Kuukausikatsaus toukokuu 2021 – uudistunut kuukausikatsaus ja 500. blogiteksti!

Tämän kuukauden kuukausikatsaus on Omavaraisuushaasteen 500. teksti. Viidessadas!

Kun aloitin Omavaraisuushaasteen kirjoittamisen vuoden 2016 alussa, tiesin, että haluan kirjoittaa sijoittamisesta ja taloudellisista asioista, mutta en oikein tiennyt mistä lähteä ja mikä tavoitteeni oli. Ensimmäiset blogitekstini olivatkin vähän mitä sattuu. Aika on kuitenkin mennyt äärettömän nopeasti ja siitä nuoresta opiskelijapojasta, joka aloitti blogin viisi ja puoli vuotta sitten on kasvanut 30-vuotias boomer, joka kuitenkin edelleen jaksaa punnertaa kaksi tekstiä viikossa ulos.

Se into mikä minulla on Omavaraisuushaasteen kirjoittamiseen on riittänyt, on yllättynyt minutkin. Olen kirjoittanut blogiini tekstiä kymmenien kirjojen verran, mutta silti en ole yhtään kirjaa saanut kirjoitettua vieläkään loppuun (sijoituskirja kyllä alkaa olla jo lähellä!). Blogi on toiminut täydellisenä tapana purkaa omia ajatuksia mitä moninaisempiin asioihin liittyen ja samalla jakaa omia kokemuksiani ja osaamista kaikkeen taloudelliseen osaamiseeni liittyen, joka muuten olisi turhaan vain oman pääni sisällä.

Kiitos sinulle, kuinka kauan oletkaan kirjoittelujani seurannut. Blogini kanssa minulla onkin enää yksi tavoite nyt, kun lukijamäärät ovat asettuneet n. 100 000 kuukausittaiseen lukukertaan, joka on järjetön määrä anonyymille suomalaiselle talousblogille. Toivon, että vaikka en maailman tappiin asti pystyisi kahta tekstiä viikossa puskea ulos, onnistun dokumentoimaan matkani FIRE:een alusta loppuun asti tämän blogin avulla ja ehkäpä jopa sen yli.

Mutta itse kuukausikatsaukseen.

Vuonna 2019 elin vuoden minimalistina ja vuonna 2020 pyrin maksimoimaan tuloni. Vuonna 2021 elän ilman numeraalisia tavoitteita, mutta blogini moton mukaisesti ja pyrin pitämään talouden tasapainoisena niin tulojen, kuin menojen osalta. Kuukausikatsauksessa listaan myös kuukauden sijoitukseni (myynnit ja ostot). Varallisuuttani seuraan puolen vuoden välein, koska matka varallisuuden kasvattamisessa on maraton eikä sprintti.

Syy, miksi seuraan tulojani ja menojani kuukausitasolla on yksinkertainen. Oman kulutuksen seuraaminen on ylivoimaisesti paras tapa hallita omaa kulutusta ja sitä, ettei ala kuluttamaan rahaa täysin turhiin asioihin elämässä. Tulojen seuraaminen taas kirittää minua jatkuvasti parantamaan tulotasoani ja sitä, että vuosi vuodelta osaamiseni ja tulotasoni toivottavasti nousee.

Miltä siis näyttää mennyt kuukausi tulojen, menojen ja sijoitusten osalta?

Toukokuu 2021

Tulot ja menot sekä säästöprosenttini toukokuulta verojen jälkeen näyttävät seuraavalta. Tulot sisältävät ansiotuloni, mutta ei pääomatuloja osake- tai asuntosijoituksista eikä toiminimeni tuloja (joka sisältää pitkälti vain blogituloni). Pääomatuloni laskelmat löydät kuukausikatsauksen toisesta vaiheesta ja toiminimeni tuloksen raportoin aina vuoden lopussa tilinpäätöksen valmistuttua.

Tässä kuussa lisänä sain myös verottajalta vähän jälkikäteistä veronpalautusta, koska olin valittanut veropäätöksestäni ja valitus hyväksyttiin.

Tulot: 3859,04€
Menot: 1302,18€
Säästöprosentti: 66,25%

Tässä kuussa säästöprosentti jäi aikaisempia kuukausia matalammaksi monesta eri syystä. Ensinnäkin muutin laskutapaani niin, että näissä tuloissa löytyy enää ansiotuloni eikä ne sisällä enää toiminimeni tuloja ja menoja kuten ennen.

Tämän lisäksi menot olivat tässä kuussa huomattavasti korkeammalla tasolla kuin koskaan aiemmin tänä vuonna – syynä yksinkertaisesti koronan väistyminen sekä elämän aktivoituminen, joka nostaa kuluja selkeästi.

Aika näyttääkin, mikä on koronan jälkeinen normaali kulutustasoni. En osaa tätä sanoa, koska koronan aikana on ollut erittäin helppo olla ostamatta mitään, koska ei ole yksinkertaisesti ole ollut mitään ostettavaa, mutta kun maailma taas aukeaa, tulevat todennäköisesti myös menoni kasvamaan.

Kulutukseni jakautuminen

Katsotaan siis miten kulutukseni jakautui viime kuussa. Ensin muutama vinkki kulutukseni tulkintaan.

– Asumiskulut sisältävät kotini vastikkeen, veden, sähköt, netin, lainojen korot sekä muut pankkimaksut. Asumiskulut eivät sisällä lainojen takaisinmaksua, koska ne lisäävät nettovarallisuuttani.
– Puhelimen ja puhelinliitymän saan työpaikalta, joten en laske sitä tuloihin enkä menoihin.
– En laske lounaskorttietua ja sen käyttöä tuloiksi enkä menoiksi.

Asumiskulut: 253,06€
Puhelinlasku: 0€
Elintarvikkeet ja muut kulutustavarat: 192€
Ravintolat ja alkoholi: 76,89€
Matkustaminen: 397,10€
Vaatteet, laukut ja ulkonäkö: 339€
Viihde, videopelit ja elektroniikka: 44,13€
Harrastukset ja liikunta: 0€
Terveys: 0€
Muut: 0€

Isoin kulu tässä kuussa oli, kun kävin hakemassa uudet silmä- ja aurinkolasit. En käytä arjessa laseja, kun en autoa aja ja näköni on siinä rajoilla tarvitsenko laseja, mutta aurinkolasit tehoilla on jotain, mistä kesällä nautin, joten korvasin viime kesällä hukkaamani aurinkolasit tässä kuussa.

Muuten kuluissa alkaa näkyä se, että kesälomamatkoja tuli varailtua (kuten AirBnB Turusta kesälomalle) sekä teimme myös tyttöystäväni kanssa ekskursion Tampereelle eräänä viikonloppuna, jotta pääsemme elokuvateattereihin, jotka ovat Tampereella jo auki! Olen aina ollut suuri elokuvateatterien ystävä ja on mahtavaa, että ne nyt vihdoin ovat avautumassa.

Muuten olen huomannut, että kesällä myös ruokakauppakuluni nousevat talvea enemmän, koska ostan marjoja erittäin paljon. Vaikka marjat kesällä halvempia ovatkin, ei niitä talvella tule ostettua kauhean usein yksinkertaisesti maun takia. Marjat ovatkin se, mitä eniten odotan kesässä ruuan osalta.

Sijoitukseni toukokuussa 2021

Koska tulovirtoja taloudestani löytyy jo monia erilaisia, olen jakanut selvyyden vuoksi pääomatulot omaan kategoriaan. Sijoituksista löytyykin kuluneen kuukauden asuntosijoitusteni vuokratulot (ennen veroja), osinkotulot sekä osakekaupat menneeltä kuukaudelta. Asuntosijoitusten kulut sisältävät kahden sijoitusasunnon (Helsingissä ja Tampereella) vastikkeen, veden, lainojen takaisinmaksut, lainojen korot sekä muut pankkimaksut.

Vuokratulot (ennen veroja): 640€
Muut pääomatulot: 0€
Asuntosijoitusten kulut: 1582,17€

Asuntosijoituksissa tähän kuuhun tulee vain yhden sijoitusasunnon vuokra, koska viime kuussa hankin uuden vuokralaisen ja hän maksoi toukokuun vuokran etuajassa. Tämän lisäksi tässä kuussa syntyi vielä asuntoyhtiön lainanosuuden maksuja, joten kesäkuu tulee olemaan ensimmäinen ns. puhdas kuukausi tässä laskelmassa, josta saanee tarkan kuvan asuntosijoitusteni kuluista.

Osakesijoituksissa tein myös toukokuussa suhteellisen tavallisia liikkeitä. Ensinnäkin pääsijoitusstrategiani ostin seuraavia osakkeita.
– Aallon Group 11,80€ ostettu 126kpl
– Alibaba 173,9€/osake ostettu 9kpl

Alibaba ja Aallon Group ovat molemmat olleet jo jonkin aikaa selkeästi verrokkejaan aliarvostetumpia ja molemmat varmasti tulevat pysymään salkussani vielä vuosia, mutta todennäköisesti pyrin katsomaan lisää Jenkkimarkkinoille tulevina kuukausina. Tarkoitus on edelleen ostaa osakkeita pääsalkkuuni kerran-kaksi kuukaudessa samalla käteiskassaa kasvattaen.

Tein myös spekulointisalkkuuni liikkeen, josta twiittasin. Ostin siis pehmoleluvalmistajaa Build-a-Bear Workshopia Jenkeistä, jonka uskon vahvan brändin ja uudistuneen johdon avulla nousevan aivan uuteen arvoon. Tässä ei kuitenkaan ole paria tuntia enempää sijoitustutkimusta takana, joten siksi kuuluu spekulointisalkkuosastoon.

Yhteenveto

Toukokuu meni omalla painollaan ja pörssejä en kauheasti seuraillut. Seurasin jonkun verran kryptomarkkinoiden sulamista, mutta koska se oli vain ajan kysymys ja olin asiasta aiemmin moneen kertaan kirjoittanut, en asiaan juuri keskittynyt.

Pörssit alkavat olla menossa perinteiseen kesämoodiin eikä volatiliteettia enää tunnu olevan korona-ajan tapaan. Suurin osa spekuloivistakin sijoituksista on palannut lähemmäs maan pintaa ja edes Helsingin pörssin IPO-innostus ei näytä menevän vielä yli.

Eniten olen viime aikoina pohtinut väitteitä korkojen noususta, inflaatiosta sekä mielenkiintoisesta keskustelusta, jota julkisuudessa käytiin siitä, kannattaako osakesijoittaminen köyhälle/keskiluokkalaiselle oikeasti ja onko se tie vaurastumiseen. Näistä on syväluotaavat tekstit tulossa toivottavasti jo kesäkuun aikana, vaikka tulevat listautumisannit sekä sijoituskirjan kirjoittaminen kyllä pitävät myös minut kiireisenä.

Toivotan kaikille lukijoille hyvää kesää ja laitathan kommenttia siitä, mitä mieltä olet uudesta kuukausikatsauksen formaatista – mentiinkö selvempään ja parempaan suuntaan?

Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville

14 kommenttia artikkeliin ”Kuukausikatsaus toukokuu 2021 – uudistunut kuukausikatsaus ja 500. blogiteksti!”

  1. Vauu ja siis isosti onnea 500:n blogikirjoitusten taipaleesta! Ihan huikea suoritus ja mikä mieletön matka.
    Näitä on kyllä ilo lukea ihan jo omankin oppimisen kannalta. Aina oppii ja oivaltaa jotain uutta, vaikka olenkin jo elämää nähnyt. 🤭
    Tsemppiä vielä siihen kirjankin kirjoittamiseen. Josta muuten tuli mieleen ajatus, että tee siitä painettu versio, e-kirja ja vielä äänikirjakin, niin siitä hyötyy mahdollisimman moni.
    Aurinkoista kesää joka tavalla.

    Vastaa
    • Kiitos paljon! Tarkoitus olisi ehdottomasti tehdä nuo kaikki – ja vaikka itse olen edelleen ihan perinteisen kirjan fani, on nuo pakko ottaa huomioon myös toteutuksessa. Etenkin äänikirjaformaatti on mielenkiintoinen sijoituskirjojen osalta, koska taulukot ja graafit eivät ihan yhtä hyvin sieltä tule esiin, niin pitää miettiä tuota itse toteutuksessa, ettei kirja kärsi liikaa äänimuodossa. Se näyttää kuitenkin olevan tulevaisuus kirjojen osalta pitkälti.

      Vastaa
  2. Mä jotenkin pidin tästä kulukatsauksesta enemmän kuin aiemmista! Mielenkiintoista seurata tuota sijoitusasuntojen kassavirtaa, että mitä kaikkia kuluja siihen liittyy – vaikka toki olet jakanut nämä tiedot ennenkin mutta on itselleni selkeämpi näin.

    Ja kiitos kun jaksat eritellä ylipäätään kk-menoja, musta on jotenkin mielenkiintoista nähdä mihin muut laittavat rahaa ja mitä ilman pärjäävät ja sitten vertailla omaan kulutukseen.

    Ja toivottavasti jaksat jatkaa bloggaamista matkallasi fireen, on tosi mielenkiintoista seurata tätä matkaa. Mua ei lukijana niin haittaisi vaikka aina välillä pitäisit pidemmänkin tauon (vaikka jopa puoli vuotta – vuosi) kunhan palaisit aina välillä päivittelemään että missä mennään. Itsekin aina välillä miettii, että kuinka pitkään omaa blogia jaksaa jatkaa mutta senhän sitten näkee ajan kanssa.

    Ja musta tää sun blogi on kyllä itsessään aika loistava kirjan pohja; esim kyllähän joitain kolumnitekstejä on koottu myöhemmin kirjaksi (ainoa esimerkki nyt tulee mieleen Sinkkuelämän sarjan carrien eka kirja:D). Hyvin voisit jo koostaa sun tähän astisista teksteistä osan yksi 🙂

    Vastaa
    • Hyvä kuulla, että selvempään suuntaan on menty! On siis onnistunut uudistus.

      Ja mukavaa, että ei haittaisi, vaikka jossain kohtaa epäaktivoituisinkin blogin osalta enemmän. Hiljentyminen ei varmasti ole lähi tai keskipitkällä tulevaisuudessa vuorossa, mutta varmasti jossain 10 vuoden aikana tulee käymään niin, että blogille jää vähemmän aikaa. Mutta koetan silti pitää blogia aktiivisena ainakin tuon 10 vuotta jollain tasolla – ja miksipä ei sen jälkeenkin.

      Ja ihan totta puhut, että on täällä paljon tekstejä, joista saisi kirjan jos toisenkin, kun vähän muokkaisi kirjamuutoon. Olen harkinnut, että ehkä näin teen, kun olen huomattavasti lähempänä FIRE:ä, jolloin sisältöäkin blogissa on ja toisaalta samalla uskottavuutta iän ja kokemuksen myötä enemmän kuin nyt kolmekymppisenä. Mielessäni oli FIRE-trilogia, etteivät kirjat paisu liian isoksi, mutta koetan ensin nyt keskittyä tähän sijoituskirjan viimeistelyyn. Kirjaideoita myös fiktiivisen kirjallisuuden puolella on itselläni niin paljon, että välillä tuntuu vaikealta saattaa asioita loppuun, kun aina tulee uudempi ja parempi idea, haha.

      Vastaa
  3. Vau, onnea upeasta blogiurasta! Olet jaksanut kirjoittaa ihailtavan säännöllisesti ja tekstejäsi on mukava lukea. Erityisesti plussaa monipuolisuudesta ja muutenkin mukavasta kirjoitustyylistä! 🙂

    Vastaa
  4. Itse olen vasta hiljattain löytänyt blogin, mutta onneksi lopulta löysin. Tätä on ollut todella mielenkiintoista lukea ja seurata matkaasi. Erityisen mukavan tästä on tehnyt se, että kirjoittajaan on helppo samaistua: ollaan suht samaa ikäluokkaa, samantyyppisistä lähtökohdista, suoritettu sama tutkinto, saman tyyppisessä työssä ja myös talousasioihin suhtautumisessa on paljon samaa. Onnittelut hienosta blogiurasta 100.000 lukijaa/kk on hurja luku. Hatunnosto myös siitä, kuinka hienosti olet osannut hoitaa talousasioita.

    Vastaa
    • Mukava kuulla, että myös uusia lukijoita eksynyt viime aikoina blogiin! Ja hienoa, että samaistumispintaakin löytyy, välillä arjessa tuntuu, että omassa ikäluokassa yleensä keskittyminen jossain ihan muualla kuin näissä asioissa – taustasta riippumatta 😀

      Vastaa
  5. Hyvää kesää sinullekin!
    Uusi katsaus on parempi. Olen blogiasi lukenut jo kauan ja arvostan avoimuuttasi ja tekstien laatua. Anonyyminä kirjoittelu ei ainakaan minua haittaa, en koe saavani mitään ekstraa vaikka kirjoittaisit omalla nimellä ja naamalla. Jatka hyvää blogia, seurailen jatkossakin aktiivisesti!

    Vastaa
  6. Oli hieno löytää blogisi googlen syövereistä! Meillä tuntuu ajatusmaailma olevan samanlaisia, ikäkin mätsää, mutta varallisuudessa olet hitusen edellä. Itsellä sijoituksia osakkeissa, asunnoissa, kryptoissa ja vertaislainoissa. Vertaislainat meinaan kyllä hävittää vähitellen. Kiitos hyvästä Netum katselmuksesta, siitä tuli nopeat voitot otettua ja nyt seuraavia Toivo groupin voittoja odotellessa. Jatka kirjoittelua, on hyvää luettavaa!

    Vastaa
    • Kiitos paljon kommentista! Mahtavaa, että sielun veljiä ja sisaria selkeästi löytyy, vaikka usein tuntuu, että olemme vähemmistöä 😀 Hyvin hajautettu salkku sinulla ja selkeästi hieman enemmän vaihtoehtosijoituksiin perustuvaa kuin itsellä!

      Vastaa

Jätä kommentti