversoja
Sijoitusblogit 2020 – Huomioita talous/sijoitusblogien tämänhetkisestä tilanteesta
1) Etenkin vanhempien blogien motto on ollut jo monta vuotta se, että mitä vanhempi blogi, sen epätodennäköisemmin se lopettaa. Nyt kuitenkin näkyi, että jopa muutama yli neljä vuotta vanha blogi lopetti. Mielenkiintoista. Lopettaneita ei ollut paljoa, mutta suhteessa aktiivisiin vanhoihin blogeihin niitä oli paljon.
2) Nuoremmissa blogeissa tarina oli myös samanlainen kuin ennen. Vuoden vanhoista blogeista 9/26 lopetti, mutta selkeästi yli puolet vielä porskuttaa, mikä kompensoi uusien blogien vähyyttä, kuten seuraavassa näemme.
3) Vuonna 2019 uusia blogeja perustettiin 13 kappaletta. Tähän mennessä menneinä vuosina 2016, 2017 ja 2018 joka vuosi uusia blogeja syntyi tasan 26 kappaletta – hassu sattuma. Vuonna 2019 siis syntyi ennätysvähän talous- ja sijoitusblogeja, vaikka sijoitusvuosi oli ennätyksellisen hyvä!
4) Viime vuonna Suomessa oli yhteensä 98 aktiivista sijoitusblogia. Vuonna 2020 meillä onkin 97 kappaletta aktiivisia suomalaisia sijoitus – ja talousblogeja.
Näyttää siis siltä, että olemme kokeneet peak-sijoitusblogi-ajan ja emme koskaan saavuttaneet 100 sijoitus/talousblogin määrää, vaan jäi vain muutamasta kiinni. Toivon, että näin ei ole, koska sijoittamisesta ei voi olla koskaan liikaa puhetta, mutta numerot näyttävät erittäin vahvasti siihen suuntaan, ettei talousblogien määrä merkittävästi enää kasva. Vai tarkoittaako tämä ennakoivasti sitä, että tästä vuodesta tulee pörssissä kaikkien aikojen kamalin? Aika näyttää.
Yhteenveto
Vuosi 2019 oli järjettömän hyvä sijoitusvuosi oikeastaan kenelle tahansa, joka omisti passiivisia indeksirahastoja, pienikuluisia ETF:iä tai vaikka ihan suoria osakesijoituksia, joten toivon, että onnistunut vuosi motivoi myös lisää sijoitusblogien kirjoittajia tänä vuonna!
Kuten aina, kerro jos kirjoittamasi tai lukemasi sijoitus/talousblogi puuttuu listasta, niin lisään sen listaan! Ja kerro myös mitä mieltä olet Twitter-tagien lisäämisestä tähän listaan, hyvä, huono vai neutraali-uudistus? Ja mitä ajatuksia blogien määrän laskeminen sinussa herättää, vaikka pörssissä tuntuu menevän ennätyshitaasti.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Osa vakibloggaajista päivittää harvakseltaan, mutta on sitä aktiivisempi esimerkiksi Sharevillessä ja nykyisin myös eri foorumeilla ja somen sijoituskerhoissa.
Enemmän ja vähemmän maksulliset sivustot sisältöineen näyttävät lisääntyneen myös suomen kielellä.
Kaikki vertaistuki on hyvä asia.
Trendi kohti omalla nimellä ja tiedoilla keskustelemista on tapahtumassa. Näkisin kommentointikulttuurin aika selvästi erkaantuneen somen tavanomaisesta räyhämeiningistä. Trollit niistetään äkkiä.
Ihan totta kyllä, että kanavia on tullut somen myötä entisestään ja suuntaa haetaan siitä, missä keskustelua käydään – ja mistä löytyy asiallisimmat keskustelut. Maksullisten sivustojen noususta en innostu näin Internet-aikana, mutta se on aina luonnollinen suunta kun sijoittaminen on noussut niin paljon yleisön suosiossa.
Näin 90-luvun lapsena ajatus omalla nimellä kaikkialla kirjoittamisessa Internetissä tuntuu oudolta, jonka takia itse olen aina pitänyt liikaa foorumeista ja blogeista sen sijaan, että olisin aina somessa häärimässä, mutta veikkaan, että aikanaan siirryn tämänkin blogin kanssa omalla nimellä ja naamalla kirjoitteluun – koska time’s are a changing.
Mahtava listaus, kiitos!
Myös minulla on vuonna 2019 avattu sijoitusblogi, Mamma Sijoittaa, joka päivittyy 1-2 kertaa viikossa 🙂
Emmi / https://mammasijoittaa.vaikuttajamedia.fi
Kiitos! Hyvä kun mainitsit, lisäsin listaan.
Odotinkin, että koska tämä tulee. 🙂 Kiitos taas kerran tästä listauksesta!
Kiva kuulla, että näitä odotetaan!
Terveisiä toiseksi vanhimmasta käynnissä olevasta blogista. Lopetusaikomuksia ei täällä ole havaittavissa 🙂
Syynä uusien blogien vähentymiseen lienee monia. Ensinnäkin osa toiminnasta siirtynyt mikroblogiaikaan eli twitteriin ja muille alustoille. Osa käynee keskustelut pelkästään siellä. Itsekin jos alkaisin keskustelemaan sijoittamisesta tänään, saattaisin harkita vaihtoehtoisia alustoja. Nyt mennään loppuun asti vanhalla ja twitteriäkään ei ole tulossa, eikä edes sharevilleä. Tämä tyyli toimii itselleni hyvin.
Saa nähdä että näimmekö jo ”peak-sijoitusblogin”. Jos markkinat lähtevät laskuun tänä vuonna, niin uskoisin että jonkinlainen pudotuspeli käydään myös blogirintamalla. Jotenkin luulen että tappioista kertovia kirjoituksia tehdään vähemmän mielellään, kyse on ihan psykologiasta (tappiot kirpaisevat enemmän kuin samankokoiset voitot). Itselläni on yleensä tendenssi toimia toisinpäin. Laskumarkkinat tai muuten vaan turbulentit markkinat ovat sitä kaikkein kiinnostavinta aikaa seurata markkinoita ja keskustella niistä.
Ps. Lisäsin blogisi seurantaani, olen toki huomannut sen aiemminkin. Seurantaa tulee päivitettyä todella harvoin joten siksikin tämä tekemäsi lista on hyödyllinen!
11 vuotta blogin kirjoittamista on kunnioitettavaa ja toivon, että pystyn itse vähintään aivan samaan!
Itse tykkään myös blogista formaattina, koska somessa keskustelu on nopeatempoisempaa, ja yleensä pinnallisempaa. Jotain mitä en kaipaa sijoituskeskusteluun. Shareville on tässä mielestäni positiivinen poikkeus, koska keskimäärin siellä keskustelu on hyvää ja laadukasta.
Ja uskon myös, että sijoitusblogien määrä tulee varmasti karsiintumaan laskumarkkinoissa – mikä on sinänsä sääli, koska juuri silloin niitä tarvitaan eniten, mutta pää on kehoa vahvempi usein näissä tilanteissa. Ja tosiaan, ei ole mitään kiinnostavampaa kuin täysi kaaos ja paniikki – juuri finanssikriisin aikaan itsekin kiinnostuin pörssistä ensimmäissen kerran elämässäni.
Täällä myös perustettu ihan uusi blogi tammikuun alussa: https://rahasambo.blogspot.com.
Ihan alkutaipaleella ollaan siis sekä blogin että säästämisen kanssa, eli armoa 😀
Tervetuloa mukaan!
Vuoden sijoittajan 2019 eli Julia Thurénin blogi nyt ei välttämättä ole se perinteinen sijoitus- tai talousblogi, mutta kannattaa ottaa seurantaan ainakin kaikki #minäpuhunrahasta-tägin tekstit: https://www.lily.fi/blogit/juliaihminen/tag/minapuhunrahasta/ . Monipuolista ja asiapitoista horinaa ollut viime aikoina mm. vastuullisesta sijoittamisesta.
Tuo hashtag vinkki oli erittäin hyvä! Juliaa ei listalla ollut kun suurin osa blogista on nykyään kuitenkin aivan sijoittamisesta irrallista, mutta tuolla hashtagilla hänet tähän listaan voi hyvin lisätä. Kiitos!
Kiitos tästä! Olinkin tässä juuri mietiskellyt ja mielessäni toivonut löytäväni uusia sijoitusaiheisia blogeja ja tässähän niitä nyt sitten on listattuna. Kiitos ja kumarrus! 🙂
Kiitos, hienoa!
Hei, tässä ihan muutamia viikkoja vanha uusi blogi. Teemana kuinka tienata, säästää ja elää vapaampaa ja oman näköistä elämää : ) http://www.rahaversoja.fi
Ja vielä lisäyksenä Twitter: https://twitter.com/rahaversoja
Kiitos! Lisäilin listaan.
Edelleen uupuu etf-miljonääriksi blogi listoilta.
Lisätty!
Tervehdys, meillä on vuonna 2018 perustettu talousblogi: https://www.talousviisas.fi joka ei ollut listalla. Mukavaa, jos lisäät blogin listalle mukaan.
Moi,
Mark Twainia lainaten; ”Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja.” Eli Asuntosijoittaja-blogi ei ole lopettanut toimintaansa, vaikka viime vuonna ja tämän vuoden alussa pitkiä taukoja on ollutkin. Eli tervetuloa lukemaan Suomen vanhinta edelleen toiminnassa olevaa asuntosijoitusblogia osoitteessa https://asuntosijoittamisesta.blogspot.com/
Hyvä tietää! Päivittelen ensi vuonna taas listaa, kun blogi täyttää nuo aktiivisuuden mittarit. Huomasinkin, että blogi ei ole täysin kuollut, mutta listasta löytyy vuosittain vain blogeja, jotka ovat olleet läpi edellisen vuoden aktiivisia.
Hei! Me olemme perustaneet puolison kanssa blogin asuntojen flippauksesta, löytyy täältä:
https://asuntoblogi.k2h-investandinterior.fi/
Laittelen ensi vuoden listaan, tervetuloa bloggaamaan!
Mielenkiintoista, että uusia talousblogeja syntyy aiempia vuosia vähemmän. Oletin, että kasvukäyrä olisi selkeässä nousussa. Olen myös itse tuore bloggaaja – iso kiitos, jos voit lisätä blogini listalle: https://www.sijoitusviesti.fi 🙂
Kiitos tiedosta ja tervetuloa bloggaamaan! Lisäilen tuon ensi vuoden versioon sekä tekstiin, jonka kirjoittelen tämän vuoden puolella, jossa esittelen kaikki uudet suomalaiset talousblogit. Toivottavasti viimeistään se teksti tulee antamaan blogillesi entisestään boostia.
Kiitoksia!
Moikka, kiitos asiantuntevasta blogista ja tästä hyvästä blogilistauksesta! 🙂 Monesti on tullut etsittyä uutta luettavaa tämän kautta. Innostuin itsekin keväällä aloittamaan sijoitusblogin, jonka pääaiheena on indeksisijoittaminen. Blogini löytyy täältä: https://indeksisijoittajanmatkassa.blogspot.com/ . Olisiko mahdollista päästä mukaan listauksen seuraavaan versioon? Kiitos jo etukäteen!
Kiitos! Ja ehdottomasti lisäilen ensi vuoden listaan. Kirjoittelen tosiaan tänä vuonna myös tekstin kaikista tämän vuoden uusista talousblogeista, joten kirjoitan blogistasi myös siinä kirjoituksessa.
Vau, kuulostaa isolta jutulta aloittelevalle bloggaajalle! Kiitos paljon 🙂 Jotenkin itsellä on aika iso kynnys uskaltaa markkinoida omaa blogia eteenpäin. Ei tule ihan luonnostaan, mutta ehkäpä tämä pikkuhiljaa paremmin luonnistuu.
Rohkeasti vain markkinoimaan. Yleensä paras tapa saada lukijoita on juuri pyytää päästä listoille sekä kommentoida jo luettujen blogien teksteihin, kun itsellä jotain fiksua sanottavaa on. Näin itsekin aloitin bloggaamisen 5 vuotta sitten ja työ on kantanut hedelmää.
Kiitos tästä erittäin hyvästä listasta, täältä on tullut etsittyä luettavaa jo useamman vuoden ajan! Olen perustanut myös ensimmäisen blogini ja olisin hyvin kiitollinen listalle pääsystä sekä tietysti kaikesta palautteesta, mikäli tutustut tarkemmin näihin uusiin sijoitusblogeihin. Kirjoitan nimellä Onnellinen milleniaali ja blogini löytyy osoitteesta https://onnellinenmilleniaali.com
Lisään sinut ehdottomasti myös tuohon tämän vuoden tekstiin, jossa esittelen uudet blogit. Tervetuloa bloggamaaan!
Moi!
Täällä tuore sijoitus- ja säästöaiheinen sivusto:
https://www.rahaviisas.fi
Olisi hienoa jos ehtiessäsi lisäisit myös tämän listalle.
Kirjoitan sijoittamisesta ja omasta, toistaiseksi erittäin hyvin sujuneesta, matkasta vapaampaan elämään 🙂
Twitterissä, @rahaviisas kommentoin aktiivisemmin markkinoiden kehitystä.
Lisäillään listaan samalla tavalla kuin aiemmatkin, tervetuloa bloggamaaan!
Loistava lista ja täältä olen sinun blogin lisäksi saanut lukulistalle paljon hyvää materiaalia! Toki se piti omakin blogi lyödä tuossa keväällä tulille ja liittyä iloiseen sijoitus/säästämis bloggaajien joukkoon. Innostusta ainakin toistaiseksi riittää reilusti kirjoitella, kun vielä saisi jostain tunteja päivään reilusti lisää..
https://kaljukapitalisti.fi/
twitter: https://twitter.com/KaljuKoo
Hienoa ja tervetuloa bloggamaan! Lisäilen sinut tämän vuoden uudet blogit listaukseen ja ensi vuoden listaan, tsemppiä kirjoittamiseen – aika tosiaan on aina se suurin haaste!