Kuukausikatsaus elokuu 2022 – säästöprosentti 68,96%

Olen yli kuusi vuotta blogia pitäessäni elänyt yhden vuoden minimalistina ja sitä seuraavana vuonna pyrin maksimoimaan tuloni. Henkilökohtaisessa taloudessa kaikkein tärkeintä onkin tasapaino tulojen ja kulujen välillä. Tasapainon saavuttamista auttaa valtavasti se, että seuraamme säännöllisesti sitä, mihin rahamme kulutamme ja kuinka paljon meiltä jää joka kuukausi säästöön rahaa.

Tämän takia teenkin joka kuukausi blogiini kuukausikatsauksen, jossa lajittelen kuukauden tuloni, menoni sekä sijoitusaktiviteettini. Säännöllinen oman talouden seuranta on tärkeää, jotta ote omasta taloudenhallinnasta ei herpaannu. Ja kun seurannan tekee aina samalla tavalla, ei se vie kuin parikymmentä minuuttia kuukaudesta! Varallisuuteni kehitystä taas seuraan puolen vuoden välein, koska matka varallisuuden kasvattamisessa on maraton eikä sprintti.

Miltä siis näyttää mennyt kuukausi tulojen, menojen ja sijoitusten osalta?

Elokuu 2022

Tulot ja menot sekä säästöprosenttini verojen jälkeen näyttävät seuraavalta. Tulot sisältävät ansiotuloni, mutta ei pääomatuloja osake- tai asuntosijoituksista eikä toiminimeni tuloja (joka sisältää pitkälti vain blogituloni). Pääomatuloni laskelmat löydät kuukausikatsauksen toisesta vaiheesta ja toiminimeni tuloksen raportoin aina vuoden lopussa tilinpäätöksen valmistuttua.

Tulot: 3983,09€
Menot: 1276,25€
Säästöprosentti: 68,96%

Elokuu oli kaikin puolin tavallinen kuukausi tulojen ja menojen osalta. Tuloissa oli vain peruspalkka ja menot liikkuivat noin tonnin tasolla. Tavoitetasohan on tosiaan alle 1000 euroa, mutta koska joitain heinäkuun kuluja valui myös elokuulle, kokonaisuudessa kuukausi oli hyvä säästöprosentin asettuessa 70%:n pintaan.

Kulutukseni jakautuminen

Katsotaan siis vielä tarkemmin, miten kulutukseni jakautui viime kuussa. Ensin muutama vinkki kulutukseni tulkintaan.

– Asumiskulut sisältävät kotini vastikkeen, veden, sähköt, netin, lainojen korot sekä muut pankkimaksut. Asumiskulut eivät sisällä lainojen takaisinmaksua, koska ne lisäävät nettovarallisuuttani.
– Puhelimen ja puhelinliitymän saan työpaikalta, joten en laske sitä tuloihin enkä menoihin.
– En laske lounaskorttietua ja sen käyttöä tuloiksi enkä menoiksi.

Asumiskulut: 418,73€
Elintarvikkeet ja muut kulutustavarat: 150€
Ravintolat ja alkoholi: 344,23€
Matkustaminen: 131,8€
Viihde, videopelit ja elektroniikka: 23,49€
Harrastukset ja liikunta: 148€
Vaatteet, laukut ja ulkonäkö: 0€

Terveys: 0€
Muut: 60€

Elokuun alussa korkoa tarkastettiin kodin asuntolainasta, joka nostaa hieman asumiskuluja, muttei mitenkään hälyttävästi. Korko kasvoi noin 200 euroa asunnon lainaa ollessa tällä hetkellä hieman alle 200 000 euroa.

Kuten olen kuitenkin kirjoittanut, on vaikea nähdä, että korkotaso nousisi kestävästi tästä eteenpäin merkittävästi, joten uskon nousun jäävän poikkeustilanteeksi 1-2 vuoden ajaksi, jonka jälkeen palataan todennäköisesti pian nollakorkoaikaan takaisin talouskasvun edelleen ollessa kiven alla.

Tämän lisäksi elokuuhun osui niin sähkölaskun kuin sähkönsiirron maksut. Olen itse siinä onnekkaassa tilanteessa, että kaksiossa käytämme erittäin vähän sähköä ja tämän lisäksi maksan alle 5 senttiä kWh:sta vielä ensi vuoden elokuuhun asti, jolloin maailma toivottavasti makaa hieman eri tavalla.

Ravintola ja alkoholikulut pysyivät tavallista korkeampana, koska tiettyjä kesäloman kuluja valui elokuulle. Elokuhuun osui myös kaverin hää- sekä polttarikuluja mikä näkyi läpi kulujen.

Muuten elokuun kuukausi oli kaikin puolin tavanomainen ja tulevina kuukausina toivon etenkin ravintolakulujen sekä harrastekulujen laskevan, jotta se pystyisi kompensoimaan kodin nousseita korkotuloja.

Sovimme myös kuun lopuksi, että tyttöystäväni alkaa maksamaan 100 euroa enemmän asumisesta (tällä hetkellä maksaa 200 euroa kuussa), koska hän onnistui työpaikan vaihdossa elokuun alusta nostamaan myös palkkaansa merkittävästi. Tämä tasoittaa myös omiani asumiskulujani tulevina kuukausina entisiin numeroihin.

Sijoitukseni elokuussa 2022

Koska tulovirtoja taloudestani löytyy jo monia erilaisia, olen jakanut selvyyden vuoksi pääomatulot omaan kategoriaan. Sijoituksista löytyykin kuluneen kuukauden asuntosijoitusteni vuokratulot (ennen veroja), osinkotulot sekä osakekaupat menneeltä kuukaudelta. Asuntosijoitusten kulut sisältävät kahden sijoitusasunnon (Helsingissä ja Tampereella) vastikkeen, veden, lainojen takaisinmaksut, lainojen korot sekä muut pankkimaksut.

Maksan tällä hetkellä ensiasuntoni lainaa takaisin tuplasti nopeammin kuin tarvitsisi, jotta saan asunnosta vakuusarvoa vapautettua nopeammin uusia lainoja varten. Tästä johtuen asuntosijoitusten kassavirta on negatiivinen vielä vuoden 2023 maaliskuuhun asti. Tämän jälkeen kassavirta kääntyy selvästi positiiviseksi. Tämän lisäksi tavoitteenani on hankkia vielä yksi sijoitusasunto tai jos ajoitus osuu kohdalle – sijoituslaina osakkeisiin laskumarkkinan ollessa kovimillaan. Asuntosijoitusteni tarkoitus on ennen kaikkea toimia tulevaisuudessa vakuuksina tulevalle kodilleni sekä mahdolliselle sijoituslainalle seuraavassa pörssiromahduksessa.

Vuokratulot (ennen veroja): 1365€
Muut pääomatulot: 0€
Asuntosijoitusten kulut: 1586,17€

Asuntosijoituksissa ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Toinen asukas on viihtynyt rauhassa asunnossa jo hieman yli vuoden, josta olen tyytyväinen. Otin hänet tietoisesti kaikista vaihtoehdoista, koska uskoin, että hän olisi aidosti pitkäaikainen vuokralainen ja sormet ristissä toivon, että näin on. Yksiöissä vuokralaiset kun tuntuvat vaihtuvan hieman tiuhempaan kuin muissa vuokra-asunnoissa.

Myös asuntosijoitusten kulut ousivat, kun toisen asunnon lainan korko tarkastettiin elokuussa. Koska lainoja on kuitenkin huomattavasti vähemmän jäljellä kuin kodissani, ei koron nousu merkittävästi näkynyt asuntosijoitusten kuluissa – ja toisaalta asuntosijoittajalle koronnousu ei ole niin kamalaa, koska osan korosta saa vähennettyä verotuksessa toisin kuin kodissa.

Osakesijoituksissa ei tapahtunut elokuussa mitään, koska jouduin vielä säästämään rahaa toiselle osaa mätkyistä syyskuun alkuun. Nyt kun kaikki verovelat on maksettu, jatkan tavallisesti syyskuusta eteenpäin kuukausiostoksiani strategiani mukaisesti.

Heinä-elokuussa nähtiin myös mielenkiintoista liikehdintää markkinoilla ja nyt moni osake näyttääkin erittäin mielenkiintoisesti hinnoitellulta, vaikka taantuma todennäköisesti onkin ensi vuonna tulossa. Ajallisesti hajauttamalla on vaikea mennä pieleen ja uskon, että nyt on oikeastaan erittäin hyvä aika alkaa ostella taas osakkeita pitkään salkkuun – laskumarkkina on pitkäaikaisen sijoittajan paras ystävä.

Yhteenveto

Elokuu oli paluu arkeen niin töissä kuin kaikilla muillakin tavoilla. Kirjan kirjoittaminen ei edistynyt vielä suunnitelmien mukaan elokuussa, sillä kustannustoimittajalla oli vielä yksi joulun kirja editoitavana elokuun aikana. Tein siis vielä pari muokkausta itse käsikirjoitukseen elokuussa ja nyt syyskuussa alamme työstämään käsikirjoitusta yhdessä kunnolla eteenpäin.

Pieni tauko teki hyvää kirjan käsikirjoituksen katsomisesta, sillä nyt olen taas innoissani kirjan kirjoittamisesta ja olen erittäin varma, että kirjasta tulee erinomainen ja vielä erinomaisempi ammattimaisen kustannustoimittajan käsissä. Toivotaan, että aikataulu pitää ja kirja saadaan suunnitelmien mukaan ulos ensi vuoden alkuun suunnitellusti.

Kun kirjan tekeminen jatkuu, kirjoitan asiasta luonnollisesti blogiini ja onpa lähitulevaisuudessa vuorossa niin kirjani nimen ja kannen paljastus, sekä tietenkin ihan allekirjoittaneen tuleminen kaapista nimimerkkini takaa!

Seuraavana vuorossa onkin syksy, joka on todennäköisesti lempivuodenaikani. Pimenivissä illoissa ja värikkäässä luonnossa on jotain, joka resonoi itsessäni erittäin vahvasti ja onkin yksi syitä, miksi en koskaan voisi elää pitkiä aikoja kuin maissa, josta löytyy kaikki neljä vuoden aikaa.

Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

4 kommenttia artikkeliin ”Kuukausikatsaus elokuu 2022 – säästöprosentti 68,96%”

  1. Moikka!

    Sinulla on todella hyviä kirjoituksia ja samalla odotan kirjaasi. Samalla hieman ihmettelen tätä osaa kirjoituksessasi:

    ”Kun kirjan tekeminen jatkuu, kirjoitan asiasta luonnollisesti blogiini ja onpa lähitulevaisuudessa vuorossa niin kirjani nimen ja kannen paljastus, sekä tietenkin ihan allekirjoittaneen tuleminen kaapista nimimerkkini takaa!”

    Nimesihän on jo aikasemmin tullut esille Kauppalehden kirjoituksissa ja Suomalainen mainostaa jo kirjaasi omassa palvelussaan. Joten eiväthän nämä enää mitään salaisuuksia ole. Tai ovatko nämä lapsuksia?

    Vastaa
    • Hah, enpä edes tiennyt tätä! Eli siitä johtuu ihan, että noin kirjoitin. Oletan, että suurin osa ei ole vielä siihen törmännyt (koska en itsekään ollut, heh) ja toki nimeni on niin geneerinen, että sen voi etenkin sekoittaa erääseen Helsingin Sanomien toimittajaan 😀 Ehkä voisi korjata, että naamani ei nimeni! Ja kiitos vinkistä, pitikin ihan käydä katsomassa mitä suomalainen oli kirjasta kirjoittanut, kun virallinen mainosteksti ei ole edes vielä valmis!

      Vastaa
  2. Oletko koskaan miettinyt, jos jäisitkin jo aikaisemmin taloudellisesti vapaaksi, syömään ns kuormasta? Esim 500k elelisin näillä kuluilla hyvinkin pitkään, ottamalla pari tonnia menoja per kk kassasta. Samalla toki loput sijoituksissa, jolloin kassa kasvaa myös ja sen tyrehtyminen hyvin hidasta. Näin käytännössä pärjäisit varmaan jo nykynettovarallisuudellasi esim 20-30 vuotta.

    Vai minkä vuoksi olet ajatellut, että tuo nettovarallisuus tulee olla niinkin korkea kun tavoitteesi on ja ei syödä kuormasta vaan annetaan passiivisten tulojen juosta. Mietitkö jättämääsi perintöä esim?

    Pohdiskelen itsekin näiden kahden vaihtoehdon välillä ja houkuttaisi jäädä jo aiemmin kun myöhemmin 😀

    Vastaa
    • Joo olen asiaa pohtinut ja vähän asiaa sivunnutkin tässä kirjoituksessa: https://www.omavaraisuushaaste.com/taloudellisesti-riippumattomaksi-39-vuotiaana/ ja lopputulema on se, että tällä hetkellä aikaista FIRE:ä on vaikea nähdä, koska minulla ei sinänsä ole tarvetta sille. Pidän töistäni erittäin paljon ja nykyinen työni antaa mukavaa sisältöä elämääni, joten en sinänsä tarvitse FIRE:ä mihinkään – se on enemmän tulevaisuuden vakuutus, koska elämäntilanne, työtilanne ja mielenkiinnon kohteet voivat muuttua paljonkin esim. lasten ja ruuhkavuosien myötä.

      Ja mieluusti tosiaan jättäisin perintöä myös jälkikasvulleni ja kasvattaisin heidät samaan pitkäjänteiseen ajattelutapaan, jota itsekin olen yrittänyt sisäistää kaikki nämä vuodet! Uskon, että tulen tekemään kombinaatiota eli pyrin elämään passiivisilla tuloilla, mutta en sulje kuormasta syömistä etenkään isoja ostoksia varten pois.

      Vastaa

Jätä kommentti