Don’t tell me where your priorities are. Show me where you spend your money and I’ll tell you what they are– James W. Frick
Monelle kulutus saattaa olla vain euroja digitaalisella pankkitilillä. Itse uskon samaan kuin James Frick, se mihin kulutamme rahaa, kertoo meistä paljon enemmän kuin pelkästään talousasioita – se kertoo meidän arvoistamme ja elämämme oikeista prioriteeteista. Olenkin aina ollut suuri uskoja siihen, että ihmisen teot määrittävät hänet paljon paremmin kuin sanat.
Tänään katsastankin oman kulutukseni menneeltä vuodelta ja sen mitä elämäni prioriteeteista voi oppia oman kulutukseni osalta? Avaankin oman kulutukseni viime vuodelta, vertailen sitä edellisiin vuosiin ja katson, miten kulutuskäyttäytymiseni on vuosien varrella kehittynyt. Onko kulutukseni lähtenyt käsistä vai onko tasapaino löytynyt? Onko jotain, mihin kulutan turhaa rahaa tai jotain, missä pihistelen turhaa?
Tässä kirjoituksessa kulutukseni on jaettu niihin 10 osaan, missä olen niitä koko vuoden seurannut kuukausikatsauksissani eli seuraavat kategoriat:
– Asumiskulut
– Puhelinlasku
– Elintarvikkeet ja kulutustavarat
– Ravintolat ja alkoholi
– Matkustaminen
– Vaatteet, laukut, ulkonäkö
– Viihde, videopelit ja elektroniikka
– Harrastukset ja liikunta
– Terveys
– Muut
Mennään suoraan asiaan ja katsotaan, miten graafisesti kulutukseni vuonna 2020 on jakautunut – kertoohan kuva enemmän kuin tuhat sanaa. Itse analyysissä suluissa näet viime vuoden luvut, joten voit verrata helposti paljon olen kuluttanut mihinkin asiaan rahaan tänä vs. viime vuonna (joka oli minimalistivuoteni).
Vuoden 2020 kulutus ja sen jakautuminen
Kulutin vuonna 2020 yhteensä 13 277 euroa (viime vuonna 15 270 euroa). Jos katsotaan vielä vähän kauempaan menneisyyteen vuonna 2018 vuosikulutukseni oli 12 480 euroa ja vuonna 2017 se oli 18 870 euroa.
Katsotaan piirakan pala piirakan palalta kulutustani sekä sitä, mistä se koostui ja mitä voimme tästä oppia? Suluissa vertailun vuoksi tosiaan saman kulutuskategorian viime vuoden luvut.
Asumiskulut (35%)
Asumisen kuluihin vuonna 2020 meni 4623,23€ (3972,97 euroa). Asumisen kuluihin lasken siis niin omistus, kuin sijoitusasuntoni vastikkeen, veden, internetin, kotini sähkökuluni sekä asuntolainasta syntyneet kulut (korot ja lainan takaisinmaksukulut). Kaikki muut kulut siis paitsi lainan takaisinmaksun, koska se nostaa nettovarallisuuttani.
Asumiskuluni kasvoivat tänä vuonna n. 650 euroa johtuen lähinnä siitä, että tämä oli ensimmäinen vuosi kun maksoin koko vuoden kahden asunnon vastikkeita. Muuten sähköön, veteen jne. ei mennyt mitenkään erityisen paljon rahaa. Asumiskulut olivat lähes kolmannes koko kuluistani tänä vuonna ja etenkin näin koronavuotena, oman kodin tärkeys on korostunut.
Asumme tyttöystäväni kanssa ostamassani kaksiossa Helsingissä ja koti on palvelut erittäin hyvin sitä, että olemme molemmat olleet etätöissä koko vuoden. Kun viettää niin paljon aikaa kotona, ei siitä haittaa maksaakaan.
Koska tiedän, että kaikilla on omat tavat laskea asumisen kuluja, laskin myös bonuksena sen euromäärän, jolla vähensin asuntolainojani tänä vuonna. Tänä vuonna vähensinkin asuntolainojani yhteensä 12 812 eurolla. Toinen asuntolainani oli lyhennysvapaalla, joten siitä ei kuluja syntynyt kuin pari kuukautta.
Viihde ja elektroniikka (18%)
Viihteeseen ja elektroniikkaan kului viime vuonna 2429,1 euroa (2603,07 euroa).
Jos rehellisiä ollaan, summa yllätti minut. Jouduin jopa miettimään hetken, että mihin ihmeeseen olen rahojani käyttänyt, kun näin paljon rahaa tähän kului. Viime vuonna kuitenkin hankin niin uuden TV:n kuin Genelecin kauittimetkin. Ja siitä huolimatta kulutus oli suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna. Isoin vastaus kuitenkin on integroitunut niin osaksi arkea, että en edes tajunnut, että sen tänä vuonna ostin.
Kyseessähän oli siis Xiaomin Roborock 5S Max-robotti-imuri, joka on ainakin tähän mennessä ollut jokaisen euron arvoinen. Etenkin, kun pölyä kertyy nyt etätöitä tehdessä huomattavasti enemmän. Voin lämpimästi suositella kyseistä robotti-imuria kenelle tahansa, joka on koskaan sen hankkimista harkinnut.
Toinen iso ostos oli myös niin iso osa arkea, etten sitäkään tajunnut, vaikka juuri tällä hetkellä ostoksella kirjottelen tätä blogikirjoitusta menemään! Uusinkin siis 4 vuotta minua palvelleen Asuksen läppärin uudella ja tämäkin upgrade tuli aivan tarpeeseen.
Muuten elektroniikkaan kului rahaa lähinnä striimauspalveluiden, lahjojen ja videopelien muodossa. Spotifyn mukaan kuuntelin sitä 68 000 minuuttia, joka tekee käytännössä Spotifyta pelkästään kolme tuntia päivässä vuoden jokaisena päivänä. Voin sanoa, että etenkin Spotify on jotain, joka antaa minulle rahanvastinetta, vaikka maksaisin siitä kaksi kertaa enemmänkin – olen kuitenkin aina kuluttanut musiikkia aivan valtavasti – aika genreriippumattomasti.
Elintarvikkeet ja kulutustavara (16%)
Elintarvikkeisiin ja kulutustavaroihin kului viime vuonna 2074,03 euroa (1470,48 euroa).
Vaihdoin tänä vuonna huomattavasti kasviperäisempään ruokaan kuin aikaisemmin, en niinkään ympäristö, vaan ihan terveyssyistä. Opiskeluaikana tuli sen verran syötyä pastaa ja sikanautajauhelihaa, että ihan oman terveydenkin kannalta oli parempi vaihtaa ruokavaliota. Kesällä tuli myös syötyä erittäin paljon marjoja, jotka eivät oikein missään kohtaa olleet halpoja.
Koronan takia kävin myös enemmän pienemmissä kaupoissa ja tämä nosti varmasti kulutusta hieman, koska en käynyt Prismassa aina kaupassa kuten tavallisesti.
Itselleni 2000 euroa ruokaan (ja muihin kulutustarvikkeisiin kuten vessapaperiin jne.) vuodessa on enemmän kuin koskaan. Tästä huolimatta tiedän, että keskimääräiseen ihmiseen verrattuna se on edelleen vähän. Olen kuitenkin vienyt ruokavaliotani nyt niin paljon terveellisempään suuntaan, että yllätyn, jos kulutukseni tulee tästä valtavasti kasvamaan. Tätä vuotta innolla odottaen.
Muut-kulut (13%)
Muihin kuluihin meni vuonna 2020 yhteensä 1677,89 euroa (3847,57 euroa). Muut kuluvat olivatkin alemmat kuin oikeastaan koskaan – edes opiskelijavuosina. Tämä kertoo ehkä eniten koronavuodesta ja siitä, että yllättäviä random-kuluja ei juuri syntynyt. Arki rullasi aika tavalliseen, joten pääkategorioihin kuulumattomia kustannuksia ei juuri tullut.
Ravintola ja alkoholit (9%)
Ravintola – ja alkoholikuluihin meni viime vuonna 1238,24 (599,67 euroa). Ravintola- ja alkoholikulut räjähtivät kirjaimellisesti koronavuotena verrattuna minimalistivuoteeni. Tähän löytyy oikeastaan kaksi pääsyytä. Toinen oli se, että käytin Woltia koronan takia enemmän kuin koskaan. Wolt kasvatti erittäin paljon tarjontaansa alueellamme, joten houkutus tilata sieltä oli myös paljon isompi.
Toinen iso syy on se, että en enää ostanut alkoholihyllyiltä sitä halvinta Pirkka-olutta, kyykkyviiniä sekä Lidl-lonkeroa. Ostin sitä, mikä oli vain omasta mielestäni parasta hinta/laatusuhteeltaan, joten Pirkka-oluen sijaan ostin Koffia, Lidl Lonkeron sijaan Original Lonkeroa ja kyykkyviinin sijasta toiseksi kyykkyisintä viiniä. Pienistä puroista tulee nopeasti isompi virta, etenkin kun illanviettoja pienissä kaveripiireissä tuli vietettyä suhteellisen tiiviseenkin tahtiin aina, kun korona helpotti.
Olen yhdistänytkin ravintola- ja alkoholikulut siitä syystä, että koen, että tämä on lähimpänä oikeaa hedonismi-kategoriaa. Kukaan meistä ei tarvitse elääkseen ravintolaruokaa tai alkoholia ja ne voi kuka tahansa leikata nollaan, jos jostain syystä tarvitsee. Mutta siitä huolimatta ne usein antavat elämään niin paljon hetken nautintoja, että niihin rahaa tulee kulutettua.
Loput kategorioista (kaikki yhteensä 9%)
Viisi kategoriaa täyttivät yhteensä vain 9% kaikesta kulutuksesta eli yhteensä 1244,44 euroa (1414 euroa). Näitä kategorioita olivat:
Matkustaminen
Terveys
Vaatteet
Puhelinlasku
Harrastukset ja liikunta
Matkustaminen pysyi suunnilleen samassa kuin minimointivuotena. PK-seudun sisällä pääsee hyvin HSL:n kausilipulla ja VR:llä kulkee Suomen sisällä. Kun ulkomaanmatkailu oli poissuljettu, ei matkustamiseen kulunut juuri rahaa kuin tuon pakollisen liikkumisen osalta.
Terveys-kategoriaan kului tänä vuonna ennätysvähän rahaa. Tämä on hieno asia kaikin tavoin ja hyvä osoitus siitä, mitä maskit ja aktiivisempi käsienpesu tekee. En ole ollut vuonna 2020 kertaakaan kipeä.
Vaatteisiin ja ulkonäköön kulutin koko vuonna 0 euroa. En siis ostanut yhtäkään vaatekappaletta lisää koko vuotena. Tämä kertoo minusta oikeastaan aika paljon, mutta siitä enemmän kohta.
Puhelinlasku pieneni myös nollaan euroon kiitos firman puhelimen ja liittymän.
Harrastuksiin ja liikuntaan kului viime vuonna 580,57 euroa, mikä on linjassa aikaisempien vuosien kanssa. Tasaista 50 euron kuukausikulutusta, joilla saan kaiken tarvittavan, mitä harrastuksiini tarvitsen.
Mitä kulutuksestani voi oppia?
Mitä kulutukseni sitten kertoo minusta, prioriteeteistani ja arvoistani? Ihan ensimmäisenä haluan nostaa esiin vaatteet, laukut ja ulkonäkö-kategorian. Kulutukseni ulkonäköön oli tänä vuonna siis pyöreä nolla.
Tämä kertoo oikeastaan minusta aika paljon, sillä en ole koskaan keskittynyt ulkonäkööni. Kun minulla oli paljon finnejä teini-ikäisenä, en tajunnut, että minulla on paljon finnejä ennen kuin luokkalaiseni siitä mainitsi.
Kun opiskelijana kuljin rikkinäisissä (lempi)kengissä ja paikallinen ammattilainen bussissa huomautti, että kirpparilta saa hyviä ehjiä, en edes tajunnut, että joku katsoo kenkiäni. Sama kävi työpaikallani, jossa kollegani kysyivät työkenkieni historiaa ja sitä, kuinka rakkaat ne minulle olivat, koska kuljen niissä edelleen, vaikka kuluneet ja hieman repaileset ovatkin (en toki asiakkaiden kanssa näitä käytä, koska silloin edustan firmaa, en itseäni).
Ja toisaalta tänä vuonna en kuluttanut euroakaan ulkonäkööni, enkä tajunnut sitä ennen kuin kirjoitin tämän tekstin.
Mietin monesti, mistä johtuu se, että en ole ulkonäöstäni koskaan välittänyt, koska yhteiskunta on koko ajan muuttunut ulkonäkökeskeisemmäksi ja uskon, että se johtuu pitkälti hyvästä itsetunnostani, josta voin lähinnä kiittää kasvatustani. Olen niin tavallisen suomalaisen miehen näköinen kuin voi olla (ruskeat silmät, maantienharmaa vapaasti kasvava tukka, keskipitkä, tavallisen painoinen jne.), että jos vertaisin itseäni ja sosiaalisen median miesihannetta tällä hetkellä, pitäisi minun muuttaa käytännössä kaikki itsessäni.
Mutta miksi muuttaisin? Tavallinen ulkonäkö on itselleni lähinnä siunaus, ja en esim. palkkaani tai nettovarallisuuttani haluisi edes vaatteillani korostaa – siitä kun ei koskaan koidu mitään hyvää. On kiva olla tavallisen näköinen ja mielestäni muidenkin pitäisi tavallisuuttaan juhlia – on varsin ok olla oma itsensä.
Viihteestä- ja elektroniikasta pitää sanoa, että tämä on se kategoria, mikä on oma heikko kohtani. On paljon teknologiaa, jota haluaisin hankkia, jos minulla isompi asunto olisi (esim. Samsungin The Wall), mutta uskon, että tämän aika on sitten myöhemmin, kun sille olisi oikeasti edes tilaa. Tästä huolimatta tein vain vähän luksus-ostoksia tänä vuonna (robotti-imuri), joka kuitenkin ostaa arkeeni lisää aikaa siivoukselta, joten järki pysyi hyvin tänä vuonna elektroniikkaostoksissa mukana.
Viimeinen nosto on matkailu, joka ei tämän eikä viime vuoden osalta anna oikeaa kuvaa. Rakastan matkailua. Ja tykkään halpojen maiden sijaan matkata kehittyneissä maissa kuten Japani, USA, Etelä-Korea jne. Tämä aiheuttaa suoraan sen, että matkailukulut ovat normaalisti huomattavasti korkeammat kuin menneinä vuosina ja uskon, että reaalikulutukseni matkailuun on n. 4000 euroa vuodessa enemmän kuin nyt.
Ja toisaalta matkailu kaukomaihin kertoo myös sen, että en ole ilmastoahdistunut ja luotan siihen, että ihmiskunta kyllä teknologian kanssa keksii ratkaisut asiaan ennen kuin on liian myöhäistä.
Yhteenveto
Suurin osa meistä joskus puhuu toista ja tekee toista. Niin minäkin. Kun puhutaan talousasioista, pystyn onnekseni toteamaan, että teen niin kuin sanon. Amerikkalaisittain walk the walk.
Olen kuullut monelta lukijaltani sekä kaveriltani, että oman kulutuksen seuraaminen sekä sen laittaminen paperille on oikeasti pelottaa. Ymmärrän tämän hyvin. Ei ole mitään niin kamalaa, kuin katsoa peiliin ja todeta, että tällainen minä oikeasti olen ja tällaisia päätöksiä ja prioriteetteja minulla elämässäni on sekä näin hyviä/huonoja päätöksiä olen viime vuonna tehnyt. Monelle meistä todellinen kulutuksemme, käytöksemme ja elämämme prioriteetit voivat olla oikeasti yllätyksiä!
Minulle kulutuksen seuraaminen on äärimmäisen tärkeää myös siksi, että vain omaa kulutustani ymmärtämällä pystyn päätellä sen tason, missä olisin tyytyväinen taloudellisesti riippumattomana. On turha tähdätä taloudelliseen riippumattomuuteen 10 000 euron vuosikulutuksella, jos oikeasti arjessa kuluttaa 30 000 euroa vuodessa. Viime vuosien aikana olenkin alkanut ymmärtämään huomattavasti paremmin kulutuskäyttäytymistäni ja sitä, mihin minun kannattaa oikeasti laittaa rahaa – ja kaikki kiitos kulutuksen seuraamiseni.
Vaikka muuten vähäinen kulutus on ollut itselleni suhteellisen helppo kohta, mutta sijoittamisessa minulla meni monta vuotta myöntää itselleni, että olen monta vuotta sijoittanut aivan väärin ja nyt on oikeasti pakko vaihtaa suuntaa tai muuten voin alkaa vain indeksisijoittajaksi.
Oli tuskallista katsoa kuinka monta euroa olinkaan menettänyt, koska olin sijoittanut aivan väärällä tavalla, mutta tuska vain kertoo siitä, että on oikeilla jäljillä. Vaihdoin sijoitusstrategiaani ja tulokset olivat heti aivan erilaisia – pelko ja omat virheet on yksinkertaisesti parasta kohdata niin nopeasti kuin mahdollista – vain niin voi kehittyä.
Kuten joku fiksu joskus sanoi – tosiasioiden myöntäminen on viisauden alku. Ja oman kulutuskäyttäytymisen ymmärtäminen on jotain, joka on aidosti viisasta ja hyödyllistä koko loppuelämääsi varten. Toivon, että tämä kirjoitus antoi sinulle uusia ajatuksia ja inspiroi myös sinua seuraamaan kulutustasi!
P.S. Näin vuoden alussa on aina hyvä aika laittaa oma talous kuntoon kilpailuttamalla kaikki mahdolliset taloutesi kiinteät luvut. Alla muutama affiliate-linkki, jonka avulla on helppo aloittaa ja joiden avulla pääset laittamaan ne elintärkeät kiinteät kulut omasta taloudestasi kuntoon.
1. Kilpailuta asuntolainasi
2. Kilpailuta puhelinliittymäsi
3. Kilpailuta sähkösopimuksesi (ja voita samalla 250 euron lahjakortti!)
4. Tarkista Hintaopas.fistä tulevaisuuden ostostesi oikea hinta
P.P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Terve, kiitos rehellisestä ja mielenkiintoisesta tekstistä. Itseänikin kiinnostaisi seurata kulutustani, mutta käytännössä jatkuvan seurannan toteuttaminen tuntuu vaivalloiselta… Miten kirjaat omat kulusi (esim. mitä ohjelmaa/ohjelmia käytät, miten usein päivität, voiko automatisoida)? Minua ei niinkään säikäytä todellisen kulutuksen paljastuminen vaan lukujen siirtäminen kuiteista kirjanpitoon 🙂
Kiitos! Itseasiassa olen kirjoittanut aiheesta tarkemmin täällä: https://omavaraisuushaaste.com/tapoja-seurata-tuloja-ja-menoja/
Mutta lyhyesti, mitä siis käytännössä teen.
1. Joka kuukausi kerään aina kuun lopussa Danske Bankin verkkopankistani kulut manuaalisesti ja jaan ne tässäkin tekstissä jaettuihin kategorioihin (menee n. 10-15 min kuukaudesta riippuen)
2. Syötän samalla luvut Exceliin kyseisen kuukauden kohdalle
3. Rinse and repeat joka kuukausi ja valmis Excel tekee laskutoimitukset puolestani.
Homma on siis omasta mielestäni suhteellisen vähävaivaista ja kun tekee siitä tavan, niin kuun lopussa melkein aina odottaa, että pääsisi luvut taas Exceliin laittamaan!
En ole itse mikään Excel-guru, joten pyysin kaveriani rakentamaan simppelin Excelin, jossa on summat ja yhteenvetoluvut tähän tarkoitukseen – ei pitäisi kuitenkaan olla vaikeata ja nykyään varmaan osaisin itsekin sen tehdä, kun Excel on tullut tutummaksi.
Voin kokemuksesta sanoa, että siihen rutinoituu. 🙂 Itse pidän budjettia ja kirjaan menot suurin piirtein kerran viikossa. Omassa käytössä ollut budjetiointiohjelma, mutta ihan perus Excel-taulukko riittää ihan hyvin.
Excelistä on todellakin moneksi. Mitä budjetointiohjelmaa olet käyttänyt?
YNAB4 – You Need a Budget -ohjelmiston vanhempaa versiota, jota ei ole enää saatavilla. Nykyisin se on kausiveloitteinen, enkä ole vielä kokenut tarvetta vaihtaa.
Tämäpä juuri, rutiini on ehdottomasti tärkein. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mitä budjetointohjelmaa käytät, vaikka täysin samaa mieltä siitä, että Excel riittää kenelle vain!
Hei, hienoa että annat esimerkkiä talouden tarkkailemisesta. Tuli vain mieleen että etkö ajanut partaasi tai käynyt parturissa? Etkö vaalinut terveitä elintapoja niin liikkumalla kuin oikealla ruualla? Ulkonäköön liittyy myös se vatsan seutu jotka monet tarkastavat vaivihkaa toisesta. Ja liikkumisen ja terveellisen ruuan vaikutus näkyy ulospäin kasvoista ja ryhdistä ja muusta, joten sekin on omalta osaltaan ulkonäkökysymys. Ehkä tämä vaikuttaa saivartelulta, mutta jos väittää ettei kuluttanut euroakaan ulkonäköönsä, se on vaikea uskoa. Parranajokoneen kuluttama sähkö ei varmaankaan tee kokonaista euroa vuodessa?
Jos on hommannut hyvät vaatteet aiempina vuosina, voi yhden vuoden hyvin jättää väliin. Ja juurikin fiksua on käyttää tavaransa loppuun ennen kuin ostaa uutta.
Parranajo tosiaan hoituu sähköparranajokoneella, joka on monta vuotta jo palvellut, joten siitä en sähkölaskua laskenut mukaan 😀 Käyn yleensä parturissa 1-2 kertaa vuodessa ja itselläni on ollut teini-iästä asti sellainen keskipitkä tukka – ja sitten kun leikkaan, leikkaan lyhyeksi, jotta ei tarvitse parturissa käydä pitkään aikaan, vaan tukan voi antaa taas kasvaa yli puoli vuotta iloisesti.
Noin kahdeksankuukauden välein näytän siis aina erittäin erilaiselta, kun vaihdan pitemmästä tukasta lyhyempään, heh. Kävin itseasiassa kerran parturissa viime vuonna, mutta minulla sattui olemaan ilmaiskuponki parturille, joten sain leikkuun ilmaiseksi!
Ja olet aivan oikeassa, että ulkonäkö on paljon juuri noita kuvailemiasi asioita ja ne ovat asioita, joihin pyrin keskittymään – samoin kuin yleiseen siistiin hygieniaankin. Urheilen (harrastus-kategoria) nykyään lähinnä juuri terveyden ja kunnon ylläpidon takia, koska urheiluvammani estää kilpailullisemman liikunnan.
Vaatteissa olen huomannut juuri tuon mainitsemasi jutun, että joskus on välivuosia, mutta aika tasan joka toinen vuosi tuleekin sitten ostettua vaatteita hieman enemmän. Tänä vuonna ei etenkään jatkuvan etätyön takia tarvinnut vaatteita kuluttaa ja käyttää niin paljoa kuin normaalisti – etenkään kesällä.
Kieltämättä olet saanut pidettyä menot kurissa todella hyvin, ja mikä parasta se ei tunnu edes pihistelyltä vaan se on elämäntapa. Kulujen ja menojen suhde ajaa vääjäämättömästi sinua pisteeseen, jossa työnteko on oma valinta.
Muoti- ja vaateasiat tuntuvat olevan meillä yhtä suuren kiinnostuksen kohteita. Työkaverini muistavat kiusata minua siitä, että yleensä teen vaateostokseni rautakaupasta, mutta Jalaksen rautakärjet ja Blåkläderin työhousut ovat lyömätön yhdistelmä ja kestää 5-10 vuotta. Toimistolla sama huppari ja työhousut ovat joka päivä olleet päälläni jo vuosia (todellakin sama yhdistelmä päivästä toiseen vuosia). Kaiken lisäksi verottaja suostuu hyvittämään kyseiset hankinnat mukisematta.
Oma matkani on hidastunut merkittävästi viimeisen kahden vuoden aikana perheen koon kasvaessa. Menot ovat kohonneet 1500€/kk -> 2500€/kk ja nettotulot laskeneet 4500€/kk -> 3500€/kk, joten aiempien vuosien järisyttävä varallisuuden kasvu on hidastunut merkittävästi. Mainitusta muutoksesta johtuen olen alkanut panostaa velkavetoiseen sijoittamiseen asioiden eteenpäin viemiseksi.
Tulopuoleni tosin on palkkatuloa lukuun ottamatta lähteneet hiljalleen nousemaan, joten kokonaisuus ei näytä niin huonolta kuin äskeisestä olisi voinut kuvitella. Suuren velkataakan ansiosta joka kuukausi tehtävät lainanlyhennykset kasvattavat varallisuutta noin 2500€/kk.
Erityisesti auton hankinta on lisännyt menoja mutta nautin suuresti, kun voin ajella päivittäin huviajoa ja kuunnella musiikkia samalla. En näe mahdollisena, että haluan enää ikinä palata tehokkaasta nelivedosta HSL:n kyytiin. Jokaisella asialla on hintansa mutta maksan sen mielelläni samoin kuin meillä jokaisella on omat hupinsa ja harrastuksensa.
Juuri näin, vääjäämätön on varmaan paras sana kuvaamaan tilannetta.
Hauska kuulla, että on muitakin, jotka jakaa kiinnostukseni muotiin ja vaatteisiin, koska kuulostaa juuri samalta – itsekin käyn töissä hupparissa (silloin, kun tuli käytyä vielä työpaikalla ennen koronaa).
Velkavipu on kyllä oikein käytettynä yksi parhaita tapoja siihen, että pystyy varallisuuttaan kasvattamaan – itsellä sen käyttö on vielä suhteellisen matala, mutta pankin mielestä edelleen liian korkea… Tosin tämä on näitä, kun haluaa pääkaupunkiseudulla asua eli ihan oma vika 😀 Olen kuullut tuon saman autosta oikeastaan keneltä tahansa, joka on auton hankkinut – sen takia itsekin yritän venyttää auton hankkimista loppuun asti, koska tuskin itsekään siitä haluaisin luopua enää sen jälkeen, kun sitä on kerran päässyt maistamaan…