Kuukausi on jälleen kulunut ja on aika katsoa kuukauden tuloja ja menoja. Jokaisen kuukauden olisi tarkoitus viedä minut lähemmäksi taloudellista riippumattomuutta ja tavoitteitani. Kuukausiseurannasta huomaan, mikäli olen edennyt tavoitteiden mukaisesti vai pitääkö kulutustottumuksiin tai sijoitussuunnitelmaan tehdä muutosta. Miltä viime kuukausi sitten näytti? Kaikki katsauksen luvut ovat verojen jälkeisiä lukuja.
Heinäkuu 2018 (suluissa viime vuoden vertailuluvut)
Tulot: 2760,61e (3643,17e)
Menot: 740,33e (1842,85e)
Säästöprosentti: 73,28% (49,41%)
Tulot olivat aika tavalliset. Heinäkuussa tuli tavallinen palkka, hieman osinkoja ja yksi kaveri maksoi pienen velkansa takaisin, jonka olin antanut viime kuussa.
Menot olivat erittäin mielenkiintoiset etenkin kun vertaa niitä viime vuoden kuluihin. Kulutin yli 50% vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa! Tähän on muutamakin tekijä. Ensinnäkin, viime heinäkuussa maksoin Korean. Toisena, join alkoholia vain kerran koko kuukauden aikana! Tämä on itsessään jo monen sadan euron säästö verrattuna viime vuoteen, jolloin ramppasin festareilla ja bileissä lähes joka viikonloppu. Tänä vuonna en päässyt yksiinkään festareille ja uskomatonta kyllä olin juomatta alkoholia suurimman osan tämän heinäkuun viikonlopuista ja juhlista.
Säästöprosentti olikin erittäin kunnioitettavat yli 70%, joka on oma henkilökohtainen ennätykseni heinäkuulle! Kaikinpuolin siis erittäin onnistunut kuukausi.
Entäpä 5-vuotistavoitteeni edistyminen? Alla tämän vuoden tavoitteiden kehittyminen tässä kuussa.
Vuoden 2018 tavoitteet
Uutta pääomaa sijoituksiin 14294/16000 euroa
Osinkotulot vuodessa verojen jälkeen 2109,66/4300 euroa
Asp-tilin sijoitukset ylittävät 17000 euroa ja ostan asunnon
Koko vuoden säästöprosentti > 55% (Nyt 64,42%) (8197/23033)
Osinkoja omistamastani yrityksistä kasvattaa > 80%
Tavoitteeni lähestyvät nyt vuoden puolen välin ylitettyäni kovaa tahtia. Uutta pääomaa sijoituksiin on riittänyt sunnitelmien mukaan. Osinkotulot ovat jääneet laahaamaan merkittävästi jälkeen siitä, mikä oli vuosi tavoitteeni. Paras tapa päästäkin osinkotavoitteeseeni on ostaa laadukkaita liiketoimintoja, ja sijoittaa enemmän kuin aluksi oli tarkoitus – ei juosta korkean osinkotuoton perässä. Liian korkea osinkotuotto kun harvemmin kestää. Sen sijaan saatan vihdoin onnistua ostamaan asunnon ensi kuussa, jos kaikki menee kuten suunnitellen…
Koko vuoden säästöprosentti on vakiintunut mukavasti yli 60%:n. En usko, että haluan sitä tuosta enää merkittävästi kiristää, mutta samalla en myöskään halua, että se tuosta kovasti laskee. 64% on selkeästi yli tavoitteeni 55%, mutta samalla se ei ole mitenkään elämänlaatua rajoittavissa mitoissa vielä.
Kuukauden sijoitukset
Sijoitin itse asiassa tässä kuussa kahdesti (eli heinäkuun ja elokuun sijoitukset), kun Tiedon kurssi laski rajusti tulosjulkistuksen jälkeen. Itse heinäkuun ostoksena lisäsin salkkuuni Nokian Renkaita, kuten kirjoitin. Tässä kuussa lisää rahaa sijoituksiin ei siis tule. Tieto-ostoksen perusteista tulossa kirjoitus ensi viikolla.
Yhteenveto
Helteet on nyt ainakin uutisten mukaan vihdoin lusittu ja pakko myöntää, että minua ei ole suunniteltu tällaisiin lämpötiloihin. 25 astetta on minulle enemmän kuin tarpeeksi. Jäätelöä on kulunut heinäkuussa enemmän varmaan kuin koskaan. Onneksi olin koko heinäkuun töissä ja töissä on enemmän kuin hyvin toimiva ilmastointi.
Matka taloudelliseen riippumattomuuteen on kuitenkin hyvin urallaan ja on hurjaa huomata, kuinka sijoitusstrategiani lähti toimintaan juuri silloin kuin oletin. Citigroupiin, Qualcommiin, AT&T:hen ja Nordeaan lapioimani eurot ovat vihdoin alkaneet tuottamaan muutakin kuin osinkoja ja ovat tuottaneet erittäin kovaa ylituottoa verrattuna indekseihin heinäkuun alusta lähti kuten vähän oletinkin. Pystyn melkein näkemään jo ensimmäisen 100 000 euroani.
Hurja säästöprosentti! Loistavaa!
Ainut tapa oikeasti realistisesti kuvitella pääsevänsä taloudelliseen riippumattomuuteen näillä tuloilla on tuo korkea säästöaste 😀 Tällainen säästöaste olisi toki varsin jees joka kuukaudelle.
Satku lähestyy ja lähestyy :=)
Hieman alkaa kyllä kärsivällisyys loppumaan kun se onniin lähellä 😀 Noh, ainakin kannustaa säästämään entistä enemmän seuraavina kuukausina.