Puhun paljon säästämisestä. Puhun paljon indeksisijoittamisesta, osakesijoittamisesta ja sijoittamisesta ylipäätänsä. Mikään määrä rahaa tai sijoittamista ei kuitenkaan vedä vertoja siihen yhteen sijoitukseen, minkä jokainen voi meistä tehdä – kouluttautumiseen.
Aihe on äärimmäisen ajankohtainen, kun koulut ovat jälleen alkamassa ja monet miettivät uransa suuntaa kesälomien jäljiltä töihin palatessa. Olen aiemmin kirjoittanut, kuinka tulen duunariperheestä, jossa ei juuri ole korkeakoulutettuja näkynyt. Tästä huolimatta tein selkeän – nykyään Suomessakin harvinaisen – ison hypyn yhteiskuntaluokasta toiseen, kun kouluttauduin kauppatieteiden maisteriksi taustastani huolimatta. Hyppy koulutusluokasta toiseen on koko ajan harvinaisempi jopa Suomessa, jossa kuitenkin sosioekonominen liikkuvuus on maailman huippua.
Matalasti koulutettujen perheiden lapset kouluttautuvat selvästi harvemmin korkeakouluissa kuin samanikäiset keskimäärin. Tilastojen valossa mielenkiintoista kyllä erityisesti äidin matala koulutus vaikuttaa lasten koulutukseen. Perusasteen koulutuksen varassa olevien äitien tyttäristä 12 % ja pojista 7 % oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon tai tutkijakoulutusasteen tutkinnon. Kun laskee molemmat isät ja äidit, tilasto on raju: Suomessa korkeakoulutettujen vanhempien lapset ovat korkeakoulutettuja 8-kertaa todennäköisemmin kuin kouluttamattomasta perheestä tulevat.
Liikehdintää koulutustasojen välillä tapahtuu nyky-Suomessa siis ehkä huolestuttavankin vähän, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?
Koulutustason kehitys ja sen merkitys yhteiskunnalle ja yksilölle
Se, että koulutus periytyy nykyään niin vahvasti, johtaa myös luonnollisesti siihen, ettei Suomen kouluttautumistaso enää nouse merkittävästi. Tämä on poikkeuksellista Suomessa, joka tuli tunnetuksi erinomaisesta koulutusjärjestelmästä, jota on käytännössä pyritty kopioimaan kaikkialla maailmassa. Muistan edelleen elävästi sen, kuinka yllättävän usein erilaisia kiinalaisia ryhmiä kiersi yläaste-lukiossamme Hyvinkäällä oppimassa Suomen koulutusjärjestelmästä. Hyvinkäällä asti! Absurdia, mutta siistiä samaan aikaan.
Kehitys onkin ollut erittäin hyvää viimeiset viisikymmentävuotta, kuten tilastoista nähdään.
Merkittävintä yhteiskunnan tehokkuuden ja talouden kasvun kehittymisen kannalta on ollut erityisesti toisen asteen ja korkea-asteen kehitys, joka on ollut erittäin hyvää oikeastaan aina tähän päivään saakka. Yllätyin tilastosta jopa hieman, koska niin paljon puhutaan siitä, että kouluttautuneisuus on Suomessa laskenut tai pysähtynyt. Syyhän on siinä, että ylläoleva kuvaaja kuvaa absoluuttisia numeroita, kun kouluttautumisessa ollaan kiinnostuneita etenkin suhteellisista luvuista suhteessa väestöön.
Itse asiassa jo vuonna 2014 Suomi oli pudonnut puolivälin alapuolelle OECD-maiden vertailussa, jossa tutkittiin 25–34-vuotiaiden suorittamia korkeakoulututkintoja. Suomessa tutkinto on tässä ikäryhmässä enää 40 prosentilla ja tilanne heikkenee vuodesta toiseen. Tässä erittäin suurena syynä on juuri korkeakoulutuksen periytyminen.
Kuvaajasta näkee erityisen hyvin sen, että toiselle asteelle ei kouluttaudu enää suhteessa yhtä paljon ihmisiä kuin vielä viisi vuotta aikaisemmin. Viimeisimmissä koulutusjärjestelmäuudistuksissa oikeastaan kaikki on mielestäni mennyt aivan päin seiniä, ja se ei ole onnistunut korjaamaan suurimpia ongelmia – eli sitä, että ihmiset eivät yksinkertaisesti kouluttaudu niin paljon kuin ennen.
Tämän vaikutus on alkanut jo näkyä suomalaisessa yhteiskunnassa. Paljon viljelty termi on ”työntekijäpula”. Tämä saattaa tuntua absurdilta, kun Suomessa on samanaikaisesti n. 260 000 työtöntä, mutta totta se on. Koulutustason laskemisen ja väärinpäin olevan ikäpyramidin vaikutus on johtanut siihen, että suomalainen työelämä kärsii aidosta kohtaanto-ongelmasta.
Osaavia työntekijöitä ei ole monelle kasvavalle alalle läheskään tarpeeksi, jonka takia suomalaiset yhtiöt eivät pysty kasvamaan niin nopeasti ja hyvin kuin haluaisivat. Tätä ei helpota se, kuinka vaikeaa ulkomaalaisia korkeakoulutettuja työntekijöitä on edelleen saada Suomeen, mutta samalla matalasti koulutettuja ulkomaalaisia tulee moninkertaisesti. Tämä ei korjaa kohtaanto-ongelmaa, vaan tekee siitä entistä pahemman, koska Suomi on tähän mennessä epäonnistunut pakolaisten integroimisessa yhteiskuntaan ja koulutusjärjestelmään.
Kohtaanto-ongelma on aito osa työarkeani, koska työskentelen IT-projektien parissa keskisuuressa yhtiössä ja tunnen paljon ihmisiä samalta alalta. Käytännössä osaavien ihmisten löytäminen on äärimmäisen vaikeaa tehtävään kuin tehtävään ja tämä on näkynyt myös rekryissä, joita olen itse seurannut läheltä. Huvittamillaan tämä on johtanut siihen, että jotkut viimeaikojen headhunter yhteydenotoista ovat olleet käytännössä alempiin työtehtäviin, niin itselleni kuin tutuilleni.
Motivoituneelle yksilölle tämä on kuitenkin äärimmäisen hyvä mahdollisuus. Olen aiemmin kirjoittanut nykytaidoista, joita kannattaa opiskella, mikäli haluaa työllistyä ja tästä tekstistä täytyy itse asiassa tehdä uusi paranneltu versio. Korkeakoulutetuille erittäin monen alan osaajalle on tällä hetkellä erittäin suuri tarve ja mikä tärkeintä, moni näistä aloista on sellaisia, että ne oppii myös töissä. Jos olet selvinnyt korkeakoulun läpi, pärjäät myös näissä tehtävissä, vaikka tutkintosi ei suoraan niihin valmistaisi (pyörinhän itsekin IT-tehtävissä KTM-papereilla).
Nyt onkin todennäköisesti paras aika koskaan Suomen työmarkkinahistoriassa korkeakouluttautua ja hankkia osaamista, jota työelämässä tarvitaan – työllistyminen, palkka ja valinnanvapaus on korkeampaa kuin erittäin pitkään aikaan. Toki tämä ei tarkoita, että esim. teologian maistereilla olisi sen enempää kysyntää kuin aikaisemmin, mutta todennäköisesti on! Ei vain omalla alalla.
Oikea syy koulutuksen periytymiselle
Entä, mikä oli se syy, että niin minä, että myös isoveljeni, olemme molemmat valmistuneet korkeakouluista? Vastaus on yllättävänkin yksinkertainen. Vaikka vanhempani eivät olleet korkeakoulutettuja, arvostivat he koulutusta ja kannustivat lapsiaan opiskelemaan ja olemaan uteliaita maailmasta. Niin yksinkertaista, niin tehokasta. Samaa olen kuullut myös muilta kavereilta, jotka omaavat samanlaisen taustan.
Asiasta ei ole tehty tutkimusta, mutta kokemusasiantuntijana tuntuu, että paljon vanhempien koulutusastetta enemmän kouluttautumiseen vaikuttaa vanhempien asenne koulutusta kohtaan (oli heidän koulutustaustansa mikä tahansa). Todennäköisesti korkeakoulutetuissa perheissä korkeaa koulutusta pidetään ns. itsestäänselvyytenä, mutta matalammin koulutetuissa perheissä, koska koulutusta ei nähty omalla kohdalla mahdollisena, tämä sama asenne siirretään lapselle kasvatuksessa.
Olen tätäkin nähnyt lähipiirissäni ja asenne on mielestäni oikeastaan myrkyllisin mahdollinen, mitä voi lapselleen siirtää (yhdessä menestyneiden, valtaapitävien tai rikkaiden vihaamisen/kadehtimisen kanssa, jota itse näin lapsena etenkin yllättävän paljon alle keskiluokkaisten aikuisten keskuudessa).
Koskaan ei ole liian myöhäistä kouluttautua ja sijoittaa itseensä
Monesti olen törmännyt ajatukseen, että jos ei ensimmäisellä yrityksellä (eli nuorena), kouluttautunut kunnolla, on aikuisena liian myöhäistä. Syitä tähän ajatukseen ovat usein työn aiheuttamat kiireet sekä perhe ja muutenkin aikuisen elämän kiireellisyys. Jotkut taas uskovat, että heistä ei vain ole enää siihen. Nämä ovat täysin vääriä tapoja katsoa asiaa – koskaan ei ole oikeasti liian myöhäistä kouluttautua!
Oma tuttavapiirini on erittäin heterogeeninen siinä mielessä, että sieltä löytyy kaikkia vain peruskoulun käynneistä tohtorintutkinnon tehneisiin. Ja näen koko ajan kuinka ihmiset, jotka eivät opiskeluputkessa nuorena opiskelleet, yrittävät nyt uudelleen ja uudelleen päästä jatko-opiskelemaan.
Tämä ei onnistu usein ensimmäisellä tai edes toisella kerralla, mutta lähes kaikilla on viime vuosina tärpännyt, kun on vain jaksanut yrittää. Tämän näkeminen on ollut äärimmäisen inspiroivaa, sillä ihmiset ovat tehneet vapaaehtoisesti sille jotain, jos eivät ole elämäänsä ja töihinsä olleet tyytyväisiä.
Ultimaattisena esimerkkinä pidän aina omaa äitiäni, joka lähes kuusikymppisenä matkaopistokoulutuksella päätti tehdä IT-tradenomi-tutkinnon, koska matkatoimistoala, jolla hän oli aina työskennellyt, oli luonnollisesti kuolonkourissa ja korona teki viimeisenkin tuhon juuri ennen hänen eläköitymistään. Esimerkki oli silmiäavaava myös minulle. Kukaan meistä ei ole koskaan liian vanha opiskelemaan, vaihtamaan uraa tai oppimaan uutta.
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta?Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Nyt oli kyllä oikein hyvä kirjoitus. 🙂
Kiitos paljon!
Minä työskentelen metsäteollisuudessa. Olen koulutukseltani DI, ja työhön suhtaudun valitettavan intohimoisesti ( 3 särkynyttä parisuhdetta, 300-400h ylitöitä vuodessa, nytkin töissä kun on ongelmia). Minä tienaan 10 v valmistumisen jälkeen vähemmän kuin operaattori, jonka vastuu päättyy siihen kun päästäjä tulee. Minä vastaan pudjeteisya ja tuotantomääristä, minulta oletetaan 24/7 puhelimeen vastaamista, ja ennen kaikkea minulle ei makseta ylitöistä. En koe kouluttautumista järkeväksi.
Kuulostaa siltä, että työpaikassa on vaihtamisen paikka – uskoisi, että kokeneelle metsäalan DI:lle, joka on toiminut johtotehtävissä on kysyntää varmasti jossain, missä työolot eivät ole noin karmeat! Ei kannata missään nimessä tyytyä tuollaiseen, koska paljon parempiakin työpaikkoja löytyy.
Valitettavasti ei ole kysyntää metsäteollisuuden ulkopuolella – usko pois, olen hakenut, ja olen valmis muuttamaan paitsi pääkaupunkiseudulle. Muihin metsäfirmoihin pääsisin töihin, mutta niissä työolot ovat samaa tasoa, ellei jopa huonompia.
Yllättävää – etenkin se, että koko metsäalalla yhtä huono tilanne. Muistaakseni aiemmissa kirjoituksissa joku kertoi samanlaista tarinaa ja totesi, että otti silloin vapaaehtoisen ”alennuksen”, joka mielestäni oli myös viisas vaihtoehto, mikäli työ kuluttaa liikaa. Ja tosiaan PK-seutu vähän rajoittaa, vaikka toki töitä varmasti nyky etäaikanikin PK-seudulta pystyy saamaan, vaikka kauempana asuisikin.
Minä kuitenkin katson että koulutusta ei pidä hakea pelkästään rahan kiilto silmissä. Oleellista on pyrkiä sinne mikä itseä kiinnostaa ja mihin voisi löytyä kykyjä. Alojen väliset erot ovat rahan kannalta hurjia, esimerkkinä 2300e kuussa saava maisteri lastentarhanopettaja ja viimeisiä työvuosiaan viettänyt ehkä tuuriakin nauttinut paperimies jolla vuosiansiot 70 – 100 000e vuosi.
Tuosta sellainen nykyajan jännä huomio, että ammattiliittojen järjestäytymisaste on itseasiassa suurin juuri korkeakoulutetuilla naisilla, ja pienin tuollaisilla hyvätuloisilla amisduunareilla. Onkohan tossa käynyt nurinkurinen kääntyminen, jossa tollainen perusduunari on nykyajan porvari?
Yksi hyvä positiivinen sivuvaikutus koulutuksesta on usein noussut tulotaso – toki se mielestäni antaa myös paljon muuta, kuten vähän erilaisen tavan katsoa ja kyseenalaistaa maailmaa. Ei välttämättä kaikille, mutta monelle.
Ja toisaalta usein saattaa kannustaa siihen alanvaihtoon juuri esim. lastentarhanhoitajan tilanteessa, kun tietää, että pystyy opiskella uudenkin tutkinnon. Varmaan aika usein palkkojen nousu vaikuttaa juuri tuohon järjestäytyneisyyteen – koetaan, ettei etujärjestöä enää tarvita, kun se on tehnyt tehtävänsä – pätee varmaan etenkin juuri metsäteollisuudessa.
Epäkohta syntyy lähinnä vain siitä että ammattiliittojen tärkeimmät hyödyt saa vaikka ei maksaisi jäsenmaksua, eli tavallaan nautitaan edut siivellä.
Tosin kuten blogisikin pääaihe antaa ymmärtää niin palkoissakin tärkeämpi on koko työuran aikana ansaitut tulot ei yksittäisten kuukausien tai vuosien tulot.
Tämä oli hyvä kirjoitus, jonka voin allekirjoittaa. Meillä on samantyyppiset taustat ja tulen myös duunari perheestä. Vanhemmillani ei ollut kuin kansakoulu käytynä. 2000-luvun alkupuolella valmistuin itse AMK:sta. Tein kolmivuorotyötä ja palkka lisien kanssa oli noin 2500€. 2009 sain tehtyä ylemmän tutkinnon ja palkka nousi noin 800€. Nyt opiskelen lääketieteellisessä ja valmistuttuani palkkani yli kaksinkertaistuu. Opiskelu on todellakin paras sijoitus ja investointi, mitä voi tehdä.
Sijoitan kuukausittain nyt yli 1000€ joka kuukausi, paremmat tulot mahdollistavat tämän summan tuplaamisen. En tavoittele yhtä suurta pottia kuin blogin pitäjä, mutta tavoitteena on jäädä pois työelämästä noin 60-vuotiaana. Parempi koulutus mahdollistaa parhaimmillaan hyvän palkan lisäsi myös paremmat työehdot sekä lisää valinnan vapautta, miten työtä tekee. Riippuen tietysti alasta.
Kuulostaa hienolta esimerkiltä, että tosiaan jopa lääkäriksi voi kouluttautua oikeastaan missä tahansa kohtaa elämää – inspiroivaa! Ja tuo on ihan totta, että usein parempi koulutus tuo myös paremmat työolot ja vapautta työelämäänkin, miten, missä ja kenelle töitä tekee.
Osui ja upposi. Täällä 32v nainen, joka myös innostuneena lukee blogiasi. Suoritin lukion jälkeen VTM tutkinnon. Kuitenkin pitkään oli tunne, etten halua eläkeikään saakka tehdä kyseisen tutkinnon töitä, sillä juristin työt houkuttelivat. Aika monta vuotta hoin itselleni takaraivossa, että olen liian ”vanha” hakemaan enää oikeustieteelliseen ja saatika kuinka vaikea sinne on edes päästä. Nyt keväällä kokosin kaiken motivaationi ja päätin, että sisälle mennään. Itseluottamukseni oli tapissa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että nyt syyskuussa aloitan opiskelemaan oikeustieteitä tutkinto-opiskelijana! Aina kannattaa opiskella.
Mahtavaa ja paljon onnea opiskelupaikasta! Ja tuo esimerkkisi on myös hyvin kuvaava siitä, että jo vähänkin vanhempana tahto ja itseluottamustaso sekä usein myös motivaatiotaso on aivan eri tasoa kuin kaksikymppisenä. Tämän huomaa myös aina vanhemmista opiskelijoista, jotka tuntuvat valmistuvan nopeammin ja paremmilla numeroilla kuin suoraan lukiosta tulleet, vaikka olisi perhe-elämää tai muuta. Usein tätä varmaan selittää se, että viihteellä ei juuri tule aikaa käytettyä enää tuossa kohtaa ja yleinenkin kypseminen ihmisenä.