Korkoennusteet 2024 – miksi ennusteeni menivät metsään?

Korkoennusteet vuodelle 2024 ovat olleet yksi kysytyimpiä asioita viimeisten kuukauden aikana. Tänään minulla on vihdoin aika pohtia tätä. Ennen tulevaisuuden ennusteita, tänään on aika hetkelliselle itsetutkiskelulle. Kirjoitin vuoden 2023 alkupuoliskolla seuraavasti.

Vuosien 2023-2024 aikana siirrymme taantumaan ja korot sekä inflaation kasvu lähtevät siis laskuun.

Tämän korkoennustuksen osalta kaikki näyttää menevän ihan suunnilleen oikein.

Missä siis menin pieleen? Siinä, kun korot lähtivät ensimmäisen kerran nousuun vuonna 2022 ja olin varma, että etenkään Euroalueen talous ei tule kestämään korkeita korkoja, jonka takia emme tule näkemään näitä korkotasoja, joissa nyt elämme. Vuoden 2022 olin vielä varma, että korot tulevat nousemaan yhteen, maksimissaan kahteen ja sitten jotain hajoaa, jonka jälkeen keskuspankit on pakotettu laskemaan korkoja taantuman myötä.

En uskonut tähän viidestä eri syystä, jotka olivat:

1. Euroalueen valtiot ovat edelleen ennätysvelkaantuneita
2. Euroalueen yhtiöt ovat edelleen ennätysvelkaantuneita 
3. Euroalueen kotitaloudet ovat edelleen ennätysvelkaantuneita
4. Euroalueen talouskasvunperusongelmat eivät ole vieläkään ratkaistuja 
5. Energian- ja muiden raaka-aineiden hinnat eivät tule nousemaan tästä ikuisuuteen

Missä siis menin vikaan kaksi vuotta sitten ennustuksissani ja miksi korot lähtevät laskuun vasta tänä vuonna? Käydään läpi ennustuksen lopputulokseen vaikuttaneet asiat.

Korkoennusteet – en osannut ottaa yhtä tärkeää tekijää huomioon

Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri, mutta kansantaloustieteen kursseja en ole käynyt kuin noin viisi. Suurin osa siis asioista, mitä olen makrotaloudesta oppinut on käytännön kautta – ja toki noilta kursseilta sai erittäin hyviä oppeja ja malleja. Inflaatiosta puhuttaessa, yleensä muistetaan kaksi tärkeää asiaa.

1. Korkojen nousuilla pyritään hallitsemaan inflaatiota
2. Inflaatio on sitkeämpää kuin ennalta voi ajatella

Tiesin nämä. Se, mitä en tajunnut, oli, että nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Aktian pääekonomisti Lasse Corinin twiitti vuoden 2023 puolesta välistä avaa tätä ilmiötä hyvin.

Mitä en siis ottanut huomioon? Sitä, että korkojen nosto itse asiassa lyhyellä aikavälillä kiihdyttää, ei jarruta inflaatiota. Koska aivan kuten jokainen asuntolainallinen on kokenut viimeisen kahden vuoden aikana, eläminen muuttui koko ajan kalliimmaksi, mitä enemmän korkoja nostettiin, näin kiihdyttäen inflaatiota entisestään. Tämä oli selkeä pimeä kulma omalle näkemykselleni, joka olisi kuitenkin ollut täysin looginen, jos olisin asiaa vähän pidemmälle ajatellut.

Todellisuudessa inflaatio onkin siis usein sitkeää juuri siksi, että korkojen nostolla on usein ensin päinvastainen vaikutus inflaatioon, kuin mihin sillä pidemmällä aikavälillä tähdätään. Nyt olemmekin saavuttaneet sen tason, jossa korkoja ei enää nosteta, asumisen inflaatio on pysähtynyt ja samalla pahin hintapiikki esim. ruuan osalta on ohi. Ennen kuin menemme tulevaisuuden ennustamiseen, katsotaan kuitenkin vielä kaksi asiaa ennustuksissani, jotka menivät pieleen.

Viisitoista vuotta ei ollut tarpeeksi kokemusta korkojen ennustamiseen

Olen ilmaisen rahan sukupolvea. Vaikka minulla on suhteessa erittäin pitkä kokemus sijoittamisesta ja makrotalouden seuraamisesta, se mitä tapahtui vuonna 2020-2021 elvytyksen muodossa, oli kuitenkin selkeä ylilyönti kaikilta keskuspankeilta. Koska olin kuitenkin nähnyt tehotonta elvytystä käytännössä koko aikuisikäni ja sijoitushistoriani näkemättä inflaatiossa pulssia, en uskonut, että koronan aikana talouteen printattu raha olisi mitenkään eronnut siitä.

Siinä oli kuitenkin yksi suuri ero. Suurin osa ihmisistä ei kärsinyt koronasta laisinkaan. Koronan aiheuttama taloudellinen vaikutus oli erittäin epäsymmetrinen ja kosketti toisia valtavasti ja toisia ei laisinkaan. Rahaa pumpattiin kuitenkin maailmalle samaa tahtia kuin finanssikriisin aikaan, mutta finanssikriisi kosketti aika pitkälti jokaista länsimaista ihmistä. Epäsymmetrinen shokki talouteen koronan myötä aiheuttikin sen, että joillain oli rahaa aivan liikaa ja toisilla sen verran, että pystyi selviämään.

Kun rajoitukset sitten poistuvat vähitellen ja maailma lähti käyntiin tavallisella tavalla, talous oli jo valmiiksi täysin ylikuumentunut. En itse usko, että Ukrainan sota vaikutti inflaatioon juuri merkittävästi, vaan merkittävät virheet tämän osalta tehtiin jo vuosina 2020 ja 2021, koska tukea ei annettu sinne, mihin sitä tarvittiin, vaan käytännössä rahaa pumpattiin ihan joka puolelle taloutta toivoen, että kenelläkään ei mene huonosti.

Viimeistään krypto- ja NFT-sekoilujen myötä hälytyskellojen olisi pitänyt soida sen osalta, että okei, rahaa on oikeasti liikaa ja inflaatio vihdoin pulssin saa.

Korot rikkoivat pankit, mutta korjausliike keskuspankeilta oli vahvempi kuin koskaan

Viimeisimpänä, mutta vähäisimpänä, ennustin, että pankit alkavat kaatuilemaan, kun korot nousevat nollatasolta. Toisin kuin inflaation kehityksessä, tässä olin aivan oikeassa. Kaikki alkoi Silicon Valley Bankista. Kriisi levisi Yhdysvaltain aluepankkeihin ja lopulta levisi Eurooppaan kaataen yhden Euroopan isoimmista pankeista Credit Suissen. Tuntuu absurdilta, että tästä kaikesta on alle vuosi ja tuntuu kuin mitään ei olisi edes tapahtunut.

Käytännössä vuonna 2023 oli vuoden 2008 finanssikriisin uusinta, jossa luottamus pankkeihin alkoi rakoilemaan yksitellen ja olimme äärimmäisen lähellä uutta finanssikriisiä, joka olisi romahduttanut koko maailman talouden. Jotain tällaista oletinkin. Mutta, miksi sitten mitään ei tapahtunut, vaikka pankkeja alkoi kaatumaan dominoiden lailla? Keskuspankit yhdessä valtioiden kanssa olivat ottaneet Mario Draghin lausunnon omakseen ”whatever it takes” ja toimivat nopeammin kuin koskaan taloushistoriassa.

Vuoden 2008 finanssikriisin ei haluttu toistuvan ja pankeille annettiin käytännössä loputon likviditeetti, jotta luottamus pankkeihin palautui. Kaksi kuukautta tämän jälkeen, tuntui, että kukaan ei enää edes muistanut, mitä oli tapahtunut – ja uskon, että suurin osa ihmisistä ei edes tajua, kuinka lähellä kuilua kävimme. En osannut ennakoida tätä keskuspankkien ja poliitikkojen toimien nopeutta, joka mahdollisti sen, että korot jatkoivat entisestään nousua.

Itselläni on tästä vähän ristiriitaiset fiilikset. Ilman luovaa tuhoa, emme oikeastaan näe kapitalismin parhaita puolia ja pankit voivat ottaa rauhassa aivan kuinka tyhmiä riskejä tahansa – koska veronmaksajat kuitenkin tulevat heidät pelastamaan. Tämä ei ole terve malli, mutta se on malli, jossa olemme eläneet nyt jo kohta kaksi vuosikymmentä.

Toisaalta, toisena vaihtoehtona olisi ollut, että olisimme ajautuneet suureen lamaan, joka sisältäisi taloudellisen tuskan lisäksi myös paljon inhimillistä kärsimystä. Todennäköisesti näin oli parempi.

Korkoennusteet 2024 – mitä seuraavaksi?

Koska asiaa on kyselty äärimmäisen paljon, niin katsotaan ennustepalloa myös nyt tulevaisuuteen. Miltä korkoennusteet ja inflaation kehitys näyttää minusta vuodelle 2024 ja siitä eteenpäin kaiken historian perusteella?

Uskon siihen, että nollakorot palaavat muutaman vuoden sisään. Asiantuntijat ovat kuitenkin tästä eri mieltä. Olen käynyt kirjan julkaisun jälkeen keskusteluja monen alan ammattilaisen kanssa, jotka käytännössä ennustavat makrotaloutta ammatikseen. Monet kokevat uuden ”neutraalin” korkotason olevan lähempänä kahta prosenttia. Samaa mieltä olen siinä, että saavutamme 2% korkotason todennäköisesti vuoden 2025 aikana, koska koronlaskut alkavat todennäköisesti vuoden 2024 toisella puoliskolla.

Se, mistä olen kuitenkin eri mieltä on, että Euroalueella koronlaskut jäisivät tähän. Mikään mainitsemastani viidestä ongelmasta ei ole vieläkään kadonnut mihinkään. Ikäpyramidi kyllä tukee työllisyyttä, mutta se on ainoa taloutta positiivisesti tukea asia Euroalueella. On myös hyvä huomata, että laskevat korot toimivat inflaation osalta samalla tavalla – kun korot laskevat, itse asiassa asumisen kulut laskevat, jonka myötä itse asiassa koronlaskut tukevat myös deflaatiota.

Yhdysvallat taas on aivan eri liigassa. Koronlaskut jatkuvat siellä myös, mutta Yhdysvaltain talous on huomattavasti Eurooppaa vahvempi teknologiayhtiöiden johdolla, joten ne alkavat todennäköisesti myöhemmin ja ovat Eurooppaa hitaampia. Seuraavat vuodet tulevatkin todennäköisesti erottamaan EKP:n ja FED:n korkopolitiikkaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin globaalin talouden aikana.

Pyynnöstä ennustankin seuraavan kolmen vuoden korkokehityksen Euroopassa. Uskonkin Euroopassa euriborkorkojen kehittyvän suunnilleen seuraavaa tahtia seuraavat kolme vuotta (numerot vuoden lopussa).

2024: 3%
2025: 2%
2026: 0,5%

Vaikka numeroita tauluun laitankin, täytyy muistuttaa, että kolmen vuoden päähän ennustaminen on taloudessa mahdotonta olivat mallisi kuinka hienostuneita tahansa. Syynä on se, että maailmassa tapahtuu kolmessa vuodessa niin paljon asioita, joita on mahdoton ennustaa, että muutokset tuskin tulevat olemaan noin tasaisia.

Voi olla, että tulee uusia kriisejä, jotka vauhdittavat korkoja nollaan nopeammin. Tai voi olla, että Kiina ja Yhdysvallat tulevat hyviin väleihin, Venäjä vetäytyy Ukrainasta ja maailman talous lähtee aivan uuteen kukoistukseen. Tai teknologiassa tehdään läpimurtoja energiantuotannon, varastoinnin, itseohjautuvien autojen tai tiedonprosessoinnin välillä. Tai ihan mitä vain tältä väliltä.

Fakta on, että tänä vuonna alamme saamaan vihdoin hieman helpotusta ja korot lähtevät laskuun Euroalueella, mutta korkojen laskun vauhti sekä määrä sitten jää vain nähtäväksi pidemmällä aikavälillä. Päivitän luonnollisesti näkymääni blogissani sitä mukaan, kun uusia tapahtumia ja tietoja taloudesta tulee.

Toivon, että tämä teksti auttoi ymmärtämään korkoennusteita ja korkojen maailmaa taas vähän paremmin!

————————————–

Voit tilata huippuarvostelut saaneet bestseller-sijoituskirjani ”Viisas sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat” nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa edullisesti Adlibriksestä täältä tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi 

Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muistakin suomalaisista äänikirjapalveluista.

Jos taas olet uusi blogissa, Aloita täältä ja syvenny syvemmälle sijoittamisen ja henkilökohtaisen talouden maailmaan. Olen kirjoittanut blogiin 8 vuoden aikana yli 800 kirjoitusta henkilökohtaisen talouteen ja sijoittamiseen liittyen, joten löydät varmasti etsimäsi!

Muista myös seurata Omavaraisuushaastetta saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista! 

Omavaraisuushaaste Threads
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

Jätä kommentti