Olen yli kuusi vuotta blogia pitäessäni elänyt yhden vuoden minimalistina ja sitä seuraavana vuonna pyrin maksimoimaan tuloni. Henkilökohtaisessa taloudessa kaikkein tärkeintä onkin tasapaino tulojen ja kulujen välillä. Tasapainon saavuttamista auttaa valtavasti se, että seuraamme säännöllisesti sitä, mihin rahamme kulutamme ja kuinka paljon meiltä jää joka kuukausi säästöön rahaa.
Tämän takia teenkin joka kuukausi blogiini kuukausikatsauksen, jossa lajittelen kuukauden tuloni, menoni sekä sijoitusaktiviteettini. Säännöllinen oman talouden seuranta on tärkeää, jotta ote omasta taloudenhallinnasta ei herpaannu. Ja kun seurannan tekee aina samalla tavalla, ei se vie kuin parikymmentä minuuttia kuukaudesta! Varallisuuteni kehitystä taas seuraan puolen vuoden välein, koska matka varallisuuden kasvattamisessa on maraton eikä sprintti.
Miltä siis näyttää mennyt kuukausi tulojen, menojen ja sijoitusten osalta?
Toukokuu 2022
Tulot ja menot sekä säästöprosenttini verojen jälkeen näyttävät seuraavalta. Tulot sisältävät ansiotuloni, mutta ei pääomatuloja osake- tai asuntosijoituksista eikä toiminimeni tuloja (joka sisältää pitkälti vain blogituloni). Pääomatuloni laskelmat löydät kuukausikatsauksen toisesta vaiheesta ja toiminimeni tuloksen raportoin aina vuoden lopussa tilinpäätöksen valmistuttua.
Tulot: 3985,92€
Menot: 897,25€
Säästöprosentti: 77,49%
Tässä kuussa tulot olivat täysin normaalit, ei lisiä tai mitään muutakaan. Maaliskuussa saamani palkankorotus näkyy mukavasti nettotulojen nykyään asettuessa n. 4000 euroon. Odotan kuitenkin innolla jo kesäkuun palkkaa, jossa tulee mukana työmatkojen päivärahat sekä lomarahat.
Tarvitsen näitä rahoja etenkin sen takia, että sain toiminimeni takia viime vuodelta (suunnitellusti) noin 10 000 euron mätkyt, jotka pitää maksaa kahdessa osassa pois. Tänä vuonna en toiminimellä tienaamiseen ole juuri keskittynyt, vaan blogin kulut ovat pyörineet pitkälti pyhällä hengellä ja vanhoilla affiliate-tulohöyryillä ja viime vuoden lähes 20 000 euron liikevaihto blogilla jää vain unelmaksi. Tavoittelen tänä vuonna noin 7 000-10 000 euron liikevaihtoa blogitoiminnalla, jolla pystyisin optimitilanteessa kattamaan suuren osan viime vuoden mätkyistä ja blogin ylläpitotulot.
Tienaamisnäkökulmasta minun on todennäköisesti jatkossakin järkevämpää vain keskittyä urakehitykseen blogilla tienaamisen sijaan, mikä on todennäköisesti myös blogin lukijoiden kannalta toivottava kehitys, koska kaupallisia yhteistöitä ei silloin tarvitse blogissani katsella.
Kulujen koosta toukokuussa taas olen erityisen iloinen. Kuten huomaat, kun pääsemme syvälle kulutukseen toukokuussa, oli siellä paljon one-off-kuluja, josta huolimatta kulutustaso pysyi tavoitteeni eli 1000 euron kulutuksen alla. Inflaatio ei ainakaan vielä näy kulutuksessani mitenkään.
Kulutukseni jakautuminen
Katsotaan siis vielä tarkemmin miten kulutukseni jakautui viime kuussa. Ensin muutama vinkki kulutukseni tulkintaan.
– Asumiskulut sisältävät kotini vastikkeen, veden, sähköt, netin, lainojen korot sekä muut pankkimaksut. Asumiskulut eivät sisällä lainojen takaisinmaksua, koska ne lisäävät nettovarallisuuttani.
– Puhelimen ja puhelinliitymän saan työpaikalta, joten en laske sitä tuloihin enkä menoihin.
– En laske lounaskorttietua ja sen käyttöä tuloiksi enkä menoiksi.
Asumiskulut: 147,47€
Elintarvikkeet ja muut kulutustavarat: 156,32€
Ravintolat ja alkoholi: 127,77€
Matkustaminen: 52,30€
Viihde, videopelit ja elektroniikka: 18,99€
Harrastukset ja liikunta: 180€
Vaatteet, laukut ja ulkonäkö: 184€
Terveys: 0€
Muut: 30,40€
Asumiskuluissa ja ruokakauppakuluissa ei ole ollut heiluntaa oikeastaan moneen vuoteen merkittävästi. Taloyhtiö, jossa asun, on erittäin hyvin taloudellisesti hoidettu ja isoja kuluja en usko jatkossakaan tulevan osakkaille. Sattuipa taloyhtiö myymään myös osan tonttia uuden rakennuksen rakennustyömaaksi, jonka myötä taloyhtiö sai parisataatuhatta euroa lisää. Ja samalla vähän matkan päähän valmistuva rakennus, joka on Helsingin Sanomien pääkirjoituksessakin saanut näkyvyyttä, toivottavasti myös nostaa hieman oman asuntoni arvoa ajan kuluessa.
Ehkä eniten tässä kuussa yllätti ravintolakulujen ”alhaisuus”, sillä tuntuu, että elämä on palannut nyt viimeisinä kuukausina etenkin tavallisesti raiteilleen ja koronanaikainen erittäin rajoittunut sosiaalinen elämä ja kotona istuminen on itselleni muisto vain. Harrastuksiin tässä kuussa meni hieman enemmän rahaa kuin oletin, mutta ei onneksi mitään aivan järkyttäviä summia.
Toisaalta kulurivi joka on lähes aina pyöreä nolla eli vaatteet, laukut ja ulkonäkö oli erittäin koholla kahdesta asiasta johtuen. 10 vuotta palvelleet pukukengät piti korvata uusilla ja tämän lisäksi kävin ensimmäistä kertaa vuoteen parturissa leikkaamassa kesätukan. Käyn yleensä 1-2 kertaa vuodessa parturissa ja yllätyn aina itsekin, kun tukkapehkon alta paljastuu aivan kuin eri ihminen. Muissa kuluissa oli matkavakuutuksen vuosimaksu.
Sijoitukseni toukokuussa 2022
Koska tulovirtoja taloudestani löytyy jo monia erilaisia, olen jakanut selvyyden vuoksi pääomatulot omaan kategoriaan. Sijoituksista löytyykin kuluneen kuukauden asuntosijoitusteni vuokratulot (ennen veroja), osinkotulot sekä osakekaupat menneeltä kuukaudelta. Asuntosijoitusten kulut sisältävät kahden sijoitusasunnon (Helsingissä ja Tampereella) vastikkeen, veden, lainojen takaisinmaksut, lainojen korot sekä muut pankkimaksut.
Maksan tällä hetkellä ensiasuntoni lainaa takaisin tuplasti nopeammin kuin tarvitsisi, jotta saan asunnosta vakuusarvoa vapautettua nopeammin uusia lainoja varten. Tästä johtuen asuntosijoitusten kassavirta on negatiivinen vielä vuoden 2023 maaliskuuhun asti. Tämän jälkeen kassavirta kääntyy selvästi positiviiseksi. Tämän lisäksi tavoitteenani on hankkia vielä yksi sijoitusasunto. Asuntosijoitusteni tarkoitus on ennen kaikkea toimia tulevaisuudessa vakuuksina tulevalle kodilleni sekä mahdolliselle sijoituslainalle seuraavassa pörssiromahduksessa.
Vuokratulot (ennen veroja): 1320€
Muut pääomatulot: 0€
Asuntosijoitusten kulut: 1582,17€
Asuntosijoituksissa vuokralaiseni tosiaan vaihtui ja vuokra kuukaudessa laski 45 euroa. Tämän myötä Helsingin yksiöni kassavirta kääntyi negatiivisen puolelle, mutta en valtavan huolissani asiasta ole, koska sain vastaflipatun yksiön sen verran edullisesti, että Helsinki-sijoitukseksi se on edelleen erittäin hyvä ja taloyhtiö on myös laadukas.
Osakesijoituspuolella en päässyt päästrategiassani ostoksia tekemään toukokuussa, koska mätkyjen määrä yllätti minut ja jouduin kasvattamaan käteiskassaani kesäkuun palkkaan saakka.
Osallistuin Wittedin listautumisantiin, josta käteen jäi noin 80 euroa tappiota ensimmäisen päivän myynnin myötä, jotka voi sitten vähentää verotuksessa.
Kesäkuussa aktivoidun jälleen ostolaidalle, koska näen pörssissä tällä hetkellä paljon potentiaalisia ostokohteita sijoitusstrategialleni. Vähän kutkuttaisi lisätä myös yksi uusi teknologiaosake salkkuun, nyt kun arvostustasot ovat tulleet erittäin merkittävästi alaspäin ja olen varma, että näillä hinnoilla kasvuosakkeistakin löytyy järkeviä sijoituksia. Tällä hetkellä sijoitustutkimukseen ei kuitenkaan ole niin paljon aikaa, että joutunen tyytymään ainakin kesäkuussa ostamaan vielä salkkuuni vain lisää tuttuja ja turvallisia jo salkussa olevia yhtiöitä. Nykyhinnoilla mielenkiintoisilta vaikuttaa ainakin Aallon Group sekä Talenom. Yhdysvallat eivät laskeneista arvostustasoista huolimatta innosta itseäni niin paljoa tällä hetkellä, koska dollari on vahvistunut lähes ennätystasoille.
Yhteenveto
Toukokuu oli erittäin hyvä kuukausi taloudellisesti ja muutenkin. Kävin 11.5. Tampereen Sijoitusmessuilla puhumassa kirjailijapaneelissa yhdessä Unna Lehtipuun, Heikki Keskivälin ja Emilia Kullaan kanssa sijoitusympäristöstä mielenkiintoisessa Pörssisäätiön järjestemässä paneelikeskustelussa. Kokemus oli itselleni uusi ja jännittävä, mutta yllätyin, kuinka hyvin se lopulta meni.
Halusin tehdä sen myös vähän lowkey:na, koska tulen sitten virallisesti kaapista nimeni ja naamani kanssa esille myös blogissani syksyllä, kun pääsen sijoituskirjaani kunnolla markkinoimaan. Mielenkiintoista tuleekin ehkä olemaan se, tulenko sijoituskirjani jälkeen olemaan Omavaraisuushaaste vai käytänkö enemmän omaa nimeäni myös blogissani talousmedioiden lisäksi. Jos ja kun toivottavasti pääsen markkinoimaan kirjaani milloin missäkin mediassa, podcastissa jne. nimimerkki ja alter egon ja oman nimen yhteensovittaminen on mielenkiintoinen haaste. Ehdotuksia otetaan vastaan, miten tämän järkevästi voi tehdä!
Pakko myöntää, että olen lievästi myös pettynyt itseeni. En saanut kirjaani vielä 1.6. mennessä siihen kuntoon, että olisin pystynyt sitä kustantajalle luovuttamaan hyvin mielin, vaikka olin tästä aivan varma. Minussa ei ole käytännössä laisinkaan perfektionistin vikaa, mutta kirjaprojektini on itselleni niin tärkeä projekti, että nyt en pysty tyytymään kuin erinomaiseen. Huomaan, että mitä enemmän editoin, sitä tyytyväisemmäksi muutun ja pystyn jättämään lukuja taakseni onnellisena, mutta työtä riittänee vielä viikon-kahden verran ennen kuin pystyn aidosti päästämään irti ja laittamaan kirjan kustannustoimittajalle.
Kaikesta huolimatta olen äärimmäisen innoissani kirjasta ja siitä, että uskon sen rehellisesti pystyvän haastamaan minkä tahansa suomalaisen sijoituskirjan laadussaan, muuten koko projektissa ei mitään järkeä olisikaan.
Kesäkuu onkin viimeinen kuukausi ennen kesälomia ja koko heinäkuun olen kesälomalla. Tavoite olisi, että pystyn ottamaan heinäkuun vapaata niin töistä kuin myös kirjasta ja, että kirja olisi oikeasti valmis kesälomiin mennessä. Töiden tekeminen sekä blogin ja kirjan kirjoittaminen samanaikaisesti on vienyt äärimmäisen paljon aikaa ja energiaani ja vaikka kaikki se on ollut tämän arvoista. Loma tosiaan tulee tarpeeseen!
Oletko uusi lukija ja oletko kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta? Aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa yli 500 tekstiä, joten olen varma, että löydät uutta mielenkiintoista luettavaa.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Hei,
Kiitoksia erinomaisesta blogista! Haluaisitko avata noita asumis- ja elintarvikekuluja enemmän? Molemmat vaikuttavat aika pieniltä, niin kuinka niihin pääset. Esimerkkinä että itselläni tuntuu että melkein yhteen kauppareissuun menee välillä tuo 150 euroa. Hatunnosto kuitenkin jatkuvasta alle tonnin kulutuksesta! Täällä yritetään saavuttaa 1500-2000e kulutus ja 1000-1500e säästöt per kk näin autoilevassa yhden hengen taloudessa.
Kiitos paljon! Ja joo erittäin oleellinen kysymys. Syödään aika tavallisesti (kasvisruokapainotteisesti, toki itse syön enemmän punaista lihaa) aamiainen (lounas töissä), päivällinen ja iltaruoka. Itse olen kokenut, että syyt siihen miksi ruokakulut ovat pysyneet alhaisina johtuu siitä, että tehdään kaikki ruoka itse raaka-aineista ja ei syödä lähes laisinkaan valmisruokaa, herkkuja ostetaan harvoin, max kerran viikossa ja ollaan molemmat tarkkoja sen kanssa, ettei anneta ruuan vanhentua ja ja jouduta heittää mitään roskiin. Voisin itse asiassa tehdä tästä varmaan ihan oman kirjoituksen, kun aihe on erittäin mielenkiintoinen ja herättää usein kysymyksiä.
Asumiskuluissa tosiaan suurin syy on varmaan tuo laskentatapa, mistä tekstissäkin mainitsen eli asumiskulut sisältävät kotini vastikkeen, veden, sähköt, netin, lainojen korot sekä muut pankkimaksut. Asumiskulut eivät sisällä lainojen takaisinmaksua, koska ne lisäävät nettovarallisuuttani. Tyttöystäväni maksaa 2/3 vastikkeesta, koska omistan kaksion, jossa asumme itse täysin ja totesimme, että näin hänen asumiskulunsa ovat edelleen erittäin matalat, mutta samalla hän osallistuu vastikkeeseen vähän enemmän. Ja tosiaan autoilijalla kulut luonnollisesti ovat vähän korkeammat ja itse olen tähän mennessä etsinyt aina asuntoa hyvien julkisten yhteyksien varrelta – saa nähdä muuttuuko tämä seuraavassa asunnossa, jossa olisi tarkoitus perhekin perustaa.
Minä lasken asumiskuluiksi vastikkeen, koron, sähkön, veden, vakuutuksen ja arviolta 3% vuosittaisen arvonaleneman.
Kuulostaa varsin fiksulta. Arvonalenema varmasti kannattaa laskea mukaan, mikäli asuu paikassa, missä tätä tapahtuu. Antaa näin realistisemman kuvan. Ja joo vakuutukset unohtuivat itsellänikin, toki pienen kerrostaloasunnon kotivakuutus ei kauheasti maksa.
Laitoin edelliskuukauden kenttään samasta aiheesta jo. Eli missä tavallaan menee mielestäsi järkevä raja tälläiselle harrastemuotoiselle blogi tai esim youtubetoiminnalle perustaa y-tunnus? Esim youtubella voi yllättävänkin pienellä yleisöllä saada jo rahaa mutta jos tulon ottaa yksityishenkilönä vain muuna ansiotulona niin esim eläkemaksuvelvoitetta ei synny. Toki ei kerry eläkettäkään niistä tuloista. Itse näen loogisena ainakin jos avautuu mahdollisuus kaupallisiin yhteistöihin jotta voi laskuttaa.
Joo tosiaan pahoittelut, huomasin kommentin, mutta jäi kommenttibacklogiin. Pahoittelut! Tosiaan itse tein y-tunnuksen oikeastaan heti, kun aloin tekemään edes muutamia tonneja rahaa. Syy tosiaan tuo minkä itsekin mainitsit, eli laskutusmahdollisuus. Eläkemaksuvelvoite tosiaan on itseäni ärsyttävä asia, jonka takia tähtään omat tuloni tästä lähtien juuri sen alle – kahden eri eläkemaksun maksaminen tuntuu mielestäni äärimmäisen turhalta.
Jos siis saisi tuloja pelkästään esim- Google AdSensen kautta, ei mielestäni välttämättä tarvitse y-tunnusta ollenkaan. Jos kuitenkin homma lähtee kovemmin käyntiin, niin silloin y-tunnus varmasti kannattaa. Seuraava kysymys kuuluukin sen jälkeen, haluaako tehdä toiminimen vai oy:n. Itse olen leikitellyt jo paljon Oy:nkin perustamisen kanssa, mutta koen, että siihen sivutulojeni pitäisi nousta yli 30 000 euroon, joka ei ole tällä hetkellä realistista eikä itselläni edes tavoitteenakaan. Olen tosiaan pitkään tästä ajatellut myös kirjoittaa, mutta teksti menee varmasti ensi vuodelle, kun nyt on kädet täynnä töitä kirjan ja blogin kanssa. Toivottavasti tämä auttoi pohdintaa!
Hei,
Mistä kaikkialta on mahdollista saada tuloja? Mainitsit Google AdSense, mutta mitä muita tulonlähteitä voisi olla bloggaajalle?
Olen tästä muutama vuosi kirjoittanut kokonaisen tekstin, missä käyn läpi kaikkia eri tapoja, millä bloggaaja voi tienata. Teksti löytyy täältä, toivottavasti siitä on apua! https://www.omavaraisuushaaste.com/blogilla-tienaaminen/
Ihailen kyllä alhaisia kulujasi. Asumiskulut ovat suunnilleen samat, mutta esim. ruokaan menee itsellä paljon enemmän. Olisi tosi mielenkiintoista lukea vaikka viikon ruokalista, josko sieltä saisi inspiraatiota. 😄
Kiitos! Ruokabudjetti on tosiaan erittäin poikkeuksellinen, mitä olen kavereidenkin kanssa jutellut, niin voisin ehdottomasti ottaa kesällä työn alle tekstin, missä kerron kokoviikon ruokailuni. Olisi ihan mielenkiintoista itsekin tarkalleen laskea, miten kulutus siinä näkyisi.
Ei helkkari noitten sun menojes kanssa 😂 Itellä 2hlö talous, väliltä 700-900e kuussa ruokaan ja polttoaineeseen yhteensä. Auto nyt onneksi oma, ettei mitään pätkiä tarvii maksella, mutta huollot ja vakuutukset päälle.
Toisaalta, en kyllä vois kuvitella ettei olis autoa ja joutuis kyttäileen millä pääsee aina mihinkin..
Auto on varmasti se ylivoimaisesti isoin kulu suurimassa osassa talouksia tällä hetkellä (ja tämä nyt tällä hetkellä entisestään, kun öljyn hinta lähtenyt ihan täysin käsistä). Ja tosiaan, tuo mitä mainitsit on juuri se syy, miksi en itse autoa ole vielä hankkinut.
Kaveripiiriä seuranneena olen oppinut, että siitä pois tottuminen on paljon vaikeampaa kuin olla ilman sitä 😀 Sen jälkeen, kun auton joskus todennäköisesti pakosta hankin, niin enpä sen jälkeen siitä varmaan myöskään osaa luopua. Mutta loppupeleissä ihminen tottuu kaikkeen (myös siihen autottomuuteen tarvittaessa).