Tämä kirjoitus on ollut sisälläni jo yli vuoden, koska en ole tiennyt, miten lähestyä asiaa kuulostamatta täydeltä douchebagilta. Raha tuntuu olevan aiheena jopa itselleni välillä erittäin vaikea kun se sekoitetaan ihmissuhteisiin. Tämä yhdistelmä kun on usein suhteellisen räjähdysherkkä.
Tänään en kirjoitakaan ihan jokaiselle ihmiselle maailmassa vaan kirjoitan juuri sinulle – tavallinen suomalainen ihonväristä, sukupuolesta jne. riippumatta, joka olet kuin minä ja elät tavallista elämää. Sanon sen nyt ääneen. Kuka tahansa perusterve ihminen pystyy tienaamaan 100 000 euroa vuodessa ja paljon enemmänkin – jos vain oikeasti haluaa.
Toivon, että tämä kirjoitus avaa sinulle miten ja miksi olet todennäköisesti pitänyt tätä lähes mahdottomana tähän päivään saakka. Toivottavasti tämän tekstin jälkeen ymmärrät, miksi jokainen meistä pystyy siihen ja miksi moni pitää sitä niin mahdottomana.
Tämä kirjoitus on pyörinyt sisälläni jo kauan sen takia, koska kaikki huomioni arjesta tuntuvat viittaamaan samaan – se kenen kanssa vietämme aikamme vaikuttaa paljon enemmän siihen, mitä elämässämme saavutamme kuin se, mihin meillä on ”lahjoja” tai ”geenejä”. Oman lapsuudentaustani takia aihe on itselleni erityisen lähellä.
Yhteiskuntaluokat ovat täyttä totta – myös Suomessa
Kun on kasvanut lapsuuden ja nuoruuden, jossa kaikkea oli kyllä lapsen tarpeisiin riittävästi – mutta vähemmän kuin kenelläkään muulla ympärillä, tajuaa vanhempana, että luokkaerot ovat ihan totta myös Suomessa. Ja kun asuu Helsingissä ja kulkee bussilla hieman kallimmaalta alueelta huomattavasti halvemmalle alueelle töihin joka päivä, näkee kuinka eri todellisuuksissa ihmiset elävät PK-seudunkin sisällä.
Kun olin lapsi, äidilläni oli usein omituinen kysymys liittyen kavereihini. He eivät kysyneet mitään kaveristani, vaan ensimmäinen kysymys oli aina sama. ”Tiedätkö, mitä hänen vanhemmat tekevät?”. Lapsena tässä kysymyksessä ei ollut mitään järkeä ja ihmettelin aina, miksi äitini oli nyrpeä sen suhteen, kun erään kaverini äiti oli työtön yh-äiti, joka muutti kämpästä toiseen puolen vuoden välein. Se, miksi äitini kysyi tätä kysymystä kuuluu koko kirjoituksen ytimeen ja tulen palaamaan asiaan myöhemmin tekstissä.
Yhteisluokista puhuttaessa oma tilanteeni on siitä mielenkiintoinen, että elämässäni on ollut läpi elämän ihmisiä kaikista muista sosiaaliluokasta paitsi sieltä ihan rikkaimmasta.
Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvät puolet tulevat ennen kaikkea siitä, että huomaan, että vaikka tulo- ja varallisuustasoni ovat nousseet huomattavasti nopeammin kuin suurimmalla osalla lähipiiristäni, pystyn yhä samaistumaan ihan normaaliin ihmiseen, enkä ole kadonnut jonnekin ihmeelliseen elitistiseen ja porvarilliseen kuplaan.
Toisaalta, äärimmäisen menestyneen ja rikkaan läheisen esimerkkiä olisin kaivannut elämässäni potkimaan itseänikin eteenpäin kovempaa – nyt olen tehnyt vain itse valtavasti töitä sen eteen, että pystyn vaihtamaan ajatusmaailmaani siitä, mikä elämässä oikeasti on mahdollista ja mikä ei. Koska kuten kirjoitan seuraavassa, he, kenellä ympäröit itsesi, määrittää myös sinut ja ajatuksesi normaalista ja mahdollisesta.
He kenellä ympäröit itsesi, määrittää myös sinun normaalisi
Ihminen on maailman tehokkain vertailukone. Vertailemme itseämme koko ajan johonkin ja tämän takia usein juoksemme kulutuksen hedonistisessa oravanpyörässä ostaen aina uusia asioita. Kaikista eniten kuitenkin vertaamme itseämme lähipiiriimme, kavereihin, naapuriin, sukulaisiin jne.
Mikäli lähipiirillämme menee hyvin, pyrimme myös itse parempaan. Mutta mikäli meillä menee yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin lähipiirillämme, ihminen usein tyytyy siihen ja pitää kyseistä tilaa ”normaalina”.
Jokaisella meillä on oma käsitys siitä, mikä on ”normaali” tulotaso, mutta koska projektoimme maailmaa usein vain itsemme kautta, emme ymmärrä, että kaikilla meillä on eri normaali lähipiiristämme riippuen. Rikkailla perijäperheen lapsilla on aivan eri käsitys normaalista kuin minulla ja sinulla. Ja minulla on myös aivan erilainen käsitys normaalista tulotasosta kuin Malmin torin laitatienkulkijalla.
Ja tästä johtuu myös monet kuuluisat esim. kokoomuskansanedustajien möläytykset siitä mikä on normaali palkka ja kuinka paljon alle 2600 euroa tienaavia suomalaisia on jne. Kansanedustajat edustavat kansaa, mutta silti heidän piirinsä on lähinnä muita poliittisia broilereita, jolloin suhteellisuudentajua on mahdoton heiltä edes odottaa.
He kenellä ympäröit itsesi, määrittää myös sen, mitä pidät mahdollisena
Se, mitä pidämme mahdollisena koostuu lähes täysin siitä, mitä pidämme normaalina. Esimerkki omasta elämästäni. Kaveripiirissäni ihmisten keskipalkka liikkuu n. 2500-3000 euron kohdalla. Pitkään tämä olikin minulle normaali ja kun palkkani oli koulun penkiltä lähtien 3500 euroa, olin tyytyväinen itseeni. Mutta, koska olen aina ollut utelias sielu, aloin tutkimaan tilastoja tarkemmin Internetistä käsin.
Huomasin, että palkkani oli aika keskimääräinen vastavalmistuneen KTM:n, mutta mitä enemmän vuosia valmistumisestani menee, sitä kovempaa palkan kasvun pitäisi olla. Aloin myös seuraamaan Suomen suosituimpien bloggarien tuloja ja tajusin, että he tienaavat pelkästään bloggaamalla kolme kertaa enemmän kuin minä päivätyöstäni. Internet räjäytti tajuntani normaalista ja aloin kyseenalaistamaan itseäni sekä sitä mikä on normaalia ja ennen kaikkea – mahdollista.
Ristiriita oli valtava elämäni normaalin ja sen normaalin välillä, mitä Internet tarjosi. Tällainen samanlainen herätyshän voi tulla myös omassa elämässä. Viime vuoden puolella Hesarissa uutisoitiin tutkimuksesta, jossa huomattiin, että jos ihmisellä on tupakaverina armeijassa varakkaan perheen lapsi lisää se kyseisen ihmisen tulevaisuuden tulotasoa JA opiskeluhalukkuutta. Kaikki tämä perustuu juuri siihen, mitä pidämme normaalina eli mahdollisena.
Kun köyhäkin ja kouluttamaton ihminen sekoitetaan ihmisten sekaan, joilla on kova draivi ja halu kehittyä, on lähes mahdotonta, että tämä draivi ei tarttuisi. Kuka tahansa pystyy nostaamaan oman normaalinsa tasoa – ja näin myös omaa suorituskykyään – kunhan etsii itselleen vertailukohdan, jossa normaalin taso on huomattavasti vanhaa normaalia korkeammalla.
Valitettavasti tämä toimii myös toisinpäin ja mielestäni tässä onkin yksi suurimpia ongelmia siinä, miksi yhteiskuntaluokka periytyy erittäin vahvasti edelleen ja miksi joukossa myös tyhmyys tiivistyy. Vaikutuksen esimerkki siitä, miten köyhä ajattelee pienesti ja ei sen takia pääse pohjalta mihinkään.
Olin viime vuoden puolella kaverini kaverin bileissä, joissa suuri osa porukasta on työttömiä vain peruskoulun käyneitä tai muuten vain pienituloisia ikäisiäni nuoria. Minulle jäi mieleen kun eräs henkilö bileissä ihmetteli kovaan ääneen sitä, kuinka eräs hänen tutuistaan tienasi 100 euroa kolmessa kuukaudessa striimaten Twitchissä videopelien pelaamista. Henkilö oli aivan haltijoissaan kyseisestä rahamäärästä.
Olin itse tienannut yhdellä blogitekstillä juuri samaisena viikkona 600 euroa ja nettovarallisuuteni oli noussut vähän aikaa sitten yli 100 000 euron, joten lamaannuin tilanteessa. Olin hämilläni, koska en tiennyt, mitä voisin sanoa kuulostamatta täysin elitistiseltä kakkapäältä. 100 euroa oli hänen normaalissa ja niiden bileiden kontekstissa oikeasti merkittävä määrä rahaa ja tuntui, että olin irronnut täysin elämän reaaliteeteista, kun ajattelin tilanteessa, että kyseessä on aika pieni summa rahaa ja kaveri pystyisi paljon parempaankin.
Mitä enemmän mietin asiaa Lonkero kädessäni, totesin, että mitä jos tällä kertaa minä en ole väärässä – vaan kyseisesten bileiden kaikki ihmiset olisivat väärässä. Tämä oli itselleni rajoja rikkova ajatus ihan vain sen takia, koska pyrin aina ymmärtämään toista osapuolta ja harvoin uskallan tehdä näin rohkeaa oletusta. Mitä enemmän kuitenkin mietin asiaa senkin jälkeen, sitä vahvemmin tunne vahvistui – 100 euroa on vähän rahaa ja se, että se on kyseisten bileiden kontekstissa ”normaali”, ei tee 100 eurosta yhtään sen enempää.
Ja silloin myös tajusin, miksi äitini kysyi aina, mitä kaverini vanhemmat tekevät työkseen. Jos olisin viettänyt lapsuuteni kaverien kanssa, jotka elivät köyhemmän lapsuuden kuin minä, olisin oppinut pitämään sitä normaalina. Roskaisia kämppiä, tupakantumppeja ja alkoholismia.
Sen sijaan opin pitämään normaalina sitä, että melkein kukaan muu ei asunut kerrostalossa paitsi me ja kaikilla oli kaksi autoa – paitsi meidän perheellä. Edes tajuamattani käsitykseni normaalista oli aivan erilainen, kuin mitä se olisi, jos olisin pysynyt pelkästään omassa sosiaaliekonomisessa luokassani lapsuuteni läpi.
Pidämme mahdollisena sitä, minkä näemme ja mitä koemme – se on ihmisyyden yksi suurimmista rajoitteista. Samalla se on kuitenkin myös yksi parhaista puolistamme, koska kun näet esim. minun tienaavan tänä vuonna 100 000 euroa, auttaa se todennäköisesti myös sinua ymmärtämään, että se voi olla normaali ja oikeasti mahdollista kenelle vain. Usein meille riittää yksi esimerkki, yksi inspiraatio – ja silloin pystymme saavuttamaan melkein mitä vain.
Suurin osa meistä kuitenkin tarvitsee jonkun esimerkin eteenpäin päästäksemme. Tarvitsemme tämän esimerkin ja inspiraation. Jos emme koskaan sitä saa – kuten henkilöt bileissä eivät olleet koskaan saaneet – olisi kommentti 100 000 euron tuloista tai korkeakoulutuksesta täyttä utopiaa.
Ja kun asia on utopiaa, aiheuttaa se puolustusreaktion, joka purkautuu eri tavalla (yleensä epärakentavasti esim. Internetin keskustelupalstoilla), kuten hyvin pystyt lukea esim. reaktioista, joita omakin blogikirjoitukseni sai kun päätin tavoitella tänä vuonna 100 000 bruttotuloja. Kommenteissa näkyy hyvin kolme ihmistyyppiä.
1) Jo 100 000 euron tulon tavoittaneet, jotka sanovan, että varmasti ”onnistuu”, koska ovat tämän jo itse saavuttaneet.
2) Inspiroituneet ja tsemppaajat, jotka haluavat kehittyä, koska tietävät, että se on mahdollista.
3) Puolustusreaktiolliset ”ei tule olemaan mahdollista mitenkään”-tyypit.
Eniten tätäkin blogitekstiä lukee kohtaan yksi ja kaksi kuuluvat ihmiset, mikä on omalla tavallaan sääli, sillä juuri numero kolmoset ovat he, jotka tätä kirjoitusta todennäköisesti eniten elämäänsä tarvitsisivat.
Meillä on mahdollisuus tehdä muutos joka ikinen päivä
Sitten loppusuoralle. Vaikka olen puhunut paljon ympäröivistä ihmisistä ja siitä normaalin standardista, mitä he asettavat meille, elämämme on loppujen lopuksi vain meidän omissa käsissämme. Meillä kaikilla on 24 tuntia päivässä käytössä ja teemme joka päivä päätöksen siitä, miten sen käytämme.
Suurin ero rikkaan ja köyhän välillä onkin usein, se, miten he aikansa käyttävät. Aivan kuten minäkin teen. Olen kirjoittanut erimuotoisia blogeja elämässäni kohta kahdeksan vuotta. Jos olisin tehnyt tämän kaiken ajan jotain ”oikeaa” työtä, olisi minulla rahaa paljon enemmän. Olen kuitenkin tehnyt päätöksen kirjoittaa. Aivan kuten teen päätöksen mennä leffaan tai katsoa derp-moodissa Netflixiä liian myöhälle iltaan.
Minulla olisi silti aina vaihtoehto, tehdä jotain tuottavaa ja oikeasti rakentavaa. Ja tämä päätös tarjotaan meille kaikille joka päivä uudelleen ja uudelleen. Kehittyä vai pysyä paikallaan. Tienata vai tuhlata. Ihminen, joka ei näe normaalinsa ulkopuolelle, ei välttämättä edes ymmärrä, että hänkin voi kehittyä ja, että hänelle tarjotaan mahdollisuus muuttua joka ikinen päivä. Tähän voi olla tuhansia syitä siitä lähtien, että häneen ei ole koskaan uskottu, laiskuuteen tai siihen, että henkilö pelkää epäonnistumista.
On helppoa pysyä normaalin sisällä. Mutta on paljon palkitsevampaa kokeilla saavuttaa se seuraava normaalin taso. Ja kun on päässyt yhden normaalin yli, on paljon helpompi siirtyä taas seuraavan normaalin yli. Ja pian ymmärtää sen, jota olen tässä kahden tuhannen sanan aikana yrittänyt sanoa – normaalia ei ole ja jokainen raja ja taso, jonka koet olevan olemassa on vain sinun omassa päässäsi.
Yhteenveto – muutos lähtee itsestä
Jos olet ympäröinyt itsesi ihmisillä, jotka vetävät sinua alaspäin, on aiheellista kysyä, onko siinä järkeä – ja miten olet tällaiseen tilanteeseen päätynyt? Heidän normaalinsa on paljon matalammalla kuin muiden ja vaikuttaa negatiivisesti myös sinuun aivan huomaamattamasi.
Onnelliset tai menestyneet ihmiset usein taas luovat onnellisuutta ja menestystä myös ympärilleen – ja heidän normaalinsa on niin paljon korkeammalla kuin keskimääräisen ihmisen, että et voi itsekään olla tavoittelematta seuraavaa normaalin tasoa.
Jokainen meistä tietää, kuinka mukavaa on olla ihmisen kanssa, joka on täynnä elämäniloa sekä tulevaisuuden optimismia ja joka tavoittelee jotain suurempaa sekä on kiinnostunut itsensä ja ajatustensa kehittämisestä. Positiivinen ihminen inspiroi myös lähipiiriään! Se on klisee, mutta ei syyttä kaikki listaavat aina esim. unelmapartneristaan yhdeksi puoleksi ”positiivisuus”. Harva kuitenkaan päätyy oikeasti positiivisen ihmisen kanssa yhteen.
Samalla tavalla jokainen meistä tietää, kuinka karmeaa on olla ihmisen kanssa, joka ei tee muuta kuin valittaa ja ei tee asialle mitään. Tämä pilaa yleensä omankin päivän ja vie kaiken innon, mitä sisällään saattoi kantaa vetäen myös sinut mukaan tähän negatiiviseen saamattomaan asenteeseen.
Aloita siis muutos itsestäsi ja katso ensin peiliin. Ja kun tiedät, oletko tyytyväinen siihen, millainen ihminen sieltä katsoo takaisinpäin, mieti miten ympärilläsi olevat ihmiset ja asiat tähän kuvaan vaikuttavat. Kun tiedät vastauksen tähän, tiedät, mitä tehdä – räjäytä ”normaali” laatikkosi äläkä katso taaksepäin.
Se on varmin tapa sataantuhanteen, miljoonaan tai vaikka miljardiin euroon – sekä mikä tärkeintä – onnelliseen elämään.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Silmäni ovat auenneet viimeisen vuoden aikana, kun olen huomannut ihmisten tienaavan paljon rahaa yllättävistä paikoista. Tärkeää on pitää silmät auki ja aktiivisesti löytää erilaisia mahdollisia tulonlähteitä. Juuri tuo erilaisten tulonlähteiden kasvattaminen houkuttelee itseänikin kovasti. Se mahdollistaa erilaisten asioiden tekemisen, sen sijaan, että käyttää kaikki voimavarat,
(pahimmassa tapauksessa) puuduttavaan ja epämieluisaan päivätyöhön.
Juurikin näin! Jos haluaa (kaikki toki eivät halua) tienata enemmän, löytyy siihen oikeasti järjettömästi erilaisia tapoja, kunhan vain ottaa asioista selvää ja käyttää omaa luovuttaan. Harrastuksista Internettiin tai vaikka omaan niche-bisnekseen. Ihmiset maksavat aika paljon monen mielestä hulluistakin asioista.
Hei!
Mistä nappasit kuvan? Sitä on käytetty mm Viestijät ry:n sivujen blogissa 7.2.2019.
Tämä samojen kuvien löytyminen varmasti aika yleistä juuri stockphotoissa. Kaikki blogissa käytetyt kuvat (ellen tosiaan ole erikseen maininnut lähdettä) on Pixabaysta – koska niitä voi käyttää ilman lähdeviitteitä.
Vähän erilainen näkökulma asiaan. Olen aikuisiällä opiskellut, käynyt töissä, yrittänyt, vaihtanut alaa paremman tulevaisuuden toivossa – laihoin tuloksin. Muut ympärillä päätyvät – osa tuurilla, osa taidolla – aina vaan parempiin ja kovapalkkaisempiin töihin. Itseäni se ei motivoi. Näen kyllä että lähipiirin normaali on korkealla, liian kaukana. Se masentaa, eikä kannusta. Huomaan joka päivä miten paljon huonompi olen. Olen jäänyt auttamatta jälkeen, ja jään jatkossakin, koska palkka nousee usein prosentteja ja pienituloisen prosentti on vähemmän kuin suurituloisen prosentti. Muiden normaali nousee enemmän, enkä pysy perässä vaikka yritän. Haluaisin elää muiden normaalia, mutta en pääse siihen käsiksi.
Harmi, että vertailuryhmä on vaikuttanut tuolla tavoin. Yksi ratkaisuhan voisi olla pyytää lähipiiriltä apuja, neuvoja ja käyttää suhteita ihan hyväksikin – usein lähipiiri auttaa positiivisesti omaan menestykseen ihan senkin takia, että usein saunakavereita ja golfkavereita vain palkataan mieluummin työkavereiksi kuin tuntemattomia. Kannattaa siis käyttää ainakin tuo kortti ennen kuin täysin luovuttaa!
Hei,
olipa hyvä kirjoitus, syvällinen ja inspiroiva, filosofinenkin! Luen miltei jokaisen blogitekstisi ja arvostan sitä, miten monelta eri kantilta peilaat elämääsi ja miten avoimesti jaat ajatuksesi. Äitinä tunnistin itseni äitisi kysymyksessä kavereittesi vanhemmista. Kysymys, jota aiemmin olen itsekin – jos en suoraan kysynyt niin ainakin ajatellut – hieman häpeillen luokka-ajattelun vahvistamisena, avautui nyt toisella tavalla: kysymys pitää sisällään halun saavuttaa jotakin parempaa. Siinä on jo kolme hyvää asiaa: ”halu”, ”saavuttaa” ja ”parempaa.”
Olen onnellinen, että poikani näyttää omaksuneen tämän toimintamallin, mikä ei, selvennettäköön tässä, tarkoita että hän olisi elitistinen, tunteeton, vain voittoa tavoitteleva ihminen. Hän on kunnianhimoinen, hyväkäytöksinen ja ahkera, enkä voisi olla hänestä ylpeämpi.
Kuten huomat, kirjoituksesi sai ajatukset liikkeelle. Kiitos!
Kiitos paljon! Näitä enemmän henkilökohtaisia tekstejä on kieltämättä vähän jännittävämpi kirjoittaa kun silloin kuitenkin näyttää kaiken itsestään ja ajattelumaailmastaan, sen sijaan, että kirjoittaisi vain sijoitusanalyysiä, jossa faktoja paljon, mutta omaa itseään vähän.
Ja mahtavaa, että laittoi noin paljon ajatuksia liikkeelle ja onnistui koskettamaan myös ihmistä, joka erilaisessa elämäntilanteessa kuin minä itse (kun ei omaa perhettä vielä ole). Paremman saavuttelu on juuri tuota, mihin itsekin sen tiivistit, eikä tarkoita todellakaan kylmyyttä tai pelkkää oman edun tavoittelua.
Et ole elitistinen, kun tulet tämän sanoman kanssa ulos, vaan olet oikeassa. Jos joku muu väittää toisin, niin hänen on syytä katsoa peiliin ja pohtia, että mistä tällainen negatiivinen ajatusmaailma kumpuaa. Tosiasioiden tunnistaminen voi olla erittäin vaikeaa etenkin, jos se on ristiriidassa oman kognitiivisen dissonanssin kanssa.
Kun valmistuin yliopistosta ja sain ensimmäisen työni, jossa nettopalkka oli hieman yli 2000 euroa kuussa, isäni kommentti oli, että ”kaikki yli 2000 euron on hyvä taso”. Luonnollisesti paremmasta tietämättä ajatukseni ankkuroitui tähän, eli pidin tätä hyvänä tasona. Myöhemmin olen toki tajunnut, että määrätietoisuudella ja vaivannäöllä voi saavuttaa enemmän, mutta se vaati ajatusmaailman totaalisen uudelleenohjelmoinnin.
Ajatuksia herättävä teksti, mutta itsellä vain pisti silmään virke ”onnelliset ja menestyneet”, ikään kuin ei menestynyt ei voisi olla onnellinen (tiedän kyllä ettet tarkoittanut asiaa niin). Minulla vain herää aina näistä itsensä kehittämisen kirjoituksista vastareaktio, että entä jos ei halua muutosta. Joku voi aivan täysin onnellisena siivoojan palkallaan olla onnellinen ja haluaa mahdollisesti kehittyä asioissa, millä ei ole töiden kanssa mitään tekemistä. Toisaalta pitäisiköhän minun itseni katsoa peiliin, että miksi tällaiset tekstit menevät aina niin ihon alle! 😀
Hei,
Itsellänikin meni tuo lause tunteisiin ja pahimmillaan vati nurin. Jossain vaiheessa aloin pohdiskella omaa ajatusmailmaani, ja tajusin että kyllä, siellähän se vika oli.
Harha johtui omalla kohdallani siitä, että yhdistin päässäni onnellisuuden ja menestymisen vain ja ainoastaan rahaan ja ura kehitykseen.
Nyt vuosia myöhemmin olen edelleen onnellinen ja menestynyt, mutta vertailukohde on eri omalla kohdallani. Pidän itseäni menestyneenä elämässä vaikka teenkin haalarihommia, tästä esimerkkinä 15v and counting pitkä parisuhde joka voi ja hengittää päivä päivältä paremmin. Huom. Tämä vain yksi ”menestymisen” malli ja minulle tärkeä, ja jossa onnistuminen vain kasvattaa korkoa korolle efektiä näin taloudellisen termein.
Aurinkoista päivänjatkoa!
Taloudellinen Ajattelija: Tämä. Itsekin olen aika paljon joutunut omien ajatusteni – etenkin niiden negativiisten kanssa painimaan ja pohtimaan, että mistä ne oikein kumpuavat. Keskimäärin kun negatiivinen maailmankuva ei edesauta asioita missään asiassa elämässä.
Ja tunnistan tuon, omilla vanhemillani oli myös samanlaista reaktioita kun koulunpenkiltä palkka oli sen 3000 euroa. Se oli enemmän kuin riittävästi, koska se oli enemmän kuin vanhemillani koskaan. Minusta on hienoa, että vanhempani ovat olleet kannustavia ja ylpeitä, ja se on auttanut minua eteenpäin monessa kohdassa elämässä. Omat maalini kuitenkin on niin paljon korkeammalla, että joudun tietoisesti hakemaan esikuvia ja roolimalleja jatkomatkalle myös läheisteni ulkopuolelta.
Marie: Joo hyvä, että osasit lukea rivien välistä, että en tosiaan sitä tarkoittanut. Tällaisen kirjoituksen kirjoittaminen on aika nuoralla tanssimista, koska pitää tasapainoilla sen välillä, kuinka paljon painottaa taloutta, kuinka paljon onnellisuutta ja miten nämä asiat vielä muotoilee. Mutta toisaalta olen onnellinen, että blogin lukijat selkeästi ovat keskimääräistä itsereflektoivimpia, koska tällainen kirjoitus saattaisi muuttua nopeasti klassiseksi Iltalehden kommenttikentäksi.
Ja juurihan näin se on, että jos on onnellinen elämäänsä, niin silloin ei tarvitse näitä itsensäkehittämiskirjoituksia. Tärkeintä kuitenkin on se, että on tyytyväinen elämäänsä. Jotkut ovat täysin tyytyväisiä esim. juuri siivojina ja minusta tämä on hienoa. Liian usein monesti tyytymättömyys elämään on usein juuri vähätuloisilla, joka johtuu monesta asiasta työn rasittavuudesta muuten stressaavaan elämään (esim. rahaa pitää miettiä paljon enemmän) jne. Rahan, oman tulotason ja sen luoman tyytyväisyyden suhde omaan elämään onkin vielä täysin oma aiheensa.
Bluecollar worker: Juuri näin! Tyytyväisyys ja onnellisuus on kuitenkin täysin oman pään sisäistä ja uskon, että loppupeleissä aika vähällä pystyy olemaan onnellinen – siihen ei tarvita niitä 100 000 euron tuloja. Tässä postauksessa halusinkin juuri saada ihmisiä ajattelemaan sitä, että jos ei ole onnellinen juuri sen takia, että ei ole paljon rahaa ja kokee ettei siihen ole edes mahdollisuutta, niin melkein kaikilla meillä siihen mahdollisuus on – kunhan korjaa vain sitä ajatustapaansa siitä, mikä on mahdollista. Talousblogina aiheet liikkuvat kuitenkin paljon rahan ympärillä, mutta suuri osa onnesta tulee kyllä juuri läheisistä ja ihmissuhteista ylipäätänsä, kuten olet itsekin hienosti oivaltanut.
En voi olla vastaamatta tähän viimeiseen kirjoitukseen. En voi sille mitään, että käsityksesi onnellisuudesta ja menestyksestä on auttamattoman kapea. Koska sinulla on tarvetta korostaa rahasummia noinkin paljon, jäänkin miettimään, että sinulle olisi todella tärkeää joutua pohtimaan asioita aivan muuta kautta.
Vaikuttaa siltä, että turvaat rahaan. Voin vakuuttaa, ettei sitä kautta löydy turvaa eikä varmuutta. Ei ole mitään merkitystä, millainen omaisuus ihmisellä on, sillä tililläsi olevat varat eivät auta sillä hetkellä, kun rakkaasi sairastuu tai vaikkapa joutuu auto-onnettomuuteen. Eivätkä silloinkaan, kun olet tilanteessa, jossa joudut valitsemaan, haluatko olla varakas vai pidätkö läheisistäsi huolta, tai silloin kun itse et vain jaksa. Minulle tulee erittäin vahva tunne, että käsityksesi menestymisestä onkin jonkin ulkoisen paineen luoma. En nyt tahtoisi ennustaa, mutta jossakin vaiheessa elämää tulee vastaan asioita, joita ei vain voi rahalla ostaa. Eivätkä ne ole aina kielteisiä vaan juuri niitä myönteisiä, tärkeitä elämän osa-alueita, joita ei päättämällä voikaan hallita. Kun elää pitkän elämän, niinkuin minä, oppii onneksi sen, kuinka vähän rahalla on todellista merkitystä. Turvaa ja iloa se toki tuo, mutta vain tiettyyn rajaan saakka.
Kiitos paljon ajatteliaasta kommentista. Ehkä tärkein pointti, mitä yritin tekstissä välittää oli tämä, mistä on kommentikentässäkin paljon keskusteltu – se, ketä valitsemme ympärillemme, vaikuttaa meihin erittäin monella tasolla. Koska kyseessä on talousblogi, niin luonnollisesti kirjoitan rahasta ja taloudellisen menestyksen asioista.
Saman tekstin kuitenkin voi kirjoittaa oikeastaan mistä tahansa aiheesta, tupakoinnista, päihteiden käytöstä, harrastuksista, muusta vapaa-ajan toiminnasta, koulutuksesta jne. Tarkoitus ei ollut siis sanoa, että kaikkien pitää menestyä vaan olla rikkaita, vaan, että yksi iso syy, miksi moni pitää sitä manhdottomana (vaikka he haluaisivat menestyä taloudellisesti), on se, että ympärillä oleva ilmapiiri ei siihen kannusta.
Ympäristön vaikutus on suuri ihmiseen. Miten kouluttautuu, mitä tavoittelee Ja myös miten käyttää rahaa. Itse pidän tätä mielenkiintoisena, juuri miten ihmiset pysyy ja liikkuu luokkien välillä. Kuinka itselle olisi käynyt jos olisin ollut toisenlainen ympäristö. Itselle kouluttautuminen tuntui etäiseltä koska ympärillä ei ollut korkeakoulutettuja ja siihen pyrkiviä, amis oli normaali valinta. Osakesijoittaminenkin kutkutteli yhteiskuntaopin tunnilla, mutta vasta oikeasti lähti liikkeelle kun kaveri kertoi aloittaneensa sen.
Ja rahan arvon suhteellisuus. Myin arpajaisvoitto aktiivisuusrannekkeen neljällä kympillä ja sitten totesin että en kyllä huomaisi jos olisi neljäkymppiä enemmän rahaa lompakossa tai vähemmän tilillä.
Juurikin näin! Yleensä luokkavaihtoonkin tarvitaan kannustava vanhempi tai edes joku yksilö lähipiiristä. Täysin yksin sieltä ponnistaminen etenkin nuorena on erittäin haastavaa. Onneksi vanhemmalla iällä meillä kaikilla on vielä uudelleenkouluttautumisen mahdollisuus kun maailma laajenee silmiemme edessä, jos niin haluaa.
Ja olen täysin samaa mieltä tuosta rahan arvon suhteellisuudesta kun huuto.netissä olen nyt viime viikkoina kamaa myynyt. Tällä hetkellä kun minulla on suhteellisen iso käteiskassa, ei noita myyntejä oikein edes huomaa arkikulutuksen kanssa.
Osui ja upposi.
Lapsuuden perheessäni elimme välillä pelkillä metsän marjoilla, tai voi potuilla viikkoja.
Hieman vanhempana ymmärsin että olimme köyhiä, koska en saanut merkkivaatteita, tai kalliita leluja. Itse asiassa leluihin keräsin veljeni kanssa rahat pulloja keräämällä =)
Nyt 40v kun vuositulot ovat yli 80 000€ on rahan arvostus hieman hämärtynyt ja tulee ehkä paikattua alkupään ~20v totaalista pihistelyä. Heräsin oikeastaan viime vuonna siihen, että ainoa varallisuus on autoissa ja talossa ja palkat menevät kädestä suuhun.
Aloin optimoimaan talouttani ja laittamaan reilun 1000€/kk säästöön, enkä ole tuntenut luopuvani mistään.. erikoista.
Muutama kuukausi sitten keskustelin tuttavani, asuntovälittäjän kanssa jonka palkka on puhdas provisio. Hän oli tienannut 2kk aikana 200€ ja valitteli, ettei raha riitä laskuihin.
Itse olin sivutoimisessa liiketoiminnassani tienannut edellisessä kuussa 3700€ ja päätoimisessa palkkatyössä 6000€.
Tuo pisti kovasti miettimään elämän valintoja ja niitä useampaa tulovirtaa, joista monesti kuulee puhuttavan.
Jos esim asunnon välittäjällä ei ole näyttöjä ja myyntiä, niin miksei ihminen keksi jotain muuta siihen sivuun. Siis mikäli osaamisen puolesta työpaikan vaihto ei tule kysymykseen.
Luulisi, että jotain muuta myyntihommaa voisi tehdä.
Ja ihmettelin että mikä saa ihmisen tyytymään ja hyväksymään noin matalat tulot.
Pääsyy miksi itse aloin sijoittamaan on, että saisin kolmannen rahavirran mahdollisesti osinkojen ja arvon nousun kautta. Sekä rahaa jemmaan pahan päivän varalle.
Jos en koskaan jää työttömäksi tms. niin jääkööt varallisuus jälkipolville.
Monelle tuntuu olevan aika käsittämättömiä yhtälöitä useamman työn tekeminen ja/tai säästäminen.
Silti 100 000€ vuodessa vaatii jopa kahdestakin työpaikasta erityis osaamista, tai hyvin kannattavaa liiketoimintaa. Se on varmasti monen saavutettavissa, mutta hinta voi olla kova.
Joten ehkä tuohonkaan suuntaan yleistys ei välttämättä ole toimiva.
Sivutulot ovat kyllä edelleen etenkin Suomessa erittäin aliarvostettuja esim. Jenkkeihin verrattuna. Uskon, että osasyinä tähän on varmasti byrokratia sekä verotus, moni kokee sivuyrittämisen aika hankalana ja itse koin samalla tavalla ennen kuin noita OP Kevytyrittäjän kaltaisi palveluja alkoi syntymään. Uskon, että teknologia auttaa myös suomalaisia pääsemään sivutulojen piiriin entistä useammin.
Ja samaa mieltä siitä, että kaikkien ei sinänsä kannata tai edes tarvitse tavoitella esim. 100 000 euron vuosituloja. Huomattavasti vähemälläkin pärjää enemmän kuin hyvin ja itsekin tavoittelen tätä vain sen takia, koska se nopeuttaa matkaani taloudelliseen riippumattomuuteen.
Otan vastaan kiitollisena, konkreettisia ehdotuksia sivutuloista, joita ahkera voisi tehdä?
En ole itse kirjoittanut tekstiä vielä tähän liittyen, mutta eurotarkasta löytyy hyviä vinkkejä sivutuloihin: https://www.eurotarkka.com/2020/01/parhaat-lisatulovinkit.html
Ennen kuin sukeltaa sivutuloihin, kannustan kuitenkin ehdottomasti laittamaan päätulot kuntoon eli maksimoi sen, johon kuluttaa suurimman osan ajasta, uudelleen, tai lisäkouluttautumalla tai vaihtamalla työpaikkaa. Kun on maksimoinut omat päätulonsa, niin kannattaa sen jälkeen keskittyä sivutuloihin.
Todella mainio kirjoitus jossa nostettiin kissa pöydälle. Ei ole kovinkaan korrektia puhua siitä kuinka köyhät ystävät pitävät ihmisen köyhänä ja varakkaat ystävät auttavat sinua nostamaan omaa taloudellista asemaa.
Ympäröivien ihmisten vaikutus on uskomattoman suuri ja sitä helposti muuttuu kaltaisekseen. Olen huomannut omankin ystäväpiirin hiljalleen muovautuvan kohti taloudellisesti ja elämänlaadullisesti menestyvämpään suuntaan. Menestyneet mielellään keskustelevat, kehittyvät ja kannustavat muita. Positiivinen asenne luo hyvää energiaa ympärilleen ja tuo kaikkien parhaita puolia esiin.
Toisinaan kuulen entisen elämäni kavereista ja on todella surullista kuultavaa kuinka elämä valuu käsistä niissä samoissa baareissa, samojen alkoholisoituneiden ihmisten ja samojen aiheiden ympäröimänä. Tiedän että moni heistä pystyisi parempaan mutta ihmiset ympärillä ovat vääriä.
Yksi merkittävä muutos on tapahtunut itselleni viimeisen viiden vuoden aikana. Ennen olin kateellinen läheisilleni jotka olivat päässeet hyvään työpaikkaan, saaneet onnellisen parisuhteen tai oikeastaan mitä tahansa. Nykyään osaan olla iloinen kavereiden onnistumisista ja jaamme mielellämme tarinoita elämästämme. Onnellisuus lähtee sisältä ja on kuin taakka putoaisi harteilta kun onnistuu poistamaan pahan olon ja negatiiviset ajatukset.
Kiitos! Se on kyllä hämmentävää, että yleensä taloudellinen menestys juuri ruokkii menestystä. Ja taloudellinen menestys taas sitten ruokkii positiviisuutta ja kannustusta. Ja tietyissä määrin saattaa juuri vähentää tuota kateutta (toki se on luonnollinen osa ihmisyyttä, mutta sitäkin pystyy harjoitella), koska ei tarvitse olla kateelline toisen menestyksestä, kun itselläkin menee hyvin.
Omasta lähipiriistäni puuttuu edelleen nämä erittäin menestyneet, koska suurin osa kavereistani on erittäin pitkäaikaisia, mutta on alkanut jo kertyä tietynlaisia tuttuja, joiden kanssa voi esim. uralla etenemisestä ja ihmisten johtamisesta puhua.
Ja tunnistan tuon ihmistyypin, joka on jäänyt ns. paikalleen. Ja ei ole onnellinen. Tunnen myös heitä, jotka ovat jääneet paikalleen ja se tuo heille onnen – tämä on hienoa. Mutta liian usein kun ihminen jää paikalleen, tuo se vain katkeruutta, negatiivisia ajatuksia sekä kateutta, josta on vaikea päästä irti ja eteenpäin omassa elämässä.
Olen lukenut itselleni yliopistotutkinnon, ystävissäni on menestyneitä. Olen tehnyt nyt 10 vuotta hommia kieli vyön alla ja pyrkinyt parempaan. Teen töitä keskimäärin 50-60 tuntia viikossa ja olen aina tavoitettavissa puhelimella. Olen nyt käyttöpäälikkö 10 alaista, ja 60 alaisen alaista. Tienaan vuodessa peruspalkkaan (ylitöitä ei makseta) n. 62 000, päivystäen 6 viikonloppua vuodessa yhteensä 65 000. Olen hakenut myös muihin saman alan tehtaisiin, mutta palkka tarjoukset olleet samoja tai huonompia. Kova hinku parempaa, mutta ei ole tarjolla mitään. Joten koen aika loukkaavaksi väitteen, tätä jokainen terve tienaa 100 000 vuodessa, en kai ole terve….
Moi, ehkä vika on siinä että näet ainoan ansainta keinosi olevan tuo palkkatyö. Tuosta 65 keur tulosta pitäisi jo jäädä jotain sijoitettavaa. Näistä sijoituksista kertyy joskus se loppu 35keur vuodessa. Itselläni tulot noin 70keur päivätöistä, sijoitusasunnoista( pitkäaikaisvuokraus) verotettavaa tuloa noin 10 keur, airbnb asunnosta noin 12 keur, osinkoja vain noin 1200€, lisäksi urheilun valmennuksesta olisi mahdollista saada jotain mutta sen teen ilmaiseksi. Jotakin muuta tuohon vielä lisäksi niin siinähän se alkaa jo ollakin. Mieti mitkä olisivat sinulle 4 muuta tulonlähdettä, joiden pyöritys menisi siinä sivussa.
Olen sijoittanut indeksirahastoihin, niistä ei ole tullut, eikä tule, euroakaan osinkoja. Arvo on vähän noussut. Sijoitusasuntoa kokeilin ja hyvin meni 3 vuotta, kunnes vuokralainen sekaantui huumeisiin ja joudun häädön kautta hankkiutumaan eroon ja tekemääni asuntoon yli 20ke remontin. Asunnon joudun vielä myymään 10 ke halvemmalla kun ostin, koska hinnat olivat laskeneet 4 vuotena aikana yli 10% itäisen Suomen yliopistokaupungissa. Eli persnettoa tuli raakasti, ja meni uskallus vuokraisäntänä oloon. Valitettavasti paukut ei riitä tekemään nykyisen työn lisäksi vielä muita töitä. Vaikka tietenkin teoriassa voisin olla päivisin 10 h töissä, ja ajaa taksia / tehdä netissä töitä yöt. Ja jäähän 6 viikonloppu päivystyksen jälkeen vielä 46 viikonloppua, jotka potentiaalisesti voisi tehdä töitä. Tarvitsen välillä myös lepoa, en vain jaksa, Eli taidan olla vain laiska.
Tilanteesi kuulostaa kyllä haastavalta. Ja joo tarkoitus ei ollut sanoa, että jokainen terve tienaa 100 000 euroa, vaan lähes kaikilla tosiaan on siihen mahdollisuus. Se luonnollisesti kuitenkin vaatii paljon työtä, luovuutta ja sitä tärkeintä – aikaa sekä kärsivällisyyttä.
Työsi kuitenkin kuulostaa erittäin raskaalta, joten varmasti paras tapa sinulle on juuri tuo indeksisijoittaminen. Se on helppoa ja vähän aikaa vievää esim verrattuna suoraan osakesijoittamiseen tai asuntosijoittamiseen. Ja tuolla sinun palkkatasollasi pystyt varmaan sijoittamaankin sellaisia summia, että sijoitukset kyllä kasvavat hyvää tahtia.
Raha on AINA vaihtokauppa oman ajan kanssa ja mielestäni lepo on kyllä yksi niistä asioista, joka menee aina rahan tai oikeastaan minkä tahansa muun edelle. Terveys kuitenkin ennen kaikkea, muuten elämässä ei ole mitään järkeä.
Ihan hyvä teksti.
Itseäni ärsyttää kyllä vähän kommentit kuten ”senkus päätät miljonääriksi niin se onnistuu. Kyse on vain haluatko tarpeeksi”.
Vaikka ei olisi perusterve, voi paljon olla kiinni sinun työkaluista ja resursseista.
Tuleeko hyvien blogien tai nettisivujen luominen luonnostaan?
Oletko oppinut oppimaan uusia taitoja?
Oletko kärsivällinen ja pitkäjänteinen?
Osaatko asennoitua ja motivoitua tavoitteitasi kohti?
Miten innostua asiasta mitä haluat? Miten keksiä keinot oppia? Miten motivoida itseäsi pysymään tavoitteessasi? Miten optimoida keskittymistäsi?
Ja lisäksi mikä nykyinen elämäntilanteesi on? Ehditkö ollenkaan henkiseltä kapasiteetiltasi yrittämään, ilman takeita onnistumiselle?
Minusta kyse ei ole vain siitä oletko terve ja haluatko tarpeeksi. Siinä on miljoona pientä tekijää.
Veikkaan että saatat tiedostaa tämän ja pointtisi oli enemmän että seura tekee kaltaiseksi tms.
Olisi mielenkiintoista jos pureutuisit enemmän ”miten” eikä ”mitä” taklaten aiemmin esittämiäni kysymyksiä.
Juu kuten itsekin sanoit, näit kyllä metsän puilta tässä kirjoituksessani onneksi.
Mutta olet ihan oikeassa, että nuo ovat aiheita, joista voisi ehdottomasti kirjoittaa (ja hyvä kun lisäsit noin paljon kysymyksiä, noista saa oikeasti aika monta kirjoitusta!). Yhdessä blogitekstissä kun kaikkea ei voi käsitellä. Tämä aihe on kokonaisuudessaan ihan kirjan tai oikeastaan jopa kirjasarjan arvoinen kokonaisuus. Kaikki elämän ja itsensä tuntemisen perustaitoja, joita koulussa ei opeteta laisinkaan.
Se on mielestäni kuitenkin hyvä huomata, että asenne ja ajatusmallin muutos on aina se ensimmäinen steppi. Kun saa iskotettua aivoonsa sen vaihtoehdon, että tämä on ehdottomasti minullekin mahdollista, niin sen jälkeen voi alkaa rakentaa suunnitelmaa. Uskon, että pystyn tienaamaan joskus miljoona euroa vuodessa – mutta tällä hetkellä minulla ei ole vielä mitään käryä miten tai milloin. Pelkkä usko kuitenki auttaa sitä, että pystyn ottamaan lyhyitä askelia kohti maalia – ja vaikka en maalia koskaan saavuttaisi, matkalle osuu joka tapauksess paljon onnistumisia ja kokemisen arvoisia hetkiä.
Olipas hyvä kirjoitus! Ehkä itselläkin on vähän peiliin katsomisen paikka ja olenkin työstänyt ajatusmaailmaani vuosien aikana. Meillä kotona juuri on kysytty aina mitä kaverini vanhemmat tekevät jne. Ja kun puolisoni vanhemmat sattuivat olemaan varakkaampia kuin me, niin siitä otettiin paineita. Vaikka eihän raha määrittele ihmistä, ei ainakaan pitäisi.
Itse on nyt alkanut miettimään mm. omaa asemaa työpaikalla. Työnkuva on muuttunut vuosien varrella ja työ on hyvin paljon vaativampaa. Edelleen kuitenkin palkkaneuvotteluissa työnantaja sanoo, että pitää olla tyytyväinen että saa uusia haasteita ja saa kehittää itseään mutta palkka ei nouse.
Pitää vain alkaa arvostamaan omaa tekemistä enemmän, laittaa LinkedIn kuntoon ja alkaa kehittämään urapolkua toisaalla.
Meni ehkä vähän asian ohi, mutta tämän blogin teemaan sopivaa kuitenkin.
Kiitos! Ja tosi mielenkiintoista kuulla, että tämä on ollut tapana muissakin perheissä. En ole asiasta koskaan puhunut kaverien kanssa, joten ei ollut aiempaa kosketuspintaa asiaan. Ja tuo vaatimisen oppiminen on mielestäni erinomainen taito. Jos vastuu ja osaaminen on kasvanut, pitää silloin myös osata vaatia ja neuvotella paremmasta palkasta – olet kuitenkin sen aidosti ansainnut!
Valitettavasti vain todellisuus monella suomalaisella työpaikalla on, että palkasta ei neuvotella, vaikka sitä olisi syytä nostaa. Meilläkin lähti viime kesänä yksi työntekijä, koska ei saanut palkankorotusta. Sitten 6 kuukauteen ei saatu palkattua ketään, koska kukaan ei ottanut työtä tarjotuilla palkalla. Sitten oli pakko nostaa palkka tarjousta ja saatiin uusi työntekijä, prosessissa meni 9 kuukautta. Nyt ehdotettiin, että vanhojen vastaavaa työtä tekevien palkka korotettaisiin samalle tasolle – ei käynyt. Luottamus on firmalla kova, että vanhat työntekijät ovat lojaaleja, eivätkä lähde kilpailijalle.
Tämä on erittäin hyvä pointti, koska olen huomannut tämän itse työelämässä niin omalla kuin tuttujeni kohdalla. Ja tämä on tullut monesti puheeksi myös täällä kommenteissa. En oikein ymmärrä, miksi työnantajat luottavat niin paljon työntekijän uskollisuuteen – ehkä me suomalaiset olemme keskimäärin erittäin uskollisia työntekijöitä?
Itsekin olin ensimmäisellä kunnon työpaikallani lähes kaikki vuodet kaksikymppisenä ja vaihtaminen oli oikeasti vaikeaa kun ajattelin, että olen ”tämän talon mies”. Työpaikka luo niin paljon myös omaa identiteettiä, että tämän takia se varmasti saattaa olla monelle vaikeaa.
Minusta kirjoitus menee aika ohuella sisällöllä.
– periytyykö sosiaalinen asema. Kyllä (useita sitä tukevia tutkimuksia).
– Jos olet inspiroivien, kyvykkäiden ja hyvässä asemassa olevien ympäröimä, niin tottakai saat omaa potentiaalia esille.
– Jos jatkuvasti kehität itseäsi ja teet paljon töitä. Kyllä, saat parempia työtehtäviä ja todennäköisesti tienaat hyvin.
– onko kaikilla mahdollisuus menestyä (käyttämäsi rahamittari)? Periaatteessa kyllä.
Minusta kirjoitus on aika triviaalia ja suotta olet tätä hautonut vuoden verran 🙂
Minä haastan tuon luvun 100000 TAI enemmän mittarina. Joka kuitenkin jakaa kirjoituksessasi ihmisiä menestyjiin ja menestymättömiin (ja jopa onnellisuuskin olisi siitä kiinni?). Joudut väkisinkin lokeroimaan ihmisiä (sitä teet heti alussa, kun niputat kommentoijat kolmeen luokkaan).
Eikö tuo 100000 ole aivan stetsonista vedetty ja merkityksetön. Pätee siis silloin kun puhutaan erittäin pienestä otoksesta–>”kaikilla” on mahdollisuus saavuttaa tuo taso. Oletetaan, että aina vain useampi saa omaa potentiaaliaan käyttöön olemalla hyvissä porukoissa, tehden paljon töitä ja opiskellen jne. Jos tason saavuttajien määrä lähenee 100%, eikö rajasta tule aivan yhdentekevä? Jos kaikki saavuttavat tuon tason, asettaisit tuon raja-arvon 500000(tämäkin ihan stetsonista vedetty). Siis rima juuri siihen kohtaan missä se on lähellä, mutta niin kaukana 🙂 Jatkan ajatusta luvuista. Jos siis kaikki ovat tasolla 100000, niin striimikaveri ihmettelee miten joku on saanut hommastaan 5000. Ja lonkkusi muuten maksaa ehkä viisikymppiä 😉 Tai jos sinun lisäksesi Suomessa olisi vaikka 2 milj muuta kyvykästä blogikirjoittajaa, niin luuletko, että kaikki tienaatte yhdestä kirjoituksesta 600?
Minun johtopäätökseni siis on, että nuo rajat eivät muuta tilannetta yhteiskunnan asetelmasta mitenkään. Silloin edelleen on niitä joilla tulot on monikertaiset vähävaraisiin verrattuna ja toiset muuten vain kitkuttaa.
En myöskään ihmettelisi, jos joku joka on aika kaukana tuosta rajasta loukkantuisi kirjoituksestasi. Ei se ainakaan minusta erikoinen reaktio olisi. Joskus ihmiset ovat vain todella pahoissa elämäntilanteissa, eikä silloin kiinnosta 100000, vaikka olisi kuinka perusterve. Silloin ehkä taistellaan ”eloonjäänmisestä” syystä tai toisesta. Älä ainakaan sellaiselle ihmiselle mene sanomaan, että pystyt 100000 ja onnellisuuteen, jos ”oikeasti vaan haluat”. Se edustaisi mielestäni aika kovia elämänarvoja.
Sosiaalisiin ongelmiin taas liittyy lukuja, jotka ovat mielenkiintoisempia. Esimerkiksi päihdekuntoutuksessa olevan perheen toimeentulon ja hoidon tai rikollisen lusimisen maksamme 100 prosenttisesti sinä, minä ja liian harva muu veronmaksaja. Todellakin toivoisi, että moni onnistuisi myös varallisuuden kasvattamisessa ja raahaisi itsensä 100000 rajapyykille.
Joka tapauksessa tsemiä blogin kirjoitukseen.
Kiitos hyvästä kommentista, joka laittoi omatkin aivot raksuttamaan!
Koen, että aihe on triviaali ihmisille, jotka ovat onnellisia elämässä ja kokevat, että elämässä on kaikki hyvin – rivien välistä luen, että sinulla todennäköisesti elämässä menee ihan hyvin. Ja toki myös heille, joilla elämässä on kuten sanoit paljon suurempia huolia kuin se, että miten saa 100 000 euroa tienattua – selviytyminen on kuitenkin ihmisen hallitsevin perusvaisto.
Aiheen herättämästä keskustelun määrästä perinteiseen blogikirjoitukseen verrattuan voi kuitenkin päätellä, että aihe ei selkeästi kuitenkaan ole triviaali erittäin monelle meistä – suurin osa suomalaisistakin kuitenkin erää tavallista arkea ilman sen suurempia ongelmia. Kuten ei ole itsellenikään.
Olen joutunut käymään aivan järjettömästi ajatusjumppaa itseni kanssa esim. niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin palkankorotuksen pyytämisestä – juuri sen takia, että kaikki tuntuu liian paljolta, koska viiteryhmäni on mitä on. Keskimäärin ihmiset ovat kuitenkin huonoja vaatimaan asioita, jotka he voivat ansaita – oli kyse rahasta tai jostain muusta. Rahaa käytän mittarina ihan vain sen takia, koska kyseessä sattuu olemaan talousblogi, joten tässäkin pitää konteksti tuntea.
Koska kyseessä on blogikirjoitus, eikä 100-sivuinen essee, ei tässä luonnollisesti voida kauhean syvälle menemään ja karkeita yleistyksiä joudutaan tekemään ja juuri tuollaisia hatusta revittyjä lukuja kuten 100 000 pitää laitella, jotta asiat voi laittaa johonkin kontekstiin. Se kuuluu blogikirjoitusten luonteeseen ja vaatii toki lukijalta hieman medialukutaitoa.
Se onkin ehkä suurin syy, miksi aiheesta kirjoittaminen niin kauan kesti, miten sanoa asian niin, että pystyn välittämään viestini, niin, että mahdollisimman suuri osa pointti ymmärtää. Kirjoittamista vuosia jo harrastaneena olen kuitenkin oppinut sen, että teksti ei ole enää minun sen jälkeen kun sen olen julkaissut – teksti on juuri se, mitä jokainen lukija siitä tekee.
Mielestäni tässä ajatellaan nyt liian pienesti.
Suomi on vain pieni osa globaalia taloutta eikä talous missään nimessä ole nollasummapeli. Jos kaikki 2 miljoonaa bloggaria kirjoittaisivat suomen sijaan englanniksi, niin lukijakuntana olisi yhtäkkiä lähemmäs 4,5 miljardia ihmistä.
Ja jos suuri osa suomalaisista yhtäkkiä alkaisi kehittää menestyviä vientibisneksiä, jotka keräisivät rahaa ulkomailta Suomeen, niin vauraus meillä täällä kasvaisi kohisten ja Helsinki muuttuisi Bentleyn ja Rolls-Roycen luvatuksi kaupungiksi. Talous ei ole nollasummapeli ja ulkomailla on rahaa kierrossa enemmän kuin tarpeeksi. Kyse on vain siitä, miten suomalaiset osaavat sitä tänne kotimaahan tuoda. Verotus onkin sitten jo oma lukunsa, miksi niin paljon suomalaisia hyvin koulutettuja ja hyvin toimeentulevia muuttaa pysyvästi pois täältä eikä koskaan palaa.
Juu samaa mieltä, ja tätä en ehkä nostanut tässä tekstissä tarpeeksi esille. Uskon, että etenkin juuri nämä globaalit markkinat ja englanninkielen taito mahdollistaa aivan uskomattomiin asioihin nykyään. Vuoden toisella puoliskolla käsittelen blogissa vähän enemmän juuri näitä luovia ja aika uskomattomiakin esimerkkejä, miten netissä pystyy nykyään tienata Kuten sanoit, miljardit ihmiset ovat teoriassa potentiaalisia englanninkielisen blogin lukijoita tai netti-freenlancauksen asiakkaita – aihe kun aihe.
Musta tuntuu, että suurin kritiikki tätä isompaa maalailua kohtaan on ehkä juuri se, että jotkut eivät koe, että heillä ei ole aikaa tai jaksamista edes miettiä näitä. Tosin monella meistä kuitenkin on aika, päätämme vain käyttää sen eri tavalla.
No ei nyt tarvitse selitellä miten perinpohjaisesti olet tätä kirjoittanut 🙂 Asia on kuten kuvailit. Monesti blogi on keskustelun avaus. Kommentit parhaimmillaan syventävät asian käsittelyä hienosti (Sinullahan on tässä hieno ketju. Toisinaan blogeissa kommentit kun on hirveää kuraa). Oma näkökulmani toivottavasti toi tähän pienen särmän.
Ihan oikeassa olet. Pyrin yleensä vääntämään kaiken mahdollisimman neutraalisti ja rautalangasta kommenteissa ihan vain sen takia, kun ei täällä netissä äänensävyt ja painot oikein erotu. Väärinymmärryksen riski on siis suuri kuten tässä huomattiin 😀 Kuten sanoitkin, suurin osa blogien ja oikeastaan koko netin kommenttikentistä on täyttä roskaa ja olen kyllä erittäin kiitollinen siitä, että blogiini kommentoijat ovat 99% asiallisia ja sellaisia, jotka ovat laittaneet ajatusta kommentteihinsa. Tekee bloggaamisesta minullekin paljon mielekkäämpää.
Mä tienaan 9 miljoona vuodessa vaikka kaikki kaverini ovat köyhiä.
Yleensä ostelen heille kaikkea kun heillä ei ole varaa – aloitin siis sijoittamisen 15 vuotta sitten ja nyt tienaan sen 5-15 miljoonaa osinkoina vuodessa. Olen miettinyt että lahjoittaisin kaikki rahat hyväntekeväisyyteen ja aloittaisin alusta kun sijoittaminen on niin helppoa. En käsitä miksi jaksat jauhaa täällä siitä että olisit jotenkin hyvä siinä.
Hyviä tekoja ei ole koskaan maailmassa liikaa, jatka samaan malliin!
Tämä kirjoitus resonoi (jälleen kerran :D) omien ajatusteni kanssa ja kovaa. Ajatuksia kuplii todella paljon, mutta koska aivoni ovat kesälomalla niin oksennan ne nyt vain tähän sen kummemmin jäsentelemättä.
Meidän äiti kysyi aina tota samaa, kun löysin koulusta tai harrastuksesta uuden kaverin. Yleensä sitä seurasi kysymykset perhekoosta, asuinalueesta ja ehkä autosta. Lukiossa aloin ymmärtää näitä kysymyksiä, ja nykyään huomaan, että itseäkin kiinnostaa uusien tuttavuuksien ammatit, asuinalueet ja lähtökohdat.
Mulla on myös omassa demografiassani hyvät tulot ja hurja draivi kehittää itseä ja saada ne vielä tuplattua työuran aikana. Välillä kuitenkin yllätän itseni ajattelemasta, että tienaan jo yli keskiarvon ja mediaanin ja eniten niistä ystävistä joiden palkat tiedän ja herranjumala ansaitsenko edes näin suurta liksaa?! Koen huonoa omatuntoa siitä kuinka paljon työnantaja joutuu työpanoksestani sivukuluineen maksamaan vs. kuinka paljon siitä oikeasti päätyy tililleni. Sitten muistan taas kuinka paljon opiskellut itsenäisesti, panostanut tehokkuuteen ja jopa tehnyt töitä leimaamatta kellokorttia – ja olen taas pohdinnoissani lähtöruudussa.
Kaikilla on juu Suomessa mahdollisuus hankkia vaikka yliopistotutkinto ilman että lasku lankeaa yksilölle itselle maksettavaksi, ja sen myötä loikata ylempään keskiluokkaan mistä tahansa yhteiskuntaluokasta. Moni tekee loikan pelkällä kekseliäisyydellä, ahkeruudella, oikealla asenteella, kärsivällisyydellä ja/tai hyvillä sosiaalisilla taidoilla. Mutta näistä ominaisuuksista ei ole apua, jos ei ymmärrä niiden olevan voimavaroja. Moni on jumissa sen ajatuksen kanssa, että älykkyys on avain menestykseen. Kyllä se varmaan auttaa, mutta ei jokainen miljonääri ole nero ainakaan perinteisillä mensan mittareilla. Näitä erilaisia reittejä taloudelliseen menestykseen pitäisi enemmän käydä läpi jo peruskoulussa, koska 18-vuotias voi olla hyvinkin lukossa huonon itsetuntonsa kanssa, syvällä huonoissa piireissä tai vaikka ulosottoveloissa. Mitä kauemmin menee väärään suuntaan sitä vaikeampaa kääntyminen on – olivat esteet sitten sosiaaliset, taloudelliset tai oman pään sisällä. Lähtökohdat eivät tule ikinä olemaan identtiset kaikille, kunhan siitä pääsee yli niin voi alkaa oikeasti punnita niitä omia mahdollisuuksia ja paljonko on valmis uhraamaan menestykselle (mitä se itse kullekin tarkoittaakaan). Sattumallakin on tottakai osansa, jotkut yrittävät kaikkensa, mutta jäävät toistuvasti toiseksi rekrytointiprosessissa, sijoittavat epäonnisesti ja tekevät väärän tiedon valossa tärkeitä valintoja. Eiköhän yläluokastakin tipu tasaiseen tahtiin ihmisiä alempiin yhteiskuntaluokkiin, mutta näitä tarinoita vaan ei julkaista missään.
Oppimisen oppiminen minkä joku oli tuossa yllä maininnutkin on yksi tärkeimpiä taitoja mitä voi olla, ja olin itsekin jo työelämässä kun ymmärsin sen tärkeyden. Luulen että meille kehittävissä työtehtävissä oleville uuden opiskelu tulee luonnostaan (ja toisinpäin: ehkä siksi olemme hakeutuneet kehittäviin tehtäviin), mutta kaikille ei tule vaikka ihminen luonnostaan utelias onkin. Ehkä suorittavaan työtehtävään hakeutunut ihminen ei ole niin tottunut katselemaan ympärilleen, eikä siksi näe niin helposti lisätulomahdollisuuksia. Huomaan, että omakin mielikuvitus on ihan eri tavalla vauhdissa näin kesälomalla.
”He kenellä ympäröit itsesi, määrittää myös sen, mitä pidät mahdollisena”. Some on tässä hyvä renki mutta huono isäntä. Vaikka et tuntisi henkilökohtaisesti ketään joka sopii esikuvaksi, niin netti on täynnä inspiroivia ihmisiä, jotka ovat melko nuorenakin vaurastuneet huomattavasti ja jakavat elämäänsä ja ajatuksiaan eri some-kanavissa. Mm. tämä video inspiroi minua aikanaan älyttömästi: https://www.youtube.com/watch?v=PU8HBUc5INw . Kääntöpuolena on tietenkin se, ettei saa antaa kateudelle yliotetta eikä vaipua epätoivoon, vaikka on vielä lähtökuopissa omalla polullaan. Voit olla aina kaveriporukkasi ensimmäinen, joka omaksuu tämän uuden voittaja-asenteen (paremman sanan puutteessa) ja levittää sitä sitten ympärilleen. 🙂
Lopuksi: positiivisuuden voimaa ei voi kyllin korostaa, ja onneksi asennettakin voi korjata jos on sattunut syntymään rautakanki perseessä ja naama nurinpäin. Pitää kylläkin itse herätä tilanteeseen ja haluta muutosta.
Tästä ei pitänyt tulla tällaista hypetyskommenttia, mutta kuten sanoin niin aihe kolahti 🙂 tämä kevät ja alkukesä on ollut itselleni henkisen kasvun aikaa ja monet postauksen asioista ovat olleet mielen päällä.
Mahtavaa nähdä, että aihe sai ajatukset, joita oli jo kauan jalostunut päässä liikkelle entistä kovempaa! Ja että jaksoit kirjoittaa ne auki vielä. Tuollaisten kommenttien ansiosta tästä kirjoituksen kommenttiosiosta on nyt jo tullu ylivoimaisesti top5 keskusteluja koko blogini historiassa. Tosi mielenkiintoista kuulla tuo, että niin monella omat vanhemmat ovat myös kyselleet samoja asioita – kun kerroin asiasta eräälle kaverilleni, hän ihmetteli asiaa erittäin paljon, mistä minulle on jäänyt mielikuva, että tämä on erittäin outo tapa.
Ja olet ihan oikeassa, itse olin varmaan syvimmissä vesissä elämässäni juuri 18-20 vuotiaana ja en oikein nähnyt elämälle mitään suuntaa. Suurin osa varmaan käy tämän vaiheen teininä läpi, mutta itselleni sattui käymään hyvin ja parin yrityksen jälkeen pääsin kuin pääsinkin kakkosvaihtoehtooni kauppiksissa – joka jälkeenpäin osoittautui todennäköisesti paremmaksi vaihtoehdoksi kuin ykkösvaihtoehtoni. Erittäin paljon elämässä on sattumasta kysymys. Mutta hyvää tuuria voi jokainen lisätä juuri sillä, että on aktiivinen, kokeilee asioita ja laittaa itseään peliin jatkuvasti. Moni ei tätä kuitenkaan näe.
Ja täytyypi katsoa tuo video paremmalla ajalla! Ja joo aivan kuten sanoit, some ja oikeastaan lähipiirinkin menestyminen on aina kaksiteräinen miekka ja sen teho riippuu täysin siitä, kuinka on valmis muokkaamaan omaa ajatusmaailmansa. Kateus on niin luonnollinen tunne, että se monelle meistä usein tulee ensimmäisenä – minullekin joskus – kun luen menestyneistä ihmisistä. Vaatii paljon henkistä kanttia ja ihan tietoista työtä, että muuttaa kateuden inspiraatioksi eikä vaivu epätoivoon kuten sanoitkin.
Minulle tuli hieman ristiriitaisia ajatuksia kirjoituksestasi. Arvostan kovasti tekstejäsi joissa käsittelet sijoittamista ja säästämistä. Jostain syystä minulle heräsi ajatus, että tämän tekstin kirjoittaja ei ole pudonnut elämässä Dunning-Krugerin käyrän pohjalle. En kirjoita tätä ilkeyttäni, näin vaan tämän asian koen. Alla hieman omaa ajatustani tekstistäsi.
Lapsen kasvatuksessa on mennyt jotain pahasti pieleen, jos annetaan toisten menestymiselle tai menestyttömyydelle jotain arvoa. Tärkeämpää olisi löytää oma polku, jota uskaltaa seurata. Vähemmin arvokasta on seurata toisten menestystä tai epäonnistumista. Menestystä löytyy enemmin sen polulta, joka uskaltaa omaa polkuaan seurata. Negatiiviset ihmiset harvemmin ovat menestyjiä tai ruokkivat menestystä.
Olen lähtenyt seuraamaan omaa poluani sinun iässäsi ja elämäni on muuttunut aika mukavaksi. Tästä johtuen en ole tekemisissä useiden lapsuuden ystävieni kanssa. Heidän ahdas ajatusmaailmansa sai minut voimaan pahoin. Nykyisin pyrin nauttimaan elämästä tai kasvattamaan lapseni hyviksi ihmisiksi. Käyn töissä ja harrastan mm. sijoittamista, mutta nämä asiat ovat täysin tois arvoisia elämässä menestymisen kannalta. Muut harrastukseni ovat rahallista menestymistä paljon arvokkaampia.
Tsemppiä elämässä menstymiseen!
Kiitos hyvästä kommentista! Mielestäni ristiriitaiset ajatukset tekstistä ovat enemmän kuin luonnollisia. Oli erittäin ristiriitaista kirjoittaakin tekstiä, minkä takia asian sanoittaminen oikein niin vaikeata olikin. Kommenteista päätellen onnistuin sanoittamisessa hyvin, mutta en täydellisesti.
Ja olet ihan oikeassa tuosta Dunning-Kruger käyrästä, olen käynyt lähellä pohjaa, mutta en koskaan ihan pohjalla. Usein epätoivon sijaan uskon, että kyllä tämä tästä ja jos pystyin kehittymään tuossa ja tässä asiassa, pystyn seuraavassakin asiassa. Tämä on vähän naiivi ajattelutapa ja joskus väärässä, mutta olen huomannut, että tämä optimismi tekee elämästäni huomattavasti helpompaa – kuten optimismi ylipäätänsä.
Sen mitä olen (valitettavasti) esim. työelämässä itsekin huomannut, itseluottamuksella ja uskolla omaan osaamiseen (oli se aiheellista tai ei) pääsee huomattavasti pitemmälle kuin sille, että käy siellä pohjalla. Tästähän on paljon tutkimuksia, jonka takia usein epäkompentetit miehet pääsevät päättäviin hommiin, vaikka olisivat huomattavasti epäpätevämpiä kuin naiset, koska miehet ovat (yli)itsevarmoja. Tässä ei mielestäni ole mitään järkeä, mutta ihmisten toimissa harvemmin on täysin rationaalisesti ajateltuna.
Lasten kasvatus on yksi aiheista, joista en oikein osaa sanoa juuta tai jaata. En usko, että on yhtä oikeaa tapaa kasvattaa lapsia eikä sitä koskaan voi tehdä täydellisesti – jokainen kuitenkin toivottavasti haluaa lapselleen vain parasta. Sen kuitenkin tiedän, että jos joskus saan lapsia, haluan myös itse varmistaa, että lapseni eivät liiku kaveripiirissä, jotka antavat huonoja vaikutteita tavalla tai toisella – lapset kun ovat paljon enemmän kaveripiirin vaikutukselleen alttiita kuin vanhempiensa kasvatukselle.
Ja sataprosenttisesti samaa mieltä siitä, että negatiiviset ihmiset eivät anna kenenkään elämään mitään ja niiden leikkaaminen elämästä on oikeastaan palvelus kenelle tahansa. Lähipiirin negativiisuus syö aina omaa innostuneisuutta ja mikään ei ole oikeastaan pahempaa oman jaksamisen kannalta. Se tässä kirjoituksessa hankalinta onkin, että jokaisella kuitenkin on täysin omat kriteerinsä onnelliselle elämälle.
Itse kuitenkin uskon tässä vahvasti Maslown-tarvehierarkiaan, joka näyttää ainakin pätevän omalla kohdallani. Itselle onnea tuo itsensä toteuttaminen ja läheiset ihmiset. Uskon, että tämä pätee yleisellä tasolla kaikkiin meistä, kuten näköjään myös sinun kohdallasi jossain määrin.
Omat lapseni kasvavat korkeastikoulutettujen ja huomattavasti keskipalkkaa enemmän tienaavien vanhempien kanssa. Olen ihan aina pyrkinyt varmistamaan, että he viettävät aikaansa kaikenlaisten ihmisten kanssa. Vuosia sitten heidän ollessa päiväkoti-ikäisiä vaihdoimme päiväkotia, koska oman asuinalueemme ihmiset edustivat aika lailla samanlaista taustaa kuin oma perheemmekin. Halusin lapsien saavan vaikutteita paljon heteregeenisemmässä porukassa ja eri yhteiskuntaluokkien lasten joukossa.
En suunnitelmallisesti ohjaa lapsiani korkeakoulutuksen tielle tai ammatteihin, joissa tienaa hyvin. Kannustan heitä löytämään oman polkunsa. Kyllä se varmasti olisi jonkinlainen pala purtavaksi, jos päätyisivät kiertäviksi katusoittajiksi, joiden leipä on joka päivä uusi arvoitus. Mutta jos se tekisi heidät onnellisiksi ja tasapainoiksi elämässään, tukisin ratkaisua. Omat arvoni eivät ole taloudellisessa menestymisessä. Kasvatan lapsiani löytämään hyvinvoinnin niistä lähteistä, joista se heillä kumpuaa.
Arvomaailmasi särähti korvaani tätä tekstiä lukiessa kunnes ymmärsin, että toisille raha on arvo ja hyvinvoinnin mittari. Olin kovin kapeakatseinen, kun annoin sen edes särähtää 🙂
Heterogeenisuus on mielestäni ehdottomasti suositeltavaa. Siinä tilanteessa mitä moni täällä kommentoija on sanonut ja mikä omassa tilanteessanikin oli lapsuudessa, asioita kyseltiin todennäköisesti juuri siksi, että köyhää esimerkkiä näki enemmän kuin tarpeeksi jo kotona ja lapset eivät kasvaneet samanlaisessa tilanteessa automaattisesti kuin omat lapsesi. Heterogeenisyys siinäkin siis varmasti tavoitteena monella vanhemmalla.
Ja varmasti jokaisella vanhemmalla myös aina tavoitteena lasten onnellisuus. Ja jokainen onnen löytää eri asioista, siihen vanhemmilla loppupeleissä vähän vaikutusta. Ja kuten aiemmin kommenteissa sanoinkin, en selkeästi onnistunut tekstissä täysin, kun siitä tehdään suhteellisen syviä tulkintoja allekirjoittaneen arvomaailmasta. Pääviesti kirjoituksessa tarkoitus oli yksinkertaisesti kannustaa ihmisiä katsomaan oman kuplansa ulkopuolelle ja laajentamaan tajuntaansa siinä mikä mahdollista meille kaikille – blogin aiheen (talous) ja vuoden teeman (tulojen maksimointi) valossa.
Se mikä tekee onnelliseksi ja mikä merkitys rahalla on siihen, on täysin oma keskustelunsa. Joka sinänsä on kaukana tämän blogin pääajatuksesta, jota yritin viestittää.
”Kuka tahansa perusterve ihminen pystyy tienaamaan 100 000 euroa vuodessa ja paljon enemmänkin – jos vain oikeasti haluaa.”
”pystyn yhä samaistumaan ihan normaaliin ihmiseen, enkä ole kadonnut jonnekin ihmeelliseen elitistiseen ja porvarilliseen kuplaan.”
Jutussasi on paljon hyvääkin asiaa, mutta myös useita kohtia, joissa osoitat selvästi, että tuo jälkimmäinen lainaamani pätkä ei pidä paikkaansa. Se, että SINÄ olet onnistunut hankkimaan mieleisen hyväpalkkaisen työn ja lisätuloja, ei tarkoita että se olisi kaikille muille mahdollista.
Tai että se olisi edes sen paremmin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisestikaan järkevää. Siinä vaiheessa kun kaikki kynnelle kykenevät tienaavat yli 100 000 euroa, on taas aika ottaa rahan arvosta pari nollaa pois.
Teksti menee samaan osastoon kuin aiempi juttusi siitä, että ainoat koulutusvaihtoehdot ovat KTM, DI, juristi ja lääkäri.
Nimimerkki Taloudellinen Ajattelija sanoi tuossa vähän ylempänä kommenttiosiossa hyvin:
”Mielestäni tässä ajatellaan nyt liian pienesti. Suomi on vain pieni osa globaalia taloutta eikä talous missään nimessä ole nollasummapeli. Jos kaikki 2 miljoonaa bloggaria kirjoittaisivat suomen sijaan englanniksi, niin lukijakuntana olisi yhtäkkiä lähemmäs 4,5 miljardia ihmistä.”
Vaikka tuossa esimerkissä puhutaan vain bloggauksesta, olen tosiaan tämän vuoden toisella puoliskolla kirjoittamassa paljon erilaisista tavoista tienata rahaa Internetissä ja oikeastaan 100 000 euroa on Internetin mittakaavassa vähän rahaa – juuri tuon valtavan englanninkielisen asiakaskunnan takia. Tavallisen palkkatyön puolesta (kuten ihmiset sen keskimäärin nykyään vielä mieltävät) toki kaikki eivät voi päästä 100 000 euroon, mutta Internet tarjoaa oikeastaan kaikille mahdollisuuden päästä 100 000 ja huikeasti sen yli.
Tämä ei kuitenkaan koskaan tapahdu sormia napsauttamalla. Se vaatii englanninkielen taitoa. Se vaatii aikaa. Se vaatii työtä. Se vaatii asioiden opiskelua. Se vaatii luovuutta. Se vaatii pitkäjänteisyyttä. Ja se vaatii sitä, että jos epäonnistuu, yrittää uudestaan jollain toisella tapaa, koska kaikki eivät onnistu ensimmäisellä kerralla. Lähes kaikki siihen kuitenkin pystyvät, jos näkevät tarpeeksi vaivaa.
Hauska esimerkki on esim. kaveri Youtubessa, jolla on kanava, jossa hän ei tee muuta kuin arvostelee robotti-imureita. Uskomaton niche, joka tuntuu järjettömältä ajatukselta, koska robotti-imureita ei kuitenkaan ole niin paljoa. Kyseisen henkilön pelkät Youtube-mainostulot liikkuvat kuitenkin 100-200k:n dollarin välillä. Ja tämä on vain yksi miljoonista esimerkeistä siitä, mitä Internetissä voi tehdä.
Olen edelleen erittäin vahvasti sitä mieltä, että jos kokee, että esim. tuo 100 000 euroa vuodessa ei ole itselle mahdollista (ja haluaa sinne siis päästä), kannattaa tutkia maailmaa ja avartaa katsettaan. Tulet yllättymään, mistä kaikesta ihmiset ovatkaan valmiita maksamaan ja mikä oikeasti on mahdollista.
Paljon pitkiä kommentteja ja palautetta. Teksti oli siis toimiva ja myös minun mielestä yksi parhaistasi, sai täälläkin kelat pyörimään 🙂
Kiitos!
Kiitos! Ja hienoa, että teksti oli onnistunut. Tärkeämpää onkin juuri, että teksti laittaa ajattelemaan.
Osuva teksti! Humanistien ympäröimänä itsekin huomasin, kuinka hankalaa on saada istutettua riskien Ja oman talouden hallintaa/ sijoittamista tuttavapiiriin. Kaikki stereotypiat Väärinkäsityksineen tulee silmille kun ottaa raha-asiat puheeksi. Uhkapelaamiseksikin joku meni sijoittamista sanomaan. Osa taas tuntuu vain matematiikalle allergisilta, tai ei kykene uskomaan että rahaa voi tehdä palkkatyön lisäksi myös sijoittamalla.
Osaltaan kyllä ongelmana ehkä omakin tausta vähän hövelimpänä rahankäyttäjänä aiemmin. Muutoksia ja edes kokeiluja ei oteta järin vakavasti. Sniidu säästeliäisyys otetaan kyllä positiivisena arvona, mutta riskien hallinta ja järjestelmällinen sijoittaminen menee useimmilla yli ymmärryksen.
En ajatellut kaveripiiriä kokonaan vaihtoon pistää, mutta onhan tämä jonkinlainen kulttuurinen pakkopaita varsin rasittavaa. Itselleni kaikki tämä sijoitusajattelu inföaatioineen, vaihtoehtoiskustannuksineen ja tavoitteellisine säästämissuunnitelmineen on tehnyt jo melko lyhyessä ajassa valtavan vaikutuksen. Näistä asioista varmaan edelleen puhutaan aivan liian vähän ja kulttuurin arvot ovat pientäkin sijoittamisella vaurastumista vastaan.
Pystyn samaistumaan tilanteeseen, vaikka kavereissa kauppislaisiakin on. Allekirjoitan noi kaikki stereotypiat, mitä sijoittamisesta ja säästämisestä usein nousee tuosta matematiikka allergiasta uhkapeliin. Kuten yhdessä kirjoituksessa kirjoitinkin, stereotypioita tarvitaan, jotta hahmotamme maailmaa – harmi vain, että sijoittamisen stereotypia on niin vinksahtanut.
Ja osa ongelmista johtuu ehdottomasti juuri tuosta kulttuurista, missä me suomalaiset elämme. Suurin osa meistä elää henkisesti aivan selkeästi luokka yhteiskunnassa, jossa kaikilla varallisuus- ja tuloluokilla on omat tapansa käyttää rahaa ja niistä eroaminen tuntuu erittäin vaikealta osaltaan ryhmäpaineen takia. Kuten tässä surullisessa eilisessä uutisessakin tuli esiin: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006541808.html
”– Kyse on oikeudenmukaisuudesta. Eihän tavallinen palkansaaja hyödy osakkeiden noususta.” Oih ja voih.
Ei kyllä päde kaikkiin. Itse olen kaveripiirini huonotuloisin ja vähiten omaisuutta. Masentaa olla aina huonompi, köyhempi, ei niin onnekas, ei niin pärjäävä, ei niin menestyvä. Masentaa, ei suinkaan kannusta. Olisi ihanaa olla edes joskus samalla tasolla muiden kanssa, mutta jatkuvasti saa pettyä ja kokea olevansa huonompi.
Toki jokaisessa kaveripiirissä joku on aina se huonotuloisin ja ”köyhin” suhteessa muihin. Mutta oikeastaan, jos sinulla on kavereita ja tuttuja, joilla menee sinua paremmin, olet sinänsä hyvässä asemassa, että saatat pystyä pyytämään heiltä apua esim. työuran sparraamisen suhteen. Suuri osahan kirjoituksen efektistä johtuu juuri siitä, että oikeastaan aina on ollut tärkeämpää se, ketä tiedät, ei se mitä tiedät ja osaat.
Suhteilla pääsee pitkälle ja jos sinulla on suhteita menestyneisiin ihmisiin, niitä kannattaa rohkeasti koettaa käyttää myös oman uran edistämiseksi. Siinä ei ole mitään hävettävää ja se on täysin normaalia – uskon myös, että kaverisi sinua mielellään auttavat, mikäli vain kehtaa pyytää apua.
Omat tuttuni työskentelevät aivan eri aloilla kuin minä, joten heistä ei pääse hyötymään uralla etenemisessä. Ovat myös päässeet erilaisten onnenkantamoisten avulla kipuamaan pallilta toiselle, eli tuuria on ollut ja paljon onkin. Eli tuurilla pääsee pitkälle, jos sitä on suotu. Kaikille ei ole.
Tuurilla on ehdottomasti usein paljonkin tekemistä uralla etenemisen kanssa. Tämä on monessa eri tutkimuksessakin todistettu. Onneksi kun altistaa itseään mahdollisimman paljon uusille tilanteille ja ihmisille työelämässä, tämän hyvän tuurin todennäköisyys kasvaa. Koskaan ei siis ole liian myöhäistä aktivoitua entistäkin enemmän – onni potkaisee usein sitä, joka sitä myös aktiivisesti etsii.
Ei siis missään nimessä kannata vaipua epätoivoon, vaan jatkaa yrittämistä. Parhaimillaan onnenpotkut ympärillä voivat olla oman tekemisen inspiraationkin lähde.
Todella hyvä kirjoitus ja se meni kyllä itselläni sinne minne oli tarkoituskin. Olen itse tähän asti ajatellut kaikesta vain pienesti ja saavuttanutkin kyllä sen.. pienesti. Sisälläni tiedän että mahdollisuudet ovat vaikka mihin koska tavoittelemat asiat olen saavuttanut.. no pienesti. Olen alkanut vuosien myötä ottaa asioista selvää, valmentautunut pään sisäisesti ja opetellut tuntemaan itseäni. Olen myös tietoisesti hakeutunut seuraan jossa ajatellaan isosti. Olen alkanut itse tekemään asioita suuremmin ja ennen kaikkea ovat unelmani ovat tulleet suuriksi. Tuota haluan ja sitä kohden olen menossa.
Samalla tiedostan asian josta itsekin puhut, että tästä kaikesta voisi kirjoittaa kirjasarjankin.. yksi asia johtaa toiseen seuraava jälleen seuraavaan ja mikään ei tapahdu yhdessä yössä. Mutta unelmien pitää olla suuria ja itselle oikeasti merkityksellisiä. Kyllä asia on juuri näin kun kirjoitat! Kiitos <3
Mahtavaa kuulla, että kirjoitus resonoi! On myös hienoa, että on saavuttanut sen, mitä on tavoitellut. Se on palkitsevaa ja isompiinkin maaleihin päästäkseen, pitää onnistua monessa välistepissä. Eli toisaalta se, että on tavoitellut ja saavutellut pienempiä asioita, todennäköisesti lisää motivaatiota ja uskoa itseään myös isommissa maaleissa!
Kopioitua: Koulutus tasaa eroja, mutta myös opiskelu periytyy
Tulo- ja varallisuuserojen kasvu heijastuu eriarvoisuuden kasvuna yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Koulutuksella on ollut suuri merkitys eriarvoisuutta vähentävänä tekijänä.
– Korkea koulutus vähentää työttömäksi jäämisen riskiä ja lyhentää työttömyyden kestoa, vähentää terveysongelmia sekä ennustaa parempaa palkkaa kuin kouluttamattomilla, hankevastaava Maija Mattila kuvaa koulutuksen merkitystä.
Kalevi Sorsa -säätiön raportti tuo esille, että koulutuksen periytyminen on voimakkaampaa kuin ammattiaseman tai tulotason periytyminen.
– Viime vuosina koulutuksen periytyminen on Suomessa vahvistunut, mikä näkyy erityisesti vanhempien koulutuksen vaikutuksessa lukion suorittamiseen, raportissa todetaan.
Linkki uutiseen: https://yle.fi/uutiset/3-11498138
Tämä oli tosi mielenkiintoinen tutkimus juuri aiheeseen liittyen, lueskelinkin tästä jo hieman etukäteen. Positiivista oli, että tutkimus ei ollut kauheen aatepohjainen. Tulen varmasti kirjoittamaan tutkimuksen tuloksista ihan erillisen tekstin.
Tervehdys,
mun mielestä on tosi arvokasta, että kirjoitat kiihkottomasti omasta näkökulmastasi näitä vaurastumiseen liittyviä asioita ja uskomuksia, jotka ovat maailmalla saaneet jo paljon saarnaajia ja seuraajia. Henkilöt kuten Napoleon Hill, Earl Nightingale, Bob Proctor, Anthony Robbins, Lisa Nichols ja niin monet muut, haluavat ennen kaikkea nostaa esiin ihmisen kyvyn manifestoida sen, mitä he pystyvät ajattelemaan – Unelmoimaan ja toteuttamaan unelmiaan.
Aika usein elämässä, ympäristö, jonka tehtävä on suojella nuorta vesaa, tosiasiallisesti tukahduttaa. Omat vanhemmat ja isovanhemmat sanovat ”älä yritä niin kovasti, vähempikin kelpaa” tai ”joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa”, ”ole nöyrä”. Koulussa on paljon opettajia, jotka rankaisevat siitä, että väritit viivan ulkopuolelle, saat miinus pisteitä, jos käytät väärää englanninkielistä sanaa, sitä joka ei ollut opeteltavassa kappaleessa. Koulussa opetetaan matkimaan, ulkoa oppimaan – ei ajattelemaan tai ideoimaan.
Tosi hienoa, että on edes itsenäisiä ajattelijoita, jotka kannustavat haastamaan vallitsevia ajatusmalleja. Jos viesti tuntuu kovin epämukavalta, niin voi olla aika katsoa peiliin.
Blogiasi on ilo lukea. Jatka hyvää työtä! 😉
Kiitos paljon kommentista! Tällaiset kommentit pelastavat aina päivän kun päivän ja tekee kirjoittamisesta aina jollain tavalla merkityksellisempää etenkin kun tietää, että tietyt aiheet rahaan liittyen ovat äärettömän paljon tunteita herättäviä ja oikeasti vaikeita asioita, jotka eivät ole täysin mustavalkoisia.
Ja nuo esimerkit ovat äärimmäisen hyviä ja etenkin monelle suomalaisille meistä tuttuja. Suomen yhteiskunnan hienoimpia asioita on globaalisti korkea tasa-arvoisuus ja tasapäistäminen, joka tutkimustenkin mukaan johtaa siihen, että yhteiskunnalla menee monella tasolla paremmin, mutta välillä se myös lannistaa turhaan.
Ei ole mitään niin vaikeata kuin itsensä ja omien ajattelutapojen haastaminen, koska on vaikea myöntää itselle, että olen ollut väärässä pitkään. Itse olen tämän monta kertaa kantapään kautta oppinut ja pyrinkin monesti blogissani tätä sanomaa viestittämään. Kukaan kun meistä ei kuitenkaan ole koskaan täysin valmis ja aina opittavaa.
Kaiken voi kaupallistaa, mutta on eri asia, haluaako siihen lähteä. Joillakin aloilla uskottavuus voi kärsiä, jos tuotteistaa liikaa itseään/tekemistänsä. Mielenkiintoinen teksti silti, tuo vain tuli jostain mieleen.
Satasen arvo on tosiaan suhteellista. Minulle se on tällä hetkellä paljon, koska olen työtön, mutta sijoitan silti kaiken ylimääräisen ja tingin vaikka ruoasta. En halua vanhana elää ilman hampaita.
Tärkeintä, että kirjoitus herätti ajatuksia! Ja juuri näin se mielestäni on tiettyjen ihmisten silmissä, mitä kaupallisempi sen huonompi. Mutta toisaalta uskon myös siihen, että kaupallistaminen sitten tuo niin paljon rahaetuja, että aika moni ei sitä tunnu välittävän.
Tekstin tavoite on kannustaa ja rohkaista ja monille se varmasti toimiikin niin ja se on tietysti hyvä. Ympäristöllä on tietenkin merkitystä. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen kuin annetaan ymmärtää. Menestys voi olla suhteellisen helppoa, jos on elänyt turvallisen lapsuuden ja saanut kohtuullisen hyvät älynlahjat. Tilanne on hyvin toisenlainen, jos lapsuus on ollut turvaton (oli perhe sitten rikas tai köyhä) ja omat kyvykkyys on huomattavasti keskimääräistä matalammalla tasolla. Vaurastumisen väylät voivat myös olla aika eri tavoin avoinna erilaisille ihmisille. Esimerkiksi korkeakouluihin on kova tunku eivätkä kaikki sinne pääse, vaikka kuinka haluaisivat ja yrittäisivät. Tai ajatellaan vaikka kouluttamatonta pitkäaikaistyötöntä viiden lapsen yksinhuoltajaa tai erityislapsen vanhempaa, jonka rahat eivät kunnolla riitä edes perheen ruokkimiseen eikä aikaa jää muuhun kuin arjen pyörittämiseen. Siinä voi olla vaikea löytää resursseja tai mahdollisuuksia vaurastumiseen. Tietokoneen puuttuminen estää nettiin liittyvät työt ja tiedon haun eikä siihen riittäisi aika ja energiakaan, vaikka ihan perusterve olisikin. Sellaisessa tilanteessa on iso saavutus, että ylipäätään selviytyy arjesta.
Liika yksilön mahdollisuuksian painottaminen voi (vaikkei tämä tarkoituksena olisikaan) epäreilusti syyllistää niitä, joilla ei todellisuudessa ole realistisia mahdollisuuksia muuttaa olosuhteitaan vaurastumisesta puhumattakaan. Se voi myös johtaa koviin yhteiskunnallisiin arvoihin ja sen mukaisiin syrjiviin ratkaisuihin.
Kiitos kommentista ja täysin samaa mieltä ja vaikka perhe ja kasvatus ei ole kaveripiiriä, on kyse läheisistä kuitenkin. Sinänsä kuuluu siis samaan aiheeseen, että läheiset vaikuttavat suuresti omaan kehitykseen läpi elämän. Ja toki ääritilanteet ovat aina erikseen ja mikään asia ei päde jokaiseen ihmiseen maapallolla – erittäin moneen kuitenkin.
Pääpointti olikin ehkä individualismin korostamisen sijaan se, että loppupeleissä olemme ympärillä olevien ihmisten summa, ihan lapsesta asti tosiaan. Aikuisena kuitenkin ihmisellä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus aidosti valita ympäristönsä – ja jokaisen kannattaa kerätä ympärilleen mahdollisimman hyvät ihmiset – lapsuustaustoista huolimatta.
Tämä on totta ja kiitoksia mukavasta jutusta.
Tästä syystä en itse parisuhteita, tai edes ystävyyssuhteita, sillä en halua köyhtyä. Joskus olin seurustelemassa yhden kanssa ja hän seurusteli vain sen takia, että olin säästeliäs ja tämän takia minulla on aina rahaa, köyhä hän hyötyä siitä manipuloimalla. Voin siis vakuuttaa, että puolisosi tai kaverisi lähtevät heti kun rahavirtasikin.
Tästä syystä en enää etsi ystäviä, suhteita tai kavereita.
Jos joskus haluaa ihmisiä lähelle, menen ulos keskustaan. Minulle riittää, että näen ihmisiä, heitä ei siis tarvitse haalia elämään pysyvästi. Bussissa joskus jutellut tuntemattomien kanssa ja se riittää. Nyt yritän elää 750 eurolla kuukaudessa sisältäen kaikki kulut ja menot vuokrasta niihin maukkaimpiin kotiruokiin. Syön kotona aina.
Läheisten kanssa tulen toimeen, mutta en usein kieltäydyn yhteisistä matkoista ulkomaille.
Olen matkailulakossa, enkä osta turhaa tilpehööriä, tästä syystä omavaraisuus on huippuluokkaa. Monilla ei ole edes säästöjä ja kun katselen heidän hybridiautoja ja remontoituja keittiöitä tiedän miksi sekunnissa.
Itse asun halvassa asunnossa vuokralla ja pukeudun halpoihin kuteisiin, jotka ovat kuitenkin riittävän laadukkaita, näin raha on tililläni eikä joka vuosi vaihtuvissa puhelimissa ja kuukausittaisessa muodissa ostoskorissa.
Vielä kerran, kiitän jutusta ja jatkakaamme samaan malliin.
Kiitos! Uskoisin, että sinulla käynyt vain huono tuuri – oikeastaan juuri myötä- ja vastoinkäymisissä niin parisuhde kuin ystävyyssuhteetkin mitataan. Ei siis ainakaan vielä kannatta muiden ihmisten osalta luovuttaa, paljon hyviä ihmisiäkin on, joita kiinnostaa sinussa ennen kaikkea kaikki muu paitsi raha. Toki, jos mielenrauhaa saa omasta tyylistään, niin tämä on kultaakin kalliimpaa.
Juuri näin. Omat vanhemmat kasvoivat köyhässä maassa ja huonoissa oloissa joten tuli opittua huonoille tavoille talousasioiden (ja toki monen muunkin asian) puolesta. Nykyään tilanne on varsin toisenlainen ja minulla on alle kolmekymppisenä tarpeeksi nettovarallisuutta eläköityä. Suomessa asiasta ei tiedä kukaan, ulkomailla kylläkin.
Aiheeseen liittyviä ajatukset olisivat suomalaisille kavereilleni varmasti hyödyllisiä mutta en ole juuri tuonut niitä esiin koska en ole halunnut luoda kuilua minun ja heidän välille. Miten lähestytyt asiaa omassa kaveripiirissäsi ja millainen vastaanotto sillä on ollut?
Jenkeissä etenkin rahasta ja palkasta puhuminen kuuluu niin normaalina osana ihan perus smalltalkiin, että sitä on suomalaisen periaatteessa vaikea edes ymmärtää – täällä kun tosiaan rahe ei ole tabu niin kauan kun sitä ei ole, mutta korkeat tulot ja varallisuus muuttavat rahan tabuksi yhtäkkiä…
Itsellä kaveripiirissä on ollut ehkä se helpotus, että ihmiset kiinnostuvat ensiksi siitä, että kirjoitan blogia. Ja kun kerron aiheen, niin silloin ihmiset alkavat vähitellen myös avautua ja alkavat puhumaan siitä, kuinka heitäkin kiinnostaa ASP, sijoittaminen jne. mutta kun ei ole osaamista eikä aikaa opetella asioita. Yleensä siis vähän kaikilla löytyy kiinnostusta taloudellisempaan ajatteluun, koska kukaan ei lähtökohtaisesti halua elää kädestä suuhun, mutta olematon talouskasvatus yleensä ihmiset ajaa tähän.
Nykyään käytännössä jokainen kaverini tietääkin blogistani ja samalla luonnollisesti varallisuudestani. Tähän mennessä huonoa vastaanottoa en ole saanut lähinnä juuri sen takia, että suurin osa on itsekin ollut kiinnostunut ja pyytänyt apua – ja yllättävän moni on aloittanut rahastosijoittamisen ihan pelkästään blogini takia!
On vaikea sanoa, miten asiaa olisin lähestynyt ilman tätä. Omalla tavallaan tuntuu, että toisaalta kaveripiirssä ei tarvitse puhua rahasta sillä tasolla, että menee varallisuuteen tai palkkaan, mutta voi käyttää esimerkkejä vaikka omista kavereista tai muista. Yleensä ihminen on vastaanottavaisempi, kun sanoo, että kaverini sitä ja tätä kuin, että sanoo ”jos minäkin pystyn, sinäkin pystyt”. Mutta loppupeleissä kyse on enemmän vastaanottajasta – jotkut innostuvat – toiset laittavat heti defenssit päälle. Ja silloin järkevintä on usein vain lopettaa asiasta keskustelu kyseisen henkilön kanssa.
Kommentteja oli tosi paljon, ja tähän aiheeseen on vaikea ottaa kantaa ns aidosti vain kommentoimalla kasvottomien palstalla…
Kommentoin silti siksi että juuri tänään olen itse puhunut tästä aiheesta, mainitsin ääneen siitä kuinka itselläni ei ole oikein ollut sellaista perheen mallia omassa lapsuudessa/nuoruudessa mistä olisi voinut oppia oikein mitään taloudellisia taitoja tai innostua esim yrittämisestä/sijoittamisesta. Toki jos koko suku on ollut erilaista yritystoimintaa, tai joku on sijoittanut johonkin, mutta siitä ei olla erityisemmin puhuttu, ehkä voisi sanoa että taloudellisista asioita on puhuttu lähinä negatiivisessa mielessä, eikä näitä asioita oikein muualtakaan opi kun perheeltä tai kavereilta, itse olen muutamien vuosien aikana karsinut aika paljon kavereita joista oli enemmän haittaa kun hyötyä.
Jotkun täällä kirjoituksessa suivaantuivat kovin että miksi rahaa pidetään niin elintärkeänä, olen itse huomannut että rahalla on kyllä aika paljon vaikutusta hyvin moneen arkiseen ja juhlalliseen asiaan, tässä yhteiskunnassa lähes kaikki maksaa rahaa.
En tiedä miksi näitä postauksia muutenkaan pitäisi ottaa henkilökohtaisesti, tästä syystä minä yritän itse kommentoida tätä postausta sillä mentaliteetilla että kommentoin itse aihetta menemällä sen enempää yksityiskohtiin.
Kuitenkin kaveripiirissä ei välttämättä riitä omaa käyttäytymistä kohottamaan yksinomaan sellainen kaveri jolla on paljon rahaa, tai joka menestyy yhteiskunnassa mitattavalla tavalla, tälläinenkään kaveri ei välttämättä ole hyvä kaveri vaan voi olla esimerkiksi narsistinen käytökseltään. Ideaalisen lähipiirin muodostaminen voi olla hankalaa, ja vaikea edes hahmottaa, itse näkisin että niiden ihmisten täytyy olla tarpeeksi samanlaisia kuin itse jotta voi samaistua, mutta esimerkiksi omata jotain taitoa mistä voisi olla omassa kehittymisessä/yhteistyössä hyötyä tulevaisuudessa.
Edellinen siis kommenttina, tai pohdintana siitä mikä olisi hyvä/käytännölinen kaveripiiri, käytännölinen kaveripiiri kun ei ole sellanen joka pummii että ”voitko tarjoo kaljaa” eikä myöskää sellainen joka vain päivittelee omia saavutuksiaan ja valittelee kiirettä.
Onneksi mulla on sentään pitkä ja aktiivinen eli ’on going’ parisuhde, jokuhan täällä sanoi sen olevan hyvä sijoitus :D.
Tämä kirjoitus oli luultavasti turha, haaskasin vain aikaani, mutta toivottavasti nyt huomaat vielä paremmin että kysyin tuolla toisessa ketjussa ”passiiviset tulot 6 helpointa tapaa” nuista verotus/kirjanpito asioista jos print-on-demandia tekee toiminimella, hahah.
Sekin vielä että, kirjoitin tuossa vähän väärin, tarkoitin että minun kommenttini oli varmaan turha omalta kannaltani :-D. Tämä blogi kirjoitus ei tietenkään ole turha, se tekee vähintäänkin näkyvyyttä sinulle itsellesi, ja sinun kannalta nämä kommentit ovat ikäänkuin sosiaalista todistelua blogisi olennaisuudesta.
Jottei tämäkin lässynlää jäisi turhaksi varmisteluksi, niin lisään vielä lauseen että – yhteiskunnallisesti rahan tienaamista tai tavoittelua pidetään pahana, ja samaan aikaan ihmiseltä odotetaan maksukykyä, ja ihminen enemmän tai vähemmän salaa arvostellaan varakkuutensa perusteella, toki arvostelijasta riippuen suunta voi vaihdella.
Kuitenkin tässä yhteiskunnassa asiast kuten elintaso, elämykset, harrastukset jne – on kaikki rahalla ostettavissa olevia asioita, tästä syystä jos haluaa ns elää, on pakollista tavotella rahaa, ellei nyt sitten saa kitkuttamisesta jotain henkistä euforiaa ”ahh lainaan kirjat vain kirjastosta, dyykkaan ruuan roskiksesta, lenkkeilen jonkun kuistilta varastetuilla tennareilla” jne. Voi olla että elintaso,elämän sisältö ja jopa eliniän odote putoaa vaan tuolla kitkuttamisella.
Nämä asiat voi tunnistaa ihan miltä tasolta vain, köyhistä, rikkaista, tai keskituloisista oloista, mutta ehkä keskimäärin ne huomaa parhaiten jos nuo olot ovat hieman vaihdelleet.
Ainiin… Unohdin sanoa että olisikohan siellä sun bileissä tullut nyrkistä jos olisit ottanut puheeksi, että sillä striimauksella tai muulla vastaavalla voisi tienata moninkertaisesti enemmänkin? olisikohan se voitu ollaa kiinostuksella, vähättelyllä, vaiko sillä nyrkillä?
Hmm, asioihin voi tosiaan olla kaveripiiristä riippuen erilaisia suhtautumisia.
Joo vaikea sanoa, miten siihen olisi asennoiduttu. Varmaan vaan ”wtf mikä kommentti”. Kuten mainitsitkin tuossa ylempänä, ihmiset jotka puhuvat rahasta/menestyksestä jne. saatetaan usein leimata narsisteiksi/omahyväisiksi, koska näistä aiheista on vaikea puhua neutraalisti. Miten voi vaikka sanoa olevansa miljonääri kuulostamatta itseään täynnä olevalta haha.
Sen takia itse olen todennut, että jätän saarnaamisen blogiini ja ne, jotka tätä haluavat lukea lukevat. Kaveripiirissäni autan aina kavereita, jos he sijoittamisessa esim. Haluavat päästä alkuun tai uralla eteenpäin, mutta en tuputa asiaa kenellekään. Onneksi moni kaveri on apuani pyytänytkin ja blogiani lukenut.
Niin olen kuullut lentävän lauseen että ”raha ei oo mun valuuttaa” ja eikai se välttämättä jokaisesta yksilöstä tunnukaan omalta, mutta tämä yhteiskunta mikä kieltämättä monesti pännii nyt kuitenkin käyttää sitä vaihdon välineenä, joten se on aika välttämätön jos ei… ->
-> Halua dyykata romanttista illallista vain roskiksesta, lenkkeillä vain kuistilta varastetuilla tennareilla, käydä elämysmatkalla vain lähipuistossa joesta ongitulla ruosteisella pyörällä, jne. voihan siitä jäädä hauska muisto miten syötiin roskiksesta bongattua pullaa ja lenkkimakkaraa puistonpenkillä tapulikaupungissa, kenties saatiin pulloista vielä tarpeeksi rahaa halvimpaan keskiolut tölkkiin? *
Mutta että, haluaako sitten viettää koko loppuelämänsä samalailla, * tarina oli fiktiivinen joskin se roskiksesta dyykkaus on kokeiltu, lähinä kokeilun vuoksi.
Oma terveys, läheisten terveys, omat mahdollisuudet kokea, omat mahdollisuudet tehdä vaikkapa erilaisia produktiivisia töitä kotosalla, näihinkin asioihin voi vaikuttaa rahalla. Toki raha ei ole kaikki kaikessa, se on ikäänkuin työkalu. Ehkä kaikkein keskituloisimpien on vaikeampi nähdä miten rahalla voi vaikuttaa, vähätuloisena taas on huomannut miten se vaikuttaa jos sitä on enemmän/vähemmän.
Vaikea kommentoida millaista se on ”rikkailla” joilla on rahaa, ja ilmeisesti tarvetta laittaa vaikka 100 tuhatta kulkuneuvoonsa, toki jos se on sellainen mikä on itselle tärkeä niin sitten se on, ehkä vielä joskus minä teen samoin.
Omasta mielestäni juuri se raha on työkalu ajattelu on kaikista terveimmällä pohjalla. Sillä voi tuoda omaan arkeen rauhan ja yhden asian vähemmän mitä stressata. Samalla jos sitä oikeasti on paljon, voi ostaa sen 100 000 euron auton, jos se joillekin on tärkeä asia. Itselleni tärkeät asiat ovat onneksi suhteellisen halpoja suurelta osin, mutta ymmärrän hyvin, että joku autofani haluaa ostaa kalliita autoja.
Tärkeintä onkin se, että ei itse anna rahalle valtaa, vaan valjastaa sen oman elämänsä parantamiseen – muuten siitä tulee itseisarvo ja sitten kellään ei ole enää kivaa.
Joo eli ollaan abaut samaa mieltä luultavasti, joillekin se auto on tietynlainen status symboli, ja ehkä sen takia hmm… tärkeäkin siellä omissa piireissä. Itse panostaisin autossa käytännöllisyyteen tyylikkyyden lisäksi, ja käytettyjä Jeep Patriotteja näyttäisi saavan noin 8000 euron hintaan.
Toki sellaisella ajaminen olisi jossain piireissä varmaan tosi radikaalia, puhumattakaan sitten jostain itse tuunatusta UAZ:ista tai Lada Niva:sta.
Olipa hienoa kirjoitus. Olen duunarikoska 90-luvun lama osui juuri sopivasti kun valmistuin alalle, joilla ei sitten töitä ollut tarjolla. 95-vuonna ostin ensimmäiset osakkeet. Olen kotikasvatuksessa saanut pihiyden, eikä koskaan ole ollut tarvetta näytellä rahalla mitään. Paljon olen tosin panostanut omaan hyvinvointiin lähinnä liikuntaan. Sijoittamainen on jatkunut läpi elämän ilman sen kummempia päämääriä. Nuorena asennoiduin siihen kuluttamisen siirtämistä myöhempään. En tosin koskaan voinut kuvitella, että joskus olisin taloudellisesti riippumaton, siten en myöskään sitä tavoitellut.
Nyt periaatteessa sellainen hetki on. Se tuntuu melko mukavalta, vaikka en uskalla sitä vielä tehdä. Viralliseen eläke ikään 10 vuotta. Tulotaso ei ole koskaan ollut 100 000 ja jos olisi joskus ymmärtänyt olevani taloudellisesti riippumaton, niin olisin panostanut sijoittamiseen vakavammin ja saavuttanut sen jo vuosia sitten. Kukaan lähipiiristäni ei tiedä eikä edes uskoisi varallisuuteni määrää enkä ole sitä kenellekään kertonut. Jotkut tosin tietää, että sijoitan. Kukin pysykööt luokassaan 😉 joten siksi sitä ei kukaan edes uskoisi. Omaa mieltä tosin lämmittää. Vanhempani eivät olleet varakkaita, mutta säästäväisiä.
Kiitos paljon ja kiitos mielenkiintoisesta tarinasta! 1995 osakkeisiin sijoittaminen on ollut niin paljon vähemmän valtavirtaa kuin tänään (ja vaikeampaa), etenkin duunariluokassa, että tilanteesi on varmaan aika ainutlaatuinen! Pelkästään yli 25 vuoden ajan sijoittaminen on enemmän kuin kunnioitettava saavutus.
Sijoittaminen on kieltämättä siitä mukava harrastus, että voi usein vain puhua siitä, että sijoittaa ja puhua ihmisen kanssa sijoittamisesta, mutta suomalaiset harvemmin kysyvät euromääriä, jolloin ei edes usein joudu vaikeisiin tilanteisiin vaikka olisi puolen miljoonan salkku, vaikka muut ympärillä eläisivät edelleen kädestä suuhun.
Hyvä kirjoitus! Olen itse pohtinut samaa aiemminkin ja täysin samaa mieltä. Minäkin haluan tienata 100.000! Tällä hetkellä en totta puhuen edes tiedä paljonko tienaan, mutta jotakin 65.000 e vuodessa. Minulla on päätoimi, josta tienaan bruttona 5000 e/kk. Sivutoimi, josta tulee 1500 e/kk. Vuokratulot tuo kassavirtaa 600 e/kk. Sijoitan rahastoihin n. 150 e kk. Haluan kuitenkin uudelleen kouluttautua ja vaihtaa alaa. Ikää on 45 vuotta. Uudella alalla tienaa paremmin plus en jaksa enää olla tällä alalla. Miten voin saada nuo 100.000 e tulot??
Toivottavasti tämä ei nyt nouse sulle nuppiin, mutta olet mun mielestä aika erityislaatuinen ja harvinaisen viisaan oloinen tyyppi. Ihmettelen.
Liittyy toiseen juttuun mutta oletko syntynyt vuonna 91/ ennen kesää 92?
Kiitos paljon! Kirjoittaminen auttaa myös omassa ajattelussa, kun jäsentää muuten aika sekalaisia ajatuksia jotenkin järkevään muotoon. Ja tosiaan 91 olen eli pian 31v.