Olen kirjoittanut taloudesta Omavaraisuushaasteessa yli seitsemän vuotta ja seurannut kuukausittaisia tuloja ja menojani koko tämän ajan. Henkilökohtaisessa taloudenhallinnassa kaikkein tärkeintä onkin tasapaino tulojen ja kulujen välillä. Tasapainon saavuttamista auttaa valtavasti se, että seuraa säännöllisesti, mihin rahaa kuluttaa ja toisaalta kuinka paljon sitä jää säästöön.
Tämän takia teenkin joka kuukausi blogiini kuukausikatsauksen, jossa lajittelen kuukauden tuloni, menoni sekä sijoitusaktiviteettini. Säännöllinen oman talouden seuranta on tärkeää, jotta ote omasta taloudenhallinnasta ei herpaannu. Varallisuuteni sekä sijoitusteni kehitystä taas seuraan puolen vuoden välein, koska matka sijoittamisessa ja varallisuuden kasvattamisessa on maraton eikä sprintti.
Miltä siis näyttää vuoden 2023 mennyt kuukausi tulojen ja menojen osalta. Siitä seuraavassa!
Syyskuu 2023
Tulot ja menot sekä säästöprosenttini verojen jälkeen näyttävät seuraavalta. Tulot sisältävät ansiotuloni, mutta ei pääomatuloja osake- tai asuntosijoituksista. Tämän lisäksi laskelma ei sisällä blogitulojani, jotka sisältyvät toiminimeni liiketoimintaan. Pääomatuloni laskelmat löydät kuukausikatsauksen toisesta vaiheesta ja toiminimeni tuloksen raportoin aina vuoden lopussa tilinpäätöksen valmistuttua.
Tulot: 4095,7 €
Menot: 1197,84 €
Säästöprosentti: 71,76 %
Tulot olivat tavalliset kuukausipalkan osalta eli ei mitään ihmeellistä sen osalta. Päivitin verokorttini, koska vuositulorajani olisi ylittynyt marraskuussa, joten nettopalkkani on hieman pienempi loppuvuoden kolme kuukautta.
Menot olivat kaikki asiat huomioonottaen matalalla tasolla. Korontarkistus on iskenyt nyt todellisesti asuntomenoihini ja asuntokulut ovat jo yli 50% kaikista asumiskuluistani! Tämä on erittäin paljon, kun miettii, miten kulut lasken ja, että asun vain 50 neliön asunnossa.
Säästöprosentti oli kiitettävä eli yli 70%. Olen erittäin tyytyväinen tähän kuukauteen.
Kulutukseni jakautuminen
Katsotaan siis vielä tarkemmin, miten kulutukseni jakautui viime kuussa. Ensin muutama vinkki kulutukseni numeroiden tulkintaan.
– Asumiskulut sisältävät kotini vastikkeen, veden, sähköt, netin, lainojen korot sekä muut pankkimaksut. Asumiskulut eivät sisällä lainojen takaisinmaksua, koska ne lisäävät nettovarallisuuttani.
– Puhelimen ja puhelinliittymän saan työpaikalta, joten en laske sitä tuloihin enkä menoihin.
– En laske lounaskorttietua ja sen käyttöä tuloiksi enkä menoiksi.
Asumiskulut: 627,5 €
Elintarvikkeet ja muut kulutustavarat: 150 €
Ravintolat ja alkoholi: 168,69 €
Matkustaminen: 58.80 €
Viihde, videopelit ja elektroniikka: 78,75 €
Harrastukset ja liikunta: 0 €
Vaatteet, laukut ja ulkonäkö: 89,90 €
Terveys: 21 €
Muut: 3,2 €
Kuten näkyy, asumiskulut ovat nousseet huomattavati nyt kun, euribor liikkuu neljän prosentin tienoilla. Vaihdoin lainani jo 3 kuukauden euriboriin, mutta en usko tämän auttavan vasta kuin ensi vuonna, kun on selkeää, että EKP lopettaa koronnostot. Sen ajan täytyy vain kärsiä.
Muuten kulut pysyivät äärimmäisen hyvin aisoissa. Marraskuussa teen tuttuun tyyliin ruokakorivertailuni, joten odotan innolla, onko deflaatiota oikeasti tapahtunut ruuan hinnassa huippuajoista. Ainakin silmämääräisesti tuntuu, että tiettyjen tuotteiden hinta on selvästi laskenut pahimmasta inflaation ajasta.
Muutenkin kaikki kulut pysyivät hyvin aisoissa ja oikeastaan ainoa poikkeava kulu oli vaatteisiin kulutettu raha, kun kävin Dressmannissa hankkimassa hieman lisää asusteita kirjailijalookkiini.
Täytyy ihan erikseen mainita, että Dressmann ei ole itseäni pettänyt koskaan. Muistan elävästi, kun muutama vuosi takaperin Tampereella asuessani tulin isoveljeni häihin ja menin ostamaan pukukokonaisuutta ja kenkiä Helsingin Stockmannilta. En saanut apua ostoksiini laisinkaan, vaan kassahenkilöt pysyivät visusti kassan takana, vaikka koko liike oli täysin kuollut.
Mitä tein? Luovutin (koska en tiedä hienosta pukeutumisesta mitään). Päädyinkin Dressmannille, jossa minut otettiin heti vastaan ja autettiin alusta loppuun. Sama tapahtui myös nyt eri Dressmannin liikkeessä Helsingissä – asiakaskokemus on niin erinomainen ja auttavainen, että se ansaitsee erityismaininnan. On vaikea nähdä, miksi kävisin koskaan missään muualla kuin Dressmannilla näiden erinomaisten kokemusten vuoksi.
Sijoitukseni Syyskuussa 2023
Syksy on todennäköisesti lempivuodenaikani ja kun miettii kuinka lämmin syyskuu on ollut, niin olen nauttinut poikkeuksellisen paljon iltakävelyistä pimenivissä illoissa. Niissä on jotain erittäin tunnelmallista.
Koska tulovirtoja taloudestani löytyy jo monia erilaisia, olen jakanut selvyyden vuoksi pääomatulot omaan kategoriaan. Sijoituksista löytyy viime kuukauden asuntosijoitusteni vuokratulot (ennen veroja), osinkotulot sekä osakekaupat menneeltä kuukaudelta. Asuntosijoitusten kulut sisältävät kahden sijoitusasunnon (Helsingissä ja Tampereella) vastikkeen, veden sekä lainojen takaisinmaksut – lasken siis asuntojen kassavirtaa.
Olen suhteellisen tyytyväinen nykyiseen asuntosalkkuuni, mutta pohdin tällä hetkellä uuden sijoitusasunnon sekä seuraavan kodin ostamisen välillä. Asuntosijoitusteni tarkoitus on ennen kaikkea toimia tulevaisuudessa vakuuksina tulevalle kodilleni sekä mahdolliselle sijoituslainalle seuraavassa pörssiromahduksessa enkä tule koskaan omistamaan yli viittä asuntoa.
Vuokratulot (ennen veroja): 1365€
Muut pääomatulot: 0€
Asuntosijoitusten kulut: 1582,17€
Asuntosijoituksissa ei tässä kuussa tapahtunut mitään ihmeellistä. Lainat vähenevät hitaasti, mutta varmasti ja nykyinen koronnousu on oikeastaan vain lisännyt todennäköisyyttä siitä, että molemmat vuokralaiseni pitempään asunnoissa asuvat, koska ovat seuraavaksi hankkimassa ensiasuntoa.
Osakesijoituspuolella homma jatkui tuttuun tapaan. Kirjoitin Talenomista sijoituskohteena syyskuun alussa syväanalyysin ja jatkoin ostojani sen mukaisesti. Syyskuussa ostinkin Talenomia lisää 1996,82 eurolla 5,34€ euron osakekohtaiseen hintaan eli yhteensä 373 kappaletta lisää. Uskon, että lokakuussa lisäilen Qt Groupia, Talenomia tai otan Kempowerin salkkuuni – kurssimuutoksista ja osavuosituloksista riippuen.
Pörssissä on Helsingissä tällä hetkellä erittäin isot myyntibileet käynnissä ja toivon, että ne jatkuvat ainakin vielä ensi vuoden alkupuoliskon, koska silloin pystyn sijoittamaan pörssiin isompia summia tulojeni painottuessa alkuvuodelle.
Syyskuu – yhteenveto
Syyskussa niin työelämä kuin kirjailija-elämä taas lähtivät täysillä käyntiin. Vuorossa on taas syksyllä paljon Podcast-vierailuja, kuten
1. Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha (tuli ulos eilen)
2. Petri Wirzeniuksen Vaurautta ja Hyvinvointia (jakso tuli ulos toissapäivänä).
3. Sami Miettisen #Neuvottelija podcast yhdessä Merja Mähkän kanssa (tuli ulos vain pari tuntia sitten!)
Tulossa on vielä ainakin Sijoituskästi, mutta katsotaan mahtuuko tähän vuoteen vielä muita podcasteja. Tämän lisäksi koetan vielä saada pari bookkausta lisää, joten ne, jotka podcasteja tykkäävät kuunnella, pääsevät minua kuuntelemaan paljon eri aiheista! Koetan ainakin parhaani mukaan olla toistamatta itseäni podcastista toiseen.
Tämän lisäksi Helsingin Kirjamessujen ohjelma on nyt julkaistu ja olen kuin olenkin siellä puhumassa sekä signeeraamassa kirjoja! Jos siis haluat kirjaan nimmarin tai et ole kirjaa vielä hankkinut, Kirjamessut voivat olla äärimmäisen hyvä aika.
Terho Puustinen ei tapahtumaan pääse, joten mukana on todennäköisesti joku toinen haastattelija.
Paljon on siis tapahtumassa ja loppuvuosi onkin pöhinää täynnä! Myös blogissa on ollut hauska nähdä, että lukijamäärät ovat jatkaneet jälleen nousua pienen tauon jälkeen pörssin kiihtyvästä mollivoittoisuudesta huolimatta. Mikään ei motivoi kirjoittamaan lisää kuin lukijat ja heidän kanssaan käyty keskustelu.
————————————–
Voit tilata huippuarvostelut saaneet sijoituskirjani Viisas sijoittaja nyt erikseen tai yhdessä muiden kirjojen kanssa Adlibriksestä täältä 29 euron hintaan tai Tammen omasta verkkokaupasta kirja.fi erittäin edulliseen 24,9 euron hintaan alekoodilla VIISASSIJOITTAJA23!
Äänikirjojen ystäville kirja löytyy esimerkiksi Bookbeatistä ja Storytelistä sekä kaikista muistakin suomalaisista äänikirjapalveluista.
Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Morjens, mitä mieltä olet mandatumista ja omistatko kyseisiä osakkeita? Meinasitko tehdä siitä syväanalyysiä? pahoittelen jos olet tehnyt jo ja en huomannut.
En ole valitettavasti ehtinyt Mandatumia vielä analysoida, vaikka olen sen pörssimatkaa mielenkiinnolla viime päivinä seurannut. En siis omista osakkeita (koko salkkuni tällä hetkellä löytyy täältä: https://www.omavaraisuushaaste.com/portfoliostrategia/). Ja tosiaan en ole syväanalyysiä siitä vielä tehnyt.
Koska työskentelen vakuutusalalla, voi olla, että en suomalaisia vakuutusyhtiöitä syvemmin analysoi, mutta ensi vuodella vuorossa on tulossa esittelyä kaikista erilaisista toimialoista, joissa vakuutusalallekin voi sijoittaa – siellä kun on paljon muutakin mielenkiintoista kuin suomalaiset vakuutusyhtiöt.
Oletko luopunut siitä omaan käyttöön tarkoitetun rakenteilla olevan asunnon ennakkovarauksesta?
Mietin, kun eikö pitänyt olla selvää, että lopetat osakeostot toistaiseksi ja säästät siihen?
Joo hyvin muistettu! En ole tosiaan luopunut, mutta näyttää siltä, että projektin aloitus myöhästyy parilla kuukaudella rakennusalan haasteiden takia. Tämä on hyvä uutinen itselle, koska asunnon piti alun perin valmistua 2024-2025 vuoden vaihteessa.
Nyt kuitenkin valmistuminen venynee maali-huhtikuulle 2025, joka tarkoittaa, että ehdin saada vuosibonukseni ja kirjamyyntikorvaukset myös vuodelta 2025, joka antaa itselleni sen n. 10 000-15 000 euroa rahaa enemmän kuin alun perin laskettu sijoituksiin. Ja nyt koen, että on erinomainen aika käyttää nämä ylimääräiset budjettirahat kerran kuukaudessa sijoittamiseen, kun Helsingin pörssissä käynnissä krooninen masennus
Okei, kuulostaa hyvältä. Ja myöskään kolmannen sijoitusasunnon ostoa ei tarvitse enää miettiä, koska nykyinen jää sitten vuokralle.
Juurikin tämä olisi suunnitelma!
Olisiko Nordnetistä löytyvä Vanguard LifeStrategy 80% Equity UCITS ETF EUR Acc järkevämpi säästökohde kuin Lysa-sijoitusrobotin kautta? Näyttäisivät aloittelijan silmään kohtuullisen samankaltaisilta, mutta tuossa LifeStrategyssä kulut on vielä pienemmät.
Vanguardin tuotteet tosiaan ovat äärimmäisen kustannustehokkaat, joten jos tarpeeksi isoilla summilla alkaa tuohon ETF:ään kuukausisäästämään joka kuukausi, niin voisi hyvinkin olla parempi. Mutta tosiaan täytyy laskea mukaan se 2,5 euron kuukausimaksu, joka ETF-kuukausisäästämisestä Nordnetistä syntyy. Mutta jos kulu tämänkin jälkeen pienempi, niin silloin ehdottomasti hyvä vaihtoehto!
Totta, tuo kulu ETF:ssä on tuossa ratkaiseva kannaltani. Tykkään laittaa säästöön nimittäin myös ”ex tempore” summia, joita säästän jostain syystä. Esim. löysin tori.fi sivuilta käytetyn kitaravahvistimen, enkä ostanutkaan uutta, johon olin varannut rahat. Säästö siitä erotuksesta meni heti rahastoon. Joskus laitan pienempiäkin summia normaali kk-säästön lisäksi ja Lysaan voi kuluitta laittaa pikkusummia.
Pidätkö kirjaa tuloista ja menoistasi perinteisellä Excel taulukolla käsin täytettynä vai käytätkö jotain tiettyä sovellusta tai sivustoa? Mikä helpoin tyyli tähän, kun itse olen ajatellut lähteä seuraamaan tarkemmin oman talouden tuloja sekä menoja. Tietenkin jokaisella omat mieltymyksensä, mutta mitä sinä käytät?
Onko kyseisestä aiheesta sinulta kirjoitusta?
Hyvä kysymys! Olen kirjoittanut tästä neljä vuotta sitten kaikista erinäisistä vaihtoehdoista, teksti löytyy täältä: https://www.omavaraisuushaaste.com/tulojen-ja-menojen-seuranta/ Tekstissä löytyy myös esimerkki Excel, jota käytin silloin, mutta käytännössähän kulutusta voi seurata niin ylä tai tarkalla tasolla kuin haluaa.
Mutta keskimäärin Excel on helppo, ilmainen ja yksinkertainen, jonka takia sitä itse käytän. Riittää, että osaa käyttää summatoimintoa ja siinäpä se. Käytännössä kerran kuukaudessa vain laitan numerot Exceliin verkkopankista katsoessani ja samalla kirjoitan aina kuukausikatsauksen. Kulujen seuraaminen on suht vaivatonta ja Excelin ylläpito vie sen 10 minuuttia kuukaudessa, kun siihen rutinoituu.