Inflaation ollessa tällä hetkellä yksi kuumimmista aiheista, on sitä vastaan taisteleminen kuluttajana myös äärimmäisen tärkeää. Oman talouden kiinteiden kulujen hallitseminen kuuluu jokaisen ihmisen perus taloustaitoihin ja tässä kirjoituksessa annankin keinot kilpailuttaa tärkeimmät kiinteät kulut taloudesta inflaatio mukaan huomioiden.
Huomionarvoista on se, että inflaatio aiheuttaa myös sitä, että kaikkea EI kannata kilpailuttaa juuri tällä hetkellä. Kuten kirjoitin aiemmin tällä viikolla, inflaatio on kuin onkin todennäköisesti tällä hetkillä kovimmillaan, joten se tuo oman mielenkiintoisen näkökulman kulujen hallintaan ja kilpailutukseen nykymaailmantilanteessa.
Peruskilpailutustekstin sijaan, keskityn myös pohtimaan sitä, mitä ja miksi ei välttämättä kannatta kilpailuttaa nykyisestä taloustilanteesta johtuen. Ja tuttuun tapaan, osa kirjoituksen linkkeistä on affiliate-linkkejä ja osa ei. Affiliate-linkit tunnistat tähdestä* niiden perässä.
Henkilökohtaisesti omassa taloudessani kilpailutan kulut aina joka toinen vuosi ja teen sen yleensä kesällä. Kesä on monelle hyvä aika perehtyä omaan talouteen ja muihin arjen asioihin, joihin kiireisessä arjessa ei muuten ehtisi. Kun kerran kuitenkin kilpailuttaa kaikki menot, voi sen hedelmistä nauttia pitkään seuraavat vuodet. Kulujen kilpailuttaminen on jotain, mikä kannattaa ottaa ihan samanlaiseksi tavaksi kuin auton katsastus – kulujen kilpailuttaminen onkin vähän kuin oman talouden katsastus.
Mennään asiaan ja katsotaan ensimmäiseksi todennäköisesti suurin puheenaihe tällä hetkellä – eli sähkön hinta.
Kilpailuta sähkösopimus
Sähkön hinta on kehittynyt viime aikoina erittäin mielenkiintoinen. Ukrainan sodan ja koronaelvytyksen myötä kysyntä ja tarjonta ovat lähteneet eri suuntiin, jonka myötä myös hinta on pomppinut paljon edestakaisin, kuten viimeisen 12 kuukauden sähköhinnan kehityksestä Suomessa näkee.

Sähkön hinta onkin tällä hetkellä huomattavasti keskiarvoja korkeammalla ja mikäli sinulla sattuu olemaan kiinteähintainen sähkösopimus, joka on tehty vuonna 2021 tai sitä aikaisemmin, ei sähköä todennäköisesti tarvitse nyt kilpailuttaa. Sähkön hinta on kesäkuussa edelleen nousussa pitkälti lisääntyneiden viilennystarpeiden takia ja kesän ollessa hyvä (ks. kuuma), sähkön kysyntä todennäköisesti pysyy korkealla Suomessa koko kesän aina vähintään joulukuuhun saakka.
Sähkön hinta on mielenkiintoinen, sillä mikäli alkutalvesta tulee erittäin kylmä, saattaa Ukrainan sodan ja Venäjän takia Suomesta oikeasti loppua sähkö kesken hetkellisesti. Uusi ydinvoimalamme Olkiluoto 3 valmistui kreivin aikaan, mutta otetaan käyttöön vasta joulukuussa. Oletan siis, että sähkön hinta saattaa pysyä korkealla aina siihen asti, kunnes Olkiluoto 3 saadaan otettua kunnolla käyttöön ensi vuoden alkupuolella koko kapasiteetillaan.
Jos kuitenkin haluat päästä esimerkiksi pörssisähkösopimuksesta eroon takaisin kiinteään hintaan, kannattaa sähkösopimus kilpailuttaa Zmartan ilmaisen sähkövertailun* kautta. Tämä kuitenkin tosiaan kannattaa vain, jos sinulla on pörssisähkö tai sähkösopimuksesi on muuten vain juuri loppumassa.
Kilpailuta asuntolainasi tilanteestasi riippuen
Korot ovat nousussa, joten nyt on hyvä aika pohtia asuntolainan kilpailuttamista. Siis mitä? Kyllä vain. Syy tähän on yksinkertainen. Asuntolainaa ei kannata kilpailuttaa, jotta hankkisi nyt korkosuojauksen (kuten pari päivää sitten kirjoitin), vaan sen takia, että nyt on mahdollista saada pankeilta pienempiä marginaaleja, mikäli ne tuudittautuvat korkean euriborin tasolle.
Samalla, asuntojen hintojen nousupaineet ovat laskeneet nyt jo hieman, joten hetki, jolloin korkojen nousua pelätään, saattaa olla aidosti hyvä aika ostaa asunto. Asuntomarkkina on näyttänyt pieniä viilentymisen merkkejä viimeisimpinä kuukausina ympäri Suomen ja tämä näkyy väistämättä siinä, että asuntojen hinnoissa on enemmän tinkimisvaraa. Hyvä on kuitenkin muistaa, että asuntomarkkina ei ole millään tavalla viileä tällä hetkellä ja hiljaisimpiakin hetkiä voi olla vielä tulossa.
Pankit kilpailevat ennen kaikkea asuntolaina-asiakkaista ja tämä ei muutu ajassa. Tämän takia, jos asuntolainaa on kilpailuttamassa uuden tai vanhan lainan osalta, kannattaakin se tehdä tässä palvelussa*. Palvelu auttaa kilpailuttamaan lainan ja kaikki pankit helposti suoraan koneelta, ilman, että joudut juoksemaan jokaisessa pankissa erikseen pyytämässä tarjousta.
Olen kirjoittanut aiemmin jo tilastoista asuntolainan kilpailuttamiseen liittyen ja siihen liittyen, se kannattaa tehdä. Kyseisen tekstin voit lukea täältä, ja se toivottavasti antaa hieman lisää valoa siihen, mikäli asuntolainan kilpailuttaminen on ajankohtainen asia sinulle.
Kilpailuta puhelinliittymäsi
Niin matkapuhelimen kuin kodin nettiliittymän kilpailuttaminen on aivan yhtä tärkeää kuin sähkön kilpailuttaminen tasaisin väliajoin. Tällä kertaa pystyn jopa ensimmäistä kertaa tarjoamaan suoraan sivullani helpon tavan kilpailuttaa liittymä Adtractionin avulla, joten toivottavasti kokeilet tätä ihan huvin vuoksi, jos tuntuu, että maksat liittymästäsi paljon.
Puhelinliittymän kilpailuttamisessa pätee kirjoittamaton sääntö, että parhaan tarjouksen oikeasti saa tekemällä kilpailutuksen, irtisanomalla nykyisen liittymän ja sitten odottamalla vastatarjousta nykyiseltä operaattorilta. Saat erittäin todennäköisesti vielä paremman vastatarjouksen nykyoperaattoriltasi, koska jatkuvat asiakkuudet on se, mistä operaattorit taistelevat Suomen markkinan ollessa niin rajattu. Puhelinliittymän kilpailuttaminen kannattaakin käytännössä aina juuri tämän takia – myöskään inflaatio ei ole liittymien hintaan juuri vaikuttanut.
Kilpailuta laajakaistasi
Internetin kilpailuttaminen kotiin alkaa olemaan nykyään jo huomattavasti haastavampaa, sillä suurin osa tuntuu olevan erittäin aluesidonnaista. Tietyllä alueella et voi oikein valita kuin Elisan, Welhon, Telian tai DNA:n tietyn liittymän riippuen, kuka piuhat on vetänyt. Internetistä löytyikin aikanaan palveluita, mistä näitä kannatti vertailla, mutta nykyään painoarvo tuntuu olevan vahvasti sähkön kilpailutuksessa.
Kannattaakin siis käydä itse katsomassa jokaisen operaattorin sivuilta erikseen, löytyykö halvempaa (ja nopeampaa) liittymää itselle kilpailijalta.
Elisa laajakaista
DNA laajakaista
Telia laajakaista
Vakuutusten kilpailuttaminen
Inflaation vaikutus vakuutusten hintoihin on oikeastaan erittäin suora. Kun inflaatio ja kaikki ympärillämme kallistuu, samalla kallistuvat myös vakuutukset – tosin usein noin vuoden jälkeenpäin. Katsoin omien vakuutusteni laskuja ja ne eivät nousseet merkittävästi viime vuoden vaihteessa. Oletankin siis, että tämän vuoden jälkeen vakuutusten hinnat nousevat huomattavasti totuttua enemmän ison inflaatiovuoden ollessa pohjalla.
Kaikesta tästä johtuen kaikkien vakuutusten kilpailuttaminen nyt kesällä ei ole välttämättä järkevintä. Itse oletan todennäköisesti ensi vuoden alkuun ja katson, miten hinnat kehittyvät silloin. Voi olla, että korotukset määräytyvät pitkälti myös asiakkaan mukaan eli korotuskiin vaikuttavat asiat kuten vahinkohistoriasi ja muut henkilökohtaiset asiat.
Älä osta kotiisi MITÄÄN ennen hintojen vertailua!
Jos mietitään vähänkin isompia arkipäivän ostoksia, on niissäkin hintaeroja aivan valtavasti. Oli kyse fyysisestä tai digitaalisesta tavarasta. Kun teen jotain vähänkin isompaa investointia (TV, pelikonsoli, robotti-imuri – you name it), käyn tekemässä aina hintavertailun ensin hintaoppaassa*. Usein hintaoppaan lisäksi googlaan usein myös paljon erilaisia vertailuja Youtubesta tuotteiden välillä, koska se yleensä auttaa helpottamaan hinta-laatu suhteen arvioinnissa.
Tällä hetkellä itselläni on haussa robotti-imurin sijaan aivan tavallinen imuri. Järkytyin jopa vähän kuinka kalliita kunnon imurit ovat verrattuna niihin, mitä ostin opiskelijakämppääni aikanaan (ja joka palvelee edelleen). Tuli myös lievästi boomer-olo, kun tajusin ettei suurimmassa osassa imureita ole enää piuhaa! Vanhuus ei tule yksin…
Katso mistä ostat ruokasi ja muut kodin tarvikkeet
Kuten muistat ruokakauppahintavertailustani, vaikka ruuan hinta on noussut, myyvät isot ketjuliikkeet edelleen huomattavasti halvemmalla asioita kuin pienemmät liikkeet. Mikäli vaihtoehtoina on siis Prisma ja S-Market, Prisman suosiminen kannattaa omalle lompakolle (ellei matkaan mene paljon bensaa), koska käytännössä jokainen asia Prismassa on hieman halvempi kuin S-Marketissa. Sama pätee Keskon kauppoihin.
Tein juuri asiasta vertailua oman talouden seurantaa varten ja huomasin, että esim. samassa kahvipaketissa on lähi S-Markettimme ja vähän kauempana olevan Prisman kanssa n. 25 senttiä. Mitä isompi ostoskori ja perheen koko on, sitä oikeasti isommaksi tällaiset pitkällä aikavälillä tulevat, eikä niitä mielestäni kannata sivuuttaa olkienkohautuksella, vaikka yksinään erot vaikuttavat merkityksettömiltä.
Inflaation aikana oman talouden seuraaminen nousee arvoon arvaamattomaan
Olen henkilökohtaisesti seurannut kotitalouden menojani käytännössä siitä lähtien, kun olen asunut yksin – yli 10 vuotta siis jo! Syynä siihen, että kulujen seurannan aloitin, oli yksinkertaisesti se, että rahaa ei ollut paljon ja jokaisesta kuukaudesta piti selvitä erikseen. Tämän tavan kerran aloittaneena, olen huomannut, että siitä ei edes kannatta päästää irti.
Nyt kun inflaatio laukkaa tykkänään ja kaikki ruokakoristamme sähkön ja bensan hintaan kallistuu ympärillämme, ei pelkkä kulujen kilpailutus riitäkään. Erittäin tärkeää oman talouden hallinnassa on ymmärtää se, mihin rahat oikeasti menevät. Kilpailuttamalla kiinteitä kuluja saa helppoa säästöä, mutta jokaisen meidän taloudesta löytyy mustia aukkoja, johon rahaa palaa – mitä emme välttämättä edes tajua!
Jos siis tuntuu siltä, että rahaa palaa inflaation myötä kovempaa kuin koskaan ja budjettirajat paukkuvat, suosittelen vahvasti aloittamaan kulujen seurannan rivi riviltä muutaman kuukauden ajaksi. Tietoisuus omasta kulutuksesta on paras keino omien kulujen hallitsemiseen ja on jotain, mitä jokaisen meistä pitäisi tehdä – niin haastavina kuin helppoina taloudellisina aikoina.
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Tuo Zmarta ei taida olla kovin hyvä, koska näyttää kalliimpiakin hintoja kuin mitä yhtiöiden sivuilla. 🤔
Mielenkiintoista! Kannattanee siis katsoa sitä kautta vain halvin ja sitten mennä ottamaan halvin sähköyhtiöiden sivuilta suoraan (jos jostain syystä nyt haluaa kilpailtutaa sähköään). Osaltaanhan sähkössäkin pätee sama sama kuin operaattoreissa, että nykyisistä asiakkaista halutaan pitää kiinni.
Minun pitäisi kilpailuttaa (muutin juuri ja otin aluksi kiinteän kk-maksullisen, mutta käytän ainakin nyt kesällä vähemmän kuin sopimukseen sisältyy), mutta en tiedä, kannattaako nyt sitoutua pariksi vuodeksi johonkin hintaan? Katson kyllä yleensä useamman kilpailutussivuston, koska tulokset poikkeavat.
Varmaan juuri tällä hetkellä ei kannata ainakaan sähkön osalta sitoutua yhteen hintaan, ellei saa omalle taloudelle sopivaa hintaa. Toki on mahdollista, että sähkön hinta nousee entisestään! Vaikkakin epätodennäköistä, joten on toki aina mahdotonta sanoa, milloin on hyvä aika hankkia pitkäaikainen soppari.