Kempower salkkuun, Aallon Group pois – tuloskausi tarjoilee hyviä ostopaikkoja

Tuloskausi ja sen aiheuttamat rajut kurssimuutokset aiheuttivat pitkästä aikaa muutoksia salkkuni rakenteeseen oikein kunnolla. Koska pyrin sijoittamaan pitkäjänteisesti, en usein myy pois salkkuni osakkeita tai tuo uusia osakkeita salkkuuni, mutta nyt kävi molemmat samana viikkona!

Syksyssä ja sen kurssireaktioissa selkeästi on sitä jotain, sillä viimeksi salkkuuni uutena tuli Qt Group juuri Q3 tuloskauden aikana – vuosi sitten, kun sen kurssi ylireagoi mielestäni vahvasti menestyksekkään kahden vuoden jälkeen. Oikeastaan tämänkertaisessa uudessa sijoituksessani on jotain samaa.

Aallon Group ulos

Olen kirjoittanut tähän mennessä kolme syväanalyysia Helsingin pörssin osakkeista. Talenomista sijoituksena, Aallon Groupista sekä Kempowerista. Sen lisäksi, että toivon, että nämä ovat antaneet lukijoille jotain, ovat ne antaneet myös itselle tavallista enemmän aikaa pohtia tulevia sijoituksia sekä nykyisiä sijoituksiani. En uskokaan, että ilman syväanalyysejä ja kaikkia kymmeniä tunteja, joita niiden tutkimiseen ja kirjoittamiseen käytin, olisin seuraavia muutoksia salkkuuni tehnyt.

Ensinnäkin, salkkuni pitkäikäisin, viisi vuotta salkussa ollut Aallon Group, on nyt myyty kokonaan pois salkustani! Syy oli tällä kertaa kaksijakoinen. Ensinnäkin, vaikka tai oikeastaan koska Aallon Groupin liiketoiminta vetää erittäin hyvin ja sen osakkeen kurssi on kestänyt hyvin myös viime ajan myrskyt, en näe, että se on yhtä houkutteleva sijoitus, kun silloin kun kaikkien osakkeiden arvostuskertoimet olivat korkealla.

Aallon Group on edelleen ja ollut jo pitkään erittäin konservatiivisesti arvostettu, jonka takia hypeaikoina se on vaikuttanut erinomaiselta arvosijoitukselta ja onkin toiminut nyt pörssivastatuulen aikana hyvänä puolustusomistuksena.

Nyt kun käytännössä lähes koko Helsingin pörssi on mielestäni alennusmyynnissä pitkää aikaväliä katsoen, näen, että Aallon Group ei ole verrokkeihin nähden yhtä mielenkiintoisesti arvostettu.

Toinen syy on täysin henkilökohtainen, eli koska olen ostamassa seuraavaa asuntoa puolen vuoden sisään, joudun säästämään siihen käsirahaa. Tästä syystä minulla ei ole yhtä paljon käteiskassaa käytössäni osakkeisiin kuin haluaisin, joten jos haluan nyt tehdä uusia sijoituksia, pitää minun myydä jotain nykyisistä omistuksistani. Ja Aallon Group oli tulevaisuuden perspektiiveiltään se, joka päätyi leikkurin alle, koska koen, että muissa salkkuni omistuksissa on huomattavasti enemmän potentiaalia nousuun. Ilman käteistarvetta, en olisi todennäköisesti koko Aallon Group-positiotani myynyt.

Aallon Group tuotti ostojen ja myyntien välissä itselleni noin 30 % viiden vuoden aikana eli vuosituotto jäi 5,5%:iin. Tämä on tyydyttävä, mutta alle tavoitetasoni.

Kempower sisään

Olen kirjoittanut Kempowerista siis syväanalyysin – itse asiassa vain vähän aikaa sitten. Analyysini Kempowerista löytyy täältä, jonka suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos ajatteli Kempoweriin sijoituksena koskea. Olen pyrkinyt analysoimaan siinä realistisesti niin riskejä kuin mahdollisuuksia. Kirjoitinkin lokakuun 12. päivä analyysissäni seuraavaa.

Kempowerin arvostus ei tule missään kohtaa kestämään pientäkään säröä tarinassa. Olin itse tämän vuoden positiivisen tulosvaroituksen ohjeistuksella asettanut ostopiikin itselleni 37 euroon, jossa meni omaan makuuni hyvä turvamarginaalin taso. Osake kävi noin 38,5 eurossa, joten en Kempoweria lopulta salkkuuni hankkinut. Nyt osake onkin jo aivan uusissa numeroissa. Tulen kuitenkin myös jatkossa Kempoweria seuraamaan ja toimimaan, mikäli markkina raon antaa ostaa turvamarginaali mielessä pitäen.

Kempowerin osake oli siis lähtenyt rakettimaiseen nousuun ja koin, että se oli liian kallis. Vaikka itselläni on vielä 15 vuodenkin jälkeen paljon opittavaa sijoittamisesta, FOMO:n välttäminen on todennäköisesti taito, mikä minulla on vahvin. Tästä saan kiittää paljon niitä oppeja, joita sain Viisas Sijoittaja -kirjaa kirjoittaessani. Se, missä en ole vielä niin hyvä on siinä, että milloin myydä nousevia osakkeita (kun ne muuttuvat selvästi ylihintaisiksi). Katsoin siis, että Kempower on liian kallis, vaikka tuntui, että se vain nousi ja nousi päivästä toiseen ja sillä ei voi kuin voittaa.

Pörssijumalat olivat kuitenkin tällä kertaa puolellani, sillä paljon nopeammin kuin oletin, Kempowerin osake alkoi tippua kuin kivi käytännössä päivä sen jälkeen, kun julkaisin Kempower-tekstini. Yhtiön osavuositulos oli vahva, mutta herätti edelleen hieman kysymyksiä. Tämä johtikin siihen, että yhdessä viikossa yhtiön osakkeen arvosta suli 29%. Paluu keskiarvoon tapahtuukin myös pörssikomeetoille – enemmän kuin kerran – niiden matkan aikana ja esimerkiksi kirjassani peilaan tätä Amazon-esimerkillä.

Perjantaina 20.10. osake tippuikin lähes koko pörssipäiväksi alle 37 euron tason ja kun huomasin tämän työpäiväni jälkeen, myin loput Aallon Groupini ja ostin Kempoweria 4982 eurolla 36,86 euron hintaan eli yhteensä 135 kappaletta. Seuraan jatkossakin Kempowerin osaketta ja jos se laskuaan jatkaa, niin jatkan ostoja – tavoite on nostaa positio vähintään 20 000 euroon asti, jos kurssi jatkaa laskettelua. Jos nousu jatkuu, pyrin olla ostamatta enempää, koska yhtiö on joka tapauksessa nykyiselläkin hinnalla äärimmäisen korkealle arvostettu ja sillä ei ole varaa epäonnistumisiin haastavana taloudellisena aikana.

Hauskaa oli, että pörssiviikon päätteeksi Kempowerin osake päätyi sentilleen siihen hintaan, jonka itse olin määrittänyt osakkeen ostohinnaksi – 37,00 euroon. Ehkä pitäisi perustaa oma analyysitalo, heh. Ei vaan – kyseessä on puhdas sattuma, koska osakehan jatkoi laskuaan myös maanantaina aivan yhtä rajusti. Jatkan hitaasti, mutta varmasti lisäilyä käteiskassani kyvyn mukaan kun osake jatkaa laskuaan aivan kuten tein Qt Groupinkin kohdalla. Seuraava ostoskohta itselleni Kempowerin kohdalla ilman uusia uutisia on 31 euron paikkeilla, joka voi tulla yllättävän nopeastikin vastaan tällä romahdustahdilla.

Talenomin viimeinen lisäys – ennen ensi vuotta

Talenom on ollut ylivoimainen murheenkryynini salkussani tänä vuonna, mutta samanaikaisesti koen vahvasti, että kurssireaktio on ollut ylimitoitettu. Olenkin ostanut Talenomia läpi kurssilaskujen ja tein viimeiset lisäykset Talenomiin tulosvaroituksen jälkeen, jolloin ostin Talenomin osaketta 3962 eurolla 4,65 euron hintaan. Tämän myötä Talenom positioni onkin tältä vuodelta täynnä ja ostelen yhtiötä lisää vain, jos kurssi jatkaa laskuaan vielä ensi vuonnakin.

Talenomissa tärkeää on muistaa, että vaikka yhtiön tulos paranee surkeasta vuodesta 2023 ensi vuonna jonkun verran (ei vielä merkittävästi), vasta vuonna 2025 ensimmäisellä puoliskolla tuloksen pitäisi kääntyä kunnolla kasvuun monen tekijän summana. Vuoden 2025 ensimmäinen puolisko onkin se mittari, kun osaan sanoa, olenko minä ollut väärässä vai onko markkina ollut väärässä viime aikojen pessimismin suhteen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että minä olen väärässä, mutta puolessatoista vuodessa voi tapahtua ihmeitä.

Loput Aallon Group myynneistäni on vielä käteisenä, mutta pohdin niille vielä paikkaa. Pyrin ensi viikonloppuna tekemään analyysiä itselleni muutamasta Helsingin pörssin yhtiöstä ja saatan tehdä ostoksia tai ainakin ostossuunnitelmaa niiden osalta, mutta se onkin sitten aivan oma tarinansa.

————————————–

Voit tilata huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa erittäin edulliseen 24,9€:n hintaan vain rajoitetun ajan Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi alekoodilla: VIISASSIJOITTAJA23 tai Adlibriksestä 29€:n hintaan täältä!

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muistakin suomalaisista äänikirjapalveluista.

Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

11 kommenttia artikkeliin ”Kempower salkkuun, Aallon Group pois – tuloskausi tarjoilee hyviä ostopaikkoja”

    • Vaihto Aallon Groupissa sen verran pieni omaan positiooni verrattuna, ettei koko osuutta voinut myydä kerralla. Laitan tarkat päivät ja summat kuukausikatsaukseen as usual, mutta käytännössä myin viidessä eri osassa 10.00-10.20 hintaan.

      Vastaa
  1. Miten tulkitsisit näitä Kempowerin johdon viimeisiä liiketoimia? Ostettu omia osakkeita useita kertoja todella pienissä erissä 36,9€/osake. Päivän hinta nyt 28€.

    Vastaa
    • Teslan tulo Yhdysvalloissa markkinoille oli vain ajan kysymys ja kilpailu varmasti kiristyy entisestään kun Kempowerin ja Teslan ratkaisua alkaa kopioimaan myös muut toimittajat. Markkinassa on kuitenkin niin paljon jaetttavaa ja Tesla tekee kauppoja niin eri kokoluokassa, että uhka Kempowerille tässä kohtaa vielä rajattu. Parin vuoden päästä Kempower todennäköisesti liikkuu samassa kokoluokassa kauppojen koon suhteen kuin Tesla.

      Vastaa
      • Itsellä on tästä sähköauto busineksesta vähän yleisesti sellainen lentomatkustus -90 luvulla fiilis. Kaikki tunnistavat alan valtavan vetovoiman ja poteintiaalit, sekä eco-trendien vaikutukset, että pyrkyreitä on hurjasti. Hiukan kammoksun näihin sijoittamista, vaikka houkuttelevia ne kuitenkin ovat. Kempoweria ja Teslaa vertaillessa en voi kieltää itseltä sitä lujaa ydinajatusta, että Teslalla on kaikki maailman resurssit osoittaa tähän, ja halutessaan se voisi murskata Kempin kuin pienen ötökän. Hieman ehkä karhuinen näkemys, mutta aika näyttää olenko oikeassa. Mitä Esa itse ajattelet tästä megatrendi/-kilpailija näkökulmasta?

        Vastaa
        • Sinänsä en itse juuri sähköautofirmoihin itsessään sijoittaisi, koska autoteollisuudessa on tietyt ongelmat (juuri lentoalan tapaan) raskaan pääomaintensivisyyden kanssa ja edes softapäivitykset ja osien pienempi määrä eivät korjaa niitä perusongelmia, jotka alaa ovat aina vaivanneet. Kirjoitan syväanalyysin aikanaan myös Teslasta, niin pyrin siinä purkamaan näitä kaikkia muita osia.

          Infrastruktuurin rakentaminen onkin sitten aivan eria asia, koska se on elinehto ja edellytys siihen, että autot edes voivat sähköistyä. Kempower on myös todistanut jo, että se on käytännössä kaikki kilpailijoitaan tehokkaampi.

          Kilpailusta puhuttaessa täytyy tosiaan muistaa se, että isompi ei ole aina parempi. Kempowerillahan tosiaan on kilpailua jo valmiiksi jäteiltä, ABB, Siemens ja Tesla ovat kaikki aivan järkyttävän kokoisia verrattuna Kempoweriin.

          Erikokoiset yhtiöt kilpailevat erikokoisista asiakkaista ja raha ja koko ei pelkästään ratkaise voittajaa näissä tilanteissa. Jos näin olisi, niin kaikilla aloilla isoimmat voittaisivat koko ajan lisää markkinoista, mikä ei pidä paikkansa kuin oikeastaan it-alalla, jossa winner takes it all- on se vahvistuva trendi.

          Ala tulee varmasti olemaan kovasti kilpailtu, mutta Kempowerilla on jo vahva jalansija Euroopassa. Pohjois-Amerikka tulee olemaan make or break Kempowerin tarinan osalta, mutta tulevaisuuden kasvuun sieltä ei onneksi mitään valtavaa markkinaosuutta tarvitse – markkinassa kun on paljon jaettavaa vielä seuraavat 10 vuotta.

          Vastaa
  2. Moi! Mitä mieltä olet Solar Foodsin annista Springvestin kautta? Omat ajatukset ovat että ei kiinnostava kun yritys pysyy listaamattomana, annin koko ja jaettava osuus on minimaalinen sekä ala on vielä hyvin spekulatiivinen sijoituksena. Olen alkanut anteja seuraamaan vasta hiljattain, joten onko tällaisia listaamattomina pysyvien yritysten anteja tavannut olla usein ennen?

    Vastaa
    • Aa, löysinkin ydinlukuja Springvestin sivuilta.

      234 M€ sijoitettu 87 rahoituskierroksessa. 58 kohdeyritystä ja n. 6500 sijoittajaa.

      Oletko seurannut tällaisten antien hintoja? Eka oma ajatus on, että nuo olisivat todennäköisesti kalliita.

      Vastaa
      • Tosiaan listaamattomia anteja tulee aina silloin tällöin Suomessa ja Springvest taitaa tällä hetkellä oll se kaikista isoin toimija näissä Suomessa. Oli kyse listaamattoman tai listautumisannista, niin annitha ovat keskimäärin lähes aina sellaisia, että niissä odotetaan tulevaisuuden kasvua (eli harvemmin ovat konservatiivisesti hinnoiteltuja). Itse en ole listaamattomiin anteihin kauheasti perehtynyt, kun pelkästään pörssimaailmassa on ihan tarpeeksi tekemistä ja löydettävää 😀

        Vastaa

Jätä kommentti