Kuukausikatsaus huhtikuu 2022 – säästöprosentti 78,65%

Olen yli kuusi vuotta blogia pitäessäni elänyt yhden vuoden minimalistina ja sitä seuraavana vuonna pyrin maksimoimaan tuloni. Henkilökohtaisessa taloudessa kaikkein tärkeintä onkin tasapaino tulojen ja kulujen välillä. Tasapainon saavuttamista auttaa valtavasti se, että seuraamme säännöllisesti sitä, mihin rahamme kulutamme ja kuinka paljon meiltä jää joka kuukausi säästöön rahaa.

Tämän takia teenkin joka kuukausi blogiini kuukausikatsauksen, jossa lajittelen kuukauden tuloni, menoni sekä sijoitusaktiviteettini. Säännöllinen oman talouden seuranta on tärkeää, jotta ote omasta taloudenhallinnasta ei herpaannu. Ja kun seurannan tekee aina samalla tavalla, ei se vie kuin parikymmentä minuuttia kuukaudesta! Varallisuuteni kehitystä taas seuraan puolen vuoden välein, koska matka varallisuuden kasvattamisessa on maraton eikä sprintti.

Miltä siis näyttää mennyt kuukausi tulojen, menojen ja sijoitusten osalta?

Huhtikuu 2022

Tulot ja menot sekä säästöprosenttini verojen jälkeen näyttävät seuraavalta. Tulot sisältävät ansiotuloni, mutta ei pääomatuloja osake- tai asuntosijoituksista eikä toiminimeni tuloja (joka sisältää pitkälti vain blogituloni). Pääomatuloni laskelmat löydät kuukausikatsauksen toisesta vaiheesta ja toiminimeni tuloksen raportoin aina vuoden lopussa tilinpäätöksen valmistuttua.

Tulot: 4017,21€
Menot: 857,68 €
Säästöprosentti: 78,65%

Huhtikuu oli kaikinpuolin hyvä kuukausi numeroiden valossa. Tulot olivat perustasolla yhtä myytyä videopeliä lukuunottamatta, mutta menot pysyivät kaikista menosta ja meiningistä huolimatta alle 1000 eurossa, joka on tavoitetasoni. Samalla säästöprosenttikin oli jälleen 80%, joten ei valitettavaa.

Kulutukseni jakautuminen

Katsotaan siis vielä tarkemmin miten kulutukseni jakautui viime kuussa. Ensin muutama vinkki kulutukseni tulkintaan.

– Asumiskulut sisältävät kotini vastikkeen, veden, sähköt, netin, lainojen korot sekä muut pankkimaksut. Asumiskulut eivät sisällä lainojen takaisinmaksua, koska ne lisäävät nettovarallisuuttani.
– Puhelimen ja puhelinliitymän saan työpaikalta, joten en laske sitä tuloihin enkä menoihin.
– En laske lounaskorttietua ja sen käyttöä tuloiksi enkä menoiksi.

Asumiskulut: 178,83€
Elintarvikkeet ja muut kulutustavarat: 150€
Ravintolat ja alkoholi: 171,43€
Matkustaminen: 70,1€
Viihde, videopelit ja elektroniikka: 202,78€
Harrastukset ja liikunta: 64,54€
Vaatteet, laukut ja ulkonäkö: 0€

Terveys: 0€
Muut: 20€

Ravintolat, alkoholi ja viihdeosuus oli tässä kuussa ne tekijät, jotka nostivat merkittävästi menojani. Suurin osa näistä on kuitenkin sellaisia kuluja, jotka tuovat pitemmällekin ajalle iloa, sillä kävin varmaan ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen laivalla kaveriporukan kanssa ja tämä toivottavasti laskee tulevien kuukausien – etenkin alkoholilaskua – merkittävästi.

Tätä lukuunottamatta kaikki kulut pysyivät hyvin aisoissa ja asumiskulut olivat pienimmät pitkään aikaan, kun kuukaudelle ei osunut kumpaakaan osaa sähkölaskuista (siirtoa tai kulutusta). Ehkä iloisin olen siitä, että elintarvike- ja kulutustavarabudjetti on pitänyt vielä näinkin pitkään, vaikka ruokakaupassa inflaatio on jo selkeästi näkyvissä. Odotan budjetin nousevan 200 euroon kesäkuussa, mutta nyt täytyy olla tyytyväinen, että edelleen aika vähällä olen selvinnyt. Ja ruokaa on lentänyt lähes ei-laisinkaan roskiin viime kuukausina, mikä on itselleni tärkeä juttu.

Sijoitukseni huhtikuussa 2022

Koska tulovirtoja taloudestani löytyy jo monia erilaisia, olen jakanut selvyyden vuoksi pääomatulot omaan kategoriaan. Sijoituksista löytyykin kuluneen kuukauden asuntosijoitusteni vuokratulot (ennen veroja), osinkotulot sekä osakekaupat menneeltä kuukaudelta. Asuntosijoitusten kulut sisältävät kahden sijoitusasunnon (Helsingissä ja Tampereella) vastikkeen, veden, lainojen takaisinmaksut, lainojen korot sekä muut pankkimaksut.

Maksan tällä hetkellä ensiasuntoni lainaa takaisin tuplasti nopeammin kuin tarvitsisi, jotta saan asunnosta vakuusarvoa vapautettua nopeammin uusia lainoja varten. Tästä johtuen asuntosijoitusten kassavirta on negatiivinen vielä vuoden 2023 maaliskuuhun asti. Tämän jälkeen kassavirta kääntyy selvästi positiiviseksi. Tämän lisäksi tavoitteenani on hankkia vielä yksi sijoitusasunto. Asuntosijoitusteni tarkoitus on ennen kaikkea toimia tulevaisuudessa vakuuksina tulevalle kodilleni sekä mahdolliselle sijoituslainalle seuraavassa pörssiromahduksessa.

Vuokratulot (ennen veroja): 1365€
Muut pääomatulot: 645,39€
Asuntosijoitusten kulut: 1582,17€

Asuntosijoituksissa ei ollut tässäkään kuussa mitään ihmeellistä ja ainut merkittävä muutos oli Helsingin kämpän vuokralaisen vaihtuminen. Oli mielenkiintoista huomata, että vuokramarkkina oli kuin olikin kovempi kuin vähän yli vuosi sitten. Jouduinkin alentamaan asunnon vuokran alle 700 euroon, mutta heti sen jälkeen hakemuksia tuli enemmän kuin liikaa. Vuokran alennus tuo pienen lommon kassavirtaan, mutta alkaa näkyä vasta kesäkuussa.

Pyrin valitsemaan henkilön, joka toivottavasti asunnossa viihtyy pitempään. Tähän mennessä onnistumisprosenttini tällaisen vuokralaisen valinnassa on ollut huonoa, koska suurin osa vuokralaisista on alkanut seurustelemaan vuokra-aikana!

Osakesijoituspuolella huhtikuu oli tavallinen osinkokevät ja osinkoja tulikin niin Aallon Groupilta kuin Reveniolta yhteensä n. 650 euroa. Strategian mukaisesti haaviin osui Q1-tulosten jäljiltä seuraavat ostokset.

– 26.4.2022 Medpace 1980 eurolla, 15 kappaletta
– 27.4.2022 Medpace 2000,03 eurolla, 16 kappaletta 

Olen iloinen, että pörssin arvostustasot ovat laskeneet vihdoin tasolle, jossa pitkäjänteisenä sijoittajana ei enää tarvitse miettiä, ovatko osakkeet halvat vai kalliit. Pitkällä aikavälillä suurin osa hyvistä yhtiöistä alkaa olemaan vihdoin tasolla, jossa tuotto-odotus muuttuu omissa silmissä jo keskiarvoista korkeammaksi. Tämän takia olenkin äärimmäisen iloinen, että myös Medpacea ja Talenomia olen näiltä tasoilta saanut lisäillä rauhassa lisää ja ne ovatkin mielestäni edelleen ostohinnoissa. Toukokuun ja kesäkuun joudun kuitenkin kasvattamaan käteiskassaani isojen mätkyjen takia, joten en todennäköisesti ostele lisää osakkeita tulevina kuukausina ennen kuin saan kesälomarahat kesäkuun puolessa välissä – ellei pörssin romahdus muutu entistä rajummaksi.

Revenio tuntuu omiin silmiini edelleen yllättävänkin kalliilta, kun vertaa mitä muualla markkinassa on tapahtunut. Ainoa harmittava asia on dollarin vahvistuminen erittäin paljon, mikä ei ole tehnyt Medpace ostoksista niin optimaalisia kuin täydellisessä maailmassa olisi voinut olla. Positiivista on se, että Medpacen osuus salkussani on kurssiromahduksen jälkeen vihdoin tasolla, jossa olen siihen tyytyväinen ja nyt voin taas katsoa hieman tarkemmin muita yhtiöitä – tai ostaa Medpacea lisää toukokuussa, mikäli kurssi edelleen laskettelee. Tätä on kuitenkin vaikea nähdä enää nykytasolla, josta kertoo se, että esim. viime perjantaina, jolloin Nasdaq-lasketteli -3%, Medpace nousi 2%, koska arvostustasot ovat jo erittäin konservatiiviset. Usein Medpace kuitenkin aika orjallisesti seuraa ainakin Nasdaqin etumerkkiä.

Nyt kun arvostustasot ovat myös laskeneet ja pörssin fiilikset ovat mollivoittoisia, ajattelin myös aktivoitua spekulointisalkkuni kanssa. En ole spekulointisalkussani käynyt kauppaa sen jälkeen, kun laitoin kaikki siellä hyvin tuottaneet rahat työpaikkani osakkeisiin. Nyt kuitenkin käteiskassa on jälleen sen verran hyvässä kunnossa, että osan rahoista voin siirtää sinne. Hyviä lyhyen aikavälin ideoita ei sinne vielä ole, mutta katsotaan, jos jotain keksin tulevina kuukausina.

Yhteenveto

Huhtikuu oli harvinaisen kaunis säältään ainakin täällä PK-seudulla päin ja huomaa, että nyt kun on valoisia päiviä ja paljon aurinkoa, selviän yhdellä tunnilla vähemmän yöunta jatkuvasti. Ja kaiken lisäksi olen huomattavasti energisempi. Tämä tuo viikkoihin huomattavasti enemmän aikaa ja tekemisen meininkiä. Taloudellisesti huhtikuu oli hyvä perus kuukausi.

Huhtikuussa myös kirjani edistyi huimaa tahtia, koska olin käytännössä viikon puhtaalla kirjoituslomalla (ja risteilyllä). Sain kustantamolta hieman lisää aikaa palauttaa käsikirjoitukseni, mikä on hyvä homma, koska kirjassa on vielä kaksi lukua, joita haluan hioa ajatuksen kanssa. Uusi deadline on tämän kuun loppuun, johon mennessä olen varmasti enemmän kuin tyytyväinen.

Minussa ei ole koskaan ollut perfektionistin vikaa, mutta kirja on sen verran tärkeä tehtävä minulle, että haluan pystyä seisomaan ylpeänä kirjan sisällön takana, jonka takia olen kuluttanut siihen enemmän aikaa ja vaivaa kuin oikeastaan mihinkään yhteen kokonaisuuteen koskaan elämässäni. Toivon, että se tulee myös näkymään lukijoiden mielestä niin itse asiassa kuin myös lukukokemuksessa!

Tulevina viikkoina jatkankin matkani tietokirjailijaksi-tekstisarjaa blogissa ja oikeassa elämässä seuraavana vuorossa on kirjan nimen keksiminen, kannen tekeminen ja kustannustoimittajan editointi, joka alkaa elo-syyskuussa (kirjahan julkaistaan näillä näkymin tammikuussa 2023, mutta ennakkotilausvaihtoehto tulee hyvissä ajoin jo jouluksi).

Ai niin ja jos satut käymään Sijoitusmessuilla ensi viikolla Tampereella, pystyt näkemään minut Pörssisäätiön paneelikeskustelussa 14.20 alkaen Sijoitusmessujen päälavalla. Keskustelu on sijoituskirjailijoiden välillä, jonka titteliä en tosiaan vielä täytä, mutta mukava päästä harjoittelemaan vähän julkistakin puhumista ennen kuin kirja oikeasti julkaistaan.

Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

3 kommenttia artikkeliin ”Kuukausikatsaus huhtikuu 2022 – säästöprosentti 78,65%”

  1. Vuokrat ovat tosiaan tulleet alaspäin, joten et ole ainoa, joka on joutunut alentamaan vuokraa.. Markkinatasoa hieman edullisempi vuokra auttaa löytämään pitkäaikaisenn ja hyvän vuokralaisen. Vuokralaisten osalta sinun pitäisi bongata se ikisinkku, joka ei ala seurustelemaan. 🙂

    Vastaa
    • Tämäpä, toivotaan, että tällä kertaa tärppäsi 😀 No ei, tärkeintä, että vuokralainen on tyytyväinen. Hyvissä etenkin vuokralaisissa on usein se, että he usein myös aikanaan siirtyvät omistusasuntoihin. Toivotaan kuitenkin, että tällä kertaa vuokralainen olisi edes pari vuotta!

      Vastaa
  2. Pystyisitkö vinkkaamaan onko missä vaiheessa selvä hyöty perustaa esim tavallasi toiminimi tälläisellä sivutoimiselle blogaamiselle? Esim Youtubettamalla voi saada yllättävänkin pienellä yleisöllä jo tuloja mutta jos isotkin tulot ottaa vain ”muina ansiotuloina” niin eläkemaksuvelvollisuutta ei synny mikä on taas yrityksen riesa tai mahdollisuus kerryttää eläkettä. Tietysti silloin on aina luontevin olla se y-tunnus jos on mahdollisuus kaupallisiin yhteistöihin tai vastaaviin että voi laskuttaa.

    Vastaa

Jätä kommentti