Kuukauden ostos: Welltower ja suurista ikäluokista

Tänään salkkuuni tarttui mukaan yritys (Welltower), joka on uusi yritys salkussani, mutta jonka toimintaa ja kurssikäyttäytymistä olen seurannut mielenkiinnolla jo parisen vuotta. Kyseessä on monen osinkosijoittajan tuttu terveydenhuolto-REIT yritys. Salkustani löytyy jo yhtä toista terveydenhuollon REIT:iä nimeltään Omega Healthcare Investors (OHI), joka kuitenkin on ongelmissa isoimman vuokralaisensa kanssa. Tästä syystä en OHI:iin ole koskemassa ainakaan ennen kuin selviää, kuinka lopullisia nämä ongelmat ovat.

Omega Healthcare Investors vs. Welltower

Miksi sitten uskallan koskea Welltoweriin, vaikka yritys toimii samalla alalla kuin ongelmissa oleva OHI? Koska vaikka ala on sama, yritysten asiakkaat ovat hyvin erilaisia.

OHI keskittyy erilaisten terveyspalveluiden käytössä olevien rakennusten hallinointiin ja sijoittamiseen. Näin tekee myös Welltower. Kyseessä on siis perinteinen REIT, sillä erolla, että yritykset keskittyvät pelkkään terveydenhuoltoon. Terveydenhuollossakin on kuitenkin erittäin paljon erilaisia vaihtoehtoja ja OHI on erityisesti erikoistunut erityisesti Skilled Nursing Facilityihin (käytännössä sairaala tai keskus, joka tarjoaa kaikkea perus sairaanhoidosta, terapeutteihin ja puheterapeutteihin) sekä Assisted Living Facilitieseihin(tavallinen vanhusten hoitokoti).

Welltowerin portfolio taas näyttää hyvin erilaiselta. 70% Welltowerin liikevaihdosta tulee Senior Housingista eli yleensä yksiöistä, joissa asuvat vanhukset, jotka selviytyvät ilman apua. Loput 30% tulee outpatient cliniceistä (eli poliklinikoista) sekä erilaisista pitkän tai lyhyenvälin aikavälin toipumistiloista potilaille. Molempien yritysten toiminta keskittyy lähinnä Yhdysvaltoihin.

Koska Welltowerilla on niin suuri painotus hyväkuntoisiin vanhuksiin, on mielestäni ikäpyramidit vahvasti Welltowerin puolella. Aina muistetaan, että ihmiset elävät pitempään ja nyt etenkin isot ikäluokat ympäri maailman ovat jäämässä eläkkeelle. Sen lisäksi, että ihmiset elävät nykyään pitempään, elävät he myös hyväkuntoisina pitempään. Tämä johtaakin siihen, että Welltowerin pääliiketoiminnalle on tarvetta vielä montakymmentä vuotta kasvavassa määrin. OHI:n operoimat Skilled Nursing Facilityt mielletään usein riskisemmiksi, koska niin suuri osa liiketoiminnasta rahoittuu julkisella tuella (jonka määrä voi vaihdella huomattavastikin presidentistä ja senaatista toiseen).

Welltower on tulos – ja osinkokone

Jos tuijottelee Welltowerin osakkeen kehitystä viimeisen vuoden sisään, ei se ole millään tavalla mairittelevaa. Welltower onkin nostanut osinkoaan joka vuosi vähintään 15-vuotta putkeen. Kauempaa en tietoa löytänyt, koska lempisivuni Google Finance on huollon alla. Muistaakseni osinkoa on kuitenkin korotettu yli 15 vuotta putkeen ja Welltower onkin n. 3,5 kertaistanut osinkonsa. Samalla kun osakkeen arvo on kasvanut myös kolminkertaiseksi. Kaikki tärkeät kuviot osoittavatkin kaakkoon. Ks. allaoleva kaavio.

Ylin: Osakkeen hinnan kehitys 15v
Keskellä: Osinko per osake kehitys 15v
Alhaalla: Osinkoprosentin kehitys

Graafi kertoo kaiken oleellisen. Vuonna 2002 Welltoweriin sijoittaneet saavat tällä hetkellä ostohinnalleen n. 50% osinkotuottoa. Ihan ok. Samalla myös tulos ja liikevaihto ovat kasvaneet eksponentiaalisesti. Tämä vuosi ei ole poikkeus.

Osakkeen hinta on kuitenkin ottanut takkiin viime aikoina erityisen paljon. Tähän on kaksi suurta syytä. Ensinnäkin Yhdysvaltojen korkojen kasvu iskee suoraa REIT:n heikkoon kohtaan eli velkataakkaan. Kaikki REIT-toiminta on erittäin tehokkaasti velkavivutettua, joten korkojen nousu näkyy REIT-yritysten kustannuksissa selkeästi. Welltowerilla ei ole mitään ongelmaa maksaa velkojaan pois ja sillä ei tule olemaan kannattavuusongelmia, mutta kulujen nousu korkojen nousun myötä vaikeuttaa tuloskasvua vaikka liikevaihto jatkaisikin kasvuaan. Toisena syynä on REIT-toimialan yleinen heikkous, joka johtuu Trumpin hallituksen epävarmuustekijöistä terveydenhuoltoon liittyen. Welltowerin liiketoimintaan en näe tällä kuitenkaan suuria vaikutuksia, jonka takia Welltower onkin tällä hetkellä erittäin houkuteltavasti hinnoiteltu. Tähän päälle dollarin kova heikkeneminen viime viikkoina tekee Welltowerista huomattavasti halvemman kuin moneen vuoteen.

Lätkäise kaiken päälle n. 6% kasvava ja vakaa osinkotuotto niin Welltower on erittäin houkuttelevasti hinnoiteltu näillä jo järkyttävän korkeasti hinnoiteluilla markkinoilla. Muistutuksena myös kaikille, että kun tavallisen yrityksen osingonmaksukykyä katsotaan kassavirtaan verraten, ei tämä päde REIT:en kanssa. REIT-osakkeissa osinkomaksukykyä verrataan FFO-tunnuslukuun (Funds from Operations). Welltowerin FFO/osinkoaste? N. 85%. Enemmän kuin tarpeeksi.

Welltoweria salkkuuni tulikin 1333 eurolla eli 27 kappaletta.

Jätä kommentti