Köyhä pankkiiri ja rikas sihteeri – eli miksi raha on tasa-arvoista

Seuraava tarina on tosi. Olipa kerran kaksi sijoittajaa. Sijoittajat eivät tunteneet toisiaan, mutta he olivat kuin yö ja päivä. Toinen kulkee tarinassa nimellä rikas sihteeri ja toinen köyhä pankkiiri. Kuulostaa ehkä paradoksilta, mutta tämä on arkipäiväistä maailmassa. Yksi syy siihen on se, että 100 000 euron tuloillakin voi elää kädestä suuhun – ja toinen se, että raha on tasa-arvoista meille kaikille. Mitä tarkoitan tällä? Katsotaan tarinaa, niin ymmärrät mitä tarkoitan.

Rikkaan sihteerin salaisuus

Grace oli 12 kun hänen vanhempansa kuolivat. Hän ei koskaan saanut lapsia eikä hankkinut ajokorttia. Hän eli omassa pienessä asunnossaan koko työuransa ja eläkevuotensa. Grace eli rauhallisen elämän.

Ja kun hän vuonna 2010 kuoli tasan sata vuotiaana, jätti hän hyväntekeväisyyteen 7 miljoonaa dollaria. Ihmiset, jotka tunsivat Gracen ihmettelivät samaa kuin kaikki Internetin kommentoijat FIRE-uutisista puhuttaessa – mistä ihmeestä Grace sai kaiken tämän rahan. Mikä oli Gracen miljoonien salaisuus?

Mutta salaisuutta ei ollut. Ei miljoonaperintöä tai suuria palkkoja. Sen sijaan Gracen ”salaisuus” oli sijoittaminen ja aika. Ja kaikki ne vuosikymmenet kun hänen sijoituksensa takoivat tasaista tuottoa välillä menemällä ylös ja välillä menemällä alas. Mutta kun Grace sijoitti työelämänsä vuosikymmenet tavallisesta palkastaan pörssiin, tuloksena oli 7 miljoonaa. Ei salaisuutta – vain pitkäjänteistä sijoittamista.

Köyhä pankkiiri – eli se tavallinen tarina

Viikko sen jälkeen kun Grace oli kuollut, oli uutisissa vähän erilainen – ja ehkä vähän tavallisempi tarina. Richard oli investointipankki Merril Lynchin Etelä-Amerikan divisioonan huippujohtaja. Ja viikko Gracen uutisen jälkeen hän julisti henkilökohtaisen konkurssin.

Konkurssi sisälsi kaksi kotia, joista toinen oli n. 2000 neliötä ja josta pankkiiri maksoi 66 000 dollaria kuukaudessa lainaa takaisin! 66 000 dollaria kuukaudessa. Richard oli Gracen täysi vastakohta. Harvardin käynyt pankkiiri, joka päätyi alunperin julistamaan taloudellisen riippumattomuuden jo nelikymppisenä, jotta pystyisi tekemään asioita, jotka olivat hänelle tärkeitä. Tai niin tarinan ainakin piti mennä.

Sen sijaan, että Richard olisi FIRE:ttänyt, päätyi hän lavean elämäntyylinsä vuoksi takaisin töihin toiselle pankkipalvelulle, kunnes finanssikriisi iski 2008. Ja tällöin Richard julistettiin henkilökohtaiseen konkurssiin.

Richard oli kovatuloinen, kaikenpuolin rikas ulkoapäin, mutta siitä huolimatta hänet ulosmitattiin käytännössä täysin kiitos finanssikriisin aiheuttaman velkakuplan puhkeamisen. Richard menetti työpaikkansa eikä hänellä ollut enää varaa maksaa hulppeasta elämäntyylistään, vaan päätyi hän henkilökohtaiseen konkurssiin.

Tarinan opetus

Tarinan opetus ei ole, että sinun pitäisi olla kuin Grace ja säästää miljoonat hautaan. Tarinan opetus on, että sijoittaminen on oikeastaan ainoita aloja, jossa tämänkaltaiset uutiset ovat mahdollisia.

Raha on tasa-arvoista, koska meillä kaikilla on samat mahdollisuudet oppia käyttämään sitä. Minä tai sinä emme tule koskaan pysty tekemään sydänkirurgiaa paremmin kuin koulut käynyt alan ammattilainen, mutta niin minä kuin sinäkin pystyt saavuttamaan miljoonan omaisuuden ilman yhtään mitään koulutusta säästämällä ja sijoittamalla – aivan kuten Grace. Pelkästään indeksisijoittamalla pystymme myös voittamaan yli puolen sijoitusammattilaisista  sijoitustuotot.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kuinka paljon ikinä oletkaan opiskellut rahoitusta ja sijoittamista, todennäköisesti häviät silti indekseille suurimman osan ajasta. Aivan kuten suurin osa aktiivisista rahastoista häviää nyt, on aina hävinnyt ja tulee aina häviämään. Rahataitojen ja sijoittamisen sisäistäminen ei ole rakettitiedettä tai sydänkirurgiaa.

Vaikka sijoittamista voi opiskella ja siitä on miljoonia eri malleja ja teknisiä kaavoja, on sijoittaminen pitkällä aikavälillä pelkkää oman käytöksen hallitsemista ja sitä, ettei välitä muiden ihmisten käytöksestä sijoitusmarkkinoilla.

Sijoittaminen on paljon enemmän itsehillintää kuin julkisessa keskustelussa tulee usein ilmi. Sijoittajan on useammin vaikeampaa olla tekemättä mitään kuin tehdä jotain – vaikka yleensä se tekemättä jättäminen on se parempi liike pitkällä aikavälillä!

Meillä on ihmisinä kuitenkin usein tarve toimia, koska se antaa meille illuusion siitä, että olemme kontrollissa – vaikka oikeasti useasti elämässä toimimatta jättäminen on right thing to do.  Kaikki tämä on ihmisen intuitiota vastaan, jonka takia satojen tuhansien dollarien Harvardin koulutuksetkin käyneet älykkäät ihmiset voivat epäonnistua surkeasti sijoitusmarkkinoilla ja rahanhallinnassa. Tämä on myös asia, jota itsekin harjoittelen vielä sijoittajana.

Tämän lisäksi passiiviset ja erittäin pienikuluiset indeksirahastot ovat digitaalisessa helpommin saatavilla kuin koskaan ja niin on myös kaikki sijoitusasioihin liittyvä tieto. Gracen sijoitukset olivat käytännössä vain yhdessä pörssilistatussa yrityksessä (Abbot Laboratories), joka toki oli äärimmäisen kannattava ja laadukas yritys, mutta hajautuksen määrä oli minimaalinen. Sijoitusmaailma tasa-arvoistuu päivä päivältä, joka on mahtava uutinen kaikille minunkaltaisilleni peruspulliaisille.

Yhteenveto

Sijoitukset menevät aina ylös ja alas. Pörssiromahduksella ei pitäisi olla mitään väliä sinulle, vaikka kuinka uutiset huutavat maailmanloppua ja ihmiset karkaavat markkinoilla lisätappioiden pelossa.

Jos olet kuin Grace, olet säästänyt pahan päivän varalle ja näet pörssiromahduksen mahdollisuutena laittaa lisää rahaa sijoituksiin. Pörssiromahdus on kuin alennusmyynti. Toisin kuin tavallinen alennusmyynti, pörssin alennusmyynti kuitenkin ajaa ihmiset pois kaupoista. Kun ymmärrät tämän, et pelkää kun muut pelkäävät.

Kun et anna tunteiden hallita taloudelista käyttäytymistäsi, olet suuren askeleen lähempänä parempaa elämänhallintaa.

 

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksistani.

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

4 kommenttia artikkeliin ”Köyhä pankkiiri ja rikas sihteeri – eli miksi raha on tasa-arvoista”

  1. Erittäin hyvä kirjoitus kaikin puolin ja niin totta. Moni uskomus rahaan liittyen ei voisi olla vähemmän totta, mutta sen selittää iskostunut ajatusmalli joka on omaksuttu sen helppouden takia. Totuttujen asioiden kyseenalaistaminen on harvojen harrastus.

    Vastaa
    • Juuri näin! Tapa on ihmisen paras ystävä ja vihollinen. Jos tapa on hyvä, heijastuu sen positiiviset vaikutukset kaikkialle elämään. Jos tapa on huono, heijastuu sen negatiivisuus yleensä ympäri elämää. Ja tavoista on aina hankala päästä eroon, mutta onneksi kaikille myös mahdollista.

      Vastaa
  2. Tulipa mieleen muutama lähes vastaava esimerkki kotimaastamme. Muutama vuosi sitten muistan lukeneeni Helsingin yliopiston entiseltä työntekijältään saamasta miljoonien perinnöstä, joka oli vuosikymmenten aikana säästetty ja sijoitettu tavallisesta palkasta. Vastaavasti historian suurin mäkimies jätti jälkeensä uskomattoman uran lisäksi vain velkoja sekä tuhansia surullisia lööppejä elämänhallinnan menettäneenä.

    Suomalaisille tuntuu olevan poikkeuksellisen harhainen käsitys varakkuuden, hyvien tulojen ja kovien menojen välisestä riippuvuudesta. Ulkoisen olemuksen perusteella ei voi tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä mistään edellä mainitusta. Toisaalta monella on hirveä tarve vähätellä toisten saavutuksia tai ainakin muistuttaa että rahat on saatu väärällä tavalla. Jos Cheek ajaa satojentuhansien autolla niin on laulukuoro pystyssä kertomassa kuinka kyseessä on sponsoriauto eikä oma, mietin vain miksi he eivät itsekin hakisi vastaavaa Veholta jos niitä kerran jaetaan kenelle tahansa…

    Varakkuuden luominen on erittäin yksinkertaista mutta samalla hyvin vaikeaa. Kuluta vähemmän kuin tienaat ja sijoita erotus, pitkällä tähtäimellä vaurastut takuulla. Resepti on vain liian yksinkertainen että keskiverto kansalainen sen sisäistää. Tärkeää on mainita ettei se onnistu ainakaan omassa tilanteessa mutta helppoahan se on lapsettomalle kaverille, koulutetulle naapurille tai tukiaisia saavalle maanviljelijälle.

    Vastaa
    • Muistan tuosta yliopistolle jätetystä perinnöstä myös lukeneeni, Hesarissa taisi olla juttua siitä aikanaan. Molemmat hyviä esimerkkejä siitä, että nämä tosiaan ovat aivan tavallisia kohtaloita, joita tapahtuu koko ajan ympärillämme. Harvoin ne vain ylittävät uutiskynnyksen.

      Ja enpä olisi pystynyt paremmin tiivistää tuota yleistä asennetta vaurastumiseen. Jos vaurastuu, on se väärin vaurastuttu. Jos ei vaurastu, on syy siihen aina jossain muussa kuin itsessä. Surullisen kuuluissa lottovoitolla rikastuminen on hyväksytyintä-tutkimus kuuluu tähän samaan kastiin.

      Vastaa

Jätä kommentti