Kuukausikatsaus: Joulukuu 2018 – vuosi pakettiin onnistuneesti

Hyvää uutta vuotta 2019!

Kuukausi (ja koko vuosi!) on jälleen kulunut ja on aika katsoa kuukauden tuloja ja menoja. Jokaisen kuukauden olisi tarkoitus viedä minut lähemmäksi taloudellista riippumattomuutta ja tavoitteitani. Kuukausiseurannasta huomaan, mikäli olen edennyt tavoitteiden mukaisesti vai pitääkö kulutustottumuksiin tai sijoitussuunnitelmaan tehdä muutosta. Miltä viime kuukausi sitten näytti? Kaikki katsauksen luvut ovat verojen jälkeisiä lukuja.

Joulukuu 2018 (suluissa viime vuoden vertailuluvut) 

Saimme nauttia valkoisesta joulusta kaikkialla Suomessa!

Tulot: 2980,88e (147,06e)
Menot: 742,13e (1001e)
Säästöprosentti: 75,11% (-650%)
Säästöprosentti lainojen vähennyksen jälkeen: 17,30%

Joulukuussa oli kaikkea pikkujouluista lahojen ostamiseen, mutta numeroita katsoessa joulukuu näyttää aika onnistuneelta – ja tavalliselta – kuukaudelta kaikin puolin. Tulot olivat mukavan korkeat kiitos Qualcommin osinkojen sekä 300 euron veronpalautusten takia (suurin osa palautuksista oli pääomatuloista johtuvia). Ensi vuonna pyrin optimoimaan verotustani hieman paremmin, koska 300 euron veronpalautukset ovat makuuni hieman liian isot.

Menot pysyivät aisoissa mukavasti ja säästöprosenttikin nousi yli 75%:n. Lainojen jälkeenkin säästöprosentti oli selkeästi plussalla, vaikka vähensin niin opintolainaa kuin asuntolainaa tässä kuussa. Kaiken kaikkiaan siis numeroissa erittäin tavallinen kuukausi.

Entäpä 5-vuotistavoitteeni edistyminen? Koska koko vuosi 2018 on nyt takanapäin, palaan vuoden 2018 tavoitteiden täyttymiseen ja tämän vuoden tavoitteisiin tarkemmin kirjoituksessa ensi viikolla.

Lainat ja sijoitukset

Tulojen, menojen ja säästämisen ohessa olen myös ehtinyt ottaa paljon lainaa lyhyen elämäni aikana. Lainojeni tilanne tässä kuussa näyttää seuraavalta.

Asuntolainaa jäljellä: 133 313,80 euroa
Opintolainaa jäljellä: 20 325,58 euroa
Lainoja yhteensä jäljellä: 153 639,38 euroa

Maksan tällä hetkellä asuntolainaani pois n. 810 euron kuukausitahtia. Tähän syynä on se, että asuntolainani on ASP-lainana jouduttu jakamaan kahteen osaan. ”Oikeaan” ASP-lainaan, joka on Tampereen alueella 115 000 euroa. Ja loppuosaan, joka on ns. ASP-lisälainaa. Koska nämä lainat on erotettu pankissa (lain takia) erikseen joudun maksamaan näitä erikseen ja pyrinkin vähentämään tuon lisälainaosuuden pois n. 5 vuodessa.

Opintolainaani taas maksan pois 2410 euroa vuodessa neljä kertaa vuodessa – maaliskuussa, kesäkuussa, syyskuussa sekä nyt joulukuussa.  Ensi vuonna ylittyykin 2500 euron alaraja opintolainan takaisinmaksussani ja pääsen hyötymään opintolainanvähennyksestä verotuksessani. Opintolainojen vähentäminen alkaakin näkyä jo ensi vuonna veroprosentissani vähentävästi! Opintolaina on kyllä maailman parasta lainaa.

Joulukuussa tein yhden lisäostoksen salkkuuni, vaikka pörssit tulivat armottomasti alaspäin. Salkkuuni tarttui IBM:ää, joka on tällä hetkellä mielestäni hinnoiteltu erittäin kiinnostavalle tasolle. Nyt kun pörssit ovat pysyneet mukavan alhaisella tasolla, odotan jo innolla mitä kaikkea salkkuuni saankaan lisättyä tämän vuoden alkupuoliskolla kunhan olen tehnyt sijoitusstrategiani vaativat vertailut.  

Yhteenveto

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tänä vuonna blogissa on kuin onkin paljon uusia kujeita tulossa – tästä lisätietoa jo ensi viikolla. Uudistan myös hieman kuukausikatsauksieni rakenteita kuin myös kuukauden osakeostokset postauksieni rakennetta. Ja luvassa on luonnollisesti myös paljon pohdintaa taloudellisesta riippumattomuudesta – ja tänä vuonna ennen kaikkea kuluttamisesta ja sen suhteesta taloudelliseen riippumattomuuteen.

Muista seurata blogiani myös valitsemassasi sosiaalisessa mediassa, jotta saat aina tiedon kun julkaisen uuden kirjoituksen!

Omavaraisuushaaste Facebook

Omavaraisuushaaste Twitter

Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Blogit.fi

Omavaraisuushaaste Bloglovin’

Jätä kommentti