Kuukauden ostos: Telia Company – rönsyilyn aika on ohi

Telia company on blogilleni siitä tärkeä firma, että kirjoitin siitä aikanaan blogini ensimmäisen ”kuukauden ostos” -kirjoituksen. Kuten kirjoitin viime kirjoituksessani, olen jälleen tehnyt sijoitusstrategiani mukaiset analyysit ja Telia nousi vertailun ykköseksi kaikista vertailussa olevista yrityksistä.

Vaikka julkaisen tekstin nyt, ostin Telian osakkeita jo ennen osingon irtoamista ja neljännesvuosituloksen julkaisemista (huhtikuun alussa). Ajoitus olikin lähes täydellinen, koska kaikki analyysissani kirjoittavat asiat toteutuivat ja 20.4. Telian osake raketoikin yli 8% lähes 4 euron pintaan. Kerrankin ajoitus osui nappiin.

Telia company – siivousvuodet kohta ohi

Telian pörssikurssi on pyörinyt pohjamudissa vuodesta 2016 alkaen, jolloin ongelmat Euraasiassa alkoivat kasvaa ja Telia alkoi saamaan jopa riikkossyytteitä erilaisista bisnestavoista joissain Euraasian maissa. Samalla oli myös ongelmia Turkcell omistusten kanssa.

Telia on aina ollut kunnianhimoinen ja arvostan sitä, että yritys on pyrkinyt kasvamaan myös turvallisen Skandinavian ja Baltian ulkopuolelle. Nyt Telia on kuitenkin perääntymässä kaikista rönsyilyistä ja on myynyt lähes kaikki Pohjois-Euroopan ulkopuoliset omistukset.

Poikkeuksena tähän Turkcell-omistus, joka on onneksi vihdoin saatu myös kuntoon ja osingot virtaavat omistuksesta kuten pitää. Tänä vuonna Turkcell maksoi osinkoja Telialle n. 91 miljoonaa euroa ja Telia sai vihdoin oman ehdokkaansa myös Turkcellin hallitukseen. Maaliskuun lopussa Telia myös osuutensa Spotifysta juuri listautumisen alla 220 miljoonalla eurolla. Tuotto oli kiitettävä, koska Telia oli vain 3 vuotta aiemmin sijoittanut Spotifyhyn 90 miljoonaa euroa. Tuotto siis selkeästi yli 100%.

Myös osinkoa Telia korjasi alaspäin 2017 vuonna n. 30%, mutta näyttää siltä että osinko lähtee nyt taas kasvulinjalle. Koska kurssia on kuitenkin painettu alaspäin erittäin kovaa koko ajan, on näillä hinnoilla Telian osinkotuotto yli 6%, joka on yksi pääsyitä, miksi Teliaa salkkuuni lisäsin. Telian nykyinen tuloskunto on vain tyydyttävää ja silti osingonmaksukyky on ylläpidettävä nykyiselläkin tuloksella. Kun liiketoiminta saadaan jälleen toimimaan kuten pitää, uskon osingon nousevan vanhalle 0,32 euron tasolle, joka tarkoittaisi 40% osingonkasvua. Matka tuohon on hidas, mutta pidän tätä hyvin todennäköisenä pitkällä aikavälillä. Tällöin osinkoja maksettaisiin ostohinnalleni jo yli 8% tuotolla.

Milloin käänne – vai tuliko se jo?

Telia on ainainen piensijoittajien suosikki Elisan rinnalla ja moni sijoittaja ihmetteleekin jatkuvasti, voiko Teliaan enää uskoa. Pörssikurssit ovat nousseet viimeiset vuodet, mutta Telia on ollut ikuinen luuseri ja mennyt käytännössä koko ajan vastavirtaan. Moni on varmasti menettänyt toivonsa Telian suhteen, mutta toivon kipinä näkyi jo pari päivää sitten julkaistussa neljännesvuosituloksessa.

Ensinnäkin vaikeudet, sakot ja oikeusjutut Euraasian toiminnoista pitäisi nyt olla 99%:sesti takanapäin. Tämä vähentää osakkeen riskiä valtavasti. Myös Turkcell on vihdoin saatu ojennukseen. Telia odottaakin tälle vuodelle vastatuulta lähinnä legacy-liiketoiminnoista, joita ajetaan alas ja jotka kuolevat vähitellen langallisten verkkojen käyttämisen vähentyessä. Hyvissä uutisissa kuitenkin Telia Company ennustaa, että kulut laskevat entisestään vuonna 2018 ja käyttöpääoma sekä investoinnit vähenevät 2018, jolloin kassavirta parenee entisestään. Parin vuoden sisään Telia ennustaa kassavirran parenevan joka vuosi core bisnekseen keskittymisen johdosta sekä edelläolevista syistä.

Telia Company lupasi myös ostaa ja mitätöidä vielä omia osakkeitaan 5 miljardilla kruunulla, joka nykyisellä kurssihinnalla kattaa 6-8% koko osakekannasta. Tämä helpottaa entisestään osingon kasvattamista vuodesta toiseen.

Jatkan Telian napsimista, aina kun taso on alle 3,8 euron Nyt Teliaa salkkuuni tulikin 1307,66 euron edestä eli 343 kappaletta.

6 kommenttia artikkeliin ”Kuukauden ostos: Telia Company – rönsyilyn aika on ohi”

    • 95% elämäni aikana tehdyistä osakeostoista on ollut siinä 1000 ja 1500 euron välissä. Tällä hetkellä pyrin ostamaan käytännössä aina n. 1300 euron ostoksia kerran kuukaudessa, koska se on säästö/tulotasolleni sopiva.

      Ja kaiken tämän ajan sijoituspalveluni ovat olleet Danskessa, jossa käytännössä maksan aina sen kiinteän minimisumman (7 euroa niin suomalaisissa, eurooppalaisissa kuin yhdysvaltalaisissa osakkeissa), koska summat ovat sen verran pieniä. Laskin joskus, että päästäkseni mahdollisimman lähelle optimaalista kustannusta, jossa minimikustannus on sama kuin prosenttiosuus, pitäisi kertaostosteni määrä nousta n. 3000 euroon.

      Danske ei ole halvin, mutta välittäjän vaihtaminen on turhan työlästä, koska Danskella on tiedot kaikista osakeostoistani elämäni aikana. Tämän takia kaikki tiedot ovat päivittyneet verotukseen tähän mennessä suoraan, jota arvostan enemmän kuin paria kymmentä euroa.

      Vastaa

Jätä kommentti