Kesäkuussa salkkuuni ostamani yritys tarjoilee tällä hetkellä tajutonta n. 8% osinkotuottoa, jonka lisäksi se on nostanut osinkoaan yhden sentin tahtia joka neljännes vuodesta 2012 lähtien. Liian hyvää ollakseen totta? Ei, vaan suhteellisen tasaista ja talouden sykleistä riippumatonta liiketoimintaa. Mikä siis on tämä mystinen yritys ja miksi tämä oli vasta toinen ostokseni kysyistä yritystä salkkuuni?
Ostin toukokuussa salkkuuni vihdoin hieman terveyspalvelu REIT:iä nimeltä Omega Healthcare Investors, koska se voitti strategiani mukaisessa vertailussa selkeästi muut yritykset. Koska OHI:n kurssi ei kuukauden sisään juuri liikkunut suuntaan tai toiseen, oli sen takia myös kesäkuun ostos erittäin yksinkertainen. Lisäsin OHI:a salkkuun siis myös kesäkuussa.
Kirjoitin viime kirjoituksessani tarkemmin OHI:n liiketoiminnasta. Kertauksena vielä sen verran, että OHI keskittyy erilaisten terveyspalveluiden käytössä olevien rakennuksien vuokraamiseen. Kyseessä on siis perinteinen REIT, sillä erolla, että OHI keskittyy pelkästään terveydenhuoltoon. Terveydenhuollossakin on kuitenkin erittäin paljon erilaisia vaihtoehtoja ja OHI on erityisesti erikoistunut erityisesti Skilled Nursing Facilityihin (käytännössä sairaala tai keskus, joka tarjoaa kaikkea perus sairaanhoidosta, terapeutteihin ja puheterapeutteihin), Assisted Living Facilities (tavallinen vanhusten hoitokoti). Nämä ovat OHI:n core-liiketoimintoja, joista erityisen suurin paino on Skilled Nursin Facilityilla, mutta sen portfolioon liittyy vähän myös muita sivubisneksiä. OHI:n liiketoiminta keskittyy erityisesti Yhdysvaltoihin, mutta sillä on myös hieman liiketoimintaa Iso-Britanniassa.
Yleensä, jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se on. Mikä OHI:a siis pitää suhteellisen alhaisissa hinnoissa, vaikka kaikki näyttää olevan paremmin kuin hyvin. Yksinkertaisin syy lyötyy historiasta. Ohessa OHI:n osakekurssin kehitys sen pörssiin listautumisesta lähtien.

Kaikki oli siis hyvin, kunnes tuli vuosi 1998 ja OHI menetti lähes 90% osakkeensa arvosta ja joutui keskeyttämään osingonmaksunsa. Tähän päivään saakka OHI:n osake ei ole vuoden 1999 huippulukemissa. Mielenkiintoisena faktana OHI maksoi tuolloin 70 sentin osakekohtaista osinkoa (vs. nykyinen 64 senttiä), joten kaiken järjen mukaan 3 neljänneksen sisään OHI on samoissa hintaluvuissa. Ellei Milleniumin vaihteen kaltainen katastrofi iske uudellleen. Sitten osakkeenomistajat jäävät jälleen tyhjä luu kädessä odottamaan kun yhtiö onnistuu korjaamaan toimintansa seuraavan 17 vuoden aikana. Tuskallista jos ostit OHI:a vuonna 1998. Mahtavaa jos ostit vuonna 2000 osakketta.
Kaikki tämä sai alkunsa kun Yhdysvaltain kongressi päätti muuttaa terveydenhoidon tukimallia siten, ettei se enää korvannut koituneita kuluja, vaan korvasi oletettuja kustannuksia. Näen, että tähän muutokseen olivat osasyyllisenä OHI:n kaltaiset muut terveydenhuollon REIT-yhtiöt, jotka olivat nostaneet kustannuksia 30% vuositahtia – koska pystyivät ja koska niiden kustannukset nousivat lähes samaa tahtia. Lakimuutos toimi ja 6/15:sta Yhdysvaltain isoimmasta Skilled Nursing Facility REIT:stä meni konkurssiin. OHI selvisi nipin napin ehjin nahoin.
Pelko kuitenkin on, että Trump saattaa sohaista yhdessä republikaanisen kongressin kanssa uudestaan Obamacaren rahoitusmalleja, joka saattaa jälleen osua OHI:n kaltaisten yritysten kannattavuuteen rankasti. Mielestäni OHI on kuitenkin viestittänyt selkeästi, että virheistä on opittu ja edes rahoitusmallin täysi uudistus ei ajaisi yritystä samanlaisen katastrofin partaalle. Nukun yöni hyvin OHI:a lisää salkussa.
Et kuitenkaan missään etelässä ole nyt lomalla? 😀 Vantaalla joudun istumaan varjon alla =(
En sentään, töitä, töitä, töitä ja haudassa sitten levätään. Eikun… Loma alkaa sitten vaihdossa syksyllä 😀